Taaperon kanssa ulkona syömässä
Turkissa ulkona syöminen on edullista ja helppoa, eri tasoisia ravintoloita on runsaasti ja usein ihan kotikorttelissa. Olemme käyneet tytön kanssa ulkona syömässä ihan siitä asti kun tämä oli vauva, silloin se olikin helppoa kun ei tarvinnut kuin maitopullon mukaan ja yleensä käärö veteli sikeästi unia meidän ruokaillessa. Nykyisin neiti touhuaa pöydän päässä, vilkkaana hyörii ja pyörii, joskus jotain menee suuhunkin.
Paremmissa ravintoloissa lapsia ei näy illallallisaikaan, sen sijaan lounasaikaan runsaasti. Harvoissa ravintoloissa on leikkinurkkauksia eikä perinteisissä lounasravintoloissa ole välttämättä syöttötuolejakaan. Pienet asiakkaat ovat kuitenkin tervetulleita ja heidät otetaan lämpimästi vastaan. Tyttö on joskus ruokaillut meidän sylissä tai istuen omissa rattaissa ellei syöttötuolia ole ollut tarjolla. Meillä on muutama vakipaikka, missä tytön kanssa käydään, listalta tilataan ihan samoja ruokia mitä meillekin mutta ilman tulisia mausteita. Lounasravintolassa maistuu keitto, lihapullat tai kana, kebappaikassa taas döner, jos neiti saisi valita kävisimme joka päivä syömässä leivoksia. Toisinaan koko touhu menee pelleilyksi, sillä uusia ihmisiä ja tarjoilijoiden touhuja pitää seurata tarkkana, tällöin suuhun ei eksy juuri muuta kuin muutama pala leipää ja jogurttipiimää eli ayrania.
Internetin äitiys-blogeissa on ollut kirjoituksia lasten ruokailemisesta ravintoloissa. Asia tuntui jakavan suomalaisia, sillä toisten mielestä on ikävää jos naapuripöydän lapset pilaavat ruokailuhetken huutamisella kun taas toisten mielestä vain ravintolassa lapsi voi oppia olemaan siellä luontevasti. Meidän tyttö on aika vilkas, joten ei tulisi mieleenkään lähteä parempaan illallisravintolaan tämän kanssa, lounaspaikoissa meteliä ja vilskettä on muutenkin joten yhden lapsen känkkäränkkä-kohtaus ei haittaa ketään. Niinä viikkoina kun mies on illat kotona, linnottaudumme yleensä mieluiten illaksi kotiin, jos joskus harvoin haluamme illalliselle ulos, paikan kriteetit ovat että se on kävelymatkan päässä ja rento tunnelmaltaan.
Turkki on kuitenkin niin lapsiystävällinen maa, että lapsen saapuminen ravintolaan tai kahvilaan ei herätä ihmisissä sen suurempia reaktioita, kun ei olla totuttu hiljaisuuteen tai omaan rauhaan, ei sellaista vaadita ravintoloissakaan. Suomessa olemme käyneet tytön kanssa kerran ja vain päiväsaikaan kahviloissa. Ruuhkaisessa kahvilassa kieltämättä tuli sellainen olo, ettei suurehkojen vaunujen sovittamista pieniin tiloihin katsottu jokaisesta pöydästä kovin hyvällä. Liikumme tytön kanssa lähes joka paikkaan rattailla, joten on hyvä että pääsee välillä tankkaamaan. Kotona meillä ei tehdä juuri koskaan jälkiruokia, ei turkkilaisia eikä suomalaisia, mutta kahviloissa ja ruokaostoksillakin tytölle tarjotaan usein keksiä tai suklaata. Asiasta on aika hankalaa nostaa meteliäkään sillä paikallisille on turhaa alkaa pitämään luentoa hammaspeikoista tai ruoka-ajoista. Kun lapsi haluaa. Sinänsä satunnaiset herkut eivät meitä haittaa, mutta tyttö on selvästi jo oppinut odottamaan niitä eri paikoista.
Ankarassa on lukuisia ostareita, taitaa olla noin 15, joissa jokaisessa on oma ruokamaailma. Tarjontaa on valtavasti ja usein myös lapsille suunnattu leikkinurkkaus, tenavia kierrättävä juna ja viikonloppuisin teatteriesityksiä sekä hieman isommille lapsille hoitonurkkaus. Kaikissa ruokapaikoissa on syöttötuolit ja melutasokin sen verran korkea ettei haittaa mitä perheen pienin tekee tai on tekemättä. Vaikka ostarit sinänsä ovat aika tylsiä paikkoja viettää aikaa, on siellä erityisesti Ankaran viime päivien koleilla ja epävakaisilla säillä helppo olla lapsen kanssa, kaikki on käden ulottuvilla. Ostareissa on hyvien palveluiden lisäksi vaipanvaihtohuone ja leveät hissit, joihin mahtuu rattaiden kanssa. Kun liikkuu kaupungilla, pitää olla suunnitelmat kuinka tilanteista selvitään ilman niitä.
Joitakin vuosia sitten kaupunkiin aukesi vieri viereen bistro-restaurant-cafe ketjujen ravintoloita, illallisaikaan ne ovat täynnä juhlaväkeä mutta päivisin myös perheiden ja äitien suosiossa. Lista on sekoitus turkkilaisia ja länsimaalaisia ruokia ja lähes jokaisella on oma lastenlista, jossa on valittavana muutamia aikuisten annoksia pienemmässä koossa ja ilman erikoisempia mausteyhdistelmiä. Paikat ovat hieman hinnakkaampia mutta päivällä henkilökunnalla on aikaa viihdyttää tyttöä ja itse saa kumottua ansaitsemansa kahvikupillisen ja luettua päivän lehdet.
Käyttekö te lasten kanssa ulkona syömässä maailmalla tai Suomessa, millaisia kokemuksia teillä on näistä hetkistä?
 |
| Hyöritään ja pyöritään |
Paremmissa ravintoloissa lapsia ei näy illallallisaikaan, sen sijaan lounasaikaan runsaasti. Harvoissa ravintoloissa on leikkinurkkauksia eikä perinteisissä lounasravintoloissa ole välttämättä syöttötuolejakaan. Pienet asiakkaat ovat kuitenkin tervetulleita ja heidät otetaan lämpimästi vastaan. Tyttö on joskus ruokaillut meidän sylissä tai istuen omissa rattaissa ellei syöttötuolia ole ollut tarjolla. Meillä on muutama vakipaikka, missä tytön kanssa käydään, listalta tilataan ihan samoja ruokia mitä meillekin mutta ilman tulisia mausteita. Lounasravintolassa maistuu keitto, lihapullat tai kana, kebappaikassa taas döner, jos neiti saisi valita kävisimme joka päivä syömässä leivoksia. Toisinaan koko touhu menee pelleilyksi, sillä uusia ihmisiä ja tarjoilijoiden touhuja pitää seurata tarkkana, tällöin suuhun ei eksy juuri muuta kuin muutama pala leipää ja jogurttipiimää eli ayrania.
Internetin äitiys-blogeissa on ollut kirjoituksia lasten ruokailemisesta ravintoloissa. Asia tuntui jakavan suomalaisia, sillä toisten mielestä on ikävää jos naapuripöydän lapset pilaavat ruokailuhetken huutamisella kun taas toisten mielestä vain ravintolassa lapsi voi oppia olemaan siellä luontevasti. Meidän tyttö on aika vilkas, joten ei tulisi mieleenkään lähteä parempaan illallisravintolaan tämän kanssa, lounaspaikoissa meteliä ja vilskettä on muutenkin joten yhden lapsen känkkäränkkä-kohtaus ei haittaa ketään. Niinä viikkoina kun mies on illat kotona, linnottaudumme yleensä mieluiten illaksi kotiin, jos joskus harvoin haluamme illalliselle ulos, paikan kriteetit ovat että se on kävelymatkan päässä ja rento tunnelmaltaan.
 |
| Ja suoraan herkkutiskille |
Turkki on kuitenkin niin lapsiystävällinen maa, että lapsen saapuminen ravintolaan tai kahvilaan ei herätä ihmisissä sen suurempia reaktioita, kun ei olla totuttu hiljaisuuteen tai omaan rauhaan, ei sellaista vaadita ravintoloissakaan. Suomessa olemme käyneet tytön kanssa kerran ja vain päiväsaikaan kahviloissa. Ruuhkaisessa kahvilassa kieltämättä tuli sellainen olo, ettei suurehkojen vaunujen sovittamista pieniin tiloihin katsottu jokaisesta pöydästä kovin hyvällä. Liikumme tytön kanssa lähes joka paikkaan rattailla, joten on hyvä että pääsee välillä tankkaamaan. Kotona meillä ei tehdä juuri koskaan jälkiruokia, ei turkkilaisia eikä suomalaisia, mutta kahviloissa ja ruokaostoksillakin tytölle tarjotaan usein keksiä tai suklaata. Asiasta on aika hankalaa nostaa meteliäkään sillä paikallisille on turhaa alkaa pitämään luentoa hammaspeikoista tai ruoka-ajoista. Kun lapsi haluaa. Sinänsä satunnaiset herkut eivät meitä haittaa, mutta tyttö on selvästi jo oppinut odottamaan niitä eri paikoista.
 |
| Ostoskeskus Panora |
Ankarassa on lukuisia ostareita, taitaa olla noin 15, joissa jokaisessa on oma ruokamaailma. Tarjontaa on valtavasti ja usein myös lapsille suunnattu leikkinurkkaus, tenavia kierrättävä juna ja viikonloppuisin teatteriesityksiä sekä hieman isommille lapsille hoitonurkkaus. Kaikissa ruokapaikoissa on syöttötuolit ja melutasokin sen verran korkea ettei haittaa mitä perheen pienin tekee tai on tekemättä. Vaikka ostarit sinänsä ovat aika tylsiä paikkoja viettää aikaa, on siellä erityisesti Ankaran viime päivien koleilla ja epävakaisilla säillä helppo olla lapsen kanssa, kaikki on käden ulottuvilla. Ostareissa on hyvien palveluiden lisäksi vaipanvaihtohuone ja leveät hissit, joihin mahtuu rattaiden kanssa. Kun liikkuu kaupungilla, pitää olla suunnitelmat kuinka tilanteista selvitään ilman niitä.
Joitakin vuosia sitten kaupunkiin aukesi vieri viereen bistro-restaurant-cafe ketjujen ravintoloita, illallisaikaan ne ovat täynnä juhlaväkeä mutta päivisin myös perheiden ja äitien suosiossa. Lista on sekoitus turkkilaisia ja länsimaalaisia ruokia ja lähes jokaisella on oma lastenlista, jossa on valittavana muutamia aikuisten annoksia pienemmässä koossa ja ilman erikoisempia mausteyhdistelmiä. Paikat ovat hieman hinnakkaampia mutta päivällä henkilökunnalla on aikaa viihdyttää tyttöä ja itse saa kumottua ansaitsemansa kahvikupillisen ja luettua päivän lehdet.
Käyttekö te lasten kanssa ulkona syömässä maailmalla tai Suomessa, millaisia kokemuksia teillä on näistä hetkistä?
Täälläkin yleensä ollaan ravintoloissa hyvin lapsiystävällisiä.Muistan kun asuin täällä ensimmäistä kertaa ja poikani oli pieni;niin usein kävimme ulkona syömässä ja aina poika sai mukavan vastaanoton:)
VastaaPoistaKun lapset oli pieniä, osasimme ulkoa kaikki Istanbulin ravintolat, joissa oli joku leikkinurkkaus:). Nyt on onneksi voinut jo valita ravintolat jonkun muun perusteen tähden:).
VastaaPoistaYaelian: Lapsen kanssa on helpompi liikkkua kun voi olla varma ettei tule kiusallisia tilanteita, sitahan ei koskaan tieda milla tuulella napero on tunnin paasta.
VastaaPoistaMine: Taalla on muutamissa ravintoloissa leikkinurkkaus mutta voin kuvitella etta varsinkin 4 lapsen kanssa se on aika tarkea kriteeri kun ravintolaa valitaan.
Me syömme usein ulkona täällä Irlannissa. Lapset ovat tervetulleita kahviloihin ja ravintoloihin, monissa paikoissa annetaan heti kättelyssä väritystehtäviä käteen. Kävimme tänään apteekissa ostamassa pari hammasharjaa ja lapset saivat kassalla TIKKARIT. :-D
VastaaPoistaTati vihrea: No onpa kiva jos pienia ajatellaan ihan varitystehtavilla, hammasharja ja tikkari hmmmmm :) Sama voisi tapahtua juuri taallakin, apteekin tiskilla on monesti karkkia tarjolla.
VastaaPoista