torstai 30. toukokuuta 2013

Minikokoisia uraohjuksia

Tyttö on päättänyt alkaa boikotoida syöttötuoliaan ja siirtynyt minun paikalle ruokapöytään, pöytä on liian korkealla mutta periksi ei anneta. Seuraillessani aamiaisella neidin tukkakiehkuran heiluntaa pöydänreunan takaa tajusin että kohtahan tuo menee kouluun! Koulu-uudistuksen myötä aloitusikä laskettiin 66 kk eli koulu aloitetaan n. 5,5 vuotiaana. Ensin rumba milloin laitetaan neiti jonkunlaiseen hoitopaikkaan tai mikä lie puuhakerho löytyykään, kunhan saa polttaa energiaa. Sen jälkeen alkaa seuraava vaihe eli mihin kouluun. Johonkin rakoseenko pitäisi vielä keksiä harrastuksia?

Ai harrastuksia? Onhan mulla, tässä kiviä nakkelen ja tuumin.

Kun minä olin lapsi ei tälläisiä varmasti mietitty meidän perheessä, harrastukset olivat kesällä uiminen ja marjojen keräily mökillä, talvella lumikasoihin hyppiminen ja muu älyvapaatoiminta. Omasta innostuksesta ilmeisesti kokeilin vähän sitä sun tätä kuten musiikkikoulua kerran, baletista innostuin kouluiässä enemminkin, siinä se olikin. Kaikki kulmakunnan kakarat kävelivät lähimpään kouluun, sen suurempia tulevaisuuden suunnitelmia ei varmasti tehty koulujen tai satunnaisten harrastusten perusteella. Ei tarvinnut, ei tehnyt kukaan muukaan.

Ajat ovat muuttuneet, Suomessakin osalla lapsista tuntuu olevan useita harrastuksia ja ainakin pääkaupunkiseudulla ns. koulushoppailu on jo tuttua monille. Vauvoille on tarjolla niin paljon erilaisia harrastuksia, että viikon jokaisella päivälle voi järjestää ohjelmaa, vauvauintia, vauvatanssia, muskaria jne. Toki muskari on myös äidille sosiaalinen tapahtuma, jossa voi vaihtaa ajatuksia muiden kanssa, meillä sen ajoi puisto kun muuta ei ollut tarjolla. Harrastukset ovat aikamoinen rahareikä varsinkin suuremmissa perheissä, ennen tuskin oli mahdollista panostaa niin paljon, joten ajanviete keksittiin itse. Jos lapsia kuskataan illasta toiseen taiteilemaan, juoksemaan ja joogaamaan, niin herää kysymys onko se lapsen vai aikuisen valinta, onko ihminen muuttunut niin paljon muutamassa vuosikymmenessä että hän tarvitsee ilta toisensa jälkeen ohjattua toimintaa? Vai onko se vaan yhteiskunta, joka vaatii ihmistä kehittymään joka saralla jo vauvasta lähtien pysyäkseen mukana kilpailussa?

Onneen riittää kasa lapioita ja ämpäri!

Turkissa harrastukseksi taitaa riittää jo itse koulu, yksityisellä puolella on pakollisia urheilu- ja taitokerhoja ja varsinkin valtionpuolella suurin osa käy kriittisessä vaiheessa iltaisin preppauskursseilla. Yksityiskouluja käynyt ystäväni neuvoi aloittamaan valtionkoulussa ( mutta hyvässä) ja siirtymään oikeaan aikaan( milloin?) yksityisen puolelle, syystä että alakoulussa valtion puolella päivät ovat inhimmillisen pituisia ilman turhia pilipalitouhuja, kun taas myöhemmässä vaiheessa yksityiskoulu takaa paremmat mahdollisuudet menestykseen.

Antaa noiden juosta, viisaana seuraan vierestä enkä jaksa hikoilla.

Nykyinen koulujärjestelmä Turkissa on peruja vuoden takaisesta uudistuksesta ja ns. 4+4+4 malli, joka sai melko kiistanalaisen vastaanoton. Suurimpia muutoksia oli koulutuksen jako alakoulun ensimmäiseen asteeseen ja toiseen asteeseen sekä keskikouluun. Myös vuonna 1997 koulutusjärjestelmän ulkopuolelle jääneet Imam Hatip-koulut eli uskonnolliset koulut otettiin takaisin ja alakoulun jälkeen halukkailla on mahdollisuus jatkaa niihin. Uusi järjestelmä sai kritiikkiä sen nopeasta lanseeramisesta, koulut eivät olleet valmiina pieniä koululaisia varten ja monen mielestä uusi malli mahdollistaa tyttöjen ottamisen pois koulusta aiemmin, sillä oppivelvollisuuden puolivälistä koulutusta on mahdollisuus antaa kotiopetuksena. Uskonto tuli valinnaiseksi aineeksi, joka uskonnollisten koulujen palauttamisen lisäksi nostatti myös melkoisen debaatin kansan keskuudessa. Tulevaisuus näyttää onko järjestelmä entistä parempi, joka ei ainakaan vakuuttanut tuloksillaan.

Meidän leikkipuistossa mellastavilla lapsilla ei juuri harrastuksia ole, muutaman isomman tiedän käyvän taekwondossa ja telinevoimistelussa viikonloppuna, monet vanhemmat eivät pitkän työpäivän jälkeen lähde kuskaamaan harrastuksiin ja koulytyöt vievät paljon aikaa, viikonloppuisin kyläillään. Ankarassa on tarjolla vauvajoogaa sekä ohjattuja lasten joogaryhmiä, kehittäviä leikkiryhmiä ja tanssiryhmiä, isommille on erilaisia liikuntaryhmiä ja urheiluseurojen lastenryhmiä, hintataso on korkea ja toiminta on suunnattu varakkaalle väestönosalle, kouluikäisille lapsille kaupunki järjestää maksuttomia liikuntaryhmiä.

Kuules kissa, mulla olis keksiä, sain sen kun hymyilin kaupantädille.

Leikki-ikäkin oli varmaan ennen pidempi sillä muistelisin että ihan ala-asteen loppuvuosina leikittiin kymmenen tikkua laudalla ja valovinkkiä, nykyisin sen ikäisillä on taitaa olla ihan erilaisia ajanviettotapoja.Turkkilaisissa kouluissa pitää päättää aikaisessa vaiheessa mihin suuntaan koulutustaan tulee viemään, itse en tiennyt vielä 20 vuotiaanakaan mitä haluan tehdä 'isona'. Miten teillä järjestetän lasten harrastukset vai riittääkö koulu/tarha ja leikki? Oletteko pähkäilleet yksityisen ja valtion koulujen välillä?

maanantai 27. toukokuuta 2013

Sinkkuna Turkissa

Turkkilaisuuden kivijalka on perhe ja avioliitto kuuluu automaattisesti asiaan, kaikenlaiset kummallisuudet kuten sinkkuilu, avoliitot tai saman sukupuolen väliset liitot eivät ole olleet vaihtoehto. Aiemmin järjestetyt avioliitot ja sukulaisliitot olivat yleisiä, nykyisinkin niihin törmää toisinaan ihan yllättävien ihmisten parissa, vaikka ne alkavatkin olla historiaa kaupungeissa. Turkissa on ollut käynnissä jo 2000-luvulla alkanut murros vähän joka saralla; perhesuhteissa, naisten asemassa, uskonnossa ja nuorten maailmassa. Asenteet muuttuvat ja erot ikäpolvien välillä kasvavat.

Miksi joku on sinkku Turkissa? Paineet perheiden ja jopa ihan naapuruston puolelta saattavat olla kovat, pojalle halutaan hyvä vaimo ja tytölle hyvä mies mutta aina näiden nuorien ajatukset eivät enää seuraile vanhempien ajatusmaailmaa. Omassa turkkilaisessa perheessäni on jo hyvään ikään ehtineitä sinkkuja. Mies ei ole löytänyt sitä oikeaa, ehkä mieltä kaivertaa vuosia sitten päättynyt pitkä suhde ulkomaalaiseen. Työ vie paljon aikaa hänen elämästään ja sosiaalinen elämä taitaa riittää vain koirille, niille kun ei tarvitse ostaa helyjä ja uusia kodinkoneita eikä arvailla väärinpäin olevan suun asennon syytä. Jokainen pitkään sinkkuna ollut tietää, että kynnys kasvaa ja sitä tulee vuosien lisääntyessä vaativaksi ja samaanaikaan tarkaksi omista rutiineistaan.


Puolisonhaku ohjelmassa Nazli, joka on 28v., johtaa kauneussalonkia ja omistaa auton. Hänellä on yksi lapsi ja yksi aviolitto takana, asuu Istanbulissa.


Tyttö taas opiskeli ja etsi töitä ja oli päättänyt ettei avioidu ennen kunnollisen vakipaikan löytymistä. Sitä kunnollista paikkaa hän etsii edelleen ja miehen etsintä kai on jo laimentunut. Ongelmana on, että ilman hyvin palkattua vakipaikkaa hänen on vaikea muuttaa pois kotikaupungistaan ja vanhempiensa luonta, työsuhteet ovat määräaikaisia eikä niin lyhyistä saa kunnolla edes työttömyyskorvausta. Vanhemmatkin alkavat olla jo siinä iässä, että lähteminen on vaikeaa sillä tyttö tuntee että häntä tarvitaan kotona vaikka päinvastoin sanotaankin. Ikävä totuus on myös se, että monelle suvulle jo hyvään ikään ehtinyt nainen ei kelpaa puolisoksi.

Sinkkumies voi lähteä helposti töihin minne vaan, sen sijaan monille naisille se on edelleen vaikeaa, perheet pelkäävät että tytölle sattuu jotain eikä toisessa kaupungissa olekaan ketään auttamassa, konservatiivisemmissa piireissä surraan toki tytön mainettakin ja pelätään yksinasumisen huonontavan asemaa naimamarkkinoilla. Istabulissa, Ankarassa, Izmirissä, Antalyassa ja muissa suuremmissa kaupungeissa sinkkunaisia on kuitenkin jo paljon, asenteet ovat erilaisia kun kylissä, on opiskelijoita kimppakämpissä ja juuri työuran alottaneita naisia jakamassa isoja huoneistoja. On monia menestyviä naisia, joilla kriteerit miehen suhteen ovat jo ihan muuta kun heidän äideillään. Aiemmin pienet huoneistot olivat todella harvinaisia, nykyisin asuntoilmoituksia selaillessa silmään osuu useampia yksiöitä ja kaksioita, kerrostalokomplekseihin on myös alettu rakentaa pieniä huoneistoja.

Demet 22v. takana yksi avioliitto, asuu Sanlıurfassa ja hänellä on yksi poika.

Naapurini kertoi että hänen tyttärensä on jo tehnyt hiljaisen päätöksensä elää yksin, ura, oma asunto ja ystäväpiiri, ne riittävät hänelle. Pelkona saattaa olla myös se, että mies alkaisi rajoittamaan hänen menojaan ja harrastuksiaan. Kun tullaan tiettyyn ikään, menettää suku toivonsa ainakin naisten kohdalla, lapsia tuskin enää tulee ja sen jälkeen avioituminen on täysin turhaa. Aiemmin oli jotenkin selkeämpää ketkä miehet ovat konservatiivisia ja ketkä taas moderneja, nykyisin raja on häilyvämpi. Nykyinen valtapuolue on tuonut konservatiivisuuden ja uskonnollisuuden muotiin, trendikuppilasta sliipattu nuori mies saattaakin suunnistaa moskeijaan ja nurkkapöydässä kuherteleva tyttö huiveineen ei aiheuta enää kohahduksia. Samanaikaisesti kun naisten asema työmarkkinoilla on ollut nousujohteinen ja sinkkuilu muuttunut ilmiöstä osaksi kaupunkielämää, ovat konservatiiviset arvot vahvistaneet otettaaan.

Ulkomaalainen sinkkunainen on kova pala purtavaksi vielä monilla asuinalueilla Turkissa. Turkkilainen kun on tottunut määrittämään ihmistä suvun ja yhteisön perusteella, kun vastaan tulee nainen, joka ei kuulu mihinkään sukuun, on kotoisin tuntemattomasta paikasta eikä ole avioitunutkaan, menevät paikallisen konseptit helposti sekaisin. Sinkku on monelle turkkilaiselle onneton, kun ei ole löytänyt ketään, yksinolemista ei nähdä pärjäämisenä vaan enemminkin vikana. Sinkku sukulaisnaisemme on tullut siihen ikään, että häneltä ei enää kysytä mahdollisista sulhaskandidaateista, takanapäin ehkä voivotellaan olemattomia lastenlapsia ja kurjaa kohtaloa mutta edessä vaietaan. Nainen voi viettää sinkkuelämää suhteellisen mukavasti, jos asuu suuressa kaupungissa ja pärjää hyvin taloudellisesti, muuten on tuomittu asumaan vanhempiensa nurkissa naapuruston sosiaalisen paineen alla.

Yasemin on 25v., hänellä on oma asunto ja kauppa, ollut kerran naimissa ja hänellä on yksi lapsi. Asuu Balıkesirissä.


Murros Turkissa on ollut nopeaa. Kun edellisen polven naisille suurin saavutus oli monta lasta, nykyisille naisille se on itsenäisyys. Monen kotiäidin elämänpiiri on melko suppea ja kun lapsenlapsia alkaa juosta rappukäytävän muille oville, ei sinkkuilulle löydy paljon ymmärrystä. Sinkkuilulla osataan kalastella myös yleisöä, sillä telkkarin suosituimpia ohjelmia ovat aviopuolison etsintäshowt. Villitys alkoi joitakin vuosia sitten, jolloin ohjelmia alkoi tupsahdella alkuiltaan useammalle kanavalle. Kaava ohjelmissa on poikkeuksetta sama, aviopuolisoa etsivää haastatellaan ja hän kertoo millaisen puolison haluaa. Tämän jälkeen häneen voi ottaa yhteyttä puhelimitse studioon, jonka perusteella hän joko hylkää tai hyväksyy soittajan. Onnelliselle käy kutsu studioon ja koko televisioyleisö pääsee jännittämään parin tapaamista. Ensin jutellaan verhon takaa, lopuksi esirippu aukeaa ja studioon kutsujalle jää päätettäväksi haluaako hän tutustua paremmin, jos hyvin käy, tanssitaan studiossa muutaman viikon päästä häitä ja yleisö on ratketa riemusta.

Doğukan on 28v. ja valmistunut yliopistosta, hän on ravintolan johtaja, omistaa asunnon ja auton. Ei ole ollut naimissa ja asuu Adanassa.


Puolisonhaku ohjelmissa avautuu ikkuna Turkkiin, tärkeimpiä kriteereitä naiselle miehessä ovat tulot ja omaisuus, ne selvitetään ensin, myös asuinpaikka ja asuinolot ovat tärkeitä, onko autoa ja omistusasuntoa? Mies taas haluaa tietää käyttääkö nainen huivia vai ei, onko monesti eronnut vai ensimmäistä kertaa avioon aikova, onko lapsia edellisestä liitosta? Turkissa sinkusta avioon aikova ei seilaa pelkän onnen ja rakkauden huumassa, realiteetit on otettava huomioon. Vaikka järjestetyt avioliitot eivät kuulu kaupunkien Turkkiin, ajattelevat turkkilaiset edelleen hyvin laskelmoivasti avioitumista ja sinkkuilua. Mikä on kannattavaa? Nousujohteinen ura ei välttämättä kaipaa ajan kanssa hankalaksi heittäytyvää miestä kun taas kipuaminen muutama asuinalue ylöspäin saattaa löytyä lääkäriksi opiskelevasta nuorukaisesta.

Kuvat ovat Esra Erolin vetämän Evlen benimle puolisonhakuohjelman ehdokkaista.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Mies keittiössä iiiik!

Mieheni tykkää ruuanlaitosta ja ottaa kyökin mielellään haltuunsa vapaillaan. Pihvinpaisto ja suurin osa kalaruuista kuuluu hänelle, samoin muutamat turkkilaiset perinneruuat, jotka hän osaa tehdä minua paremmin. Jokaisessa turkkilaisessa miehessä asuu varmasti jonkunasteinen macho mutta kyse onkin siitä miten se ilmenee. Omassa miehessäni machoilu ilmenee suojeluntarpeena, hänelle on tärkeää tietää missä me tytön kanssa viipotamme ja huolehtia meistä. Turkkilainen mies kokee aina että vaimo ja lapset ovat hänen vastuullaan niin rahallisesti kuin muutenkin. Hän saattaa pirauttaa varoittaakseen mielenosoituksesta, työmatkalla vastaantulleesta koiralaumasta tai koleasta tuulesta, olen myös 100% varma ettei hän oikeasti koskaan nuku ennen kotiintuloani niinä harvoina iltoina, kun olen tyttökavereiden kanssa myöhempään ulkona.


Vanhemmassa polvessa miesten machoilu näkyy asenteina, vanhempi taksikuski pudistelee päätään minihameille eikä miesten hommiin kuulu talouden- tai lastenhoito. Sukulaisten tokaisu kuinka mieheni osallistuu niiiiiin paljon lapsen hoitoon, saa painotuksia eri sanoille ja voi vaan arvailla onko se positiivista vai negatiivista, ainakin se on monen vanhemman ihmisen mielestä kummallista. Vaimo annostelee miehensä ruuat lautaselle, tarjoilee teetä kuin vieraalle, asettelee tupakat ja tuhkakupin valmiiksi, meillä ja nuoremman sukupolven kesken tehdään se vastavuoroisesti, toinen keittää teetä ja toinen tarjoilee.

Osa turkkilaisista nuoremman polven naisistakin haluaa itselleen machon miehen, vähemmistönä he kyllä alkavat olla. Ellei mies ole yhtään mustasukkainen, alkaa turkitarta ärsyttää, onko jossain vikaa kun mies ei mulkoilekaan tyttöystävänsä perään vilkuileviin nuorukaisiin? Käy lukemassa Minen blogista haastattelu turkkilaisesta 'machosta'. Machoilu on ihan ok silloin kun sen osaa.

Meidän macho nyt kuitenkin leipoi viikonloppuna valmiista leipomosta haetusta taikinasta herkkuja ja minä nappailin pari kuvaa. Näitähän voi valmistaa Suomessa vaikka lihapiirakkataikinan ohjeen mukaan tai pasteijataikinaan ja paistaa uunissa.


Leipätaikinoita meillä oli kolme ja börekejä taisi tulla noin 17, joista osa vietiin naapurustolle. Täytteitä tehtiin 2, keitetyistä perunoista ja persiljasilpusta survottiin haarukalla toinen, sekaan mausteeksi paprikaa ja suolaa. Toinen täyte tehtiin ricottajuustosta ja persiljasta, me emme tätä maustaneet mutta halutessaan siihen voi lisätä vaikka chiliä.


Taikinasta muotoiltiin kämmenen kokoisia pyörylöitä, jotka kaulittiin ja täytettiin, käännettiin kiinni ja paistettiin isossa määrässä öljyä kuten munkit. Tarkkaavainen huomaa mitä suomalaista jääkiekkojoukkuetta mies kannattaa, jos vilkuilee essun alla olevaa paitaa. Miehen mielestä peliäkin mielenkiintoisempaa olivat kannattajat.


Sitten ei muuta kun herkuttelemaan! Aiemmin on tehty jauheliha- ja pinaattifetatäytteisiä, vain mielikuvitus on rajana täytteiden kanssa. Börekin kanssa sopii nautittavaksi haudutettu tee.

 

Mukavaa alkanutta viikonloppua!

torstai 23. toukokuuta 2013

Karnıyarık eli täytetyt munakoisot


Tämä on yksi paikallisista lempiruuistani ja helppo valmistaa, kasvisversio kulkee nimellä Imam bayidi eli imaami pyörtyi ja on yksi kuuluisista ottomaaniajan ruuista. Karnıyarık on parhaimmillaan juuri nyt kun munakoisot ovat napakoita ja maultaan lempeitä, kilohinta on vajaan euron ja laskee kesän edetessä. Valmistin aterian 5 keskikokoisesta munakoisosta.

Jos munakoisot ovat kitkeriä, kannattaa niitä liottaa suolavedessä puolituntia halkaisun jälkeen, itse en ainakaan kesäkuukausina itketä koisoja. Leikkaa munakoisojen vihreää osaa päästä pois niin, että niitä on helppo käsitellä pannulla. Koisoihin voi tehdä myös juovitukset leikkaamalla kuorta pituussuunnassa noin 2cm kaistaleita. Tämän jälkeen koisoihin leikataan pitkittäinen viilto niin, ettei se kuitenkaan lävistä koisoa, katso että viilto tulee luonnolliseen kohtaan ja koiso asettuu makaamaan viilto ylöspäin.



Kuumenna öljyä pannulla reilu määrä ja paista koisoja muutama kerrallaan joka puolelta niin, että koiso pehmenee ja viiltokohta muuttuu taskuksi, tarkista että öljy on kuumaa ettei koiso imaise kaikkea öljyä heti itseensä.


Kun munakoisot on paistettu, asettele ne uunivuokaan vierekkäin. Täytteen voi valmistaa etukäteenkin ja sitä voi toki muunnella mieltymysten mukaan. Itse paistoin pannulla yhden ison sipulin verran hakkelusta, muutaman pienityn valkosipulinkynnen ja kahden ison tomaatin hakkelusta, lisäsin puoli kiloa naudanjauhelihaa ja lopuksi kaksi ruokalusikallista tomaattipyreetä ja vettä. Pilkoin vielä sekaan muutaman tulisen biberin ja annoin hautua. Lopuksi maustoin seoksen basilikalla, paprikalla, kuminalla ja mustapippurilla, hyppysillisellä sokeria ja teelusikallisella suolaa. Täytettä tuli reilusti ja tein siitä seuraavaksi päiväksi ruokaa, joten viiteen munakoisoon riittää puolikas annos kastiketta.



Täytä munakoisot täytteellä ja koristele biber tai paprikapaloilla sekä tomaattiviipaleilla. Kaada uunivuokaan tomaattikastikeöljyseos tai vaikka vedellä jatkettua tomaattimurskaa, öljyvesiseoskin käy. Laita uuniin noin 180 asteeseen noin 30 minuutiksi, jokainen oman uuninsa mukaan. Täytettyjä munakoisoja nautitaan yleensä pilahviriisin ja raikkaan salaatin kera, kaveriksi sopii myös lusikallinen jogurttia munakoison kylkeen.



Kasvisruuan ystäville sopii imaami pyörtyi, johon täyte tehdään pannulla haudutetusta tomaatista, sipulista ja valkosipulista, tomaattikastiketta ei niihin käytetä vaan uunipannulle riittää öljyvesiseos, ruoka on kuuluisa runsaasta oliiviöljyn käytöstä, joten sitä ei kannata säästellä. Imaami pyörtyi koristellaan persiljasilpulla ja tarjoillaan huoneenlämpöisenä, loistavaa kesäruokaa!

 Afiyet olsun eli hyvää ruokahalua!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Viikon ostoskorin kokkailut

Mitä meillä syötiin viime viikolla? Edellisen postauksen ostoksista saatiin aikaan seuraavanlaista:

Maanantaina tein tomaattikeiton. Tomaatit alkavat olla parhaimmillaan, kohta niistä voisi jo keitellä jokusen purkillisen tomaattikastiketta talven varalle. Markkinoilla on röykkiöittäin isoja pihvitomaatteja, luumutomaatteja, tummia erikoistomaatteja ja sopivan lötsöjäkin juuri keiton tekoa varten, 75 kuruksella saa kilon hyviä tomaatteja. Maanantaina kuten lähes muinakin päivinä lounaaksi nautittiin edellisen päivän jämiä, itse ruuan teen yleensä iltapäivän tai alkuillan aikana. Aamiaiseksi syötiin turkkilainen aamiainen paitsi yhtenä aamuna selvittiin jogurttimyslikombolla kun haluttiin nopeasti liikenteeseen.


Tiistaina teki mieli pinaattia, arvuuttelin helpon Palak paneer reseptini ja pinaattilettujen välillä, päätyen jälkimmäiseen tytön mieliksi. Kukkapilli saisi varmaan shokin jos näkisi sieltä-missä-aita-on matalin intialaisen palak paneerin muunnokseni... Pinaattilettuja tuli melkoinen läjä, joten niistä riitti vielä hyvin keskiviikollekin lounaaksi.


Keskiviikkona kokkasin turkkilaista kotiruokaa Karnıyarikia eli täytettyjä munakoisoja, pilahvia ja talonpoikaissalaattia. Munakoisoja meillä syödään paljon kesällä, ovat parhaimmillaan ja edullisimmillaan, paras munakoiso on pieni ja napakka, poikkeuksena ovat Bostan-munakoisot, joiden kuuluu ollakin lyhyitä ja paksuja mutta niitä tuleekin käsitellä hieman toisin. Tähän ruokaan oikeaoppinen kokki raastaa koison mustaa kuorta juovittaen koison pituussuuntaisesti, itse onnistun sen aina unohtamaan, ei haittaa kun koisojen maku on nyt pehmeä eikä ollenkaan kitkerä.

Laitan loppuviikosta Karnıyarikin reseptin tulemaan. Talonpoikaissalaatti on parasta kesällä kun raaka-aineet ovat parhaimmillaan, tätä salaattia tulikin syötyä viikon aikana muutamia kertoja, siihen pilkotaan tomaatit, kurkut, sipulit ja biberit mahdollisimman pieniksi, tomaatit ja kurkut on hyvä kuoria ja bibereistä poistaa siemenet elleivät ole aivan pieniä ja ohkaisia. Salaattikastikkeeksi riittää oliiviöljy ja sitruuna. Jauhelihana käytän lähes aina vähärasvaista naudanjauhelihaa, joskus lammas-nautasekoitusta, hinta määräytyy aika pitkälle sen mukaan kuinka rasvaista lihaa jauhatutetaan.



Torstaina meillä oli edellisestä päivästä jäänyt aika lailla jauhelihatomaattikastiketta, jota tyttö söi keitetyn perunan kanssa lounaaksi. Lopusta tein jauhelihapiirakan, johon sujahti hyvin myös kaapin muita jämiä kuten juustonkannikat, aamupalalta jääneet tomaatit ja biberit sekä oliivit. Piirakan kanssa tehtiin toinen satsi talonpoikaissalaattia, ruoka hävisi parempiin suihin ennenkuin edes muistin kameraa.



Perjantaina laitoin painekattilan porisemaan, siinä tekeytyi kuin itsestään tomaattinen linssikeitto, johon sitten upposi vihannesten jämiä; sipulia, porkkanaa, perunaa ja biberiä. Keittoa tuli sen verran että osa laitettiin pakkaseen ja keittoa riitti vieä seuraavaksikin päiväksi. Tyttö söi viikon aikana myös kanakeittoa pakkasesta kun ruokahetki koitti ennen ruuan valmistumista. Perjantaina vietimme iltapäivän kaupungilla ja söimme lounaaksi kanarullan, lihapullaleivän ja joimme ayranit eli jogurttipiimät.


Lauantaina lounaaksi syötiin edellispäivän keittoa ja salaattia, illaksi mies teki börekiä valmiista leipätaikinasta, jotka haettiin leipomosta. Turkkilaiset eivät ole leipomisessa mielestäni samalla tasolla kuin ruuanlaitossa, leipomukset ovat hyvin samantyylisiä ja usein ne tehdään valmiista taikinalevyistä tai leipomon taikinoista. Tämä taikina haettiin leipäkaupan takahuoneesta, josta siellä valmistui aivan tavallista leipää.


Mies valmisti kahta sorttia piirakoita, toiset täytettiin peruna-persiljaseoksella ja toiset ricotta-persiljaseoksella, paistettiin öljyssä ja nautittiin ihan sellaisenaan teen kanssa. Eivät ole laihduttajan ruokaa mutta ihania tuoreina, jauhelihaversio liippaa läheltä Lappeenrannan torin lihapiirakoita! Laitan näistä vielä ihan oman postauksen loppuviikolla.

 

Sunnuntaina kävimme kaupassa ja markkinoilla, joka on ihan paras paikka juuri kesäkuukausina, tomaatin vahva tuoksu tunkee nenään jo portilta, biberkasat, melonit ja mansikat houkuttelevat. Tein vihersalaatin yrteistä, tomaatista ja biberistä, broilerista valmistui helppoa ja hyvää sitruunakanaa, loistava ohje, mikä sopii vaikka vieraille tarjottavaksi. Salaatin ja kanan kanssa tein jogurttikastikkeen.

Kuten edellisestä postauksesta huomaa, meillä herkutellaan kekseillä. Olemme rutinoituneet kahvihetkeen päivällä tai iltateehen kera keksien. Soodaa kuluu aika paljon, erityisesti kesäaikaan. Fetaa tai lampaanmaitojuustoa syömme aamupalalla ja joskus salaattijuustona, kypsytettyä juustoa sen lisäksi välipalana toastien välissä, maitoa käyttää eniten tietenkin neiti, meille siitä riittää kahvimaidoksi. Jogurttia ei tarvinnut ostaa sillä olin ostanut sitä 3kg edellisenä viikonloppuna, mies syö sitä enemmin sellaisenaan ruuan kanssa, minä ja neiti välipalana.

Kana taipui tänään pastaksi ja loput huomenna liemen kanssa keitoksi. Markkinoilta ostetuista munakoisoista teen tällä viikolla mussakaa ja yrteistä pestoa. Meillä ruokapolittiikka elää vähän hetkessä, miehen työvuorot muuttuvat tai reissu kaupungilla venähtää lounaaksi, pakastimesta tulee siis lämmitettyä usein jotain neidille tai koko porukalle. Yritän vähän hahmotella viikon ruokalistaa sunnuntaisin mutta koskaan se ei pidä paikkaansa, meille tulee mielihaluja ja kun pizzattaa niin sitä on tehtävä sitten sinä päivänä eikä seuraavana.

Loppuviikosta bloggaan nuo pari ruokaohjetta ja kuvia kesäisiltä markkinoilta!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Meidän ostoskori

Nyt on aika listata viikon ostokset. Meillä oli melko tavallinen viikko, mies oli töissä ja söi osan aterioistaan kodin ulkopuolella, viikonloppuna hän olikin sitten ilonamme leipomassa. Poikkeuksellinen viikko on sen suhteen että kävin päivittäin ostoksilla kun yleensä se tapahtuu joka toinen päivä. Ennen listauksen alkua kaapissa oli toki jo valmiina monenmoista kuten iso tonkka jogurttia, kuivamuonaa ja iso tankki juomavettä. Tähän postaukseen laitan ihan vaan ostoksemme ettette pitkästy ja seuraavaan mitä me viikon aikana kokkailimme näistä. Ruokapostauksia on toivottu, joten loppuviikosta on luvassa pari reseptiä. Tulossa on siis aika ruokapainotteinen viikko tämän blogin osalta mikä miellyttänee herkkusuita.

Maanantai
 Ostokset:
- kurkkuja                                                               
- tomaatteja
- 2 kermaa
- hammastahna
- bibereita eli turkinpippureita
- mansikoita
- babybel juustoja
- 2 pillimehua
- 6 sitruunasoodaa
= 25.70 tl eli n. 12 €

Tiistai
 Ostokset:
- teetä
- pinaattia
- kiwejä
- 1 maito
-  munia
= 16.78 tl eli n. 7.5 €

Keskiviikko
 Ostokset:
- 6 soodaa
- 6 munakoisoa
- 5 banaania
- 1 maito
- 500g naudanjauhelihaa
- paketti fetaa
- kypsytettyä juustoa
= 36.74 tl eli n.16 €

Torstai
 Ostokset:
- leipä
- 8 kanamunaa
= 4.30 tl eli n. 1.8 €

Perjantai
 Ostokset:
- 4 pakettia keksejä
- banaaneja
- bibereitä eli turkinpippureita
- tomaattia
- purkki tomaattipyreetä
- 2 maitoa
- litra soodaa
- valkosipulia

Ulkona syöty lounas:
- kanarulla ja lihapullaleipä sekä juomat
 = 33.12 tl eli n. 15€

Lauantai
 Ostokset:
- 3 leipätaikinaa
- linssejä pussillinen
- pillimehu
- 2 suklaapatukkaa
- pieni vesi
- shampoo
- sitruunaa
- persiljanippu
- tonnikalaa
- viinipullo
= 34.70 eli n. 15€

Sunnuntai
 Ostokset:
- leipä
- 2 mehua
- 1 litran cola
-  2kg broileri
- 6 soodaa
- maito
- jauhoja
- 500g voita
- 2 jäätelöä
= 39.91tl eli n. 17€
Markkinoilta:
- 2kg tomaatteja
- 0,5 kg mansikoita
- 1kg kurkkuja
- 1kg munakoisoa
- niput tilliä, basilikaa ja rucolaa
= 10 tl eli n. 4,5€

Viikon kokonaissumma oli 201.25 tl eli n. 88 €

Mikään näitä silmäillessä ei juuri yllätä itseäni, aika perusviikko ostosten suhteen. Loppuviikosta mies oli kotona ja vietimme perjantain ulkona, rentouduimme lounastamalla ulkona ja herkuttelimme kekseillä ja miehen leipomuksilla. Sunnuntaina kävimme markkinoilla täydentämässä vihannesvarastoja. Itselleni oli ainakin hyödyllistä listata menot ja ostokset. Ken haluaa voi poimia tämän haasteena omaan blogiinsa!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Naisten välisestä ystävyydestä

Olen jäänyt ihan koukkuun paikalliseen Survivors-ohjelmaan, sitä seuratessa tuli todettua taas kerran kuinka miehet puhaltavat yhteen hiileen kun taas naiset helposti puukottavat toisiaan selkään. Aina löytyy hyvä veli -verkostoja muttei kovinkaan monia vastaavia naisille, usein kuulee naisten toivovan miespuolista kolleegaa tasapainottamaan naislaumaa tai kertovan pärjäävänsä paremmin miesporukassa kuin naisten kanssa. Miehet tosiaan ovat monesti suoraviivaisempia kun taas naisten kanssa saa arvioida aikansa mikä uusi tuttavuus on naisiaan.


Turkkilaisten naisten kanssa itselleni tuottaa hankaluuksia jaksaa ymmärtää, että jonkun elämä kulminoituu pelkästään markkinoiden vihannesten hintavertailuun, viikon ruokalistan laatimiseen ja naapurin piirakoiden vertailuun, kun taas toisen elämä on jatkuvaa poikaystävien varojen ja mahdollisen tulevan uran arviointia. Joissakin porukoissa tulee helposti sellainen olo, että todellakin miesporukan kesken on kivempaa. Turkissa on tavallista että yhteisissä illanistujaisissa naiset ja miehet jakaantuvat omiin porukoihin jossain vaiheessa iltaa, ystäväni tokaisi joku aika sitten paikallisessa illanvietossa oltuaan miten mielellään olisi liittynyt naapurihuoneen ukkoporukkaan. Siellä raikui nauru, viskilasit kolisivat ja tunnelma oli katossa, naapurihuoneessa naiset siemailivat teetä ja haukkuivat sukulaisiaan ja arvioivat toisiaan. Hohhoijakkaa, istu siinä sitten jalat ristissä irvistelemässä.

Joillakin turkkilaisilla työpaikoilla naiset voivat olla todella vaarallisia, uralla eteneminen tai aseman pitäminen vaatii jatkuvaa laittautumista, toisten arvioimista ja ylvästä käyttäytymistä, liika kaveeraaminen ei välttämättä ole hyväksi. Toisilla työpaikoilla ollaan taas yhtä suurta perhettä, kahvipulla on mennä henkeen kun tajuaa kuinka intiimejä asioita naiset vaihtavat tauolla keskenään, kävellään kaulakkain, muistetaan työkaveria kahvikupillisella ja muistetaan aina kysyä perheenkin kuulumiset. Olen kerran ollut vanhempien kyläläisnaisten porukassa enkä saanut sanaa suustani hävyttömien juttujen alettua heti kun viimeinenkin kaksilahkeinen oli poistunut huoneesta. Sellaista tarinointia en ole kuullut rasvaisimmilta rekkakuskeiltakaan.


Koska sukupuoliasioista juttelu on vielä monissa perheissä tabu, saattavat nämä kiinnostuksen aiheet sitten ilmetä juurikin aika intiimeinä jutusteluina naisten kesken, suorastaan hävyttömiä sutkautuksia ja juttuja, joita voisit kuvitella kuulevasi korkeintaan teini-ikään tulleiden hämmentyneiden nuorien suusta. Ystäväni kertoi omaa työpaikkaa vaivaavasta suoranaisesta seksuaalisesta häirinnästä naisten kesken, kun asioihin perehtynyt vanhempi työntekijä on kertoillut kummallisia seksijuttuja nuoremmilla ja innoittanut näitä puristelemaan ja tökkimään toisia kesken työpäivän. Mitä sanoisit jos naapurityöhuoneen Marjatta puristaisi sinua rinnasta käytävällä vastaantullessaan tai tekisi takanasi taukohuoneessa arveluttavia eestaas liikkeitä ja kaikkea sävyttäisi kikatus? Niin, aikuisia työelämässä olevia naisia tavallisena työpäivänä.

Mies on monessa perheessä tavalla tai toisella perheenpää, elättäjä tai ainakin turva pahaa maailmaa vastaan. Monissa suvuissa naistenverkosto muodostuu tarpeeseen, anopit, tädit ja siskot ovat henkinen tuki miestenmaailmassa, kaupungeissa verkostot alkavat kuitenkin jo rakoilla, sen mahdollistavat ura ja omat rahat. Oman mittapuuni mukaan ne verkostot ovat kuitenkin edelleen melko kestäviä, naapurini keski-ikään ehtinyt sinkkutytär asuu toisessa kaupungissa, jos tämä sairastuu lähtee äiti tai sisko hätiin. Uran luoneella naisella olisi varmasti mahdollisuus hankkia apua jo pelkällä kahisevalla mutta se taas kertoisi huonosta perheestä. Niinpä naapurin rouva pakkaa kassiin börekit, keitot, hillot ja marmelaadit ja suuntaa tyttärensä luo, syyksi riittää kausiflunssa.


Avioerojen määrä on kasvussa Turkissa mutta edelleen monissa perheissä ero ei tule kysymykseen, on siis kestettävä huonossa liitossa. Tällöin naisverkostot ovat korvaamaton tuki, erityisesti kotiäitien keskuudessa, joista osa on taloudellisesti riippuvaisia miehistään. Ulkomaalaisena naisena Turkissa herättää aina kateutta ja ärsytystä tiettyjen paikallisten naisten keskuudessa, turkkilaisten naisten pahin vihollinen tuntuu olevan venäläinen nainen vaikka harva heistä yhtäkään tuntee henkilökohtaisesti. Itselleni kullanarvoisia ovat suomalaisystävät ja helpoin on ollut solmia ystävyyssuhteita turkkilaisten naisten kanssa, joilla on jonkunlainen linkki ulkomaille. Vaikka ulkomaalainen miniä on monesti järkytys suvulle, lopulta hänet useimmiten otetaan täysvaltaiseksi jäseneksi. Ainakin omalla kohdallani olen mieheni suvun naisille ihan vaan Petra enkä ulkomaalainen, toki alussa naapurin naiset juoksivat kilpaa kylässä ihmettelemässä kun olimme käymässä.

Lapsen synnyttyä siirtyy tietyllä tavalla uuteen kastiin ja kadulla vastaantulevat äidit lapsineen pysähtyvät juttelemaan, pankissa vierähtää jonotusaika jutellessa isoäidin ja lapsenlapsen kanssa, puistoissa muodostuu omat kulmakunnan porukat, johon vain äideillä on lupa liittyä. Voivotellaan yöunien puutetta ja lapsen huonoja ruokahaluja, korvatulehduksia ja surraan töihinpaluuta. Lasten lisäksi puistossa viihtyy siis itsekin, sen sijaan en koe tarvetta hakeutua talomme tai naapuruston teekutsuporukkaan sillä teekupin äärelle kokoontuminen puolituntemattomien kotiäitien kanssa tuntuu turkkilaisen mittapuun mukaan erakkoluonteiselta suomalaiselta vain ahdistavalta.



torstai 16. toukokuuta 2013

Satunnaisia huomioita Turkista

Terhi Koreasta pyysi muitakin ulkosuomalaisia listaamaan satunnaisia asioita maastaan. Tässä viikon aikana mieleen tulleita totuuksia Turkista ja muutama valokuva viikon varrelta:

1. Lapset, nuoret, asiakaspalvelijat ja satunnaiset tuntemattomat kutsuvat minua Turkissa ablaksi eli siskoksi, odotan kauhulla milloin siirryn kategoriaan teyze eli täti. Tykkään näistä sukulaisnimistä,tulee mukava olo kun postipoika huutaa tien toiselta puolelta; ablaaaaa, mulla on teille postipaketti ulkomailta.


2. Turkkilaiset ostavat isoja määriä lihakaupasta, olen varmaan ainoa joka ostaa puolikiloa jauhelihaa kun muiden tilaukset tuntuvat lähtevän kiloista. Sama juttu vihannesten kanssa markkinoilla, myyjä kysyy monesti että monta kiloa kun minulle riittäisi puolikas.

3. Turkissa naisten hiuksia leikkaavat lähes aina miehet, taksikuskit ovat myös miehiä, puutarhanhoidosta huolehtivat pääsääntöisesti miehet. Markkinoilla naisten alusvaatteita myyvät miehet.


4. Turkkilaisissa pankeissa työskentelee vain kauniita ihmisiä, pitkäsääriset kynähameisiin ja mielettömiin meikkeihin paklatut leidit ottavat raha-asioissa saapuvat vastaan, eipä ne miehetkään tiskien takana ole yleensä möhömahakölliköitä. Pankkien työhakuilmoituksissa lukee ettei yli 30v. kannata vaivautua.

5. Turkin poliisivoimat ovat varmasti valtavat sillä henkilökuntaa pyörii joka nurkalla. Meidän alueen poliisilaitoksen poliiseilla on ilmeisesti jalkaudu kaduille -päivä lauantaisin, tuolloin joka kuppila ja ravintola on täynnä poliiseja.

6. Asiakaspalvelussa työskentelee lukematon määrä henkilöitä, tänään lähikauppaan oli ilmestynyt uusi tyttö, jonka tehtävä oli pakata ostoksia ja kerätä kärryjä. Samainen marketti, jossa räyhäsin joku aika sitten asiakkaiden kassalle jätetyistä kärryistä. Ravintoloissa on ammatti komi eli pöytiensiistijä, partureissa oppipoikien tehtävä on lakaista lattiat ja pitää fööniä paikallaan.

7. Työpaikkaa hakeakseen on lähes aina luotava profiili työpaikanvälitysportaaliin nettiin, vain joitakin palveluammatteja kuten pöytiensiistijä tai parturinapulainen haetaan suoraan putiikkiin sisään kävelemällä.

8. Turkkilaisissa leikkipuistoissa ei ole hiekkalaatikoita eikä taloyhtiöissä matontamppaustelineitä.

9. Itsepalvelukahvilat ovat tuntematon käsite, lasku maksetaan aina vasta poistuttaessa.



10. Jokainen kansalainen voi käyttää netin kautta e-devlet tiliään, josta selviää lainat, maksut, työhistoria, eläkeasiat ja vakuutukset. Pankkien, netti- ja puhelinliittymän sekä satelliittikanavientarjoajan puhelimen asiakaspalvelu on aina yhtä mutkikas, erilaisia lisäpaketteja yritetään kaupata puolihuomaamatta ja palveluiden peruuttaminen vaatii monta soittoa.


tiistai 14. toukokuuta 2013

Hysteerinen äiti?

Kelasin mielessäni tyttären alkuaikoja, välillä meiniki oli varmaan aika hysteeristä, mutta suhteellisen rauhallisesti päästiin toiseen äitienpäivään. Alussa piti olla parhaimmat tutit ja pullot, sillä olin varma että halvimmista irtoaa tutin pää ja lapsi tukehtuu. Turvakaukaloonkin alle 3kg painoisena syntynyt oli niin onnettoman pieni että asettelimme tyttöä siihen monta tovia ennenkuin varmistuimme että hän saa henkeä. Jokainen parkaisu ja itkukohtaus tuntui ekoilla viikoilla maailmanlopulta, mikä sillä nyt on? Apua.

Pikkujalat viuhtoivat hurjasti jo muutaman kk iässä.
Kun tyttö tuli 2kk ikään lähdimme Suomeen lomalle, päätin että sirkus saa loppua, mikään yksittäinen toimintapa ei tee lapsesta tulevaisuudessa sellaista eikä tälläistä, jos imetys ei onnistu, syödään korviketta, telkkarin avaaminen ei tee lapsesta vajaamielistä eikä toisen merkkinen tuttipullokaan ole turmioksi. Matka meni hienosti, tyttö nukkui hyvin jo muutaman kuukauden iässä ja aloimme palautua alun sekopäisestä olotilasta. Ensimmäisen vuoden aikana kyllä mittailimme kuumetta jokaisen köhähdyksen jälkeen, kävimme tarkistamassa hengittääkö vauva varmasti nukkuessaan ja tuskailimme vaatteiden kanssa, aina niitä tuntui olevan liikaa tai liian vähän. Suhtauduin jokaiseen lääkärin kommenttiin arvioiden, kätkeytyikö melko hyvin sanan taakse jotain muuta, ehkä se tarkoittikin ettei tyttö kasva normaalisti.

Kävimme vähän aikaa sitten yläkerran naapurin luona katsomassa pientä vauvaa, tyttö osoitteli vauvaa vierailun ajan hihkuen omaa nimeään ja oli kovin kummissaan näin pienestä tuttavuudesta, joka ilmaisi tarpeitaan ennalta-arvaamattomasti rääkyen. Yläkerran naapurimme on vauvan mummo ja nuoripari on muuttanut miehen äidin luo suoraan synnytyssairaalasta. Tuntuu erikoiselta monesta suomalaisesta mutta Turkissa tämä on hyvin normaalia. Vauvan isä on päivät töissä, joten uusi äiti ja mummo hoitavat vauvaa yhdessä, naapurimme kertoi auttelevansa öisinkin vauvan hoidossa, jotta vanhemmat saavat välillä nukkua. Vauvaa oli tullut katsomaan samaan aikaan myös toinenkin tuttu, pöydät notkuivat kakkuja, piirakoita ja keksejä, kutsu kävi meillekin jäädä illalliselle.

Sänky oli saatu asennettua ja mobilekin kiinnitettyä juuri ennen tytön syntymää.

 Uusi tulokas oli 45 päivän ikäinen, äiti vaikutti rauhalliselta, anoppi ylpeältä. Kun olimme lähdössä, passitti anoppi miniänsä nukkumaan ja otti vauvan osaavin ottein syliinsä. Tyttöä on onnistanut, sillä hänellä on ihana anoppi, saa olla rauhallisin mielin kun tietää jonkun olevan apuna ja neuvomassa uusien tilanteiden edessä. Saa levätä, nukkua ja koko ajan on vielä täysi ylläpito. Nuori äiti kertoi joutuvansa palaamaan muutaman viikon päästä takaisin töihin, laki jonka myötä äitiysloma pitenisi kaikilla työntekijöillä 6kk on edelleen ilman lopullista päätöstä ja tämän äidin kohdalla päätös tulee joka tapauksessa liian myöhään. Hän oli kauhuissaan pelkästä ajatuksesta, suunnitteli sairaslomaa ja oli jo kysellyt palkattoman loman perään, siihen oli vastattu että takaisin ei sen jälkeen tarvitse tulla ollenkaan. Onneksi vauvalla on ihana mummo, jonka hoiviin voi jäädä.

Ja nyt meidän viuhtoja on jo niin iso että yrittää laskea kissojakin keittiönovesta sisään.
 Omalla kohdalla en osannut nauttia kaikesta anopin avusta pienen vauvan kanssa. Nykysin tunnen, että pelottavin piirre suomalaisessa yhteiskunnassa on yksinäisyys, kaikki tehdään yksin, pitää pärjätä itsekseen. Tätä paikallista yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta on saanut ihan todenteolla opetella eikä se tule luonnostaan. Läheinen sukulainenkin on minulle vieras vaikka hänen ei pitäisi olla. Olisi hienoa osata nauttia ihan täysillä yhteisön avusta ja tuesta mutta suomalainen minä-ite nostaa päätään. Tämä on minun vauva, minä tiedän ja osaan, älkää tulko liian lähelle. Turhaa hysteriaa ja väsymystä kun helpommallakin pääsisi.

Luin uudesta kodin kuvalehdestä jutun nuoresta äidistä ja tämän tyttärestä, jotka oli sijoitettu perheeseen. Nämä tukevat ja auttavat tyttöä vauvan hoidossa ja tunteiden syvenemisessä alkuaikoina, jutussa kerrotaan että toiminnalla pyritään elvyttämään vanhoja perinteitä, jolloin sukulaisnaiset auttoivat äitejä vauvan syntymän jälkeen. Suvun naiset ovat auttaneet ja hoitaneet synnyttäneitä äitejä aikoinaan Suomessakin, nykyisin se tuntuu kovin kaukaiselta eikä monikaan halua vanhempiaan saatikka muita sukulaisia häiritsemään, joidenkin kohdalla avuksi tarvitaan kunnallista järjestelmää kun taakka on liian suuri.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Juhlaputki ja haaste


  Tällä viikolla on monenlaista juhlapäivää; äitienpäivä, hääpäivämme ja syntymäpäiväni. Mies vaihtoi eilen työvuoronsa, jotta pääsi viettämään iltaa perheensä kanssa, illalla olevalla jalkapallomatsilla ei kuulemma ollut asian kanssa mitään tekemistä. Muiden merkkipäivien juhlinnasta ei ole vielä tehty suunnitelmia mutta jonkunlaista juhlaa olisi tarkoitus järjestää tulevien viikkojen aikana. Katseemme on kylläkin suunnattu jo kesälomaamme, joten suuria juhlallisuuskia ei ole luvassa kukkaron ja jaksamisen vuoksi.

Olen miettinyt että menemmekö miehen kanssa ulos syömään ja elokuviin? Tyttöporukalla synttäreitä juhlimaan ulos vai herkuttelemaan kivaan kahvilaan? Helteisten päivien jälkeen Ankaraan on luvattu vesisadetta viikoksi, tekee mieli kaivaa villasukat jalkaan ja nököttää kotona, onneksi vieraat toivat uusia muumileffoja tytölle. Ulkona on kyllä ihan lämmin mutta vesisade on hyvä syy kotihiirelle. Rahaakin pitää säästää lomareissua varten joten kotoilu kuulostaa senkin suhteen hyvältä. Alan kallistua vahvasti kotona juhlinnan kannalle. Mies olisi vienyt meidät eilen ulos herkuttelemaan, toivoin ihan vaan kotona illallista joten eilistä äitienpäivää juhlittiin hyvän ruuan ja viinin merkeissä sekä yhteistä aikaa vaalien, sitä kun on nykyisin ihan liian vähän. Synttärikemutkin taitavat painottua terassikierroksen sijaan kotisohvalle kutsuttuihin ystäviin ja hääpäivää juhlitaan ihan kuten eilistäkin.

Sairastuimme vieraiden toisella lomaviikolla kesäflunssaan koko porukka, tyttö sai ensimmäisen korvatulehduksensa ja lievä puolikuntoisuus tuntuu vaivaavan koko porukkaa edelleen. Loma tulee tarpeeseen meille kaikille, vielä kuukauden verran pitäisi malttaa. 
 



Mine heitti kivalla haasteella äitienpäivän kunniaksi, haaste jatkakoon matkaansa eteenpäin:
Mine kysyy:

1. Pitääkö kaikkea suvaita?
Ei pidä mutta uskon vahvasti että kaikkeen on syy, ne on aina hyvä selvittää ennen tuomitsemista.

2. Pahin pelkosi?
Että lapselle tai jollekin läheiselle tapahtuu jotain pahaa.

3. Toivotko mahdottomia vai vain mahdollisia?
Olen aika realistinen ja toivon yleensä vain mahdollisia, ne kun joskus toteutuvatkin.

4. Millainen äiti olet tai millainen äiti luulisit olevasi?
En ole täydellinen mutta yritän olla läsnä ja rakastaa. Olen varmaan keskivertomamma, joka yrittää muttei aina onnistu.

5. Mitä näet peilistä?
Kesätukan, joka piristi vaikka flunssa onkin tehnyt ilmeestä väsyneen.

6. Keitä ovat elämäsi esikuvat?
Oma mamma eli äidinäiti.

7. Tuliko sinusta isona se mitä toivoitkin?
Jaa-a, ei ainakaan tuomari tai karkkitehtaan omistaja kuten piti mutta taaksepäin katsoessa olen tyytyväinen siihen mitä olen ehtinyt tehdä.

8. Meri, järvi vai lampi?
Meri, jota ikävöin tälläkin hetkellä. Sain eilen lahjaksi meritähden muotoiset kynttilänjalat helpottamaan merenrannankaipuuta.


9. Kotisi paras paikka?
Olohuoneen sohvannurkka, josta näkee pihalle.

10. Mitä löytyy yöpöydältäsi?
Meillä ei ole yöpöytiä, lattialta löytyy kasa suomalaisia lehtiä ja Knausgardin kirja Taisteluni, joka on viittä vaille luettu.

11. Mikä tekee päivästäsi juhlan?
Rullaava arki tuntuu ihan juhlalta, lasillinen viiniä, hyvää ruokaa ja mies kotona ovat arjen yläpuolelle nostattavia asioita.

Minen kivat kysymykset saa poimia matkaansa ken haluaa, en haasta ketään erikseen. Toivottavasti jokainen äiti sai nauttia eilen erikoiskohtelusta ja rakkaidensa seurasta!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Viikon ostoskori

Peter Menzelin ja Faith D'Aluision kirja Hungry planet esittelee eri puolilta maailmaa perheiden ruokatottumuksia ja kulutustaipumuksia, köyhien ja rikkaiden maiden erot karrikoituvat hyvin viikon ruokalistassa. Edustettuna on myös turkkilainen perhe, jonka viikon ostoskorin summa on 198.48tl eli noin 80 €.

Kuvan perusteella samassa taloudessa asuu pariskunta ja heidän kolme lastaan sekä ilmeisesti isoäiti. Kuten kuvasta huomaa, leipää syödään paljon, samoin munia, papuja, linssejä, riisiä ja kasviksia. Margariinia kuluu monta pakettia sillä turkkilaiset leipovat börekleivoksia ja muutenkin rasvaa käytetään monissa perheissä surutta, se antaa keitoille loppusilauksen ja monesti makaroonitkin pyöritellään vielä voisulassa.

Tämä perhe tekee ilmeisesti jogurttinsa ja hillonsa itse kuten moni paikallinen, sokeria kuluu paljon teetä juodessa. Vanhemman rouvan edessä kuvassa näyttäisi olevan jonkun verran lihaa mutta lihan hinta on verrattain korkea suhteutettuna monen palkkoihin ja ruoka kasvispainotteista.

food hungry turkey

Kuva on mitä ilmeisemmin talviajalta hedelmä- ja kasvistarjonnan perusteella, paljon kaalia, porkkanaa ja sitrushedelmiä. Valmisruokia ei näy, ne ovat kalliita ja tarjonta lähikaupoissa vielä vähäistä, ainoa emäntää helpottava tuote näyttäisi olevan valmiskeittopussi. Juomana perheessä on teetä, vettä, limsaa ja olutta.

Meidän ruokakorin hinta heittelee vähän viikon mukaan, joinakin viikkoina meidän kolmen hengen taloudessa rahaa saattaa kulua saman verran kun tällä kuusihenkisellä perheellä, toisella viikolla sitten puolet vähemmin. Kun on vieraita kylässä tai jos syödään ulkona niin seuraavilla viikoilla kiristellään pussin nyörejä. Kuvan perheeseen verrattuna meillä syödään todella vähän leipää, riisiä ja papuja kulutetaan myös vähemmin. Siinä missä kuvan perhe käyttää neljä pakettia margariinia viikossa, riittää meillä yksi muutaman viikon tai kauemminkin ellei leivota paljon. Lihaa syömme varmaan suhteessa enemmin vaikka monesti pöydässä komeileekin kasvisruokaa, jogurttia käytämme paljon mutta sokeria emme ollenkaan. Suomalaisena tykkään syödä paljon perunaa ja munien käytössä olen täysin turkkilaistunut eli niitä syödään päivittäin. Etualalla oliivien vieressä nököttävän valkoisen juuston lisäksi meillä syödään myös kypsytettyjä juustoja, joista osa nostaa ostoskorin hintaa.

Kuvan perheen ruokatottumukset näyttäisivät sopivan anatolialaisen turkkilaisen perheen tapoihin, rahaa ei varmasti ole paljoa ylimääräistä mutta kaikkea on tarpeeksi, ruuat tehdään itse, paljon ostetaan markkinoilta ja itse hillotaan ja säilötään, kotiinkuljetetut pizzalaatikot ja sipsipussit loistavat poissaolollaan. Moni matkailija ehkä muistaa kuinka halpaa Turkissa oli vuosikausia sitten, miljoonilla maksettiin ja kaikki tuntui halvalta. Turkki on kehittynyt niistä ajoista valtavasti, valtiontalous sekä sosiaalivakuutus- ja sairaanhoitojärjestelmä on melko hyvissä kantimissa, koulutusjärjestelmää on muokattu pariin otteeseen ja kansan elintaso noussut uudelle tasolle. Minimipalkka maassa ei ole kovin suuri mutta sillä voi elää ihan hyvää elämää, kuvan perhe tienaa varmaan enemmänkin, viimeistä huutoa olevaa telkkaria ei ole mutta telkkari kumminkin, perinteiset pitsiliinat vitriinissä ja tarpeeksi istumapaikkoja vieraille.

Mielikuva halvasta ja kurjasta Turkista jollainen se oli monen silmissä 80-luvulla ei pidä paikkaansa, suurin osa väestöstä asuu kaupungeissa, lähes kaikki kuuluvat sairaanhoidonpiiriin, köyhille perheille on omat avustusohjelmat ja työsuhteen päättyessä on mahdollista saada työttömyyskorvausta. Samaan aikaan on hintatasokin luonnollisesti noussut, matkailijalle saattaa tulla yllätyksenä nousseet ravintolakulut ja ostosten hinnat. Klonksuvat dolmusbussit alkavat olla historiaa, vanhat korvataan uusilla minibusseilla, autokanta on kaupungeissa uutta, uudet säädökset ovat muuttaneet kauppakujien ilmettä, ruokakauppojen ja tuotteiden säädökset taas kauppojen valikoimaa.

Lisää kuvia Hungry Planet kirjasta on katsottavissa Timesin sivuilla,
Osa 1:
http://www.time.com/time/photogallery/0,29307,1626519,00.html
Osa 2:

http://www.time.com/time/photogallery/0,29307,1645016,00.html

Tämän kuvasarjan innoittamana ajattelin laittaa tulevan viikon ruokaostokset ylös, samoin mitä niistä on kokkailtu, katsotaan missä vaiheessa saan ne tänne asti päivitettyä. Meillä palaillaan muutenkin takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, vieraat ovat palanneet kotimaahan ja talo oudon hiljainen, hetken aina kestää ennenkuin saadaan perhe palautettua takaisin normaaliin arkeen. Kiitos ihanille vieraille!

tiistai 7. toukokuuta 2013

Arjen pelastajat

Meidän arki ei aina ole kovinkaan arkista ja toisinaan ihan sitä itseään, liikaa pyykkiä ja mies taas töissä, lapsella aamusta iltaan kestävä uhmakohtaus ja ruuan tekemiseen venyminen viimeinen asia joka kiinnostaa. Miehen työvuorot vaihtelevat ja jos ennen tyttöä kiroilimme iltavuoroja niin nykyisin olemme niistä kiitollisia, niiden ansiosta aikaa jää päivisin yhdessä saada arki pyörimään ja pyöriihän se muutaman pelastuksen voimin.

Pesukone peittoaa monesti piirretyt.

Kun ei ole autoa, on toisinaan sään armoilla, kunnon sadepäivinä ei mennä puistoon vaan keksitään tekemistä kotona, muumit, leegot, palapelit ja muovailuvahat viihdyttävät aikansa mutta huomattavasti hauskempaa on seurata ja matkia meidän touhuja, auttaa pyykkikoneen täytössä ja purkamisessa, siivouksessa tai pihahommissa, tärkeintä neidille on toiminta ei tulos. Kirjahyllyn, keittiön kaappien tai oman vaatekaapin purkaminen on mieluisaa ja pitää neidin työntouhussa sillä aikaa että ehdin tehdä ruokaa, tiskata tai pikasiivota. Elämäni helpottaa myös se, että kaikki on lähellä. Tänä aamuna pyörähdettiin neidin kanssa terveysasemalla, kesäflunssa oli iskenyt yöllä ja halusin tarkistuttaa tytön korvat ja kurkun, lääkärille ei tarvita aikaa eikä siellä ole juuri koskaan jonoa, lapsipotilaat pääsevät myös jonon ohi. Hoito on maksutonta ja helppoa.

Toisinaan ulkoillessa kaupungilla tai ystävien kanssa aika on hubaa, aina menee kauemmin kuin piti ja kotia tullessa ruokaa olisi jo oltava pöydässä eikä vasta odottamassa pilkkomista ja tekeytymistä. Silloin pelastaa pakkanen, siellä on aina nälkäiselle neidille vaikkapa kanakeittoa tai papupataa odottamassa. Pikaruokaa tulee harvemmin suosittua mutta aina ei jaksa ja silloin on keksittävä helppoa ja nopeaa illallista, kuten köfte ekmek, lihakaupasta mukaan heidän omat lihapullat ja sen jälkeen leivän väliin kera sipulisumakin ja tomaattipersiljan, hakkaa taatusti monet kulmakunnan kioskien lihapullaleivät. Toinen perheemme pelastus on jogurttimakarooni, keitetyn makaroonin päälle kaadetaan voimakkaasti valkosipulilla ja aavistuksella suolaa maustettu jogurttiseos, vähän kuivattua minttua mausteeksi ja perhe on ravittu. Miehen kodin pikaruokasuosikki on kala, kaksi kalaa tiukkaan folioon ja uuniin, nautitaan ronskisti riivittyjen lehtivihreiden ja sitruunan kanssa. Iltapalaksi ja nopeaksi lounaaksi meillä surisee usein jogurtista, kaurahiutaleista ja tarjolla olevista hedelmistä muodostuva voimajuoma.

Lihapullaleipiä täytettäväksi lohkoperunoiden kera.

Minut pelastaa kotiäitiyden liialliselta rutinoitumiselta repäisyt ystävien kanssa ja kuntosali, se kuuluisa oma aika. Kuntosalilla käynti on liikunnan riemun lisäksi irtaantuminen kotikuvioista, että on jotain muutakin kuin äiti ja voi tehdä jotain ihan vain itsensä vuoksi. Lähes kaikkia muita sääntöjäni vastaan voin rikkoa mutten sitä, etten siivoa tai toimita mitään muutakaan kovin tärkeää neidin päiväuniaikaan, se on oma hetki, silloin voi lukea, höyrytä netissä, puuhastella pieniä tai katsoa vaikka kattoa kunhan käteen ei eksy rätti eikä imuri.

Tietynlainen hällä väliä -linja auttaa minua, neidillä on toisinaan huonoja päiviä jolloin on turha toimia suunnitelmien mukaan, joskus pitää vaan jäädä kotiin jos haluaa välttää hermoromahduksen kaupassa tai leikkipuistossa. Kun raivari iskee puistossa, kaupassa tai pankissa niin siinähän ei auta juuri muu kuin raivoaminen ja paikalta poistuminen, raivari lieventyy onneksi yhtä nopeasti kun se on alkanutkin. En jää myöskään neuvottelemaan neidin kiukkuillessa, on helpompi napata paketti kainaloon ja painella kotiin. Aika pienillä pärjää arjen läpi ilman turhia hermoiluja, kunhan muutamat rutiinit säilyvät niin kaikki ovat tyytyväisiä, aina ei voi olla kivaa ja joskus pitää olla tosi tylsää.

Kodin kuvalehti. Hyvä punaviinilasillinen. Soitto ystävälle. Neidin vieno huuto aamulla äitiiiiiii. Kuntosalin jälkeinen euforia. Hiljaiset kadut aamulla. Miehen tuoma juustokakkuleivos. Hiljainen koti illalla. Mielenkiintoinen suomenkielinen kirja. Päivälenkki koko perheen kanssa. Haudutettu tee. Arjen pieniä iloja jotka ovat suuria pelastajia.

Mikä pelastaa sinun arjen?


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Lasten ehdoilla

Viime päivät ovat olleet täynnä touhua, ystäväperheellämme on pian 3 vuotta täyttävä poika, jonka kummeja me olemme. Kahden nappulan kanssa mennään siis pitkälti heidän toiveiden mukaan - jäätelöä, leikkipuistoja, uima-allastouhuja ja pallon peluuta, kitinää, kikatusta sekä kahden lapsen oikkuja. Sinne väliin pitää mahtua jutustelua, hyvää ruokaa, muutama viinilasillinen, hätäisiä ostoksia ja aikuisten kesken sumplittuja lasten hoitovuoroja.



Välillä ei maistu ruoka, toisinaan uppoaa kaikki, haetaan hieman omia rajoja ja selvitellään lelujen omistusoikeutta, poliisin ominaisuuteen tarvitaan äitejä ja isejä, leikkipuistoissa riekutaan. Turhia suunnitelmia ei kannata tehdä, yksi ohjelma riittää päivälle. Ankarassa helle on jo aikamoinen, kunnon ukkosiakin on jo lupailtu, keskipäivällä puistot autioituvat kuumuuden korjatessa kaikki varjoisampiin paikkoihin. Meillä kaadetaan pumpattu allas täyteen vettä ja lapset sinne likoamaan.

Päivät ovat niin lyhyitä, ihmettelemme ystävän kanssa kuinka paljon tunteja päiviin mahtui kymmenen vuotta sitten, nykyään uni korjaa satoa niin että ennen puoltayötä talo on pimeä ja tasainen tuhina täyttää talon, päivä alkaa aikaisin ja aktiviteettisin aika painottuu aamupäivään.



Lapset. Ne muuttavat kaiken mutta hyvällä tavalla, elämä jatkuu vaikka on pieniä lapsia ja lomallakin voi olla hauskaa lasten ehdoilla. Sitä voi kälättää ja kalkattaa ihan samanlaisena ihmisenä ystävän kanssa vaikka samalla vilkuileekin nappuloiden perään, vastuuta ilman liikaa paniikkia.


Lasten ehdoilla suurkaupunki kesällä on hieman haastellinen, kauppakeskuksissa on onneksi lasten leikkipaikkoja, junia ja ruokapaikoissa lasten leluja sisältäviä menuja, isot lelukaupat jaksavat viihdyttää eikä helle haittaa. Oma piha on pelastus ja onneksi lähellä on lukuisia puistoja. Mehua, maitoa ja vettä, jätskiä ja mansikoita kuluu. Tänään on ohjelmassa rauhallista oleilua pihalla, markkinareissu ja ruuan tekoa, ensi viikolla suunnataan eläinpuistoon, tyttöjen kesken ostoksille ja kampaajalle ja miehetkin lasketaan keskenään kaupungille. Tästä on hyvä aloittaa kesä.