torstai 20. kesäkuuta 2013

Lomaillaan


 Mitä täällä on touhuttu?


Juostu neidin perässä pitkin rantakatuja, markkinakujia ja ravintoloita.


Uitu rannalla ja altaassa, neiti sen lisäksi puljannut altaassakin, tuleekohan rantakiintio koskaan täyteen?



Miehen kanssa on tehty fillarilenkkejä, ihan parasta.


Ihasteltu kaupunkia...


...ja rantaa.

 
Nautittu rauhasta sillä turistisesonki on vasta aluillaan.


Markkinoilla piti pyorahtää täälläkin.


Ja syoty on hyvin, ihan liiaksikin.

Etta semmosta meille, kommentteihin vastailu laahaa silla olen taysin irtaantunut internetin maailmasta, uutisistakaan ei ole hajuakaan, Turkin valtio on kai vielä pystyssä mellakoista huolimatta. Palataan asiaan kun on lomat lomailtu tällä erää. Mukavaa tulevaa viikonloppua!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Turkkilaisia rakkaustarinoita

Lukijoita tuli pyyntö kertoa rakkaustarinamme, olin asunut jo siinä vaiheessa aika kauan Turkissa eikä ihan valtavia kulttuurishokkeja tarvinnut käydä läpi, Turkkiin asettuminen oli meille myös itsestäänselvää, koska viihdyn täällä ja olin jo sopeutunut kulttuuriin, miehelle muutto Suomeen olisi sen sijaan ollut aikamoinen muutos, minä olen ollut aina enemmin sitä vastaan kuin hän, joka aika ajoin heittää ilmaan mahdollisuuden asua Suomessa.

Turkkilaisista rakkaustarinoista saa väärän kuvan, jos seuraa niitä vain Alanyassa. Lomakaupunki on turkkilainen utopia, jossa köyhistä idän oloista tuleva tarjoilija ja länsimaailmassa itsenäiseksi oppinut nainen rakastuvat, unohtavat realiteetit ja kauhovat monesti ilman yhteistä kieltä kohti viisuminhakemisprosessia, odotetaan että kunhan päästän Suomeen niin kaikki helpottuu. Tavallisessa turkkilaisessa arjessa liittoja harvemmin solmitaan yli sosiaalisten rajojen, turkittaret pitävät länsimaisia naisia tässä suhteessa täysin tärähtäneinä, alatte sitten elättämään miestä, joka on saapunut ilman penninpyörylää muovikassissa omaisuus rannikolle töihin? Hulluja nuo eurooppalaiset.

Rakkautta on maukas ruoka ja juoma.

Turkitar etsii itselleen miehen samasta sosiaaliluokasta, se on kaikille helpompaa koska maassa on suuria eroja naisten vapauksissa eri sosiaaliluokkien ja alueiden välillä. Paikallisten mielestä tulotason, koulutuksen ja perhetaustojen suoraan kysymisessä ei ole mitään noloa, niiden on täsmättävä jotta suhdetta voidaan edes suunnitella. Ongelmaksi ulkomaalaisliitoissa muodostuu monesti se, että turkkilainen mies on saanut miehenmallissa velvollisuuden hoitaa perheen asiat, laskut ja virastoasiat, kun maasta muutetaan puolison tuntemattomaan kotimaahan, ottaakin nainen asiat hoidettavaksi ja mies jää tyhjänpantiksi ainakin alussa. Tarvitaan todellista luonteenlujuutta ja sopeutumiskykyä jotta selvitään alkumainingeista.

Itseäni ärsytti alkuaikoina että monessa paikassa tarvittiin miestä hoitamaan asioitani, koska en ole maan kansalainen, nimmaria sinne ja varmistusta tuonne. Virastoissa puhuttiin miehelle eikä minulle,  nykyisin olen oppinut käyttämään sitä hyväksi. Liikkeissä voi sanoa kiusallisessa tilanteessa että mietin vielä ja juttelen ostospäätöksestä mieheni kanssa, emme osta mitään kiitos, mies ei ole kotona tai soittakaa myöhemmin kun mieheni on palannut, mies ei ole kotona joten ei ole rahaa jne.  Parasta on mennä tuttuun kauppaan ja sanoa että mies maksaa kun tulee käymään.

Turkkilainen nainen on tottunut siihen että miehet ovat pitkiä päiviä töissä, tiedän monia naisia, joita ärsyttää kun eläkkeelle jäätyään mies ei lähdekään tapansa mukaan aamulla töihin vaan jää kotiin notkumaan, teekutsut, korttipelikokoontumiset ja juoruhetket naisten kesken kärsivät kun mies pyörii nurkissa. Suomessa puolisot harrastavat ja viettävät monesti vapaa-aikaa enemmin yhdessä, täällä kyllä vieraillaan perheen voimina ja syödään ateriat yhdessä mutta aikaa on myös aina niin, että mies ehtii korttelin teetupaan ja nainen naapuriin juoruamaan. Mieheni perheessä anoppi toki laukkaa naapureissa minkä ehtii mutta appi ei teetuvassa, muutenkaan heillä ei toteudu joissakin kodeissa perinteinen naisporukka-miesporukka jako vieraiden saapuessa.

Kun ulkomaalainen tapaa turkkilaisen, hän harvoin kysyy mistä tämä kotoisin kuten turkkilainen tekisi tässä tilanteessa. Asuinpaikalla on paljon merkitystä, nyt kun olen asunut jo pitkään Turkissa, ymmärrän entistä selkeämmin että olisi sula mahdottomuus jos mieheni olisi kotoisin vuoristokylästä, kouluja käymätön ja täysin tietämätön Turkin ulkopuolisesta maailmasta. Utopiassa on kivaa elää aikansa mutta siinä vaiheessa kun arki tulee vastaan ja miehen mielestä on normaalia syödä kaikki ateriat lattialla, asua sukulaisten kanssa tai vähintään kestitä heitä viikko tolkulla, tulee ehkä mieleen että kuinkas tässä näin kävi. Vierailu mieheni vanhempien luona ainakin rauhoitti itseäni, tavallisia kaupunkilaisia, eivät kovin uskonnollisia ja ymmärsivät alusta asti että ulkomaalaisella on omat tavat. Joku sopeutuu varmasti suurempiin muutoksiin kun toinen, itselleni oli hankalaa, jos toisenlaisen kulttuurin lisaksi mies ja sukukin olisivat kovin erilaisia ajatusmaailmaltaan.

Turkkilaisissa rakkaustarinoissa kaikki käy usein nopeasti, tapaaminen, kihlaus ja avioituminen. Me asuimme avoparina monta vuotta, naapureillemme ja perheillemme se ei tuottanut ongelmia mutta monissa konservatiivisissa piireissä on toisin. Muutenkaan rakkaustarinassamme on edetty monessa mielessa suomalaisittan ja turkkilaisittain sekoitellen, ei nopeaa sekoamista ja naimisiin eika suuria sukujuhlia avioitumisen yhteydessa. Me itseasiassa ilmoitimme avioitumisesta edellisena iltana joten avioitumista oli todistamassa vain muutama ystava, huh ei siis tuhatpaista joukkoa tuijottelemassa tai showmiesta juontamassa kuka sukulainen ripustaa suurimpia seteleita morsiamen kaulaan. Tarinaamme ei liity suurta draamaa ja sen yksityiskohdat jaavat jaettavaksi vain meille, kahden kulttuurin liitossa on varmasti usein enemmin tyota kuin saman kulttuurin edustajien valilla, parhaimmillaan se opettaa molempia ihan jokaisena paivana.
 

torstai 13. kesäkuuta 2013

Turkkilainen pikaruoka

Turkista saa loistavaa katuruokaa, kannattaa rohkeasti napata kaupunkien kojuista ja ruokakärryistä maistiaiset. Osa pikaruokapaikoista avautuu illalla, katujen kulmiin saapuvat rannikkokaupungeissa Midiye myyjät eli täytettyjen simpukoiden kauppiaat, teiden kulmiin pysäköivät pikkubussit, joista ovi avautuu ja tarjolla on usein lihapullaleipää, vaatimattomat kioskit avautuvat ja myyvät nälkäisille kukin kaupungille tyypillistä snagariruokaa.



Turkissa kannattaa unohtaa kansainväliset hampurilais- ja pizzaketjut, paikallinen on parempaa ja tarjontaa on paljon. Ankarassa on joka korttelissa çığ köfte koju, eli raakalihapullia, joissa ei nykyisin enää ole lihaa lainsäädösten myötä. Lihapullat valmistetaan bulgurista ja mausteista, kiepataan ohueen lavash leipään salaatinlehtien kanssa ja päälle puristetaan sitruunaa, hinta on muutaman liiran. Kaupungin keskustassa kiertää pienen lava-auton kanssa monelle jo tuttu çiğerkauppias, eli grillattua maksaa leivän välissä maustettuna vihannesten kera. Auto pysähtyy milloin mihinkin ja kuuluvalla äänellä kauppias kutsuu nälkäisiä. Muita erikoisia turkkilaisia ruokia ovat esimerkiksi kokoreç eli suolihakkelusta leivän välissä, pikaruokana voi pitää myös keittokuppiloita, joihin turkkilaiset suuntaavat monesti yöaikaan pitkän työpäivän tai baari-illan jälkeen, tarjolla on lampaanvatsakeittoa sekä sisäelinsoppaa, toki myös tavallisempia kuten linssi- ja tomaattikeittoa.

Oma suosikkini on mättöjen mättö eli ayvalik toast, paahdetun leivän välissä makkarasiivuja, venäjänsalaattia, suolakurkkua sekä ketsuppia. Izmirissä on samantyylinen nimeltään kumru, jossa on venäjänsalaatin tilalla juustoa, kaikista on katuherkuista on monia erilaisia variaatioita ja jokaisella kaupungilla ja alueella omat pikaruuat. Istanbulin suosittu islak burger on rantautunut jo Ankaraankin eli hampurilaisia, jotka on kastettu tomaattikastikkeeseen. Istanbulista tänne on rantautunut myös balık ekmek eli kalaa leivän välissä.



Kebap vääntyy pikaruuaksikin kun sen tilaa ravintolan pienestä ikkunasta ja pyytää leivän väliin, leipiä on valittavana erilaisia, ohutta lavasleipää, pitamaista gobitia tai tavallista ranskista. Erityisesti anatolian alueella suosittu ruoka on tantuni eli grillattua lampaanlihaa, sitä voidaan tarjoilla ravintolaruokana tai sitten pikaruokana leivän välissä.

Mika on sinun lemppari pikaruoka?

Terveiset lomalaisilta Espanjasta, aurinko paistaa ja rentoudumme, palaan asiaan mutta harvakseltaan tulevan parin viikon aikana! Turkin mielenosoitukset jatkukoon, me otamme lomaa kaikesta arkisesta ja poliittisestakin.  Mukavaa viikon jatkoa kaikille lukijoille!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Vastustus jatkuu

Ennen lomaa meillä oli asioita keskustaan joten lähdimme liikkeelle aamuvarhain, ilma on edelleen raikas ja joka puolelle vehreää, yöt ovat viileitä ja ruusut kukkivat joka paikassa. Kotikulmilla huomasimme jo uusia mielenosoittajien spreijauksia ja naapureiden ikkunoihin ilmestyneitä uusia kannustuskylttejä. Uutisointi maailmalla on ehkä jo ylittänyt tietyn tylsistymiskynnyksen mutta Turkissa tilanne on päällä ja vastustus jatkuu.


Mielenosoitus on myös kaikkien huulilla, on saavutettu piste, jonka jälkeen siitä kuuluu puhuttavan kassajonoissa, tuntemattomille kadunkulmissa ja kahviloissa. Eilen päivälenkillä, vastaan saapasteli nainen, joka kyseli neidiltä mitä kuuluu çapulcu? Pääministeri kutsui mielenosoittajia nimellä çapulcu eli rosvo, joka jäi elämään kansanpariin, nyt moni julkisuuden henkilö ja mielenosoittajien kannattaja onkin alkanut kutsua itseään ja tovereitaan samalla nimellä, illan kokoontumiset on nimetty rosvojuhliksi. Me kai sitten profiloiduimme naisen mielestä mielenosoittajiin; ulkomaalainen, koira ja lapsi ja miehellä täysmustat vaatteet, joista on myös tullut viime päivinä kaupungissa mielenosoittajien tunnustama väri. Kuntosalilla toissa aamuna käytiin kiivas sanaharkka, jossa osa parjasi mielenosoittajien hajottaneen kauppiaiden omaisuutta ja toinen puoli taas syytti kaiken alkaneen poliisin kovista otteista. Tänään vanhempi rouva hermoistui ohi kiitävälle virkamiehelle, joka sadatteli keskustaan kerääntyneitä vastustajia, mies sai niskaansa melkoisen haukkumaryöpyn.


Tänä aamuna kuljimme Tunalia pitkin Kuğulupuistoon, josta on tullut yksi mielenosoitusten pääpaikoista, osa väsyneistä nukkui vielä yöllisen päivystyksen ja mellakoinnin uuvutusta pois, puistossa oli telttanurkkaus ja ilmaisen ruuan ja juoman jakopiste. Matkalla keskustaan vastaan ajoi useampi autolastillinen naamareihin pukeutuneita vastustajien porukkaa, kadunvarsilla myytiin naamareita, pillejä ja kasvosuojia. Puisto oli ripusteltu täyteen kylttejä ja banderolleja, jotka paukuttivat rauhaa ja rakkautta sekä toivottivat pääministerin puolueineen tiedätte kyllä minne. Muurit olivat saaneet ihan uudet värit ja kirjoitukset sitten viime näkemän. Tunnelma oli leppoisa, mummelit tapansa mukaan teellä, lapset leikkipuistossa ja hienompi väki cappucinolla puiston kahvilassa, vain puiston joutsenet ja linnut puuttuivat sillä ne vietiin jo mielenosoitusten alkupäivinä kyynelkaasujen tieltä evakkoon, kuinka kauan ne evakossa joutuvat olemaan on vielä arvoitus?


Kuğulupuiston telttakylä on poliisin toimesta tyhjennetty ainakin jo kahdesti mutta aina sinne on porukka julisteineen palannut takaisin. Eilisiltana kattiloiden kolina jatkui jo 14. päivää, lähistölle kokoontui pauhun perusteella kansanjoukko kuten muinakin iltoina ja viime yönä Ankarassa otettiin taas yhteen poliisin ja mielenosoittajien välillä. Elämme jonkunlaisessa odottavassa välitilassa, kaikki pohtivat mitä tapahtuu seuraavaksi, mikä on pääministerin seuraava siirto? Tuleeko yhteenottoja eri puolille asettuneiden ihmisten välille? Miten tämä päättyy, kuivuen kokoon vai suureen räjähdykseen?


Ulkomailla uutisointi keskittyy poliisin koviin otteisiin ja pääministerin letkautuksiin, objektiivista puheenvuoroa on vaikea löytää enää mistään. Olimme sitten itse mitä mieltä tahansa, on muistettava että nykyinen valtapuolue on valittu demokraattisilla vaaleilla, sen aikana bruttokansantuote on yli kaksinkertaistunut ja pitkästä aikaa maassa on tehty uudistuksia tavallisen kansan hyväksi, sen joka tunsi ettei vuosikymmeniin kukaan kuunnellut tai kiinnostunut.


Kun palkka on noussut tuntuvasti, sosiaaliturva ja terveydenhuolto noussut uudelle tasolle ja monelle tullut tunne, että mekin olemme tärkeitä, on pääministeri puolueineen tälle osalle kansaa pelastus. Toinen puoli haluaa vapauksia ja oikeudenmukaisuutta, se haluaa toisellaisen tulevaisuuden Turkille mitä vallanpitäjät nyt suunnittelevat. Puistossa huomasi että mielenosoitusten kannattajia oli joka lähtöön, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, lapsiperheitä ja opiskelijoita. Nyt odotetaan miten nämä toiveet ja erilaiset elämäntyylit yhdistetään, Turkin monimuotoisuus on suuri rikkaus mutta se on samalla sen suurin taakka.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Muslimista on moneksi

Eilisessä Hesarissa oli haastattelu huivin käyttöä puolustavasta Isra Lehtisestä, juttu oli mielestäni mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Olen aiemmin kirjoittanut Turkkilaisista naisista ja syistä huivin käytön taustalla täällä. Turkissa yksi ikuisista aiheista on huivin käyttö, vahvasti kemalistinen osa kansasta kokee sen käytön loukkaavaksi mm. Valtion instituutioissa kun taas huivinkäyttäjät kokevat kieltojen loukkaavan ihmisoikeuksia. Sen käytön salliminen tämän hetkisen valtapuolueen aikana oli monelle helpotus, työpaikoille ja yliopistoon sai vihdoin mennä vaikka pää peitossa.



Turkin kaupunkien katukuvassa erottuvat nykyisin nuorison radikaalimmat huivinkäyttäjät. On sanomattakin selvää, että he ovat tehneet päätöksen käyttää itse huivia, heillä huivinkäytöllä on oma päämääränsä, jossa naiset etsivät islamista uusia tulkintoja ja lähestymistapoja. Itse koen tämän erittäin positiivisena ilmiönä, omien oikeuksien ja tasa-arvon puolustaminen lähtee naisista itsestään. Olin ihmeissäni Isra Lehtisen jutun kommenteista, monia tuntui ärsyttävän huivin käyttö ja muslimifeminismi. Mikä siinä ärsyttää, se että suomalainen nainen on kääntynyt vai huivi oman uskonnon tunnusmerkkinä? Ymmärrän islamin pelon, jos se assosioituu terrorismiin mutten kun se kohdistuu henkilöön, joka pyrkii päivittämään uskontoaan nykypäivään.

Helpolla pääsee jos jakaa huivia käyttävät ja käyttämättömät naiset alistettuihin ja itsenäisiin, niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole. Turkissa moni on seurannut vuosikymmeniä länsimaalaista elämäntyyliä, oli aika jolloin se tuntui monelle tavoittelemattomalta unelmalta, nykymaailmassa sosiaalinen media ja kehittynyt Turkki on saanut suurimman osan hapatuksista tänne. Viinipulloa ei tarvitse enää piilottaa mustaan muovikassiin, vastaan kävelee huivipäistä nuorisoa kieli- ja naamalävistyksissä ja tapahtumien keskipistekin on siirtynyt, enää ei tarvitse kuolata vastaanottimen äärellä tapahtumia maailman äärissä sillä tapahtumia on täälläkin. 


Atatürkin auto on esillä Anitkabırin mausoleumissa. Kun puhutaan kemalisteista, puhutaan tiukasti hänen oppejaan seuraavista turkkilaisista.

Turkkilaisten dilemma on löytää oma tyylinsä taiteillen vapauden ja yhteisöllisyyden välillä, moni paikallinen kokee ettei se halua ajautua monia länsimaisia vaivaavaan arvotyhjiöön, juopottelevat nuoret ja perhesiteiden höllentyminen pelottaa sillä Turkin kaupungeissa on jo havaittavissa nuorison irtiottoja. Islamilainen feminismi on yksi vastaus monien kysymyksiin, se yhdistelee jotain vanhaa ja jotain uutta, se ajaa naisten asiaa ja pyrkii silti yhteiskunnallisen moraalin säilyttämiseen.




Omalla kuntosalillani naisten määrä on lisääntynyt muutamassa vuodessa melkoisesti, tällä viikolla liikunnan aloitti ensimmäinen huiviakäyttävä tyttö. Hieno juttu, koen pelottavaksi yhteiskunnasta erkaantumisen ja ryhmiin jakautumisen, osallistumalla kaadetaan näkymättömiä rajoja. Viime päivien mielenosoituksiin osallistujat eivät jakaudu täysin ennakko-odotusten mukaisesti, uutispätkästä huomasin huiviin pukeutuneita nuoria naisia, joita vietiin poliisiautoon. Toissayönä vietettiin Miraç Kandilia eli Profeetta Muhamedin taivaanseenastumispäivän muistojuhlaa, mielenosoittajat kunnioittivat juhlaa kieltämällä alkoholinkäytön monilla alueilla ja paikalla luettiin myös koraania, niin pääkaupungissa kuin Ankarassakin pääpaikoilla vaeltelivat niin huivit kuin huivittomat. Luitko Isran haastattelun? Millaisia ajatuksia se nostatti, hätkähdätkö vastaantulevaa huivipäätä?

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kansalaistottelemattomien maa

Suomen lomalla miestäni kummastuttaa eniten kuinka ihmiset kiltisti noudattavat kaikkia sääntöjä, ei saa talloa nurmikkoa, ei saa ruokkia lintua, ei saa puistella mattoja, ei saa polttaa parvekkeella, ei saa....Suomi ja Turkki ovat aika ääripäitä mitä tulee kansalaistottelevaisuuteen, suomalaiselle se on automaattista ja turkkilainen taas automaattisesti pullikoi vastaan. Taustalla on se, että Turkissa korkeisiin virkamiehiin ja valtiovaltaan ei ole syntynyt luottamusta, korruptio on vähentynyt muttei se ole kadonnut.

Viime päivinä kansalaistottelemattomuus on räjähtänyt kytemisen jälkeen valloilleen, osa kansaa on muistuttanut valtiovaltaa siitä mitä tapahtuu kun käskyjä ja lakeja satelee ylhäältä päin. Uutisissa näytettiin mielenosoitusten toisena päivänä turkkilaista vanhempaa herrasmiestä Istanbulin keskustassa, hän kertoi ettei koske alkoholiin, mutta sitä juoko hän vai ei, missä juo ja milloin ei määrää valtio vaan hän itse. Turkkilaisissa kytee pieni kapinahenki ja ärsytyskynnys on ihan arjessakin matala, tästä syystä tunteet leimahtavat niin kassajonoissa kuin ravintoloissakin. Ulkomaalaiselle kieltä ymmärtämättömälle tilanteet saattavat vaikuttaa pelottavilta, harvoin ne sitä ovat, välejä on totuttu selvittelemään korkealla volyymilla ja heiluvilla käsillä, sanailu muuttuu törkeäksi yleensä vasta kun on tosi kyseessä.

Marketin oven lapussa lukee: Menin mielenosoitukseen, palaan pian! Leipää on jätetty huomaavaisesti oveen.
Kuva on päivän Hürriyetistä napattu.
Puistot ovat täynnä puluja ja paikallisia murustamassa leipää, tie ylitetään usein 500 m ennen liikennevaloja poikkoillen liikenteen seassa, otetaan torkut puiston nurmikolla ja nenäliina lentää herkästi vieläkin monelta roskiksen viereen. Joskus ärsyttää, roskaamisesta minulla menee hermo ja olen muutaman kerran joutunut sanaharkkaan asiasta. Turkkilaiselle on kuin punainen vaate aloittaa lause sanoin ' meillä Euroopassa tehdään tämä asia näin......'.

Marketin ohi kulkiessa paikallinen ottaa laarista maistiaisiksi kirsikan tai pähkinän, marketeissa törmää usein asiakkaisiin mutustelemassa hedelmälaarien tarjontaa tai maistelemassa pähkinöitä, vihanneksista irrotetaan huonot ja ylimääräiset osat ennen punnitusta. Se kuuluu ikään kuin asiaan, en ole koskaan nähnyt henkilökunnan kiinnittävän asiaan huomiota. Miestä on pitänyt muistuttaa, että Suomessa on myymäläetsivä kintereillä jos alat maistella hyllyistä. Jokaisessa paikassa Turkissa on metallinpaljastimia ja tarkastuksia mutten ole koskaan nähnyt ketään vietävän tutkittavaksi vaikka toisinaan pillit soivat. Miehen kohdalla piippaili viime vuonna Espanjassa kaupasta poistuttaessa, myymälän vartija vei hänet takahuoneeseen tarkistukseen. Mies oli aivan ihmeissään, Turkissa tapahtumasta oli noussut niin kamala meteli, että vartija tuskin olisi uskaltanut hommaan ryhtyä.

Räikeimpiä esimerkkejä kansalaistottelemattomuudesta on ollut aiemmin hyvinkin yleinen sähkön varastaminen omin virityksin. Nykyisin sitä ei juuri esiinny, sillä seuranta on kehittynyt. Suomalaisena oikean ja väärän ero joutuu koetukselle Turkissa, se mikä on paikalliselle harmaalla rajalla olevaa, on minulle monesti varatamista tai huijaamista. Seurasin eilen kun vanhempi rouva löysi laukun marketin edustalta, tarkisti että laukku on tyhjä ja otti itselleen, mumisi mennessään että hän sitä varmasti tarvitsee omistajaa enemmin. Ei tullut mieleenkään viedä laukkua marketin kassalle odottamaan oikeaa omistajaa? Turkissa mikään ei ole mustavalkoista, paikallisille kehittyy jo varhain tarkka vainu huijaamisen suhteen, suomalaisen matkailijan huomaa Turkissa edelleen olevan monesti kovin sinisilmäinen ja luottavainen. 

Kattiloiden kilinä ja kolina iltaisin on vanha turkkilainen tapa, niin on osoitettu mieltä jo vuosisatoja sitten. Kansalaistottelemattomat ovat herkästi syttyvää porukkaa, jonka joukoissa tottelemattomuus saa vastakaikua herkästi. Minua ette määräile, kuka hän luulee olevansa, minä teen mitä lystään, ovat viime päivien usein kuultuja lauseita siellä täällä. Mielenosoitukset ovat rauhoittuneet, päiväsaikaan on rauhallista, eilen illalla kattilat kolisivat kyllä kovemmin kuin aiemmin ja meidän kotikulmilla oli mielenosoittajien tapaamispaikka, josta joukko siirtyi kohti keskustaa. Eri kaupungeissa on yöllä tehty pidätyksiä ja otettu yhteen, toisaalta alueittan aseet on jo laskettu ja poliisit ovat istuneet juttelemassa mielenosoittajien kanssa. Tänään on alkanut tukilakko, johon osallistuu ammattiliittoja, lakko ei kuitenkaan ole niin näkyvä arjessa, koska harva turkkilainen kuuluu liittoon. Olen käynyt aamulla hammaslääkärissä, kaupassa, taksikuskit olivat normaaleilla paikoillaan ja pikkuliikkeet auki joten mitään vaikutusta ei ainakaan vielä näkynyt lakkoilulla täällä keskustan laidalla.

Lähdemme viikon päästä lomalle Espanjaan, jos sinulla on ideoita tai toiveita postauksiin, niin laita kommenttia, yritän väkertää sen mukaan muutaman postauksen valmiiksi jo etukäteen loman ajaksi!


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ankara nyt

Eilinen ilta ja yö taisi olla Ankara rauhattomin, poliisi ja mielenosoittajat ottivat pahasti yhteen ja Kızılayn alue on aiempaakin pahemman näköinen. Illalla alkanut kattilamielenosoitus oli myös pitkä ja äänekäs, aaltoili keskustan eri kortteleissa ja otti taas uutta pontta naapurustosta, osa väestä siirtyi kadulle paukuttelemaan ja huutelemaan iskulauseita. Meidän korttelissa?! Täällä liikkuu päiväsaikaan eläkkeellä olevia virkamiehiä,  tavallisia duunareita, nuoria ja kotiäitejä, osa istuu pihalla pavun palkoja puhdistamassa kukkahuivi päässä, nekö siellä kilkattaa illalla ja huutelevat.



Tytön nukuttaminen otti illalla takapakkia kun naapurin rouva alkoi kilkatella kattiloita, hetken ihmettelyn jälkeen tytölle kuitenkin uni voitti kilkattelun säestämänä. Tänä aamu valkeni taas rauhallisena, kaupungin siivoojat olivat jo työn touhussa kun suunnistin salille, roskat ja spreijailut kertoivat yön aikana alueella liikkuneista mielenosoittajista. Eilen illalla kuuntelimme miehen kanssa väkijoukon pauhua, joka läheni kortteleitamme, satunnaisia huutoja ja iskulauseiden sointuja.

Tänään aamupäivällä joukko lukiolaisia mielenosoittajia kulki katuamme pitkin kohti keskustaan, rytmikkäät huudot ja laulu ottivat kiviseinistä kaikua. Lopun luimme uutisista, satoja lukiolaisia poliisin hallussa, osa sairaalassa. Ankara on opiskelijakaupunki ja he ovatkin olleet hyvin edustettuina eilen ja tänään mielenilmauksissa. Ankaran keskustan yksi baareista oli muutettu viime yönä sairaalaksi, josssa vapaaehtoiset lääkärit työskentelivät, viime yönä kaupungissa pidätettiin 500 kansalaista, tänään päiväsaikaan satoja lisää, joukossa myös näitä lääkäreitä.



Mies kävi virastoasioissa kaupungin toisella laidalla, dolmukseen oli tunkenut pistävä kyynelkaasun tuoksu keskustan lähellä, tuuli toi hajuja kotiimme asti eilen illalla. Muuten ydinkeskustan ulkopuolella elämä oli miehen mukaan vaikuttanut normaalilta, dolmuksessa oli jokainen jakanut tarinansa kyynelkaasuista, näkemästää ja kuulemastaan. Suurin osa ihmisistä tuntuu olevan hämmennyksen vallassa kun savu on hieman laskeutunut. Kun katsoo uutiskuvaa muutamien kilometrien päässä riehuvista poliiseista ja barrikadeista, mielenosoittajista ja valkeana sakeasta ilmasta, tuntuu kuin seuraisi elokuvaa tai kaukaisia tapahtumia. Vieläkin on vaikea uskoa että se tapahtuu täällä, nyt ja ehkä huomennakin, meidän tutuille ja naapureille, meille. Täällä ollaan, odotamme mitä ilta tuo tullessaan, onko naapureilla kattilat valmiina vai otetaanko välillä lukua?




sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Turkki jokotai

Tunnelma Turkissa on käsinkosketeltava, se on niin tiivis ja täynnä odotusta että Ankaran helteistä ilmaakin voisi  halkoa käsin. Yöllä uni ei meinaa tulla, sillä ajatukset karkailevat kattilankansimielenosoitusten ja auton tööttäilyjen mukana. Yksi minua Turkissa viehättänyt puoli on ollut aina se, että aina tapahtuu jotain, saa olla aitiopaikalla ihmettelemässä miten yhteiskunta muuttuu, tahti on joskus yhtä kiivas kuin tennisottelussa, verenpaine nousee ja poskia kuumottaa. Mitä seuraavaksi?

Ilmassa on ollut koko kevään syreenien tuoksun lisäksi aavistus siitä, että jotain tapahtuu. Turkkilaisille kaduille lähteminen ja mielenilmaisu on verissä, viime vuosina sen tekeminen on alkanut pelottaa monia mutta nyt rauhallinen mielenosoitus Istanbulissa sai aikaan lumipalloefektin, ei ole kyse enää muutamasta puusta vaan paljon suuremmasta.



Minulle Turkki on ollut aina kaikessa vaikeudessaan maa, jossa asuu eri asioihin ja erilailla uskovia ihmisiä, vähemmistöjä ja turkkilaisia, kaupunkilaisia ja maalaisia, viime aikoina kansa on jakaantunut entistä vahvemmin leireihin, kansan puheissa vilahtelevat nuo ja me. Muistan entisen kolleegan sanoneen että hänen lapsuudessaan ei ollut kurdeja ja turkkilaisia, lapset leikkivät yhdessä eikä etnisillä taustoilla tehty politiikkaa, kaikki muuttui hiljalleen. Viime aikoina liberaalien ja konservatiivien leirit ovat eriytyneet.

Olin eilen tytön kanssa leikkipuistossa, vaikka asumme vain muutamien kilometrien päässä mielenosoituksistsa, ei lähikulmilla näyttänyt normaalia lauantaipäivää erikoisemmalta. Puistossa minä, kylähuiviin pukeutunut isoäiti, huiviton äiti ja vahvasti hallituspuoleen kannattajaksi leimatuva leikitimme lapsia, leluja jaettiin eikä politiikasta puhuttu. Kun ohi ajoi bussilastillinen mellakkapoliiseja, kaikki hiljenivät.

Toissailtana mies ei meinannut päästä kotiin töistä, sillä tiesulkuja ja poliiseja oli joka puolella, lähin metropysäkkimme oli tuttavan mukaan eilen täyttynyt kyynelkaasusta, helikopteri lenteli kaupungin yläpuolella. Kansa kokoontui toissailtana Tunalin Kuğulupuistoon, josta yhteenotot jatkuivat kohti Kızılayta aina aamuntunneille, Kızılayn keskusta on kuvien ja juttujen mukaan kuin taistelukenttä. Ystäväni muutaman korttelin päästä soitti illalla ja kysyi koliseeko meidän kulmilla kattilat, vielä kahdeksan aikaan kilinä oli vaisua mutta kymmeneen mennessä koko kortteli kolisi ja kilisi, osa naapureista oli lähtenyt kaduille, autot tööttäilivät aina aamuntunneille asti, mies kertoi töistä palatessaan kansan valuvan kohti suljettuja keskusta-alueita, pariskuntia suumaskeissaan ja nuoria kaulaliinoilla varustautuneina. Kaasumaskit ja sitruunat on kuulemma loppuunmyyty moninpaikoin.

Turkille tulevat kuukaudet näyttävät mihin maa on matkalla, joka tapauksessa viime päivien tapahtumat ovat jonkun uuden alku ja jonkun loppu. Vuosien aikana olen nähnyt useampia mielenosoituksia, syömälakkoja ja valtataisteluita, viime päivissä on kuitenkin jotain uutta, vimma ja muutos leijuu ilmassa. Kansa on puhunut, sitä kannattaisi kuunnella.

Olemme laittaneet Karoliinan kanssa pystyyn Turkkitieto-sivuston, jolla on myös facebook-sivut, käy osoitteessa turkkitieto.blogspot.com, kokoamme sinne tietoa maahan matkaavalle, pysyvästi tai väliaikaisesti asumaan tulevalle tai muuten vaan Turkista kiinnostuneille. Sivut ovat vielä keskeneräiset ja päivittyvät koko ajan, laittakaa vinkkejä ja ideioita!

p.s Ellet vielä ehtinyt, niin käy lukemassa allaoleva postaus viininlehtikääryleistä ja kuinka ne päätyivät pihalta pataan!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Ruokaa pihalta pataan - yaprak sarma

Nyt on kesä, sillä pihamme viininlehdet ovat valmiita poimittaviksi. Lehtiä voi ostaa ympäri vuoden etikkaliemeen säilöttynä mutta maku on aivan toinen kun lehdet ovat tuoreita ja alkukesästä vielä ohuita. Mies tyhjentää pihamme pensaikkoja ja on myös rullien käärimisessä expertti minuun verrattuna, monestihan turkkilaiset äidit käyttävät lapsityövoimaa hyväkseen ja opettavat lapsensa käärimään rullia pienillä näppärillä sormilla.

Joten, ei muuta kun pihalle. Teimme rullia viime viikolla kahdesti, ensin tyttö apunani tein lihattomia ja loppuviikosta miehen kanssa lihallisia versioita, jotka ovat suosittuja juuri täällä anatolian alueella ja mieheni herkkua.

Tulehan nyt mutsi, mennään harventamaan pihaa.

Minä napsin lehtiä mistä sattuu, mieheni mukaan pensasoksan 4 ylintä lehteä kannattaa kerätä ja odottaa sitten taas seuraavien puhkeamista. Näitä lehtiä on nyt myös markkinat pullollaan. Rulliahan voi tehdä muistakin lehdistä, lehtimangoldi on näiden lisäksi oma suosikkini, talviaikaan Turkissa käytetään myös tavallista kaalinlehteä.

Alkukesän lehdet ovat symmetrisiä ja ohkaisia, helppoja käsitellä.

Jos teet kääröjä säilötyistä lehdistä niin muista liottaa niitä kunnolla, ainakin kaupan säilötyt ovat todella suolaisia. Tuoreita lehtiä ei tarvitse välttämättä kuin liottaa hetki, jos ne ovat oikein tuoreita ja ohkaisia, paksummat tulee kastaa kuumaan veteen, jotta niitä pystyy käsittelemään.

Lehtiä kertyi 30, joka riitti hyvin yhteen satsiin.

Lihattomiin kääryleisiin valmistetaan riisiseos, itse kuullotin pannulla kahden pienen sipulin silpun, heitin sekaan persiljasta, tillistä ja mintusta noin puolikkaan juomalasillisen verran silppua sekä mausteista mustapippuria, jeeraa, korintteja n.10 kpl ja hieman suolaa ja sokeria, sekaan lyhytjyväistä riisiä. Tarkista että pannulla on öljyä kun lisäät riisin, kuullota hyvin ja lisää vettä noin 2 sormen leveyden verran yli pinnan, kansi päälle ja anna hautua hiljaisella tulella, kun vesi on imeytynyt muodostaen riisiin kraatereita, sammuta liesi ja laita sanomalehti tai liina kattilan päälle, kansi päälle ja anna riisin vetäytyä.


Kun riisi on hieman jäähtynyt, voit alkaa taittelemaan, lehdet olin kastanut pikaisesti kuumassa vedessä. Jos lehdet ovat ohkaisia ja tuoreita, älä keitä niitä liian kauan tai rullaus on hankalaa, riisin pitää olla kuohkeaa, ei puuromaista.


Lehti asetellaan karheampi puoli ylöspäin ja leikataan kanta pois, lehden koon mukaan teelusikallisen verran täytettä ja rullaamaan , kääröstö pitäisi saada napakka ja pitkulainen, pää käännetää rullauksen loppuvaiheessa sisäänpäin että saadaan aikaiseksi paketti. Tässä hommassa ei auta kun rullailu, pian löytyy oikea tyyli!


Rullia kootaan vieriviereen kattilaan, kerroksien väliin voi halutessaan laittaa rikkonaisia lehtiä. Lopuksi sekaan oliiviöljy-vesi-sitruunaseos ja sitruunaviipaleita, laita rullien päälle lautanen painoksi, kansi kiinni ja liedelle hiljaiselle tulelle porisemaan, etteivät rullat aukene, anna kiehua noin 20 minuuttia. Nämä rullat on tapana nauttia huoneenlämpöisenä, voivat olla meze eli alkupala.


Viikolla teimme miehen kanssa yhteistyönä padallisen lihallisia kääryleitä, täytteeksi tuli 200 g naudanjauhelihaa, puoli juomalasillista lyhytjyväistä riisiä, persiljasilppua, valkosipulia, mustapippuria, paprikaa ja suolaa. Seos on raakaseos, eikä riisiä kypsytetä vaan kaikki sekaan sellaisenaan. Lehdetkin vain huuhtelimme ja liotimme hetken viileässä vedessä, samat sävelet taittelun kanssa, mies käärii kolme rullaa samassa ajassa kun minä nyherrän yhtä. Harjoitus tekee siis mestarin.


Kun rullat on kietaistu, sekoita tomaattipyreetä ja kuumaa vettä, lisää sekaan oliiviöljyä ja kaada komeuden päälle, lautanen varmistamaan että rullat pysyvät paikallaan eivätkä aukene, kansi päälle ja liedelle hiljaiselle tulelle noin 30 minuutiksi.


Nautitaan liemen kanssa lämpiminä, vierella vähän jogurttia ja tuoretta leipää, muuta ei tarvitse.


Hyvää ruokahalua!