lauantai 31. elokuuta 2013

Suomalainen on hullu jos se muuttaa Turkkiin

Sitä mieltä on suurin osa turkkilaisista, mukaanlukien myös mieheni. Kun olemme käyneet Suomessa, hehkuttaa mieheni seuraavat viikot jokaiselle tapaamallemme ihmisille Suomen luontoa, ihmisiä, asioiden sujuvuutta, ilman puhtautta, koulutusjärjestelmää, lemmikkieläinten kohtelua, jokamiehen oikeuksia ja mitähän vielä, samoin jos tuttavamme on käynyt Suomessa, alkaa ylenpalttinen Suomen ylistys, jota seuraan aikamoisena statistina sivusta, silloin ei huomioida Suomen ongelmia vaan keskitytään maahan lomalaisen silmin. Eilen sain taas todistaa kotimaani ihanuutta kun saimme vieraaksi paikallisen juuri Suomen lomalta palanneen ystäväni.



Ystäväni oli ensimmäistä kertaa miehensä kanssa lomalla Suomessa ja häikäistynyt kesäisestä Helsingistä ja sen asukkaista. Heti ensimmäisenä hän ojensi minua etteivät suomalaiset ole hiljaisia ja ujoja vaan kovin auttavaisia ja puheliaita, väkeäkin oli liikenteessä paljon eikä ollenkaan niin autioita kun olimme pelotelleet. Ystäväni olisi halunnut muuttaa Suomeen, samantien ja suunnittelivat jo vakavissaan kesämökin hankkimista Suomesta. Ei huono idea ja lupasin tehdä hinnoista ja paikoista tutkimustyötä mutta yritin myös muistuttaa ettei kesäinen Helsinki ole ihan sama kuin arkinen Suomi, monet huokeahintaiset kesämökit sijaitsevat alueilla, jonne julkinen liikenne on onnetonta ja kauppareissukaan ei ole ihan kävelymatkan päässä, ystäväni oli sitä mieltä että kyllä jostain lähikylästä aina pieni bakkal eli minimarketti löytyy....niinpä.

Seuraava tunti kuluikin mieheni ja ystäväni kertoillessa ihanasta Suomesta, kieltämättä aloin ikävöidä oikeisiin metsiin, sellaisiin suomalaisiin jossa on ikimäntyjä, auringonvalo siivilöityy satukirjamaisesti ja pehmeät sammalmättäät hiljentävät askellusta, vesi valui kieleltä kun kuulin ystäväni maistelleen ihania suomiherkkuja, muikkuja katukojusta, savustettua lohta, hirvenlihaa ja lihapiirakkaa, marjoja ja sieniä, yhtään hullummalta ei kuulostanut saaristokierros laivankannella eikä pöllöolut ( onko tämä joku uusi olutmerkki?!). Kyllä tässä pian olisi päästävä lomalle Suomeen.

Ihmettelyä herättivät samat asiat kuin monen muunkin turkkilaisen kohdalla, missä ovat kulkukoirat ja -kissat? Eikö lintuja saa oikeasti ruokkia, riittääkö niillä ruoka? Mitä niissä joka paikkaan asetelluissa kylteissä lukee? Miten ihmisillä on varaa käydä ravintoloissa ja ylipäätään ulkona niin kalliilla hinnoilla? Syövätkö suomalaiset joka päivä jäätelöä? Helsingin kaunis keskusta ja toimiva julkinen liikenne saivat kiitosta, ei stressaavaa pomppuista bussimatkaa jonka loppuessa olet onnellinen ollessasi hengissä, ei jatkuvaa tööttäilyä ja sanallista selvitystä, ei ruuhkia ja odottelua, kaikki on helppoa ja selkeää. Ystäväni asuivat huoneistohotellissa, joka sai pelkkää kiitosta, viihtyisämpi kuin oma koti, mikä rauha ja liikenteen sujuvuus, hyvin hoidetut jalkakäytävät ja puhtaana pidetty ympäristö. Nyökkäilin ylpeänä, niin sellaisia me olemme, suomalaiset.

Jos turkkilainen haluaa nähdä suomalaiset negatiivisessa valossa, olen kuullut useammankin kutsuvan meitä roboteiksi, suoritetaan ja toimitaan mutta missä on luova epäjärjestys ja istuskelu, teemukin äärellä lörpöttely? Mieheni ja ystäväni sen sijaan kyselevät ihmeissään kuinka ihmiset saadaan toimimaan niin, että jokainen laittaa roskat roskiin, lajittelee vielä, kävelee sille varatulla alueella ja fillaroi omallaan, odottaa liikennevaloissa eikä autoon astuessaan muutu raivopäiseksi hirviöksi? Olemmehan itse itseään kontrolloiva kansa, sellaiseksi toisen ystäväni mies meitä kutsui, meitä ei tarvitse valvoa sillä hoidamme senkin asian omatoimisesti. Kun mies ja ystävä pääsivät vauhtiin, pohdittiin kuinka turkkilaisista saadaan sellaisia, pitäisikö tänne tuoda suomalaisia, tuoda suomalaiset kouluttamaan turkkilaisia? Tässä vaiheessa oli aika pudottaa suomifanit maan pinnalle ja kertoa että haluatteko samassa paketissa myös autioituvat pienet kylät ja kaupungit, työpaikkojen vähenemisen, palveluiden kuolemisen, alkoholiongelmat ja mielenterveyspulmat, oliko muuta?

Vannotuneen suomifanin ( kuten mieheni ja samaan liigaan liittyneen ystäväni) suomikuvaa ei muutama juoppo tai kalliit hinnat hetkauta, Turkkiin verrattuna Suomi tarjoaa kuintenkin niin hyvät ja tasa-arvoiset lähtökohdat jokaiselle ettei ole ihmekään. Kun mies ja ystävä viimein vilkaisevat minuun ja esittävät moneen kertaan kuullun kysymyksen että te suomalaiset ette aina ymmärrä kotimaanne arvoa, miksi ihmeessä te muutatte sieltä pois? Varmaan sen luovan epäjärjestyksen vuoksi, juurikin sen koulutuksen joka antaa mahdollisuuden opiskella ja matkustella ulkomailla, moni jää sille reissulleen, niin kävi minullekin. Ylpeänä kuuntelen kotimaani ylistystä, sellaisia me olemme suomalaiset.

Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

Jorma Etto

torstai 29. elokuuta 2013

Synnytys Turkissa

Olen aiemmin kirjoittanut raskauden seurannasta Turkissa täällä. Muutamalta lukijalta on tullut pyyntöjä jutusta millaista oli synnyttää Turkissa, kuinka sairaalapalvelut toimivat ja miten raskaana olevaan suhtauduttiin. Raskaus on Turkissa kovin yhteisöllinen asia ja se huomioidaan joka paikassa, neuvoja satelee niin miehiltä kuin naisiltakin, vaikka miehet eivät edelleenkään ole usein synnytyksissä mukana, ei raskaus tai synnytys ole vain naisten heiniä vaan mielipiteitä ja tietoa tuntuu olevan vähän kaikesta molemmilla sukupuolilla.

Itse synnytin yksityisessä sairaalassa ennen lakiuudistusta, jonka mukaan sektiota ei saisi enää vain haluamalla vaan siihen täytyy olla lääketieteelliset perusteet. Uskoisin ettei suurempaa muutosta ole edelleenkään yksityisellä sektorilla, sillä rahalla saa mitä haluaa, sen sijaan abortin saaminen ainakin joissakin sairaaloissa on sitä koskevan lakimuutoksen jälkeen kiristynyt. Ainakin omalta terveysasemaltani jaetaan mukisematta synnyttäneille ehkäisypillereitä eikä ainakaan omalla kohdalla ole ollut kyselyitä toisesta mahdollisesta lapsesta. Turkin nykyinen hallituspuoluehan kuuluttaa monilapsisten perheiden perään joka käänteessä ja tukia onkin tiedossa, 3 lapsisen perheiden vanhemmille mahdollisuus tehdä osa-aikatyötä synnytyksen jälkeen, suurperheiden äideille aikaistettua eläkettä ja mitähän muuta onkaan vielä luvassa.

Oma lääkärini oli valmistautunut luonnolliseen synnytykseen mutta käynnistämisyrityksistä huolimatta mitään ei tapahtunut, joten päädyimme lopulta sektioon. Turkissa sektioon lähdetään huomattavasti löyhemmin perustein kuin Suomessa mutta omalla kohdallani asia ei ketuttanut ollenkaan, tuskaisen olon ja ja aikoja sitten menneiden lapsivesien vuoksi olin varsin tyytyväinen lääkärin suositellessa sitä. Olimme tulleet sairaalaan jo edellisenä yönä, sääntönä oli että 48 t lapsvesien menon jälkeen jotain on alettava tapahtua tai ainoaksi vaihtoehdoksi jää sektio. Raskautta seurannut lääkärini oli myös synnytyslääkärini, jonka kanssa päätökset tehtiin. Sairaalassa isät otettiin synnytykseen mukaan vaikka se harvinaista tuntui olevankin, miestäni ei leikkaussaliin kuitenkaan laskettu sillä sektiossa läheskään kaikki lääkärit eivät sitä hyväksy, kaikki kävi nopeasti ja mies jätettiin ovien ulkopuolelle ihmettelemään. Tätä ennen hän ehti nakata kameramme (!) leikkaussalin hoitajalle, joten tallenteena on erinäisiä otoksia sektiosta.

Lapsikuolleisuuden vähentyminen Turkissa.
                                                    
Sektio meni hienosti, väkeä tuntui olevan kuin pipoa, mieleen on jäänyt mukava anestesialääkäri, joka apulaisensa kanssa laittoi epiduraalin, sekin meni onneksi kivuttomasti sekä tietysti leikkaava lääkärini herra Taner. Olin mieheni mukaan kaiken kaikkiaan leikkaussalissa 45 minuuttia, tyttö tuotiin ulos puolessa tunnissa, ensin tarkastukseen ja sen jälkeen isän syliin. Heti leikkauksen jälkeen tyttö tuotiin minulle ennenkuin tikkejä aloitettiin laittamaan. Heti leikkauksen jälkeen hoitajat isän ja tytön kanssa odottivat huoneessamme, ohjeita imetyksen aloittamisesta  sateli ja leikkaussalin vaatteita vaihdettiin omiin. Pää oli ihan pyörällä ja nälkä ja jano kova.

Tyttö oli sairaalassa vierihoidossa, isälle laitettiin oma peti huoneeseemme, hoitajat olivat napin painalluksen takana ja tulivat heti tarvittaessa. Ensimmäisen vuorokauden aikana oman tilani lisäksi he tarkkailivat tyttöä, hyvä niin sillä itse olimme niin pyörryksissä ettemme tajuneet oikein tehdä mitään. Tyttö syntyi pari viikkoa etuajassa, oli pieni syntyessään, terve ja suloinen kuin mikä, pilkisteli meitä pienen sairaalapinniksen rakosista ruskeilla nappisilmillään. Hoitajien lisäksi meitä kävi tarkkailemassa lääkärini, tytön lastenlääkäri ja osastolääkäri, viimeisenä päivänä saimme ohjeita ravitsemusneuvojalta sekä minulle että tytölle. Hoitajat huolehtivat imetyksen ohjaamisesta, pulloruokinnasta tarvittaessa ja tsekkailivat muutenkin onko vaipat vaihdettu oikein ja muuta mitä houruissaan oleville vanhemmille ei tule heti mieleen. Nukuin sairaalassa hyviä unia varastoon.

Me vietimme sairaalassa 3 päivää, mikä on normaali aika Turkissa, maksoimme synnytyspaketista noin 600 €, jos omasta halusta haluaa olla lisäpäiviä sairaalassa vaikka lääkärin mielestä olisi valmis kotiutukseen, joutuu lisäpäivistä maksamaan. Jos lapsi tarvitsee tehohoitoa, kannattaa muistaa että yksityisellä sektorilla lähes kaikesta maksetaan ja selvittää miten siirto valtionsairaalaan hoituu ja millainen on lähin sellainen varustukseltaan. Jos mahdollista, kannattaa harkita yksityistä vakuutusta, joka kattaa synnytyksen ja hoidon, näiden vakuutusten tulee olla yleensä voimassa vuosi ennen todettua raskautta, joten niihin on hyvä varautua etukäteen, osa vakuutusyhtiöistä tarjoaa erillisiä synnytyspaketteja. Yksityisellä sektorilla sektioiden teko on arkipäivää, valtion puolella taas suositaan luonnollista synnytystä, oman raskautta seuraavan ja synnytyslääkärin valinnassa kannattaakin olla tarkkana. Jos epäilet ettette ole samalla aaltopituudella, vaihda lääkäriä. Jos lapsi on perätilassa, vauvan kääntäminen on hyvin harvojen suosittelema vaihtoehto, tällöin vaihtoehtona on sektio, äidin tila ja sairaudet saavat lääkärin tekemään melko nopeasti sektiopäätöksen. Maan korkea sektioiden osuus, noin 50%, sai aikaan lakimuutoksen viime vuonna, jolla sektioita pyritään vähentämään.

Jälkiviisaana ja muutaman muun täällä synnyttäneen ulkomaalaisen kanssa juteltua on hyvä tietää:
  • Lääkäreiltä saa yllättävän huonosti ohjeita, pitää osata kysyä itse
  • Osa lääkäreistä kieltää seksin raskauden alkuaikoina
  • Synnytyslaukkuun pitää pakata ihan kaikki mukaan, sairaalat eivät tarjoa vaippoja, vanutuppoja, vaatteita vauvalle eivätkä äidille
  • Jos lääkärillä on epäily sektion mahdollisuudesta, kielletään syöminen ja juominen ennen synnytystä
  • Synnytyksen jälkeen jonkun tulisi olla äidin ja lapsen luona, vierailijalle on varattu oma paikka ja yleensä ruuat ja sänky, erityisesti tärkeää valtionsairaaloissa, yksityisellä ei välttämätöntä vaikka yksin jätetty äiti ja vauva saavatkin hoitajat kohottelemaan kulmiaan
  • Raskauden seurannan aikana sisätutkimuksia tehdään harvakseltaan, sen sijaan ultraus joka käynnillä, joita varsinkin yksityisellä sektorilla on tiuhaan tahtiin
  • Konservatiivisissa sairaaloissa miesten vierailut, puhumattakaan osallistumisesta synnytykseen, ovat tarkkaan rajattuja
  • Monille ulkomailla opiskelleille lääkäreille luonnollinen synnytys ja isän osallistuminen ovat tulleet tutuiksi
  • Raskauden aikaiset ruokaohjeistukset poikkeavat jonkun verran Suomesta
  • Turkissa oletetaan että raskaana olevan sukulaiset ohjaavat ja neuvovat lääkärin ohella
  • Sukulaiset ja ystävät saattavat ampaista sairaalaan, turkkilaisilla ei ole ymmärrystä sen suhteen että perhe haluaisi olla keskenään tai levätä
Kotiuttamisen jälkeen sairaalassa on yleensä yksi tarkistus muutaman päivän sisällä, tarvittaessa vielä toinen, tämän jälkeen kukin päättää missä lapsen seuranta kouluikään asti hoidetaan, valittavana on yksityisten sairaaloiden lastenlääkärit tai valtiollinen sağlik oçaği eli terveysasema. Itse valitsimme jälkimmäisen, joka on maksuton ja toiminut kohdallamme loistavasti, siitä lisää täällä.

Suomalaisena kannattaa miettiä synnytyspaikkaa harkitessa rahakysymystä, jos kuulut paikallisen SGK-järjestelmän piiriin, kannattaa kysellä yksityisten sairaaloiden synnytyspaketteja, joista järjestelmään kuuluva hyötyy, valtionsairaalaa kannattaa käydä ihan katsomassa, jos siellä harkitsee synnyttävänsä. Tärkeää on löytää hyvä seurannan hoitava lääkäri. Mahdollinen yksityinen vakuutus on tietysti paras ratkaisu, kattavimpien hinnat nousevat vain jo melko korkealle. Tässä esimerkkinä Yapikredin rajaton synnytysvakuutus. Kaupungeissa sairaalapalvelut ovat kehittyneitä, sen sijaan maaseudulla kotisynnytykset ovat vielä tavallisia.

Toinen harkitsemisen arvoinen asia ovat paikalliset sukulaiset, selvitä onko heidän tapana tunkea koko joukolla sairaalaan, kotiin auttelemaan pitkäksikin aikaa, jos turkkilainen kulttuuri on vieras, voi viikkoja nurkissa auttelemassa oleva sukulaislauma käydä hermoille, vanhan kansan rouvilla on vielä tapana toimia päällepäsmäreinä vähän kaikessa. Suvuissa on eroja, itse en olisi kestänyt ylenmääräistä huolenpitoa ja anopin ottamaa johtovastuuta. 

tiistai 27. elokuuta 2013

38 neliömetriä ja kiukkua virastossa

Turkkilainen virasto on kuin turkkilainen asunto, suomalaista taas voi hyvin verrata tehokkaaseen 38 neliön yksiöön. Tuohon pieneen neliömäärää on mahdutettu ajatuksella toimiva yksikkö, jonka asukas illalla ruuan valmistumista odotellessa seuraa avokeittiöstä uutisia, toinen käsi naputtelee facebook-päivityksiä, maksaa kuukauden laskuja tai soittelee skypepuhelua maaiman toiselle laidalla. Uuni kilahtaa ja helposti valmistunut iltaruoka on uunista valmista. Asunnossa ei ole turhia hukkaneliöitä, ei asioiden hoitamista estäviä seiniä tai ovia, kaikki on läpinäkyvää ja selkeää.



Samaan aikaan 150 neliön turkkilaisen kodin kapeassa keittiössä pannut porisevat, muutamia eri ruokalajeja muhimassa painekattiloissa, pilahvi tekeytymässä ja iltatee jo hautumassa, välillä keittiössä hääräjä sukeltaa parvekkeelle tonkimaan lisää vihanneksia isoista pusseista ja jää höpisemään naapuriparvekkeella istuvan kanssa, netin sijaan kuulumiset vaihdetaan parvekkeelta toiselle, laskupino kasvaa pöydän nurkalla ja perheen nuorimmat jalat pääsevät seuraavana aamuna juoksemaan toimistosta toiseen laskupinon kera, käy se netissäkin mutta kukapa siihen luottaisi. Kotia halkoo pitkä käytävä, jonka ovien takaa löytyy kunkin asukkaan huoneet, huoneissa ei huhuiluista huolimatta yleensä ole ketään vaan kaikki ovat kerääntyneet parvekkeelle tai olohuoneeseen löpisemään, teekupit kilisevät ja nauru raikaa.

Turkkilaisessa virastossa meininki on samanlaista, pitkiä käytäviä, tyhjiä huoneita, teemukien loputonta virtaa, täällä voi unohtaa näppärästi toimivan maistaarin, jossa yhdellä ilmoituksella hoituu kaikki. Tällä viikolla on taas kulutettu Ankaran ulkomaalaispoliisin penkkejä, kolkuteltu ovia ja tunnettu suurta toivottomuutta kun ovet sulkeutuvat eikä ketään kiinnosta, yksinkertaisen asian hoitaminen muuttuukin monimutkaiseksi. Pääpoliisilaitos on valtava kompleksi ja pelkkä ulkomaalaispoliisin jaos pitää sisällään jaoston päällikön ja tämän apulaispäällikön, eri osastojen päälliköitä on tämän lisäksi useita, kun mittailee rakennuksen kerroksia ja eri osastoja saa hataran kuvan kuinka valtavan määrän päälliköitä ja päälliköiden päälliköitä se sulkee sisäänsä, alkaa vähemmästäkin pyörryttää. Henkilökuntaa on aina enemmin kuin penkeillä odottavia asiakkaita, ihmisiä lorvii ovien takana, lippa kourassa nöyränä odottelemassa, josko joku päälliköistä hoitaisi asian joka ei hoitunut tiskillä. Taas jonotetaan, teetarjottimia kulkee ovista sisään ja ulos. Hiussuortuva liimautuvat itse kullakin otsaan, kopioita, henkilökohtaisia kansioita ja oleskelu- sekä työlupakirjasia, käynti minkä tahansa turkkilaisen viraston arkistossa vetää hiljaiseksi.



Kansalaisuusasian etenemisen suhteen en uskalla vielä huokaista kokonaan, jos olisimme jääneet Ankaraan homma olisi ollut selvä lähiaikoina, Izmiriin muutto odotettavasti pidentää prosessia mutta pahimpien pelkojeni mukaan sitä ainakaan tarvitse aloittaa alusta, kiitos ystävällisen poliisisedän, joka lupasi auttaa asiaa. Eilen ei vaikuttanut ihan yhtä valoisalta, ovet eivät todellakaan auenneet eikä kukaan ottanut aluksi asioitani hoitaakseen, olin valmis jo jättämään hommat siihen, onneksi mukana oli virastotouhuihin parkkiintunut mieheni, joka sinnikkäästi kulki ovelta toiselle ja löysi lopulta oikean henkilön. Turkkilaisessa virastossa asiat eivät aina toimi kovinkaan johdonmukaisesti, asiakas ei ole kuningas ja sanaharkkaa viranomaisten kanssa on hyvä välttää. Virkamiesten asema on kunnioitettava ja he ottavat vastaan silloin kun heille sopii. Jos rähiset yhdelle, kostetaan se odotuttamalla ja papereita kierrättämällä.

Kansalaisuusprosessi alkaa maaherranvirastosta jos sitä haetaan avioliiton perusteella, jos sitä haetaan asumisperusteella, aloitetaan prosessi ulkomaalaispoliisista. Aluksi avioliittoperusteisella haulla on haastattelu maaherranvirastossa, sekä hakijalle että puolisolle annetuissa kaavakkeissa kysytään puolison lempiruokia, perhesuhteita jne. ja vastauksia vertaillaan toisiinsa, seuraavaksi ulkomaalaispoliisin siviilit saapuvat kotikäynnille, jonka jälkeen toimitetaan nippu papereita ulkomaalaispoliisiin, mahdolliset oikeudenpäätökset ja rikosrekisteri sekä oikeudesta saatavat tutkintapyynnöt. Poliisin valtuuksia avioliittoperusteisten kansalaisuuksien tutkinnassa lisättiin uuden ulkomaalaislain yhteydessä valeliittojen vuoksi, kun poliisit antavat vihreää valoa, palaa tutkinta takaisin maaherranvirastoon ja lopuksi on haastattelu komission edessä. Sen jälkeen kansalaisuus myönnetään tai ei mutta kuuleman mukaan epäilyttävissä tapauksissa se tyssää jo poliisien tutkintaan jos on tyssätäkseen.

Toki Turkissakin jo melkein kaikki on tietokoneella mutta rinnalla pidetään loputonta arkistoa papereineen ja lippulappuineen, virastokäynnille kannattaa varustautua kaikilla asiakirjoilla, henkkareilla ja isolla nipulla valokuvia. Sen jälkeen alkaa virastosta riippuen kierros luukulta toiselle, leimaa sieltä ja toista tuolta, osastolta toiselle jonojen loputtomaksi jatkeeksi. Kaikki saadut paperit ja leimat on aina heti itse tarkistettava, jos niissä on virheitä kärsit siitä itse, ei virheen tehnyt virkamies. Kierrokseen kuuluu kevyttä löpinää, samalla luodaan suhteita, kuka tarvitsee lapselleen työharjoittelupaikkaa, toinen tuttusi tutun puhelinnumeroa, paperit liikkuvat hyvien suhteiden avulla. Ystävällisten virkamiesten palveluksista on muistettava aina kiittää, suklaarasia tai vinkki hyvästä palvelusta ylemmälle taholle pitää sinut virkamiehen muistissa tulevillakin kerroilla, tuttuja virkamiehiä käydään aina tervehtimässä, kysellään perheen kuulumiset eikä pieni kehu ainakaan asioita koskaan hidasta.

Taksin takaikkunasta Ankaran läpi ajettaessa joka puolella vilisee ministeriöitä, niiden lisärakennuksia, valtion konttoreita ja päämajoja, jokaisessa virastossa on kymmeniä osastoja, teenkeittäjiä, siivoojia, virkamiehiä, pomoja ja niiden pomoja, kengänkiillottajia, kuulakärkikynän- ja lomakkeiden myyjiä, ylempiä ja alempia virkamiehiä, tunkkaisia loputtomia arkistohuoneita ja niiden valvojia, vartijoita ja kanttiinien pitäjiä, autonkuljettajia ja -pesijöitä, teknikoita ja jos yhden jos toisenkin asian avustajia. Siellä paperit liikkuvat toisinaan nopeasti, toisinaan unohtuen hyllyjen väliin, yhden pienen ihmisen asian hoitaminen ja sen eteenpäin viemiseen tarvitaan vähän onnea ja oikea ovi.

Jaa oma virastotarinasi!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lähtöstressiä ja vedenpaisumus taloyhtiössä turkkilaisittain

Mies on kysellyt jo pidemmän aikaa mihin on kadonnut tytön mekkoon ommeltu sininen silmä, joka suojaa pahalta silmältä ja näinollen huonolta onnelta? Itse en ole turkkilaisittain taikauskoinen, mies sen sijaan kuuluu samaan kastiin kuin suurin osa turkkilaisista, aina on parempi varautua vaikkei täysin uskoisikaan. Silmä oli kuitenkin kadonnut ehkä pesukoneen syövereihin tai leikkipuiston melskeisiin.

Loppuviikosta iski vatsatauti, miehen uusi puhelin ei toiminut ollenkaan ja lopulta yläkerroksen rouvan asunnossa oli vedenpaisumus. Mies hermoili huollon ja puhelinliikkeen välillä, eikä mistään tuntunut tulevan mitään. Onneksi asuntomme oli jo vuokrattu, olisi ollut ikävää jos asuntonäyttö olisi ollut samaan aikaan kun rappuun astuessa kengille lotisee vettä ja seinästä pulppuaa vesi. Aluksi luultiin että vesiputki on räjähtänyt yläkerroksen asunnossa, jonka asukkaat olivat lomalla, lukkosepän avulla asuntoon ja putket kiinni, veden tulo rouvan asuntoon alkoi kuitenkin uudestaan eikä tilanne näyttänyt hyvältä seuraavana aamuna kun vettä pulppusi taas seinästäkin rappukäytävään. Olisikohan sille silmälle ollutkin käyttöä?


Turkkilaiseen tyyliin jokainen kotona oleva haahuili ympäri taloa, puhelimet soivat ja jokaisella oli oma teoriansa veden alkuperästä, syyllinen löytyi vasta yöllä, jolloin talonmies paikansi syyksi ylivuotavan viemäriputken. Tiskiveden mukana sinne oli heitelty niin suuria vihannesten jämiä ja pesusienen palasia, tukkoonhan se oli mennyt ja lopulta vettä tiputteli meidänkin sohbenista eli vedenlämmitysputkesta. Kaksi vuotta aiemmin likaviemäri räjähti, tällöin vessanpöntöstä oli tungettu mitä ihmeellisempiä tukosta aiheuttavaa tavaraa, siinä kävi talonmiestä sääliksi likakaivoa tutkiessaan. Tilanne on nyt ohi ja toivottavasti jokainen pitää tiskatessaan mielessä ettei putkisto kestä ihan mitä vaan. Nyt sitten rempataan yläasuntojen keittiönkaappeja ja maalataan seiniä. Kotivakuutukset ovat harvinaisia vaikka ovatkin melko edullisia, niistä kaikki eivät kuitenkaan kata vesivahinkoja, taloyhtiöllä on onneksi rahaa säästössä, joista ainakin akuutimmat vahingot korvataan. Joskus pistää ihmetyttämään, kuinka omaa kotia kiillotetaan mutta viis välitetään mitä seinien ulkopuolella tapahtuu, tällä kertaa se kuitenkin kostautui. Kuuleman mukaan osassa Turkkia on jo kortteleissa lajitteluroskikset eri jätteille, Ankarassa vasta pullojenkeruupisteet, jotka on sullottu täyteen kaikkea muutakin kuin lasijätettä.


Me saimme eilen tähän kotiin viimeiset hyvästeltävät ystävät kylään, naapurit on hyvästelty jo aiemmin sillä he suuntasivat lomalle, samoin toinen ystäväpariskunta. On ihanaa suunnata uuteen paikkaan mutta samanaikaisesti toki haikein mielin jätämme Ankaran ystävät. Lentoliput syyskuun vaihteeseen on hankittu, muuttofirman kanssa kaikki sovittu, vuokrasopimukset ovat valmiina, terveysasemalta on tarkistettu että kaikki rokotustiedot ja hoitotiedot siirtyvät automaattisesti uudelle perhelääkärille, ensi viikon muistilistaan on merkitty kansalaisuusasian tiimoilta tapaaminen, netti- ja muiden sopimusten siirron hoito sekä korttelipäälliköltä muuttopaperin haku toimitettavaksi uutta paikkaa varten, lopuksi vielä matot pesulaan.


Olikohan siinä kaikki, toivottavasti? Se suojeleva silmä on löydettävä pian.


Tähän postaukseen en laita kuvia vesivahingosta vaan miehen napsimia kuvia vikalta reissultaan uuteen kotikaupunkiimme Izmiriin, jos kiinnostaa niin käy tutustumassa New York Timesin matkailutoimittajan juttusarjaan mitä tehdä Izmirissä 36 tunnin aikana: http://travel.nytimes.com/2013/08/25/travel/36-hours-in-izmir-turkey.html?pagewanted=all&_r=0

perjantai 23. elokuuta 2013

Tulta kehiin ja raakaa lihaa


Yksi Turkissa tutuksi tuleva ruokaerikoisuus on çiğ köfte. Kyseessä on raa'asta jauhelihasta ja lukuisista mausteista vaivatut lihapullat ilman paistamista, kuulostaa erikoiselta, maistuu hyvälle. Niiden liian erikoisten paikallisten herkkujen joukkoon, kuten mezeinä tarjottavien aivojen, lampaanvatsakeiton tai pääkallokeiton, nämä eivät kuulu. Ankara on tunnettu lukuisista çiğ köfte kojuistaan, joka korttelissa on ainakin yksi mistä voi noutaa eri kokoisia satseja pullia mukaan kera salaatinlehtien, sitruunan ja lavash-leivän, monesti saat mukaan vielä lisää makua tuovia maustekastikkeita. Syntykoti sijaitsee kuitenkin Urfassa, josta saapuvat alan ustat eli mestarit.


Aiemmin oikeaa çiğ köfteä myytiin juurikin kojuissa, lakimuutosten takia se kiellettiin joitakin vuosia sitten, raaka jauheliha on sen verran suuri riski. Nykyisin näissä kojuissa ja marketeissa myytävä tuote on siis kasvisversio, joka valmistetaan ainakin bulgurista ja mausteista. Molemmat versiot ovat kokeilemisen arvoisia ja itselleni maistuu kumpikin, tosin jauhelihaversio vain kun tiedän kuka sen on valmistanut ja milloin.


Mieheni on oppinut tekemään oikeaa çiğ köfteä aikoinaan urfalaiselta ystävältään ja naapurin rouvan mukaankin maku on hyvin lähellä oikeaa urfalaista, jonka väri on melko tumma ja maku vahva muttei liian tulinen. Tuumasta toimeen, tähän ei usein käydä sillä valmistuprosessi on aikaa vievä ja rasittava. Valmistukseen on hyvä hankkia laakea tasapohjainen vati, sisus saa olla ainakin puolisen metriä halkaisijaltaan.


500 g naudan rasvatonta jauhelihaa, jauhatutetaan ainakin kahdesti lihakaupan lihamyllyssä
600g  çiğ köfteä varten olevaa bulguria
2 ruokalusikallista tomaattipyreetä
1 ruokalusikallinen paprikapyreetä
1 iso sipuli
100-120 g urfan pippuria ( isot biber)
4 isoa kuorittua tomaattia
1 juomalasillinen sitruunamehua
mustapippuria, kuminaa, çiğ köfte maustesekoitetta, tulista paprikamaustetta ( pul biber), suolaa,
1 iso nippu persiljaa
6 oksaa kevätsipulia
1 valkosipuli eli noin 10 kpl valkosipulin kynsiä
puolikas turkkilainen pieni teekupillinen oliiviöljyä


Pieni aluksi tomaatit, kevätsipuli, persilja ja valkosipuli mahdollisimman pieniksi, annostele mausteet valmiiksi, raasta sipuli. Annostele bulgur vatiin ja kostuta vedellä, vettä ei kuitenkaan kaadeta vaan aavistuksen ripotellaan käsin samalla bulguria vaivaten. Seuraavaksi sekaan laitetaan liha ja näitä yhdessä vaivataan niin kauan että seos on melko tasaista, väri tummunut ja seos pehmentynyt, tämän jälkeen sekaan laitetaan sekä tomaatti- että pippuripyree ja jatketaan taas vaivaamista. Sen jälkeen mausteet annostellaan yksitellen ja vaivataan hyvän aikaa, kun kaikki mausteet on laitettu, vaivausta jatkevaan vielä ainakin 40 minuuttia. Kaiken kaikkiaan tekeminen kestää noin 2,5 t, liha ikäänkuin 'kypsyy' mausteista, seoksen tulee olla tasaista ja näillä mausteilla melko tummaa, jokainen annostelee mausteita haluamansa mukaan mutta niissä ei kannata säästellä, çiğ köften tulee olla vahvan makuista ja mausteisella potkulla varustettu.


Çiğ köfte tarjoillaan salaatinlehtien, sitruunan ja lavash leivän kera, seoksesta muotoillaan puikuloita lihapullia, ne kietaistaan salaatinlehtiin ja halutessaan myös leivän väliin, sisälle puristetaan sitruunaa ja suuta kohti. Siellä missä çiğ köften teko on arkipäivää, pöytään tuodaan monesti vadillinen tavaraa josta jokainen pyörittelee sopivan palleron itse salaatinlehden väliin. Appi tuhahti tavalle ja sanoi ettei ole Urfasta kotoisin, pallerot on siistimpää vieraita ajatellen pyöritellä valmiiksi pöytään.


Mies kuivatti turkinpippureita eli bibereitä jo keväällä, ne roikkuivat langan varassa kevätauringossa kuivuen, sen jälkeen unohtuen kaappiin. Vasta tänä kesänä kun on ollut vapaata ne muistuivat mieleen, tuumasta toimeen ja mies teki niistä maustetta. Pippurit avattiin, siemenet sisuksista poistettiin ja kuoret laitettiin tehosekottimeen, joka jauhoi niistä kaunista oranssia maustetta, sopivan tulista pata- ja uuniruokiin. Tälläisiä tulisuuksia täällä on puuhattu.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Apua uskovainen!

Turkissa islam ja siihen liittyvät tavat ovat läsnä arjessa, moskeijoista kuuluu rukouskutsu, kerran vuodessa osa kansasta paastoa, loput kunniottavat paastoajia, ihmisten huulilla monet toivotukset liittyvät Jumalan suojelukseen, puistossa istuessa viereisen puun takana saattaa joku olla ruokatunnillaan rukoilemassa, bussikuskien ikkuinoihin liimatuissa lauseissa toivotaan Allahin suojelevan matkantekoa.

Osa tavoista liittyy kulttuuriin, osa uskontoon, joissakin nämä kaksi ovat sekoittuneet keskenään. Jo opasajoilta muistan lomalle saapuneiden joskus pelokkaankin suhtautumisen uskontoon ja sen näkyvyyteen. Rukouskutsu saattoi pelottaa, huiviin sonnustautunut nainen herätti ihmetteleviä katseita, moskeijan eteen kokoontuneet perjantairukoiljat saivat vaihtamaan tien toiselle puolelle. Monen lomalaisen helpoin tie suhtautua oli huumori, monissa tilanteissa ihan hyvä ratkaisu mutta jos naureskelu ja toisten tavoille hekottelu välittyi paikallisille, ei valittu tapa ollutkaan aina paras.



Jos seuraa yhtään suomalaisten lehtien palstojen nettikeskusteluja, ovat siellä monesti vastakkain anonyymit ateistit ja anonyymit uskossa olevat, sanailu on kiivasta, uskovaiset tyhmiä ja ateistit itsekkäitä. Turkissa huivia käyttävien näkyvyys on lisääntynyt kun moniin valtion työpaikkoihin saa nykyisin tulla huiviin sonnustautuneena, yksityisellä sektorillakin on huomattu että moni huivia käyttävä valitseekin mieluusti toisen huivia käyttävän palvelut. Vaikka islam on aina ollut läsnä turkkilaisessa arjessa, on uusi suuntaus liikaa monille. Vastavuoroisesti moderniin luokkaan itsensä laskevat saattavat kiertää kaukaa hammaslääkärit, joihin on otettu huivia käyttäviä naisia töihin, eivät halua asioida palvelutiskeillä jonka takana on huiviin sonnustautunut tai ainakaan laita lapsiaan tarhaan, jossa opettajina on uskonnollisesti pukeutuvia.

Jos Suomessa vastakkain asettuvat ateistit ja uskovaiset niin Turkissa vastakkain ovat eri lailla uskovat, monille vanhemmille ihmisille ateisti on edelleen outolintu, häntä ei osata lokeroida oikein mihinkään. En tiedä muista mutta itseltäni kukaan turkkilainen ei ole koskaan udellut uskonnollisuudestani tai sen puuttumattomuudesta, eivät edes lähisukulaiset, aihe ei ole millään lailla sellainen, joka tuotaisiin kahvipöytäkeskustelussa esille.



Kannattaa muistaa että monille turkkilaisille aihe on henkilökohtainen, saman perheen sisällä voi olla huviin pukeutuneita ja huivittomia modernista pukeutuvia, molemmat kyllä kutsuvat itseään islaminuskoisiksi mutta tuovat sen esiin hyvin eri tavoin. Viime vuodet ovat olleet varsinaista myllerrystä yhteiskunnan uskonasioissa, on tapahtunut hyviä ja hyvin huonoja asioita, jonkinlaisessa välitilassa vellotaan edelleen.

Suosittelen tutustumaan seuraavaan artikkeliin, joka on luettavissa Blue Abayn blogissa, vaikka asia ei käsittele Turkkia, on se mielenkiintoinen näkökulma islamiin: http://www.blueabaya.com/2013/08/jihad-fundamentalist-islam-and-west.html

Hürriyet daily newsin kirja-arvostelu kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että kirja on varmaan hankittava: http://www.hurriyetdailynews.com/islamic-schools-in-modern-turkey.aspx?pageID=238&nID=52887&NewsCatID=474

Kaikenlainen fanatismi ja varsinkin terrorismi saa karvani pystyyn, niin se saa monen turkkilaisenkin. Turkissa on kuollut vuoden 1984 jälkeen yli 40 000 ihmistä terroristi-iskuissa, yksittäisiä iskuja eri ääriliikkeiltä siellä täällä ja jatkuvaa sisällisotaa itärajalla. Tärkeinä kansallispäivinä ja eri ääriryhmien muistopäivinä emme matkusta metrolla, lähde keskustaan tai ostareihin. Jokainen turkkilainen on oppinut vilkuilemaan yksinäisiä matkalaukkuja ja reppuja busseissa tai pysäkeillä, hermostuneesti käyttäytyviä kanssamatkustajia ja nopeasti liikkeelle lähteviä mielenosoittajalaumoja. Lahkotoiminta ja uskonnolliset kokoontumiset ovat olleet maassa kiellettyjä, nykyisen hallituksen aikana kokoontumisia moni epäilee katsottavan läpi sormien. Kun kulmilla kaartaa minibussi täynnä hyvin uskonnollisesti pukeutuvia, vilkaisemme toisiamme, ovatkohan nuo menossa johonkin salaiseen kokoontumiseen? Erikoisesti turbaanin päähän pukenut saa miettimää, kuuluuko henkilö johonkin lahkoon?

Suomessa tilanne varmaan jatkuu samanlaisena, lehtien palstoilla huutelu ei ketään lopulta hetkauta, jokainen saa uskoa tai olla uskomatta, Turkissa sen sijaan moni miettii kuinka tulevaisuus muotoutuu kun ihmiset haluavat elää eri tavoin samassa maassa. Me suuntaamme juomaan iltaviinimme meren rannalle, ei ole ihan hatusta heitetty miksi valitsimme kodiksemme melko modernina pidetyn kaupungin ja kaupunginosan, ettei tarvitse muiden häiriintyä tai vilkuilla. Minä en häiriinny eri lailla uskovien tavoista, en kuitenkaan laita lastani tarhaan, jossa tarhatädillä on huivi, sen sijaan pilkistävä huivi tiskin takana ei saa vaihtamaan luukkua ja hammaslääkärin tuoliinkin uskaltaudun oli päässä sitten mitä vaan kunhan on ammattilainen asiassaan.

maanantai 19. elokuuta 2013

Mistä on Ankaran kesä tehty?


Ankaran kaupunki hiljenee kesäkuussa, ruuhkia ei synny ja keskeisillä kauppakujilla on tilaa, ravintolat ovat jopa viikonloppuisin puolityhjinä, kesän kuumimpina aikoina paikalliset liikkuvat eniten iltaisin, puistoihin keräännytään kun päivä laskee, katujen varsille saapuu markkinamyyjiä ja liikkuvia ruokakojuja. Tänä vuonna paastokuukausi osui kuumaan ajanjaksoon ja toi oman tunnelmansa kesään.



Meillä on ollut vieraana tytön mummi ja ukki, jotka mielellään hoitivat tyttöä ja me pääsimme miehen kanssa viipottamaan. Mahdollisuus otettiin kiitollisena vastaan ja olemme pitkästä aikaa notkuneet Ankaran pimenevässä illassa terasseilla, syömässä, herkullisten ruokakärryjen käryäviä tuoksuja valikoiden, huomattu että kesäinen Ankara elää yöllä vaikka päivällä tuntuu että kaupunki on autioitunut.

Meillä on enää kaksi viikkoa aikaa lähtöön, yritän tavata ystäviä, hoidella asioita muuttoa varten, heräilen toisinaan yön tunteina muistamaan jonkun aamuun mennessä jo unohtuneen hoidettavan asian. Muuttopalvelu hoitaa onneksi muuton lähes kokonaan, ensi viikolla kotiimme saapuu arvioija ja lopullinen hinta selviää, sopimukseen kuuluu kaiken pakkaaminen ja purkaminen sekä uudessa kodissa taas kokoaminen, itse huolehditaan vain henkilökohtaiset tavarat ja pikkuesineet. Kaikki sopimuksetkin, kuten netti- ja kaapelitv, saadaan muutettua toiseen kaupunkiin melko helposti pientä maksua vastaan. Mies menee todennäköisesti edeltä muuttokuorman kanssa samaan aikaan, minä tytön ja koiran kanssa kunhan kuorma on purettu. Vuokrasopimus uusien vuokralaistemme kanssa on tehty tänään, viimeiset päivät tuntuvat jo valuvan käsistä ja kiirehän tässä vielä tulee kuten aina.



Tilinpäätöksenä 5 vuoden jälkeen Ankarasta jää tunne, että onneksi tultiin tännekin. Meille tapahtui kaupungissa hyviä asioita. Me tuskin palaamme enää tänne pysyvästi mutta jäämme ikävöimään ystävien lisäksi muutamia konkreettisia asioita:
  • Oma piha ja rauha, missä suuressa miljoonakaupungissa voi asua edullisesti ydinkeskustan kulmalla, istua omalla vehreällä pihalla, kuunnella linnunlaulua ja seurata kissojen touhuja, ilman häiritseviä ääniä ja liikenteen pauhua?
  • AOC eli Atatürk Orman Çiftliğin maatilan tuotteet, Ankaran oma pientuottaja, jonka pikkukaupoista saa parhaat juustot, oliivit, jogurtit, jäätelöt, maidot ja hyvää palvelua. Izmirin tuntijat, mikä on kaupungin vastine tälle?
  • Ankara simit eli seesamirinkeli on erilainen kuin muualla, se on kovakuorinen ja ohut ja tavis simittejä kutsutaan kaupungissa maitosimiteiksi tai hienoston simiteiksi. 
  • Pääkaupungin etuihin kuuluvat parhaimmat valtion sairaalat ja koulut.
  • Kaikki virastot ja lähetystöt ovat täällä, passin uusiminen, viisumin pidennykset, kansalaisuusasiat jne. onnistuvat kaupungissa
  • Konservatiivisessa kaupungissa vanhat hyvät käytöstavat ovat kunniassa, toivotetaankohan Izmirissä edelleen bussista poistuvalle hyvää päivänjatkoa arvoisa rouva vai onko rannikon ilmasto pilannut nämä tavat?
  • Kuuminakin kesäpäivinä yöt ovat viileitä, edes tuulettimia ei tarvitse. 

Mitä emme jää ikävöimään:
  • Huono ilmanlaatu
  • Luonnon ja meren puuttuminen
  • Konservatiivisella kaupungilla on miinuksensakin, sekalainen seurakunta kyllästyttää toisinaan, odotamme uudelta asuinalueelta modernia otetta.
  • Rajalliset työmahdollisuudet, huolimatta että Ankara on pääkaupunki, ei täällä ole juuri ulkomaalaisia yrityksiä tai kv. toimintaa.
  • Ankara on keskellä ei mitään, lähellä ei ole mukavia päivämatkakohteita tai pakopaikkoja kaupungin savuista.
  • Mäkinen maasto toki karistaa kilot ja pitää kunnossa, mutta fillarointia tai rullaavia juoksulenkejä ei voi edes harkita, ostoslistalla onkin fillarit ensi vuodeksi.
  • Merenantimien puuttuminen, tulevassa kotikaupungissa niitä on kuuleman mukaan tarjolla enemmin ja hinnatkin edullisemmat. Mies on viritellyt jo virveliään, jee kalaan!
  • Izmirin ruokakulttuuri kiehtoo mezeillään, oliiviöljyruuilla ja merenantamillaan tuhteja anatolian lihapataruokia enemmin. 

Anteeksi vaan ankaralaiset mutta kaupunki on vähän junttila, sen takia tälläiselle pikku kaupungin tollolle sopeutuminen on ollut helppoa, siltikin iltakahvi tai viini merenrannan äärellä houkuttelee enemmin kuin sen nauttiminen pölyisen tien varrella. Täältä tullaan!

perjantai 16. elokuuta 2013

Elämä hakee linjojaan

Jokainen varmasti pohtii joskus mitä jos olisinkin valinnut toisin aikoinaan, olisinko missä ja millainen? Moni asia johti toiseen ja useamman mutkan kautta päädyin jäämään Turkkiin. Vähän aikaa sitten sain lukijalta kysymyksen vertailla miten elämän suunta muuttui kun muutin Turkkiin. Muuttuihan se, sitä on vaikea sanoa millainen se olisi jos olisin jäänyt Suomeen, monista asioista on tullut arkisia vaikkeivat ne sitä alussa olleetkaan. Suurimpia eroavaisuuksia omassa elämässä suhteessa mahdolliseen elämään Suomessa ovat varmasti seuraavat asiat:



1. Ulkomaalaisuus. Se on aika isosti elämää määrittävä asia täällä, se on sekä mahdollistanut että rajannut monia asioita, työmahdollisuudet ovat olleet rajallisia ilman kansalaisuutta ja työlupaa, toisaalta tekemäni työt ovat olleet tarkoitettuja juuri ulkomaalaiselle. Ulkomaalaisena saa monesti selitellä tekemisiään, toisaalta saa monia asioita anteeksi, niin tai näin se on ikuinen leima muualla asuvalle kun muut ympärillä eivät toimikaan saman automaattisen opitun kaavan mukaan.

2. Ruoka. Kaikille on varmaan jo selvää että tykkään ruuasta ja se on keskeisessä osassa elämäämme. Turkissa syön erilailla kun aikoinaan Suomessa, mutkattomuudesta ja puhtaista mauista on tullut arkipäivää, en voisi elää ilman markkinoita ja lampaanmaitojuustoa. Olen niin sidoksissa lihakauppaani, markkinamyyjiini sekä lähimarkettiini että ikävöin niitä vaikka muutamme vain maan sisällä. En halua 50 maku vaihtoehtoa jogurttia, erikokoiset täysrasvaiset purkit riittävät. Isot marketit rasittavat kilometrihyllyineen, en jaksa enää tutkia mitään uutuuksia, lähikaupan pienillä käytävillä teen ostokset vaikka unissani.



3. Tulevaisuuden suunnittelu. Siitä joutuu luopumaan Turkissa, Suomessa minulla olisi ehkä tarkempi tieto eläkkeestä, työttömänä hakisin kursseille ja kouluttautuisin, varailisin ensi kesäloman lentoja ja tietäisin mihin kouluun tyttö menee ala-asteelle, kuuluisin ammattiliittoon ja voisin luottaa monessa asiassa verorahoilla maksettuun valtion järjestelmään. Täällä ei aamupalan jälkeen kannata suunnitella vielä iltaruokaakaan, kas kun ei tiedä mitä ennen iltaa ehtii vielä tapahtua. Sotilasvallankaappaus? Pörssiromahdus? Maanjäristys? Työpaikkojen YT-neuvotteluja ei tunneta vaan niitä suljetaan ja avataan ilman ennakkovaroituksia, elämä on konkreettisesti hetkessä. On vain heittäydyttävä tilanteesta toiseen.

4. Itseluottamus. Ulkomaalaisena sitä on tietyllä lailla oman onnensa nojassa. Tilanteissa joista selviäminen tekisi tiukkaa Suomessakin, tulee haastavampia toisessa kulttuurissa ja puolikielisenä, homma ei mene tutulla kaavalla. Jokainen etappi on kuin erävoitto. Vaikka mieluummin menisi sieltä mistä aita on matalin niin aina siihen ei ole mahdollisuutta. Kun tarpeeksi monta kertaa laittaa itsensä likoon, luottaa ehkä jo liikaakin siihen että aina sitä on pärjätty.

5. Sosiaalisuus. Olen turkkilaisittain hiljainen mutta suomalaisittain puhelias, jokainen päivä koostuu monista kontakteista puolituntemattomien ja tuttujen kanssa, vaihdetaan kuulumisia, toivotetaan jaksamista työntekoon, paranemisia niiskuttavalle ja jaaritellaan niitä näitä milloin kenenkin kanssa. Se on kivaa ja olennainen osa päivää, fraasien suoltaminen ja pieni puhe on jo selkärangassa. Hymy ja voinnin kysely tuo paljon iloa päivään.



6. Tietoisuus omista oikeuksista. Konkreettista se on arjessa kun luvattu tuore leipä onkin vanha tai tomaatit torilta söttöä sisältä, ne on vietävä takaisin jotteivat yritä samaa uudelleen. Suuremmassa mittakaavassa olen muuttunut melkoiseksi naisten oikeuksien puolustajaksi kun ympärillä on usein tilanteita, jolloin tekisi mieli räjähtää. Feminismi ei aina ole kuulostanut positiiviselta korvaani vaikka olisi pitänyt, nyt voin sanoa olevani aika tiukkakin sellainen.

7. Rentous. Vuosien karttumisellakin on osuutta asiaan mutta myös asumisella toisessa kulttuurissa. On viisasta oppia pitämään joskus mölyt mahassa, taistella kannattaa vain jos siitä on jotain hyötyä. Suomessa olin paljon tietäväisempi monesta asiasta, nykyisin en tiedä juuri mitään, kaikille asioille on tullut niin monta näkökulmaa. En jaksa räyhätä juuri mistään, aikatauluista nyt vähiten, kauppaankin menen asenteella että sitä syödään mitä on. Virastossa luukulta toiselle juokseminen ei aiheuta enää verenpaineen nousua.

Jos asuisin Suomessa, olisin lähellä sukulaisia ja vanhoja ystäviä, täällä ollaan skypen varassa. Ei ole ketään kenen kanssa aloitat keskustelun ' muistatko kun kuunneltiin Eppuja sinä juhannuksena ja tultiin auringon noustessa kotiin, millä grillillä oli paras safka vuonna -99?' Suomessa kiroilisin naudanlihan korkeaa hintaa, täällä sadattelen tuontiviinien kalleutta, kiittelen perhekeskeisyyttä mutta harmistun valtion onnettomasta panostamisesta koulutuksen tason korottamiseen. Elämä on valintoja, tunnen olevani plussan puolella monessa asiassa mutta kenenkään järkensä säilyttäneen tuskin kannattaa harkita muuttoa Turkkiin jos tuntee elämäni linjojen olevan vain positiivisia.


Kielen kanssa saa tehdä töitä edelleen, monet sanonnat tai paikkakuntaiset fraasit ovat tuntemattomia, muut hekottavat ja itse olet ihan ulalla. Monella on käsitys että turkkilaisilla on yleisesti paljon lapsia, näin on oikeastaan enää maaseudulla ja varakkaiden keskuudessa, suurin osa miettii kannattaako tehdä edes toista lasta vaiko panostaa enemmin yhden koulutukseen ja harrastuksiin. Minusta olisi tuskin tullut suurperheen äitiä Suomessakaan, sitä en tiedä olisinko siellä ollut näin kauan kotona, täällä se on ollut kaksoiskansalaisuuden haku pyörteissä sekä mahdollisuus että pakon sanelema asia.

En ole turkkilainen siivoushullu mutta ero siihen mitä oli Suomessa on huima, en kestä pölypalloja tai likatahroja ikkunoissa, seura tekee kaltaisekseen?  Suomessa lähteminen luontoon olisi helppoa, joka puolella on metsää ja järviä, täällä pitää lähteä etsimään luontoa, ainakin jos asuu kaupungissa. Suomessa omakotitalossa suurimman osan elämästään asuneena kerrostalot tuntuivat ahdistavilta betonimöhkäleiltä, Turkissa taas siitä on tullut ainoa vaihtoehto, ei tulisi mieleenkään panostaa omaan taloon, muurien sisälle valtavin menoerin ja kuluin.

Turkissa elämä ei painotu viikonloppuihin, kavereita pyydetään kylään muulloinkin kuin viikonloppuna eikä mietitä seuraavan aamun heräämisiä. Vaikka menemme turkkilaisittain aikaisin nukkumaan, ei meitä haittaa poiketa rytmeistä. En seuraa kasvatuspsykologien neuvoja enka juuri kirjallisuuttakaan, täällä ihmisten elämäntyylit poikkeavat niin rajusti toisistaan että harvoin joutuu kuulemaan ihmettelyjä että kuinkas teillä noin?

Ulkomailla asuminen ei tee elämästä sen ihmeellisempää, erilaista kylläkin.

Mitkä sinä koet suurimmiksi muutoksiksi elämässäsi ulkomailla verrattuna Suomeen?

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Anoppi keittiössä


Anoppi on häärännyt keittiössämme muutamana päivänä täällä ollessaan. Hän on perinteinen anatolialainen äiti, joka hilloaa, säilöö ja kuivaa vuosittain, meille saapuessaan tuliaisena on aina leipomuksia ja oma tekoisia herkkuja. Tällä kertaa mukana matkusti laatikollinen suolaisia poğaça pasteijoita, keksejä, hapankirsikkahilloa, aprikoosimarmelaadia ja tulista tomaattilevitettä.



Miehelleni anopin tekemistä ruuista ykkönen taitaa olla jogurttikeitto, alussa en voinut sietää makua mutta nykyisin happamen ja mintun yhdistelmä miellyttää. Keitto valmistetaan süzme jogurtista eli valutetusta jogurtista, jota itse käytän muuten rahkan korvikkeena ja leivonnassa. Täältä löytyy hyvä ohje, jos haluat kokeilla keittoa kotona: http://www.lindahls.fi/reseptit/paeaeruoat/turkkilainen-jogurttikeitto.aspx

Ykkönen anopin tekemistä ruuista on kyllä mielestäni seuraava:

Munakoiso meze

Meillä ruoka valmistettiin ihan iltaruuaksi mutta yleensä se tarjoillaan alkupalana.

4 munakoisoa
3 isoa mehukasta tomaattia
10 keskivahvaa biberiä
5-8 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä

1. Paahda munakoisot uunissa tai kaasulieden liekillä. Muista reittää koisot haarukalla tai ne räjähtävät, kun koisot ovat kurtistuneet mustahkoiksi, anna niiden jäähtyä ja kuori. Asettele sisukset laakeaan kulhoon.


2. Kuori tomaatit ja leikkaa pieniksi lohkoiksi, pese biberit ja silppua. Lämmitä kasarissa reilusti oliiviöljyä ja pyörittele tomaatit sekä biberit siinä niin että ne pehmenevät, lisää lopuksi valkosipulisilppu.

3. Hakkaa munakoisot puukapustalla pienemmiksi paloiksi, sekoita jäähtynyt tomaatti-biber-v.sipuliseos joukkoon. Mausta tulisella paprikarouheella ja suolalla, voit lisätä myös mustapippuria maun mukaan. Tarjoile hieman jäähtyneenä tuoreen leivän kera.



Meillä tämän kanssa tarjoiltiin Cacıkia eli kylmää jogurttikeittoa, sen valmistus on helppoa. Sekoita haluamasi määrä jogurttia, valkosipulia, raastettua kurkkua, suolaa ja hieman suolaa, hieman vettä sen mukaan kuinka juoksevaa haluat keitosta. Keiton tulee olla kylmää joten anna sen jäähtyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

Ruuanlaitossa käytämme paljon biberiä eli turkkilaista tulista paprikaa, niitä on esillä ensimmäisessä kuvassakin. Kesäaikaan markkinoilla on runsas valikoima eri vahvuisia ja kokoisia, Suomessa ruuanlaitossa voi käyttää näiden sijaan suippopaprikaa ja lisätä sekaan vaikka chiliä tuoreena tai mausteena oman mieltymyksen mukaan.

Anopilta olen saanut muutamia vinkkejä keittiöön:
  • Oliiviöljyssä ei kannata säästellä kun tehdään oliiviöljypohjaisia ruokia.
  • Turkkilainen munakas vaatii riittävästi voita ja sen ei saa antaa olla liedellä liian kauan.
  • Moniin ruokiin,  kuten lihapullat ja pataruuat, tomaatti ja sipuli kannattaa raastaa.
  • Jos havittelee autenttista katukojujen lihapullien makua, kannattaa käyttää runsaasti vanhaa leipää, puoleen kiloon noin 200 g, kaupan korppujauhojen maku ei ole sama.
  • Markkinoilla kannattaa olla tarkkana, on hyvä hieman uhkailla myyjää että saa parhaimmat tuotteet.
  • Valkoinen juusto suolaantuu nopeasti, huuhtele sitä ennen käyttöä, oliivit tulee myös huuhdella hyvin liian suolan takia.
  • Marinoi oliivit sitruunassa ja oliiviöljyssä.
  • Tomaatit kannattaa kuoria useimmiten ruokiin ja ainakin salaatteihin.

Maukasta loppu kesää!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Ruokaviikko


Perheemme viikon ruokalistaa on pyydetty jo aikaa sitten ja nyt sain vihdoin listalle mitä meillä on syöty viikon aikana:

Aamupala meillä noudattelee aina samantyylistä kaavaa; melko perinteinen turkkilainen aamiainen, munia, oliiveja, lampaanmaitojuustoa, tomaattia, kurkkua, biberiä, miehelle puuroa ja itselle ja tytölle toisinaan jogurttia myslillä, joskus hedelmiä ja talvella puristetaan appelsiinimehut, viikonloppuisin saatetaan paistaa munakasta tai turkkilaista menemeniä.

Simit rinkeli käy aamupalasta sekä välipalasta.


Keskiviikko: Tomaattikeittoa, kısır eli bulgursalaatti ja semizotulu yogurt eli portulakkaa jogurtissa. 

Ruuan kanssa meillä ei yleensä juoda mitään. Kesäaikaan tulee juotua enemmin maustettua soodaa ja mehua, limpparia emme juuri osta. Kesällä juomme myös enemmin ayrania kun talvella, se on  helteellä hyvä välipala. Kahviloissa käydessä juon kesäaikaan limonataa eli sitruunalimpparia.

Torstai: Painekattilassa haudutettiin broilerin eri paloja ja perunaa sekä sipulia, lisukkeeksi tehtiin çoban salata eli talonpoikaissalaatti.

Päivän tärkein ja joskus raskainkin ateria meillä on aamiainen, lounas vaihtelee, toisinaan syömme lounaaksi edellisen päivän jämiä, salaattia, toasteja tai pelkästään hedelmiä ja jogurttia. Varsinkin kesällä syömme hedelmiä, talvella lähinnä sitrushedelmiä ja niistä puristettua mehua.


Mausteriisillä täytettyjä simpukoita, joita myydään suoraan kojusta.


Perjantai: Moussakaa torilta ostetuista munakoisoista ja salaattia.

Lauantai: Olin naisten kanssa juhlimassa, mies ja tyttö söivät edellisen päivän ruokia, itse herkuttelin aasialaisella.

Sunnuntai: Lihapullia, pilahviriisiä ja salaattia.

Iltaruualla meillä on tarjolla leipää toisinaan muttei yleensä, joidenkin ruokien kanssa kuten moussakan kanssa pöydässä on myös turkkilaista jogurttia. Salaattikastikkeena on yleensä aina pelkkä sitruuna-oliiviöljy-viinietikka.

Aina on aikaa istahtaa teelle.


Maanantai: Aloitimme pakastimen tyhjennyksen ja iltaruuaksi lämmitin kuru fasulyeta eli papumuhennosta, lisukkeeksi tein talonpoikassalaatin ja kaupasta haettiin tuoretta paastoajan pide leipää. Jälkiruuaksi vesimelonia.

Tiistai: Jauhelihamunakasrulla ja salaattia, viinirypäleitä ja aprikoosia.

Melko tavallinen ruokaviikko meidän perheessä, tämän voi napata itselleen jos haluaa ja kirjata oman perheen ruokailut ylös. Tytön ruokailuihin on nyt pyritty löytämään lomalla ja kesän menoissa kadonnut rytmi, siitä lisää toisessa postauksessa. Lue edellinen haastepostaus Yksikseltä!

Paluu menneisyyteen -Haaste Yksikseltä


Ellet ole käynyt Yksiksen blogissa niin käy! Sain tältä ihanalta bloggaajalta haasteen jossa joutuu menemään menneisyyteen, auts mutta sukelletaanpa porukalla.  Haasteena oli muistella omaa elämää viitenä random päivämääränä; elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010. 

Tyyli ja muoto on vapaa, mutta vastata piti suunnilleen näihin kysymyksiin: 
1. Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
2. Mitä olet ajatellut?
3. Millainen on ollut elämäsi?
4. Miltä olet näyttänyt?

Täytyy sanoa että katselin ekana päivämääriä ilman että mitään tuli mieleen, aikani aivonystyröitä rasvaillen muistin sopukoista kaivettiin tälläistä:

Meri


Elokuu 1999

1. Olin intoa täynnä kuin ilmapallo, pelkäämätön ja uhkarohkeakin, asuin Malesiassa ja kaikki tuntui mahdolliselta.

2. Ajattelin että elämä on aika nastaa, olin vapaa niin ajatuksiltani kuin tekemisissänikin. Eka lukukausi Malesiassa läheni loppuaan ja lomia, olin jatkanut oleskeluani ja tuntui että maailmalle voisi jäädä ikuisesti, Aasia vei mennessään. Suunnittelimme ruotsalaisen tytön kanssa loma-ajan reissuja.

3. Elämä oli arvaamatonta ja jännää, seikkailuja ja uusia ihmisiä, opiskelin vähän, sosialisoin ja matkustin sitäkin enemmin. Kaikki oli tässä ja nyt, lämpimin mielin muistelen noitakin aikoja.

4. Laihduin vuoden aikana, sillä matkustettaessa tuli liikuttua, trekattua ja elettyä pienellä budjetilla, kotiin palasin 2000 ja opiskelubileissä ja muissa riennoissa hankittu siideriturvotus oli poissa. Laukku oli puolillaan Malesiassa teetettyjä vaatteita ja näin jälkikäteen ajatellen pukeutuminen vuosituhannen taitteessa oli toisinaan erikoista, pinkit pvc-housut, leopardilaukku ja vaaleansiniset korokelenkkarit  hmmmmm. Otsatukka saattoi komistaa naamaria näinä aikoina.

Hyvä ruoka, parempi mieli


 Huhtikuu 2003

1. Olin valmistunut AMK:sta edellisenä vuonna, työskennellyt opiskelujen ohessa vaatekaupassa ja tylsistynyt arkeen, maailmalle oli kova hinku. Olin edellisenä kesällä päässyt opaskurssille ja suoriutunut siitä, huhtikuussa 2003 olin jo toisessa kohteessa ja ensimmäisen talvikauden loppusuoralla. Kausi Thaimaassa oli ollut rankka mutta mielenkiintoinen, oli hoideltu kuolleita ja eläviä ja monenmoisia ongelmia. Huhtikuussa suuntasin jo Suomen kautta kesäkohteeseen.


2. Ajattelin, että onneksi lähdin oppaaksi, talvikauden jälkeen tuntui että nyt homma luonnistuu. Tykkäsin vetää pitkiä retkiä ja olla ihmisten kanssa, epäsäännöllinen työ tuntui kivalta ja opaskavereista löytyi sielunkumppaneita. Odotin jo lähtöä kesäkohteeseen Turkkiin.

3. Asuin vanhassa isossa hotellissa, lomakaupungin laidalla, ajelin mopolla töihin ja illat venähtivät joten kotiin tulokin monesti venähti, opasporukassa vietettiin ikimuistoisia iltoja. Pyykit pesetettiin ulkona ja viikon vapaa meni usein pyykkiä kuskaten, hieronnassa, asioita hoidellen, joskus yrttisaunassa ja rantsussa. Keittiötä ei ollut, joten olimme ulkoruokinnassa.

4. Pukeuduin firman uniformuun lähes 24/7, vaatekerrasto alkoi muodostua muuten rantakohteen retkuista. Rantasandaaleita ja läpsyjä, byebye umpikengät. Suomessa kääntymisjaksoilla ei ollut koskaan mitään järkevää puettavaa.

Mies rentoutuu


Maaliskuu 2009

1. Olin seesteinen ja onnellinen, elämä oli tasaista.

2. Ajattelin, että elämä on mukavan tasaista ja rutiininomaista, viikonloput vapaita ja viikolla duunia, huoh raikulivuosien jälkeen.

3.Olimme muuttaneet Ankaraan muutama kuukausi aiemmin, nykyinen koti oli löydetty ja siihen hankittiin hiljalleen irtaimistoa, lähes tyhjästä aloitettiin. Elimme salaateilla ja toasteilla, jääkaappia ei ollut, joten juustoa säilytettiin tuuletusikkunanraossa ja kissat moukuivat sen perässä. Molemmat olivat aloittaneet uusissa duuneissa reilu kuukausi aiemmin. Elämä oli 9-17 rutiinia, uusi kaupunki eikä tunnettu juuri ketään, miljoonakaupungissa oli paljon nähtävää. Kävimme salilla, olimme onnellisia uudesta kodista, tutustuimme kaupunkiin ja uusiin duuneihin.

4. Rutiineihin tuli salilla käynti, painoa oli tippunut aikalailla jo aiempana vuonna, housunkaulat roikkuivat ja olo oli keveä. Työhön oli kiva pukeutua pitkästä aikaa tyyliin hame, siisti paita ja korkkarit, kopsutella ja tukkaakin piti vähän vääntää, rutiiniksi oli Turkissa jo muodostunut kampaaja ja muut kauneuspalvelut, meikkaamaan en kyllä alkanut edelleenkään. Vuosia olin pöljäillyt monesti aamusta iltaan opashommissa firman uniformussa, oli kiva saada valita itse vaatteita ja päästä eroon rantakohteiden vaatteista, kaupunkikuteita ihanaa!


Tyttö
  
18.9.2009

1. Elämä oli asettunut uomilleen Ankarassa, rutiineja rutiineja.

2. Ei ole kyllä hajua mitä ajattelin tuolloin, aloin varmaan tylsistyä jo päätteen ääressä, rutiineista hävisi alkujännitys.

3. Ei kovin poikkeavaa edellisestä, syyskuussa Ankarassa on jo pimeät ja viileät illat, päivisin lämmintä. Olin ollut reilun puoli vuotta töissä, oppinut liikkumaan busseilla ja metrolla, kävimme miehen kanssa toisinaan ulkona syömässä mutta baareissa juokseminen ei enää kiinnostanut.

4. Kävelin töihin järkyn ylämäen lähes päivittäin ja kävin salilla, olo oli kevyt ja energinen.

17.7.2010

1. Olin palannut kesälomalta Suomesta, olin onnellinen ja tyytyväinen elämäämme.


2. Ajattelin varmaan, että loma olisi voinut jatkua, tosin työpaikallakin oli hauskoja hetkiä.

3. Olimme menneet naimisiin keväällä, lomailleet Suomessa ja suunnittelimme vauvaa. Töissä puhuttiin sijaisuuteni pidentämisestä, mikä toteutuikin.

4. Leikkasin tukkaani aina vaan lyhyemmäksi, olin ennen raskautta käynyt pitkään salilla ja hyvässä kunnossa, Ankaran mäkien kävely ylös alas ei tuntunut enää missään.

Laitan haasteen eteenpäin Karoliinalle, Terhille ja Koolle!

Kuvat eivät liity millään lailla postaukseen, hyvän mielen kuvia, jotka tekevät nykyisin elämästä ihanaa.

torstai 8. elokuuta 2013

Turkkilainen sukujuhla ja kuinka siitä selvitään

Turkissa vietetään tänään sokerijuhlan ensimmäistä päivää, juhla on paastokauden päätösjuhla ja nimensä mukaisesti tällöin herkutellaan. Juhla on myös lastenjuhla, lapset kiertelevät ovelta toiselle hakemassa karkkia tai kolikoita, yleensä rahalahjoja on kuitenkin tapana jakaa vain sukulaisten kesken. Sokerijuhlana pukeudutaan parhaimpiin, käyskennellään kaupungilla ja sukuloidaan. Tyttö on ollut naama suklaassa jo viikon joka kauppareissulla, herkkuja on sadellut sokerijuhla karkkeja myyvistä pisteistä pienelle kiharapäälle.

Koska sokerijuhla on sukuloistijuhla kuten moni muukin turkkilainen juhlapyhä, saapuvat monen ovelle yllätyksenä paikalliset sukulaiset. Ulkomaalainen Turkissa tuskin koskaan täysin tottuu tähän paikalliseen vierailukulttuuriin, jonka mukaan aina voi tulla eikä väkeä ole koskaan liikaa, niinpä. Meillä vietetään tänä vuonna sukurikasta sokerijuhlaa, sillä kylässä ovat omat vanhempani sekä eilen saapuneet mieheni vanhemmat. Turkkilainen on tottunut lataamaan patjoja joka nurkkaan sitä mukaan kun vieraita kävelee ovesta sisään, hymy ei hälvene huulilta vaikka osa sukulaisista ilmottaa jäävänsä pitkäksikin aikaa, ruokaa on aina ja sitä loihditaan lisää, tuoleja ja penkkejä sekä patjoja ilmestyy kuin taikaiskusta lisää. Arvatkaa onko suomalainen tottunut tähän?


Eri perheissä tavat ovat erilaisia, mieheni suku on pieni eikä sukulaisvierailuja tehdä paljon, perheen kesken jokainen tekee jotain, auttaa ruuanlaitossa ja tiskaa, katsoo tytön perään ja keittää teetä, tarjoilu- ja kestitysvastuu ei jää kokonaan emännän harteille. Hyvä niin sillä minusta ei olisi turkkilaiseksi tyylipuhtaaksi emännäksi. Ruokaa tykkään tehdä, mies hoiti suurimman osan juhlasiivouksista, jotka tuskin menisivät läpi tiukan turkkilaisen rouvan hygieniatarkastuksista, miehen äiti toi tullessaan ihania leipomuksiaan, keksejä ja suolaisia, hilloja, marmelaadia sekä tomaatti-biber-valkosipulisoossia. Miehen sisko keittelee teetä ja tiskaa, omat vanhempani ja mies auttavat muuten keittiössä ja tytön kanssa.

Meillä juhlapyhät kuluvat oleillen, ilman suurempia perinteitä. Aamupala nautittiin porukalla, aiempina vuosina mieheni äiti on keittänyt aamuksi jogurttikeittoa mutta tänä vuonna tyydyttiin perinteiseen turkkilaiseen aamupalaan, sen jälkeen juhlan kunniaksi tarjosimme vanhemmille karkkia ja kölninvettä, vaihdoimme suudelmat ja toivotimme hyvää sokerijuhlaa itse kullekin. Mieheni perheestä ainoastaan tämän äiti paastosi, eilen oli viimeinen paastopäivä ja sain ruuat uunista ulos juuri tasan 20.02 jolloin paasto Ankarassa päättyi. Hotkimaan ei kuitenkaan juosta vaan äiti joi rauhassa lasillisen vettä ja siirtyi sen jälkeen syömään.

Sukulaisvierailut saattavat olla stressaavaa aikaa siihen tottumattomille Turkissa. Voin sanoa, että joskus on kiristelty hampaita. Turkkilaiset ovat tottuneet seurusteluun ja jatkuvaan kestitykseen, koko ajan pitäisi haastella ja huomioida vieraat, nurkkaan kirjan tai tietokoneen kanssa hakeutuva suomalainen on outolintu. Sukulaisvierailusta selviää parhaiten asenteella, jälleen kerran istutaan ja litkitään teetä, turkkilaisen ja suomalaisen suurimpia eroja on se että paikalliset jaksavat istua tuntitolkulla, suunnittelematta ja ilman ohjelmanumeroita, suomalaista käy aika pian tylsistyttämään ja jotain hommaa on keksittävä. Turkkilaiset jaksavat istua ja puhua ei-mitään, katsella kansantanssien, blingbling asuissa hyppivien b-luokan tähtien playbackesityksiä ja kyseenalaisia huumorinumeroita. Suomalainen vetäisi mieluiten urheilukuteet niskaan ja suuntaisi lenkille, vastaan tulevat röyhelöasuiset pikkutytöt ja geelitukkaiset pojat saisivat hihiteltävää.

Paikallisia ei yksinkertaisesti haittaa väenpaljous, tilaa järjestetään, naapurit ovat aina valmiita lainaamaan tuoleja ja peittoja, jopa yösijan kuten meidän naapurimme, jos todella tiukkaa tekee. Paikallisille lähisuku on tärkeä, konflikteihin ei kannata väkisin ajautua vaan pyrkiä säilyttämään rauha maassa. Ajan kanssa yleensä helpottaa, jokainen ulkomaalainenkin löytää yleensä oman paikkansa. Itse olen siitä mukavassa asemassa, että jokainen on ymmärtänyt etten jaksa tuijottaa paikallisia iltaohjelmia, kukkua yömyöhään tai litkiä iltaaikaan pannutolkulla teetä, sanaristikkojen täyttely tai kirjan maailmaan hautautuminenkaan ei enää herätä kummastusta.

Rauhallista ja sukurikasta sokerijuhlan aikaa kaikille sitä viettäville!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Mielikuvia Turkista

Ihmisillä on erinäisiä käsityksiä Turkista, minullakin on, aina ne eivät ole totuudenmukaisia vaikka asun täällä. Turkkilaisetkaan eivät aina tiedä mitä kotimaassa tapahtuu, ulkoturkkilaisista puhumattakaan. Monella ulkoturkkilaisella on syynsä levittää positiivista tai negatiivista tarinaa kotimaastaan, se taas luo omia mielikuvia maasta ulkomailla. Ihmisillä on Turkista vahvoja mielipiteitä mutta edelleen aika vähän todellista tietoa.



Tiesitkö tämän?
  • Turkkilaiset saavat työttömyysrahaa valtiolta, se määräytyy päättyneen työsuhteen ja palkan mukaan. Maksimissaan se on minimipalkka eli reilu 700 liiraa kuukaudessa. Työttömyysrahaa maksetaan 10 kk ja sitä anotaan paikallisesta työvirastosta.
  • Turkkilaiset saavat erorahan työsuhteen päätyttyä, jos itse sanot itsesi irti, ei rahaa makseta. Tämäkin määräytyy työsuhteen pituuden ja palkan mukaan, joillakin valtion aloilla eroraha maksetaan myös silloin kun palvelusvuodet on täytetty ja eläkkeelle siirrytään. Monesti erorahat ovat tuntuvia ja saattavat pitkän uran jälkeen mahdollistaa asunnon tai maapalan oston.
  • Turkkilaisilla on ilmainen terveydenhuolto, se sisältää kaikki peruspalvelut kehdosta hautaan, erikoisjärjestelyistä maksetaan ekstraa kuten perhehuoneesta synnytyksen yhteydessä. Määrätyistä lääkkeistä maksetaan nimellinen maksu. 
  • Antibiotteja ja yhdistelmälääkkeitä ei saa enää vapaasti apteekista vaan niihin tarvitaan resepti.
  • Aiemmin eläkeikä oli Turkissa alhaisimmillaan jopa 38v.! Se on tarkoitus nostaa tulevina vuosina 65, tällä hetkellä jäädään eläkkeelle sen mukaan minä vuonna työsuhde on alkanut, käytössä on siis erilaisia sekajärjestelmiä siirtymävaiheen aikana.
  • Monilapsisten perheiden naisille on tulossa eläkeikään helpotus, valtio palkitsee suurperheen äidin näin.
  • Kotiäitien on mahdollista saada pientä eläkettä valtiolta.
  •   
    Syy miksi monesti kuulee jopa paikallisten sanovan että Turkissa ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa lienee nopea muutostahti, toisekseen tiedotus tökkii eikä moni edes tiedä kaikista eduista, joita on mahdollista hakea. Laittoman työvoiman määrä on laskussa mutta sitä on edelleen, laittomat työntekijät toki putoavat järjestelmän ulkopuolelle. Turistikohteiden työtahtia katsellessa moni varmasti kauhistuu, tulee kuitenkin muistaa että kaupungeissa tehdään yleensä ihan normaalia työviikkoa, työpäivät alkavat klo 9 ja päättyvät klo 17-18.30, yksityisellä lauantai on toisinaan puolikas työpäivä. Turkkilaiset pitävät kiinni lounastunneistaan, joillakin aloilla ja valtion konttoreissa se saattaa vielä venyä 1,5 t, suurimmalla osalla ollessa tunnin, puolen tunnin tauko nostaa tunteet pintaan ja saa paikalliset äkäisiksi.
    Turkkilaisen minimipalkka tuntuu suomalaisittan mitättömältä mutta sillä elävä ei tarkoita kuitenkaan köyhää. Minimipalkka on yli 700 liiraa eikä valtio kahmaise siitä veroa, monet minimipalkalla elävät ovat tottuneet käyttämään ansionsa tarkasti, hedelmät ja vihannekset ovat halpoja, samoin peruselintarvikkeet. Kävin tänään markkinoille ja ostin 5 hengelle tavaraa viikoksi, muovikasseja oli 7 kappaletta ja yhteishintaa kertyi 30 liiraa eli noin 12€. Suomen ja Turkin elintasoa ei voi rinnastaa mutta ihmiset ovat tottuneet erilaisiin asioihin, se mikä on monelle suomalaiselle välttämättömyys, ei ole sitä turkkilaiselle vaatimattomissa oloissa asuneelle.
     Vaikka turkkilaiset ovat tottuneet sukulaisten apuun, saa tämä myös osan paikallisista varautuneiksi kertoessaan tuloistaan, omaisuudestaan tai mahdollisista perinnöistä. Moni jättää mielellään kertomatta kohdalle osuneista palkankorotuksista tai lisätuloista sillä ympärille saattaa äkkiä kerääntyä rahaa erinlaisiin menoihin tarvitsevia kaukaisia sukulaisia, velvoitteet eri perheiden välillä vaihtelevat miten vanhempien menoja rahoitetaan ja tuetaan. 
    Uusia lakeja ja säädöksiä tipahtelee mutta kansalaisen on toisinaan hankalaa pysyä niiden perässä, kestää aikansa ennekuin laki ja sen soveltaminen oikeasti alkaa ja käytäntö muotoutuu. 

torstai 1. elokuuta 2013

Vuokrataan ja annetaan vuokralle

Meillä on eletty viime aikoina jännittäviä hetkiä, muutto toiselle puolelle maata onkin kohta ilmeisesti totta ja nopeammin kuin uskalsimme toivoakaan, kun pyörät laitettiin liikkeelle, ne ampaisivatkin vauhtiin ihan itsekseen. Matkassa on ollut tuuria mutta siihen on oppinut Turkissa jo luottamaankin.

Viime aikoina on tullut hyvin tutuksi vuokranvälityspalveluiden sivut, ensin etsittiin asuntoja tulevasta kotikaupungista, uuh ja aah onpa edullisia ja siistejä, kun mies pääsi paikanpäälle karsittiin vaihtoehdoista suurin osa kaupunginosiin tutustumisen jälkeen. Vaatimukset ovat hieman erit kuin vuonna 2008 katsellessamme asuntoa Ankarasta, silloin ei ollut väliä kerroksella, leikkipuistoilla, turvallisuuskin oli vähän niin ja näin eikä kylpyhuoneiden ja keittiöiden tilat kiinnittäneet yhtä suurta huomiota kuin nykyisin. Kriteerimme olivat nyt koventuneet ja etsintä hankaloitui, päädyimme tiettyyn kaupunginosaan, rannasta korkeintaan reilu km, ei korkeammalla kuin 2.kerroksessa, 3 makkaria ja siisti, mukana tulee koira ja lähellä pitäisi olla puistoja, sekä koiralle että lapselle. Niin ja kohtuullinen hinta. Kiinteistönvälittäjät huokailivat raskaasti, mies kävi 2 päivän aikana tutustumassa yli 20 asuntoon.



Ajateltiin että onhan tässä aikaa, bayramkin tulossa joten katsotaan ja kuulostellaan, odotetaan yhteydenottoja kun sopiva löytyy. Seuraavana päivänä mies soitti, uusi työ odottaa syyskuussa joten odottelu jäi ja palasin takaisin netin äärelle etsimään asuntoja, onko yön aikana tullut uusia, onko joku tiputtanut hintaa, mittailin ja pähkäilin etäisyyksiä, 4.kerroksessa olisi ollut loistava asunto mutta kauppakassien rahtaaminen ja tytön ja koiran ulos vieminen yksin sai pyörtämään päätöksen. Viimeisenä miehen matkapäivänä se sitten löytyi, ei täydellinen mutta sillä mennään ainakin aluksi, jostain jouduttiin tinkimään, alue on juuri mihin halusimmekin, parvekkeet isot ja lohduttavat ehkä vähän kun joudumme hylkäämään pihamaamme. Tilaa on runsaasti enemmin kuin nyt ja koirakin tervetullut, keittiö ja kylppäri ovat vanhahtavat joten eniten mietityttää tulemmeko me juttuun niiden kanssa?

Seuraava urakka on löytää Ankaran kotiimme hyvät vuokralaiset, tämä aamu on siis kulunut tutkiessa hintapyyntöjä vuokra-asuintoihin alueeltamme, hinnat ovat nousussa niin vuokra- kuin myyntiasunnoissakin. Vuokrat ovat ihan eri luokkaa kuin 5 vuotta sitten kotia etsiessämme, alueellamme myynnissä olevien hinnat ovat nousseet muutamassa vuodessa jopa 20% ja vuokriinkin on tullut muutama satanen lisää. Huhujen mukaan hinnat jatkavat hilautumista ylöspäin.

Turkissa asuntoja tarjotaan vuokralle ja myyntiin sanomalehtien nettisivustojen ja painetun version kautta, suurin ja suosituin taitaa olla Hürriyet Emlak, suoraan omistajalta asuntoja voi etsiä Sahibinden sivuston kautta. Jos tietää asuinalueen, jolla haluaa muuttaa, kannattaa etsiä netistä alueen kiinteistönvälitystoimistoja ja sivustojen kautta näiden tarjontaa. Paras tapa on vielä jalkautua alueelle ja tutkia ikkunoista omistajien ilmoituksia, vilkaista kiinteistönvälitysten ikkunat ja kysellä kaupoista mahdollisia tietoja taloista ja asukkaista. Oman tyylinen asuinalue ja talo ovat tärkeitä Turkissa, jossa kortteleiden välilläkin on isoja eroja.

Aikaa ei ole paljon ja tekemistä sitäkin enemmin, on pyydettävä tarjoukset muuttofirmalta, laadittava ilmoitus nettiin asunnosta, katkaistava netti-, kaapeli-, puhelin- ja turvajärjestelmän sopimukset, hoidettava kaksoiskansalaisuuden hakuprosessin muutto toisen maakunnan alueelle, pakattava ja suunniteltava kuinka uuteen kaupunkiin matkustaa perhe ja koira. Sitten hengähdetään, istutaan uudelle parvekkeella ja katsotaan mihin on tultu. Siitä se alkaa, uusi kaupunki ja uudet kujeet. Jääkää seuraamaan mihin ulkosuomalainen äiti perheineen matkaa vai joko arvaatte?