lauantai 28. kesäkuuta 2014

Mezet ovat kesäruokaa osa 2


Mezejen paras kaveri on rakı ja rakın hyvä ystävä taas vesimeloni. Katujen kulmiin avautui jokunen viikko sitten kaupungin hedelmäkioskit, joista saa meloneja, kirsikoita, mulperinmarjoja, aprikooseja ja persikoita. Vesimeloniauto ajelee tiheään tahtiin katujen varsilla, nyt niitä nimittäin piisaa ja pilkkahinta, kilohinta alkaa olla jo aika mitätön. Tyttö kauhoo meloninpaloja naamariin silloin kun muu ei helteellä maistu, minulle ja miehelle vesimeloni maistu rakın kanssa. Vesimeloni ja valkoinen juusto ovat myös loistavat liittolaiset, kuulostaa ehkä omituiselta mutta maut toimivat yhteen. Jos haluat tarjottavasta asteen mezeä salaattimaisemman version, sekoita joukkoon mintunlehtiä tai sitruunamelissaa. Vesimelonin tulee olla jääkaappikylmää.


Jogurttimezet ovat kivoja, sillä ne ovat usein helppoja, suurin osa paikallisista heinistä ja vihanneksista taipuu jogurtin sekaan sellaisenaan tai oliiviöljyssä pyöriteltynä tai eritavoin maustettuna. Semizotu eli portulakka on paikallisten markkinoiden vakiokasvi, ison nipun portulakkaa saa liiralla ja helpoin tapa nauttia sitä on tehdä yoğurtlu semizotu meze eli jogurttimeze portulakasta. Googlaus portulakasta kertoo sen olleen 1800-luvulla suomalaisen keittiön yksi yleisimpiä keittiökasveja, nykyisin se on harvinainen vaikka sen kasvattaminen on helppoa. Rikkaportulakkaa sen sijaan löytyy Suomestakin ja Aasiassa sitä käytetään rohtona korkean C-vitamiinipitoisuuden vuoksi.


Portulakkanippu pestään ja siitä nypitään pyöreät vahamaiset lehdet talteen. Sekoitetaan joukkoon paksua turkkilaista jogurttia, puristetaan maun mukaan haluttu määrä valkosipulia sekaan ja maustetaan suolalla, kuivatulla mintulla ja lusikallisella oliiviöljyä pinnalle. Tämä kuuluu myös rakın kanssa nautittavien mezeiden joukkoon. Jogurttinen portulakka sopii myös hyvin grillilihan tai kalan seuraksi ja on hyvä kevytlisä alkupalapöytään. Kesähelteellä tämä on maistunut meille paistettujen kasvisten, lihapullien tai melkein minkä vaan ruuan lisukkeena. Tätä voi helposti muokata tuhdimmaksi murskatuilla saksanpähkinöillä, jolloin saadaan cevizli yoğurtlu semizotu nimistä herkkua.

Afiyet olsun!

17 kommenttia:

  1. Näihin tutustuin aikoinaan Kreikassa ja pidin kovasti...Kauhea kaipuu eteläeuroopan lämpöön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Suomessa jo asteet kohonneet, ellei niin akkilahdölla tanne pain :)

      Poista
  2. Olin juuri Bodrumissa viikon lomalla ja ostin fetasalaattia varten portulakkaa. En tiennyt kasvin nimeä, kiva kuulla nimi sinulta. Kävi juuston ja kirsikkatomaattien kanssakin syötäväksi hyvin. En tiedä oliko fetajuustokaan oikeasti fetaa (suzme peynir luki purkissa), mutta hyvää oli juusto ja koko salaatti.

    Bodrum oli kiva paikka. Siellä sai kulkea rauhassa. Ihmiset olivat tosi luonnollisia eikä huutelijoita ollut juuri ollenkaan. Olimme pikku hotellissa (apartementos) keskustan alueella ja siellä näki turkkilaista elämää enemmän kuin ollessamme Alanayassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla etta oli kiva loma! Olen asunut Bodrumissa ja tykkasin paikasta, Turkin lomakohteista yksi ehdoton suosikkeja, Bodrumin keskusta onkin tosi kiva, asuin aikoinaan itsekin siella, pienilla kujilla ja kaduilla tosiaan elamanmeno on ihan turkkilaista. Portulakkaa kaytetaan taalla myös ihan salaatin seassa, süzme peynir on pehmeaa fetajuustoa.

      Poista
  3. Loistava blogi sinulla! Torstaina Izmiriin viikoksi. Yksin. Jännittää :) t. Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Tuija ja kiitos! Toivottavasti olet saanut taalta jotain vinkkeja, majoitutko Izmirin keskustassa?

      Poista
  4. Basmanessa. Eniten mietityttää tuo uimarannoille pääsy... Etsinkin blogistasi apua tähän mutta en oikein löytänyt. Cesmeä suositeltiin. Sinne pitää ilmeisesti mennä keskustan linkkariasemalta bussilla? Löytääköhän oikean bussin helposti ja toivottavasti sieltä pääsee takaisin Izmiriin helposti. Huomasin vasta matkan varattuani, että eihän Izmirissä ole uimarantoja :) tai siinä luulossa ainakin olen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tuija, kaupungissa ei tosiaan ole uimarantoja, Çesmeen paaset helpoiten linja-autolla ja varmaan löydat bussin linja-autoasemalta helposti, taalla bussiasemat ovat ruuhkaisia ja taynna hulinaa joten ala hammenny. Çesme on nykyisin varakkaiden suosiossa kesalla, joten varaudu siella ainakin parhaimmilla ranta-alueilla korkeaan hintatasoon, rannat siella on hyvat ja alaçatin alue on tosi viehattava. Foçassa on myös rantoja muttei ihan yhta upeita, sinne paaset parhaiten metro ja minibussi yhdistelmalla, yeni foça on ranta-alue kun taas eşki foçassa on kalastajakyla jossa on ymparilla pienia ihan kivoja rantoja. Basmanen alueessa on oma viehatyksensa, pienia kujia ja sielta paaset helposti liikkumaan Konakin ja Alşançakin keskusta-alueilla, museot, basaarit ja hyvat ruokapaikat ja ostosjutut löydat sielta. Mukavaa matkaa, taalla on tanaan ollut +35 joten lampö on taattu!

      Poista
  5. Kiitos neuvoista :) täällä ei kukaan usko että lähden Turkkiin kaupunkiin jossa ei ole uimarantaa. En ole kovin kranttu hotellien suhteen, joten toivotaan että pärjään basmanessa;) sekin selvisi vasta buukkauksen jälkeen että mikä on keskustaa Izmirissä. Lämpö tuntuu olevan kohdillaan<3 ihana blogi sinulla tosiaan! Ruokajutut etenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyva, ellet tykkaa huuteluista niin keskustan Kemeraltin basaariin kannattaa menna aikaisin aamulla, Alşançak on kivaa aluetta, kauppoja, kahviloita tms. Jos tykkaat museoista niin Konakissa on hyva arkeologinen museo seka etnologinen museo, jos tykkaat tehda ostoksia ( erit.vaatteita) niin metrolla paaset esim. optimum outlet ostariin Gaziemiriin, jos sulla on luppoaikaa niin ota lautta yli Karşiyakaan ja siella kavelykatu on taynna huokeita liikkeita seka turkkilaisia vaatemerkkeja, Karşıyakassa on myös elaintarha, puistoja ja kivat rantabulevardit.

      Poista
  6. Ihania ruokia:) Italiassakin vesimeloonikioskeja..kyllä ne on hyviä nyt..makeita!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melonit on nyt todella makeita, meilla syödaan paivittain, kuumalla ei keskipaivalla muu maistukaan.

      Poista
  7. Uuu. Ihania vinkkejä, kiitti!

    VastaaPoista
  8. Täällä ollaan ja voi kyllä vain sanoa että huh huh mikä kaupunki! Iso kuin mikä ja täynnä hulinaa ja huisketta. Kaksi kertaa meinasin jo jäädä auton allekin. Tunnin sisällä:( Tänään kävin tuossa Cankayan rannassa ja kujilla. Aamusta aikaisin sitten Cesmeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa kauniiseen Izmiriin! Varo autoja, liikenne on Turkissa kamalaa! Hyvaa matkaa Çesmeen ja toivottavasti lomastasi tulee kiva, voit laittaa spostia jos sulla on jotain kysyttavaa!

      Poista
  9. Kiitos:) jäinkin tänään Alacatiin ja siellä aivan ihanaa rantaan Alacati Beach Resortissa. Kallis mutta ihana<3 ja toden totta Alacatin kylä oli ihana. Ihan kuin Kreikassa. Onneksi bussit oli niin täynnä että sain kiertelyaikaa pari tuntia. Onni onnettomuudessa. Ja Alacatissa meinasin jäädä Maseratin alle. Empä oo sellaistakaan ennen livenä nähnyt ;)

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!