perjantai 31. tammikuuta 2014

Asumaan Turkkiin?

Itse koen jääneeni asumaan Turkkiin vähän vahingossa, maailmalle pääsy houkutteli jo lukiossa ja sen jälkeen oli heti lähdettävä, 90-luvun lopussa ulkomaille lähtö kysyi oppimista olemaan itsekseen vieraassa ympäristössä, ei ollut skypeä ja oman kännykän omisti harva, odottelin kirjeitä ja kerran viikossa vanhempien puhelinsoittoa lankapuhelimen ääressä asuntolan aulapuhelimen vieressä sovittuun aikaan. Rahoja ei noin vain siirrelty nettipankissa, joten palkan oli riitettävä, lähin apu oli oma apu tai hyvä ystävä.


Myöhemmin jäin töiden kautta Turkkiin enkä sitten osannutkaan enää lähteä pois. Ulkosuomalaisena asuminen Turkissa ei ole ihan yksinkertaista huolimatta nykyisin hyvistä yhteydenpito mahdollisuuksista ja aina parantuvista lentoyhteyksistä, ollaan EU-alueen ulkopuolella mikä tuo omat mutkansa tänne muuttamiseen, niin eikä turkkilainen kulttuurikaan ole se kaikista helpoin sopeutua. Kantapään kautta opittua ja jälkiviisaana on helppo miettiä tänne asettumista helpottavia ja siihen vaadittavia asioita:

1. Vakuutukset
Turkissa on mahdollisuus ottaa itselleen yksityisvakuutus, joita on runsaasti tarjolla, eri hintaisina ja erilaisia etuuksia sisältävinä. Yksityisvakuutuksissa on suuria eroja, osassa saattaa kestää hyväksyttää hoito vakuutusyhtiössä eikä ainakaan edullisimpien pakettien käyttö ole niin mutkatonta. Kannattaa selvittää heti maahan tultua missä on lähin terveysasema tai sairaala, joka palvelee juuri sinua, osa klinikoista on auki vain päivisin, osa vain viikolla. Selvitä kuinka kirjaudutaan, mihin voit ottaa yhteyttä hätätapauksissa ja turkinkielen taidottomana, missä puhutaan englantia? Turkkilaiset työntekijät on vakuutettu paikalliseen valtion sosiaaliturvaan työnantajan kautta, samoin perheenjäsenet, tällöin he voivat käyttää valtion terveyspalveluita. Monilla ulkomaalaisilla sivustoilla lukee edelleen että Turkissa terveydenhoito saattaa olla puutteellista, en allekirjoita tuota, Turkissa terveydenhuolto on kehittynyttä ja ammattitaitoista, helposti saatavilla, jos tietää minne mennä. Vakuutus on ehdoton Turkissa!

2. Toimeentulo
Ikävä kyllä Turkissa joutuu heittäytymään hetkeen, ihan varmaa toimeentuloa tuskin onkaan, koskaan kun ei tiedä mitä täällä tapahtuu. Pahan päivän vara olisi hyvä olla jokaisella, työpaikkoja kaatuu ja nousee, työelämä on hektistä ja villiä. Riippuen kaupungista, matkakuluista ja asumiskuluista kannattaa laskeskella vähän mitä eläminen maksaa, moniin työpaikkoihin kuuluu hyviä luontaisetuja. Jotkut asiat ovat Turkissa todella kalliita ja toiset taas edullisia. Lisäkulut ovat suuria, kuten lämmitys- ja ilmastointikulut, koulumaksut jne.

Työttömyysturva on 9 kk mutta summat ovat pieniä ja riippuvaisia työskentelyvuosista ja palkasta. Turkissa moni perhe elää yhden henkilön palkalla mutta harva suomalainen on tottunut sellaiseen elämäntyyliin, jos palkka on pieni niin tällöin hyödynnetään sukulaisten kasvimaat, säilötään ja hillotaan, mihinkään ylimääräiseen ei tuhlailla, talvella lämmitetään hiilellä yhtä huonetta, syödään kasvisruokaa ja toivotaan että työpaikka pysyy.


3. Turvaverkosto
Turkkilaisella on sellainen automaattisesti, suku, joka usein säntää apuun, lainaa rahaa tai antaa katon pään päälle tarvittaessa. Meidän ulkomaalaisten kannattaa sellainen rakentaa. Vaikka puolison suku saattaa joskus tuntua ehkä rasittavaltakin, ovat he usein valmiita auttamaan tarvittaessa. Turkkilaiset luovat sosiaalisia suhteita pitkälti suvun välityksellä, työpaikoilla ja koulussa. Ulkomaalainen tipahtaa helposti hieman tyhjän päälle. Ulkomaalaisilla naisilla, jotka eivät käy töissä eivätkä opiskele on usein vaikeuksia löytää paikallisia ystäviä. Kannattaa selvittää oman kaupungin suomalaiset, heiltä saa hyviä vinkkejä ja monista ikuisia ystäviä, vuosien varrella samassa kaupungissa asuvista suomalaisista tulee monesti tukipilareita, niitä jotka ymmärtävät puolesta sanasta kun Turkki ja turkkilaiset menevät yli ymmärryksen.

Ikävä kyllä, ulkomaalainen ilman turvaverkostoa ja luottoystäviä tai sukulaisia on helppo kohde huijareille. Kuuluminen johonkin yhteisöön antaa sinulle turvan.

4. Kieli ja kulttuuri
Kukaan ei osaa paikallisia tapoja heti maahan saavuttua, ne opitaan hiljalleen, seuraa paikallisten tekemisiä, kysele ja pyydä neuvoja, turkkilaiset kertovat mielellään omasta kulttuuristaan. Kieli kannattaa opetella, jossain paikoin Turkkia pärjää englannilla mutta pidemmän päälle jäät todella ulkopuoliseksi, Turkki on juurikin tälläinen päivittäisten keskustelupätkien, kohteliaisuuksien ja sanakikkailun vuoksi.

Turkin kieli on ihanan kohtelias ja sen oppiminen avaa oven turkkilaisuuteen, eri alueiden murteet ja sanonnat avaavat taas lisää ovia. Turkkilainen kulttuuri on näkyvää, kuka huomioi kenetkin ja miten, kuinka nuoremmat kutsuvat vanhempiaan, millä eleillä heitä kunnioitetaan ja kuinka kutsutaan, millaisia kohteliaisuuksia ja toivotuksia tulee lausua kellekin. Kun osaa kielen ja tavat, ottaa Turkki maahanmuuttajan vastaan lämpimästi.


5. Lupa-asiat
Oleskeluluvan hakumenetelmä on muuttumassa, hoida paperiasiat aina ajoissa kuntoon ja selvitä etukäteen kuinka asiat hoidetaan. Turkissa eri aluiden välinen hallinnollinen yhteistyö on melko löyhää joten jokainen maakunta on oma yksikkönsä, Istanbulissa asiat voidaan hoitaa ihan toisin kuin vaikkapa Muğlassa, älä oleta mitään, byrokratiaviidakko on ylläreitä täynnä. Turkista saattaa helposti jäädä mielikuva, että asiat voi jättää hoitamatta, väärin, siinä on seuraamuksensa ja kaikki asiat kannattaa hoitaa ajallaan ja asianmukaisesti, tarkista kaikki saamasi paperit, allekirjoitukset ja leimat, olet itse vastuussa niistä. Byrokratiaviidakko vaikuttaa alussa sekavalta mutta kannattaa heittäytyä siihen ja oppia kuinka se toimii.

Kannattaa tehdä itselleen selväksi millaiseen Turkkiin muuttaa, on valtava ero asuuko Gaziantepissa, Istanbulissa vaiko Alanyassa, ero alueilla on valtava ja se vaikuttaa kaikkeen, pukeutumiseen, suhtautumisessa ulkomaalaisiin, terveyspalveluihin, toimeentuloon, infrastruktuuriin, työtarjontaan ja paikallisten kielitaitoon. Laske kustannukset tarkkaan, onko mahdollinen ilmoitettu palkka nettopalkka, millainen vakuutus sinulle kuuluu, kertyykö eläke miten? Lomat ja vapaat? Jos muutat kotiäidiksi, mieti mahdollista tulevaa eläkettä, pahan päivän turvaa ja lasten koulutusta, onko asuinalueella inhimmilliset valtionkoulut vai mahdollisesti hyvät ja kohtuuhintaiset yksityiset koulut? Olethan varmasti vakuutettu? Turkki ei ole Suomi mutta kannattaa varmistaa, että elintaso on itselle ja mahdollisille perheenjäsenille kohtuullinen ja turvattu.

Äkkiseltään elintaso Turkissa vaikuttaa huokealta, onpa halvat vuokrat ja halpaa oli lomallakin, vaatteita ostettiin pilkkahintaan ja kunnon kebapia sai edullisesti. Näin on mutta Turkissa on lisäkustannuksia, joita ei Suomessa asuessa osaa helposti ajatella, lämmityskulut talviaikaan voivat olla huikeita, samoin alueen ja kaupungin mukaan maksettavat yhtiövastikkeet, sähkö- ja vesimaksut maksetaan erikseen ja niissäkin on aikamoista heittoa alueiden välillä. Turkkilainen siirtyy lämmittämään hiilellä kun talous kärsii, olkkariin kannetaan kamiina, reikä seinään ja leiriydytään siihen huoneeseen kylmien säiden ajaksi. Olisitko sinä valmis sellaiseen elämään, minä en.


Valtionkoulut ovat maksuttomia mutteivat aivan, vanhemmilta pyydetään tasaisin väliajoin rahaa ilmastointiin, lämmitykseen, siivoojan palkkaan jne., yksityiset koulut ovatkin sitten asia erikseen tason mukaan huikeisiin summiin kohoavine lukukausimaksuineen. Perinteinen turkkilainen mies ei juuri raha-asioista puhu kotona, niitä ei tulisi kaataa perheen niskaan, suomalaiselle tämä on aika vierasta ja kannattaa kaivaa tieto perheen taloudellisista aallonpohjista ja -harjoista esiin.

Ole tiukkana ja suojaa selusta. Turkkilainen yhteiskunta on raaka ja yllättävä, ihmiset toimivat toisin kuin Suomessa. Älä anna muiden kävellä ylitsesi tai arvostella tarpeettomasti, omalla itsevarmalla käytökselläsi annat itsestäsi vaikutelman, jolle ei kerrota liian korkeita hintoja, ei vähätellä eikä huijata.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Elintarvikkeita kotiovelle ja turkkilaisen aamiaisen kunkku - Menemen

Tänään olisi alueemme markkinapäivä mutten vaivautunut sinne, sillä vihanneksia on kaappi täynnä. Sain eilen pussillisen vihanneksia ystävältä, joka pienen käteisrahan puutteessa oli joutunut tyhjentämään vihannesauton lähes puolilleen. Vihanneksia- ja hedelmiä kauppaava lava-auto on kätevä, meidän korttelistoon se kaartaa yleensä alkuillasta torvia töötötellen.


Kotiovelle voi tilata myös tilamaitoa ja se tuntuu olevan suosittua, sen verran usein pieniä tankkiautoja näkyy. Kylmäketju ei ole ehkä täysin luotettava, sillä paikallisilla on tapana keittää tämä tilamaito ennen käyttöä. Hinnaltaan se on aavistuksen kalliimpaa kuin kaupan tuoremaito. Me kokeilimme aikoinaan tätä maitoa tytölle Ankarassa, eipä maistunut kaupan maitoon tottuneelle.


Mies kokkasi viikon vapaallaan pitkästä aikaa turkkilaista vihannesmunakasta eli menemeniä. Jos vierailetta Turkissa, suosittelen kokeilemaan, menemenin taika ei sitten häviä koskaan. Menemeniin tarvitaan munia, tomaattia, sipulia, öljyä tai voita sekä turkinpippureita, jotka voi Suomessa korvata paprikalla, mausteita voi laittaa maun mukaan, chilirouhe ja mustapippuri sopivat tähän.


Menemen

4 isoa kanamunaa
4 keskikokoista tomaattia
4 keskivahvaa turkinpippuria ( voit korvata paprikalla ja tulisuutta kaipaava lisätä chiliä)
1 iso sipuli
öljyä tai voita reilusti

1. Lämmitä rasva pannussa. Lisää sipulisilppu ja pieniksi pilkotut turkinpippurit tai paprikat, kuullota hetki.


2. Lisää seuraavaksi kuoritut ja pieniksi lohkotut tomaatit, jos tomaatit ovat todella mehuttomia, voit lisätä pannulle aavistuksen vettä. Anna tomaattien saostua kastikemaiseksi mössöksi melko alhaisella lämmöllä.


3. Lisää lopuksi munat, tämä on hieman makukysymys, jätetäänkö munat kypsymään kannen alle rikkomatta tälläisenään vai rikotaanko ne. Meillä ne yleensä rikotaan ja sen jälkeen puulusikalla vedetään seosta varovasti reunoilta keskustaan päin, seosta ei saa liikaa vatkata eikä pyöritellä. Anna kypsyä hetki mutta älä paista, menemenin tulee olla kosteaa ja perinteisesti se nautitaan tuoretta leipää seokseen dippaamalla. Menemen on tyypillistä ruokaa duunareiden kesken tauoilla, bussiasemilla ja ruokaloissa. Voit maustaa sitä suolalla, mustapippurilla ja chilirouheella. Menemeniä voi myös varioida ja lisätä sipulin kanssa pannulle mausteisia makkaraviipaleita.


Afiyet olsun!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Yksi on joukosta poissa

Meillä on ollut kotona suurta surua ja on varmaan vielä pitkään. Helmi-koira nukkui pois perjantaina ja haudattiin eilen. Olemme olleet miehen kanssa surun murtamia, 2,5-vuotias neiti ei kuitenkaan vielä osaa käsitellä kuolemaa, joten arkea on pyritty pyörittämään normaalisti ja pahimmat vollotukset vollotettu tytön nukkuessa. Tekisi mieli sanoa jokaiselle, joka harkitsee eläinystävän ottamista itselleen että älkää ottako, sen ystävän pois meno on niin kova paikka. 11 vuotta Helmin kanssa ehti luoda omat rutiinit suhteeseen ihmisen parhaan ystävän kanssa, nyt on poissa lenkittelyt, märkä kuono tyynyllä, raps-raps äänet Helmin tassujen osuessa parkettiin ja pyyteetön läsnäolo. 11 vuoden aikana Helmi on ollut tukena ja mukana monenlaisissa elämäntilanteissa, hyvissä ja huonoissa, ilman Helmiä elämä olisi ollut moninverroin tylsempää ja vailla karvaista tukea.


Helmin oli kuitenkin aika mennä, sillä viimeisten viikkojen aikana tila romahti ja Helmi oli sairaampi kuin osasimme kuvitellakaan. Helmi leikattiin vielä perjantaina mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, lääkärit olisivat suositelleet nukuttamista jo samana iltana, sitä ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, sillä Helmi ei enää jaksanut herätä anestesiasta, parempi niin. Toisen lääkärin 25 vuoden ammattitaidolla, Helmin syöpätyyppi oli niin ärhäkkä pahinta laatua oleva, joka oli vienyt nopeasti. Suuren surun keskellä yritämme ajatella, että Helmi eli pitkän ja hyvän elämän. Helmin pois nukkumisen jälkeen ymmärrän kuitenkin entistä paremmin ihmisiä, jotka eivät eläinystävän kuoleman jälkeen enää ota toista. Kaikista järjellisistä ajatuksista huolimatta jäljelle jää suunnaton ikävä ja tyhjä paikka. Ruokakuppien paikalla on nyt tuoli, jäljelle jääneet ruuat odottavat vientiä katukoirille ja panta ja hihna on laitettu visusti piilossa.

Karşıyakan alueella ollaan rakentamassa eläinten hautausmaata, Helmille se aukenee kuitenkin liian myöhään ja maan ainoa eläinten hautuumaa löytyy tällä hetkellä Tuzlasta. Eläinlääkärien ja ystävien neuvoilla löysimme kuitenkin Helmille hyvän leposijan kaupungin ulkopuolelta metsäalueelta. Sinne Helmi haudattiin, kiitos avusta T:lle ja P:lle, jotka kuskailivat ja ottivat tytön hoitoon, olivat hengessä mukana. Mies kaivoi kuoppaa ja on muutenkin ollut viimeiset päivät lujana, eilen illalla tajusin että myös tosi lujilla. Mies hoiti kaikki Helmin loppuajan ikävät velvollisuudet, jaksoi kotona olla järkähtämätön tuki tytön edessä kun itse en jaksanut. Eilen illalla tuo nukahti istualteen, teemuki kädessä, koville on ottanut Helmin lähtö.

Tyttö on aamulla ensimmäiseksi kysynyt missä Helmi on? Etsinyt ja toitottanut Baballe, että muistaa tuoda Helmin kotia tullessaan. Kerroimme Helmin menneen koirien taivaaseen, Helmi oli sairas ja vanha joten sen kuului mennä. Koirien taivas ja sairas ovat tietenkin täysin käsittämättömiä asioita pienelle tytölle, eilen tyttö seisoi ikkunassaan ja vilkutteli ulos, sohi sormellaan ja kertoi Helmin olevan tuolla. Siellä se on jossain, ihmisistä en tiedä mutta luulisin että näille kaiken karvaisille ja karvattomille ihmisten eläinystäville on joku parempi paikka kuoleman jälkeen. Kiire on unohtunut, turhat valitukset ja pitäisi- hokemat on hetkeksi taas unohdettu, on taas ollut aikaa pysähtyä ihan ydinasioiden äärelle. Helmi ehti opettaa yhtä ja toista ja viimeisenä sen, että turha kiire on todellakin turhaa.

Talvisateita olikin jo odotettu, ne alkoivat samalla kun Helmiä haudattiin ja loppua ei näy, aiomme vetää silti sadevarusteet niskaan ja tehdä ainakin happihyppelyn. Elämä jatkuu ja koiraton talo on tyhjä talo, kun ikävä vähän helpottaa ja pahin on ohi, on tämänkin talon tyhjä paikka tarkoitus täyttää taas kotia etsivällä hännänheiluttajalla, vaikka luopuminen on kovaa, on se seura ja ystävyys jonka koiralta saa jotain paljon suurempaa. Helmi sai itselleen kunnian lähteä samalla päivämäärällä kuin toimittaja Uğur Mumcu 21 vuotta aiemmin. Helmi ehti varmasti täyttää tehtävänsä, Uğur Mumculta taas jäi paljon tekemättä. Kiitos vielä tätä kautta kaikille tutuille ja ystäville yhteydenotoista.

Katso rakkaan ystävän Karoliinan tekemä ihana muistovideo Helmistä: https://www.youtube.com/watch?v=MVmIJDIXtJY&feature=youtu.be

torstai 23. tammikuuta 2014

Rikas rakas köyhä varas

Turkissa köyhyys on läsnä, jopa ne, joilla on mammonaa yllinkyllin eivät voi välttyä sen näkemiseltä. Ei mene päivääkään etten törmää roskiksia lajitteleviin poikiin, miehiin ja naisiin, kuka kerää pahvia, toinen repii vanhan patjan jousia ja metalliosia kärryynsä, kolmas on tänään tyhjien pullojen keruussa. Keskustan roskikset on upotettu nykyisin maan sisään mutta temput on monet, säikähdin eräänä päivänä kun sellaisen kannen alta kurkisti nuori poika, hän oli sitonut pitkän narun vyötäisilleen laskeutuakseen tutkimusmatkalle maan uumeniin, päässä keikkui otsalamppu.


Vanha mies kävelykepin kanssa kerjää almuja parvekkeen aurinkoisella puolella istuvilta, sinne tänne lentää lantteja, kadunkulmissa naisia sylivauvojen kanssa kerjäämässä, pieniä lapsia viimaisella säällä varvastossuissa, lähipuiston penkillä nukkuu yö toisensa jälkeen sama mies, jonka peitettä koiranulkoiluttajat toisinaan korjailevat. Turkissa ei taatusti kulu päivää ettei voi tuntea onnellisuutta siitä mitä on. Olen usein miettinyt mikä on se syvin Turkissa viehättävä asia, se mikä tähän suurien vastakohtien maahan vetää, mikä saa vuosi toisensa jälkeen leuan väpättämään Turkin puolesta, toisinaan ylpeydestä soikeana ja toisinaan pettyneenä vastoinkäymisten tasaisiin ja loppumattomiin tulemisiin? Osa piilee varmasti siinä, että Turkki saa sisuksissa liikkeelle tunteiden aaltoja, räjähtävää onnentunnetta suorasukaisista sutkautuksista, hymyistä ja ihmisten lämmöstä, yhteisöllisyydestä, joka vie mukanaan. Onnen tunne vaihtuu kuitenkin hetkessä ärsyyntymiseksi, toivottomuudeksi  ja herkistymiseksi, Turkki on kuin mukaansa tempaava romaani, joka sivu toisensa jälkeen kaappaa mukaan aina uusiin tunteiden pyörityksiin. Köyhyydestäkin löytyy kauneutta ja rikkaudesta suurta yksinäisyyttä.


Viime ajat ovat olleet vaikeita Turkille eikä tulevaisuus näytä kovin tasaiselta, viime päivinä uutiset ovat valuneet ohi puurona, uusi uutispommi ei enää hetkauta. Tilanne ärsyttää ja ahdistaa, ihmiset pyörittelevät päätään, kuka haukkuu ketäkin ja purnaa. Roskien dyykkaajat jatkavat ihan samassa rytmissä touhujaan, joka ilta samaan aikaan kaikaa huuto kadulta Boooozaaaa, kun mies nytkyttää kärryjään eteenpäin ja myy juomaa, siellä on varmasti jo kylmä tähän aikaan, ajattelen. Hevoskärryt kulkevat eestaas Bostanlin raitteja kyydissä sekalaisia seurakuntia mustalaisperheitä. Olen aika vakuuttunut ettei moniakaan heistä kiinnosta pätkän vertaa maan uutispommit tai tulevat vaalit, heillä on varmasti ihan muuta ajateltavaa.


Aika lähellä kotiamme on talo, joka ei koskaan valmistunut, sivuseinät ovat jotenkuten pystyssä mutta jostain syystä rakennus on jäänyt puolitiehen. Silti siellä asutaan, mies ja koira ovat tehneet rakennuksesta itselleen kodin, jostain on vedetty sisään jopa sähkölamppu, katolla keikkuu antenni, tielle antavat suuret reiät, joissa pitäisi olla ikkunat, on täytetty kukkaruukuilla ja kasveilla. Mies auttelee lähitalojen talonmieshommissa, ulkoiluttaa vanhuksien koiria ja hoitelee kaikenmoisia pieniä hanttihommia. Minulle kävi näin, mies levitteli joku aika sitten käsiään puistossa ja osoitteli asumukseensa, mutta minulla on maailman luotettavin ystävä, koirani ja asiat voisivat olla vieläkin huonommin, mies hymyili leveästi. Monilla rikkailla on Turkissa niin kova kiire ylläpitää elämäntyyliä, jota rikkaus vaatii, ettei aikaa usein jää tavallisista asioista nauttimiseen, koiran kävelyn ja lastenhoidon voi ulkoistaa, kotiruuan voi korvata ravintoloilla tai taloudenhoitajalla eikä auringonpaiste tammikuussa ja teekupponen vaatimattomalla muovipenkillä tunnu enää miltään.


Keksisin nopeasti kymmeniä hyviä syitä miksi on turvallisempaa ja helpompaa asua Suomessa kuin täällä mutta en yhtään tarpeeksi hyvää syytä täältä lähtemiseen. En enää kuitenkaan ihmettele miksi niin moni haluaa vaikka millä konstilla täältä Eurooppaan. Kun ei ole mitään, on päämäärien asettaminen hankalaa. Raha ratkaisee eikä kukaan edes kyseinalaista sitä.


Ihan joskus äärettömän harvoin voi lukea onnellisen tarinan ryysyistä rikkauksiin, tämä tarina ilmestyi jo aikaa sitten paikallisessa lehdessä ja jäi pyörimään mieleeni, aika usein kun kohtaan rinkelikauppiaan, kengänlankkaajan tai nenäliinoja myyvän pikkupojan mietin tarinan Ismetiä. Menestystarina on turkinkielinen ja kertoo Ismet Özdekistä, joka on kotoisin Itä-Turkin Bingölistä, hän vietti lapsuutensa köyhissä oloissa, asuinalueella ei ollut hänen aikanaan sähköä tai juoksevaa vettä, puhumattakaan koulusta. Vuonna 1986 perhe muutti paremman elämän toivossa Bursaan, jossa Ismet työskenteli simitin myyjänä, kengänlankkaajana ja apurina rakennuksilla. Myöhemmin perheen isä suuntasi Itävaltaan, toiveena parempi elämä perheelle. Ismet seurasi isäänsä vuonna 1989 ja aloitti Itävallassa koulun, oppiakseen saksankielen ja voittaakseen ujoutensa Ismet liittyi tanssikouluun ystävänsä kehoituksesta. Alussa tanssiminen ei juuri kiinnostunut mutta vei lopulta mukanaan ja vuonna 2002 Ismet valmistui tanssiakatemiasta ja avasi oman tanssistudionsa. Tänä päivänä hän on Wienin operan pääkoreografi. Hieno tarina ja onnellinen loppu, luulen että Turkissa maailma tuskin olisi koskaan kuullut Ismetistä, taidoista, kiinnostuksesta, yrittämisestä huolimatta, suurin osa tarinoista jotka alkavat täällä huonosti, myös päättyvät huonosti. Elämä on ja pysyy epäoikeudenmukaisena.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Arvovaltaisen raadin arviossa

Kansalaisuusprosessi on nytkähtänyt eteenpäin ja nyt näyttäisi että ollaan loppusuoralla. Ennen joulua kotiovella kolkutteli kaksi poliisi, jotka tarkistivat että ihan oikeasti asun täällä ja pyysivät vierailemaan vielä lähipäivinä poliisilaitoksella sormenjälkien antamista varten, Ankarassa annetut sormenjäljet kun olivat sattuneet hukkumaan. Ei yllättänyt, ilmeni ei edes värähtänyt, tämä on niin tuttua. Kävin siis kiltisti sormenjälkikoneen asiakkaana poliisilaitoksella, joka sijaitsee toisella puolella kaupunkia, tulipahan nekin seudut nähtyä. Sitten vain odoteltiin milloin kutsu käy viimeiseen tapaamiseen raadin eteen, joka lopullisesti hyväksyy kansalaisuuden myöntämisen.


Tapaaminen oli kansalaisuustoimistossa viime torstaina. Koko alkuviikko oli yhtä hässäkkää enkä ehtinyt ajatella koko asiaa kuin vasta keskiviikko iltana, mitä laitan päälle, mitä ne meiltä tenttaavat? Paikalle on saavuttava puolison kanssa ja meillä matkaan tuli myös tietenkin tyttö. Vuosien varrella kuultujen tarinoiden perusteella raati on saattanut kysyä Atatürkin syntymävuotta, syntymäpaikkaa, Turkin tasavallan perustamisvuotta, maan naapurivaltioita tai pyytää laulamaan Istiklal Marşın eli Turkin itsenäisyyshymnin. Aamu jatkui kiireessä kuten koko viikko, juoksimme lautalle ja siellä se iski, hetkellinen paniikki, enhän minä osaa Istiklal Marşıa! Mies rustasi ensimmäisen säkeistön muistikirjaani ja tankkasin sitä lauttamatkan ajan, se sai riittää opiskeluksi.

Lautalla on hyvät tarjoilut jos nälkä yllättää.
Paikan päälle valui muitakin perheitä ja pariskuntia, joukossa oli ainakin venäläinen, kiinalainen, moldovialainen, englantilainen ja azerbaidjanilainen hakija. Viimeinen tarkistus vessassa peiliin että hiukset on ojennuksessa ja vaatteet siistit, hieman huulipunaa ja sillä selvä. Jännitin aikoinani koulussa aika paljon erilaisia esiintymisiä vaikken niitä koskaan suoranaisesti pelännyt, vuosien ja opastyön aikana jännitys on kaikonnut näköjään kokonaan, paras neuvo jonka olen saanut aikoinaan oli, että muista myös niiden korkeampiarvoisten, joiden eteen joudut, olevan loppupeleissä ihan samanlaisia kuolevaisia kun sinäkin. Hekin itkevät, epäonnistuvat ja jännittävät vessan peilin edessä.

Pääsimme toisena parina raadin eteen, ensin minä ja sen jälkeen mieheni, lapsenkin olisi kuulemma saanut ottaa mukaan mutta tyttö oli löytänyt jo seuraa muista lapsista ja paineli pitkin odotushuonetta. Astuttuani huoneeseen kysyttiin kotimaata, kun kerroin olevani Suomesta, naurahti raadin jäsen että olisihan se pitänyt arvata teidän pituudestanne. Laulamaan ei tarvinnut ryhtyä enkä päässyt loistamaan muillakaan nippelitiedoillani Turkista. Tilanne oli aika leppoisa vaikka edessäni istuikin noin 12 silmäparia, Izmirin poliisilaitoksen apulaisjohtaja, maaherranviraston kakkosmies, kansalaisuustoimiston pamppu ja muita suhteellisen korkea-arvoisia virkamiehiä ja -naisia. Kaikki Turkkilaiseen tapaan siisteissä puvuissa ja laitettuina. Milloin olette tavanneet miehenne kanssa? Onko teillä lapsia, lapsenne nimi? Onpa kaunis nimi! Miksi muutitte Ankarasta tänne? Missä miehenne työskentelee? Aiotteko te aloittaa työnteon, oletteko aiemmin työskennelleet täällä ja missä? Pidättekö turkkilaisesta ruuasta ja mistä eritysesti, entä musiikista, kuka on lempiartistinne? Kiitos ja näkemiin, kysymysten aikana paperit kiersivät virkamieheltä toiselle, johon nämä rustailivat puumerkkiään.


Nyt on jäljellä enää odotusta muutaman kuukauden verran, sen jälkeen voin noutaa paikallisen henkilökortin ja ryhtyä vaikka yksityisyrittäjäksi, tai hakea töihin ilman työlupasotkua, pankissakaan ei tarvita miestä holhoamaan rouvan tekosia, asunnonkin saan omistaa ilman sen suurempia selvittelyjä ja lisämaksuja, lääkärissä ei enää ongelmia ulkomaalaisen henkilötunnuksen takia eikä vuosittaista oleskeluluvanhakua ja -maksua, niin ja nythän on Turkissa vaalien vuosi, pääsen äänestämään!

Vuosia oleskeluluvalla Turkissa asuneena, voin kertoa että sen kanssa asioiden hoitaminen on monissa paikoissa huomattavasti vaikeampaa kuin kansalaisuuden turvin, osa virkailijoista huokaa jo lupakirjan nähdessään että systeemissä on vikaa, ei tämä varmasti hyväksy ulkomaalaistunnustanne ja passittaa sen enempää yrittämättä ulkkiksen selvittämään sotkujaan johonkin muualle. Ulkomaalaisten henkilötunnus ei ole vielä ollut montaa vuotta käytössä ja varsinkin alkuaikoina kirjautuminen hammaslääkäriin, terveyskeskukseen tai apteekin rekisteriin oli tahtojen taistelua. Henkilökortti ja kansalaisuus ei tee minusta kuitenkaan turkkilaista, vaikka mieleen tulee lähiajoilta lukemattomia kertoja kun paikallinen on vakuuttanut minun turkkilaistuneen. Onneksi mieheni esimerkiksi tietää että olen päästä varpaisiin ihan suomalainen vaikka Turkki on jäljet jättänytkin, prosessi on ikäänkuin viimeistä piirtoa vaille valmis ja nyt jännitetään joudunko uusimaan vielä oleskelulupani vai ehtiikö kaksoiskansalaisuus ennen sitä.

Kansalaisuusprosessista Turkissa voit lukea lisää kansalaisuus tunnisteen alta! Turkki muuttaa oleskeluluvan hakumenetelmää huhtikuussa, asiasta lisää tietoa täällä: http://turkkitieto.blogspot.com/2013/12/muutoksia-oleskelulupaprosessiin.html

torstai 16. tammikuuta 2014

2,5 vuotta kotiäitinä

Viimeisen puolen vuoden aikana tyttö on kehittynyt monella saralla, motorisesti aina nopeasti kehittynyt tyttö on alkanut kuroa kiinni puhetta, molemmilla kielillä, nykyisin suu käy taukoamatta kun neiti kyselee ja osoittelee mikä on mikä, hakee ja oppii uusia sanoja. Samalla haetaan myös rajoja ja katsotaan mihin tottelemattomuus johtaa, kuinka pitkälle vanhempien pinna venyy ja paukkuu? Omimishalu on kova ja kaikki on Benim tai Minun ja kaiken tyttö tekee itse, Ben, Minä!


Keväällä tulee täyteen 3 vuotta kotona oloa, muutto Izmiriin selkeytti ajatuksia ja toi päiviin taas uudenlaista kipinää, harvassa ovat päivät joina olisin halunnut olla jossain muualla, tietokoneen ääressä tai kiireessä kodin ja työpaikan välillä. Kansalaisuusprosessi on nyt kuitenkin liikahtanut eteenpäin ja näillä näkymin ennen kesää aloitan ihan todellisen työnhaun. Viime aikoina on tullut pohdittua minkälaista työtä tehdä, ettei aina olisi kiire kotiin, kiire ruokakauppaan, kiire hakemaan tyttöä hoidosta, kiire nähdä puolisoa ja kiirettä kiireen päälle, osa-aikaista vai jotain omaa, jotain siltä väliltä vai mitä, sillä ihan tavallinen turkkilainen rutiinityöviikko ei houkuttele.

Kotiäitiys on hieno juttu kun se on vapaaehtoista ja siihen on mahdollisuus, nyt olisi kyllä intoa lähteä jo tienaamaankin, sen sijaan monen muun tavoin en haikaile aikuisseurassa touhuamisesta työpaikalla sillä tällä hetkellä minulla on aikuisia tuttavia ja sosiaalista touhua omiksi tarpeiksi. Työelämään paluu kutsuu siis ihan puhtaasti palkan takia. Izmir on kiva paikka olla kotiäitinä, ilmasto on ympäri vuoden sopiva ulkoiluun, ulos lähdetään sen enempää miettimättä ja hurjaa pukeutumisrumbaa läpikäymättä, on kahviloita, on puistoja, on polkuja ja on muita äitejä samoja katuja kuluttamassa.

Moni ajattelee, että täällä on kotiätejä paljon koska elämä on Turkissa edullista, itse olen hieman eri mieltä. Hyvin moni joutuu karsimaan elintasosta ja lasten koulutuksesta juuri sen takia että vain toinen on töissä. On perheitä ja sukuja, joissa naisen työntekoa pidetään häpeänä miehelle, jonka kuuluu elättää koko perhe, on naisia jotka kasvavat lapsesta asti maailmassa, jossa naiset hoitavat kodin ja lapset, korkealle kouluttautuminen ei tule mieleenkään. Jos sitten myöhemmin haluaisi lähteäkin töihin, kaatuu se matalapalkkaisilla aloilla päivähoitomaksuihin ja muihin käytännön ongelmiin, kuka hoitaa sairaita lapsia, kuka hakee lapset tarhasta kun työpäivä venyy? Toisaalta Turkissa voi olla kotiäitinä ilman paineita, kukaan ei patistele töihin tai ihmettele kotona viihtymistä. Turkissa töissä käyminen ei ole yhtä kuin tasa-arvoisuus, joskus se voi olla ihan toisinpäin.


Kotiäitinä oleminen ei kuitenkaan ole halpaa Turkissa, lapseen liittyvät tarvikkeet ja tuotteet ovat melko hinnakkaita paikalliseen hintatasoon suhteutettuna, valtio ei tue kotiäitiyttä, kun on lapsi, pitää silloin vielä suuremmalla syyllä olla säästöjä. Kaikki maksaa ja jos haluaa lapselle parempaa sairaanhoitoa, erikoishoitoa yllättävissä tilanteissa, turvallisemman tarhapaikan, laadukkaamman koulun ja ympäristön, joutuu maksamaan ekstraa, mikä ei ihan tavallisen talliaisen yhden palkan varassa ole mahdollista. Lapsen kanssa tulee entistä tietoisemmaksi miten pienet valinnat saattavat ollakin suuria ajatellessa lapsen tulevaisuutta, missä asuinalueella kannattaa asua koulujen vuoksi, millaisia ihmisiä sillä alueella asuu, missä opinahjoissa lapsi luo suhteita, jotka saattavat olla ratkaisevia tulevaisuudessa.

Täyden työviikon ja kotielämän sovittaminen täällä tuntuu todella haasteelliselta, miten sellainen onnistuu? Tästä syystä paikallinen rytmikin on ihan toisenlainen, harva lähtee työpäivän jälkeen zumbaamaan kun päivä on jo pitkällä, ilta venyy, vierailut ajoittuvat helposti myöhäiseen iltaan, illallista ei todellakaan syödä klo 17 ja lapset kukkuvat valveilla vielä sen jälkeen kun telkkarikanavilla pyörii klo 21.30 kehoitus laittaa lapset nukkumaan. En yhtään ihmettele, että kotirouvana oleminen tai sellaiseksi heittäytyminen kiehtoo monia. Minä taidan nyt kuitenkin taistella tätä houkutusta vastaan ja etsiä pian töitä, pysykää siis taajuudella, kevään aikana postauksia työnhausta ja toivottavasti vielä paikan löytämisestä tienaajien joukossa tässä maassa.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Etsitään ystävää

Moni Turkkiin muuttanut ulkomaalainen on ollut ihmeissään kuinka vaikea paikallisia ystäviä on saada. Turkkilaiset ovat kovin sosiaalisia, puheliaita ja ottavat helposti kontaktia tuntemattomiin, sen sijaan ystävyyssuhteiden luominen on täällä vaikeaa, tiedän sen omasta ja monien muiden kokemuksesta. Matka siitä, että vaihdetaan saman henkilön kanssa päivittäin kuulumisia siihen, että sovitaan tapaaminen ja tutustutaan paremmin, on Turkissa pitkä.

Turkkilaiset ovat hyvin epäileväistä kansaa, vieraisiin ja ulkomaalaisiin suhtaudutaan korrektin ystävällisesti, tarjotaan apua ja höpistään ympäripyöreitä, uuden tulijan tulee kuitenkin voittaa paikallisten luottamus ja kutsu kotiin on jo yleensä suuri askel. Oma koti on paikallisille toki paikka, joka on avoin vieraille mutta ketä tahansa sinne ei kutsuta, tästä syystä kerrostalon uusia asukkaita tentataan ja kuulostellaan ennenkuin vaikkapa perheen rouva kutsutaan useissa taloissa kokoontuviin kotirouvakerhojen teekutsuille. Turkkilaiset ovat perinteisesti muuttaneet aina oman tyylisille asuinalueille, rikkaat ja köyhät, uskovaiset ja löyhemmän moraalin sallivat omille kulmilleen. Tällöin uusi naapuri on ollut helppo ottaa vastaan kun ajatusmaailmat kohtaavat tärkeimmissä asioissa.

Joskus ystävyys vaatii myös pientä valtataistelua...
Turkkilaiset ovat tottuneet elämään kimurantissa yhteiskunnassa, jossa oveluus on yksi selviytymiskeino, tuntematon henkilö on epäilyttävä lähtökohtaisesti, minkä takia hän on muuttanut tänne, missä aikeissa hän lähestyy minua, haluaako hän hyötyä minusta ja jos niin, kuinka minä voin hyötyä vastavuoroisesti hänestä? Turkkilainen yhteiskunta perustuu vahvoihin sukulaissuhteisiin, joka tuo turvaa huonoina aikoina, palveluksiin, joita tehdään puolin ja toisin naapureiden ja työkavereiden kesken, lainataan autoa, rahaa, annetaan suosituksia sukulaistytön uudesta poikaystävästä tai vielä tuntemattomasta liikekumppanista. Leipää ei välttämättä osteta kulmakunnan parhaasta leipäkaupasta vaan siltä kauppiaalta, joka on tunnettu hyvänä ihmisenä.

Itse olen tutustunut parhaiten turkkilaisiin työpaikan kautta, sellainen ulkomaalainen, joka muuttaa Turkkiin kotiäidiksi on suurempien haasteiden edessä tässä asiassa, täällä ei harrasteta äiti-vauva jumppia tai muskareita, samaan aikaan synnärillä olevat eivät juuri ole toisistaan kiinnostuneita, ihan pienten lasten kanssa monet eivät juuri edes liiku ulkona. Turkkilaiset ovat paljon tekemisissä sukulaisten ja naapureiden kanssa, sitä kautta on hyvä ulkomaalaisenkin lähteä omaa piiriään luomaan. Lyhyellä Turkin tuntemuksella voisi kuvitella että tämän sosiaalisen kansan kanssa olisi helppo luoda ystävyyssuhteita, paikalliset ovat äärettömän vieraanvaraisia ja uteliaita mutta vain tiettyyn pisteeseen asti, todelliseen ystävyyteen tarvitaan jo muutakin. Jos ystävystyt turkkilaiseen rouvaan vaikkapa leikkipuistossa, haluaa hänen miehensä todennäköisesti tietää sinusta ja perheestäsi ainakin työpaikat, asuinalueen, kotipaikat ja hieman tautatietoja kartoittaakseen millaisia henkilöitä on hakeutumassa tämän perheen tuttavapiiriin.

Olen kyllä nähnyt ja kuullut kuinka lomamatkalla perheitä on viety taksikuskin kotiin, nahkakauppiaan liikkeessä on kestitty ja viety ympäri kaupungin nähtävyyksiä, en nyt halua kenenkään kauniita lomamuistoja pilata mutta aika usein näiden takana on puhdas bisnes, saadaan sana kulkemaan luotettavasta palvelusta muiden turistien keskuuteen, joissakin tapauksissa ulkomaalaiset vieraat kotitalossa saattavat myös olla näyttämistä muille lähitienoon asukkaille. Katsokaapa, meillä on kaukaisia tuttavia ihan Suomesta asti kylässä. Turkkilaiset ovat kauppiaskansaa eikä siinä tietenkään ole mitään pahaa jos pääsee paikallisen kotiin vierailulle, todennäköisesti molemmat osapuolet hyötyvät, toinen pääsee kurkistamaan paikalliseen arkeen ja toinen taas laittaa maineensa kiirimään.

Suomalainen ajatusmaailma on että ystäviä voidaan olla yli rajojen, turkkilaiset taas ystävystyvät usein saman yhteiskuntaluokan sisällä, se mikä on meille rasistista luokkajakoa, on turkkilaiselle normaalia arkea. Suomesta käsin on helpompaa kauhistella kuinka vähemmistöjä karsastetaan tai  raha ratkaisee, turkkilaisen vinkkelistä on usein turvallisempaa pysytellä kaltaistensa joukossa, ei suuria mielipide eroja liittyen uskontoon tai politiikkaan, ei liiallisia varallisuuvaihteluita tai paikkakuntien välisiä eroja. Ulkomaalaisena on helpompi solmia suhteita yli rajojen mutta toisaalta ulkomaalaista kohtaan on myös paljon ennakkoluuloja. Turkkilainen ystävyys on usein konkreettisia tekoja eikä pelkkiä sanoja, sairaalle ystävälle viedään ruokaa ja käydään kaupassa, järjestetään tutuntuttu hyvä lääkäri tälle, otetaan lapset hoitoon, annetaan suositukset asunnonvuokraajalle, toimitaan kuskina niille, joilla ei ole autoa, ollaan heti valmiina kun tinasotilaat tarvittaessa.

Itse olen muuttanut monta kertaa Turkin sisällä, osa ystävyyssuhteista on säilynyt ja aina muuton jälkeen on aloitettu monessa mielessä nollasta. Muutaman kuukauden asumisen jälkeen Izmirissä, voin olla tyytyväinen itseeni, olen nähnyt vaivaa ja huomasin tällä viikolla olevani kiireinen, on tavattu suomirouvien kanssa, tyttö on saanut uuden suomea puhuvan kaverin ja minä samalla uuden ystävän, aikaa olisi löydettävä tapaamiseen ystävän kanssa, johon tutustuin ihan alussa tänne muutettuani leikkipuistossa ja ihan uuden tuttavuudenkin kanssa. Turkki on opettanut kuinka äärimmäisen tärkeitä ja monipuolisia työ- ja ystävyyssuhteet ovat, niitä tarvitaan ja niitä on oltava, niiden käyttö hyväksi oikeissa tilanteissa on hyväksyttävää, niin tullaan osaksi monimutkaista hyödyn- ja avunannonverkostoa, niiden avulla luodaan uusia ystävyyssuhteita, saadaan töitä, päästään erilaisiin tilaisuuksiin, saadaan vinkkejä luotettavista palveluista ja henkilöistä. Turkissa oppii ajattelemaan hyvinkin laskelmoivasti, kukas entinen tuttu tältä paikkakunnalta oli kotoisin, hän voi varmasti auttaa työpaikkojen suhteen ja suositella asuinalueita, Turkissa ei ole millään lailla noloa soittaa ja pyytää entistä pomoa etsimään työpaikkaa, suosittelemaan tutuille työnantajille, se on enemminkin odotettavaa. Turkissa on hyvä muistaa entistä pomoa juhlapäivänä, muistaa ystäviä merkkipäivinä, tarjota apua sairasvuoteessa makaavalla naapurille, osoittaa olevansa luodun suhteen arvoinen.

Onko ystävyyssuhteiden luominen sujunut sinulta ulkomailla helposti vai oletko nähnyt asian eteen paljon vaivaa?

perjantai 10. tammikuuta 2014

Tavuk sote eli turkkilainen kanapata

Pitkästä aikaa viikonloppu kruunataan tässä blogissa reseptillä. Tämä turkkilainen kanapata on tavattoman yksinkertainen mutta hyvistä raaka-aineista tehtynä aina yhtä hyvä, sopii hyvin myös niille, jotka aloittivat vuoden lupauksella laihduttaa tai ainakin keventää. Tämä nimenomainen kanapata on aina meillä miehen tekosia vaikka se onnistuu kyllä ihan paikallisen keittiön saloihin vihkiytymättömiltäkin. Meillä se tehdään näin:


Turkkilainen kanapata

3 kananrintapalaa
4 keskikokoista mehukasta tomaattia pieniksi lohkottuina
1 iso sipuli pieneksi silputtuna
5 keskikokoista melko tulista turkinpippuria ( voi korvata paprikalla)
n. 1 dl öljyä
mausteita
suolaa


1. Leikkaa rintapalat melko pieniksi paloiksi, voit halutessasi marinoida ne etukäteen haluamillasi mausteilla ( meillä pyöriteltiin paloihin mustapippuria ja timjamia), kuumenna öljy suurehkossa pannussa ja lisää sipulit ja turkinpippurit ( tai paprikat).

2. Kun sipuli ja paprikat ovat kuulottuneet, lisää kana, paista kanapalat lähes kypsiksi ja lisää sen jälkeen tomaatit sekä haluamasi mausteet ja hieman suolaa. Jos käytät paprikaa, voit maustaa ruokaa chilirouheella tai halutessasi lisätä pataan maun mukaan hieman tuoretta chiliä, kanapadan tulisuus tulee yleensä turkinpippureista ja ruoka on parhaimmillaan kun siinä on vähän potkua. Muita mahdollisia mausteita jotka käyvät pataan; mustapippuri, valkosipuli ja oregano tai timjami.

3. Tomaattien tulisi olla mehukkaita jotta ruuasta tulee mehevä, laske hieman lämpöä ja anna padan hautua välillä sekoitellen, anna ruuan imeä osa tomaatinmehusta itseensä. On hieman makukysymys kuinka kastikemaiseksi tai kuivaksi padan antaa hautua, jokainen mieltymyksensä mukaan. Tarjoa heti tuoreen leivän kera! Jos haluat tuhdimman illallisen, sopii kanapadan kaveriksi niin riisi, pasta kuin perunakin. Kanapataa voi siis varioida tulisuuden ja mausteiden avulla, jos haluaa voi siihen lisätä myös herkkusieniä, kanan tilalla voi käyttää naudan- tai lampaanlihaa, jolloin ruuan nimi muuntuu et sote nimiseksi lihapadaksi



Hyvää ruokahalua ja nauttikaahan ruuasta viikonloppuna!

tiistai 7. tammikuuta 2014

Mikä turkkilaisissa pelottaa?

Viime aikoina Turkki on komeillut kyseenalaisessa maineessa normaalia vilkkaammin suomalaistenkin lehtien otsikoissa. Politiikan tapahtumat puhuttavat suuren maan rajojen ulkopuolella ja onhan Turkki mielenkiintoinen maa niin sijainnin kuin värikkään kulttuurinsakin puolesta. Uutiset Turkista keräävät aina kommentteja ja kuten arvata saattaa, eivät ne yleensä ole kovin positiivisia. Turkkilaisia kutsutaan usein sivistymättömiksi ja huijareiksi, maan politiikkaa ja päämääriä epäillään vahvasti islamilaisiksi ja sanoma niin suomalaisten asunnonostoon kuin korruptioepäilyihin liittyvissä uutisten kommentoinneissa on sama: kannattaa pysytellä kaukana Turkista.


Täältä käsin tuntuu aina yhtä kummalliselta mistä kumpuaa se pelonsekainen ärsyyntyminen Turkkia kohtaan? Turkissa on omat ongelmansa, joiden kanssa maa on kamppaillut vuosikymmeniä, samankaltaisia ongelmia on monissa muissakin maissa, korruption suhteen voimme liittyä yhteen iloiseen rimpsuun muiden välimeren pohjoispuolen valtioiden kanssa. Turkkiin liittyvissä kommenteissa jaksetaan aina muistuttaa ettei se ole Eu-kelpoinen, ei olekaan kuten ei taida olla moni jäsenvaltiokaan. En tunne yhtään turkkilaista, jonka mielestä Turkki olisi valmis lähiaikoina liittoon, Turkille tie on ollut tässä asiassa määränpäätä tärkeämpää.

Keskustelut ja kommentoinnit Turkista noudattavat usein samaa puuduttavaa litaniaa, naisten oikeudet ovat olemattomia, maassa riehuu sissisota, ethän unohda pommien vaaraa, maan tulevaisuus on epävarma, ihmisoikeuksia tallotaan. Kaikki on totta mutta suuressa maassa asiat kannattaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin, ravistella ja pyöritellä asioita. Huivi päässä kävelevä nainen ei ole sama kuin alistettu, paremmin turkkilaista perhedynamiikkaa tuntevat tietävät että yllättävän monessa kodissa päätösvalta perheen tärkeissä asioissa kuuluu rouvalle ihan yhtälailla kuin miehellekin. Perheväkivalta tilastot ovat rumia mutta osasyy siihen mikseivät ne näytä kauniimmilta jos verrataan aiempaan on ilmoituksissa, väkivallasta puhutaan enemmin, se on mediassa esillä ja saa yhä useamman hakemaan apua. Turkki on epävarma maa, hyvässä ja pahassa, koskaan ei tiedä aamulla herätessä meneekö kahvit väärään kurkkuun kun avaa uutiset. Jokainen paikallinen varmasti toivoo että voisi nousta bussiin tarkkailematta yksinäisiä urheilukasseja, niin karua kuin se onkin, ei sissisota näy monissa osissa Turkkia, elämme toivossa ettei sitä jonain päivänä enää näy koko maassa.

Suurin osa paikallisista on islaminuskoisia, kuka vahvemmin ja toinen löyhemmin, näin on ollut iät ja ajat. Olen kymmeniä kertoja rustaillut eri virastoissa kaavakkeisiini kristitty uskontokunnan kohdalla, kukaan ei ole koskaan asiaa kyseenalaistanut, ei virastossa eikä perhepiirissä. Uskonto ei ole koskaan ollut keskustelun avauksen aihe, lukuunottamatta muutamaa jehovan todistajaa, jotka ovat jakaneet lappusiaan sen enempää niitäkään tuputtamatta. Ja näitä turkkilaisia islamisteja pitäisi pelätä? Kaikki tapaamani paikalliset, niin uskovaiset kuin tapa-sellaisetkin, ovat aina suhtautuneet kunnioittavasti minua kohtaan, ihan samoin kun minäkin heitä kohtaan. Kannattaa tutustua tavallisiin ihmisiin ja unohtaa hetkeksi politiikka, ruohonjuuritasolla eletään tavallista arkea ilman suuria puheita.


Sivistymättömät turkkilaiset kalskahtaa korvaani ehkä pahiten ja laittaa miettimään mitä sellaista suustaan suoltava mahtaa tarkoittaa, kirjaviisautta, sydämen sivistystä, hyviä käytöstapoja, kulttuurinsa tuntemusta vaiko mahdollisesti sosiaalista älykkyyttä? Kaikkea edellistä olen tavannut turkkilaisissa, kaikkea yhdessä ja erikseen. Sosiaalisella älykkyydellä ja käytöstavoilla moni turkkilainen peittoaa usean eurooppalaisen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia kirjaviisautta jos on syntynyt köyhemmissä oloissa, se ei kuitenkaan tee ihmisesta sivistymätöntä. Korkea koulutuskaan kun ei aina tee ihmisestä sivistynyttä.

Muistan aikoinaan istuneeni Suomessa seurueessa, jossa yksi henkilöistä oli intohimoinen Kreikan matkaaja. Kun rouva kuuli että asun Turkissa, oli kuin kaikki näiden kahden kansan välillä tapahtuneet sotimiset, pakkosiirrot ja molemmin puoliset vähättelyt olisivat tulleet väliimme. Kuinka joku voi asua Turkissa, raakalaisten maassa, joka edelleen miehittää ja sortaa tätä länsimaailman kulttuurin kehtoa? Tietävätköhän monet paikalliset Turkissa ja Kreikassa kuinka intohimoisesti jokavuotinen matkaaja Rodokselle tai Alanyaan suhtautuu tähän asiaan kaukaisessa Suomessa? Voin myöntää itsekin nousevani takajaloilleni jos joku solvaa Turkkia väärin perustein, kylvää turhaa pelkoa maata kohtaan ilman puolueetonta tietoa mutten kyllä ala maan puolesta vihanpitoon mihinkään ilmansuuntaan.

Kirjavassa Turkissa riittää mielipiteitä asiaan kuin asiaan, joskus leuat auki loksahduttavia salaliittoteorioita tai varmaa tietoa milloin mistäkin. Koska maa ei ole tasa-arvoinen samoin kuin Suomi, on varmasti lähes jokainen tavallinen kansalainen kokenut epäoikeudenmukaisuutta tavalla tai toisella, viranomaisten kyykytyksellä, vajavaisilla opintomahdollisuuksilla, epäoikeudenmukaisella kohtelulla työpaikoilla tai huomattuaan joutuneensa numeroksi jonon hännille milloin milläkin listalla. Minulla on omat ajatukseni Turkista ja turkkilaisista, hyvinä päivinä moni huonoina päivinä ärsyttävä asia naurattaa tai jopa piristää, asioita ei kannata romantisoida tai tukeutua pelkästään vaikkapa oman puolison tulkintaan maan asioista, jokainen kun käsittelee niitä omista lähtökohdistaan. Ei kannata myöskään tehdä liian vahvoja arvioita Turkista tai turkkilaisista Kreikkalaisen tavernan omistajan juttujen mukaan, tai sen oppaan joka meriretkillä Kreikan puolella luennoi kohti Turkkia olevan maaperän kulkevan vihollisalueen nimellä, sillä Marmariksen hotellinomistajallakin saattoi olla oma lehmä ojassa luennoidessaan päivän politiikasta samoin kun Suomeen muuttaneella turkkilaisella vahvat käsitykset asiasta jos toisestakin oman tarinansa kautta.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Puistot on pop

Pienen lapsen kotiäidille on ihanaa kun on kivoja puistoja lähellä, sellaisia joissa viihtyy molemmat, sekä villi nappula että äiti. Ankarassa puistotarjota kotikulmillamme oli ihan hyvä mutta uusilla kulmillamme puistoja on vielä enemmin ja on varaa valita erilaisten alueiden väliltä, vaihtelu virkistää.


Tyttö on ihan muutaman päivän päästä 2,5-vuotias. Vauhti ei ole hidastunut, päinvastoin, ja vauhdin kaveriksi on tullut itsepäisyys. Mies on sitä mieltä että kun tapaus tulevaisuudessa laitetaan tarhaan, soitetaan sieltä jo ensimmäisenä päivänä, että tulkaa hakemaan pois. Sisäpäivät ovat meille vaikeita mutta onneksi näillä leveysasteilla sellaisia ei ole juuri pidetty, joka päivä on päästävä puistoon purkamaan energiaa ja tapaamaan muita pakkauksia. Tyttö on yltiösosiaalinen ja menee kaikkien leikkeihin, mieluiten niiden isompien poikien, joiden touhut on ihan liian villejä. Yritän nykyisin ottaa ihan rauhallisesti kun neiti seisoo kiipeilypaikkojen huipulla, mistä voisi huiskutella äidille vasta vähän isompana.


Viime talven toppatakki alkaa olla auttamattomasti pieni mutta täksi talveksi ei onneksi hankittu uutta, lämpötilat ovat pysytelleet korkealla ja ulkona on pärjätty hyvin sadetakilla tai syystakilla ja toppaliivillä, Suomessa saaduissa kurahousuissa tyttö on harvinaisuus sillä samanlaisia ei ole tullut vastaan. Ei tarvitse muiden äitien lailla kulkea perässä varoitellen märästä hiekasta, liukumäkeen kertyneestä vedestä tai liasta siellä ja täällä, on aika tylsää tulla puistoon energialatauksella varustettuna ellei saa tehdä mitään muuta kun varoa sukkahousuja ja nipsien tippumista tukasta. Tyttö saa rauhassa pomppia lammikoissa, usein jonkun toisen äidin suusta lipsahtaa ei saa. Onneksi voin sanoa aina suomeksi että antaa mennä, senkun loiskutat.


Karşıyakan alueen puistot ansaitsevat kyllä kiitosta, on hiekkapuistoja joihin mennään sankojen kera ja ihan aina kurahousuissa, sateiden jälkeen taas on kivempi leikkiä puistossa, joka ei ole muuttunut kuravelliksi. Rannan tuntumassa olevissa puistoissa saa samalla ihastella merta ja tehtyä lenkin rantatiellä. Rannan tuntumassa on itselleni mieluisin puisto Güzel Sanatları parkı, se on kokonaan aidattu ja vartioitu alue hyvinhoidettuine istutuksineen ja mikä kivointa, alueella on ulkoilmamuseo, tytön saa sinne huijattua alueella majailevien kissojen perään. Puistossa on lähes aina lapsia, joten seuraa piisaa ja vieressä puistoravintola, jossa voi nauttia vaikka kupin kahvia, tosin meidän raikuli-Riitan kanssa sellaisesta on turha haaveilla. Puistossa on myös pieni taidekeskus, jossa on vaihtuvia näyttelyitä ja naistenkeskus, joka tarjoaa ryhmätoimintaa ja apua naisille kinkkisissä elämäntilanteissa.


Melko lähelle kotiamme avattiin vuoden lopussa uusi puistoalue Girne kültürparkı, jossa kävimme ekaa kertaa viime viikolla, ei tainnut jäädä viimeiseksi kerraksi sillä tyttö ei olisi lähtenyt sieltä ollenkaan. Uudet härvelit ja paikat oli tutkittava moneen kertaan, jokainen uusi liukumäki ja keinu testattava. Aluetta kiertää aidattu lenkkirata, joten täältäkään ei vauhdikas tenava pääse helpolla karkuun. Aikuisia ajatellen puistoalueella on tietenkin kahvila ja urheilulaitteet, uutuuttaan hohtava jalkapallokenttä ja vieressä marketti ja rivi ravintoloita. Nurkassa kökötti hauska elefantinmuotoinen kerhohuone ja vielä iskemätön tenavien juna, katsotaan milloin ne tulevat käyttöön.



Vaalit ovat tulossa ja kotiimme jaettiin alueemme aluehallituksen julkaisu, jossa kerrotaan kaikesta mahtavasta mitä alueen kaupunginjohtaja on tehnyt ja mitä on luvassa, puistoja, uimahalleja, urheilupuistoja, koiratarhoja, uusia teitä ja mitä kaikkea lupailtiinkaan, samaisesta julkaisusta selvisi että alueellamme on eläinambulanssi ja että viereisessä puistossa kokoontumisalue katastrofien varalle. Risuja antaisin leikkipuistoista sen suhteen ettei huolto tahdo toimia, monissa paikoissa keinujen ketjut natisevat niin että korvissa soi ja hajonneita välineitä korjataan hitaasti.


Sunnuntaikävelyllä tiemme käy usein merenrantaan, kauniilla säällä saman tekee suuri osa muistakin asukkaista. Leikkipuistot ovat täynnä, reitin varrelle on noussut tee- ja kastanjakojuja ja viereen aseteltu muutama muovituoli ja pöytä, pyörällä kulkevasta kärrystä saa ostaa kikhernepilahvia tai rinkeleitä. Rannalle tullaan piknikille, leijaa lennättämään, tapaamaan ystäviä, koiria ulkoiluttamaan ja lenkkeilemään. Turkkilaiset ovat puistokansaa, ne ovat tapaamispaikkoja ja rentoutumisalueita, puistoon saavutaan taitettavien tuolien, sanomalehtien ja termospullojen kanssa, täällä ei kukaan hätkähdä vaikka naapurituolilla sihautetaan olutpullo auki, humalaisia ei puistoissa kuitenkaan pyöri. Turkkilaiset nauttivat seurasta ja kerääntyvät mielellään ruuhkaksi asti samoille kulmille, ei haittaa vaikka alkaa olla jo tungoksen tuntua. Nälässä ei Turkissa tarvitse olla juuri missään, siellä missä on turkkilaisia, on taatusti tarjolla myös ruokaa. Puistot on pop!

torstai 2. tammikuuta 2014

Ostoksille Turkkiin

Turkkilaisten vuosi vaihtui tunnelmissa, jotka varmasti puhuttivat illallispöydissä ja viimeistään juhlahumun hälvettyä. Sisäpolitiikassa riitti ruotimista kalkkunan leikkaamisen oheen ja uuden vuoden valjettua kansalaisia muistettiin veron korotuksilla, jotka näkyvät heti hinnoissa. Halvin tupakkapaketti maksaa nykyisin 6 tl, alkoholia muistettiin taas 15% lisäverolla, samoin jo maailman kalleinta bensaa ja kaasua. Kiitos vaan. Liiran kurssihan on seilannut ennen näkemättömissä pohjamudissa viime aikoina ( 1€ = 3tl pahimmillaan), turisteille se on hyvä mutta paikallisille huonompi juttu. Kurssin surkea tola näkyy jo tuontitavaran hinnassa, norjen lohen kilohinta on yleensä seilannut 16-22 tl tienoilla, viime viikolla se nousi 37 tl!


Huolimatta hintojen noususta, ostoksia tehdään ja uusia ostareita rakennetaan. Loppu vuoden alennusmyynnit käynnistyivät jo ennen joulua ja kaupoissa oli kuhinaa kun kävimme Karşıyakan keskustan kauppakaduilla. Minne Turkkiin tulijan kannattaisi suunnata ostoksille? Makuja on monia, kuka etsii mitäkin, toinen paikallisia ruokaerikoisuuksia, toinen muotia, joku ehkä laadukkaita nahkatuotteita tai koruja. Tässä omat vinkkini:

Vaatteet

Turkissa tekstiilituotanto on eniten työllistävä ala, Suomen vaatekauppojen lapuissakin komeilee usein teksti Made in Turkey, tosin halpatuotanto ketjujen suunta taitaa olla kääntynyt jo kohti vielä edullisimpia tuotantomaita. Turkissa on toki kaikki suuret vaateketjut ,kuten h&m ja Pull&Bear, mutta myös paljon paikallisia vaateketjuja sekä lähinnä itä-Euroopan alueella toimivia.
  • Koton - edullinen ja muodikas, levittäytyy hiljalleen kohti Eurooppaa.
  • LC Waikiki - suosittu itäisen Euroopan alueella ja aina halpa, myös äitiysmallisto ja suuria kokoja, hyvä lastenosasto.
  • C&A - edullinen saksalainen ketju, jossa hyviä käyttövaatteita koko perheelle, lapsille pilkkahintaan käytännöllisiä yöpukuja, bodeja etc.
  • Ambar - halpa naistenvaateketju, muodikasta ja taatusti ruuhkaa.
  • Rodi, Tiffany, Collezione, DeFacto - kaikki samantyylisiä halpoja vaatekauppoja, joissa mallisto vaihtuu nopeasti mutta laatu ei ole aina kovin kaksinen, napit irtoaa paidoista ja muutaman pesun jälkeen neuleet nukkaantuvat. Iloisia ylläreitäkin voi toki tehdä ja taatusti edullisesti.
  • Mudo - Oma lempikauppani, perus t-paitoja eri väreissä, kivoja hameita ja mekkoja, capreja ja tunikoita, peruskamaa kivoissa väreissä koko perheelle, keskihintainen. Mudolla on myös ihana huonekaluosasto, jyhkeitä puupöytiä, kauniita lamppuja ja ihania senkkejä, kannattaa käydä ainakin ihailemassa. Mudon liikkeet on kivasti sisustettu ja niissä on ilo käydä toisin kuin monissa, missä tuntuu vallitsevan maailman lopun meininki. Monessa Mudossa on myös kahvila.
  • Massimo Dutti - Espanjalainen merkki, joka löytyy suurimmista Turkin kaupungeista, hieman hinnakkaampi mutta aina yhtä ihana, maanläheiset värit ja vaatteita arkeen.
  • Journey - Hieman tätimäinen mutta löysin täältä Ankarassa työvaatteita kohtuuhintaan, nykyisin kaupalla on oma äiti-tyttö mallisto, joka lanseeraa kuukausittain saman asusteen pikkuneidille ja äidille.
  • Mavi - paikallinen farkkukauppa, jonka mainoskasvona ovat komeilleet Turkin rakastamat Kıvanç Tatlituğ ja Adriana Lima. Ihana lasten Istanbul teepaita mallisto ja farkut!
  • Vakko, Sarar, Ekol, Chima, Tüzün ovatkin sitten jo aavistuksen hinnakkaampia paikallisia merkkejä, alennusmyynneissä voit tehdä hyviä löytöjä. Näissä kannattaa käydä haistelemassa paikallisia trendejä, matkalaukkuun jotain erilaista ja paikallista.
Metrotunnelit, tietyt kadunpätkät ja basaari-alueet ovat pullollaan yksittäisiä edullisia kauppoja, joista kannattaa kysyä tarkempaa tietoa paikallisilta, samoin outlet-myymälät, joista teet hyviä löytöjä ympäri vuoden.



Kengät

Turkissa on ihania kenkiä eikä todellakaan hinnalla pilattu, ongelmana on että koot loppuvat usein 39 tai jopa 38, paikalliset kun tuntuvat olevan pienijalkaisempaa porukkaa kuin suomalaiset.
  • Deichmann - saksalainen pelastus isojalkaisille, levittäytynyt lähes jokaiseen kolkkaan halvoilla kengillään ja kokoja joissakin malleissa jopa 42 asti! Onko saapasta, korkoa ja lenkkaria, lastenpuolella usein telkkari, johon voi istuttaa nappulat riviin. Hieman hinnakkaammiissa kengissä tarjolla myös muotoiltuja pohjia, halvimmissa sandaaleissa ei niinkään.
  • Incı ja Hotiç - kauniita ja keskihintaisia kenkiä, osassa malleja todella kapea lesti.
  • Beta - tarjolla usein myös leveitä lestejä, värikkäitä yksilöitä eikä pelkkää mustaa-ruskeaa.
  • Greyder - luottokauppani kun tarvitsen kestävät peruskengät, mieheni lempi kenkäkauppa, tarjolla myös hyviä nahkavöitä, kohtuuhintainen. 
Muuta mainitsemisen arvoista:
  • Kipa hypermarketeissa on vaatepuoli, jonka lastenpuoli on käymisen arvoinen. Erityisesti 0-24kk vauvoille tarjolla on ihania vaatteita ja usein ekopuuvillaa, hinnat ovat edulliset. Aikuisten puoleltakin saattaa löytyä jotain, itseni yllätti hyvä alusvaatevalikoima.
  • Alusvaate tarjonta on mielestäni surkea, halpakaupoissa on tarjolla usein yhdenkoon alkkareita, tajuttoman pieniä tai kamalia mummomalleja rintaliiveissä. Ihan kunnon alusvaatekaupassa, kuten La Senza, tarjonta on parempaa muttei kovin laajaa koon puolesta, kannattaa tsekata Marks&Spencerin sekä Kipan tarjonta. Markkinoilla miehet myyvät rintsikat päässä alusvaatteita mutta sovitusmahdollisuudet ovat aika rajallisia, paikalliset mallaavat rintaliivi paidan päälle -tyylillä.
  • Outletit ovat käymisen arvoisia vaikka harvoin sijaitsevatkaan ihan keskustassa, usein metrolla tai bussilla pääsee paikan päälle. Eritysesti urheilukamaa etsivien mekka, merkkilenkkareita, laukkuja ja vaatteita alennuksessa, edellisen kauden mallistoa ja poistotavaraa. 
  • Meikkejä ja kauneudenhoitotuotteita on tarjolla isoissa marketeissa, kemikaalioliikkeissä ja hyvin varustetuissa apteekeissa. Paikallinen Flormar-merkki on edullinen ja hyvä, omia myyntipisteitä ostareissa, laaja valikoima kynsilakkoja. Watson's ja ruotsalainen Gratis tarjoavat meikkejä ja kauneudenhoitotuotteita edullisesti, kasvonaamioita, vaippoja ja jopa lastenruokaa saman katon alla.
  • Jos tarvitset juhlapukua, etsi se Turkista. Turkissa on runsaasti pelkästään iltapukuihin tai muihin blingbling-tilaisuuksiin erikoistuneita liikkeitä, murto-osa Euroopan hinnoista.
  • Jos sinulla on aikaa, käytä räätäleitä ja suutareita hyväksesi. Kangaskaupoissa on edullinen ja laaja valikoima, paikallisten neuvoilla löydät myös hyvän räätälin tekemään vaatteita, ompelemaan verhot tai tyynynpäälliset valmiiksi.
  • Kirjakaupoista ehkä parhaimpia valikoimaltaan on D&R, myös englanninkielinen osasto, paljon musiikkia ja leffoja, aikakausilehtiä ja lasten osasto. Pieniä kirjakauppoja on runsaasti, osa on erikoistunut opiskelumateriaaleihin, uskonnollisiin opuksiin tai lastenkirjoihin. Kirjakauppa on turkiksi kırtasiye mutta se ei myy kirjoja vaan paperitavaraa kuten kyniä, vihkoja ja kirjekuoria.
  • Kannattaa piipahtaa paikallisessa luontaistuotekaupassa ( Lokman Hekim), suurimmissa on laaja valikoima kuivahedelmiä, pähkinöitä, rasvoja, shampoota, teelaatuja, hilloja ja hunajaa, luomuleipää, keittoaineksia, mausteita ja kylätuotteita.


Suomeen viemisiä Turkista:

Meillä vakituisesti käyvillä vierailla on jo aika vakiintunut tuliaiskassi. Turkissa on tiettyjä ruokatuotteita ja erikoisuuksia, joita hyvien kenkien ja edullisten vaatteiden lisäksi laitetaan matkalaukkuun:
  • Oliivisaippuaa - ei kuivata ja sillä voi ajoittain pestä vaikka hiukset, tuoksu tuo mieleen aina turkkilaisen hamamin.
  • Mausteita - näistä suosituimmat ovat Pul Biber ( tulinen chilirouhe), Kekik ( paikallinen timjami), Isot eli Urfan tumma pippuri ja sumakkimarjasta tehty Sumak. Moni vie mukanaan myös valmiita maustesekoituksia turkkilaisille lihapullille, linssipullille tai raakalihapullille, keittopusseja, joilla loihtii nopeasti Turkin keittiön kotimaahan. 
  • Ruokaa - paikallista vuohen- tai lampaanmaitojuustoa ( peltipurkissa!), oliiveja, pähkinöitä, paikallista teetä ja turkinpippureita. Turkkilaisille puolisoille on viety ainakin baklavaa, simit rinkeleitä lentokentältä, kunnon turkkilainen teepannu ja tietenkin sitä teetä.
  • Kengät ja vyöt, niitä on kaikilla tulijoilla aina enemmin lähtiessä kun tullessa.


Jotain jäi varmasti uupumaan listoilta, Turkissa asuva tai maassa matkailija, jaa omat vinkkisi kommenttiboxiin, mitä kauppoja tai merkkejä suosit, mitä viet tuliaisiksi?