sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Onko Mikkeliin mänijöitä?

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä kun tulin Turkkiin töiden takia ja 7 vuotta kun päätin jäädä tänne pysyvästi. Onko tullut joskus mieleen pakata laukut ja lähteä? Aika monta kertaa esimerkiksi silloin kun sanoin itseni irti ja mittailin kalliin vuokraluukkumme katon saumoja miettien mitäs nyt? Tai silloin kun oli pula asunnosta ja töistä, muutamina huonoina päivinä kun yhdenkään turkkilaisen ymmärtäminen ei huvittanut ja telkkari pauhasi taas uusia älyttömyyksiä maan politiikasta. Vuosien aikana lukemattomat entiset työkaverit, tutut ja ystävät ovat lähteneet. Nyt riitti, kiitos ja näkemiin. Osa on tullutkin lähteäkseen, muutaman vuoden työkomennukselle, osa on on tullut jäädäkseen, on niitäkin jotka ovat pakanneet laukkunsa jo useamman kerran mutta haaveilevat vieläkin comebackista Turkkiin. Ymmärrän heistä jokaista, on niin vaikea jäädä mutta vähintään yhtä vaikea on joskus lähteä.


Tuli tänne sitten avioliiton, oman työn, miehen työn tai eläkepäivien vuoksi, jossain vaiheessa jokainen tapaamani on ollut epätoivon partaalla. Turkki on mahdottomien asioiden maa, se potkii päähän kerta toisensa jälkeen, ravistelee ja kiirehtii eteenpäin. Suomalaisella menee kauan ymmärtää että maassa ei ole samanlaisia tahoja joihin otetaan yhteyttä hädän hetkellä kuin Suomessa, mihin valitetaan kun oleskelulupapaperit ovat kadonneet, lasta kiusataan tarhassa tai hoitaja valtionsairaalassa osoittautuu yhteistyökyvyttömäksi? Ei mihinkään. Jos on arvovaltaa ja suhteita marssitaan päättävien elimien luo, ensin ystävällisesti mutta tiukasti puhellen, lopulta uhkaillen. Ellei rahkeita ole, alistutaan kohtaloon. Olen kasaillut toimintasuunnitelman palapelin paloja kokoon itsekin vuosikausia, mahdollisimman jouheva elämä Turkissa on harkinnan ja suunnittelun tulosta vaikkei se siltä ehkä päällepäin vaikuta.


Turkissa asuu reippaasti yli 70 miljoonaa ihmistä, nykyisessä kotikaupungissani joka tuntuu Ankaran jälkeen sopivan kompaktilta asukkaita on yli 4 miljoonaa, siis lähimain Pohjoismaisen maan verran.  Turkissa asiat hoidetaan enemmistön ehdoin, onhan se nähty viime aikoina politiikassakin, vähemmistöt odottakoot vuoroaan. Turkkilaiset oppivat jo leikkipuistoissa ja tarhoissa olevansa osa suurta massaa, jossa toimitaan enemmistön ehdoilla, kyynärpäillä ja etuilulla. Kouluissa käy viimeistään selväksi mitä on elämä väkirikkaassa hierarkiassa, tärkeää ei ole kuka on oikeassa vaan kuka on korkeimmalla. Päähän potkittua yksilöä ei ole aikaa paijalla tai tsempata, ylös sieltä ja mukaan joukkoihin! Tuttavani ihmetteli miksei ulkomaalaista lasta oteta ollenkaan huomioon tarhassa ja yritetä sopeuttaa ryhmään? Ei tietenkään, tämähän on Turkki. Yksilö sopeutukoon joukkoon.


Viimeeksi viime viikolla sain viestin ystävältä, sanoin itseni irti, muutan Suomeen, nyt riittää. En yhtään ihmettele. Jatkuva taistelu paikasta auringossa ja epävarmuus tulevaisuudesta ovat valvottaneet yhtä jos toistakin maahanmuuttajaa. Hulluja pomoja, epäinhimmillisiä työehtoja, surkeaa palkkaa, kyynelkaasua olohuoneeseen ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Oman empiirisen tutkimuksen mukaan suurin osa palaa Turkista Suomeen kun lapset menevät kouluun, vasta lapsen varttuessa koulujen lukukausimaksut ja siihen päälle tulevat muut erinäiset lisät iskevät tajuntaan. Osa lähtee iän myötä kun tulee huoli vanhuuspäivien eläkkeestä ja pärjäämisestä, mihin kärrätään suomea puhuva dementoitunut mummeli? Parisuhteen muuttuessa karikoksi moni palaa kotimaahan, yksinäisen naisen elämä Turkissa on huomattavasti hankalampaa kuin Suomessa ellei avioerossa ole sitten sattunut saamaan sievoisia elatusrahoja ja ehtinyt rakentaa maahan omaa verkostoa. Moni lähtee kahlattuaan vuosikausia armottomassa turkkilaisessa työviidakossa, johon harvemmin aurinko paistaa, nyt riitti on tutuksi tullut viesti varmasti monen Turkissa asuvan ulkosuomalaisen postilaatikossa.



Meitä tänne jääneitäkin kuitenkin on, tosin suurin osa meistä tottuu ajan kanssa ajatukseen ettei  mikään päätös ole täysin pysyvä. Ajautuuko maa tänä vuonna täydelliseen kaaokseen? Mitä tapahtuu vaalien jälkeen? Istuimme miehen kanssa pari viikkoa sitten terassilla  ja hymyilimme ohi kulkevalle  letkeälle Izmirille, huokasin että mitä jos Izmirkin muuttuu, mitä jos Turkki kulkee sinne minne emme halua? Sitten me taas muutetaan mies hörähti, vaikka pienelle saarelle luomuviljelijöiksi.

Vaalijännitys on katossa, normaalisti latteat paikallisvaalit ovat saaneet ihan erilaiset mittakaavat. Kaiken vaalitohinan keskellä elämä on jatkunut normaalisti, aurinko on noussut, on tehty aamupalaa, sekoiltu kellonajoissa, hyvästelty ukki ja mummi kotimatkalle, paranneltu kurkkukipua, katsottu piirrettyjä, kasattu leegoja ja laitettu lounasta. Aina kun tänne jo kalustoon kuuluvaksi laskettu ystävä ilmoittaa palaavansa Suomeen, muljahtaa mahassa ilkeästi. Eihän meidänkin tarvitse joskus lähteä, eihän ainakaan sen takia että on pakko?
  
Oletko miettinyt paluuta Suomeen, onko moni ystävä ja tuttava vuosien varrella palannut?


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Antibiootteja ja vitamiineja

Äskettäin uutisoitiin Turkin loistavan kärkipäässä maiden kohdalla, joissa antibiootteja käytetään liian huolettomasti. En yhtään ihmettele, monelle turkkilaiselle antibiootti on ollut vuosikausia kuin särkylääke, joka haetaan apteekista kun flunssa iskee, olenpa kuullut jonkun syövän niitä ihan vaan varmuuden vuoksi aika ajoittain. Tabletit ja vitamiinit ovat jokaisen ulottuvilla, sillä Turkissa monet lääkkeet ovat reseptivapaita ja apteekkeja on tuhottoman paljon. Apteekeissa on usein hyvä palvelu, farmaseutti puhuu usein englantia ja innokkaat myyjät esittelevät aurinkorasvoja, ihonhoitotuotteita ja vitamiinivalmisteita. Kaikkea löytyy ja ellei niin sitä tilataan ja toimitetaan vaikka mopolla kotiin.

8.30 paikalla ja ensimmäiseksi potilaaksi!

Turkissa apteekissa mennään rohkeasti tiskille ja pyydetään raskaustesti, e-pillerit tai viagraa. Apteekkari käy läpi lääkkeet yksi kerrallaan ja piirtää vielä paketin kanteen tussilla ohjeet monta kertaa ja mikä annos niitä otetaan päivittäin. Turkissa lääkkeet ovat edullisia ja vielä edullisemmaksi ne muuttuvat jos kuuluu paikalliseen sosiaalivakuutusjärjestelmään (SGK). Muutamalla liiralla saa pussillisen lääkkeitä, kalliimpia ovat vitamiinivalmisteet ja erilaiset lisät.

Antibiootteja, särkylääkkeitä, kilpirauhaslääkkeitä sun muita saa naurettavan halvalla mutta tytön kalaöljy maksoi 30 tl, c-vitamiiniporetablettipakkaus melkein 50 tl. Apteekeissa on hyvät ihorasvat ja ihonhoitotuotteet, osa myy myös proteiinilisiä ja luontaiskosmetiikkaa. Ihonhoitotuotteet ovat pitkälti hinnakkaampia tuontitavaroita ja tytön aurinkorasva maksoikin 55 tl, halvemmalla tuotteita saa ainakin saksalaisesta ketjuliikkeestä Rossmannista, joka löytyy suurimmista kaupungeista.

Apteekki on helppo paikallistaa, E eli Eczane!

Meillä on ollut oikea flunssaputki päällä kevään aikana. Eilen ennen töihin lähtöä mies yritti saada minua lääkäriin, kieltäydyin niskoja nakellen, en halua antibiootteja pieneen kurkkukipuun, lopulta mies tyytyi keittämään vain sitruuna-hunajatropit. Turkkilaisilla on tarve lääkitä tautia heti ja toisen potemisen seuraaminen tuntuu olevan todella tuskaista. Eräänä kesänä podin kovaa kuumetautia useita päiviä ja kuinkas sattuikaan anoppi oli kylässä, hän notkui huoneen ovella voivotellen ja itkua vääntäen, en ollut lopulta ihan varma kumpi meistä oli huonommassa kunnossa. Suomalainen asenne se mikä ei tapa vahvistaa on turkkilaisille tuntematon, kärsiminen sairauden takia on vaikeaa ja niin pöpöön kuin virukseenkin pitää heti löytää troppi, miksei vaikka useampi kunhan tullaan tolpilleen. Viime yönä kurkkuni turposi korvia myöten lähes umpeen, nieleminen ei onnistunut ja aamulla hipsin ilman vastarintaa Herran Erhanin penkkiin, lääkäri pudisteli päätään epätoivoissaan kurkkua katsellessaan, kamalaa! Nyt on kurkkusuihketta ja antibioottia, angiina yli 20 vuoden tauon jälkeen teki paluun.

Pillereiden lisäksi vanhat hyvät neuvot ovat edelleen käytössä. Kurkkukipuun kuumaan veteen hunajaa ja sitruunaa tai suolavettä, vatsavaivaan turkkilaista vahvaa kahvijauhetta jogurttiin sekoitettuna, erilaisia yrttejä ja puunlehtiä haudutetaan ennaltaehkäisevästi sekä sairauksien hoitoon. Luontaislääkintä onkin jo toinen juttu ja siitä riittää jo omaksi tarinaksi. Nykyisin turkkilaisista apteekeista ei enää saa kaikkia lääkkeitä reseptivapaasti, ennen touhu oli helppoa kuin karkkikauppaan meno. Mielialalääkkeiden käyttö lisääntyikin Turkissa rajusti 2000-luvulla. Lääkkeiden leväperäisestä käytöstä voi kyllä syyttää myös lääkäreitä ja huonoa valistusta. Yhteistyötä lääkäreiden ja lääkefirmojen välillä ei juuri peitellä. Viime vuonna moni aiemmin reseptivapaa lääke muuttui reseptillä myytäväksi, kuten sokeritauti-, yhdistelmä ja astmalääkkeet, samoin antibiootit ja osa verenpainelääkkeistä. Terveysministeriön mukaan antibiooteista 56% on turhia ja vuosittain niitä kuluu 30 kuuria per kansalainen! Samanaikaisesti Turkissa alkoi viisivuotiskampanja antibioottien käytön vähentämiseksi.

Uutisten mukaan kausiflunssa kestää tänä vuonna Turkissa 18 päivää ja liikkeellä on pari sataa virusta, me olemme käyneet ainakin jo muutamat läpi ja lusineet nuo päivät, onneksi kesä tulee ja pöpöt häipyvät.

Mukavaa viikonloppua!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Pääkallokeittoa ja makkaraa

Tyttäreni ruokamieltymykset ovat erikoisia. Olemme yrittäneet antaa neidin maistella vähän kaikkea ihan pienestä asti ja käyttäneet mausteita maltillisesti mutta ennakkoluulottomasti. Tietyissä asioissa tyttö on mieltynyt rutiineihin kuten aamiaisessa, päivä alkaa hänen mielestään vasta kun on syöty löysä (lusikoitavan löysä kiitos) kanamuna ja jogurttia. Sen jälkeen touhu on yhtä improvisaatiota.


Oliiveja on pakko saada, viimeistään illallisella, jo pöytään suunnattaessa tyttö huutaa Zeytiiiiin Oliiviii! Ja niitä menee mutta mikä tahansa ei kelpaa, joten nykyisin annamme hänen toimia makutuomarina oliivitiskillä, valitsee kyllä mehevimmät ja parhaimmat. Oliivinhimo on yleensä niin kova, että kaupasta lähtiessä pussi on avattava jo matkalla. Isänsä kanssa tyttö jakaa yhteisen intohimon kelle paça -keittoon eli lihakeittoon, jossa on kallon parhaat lihaosat ja jalkapalat herkullisessa (!) valkeassa paksussa kastikkeessa, maistuisi varmaan sullekin? Tätä herkkua ei äiti tee joten baba hakee sitä hyväksi todetusta keittokuppilasta monesti töistä kotiutuessaan. Höyryävän keittolautasen äärellä tyttö huokaa mmmmm ja maiskuttelee onnellinen hymy naamallaan. Tässä asiassa huomaan jääväni ulkopuoliseksi, omasta halustani.


Suomalaiseksi tytön tunnistaa siitä, että aika ajoittain hän karjaisee kaupassa makkaraaaa kun ohitamme nakkihyllyn. Onneksi harvoin sillä en ole kovin mieltynyt suolalla, väriaineilla ja millähän muulla kyllästettyihin palleroihin, tyttö on toista mieltä pistellessään niitä poskeen. Lempiruokien listalla on spagetti bolognese, parsakaalikeitto, linssikeitto ja kanakeitto sekä lihapullat tomaattikastikkeessa. Kotitekoinen pizza maistuu, samoin täytetyt pasteijat eli poğaçat kun neiti on pulla tuulella mutta tavallinen leipä ei maistu, korkeintaan joskus välipalaksi juustotoast. Kurkut, mansikat ja paikalliset banaanit uppoavat mutta isoille tuontibanaaneille irvistellään.


Markkinareissulla on saatava aina seesamirinkilä eli simit, josta nakerretaan reunat, loput kelpaavat äidille. Karkeista tyttö ei tiedä mitään, Turkissa karkit ovatkin sen verran pahoja että tuskin niitä kukaan syö? Suklaa sen sijaan tunnistetaan, kiitos kauppiaiden ja naapureiden jotka jakelevat niitä lapsille. Rusinat ja seesamitikut ovat tytön herkkua ja varsinkin rusinoita on aina oltava kaapissa. Hampurilaisilta ja limppareilta tyttö on välttynyt, Turkissa saa huokeaan hintaan niin paljon parempaa paikallista pikaruokaa kuten kebapia tai täytettyjä kumpir perunoita, etteivät hampparit juuri houkuttele. Tytön makumaailma tuntuu seurailevan paikallista ruokamaailmaa, keitot ja kasvisruuat maistuvat mutta hänessä asuu monen turkkilaisen tavoin myös pieni lihansyöjä ja erityisesti lihapullien ystävä.

Kotona teemme vaihtelevasti turkkilaisia ja suomalaisia ruokia, toisinaan aasialaisia viritelmiä tai intialaisittain maustettuja patoja. Suomalaisista ruuista tytön suosikki on makaroonilaatikko, lohi on suurta herkkua, riisin pitää neidin mielestä olla valmistettu turkkilaisittan pilahviksi ja vedessä keitetty täysjyväriisi saa kulmat kurtulle. Pahaa! Sellaiset suomalaiset ruuat, joista en niin välitä jäävät kuitenkin tekemättä, karjalanpaisti, lihamureke, kesäkeitto ja joukko muita ruokia joita on hankala tehdä raaka-aineiden puuttuessa ovat tuiki tuntemattomia tytölle.

Viime viikon tyttö on taistellu kovassa vatsataudissa ja kurkkutulehduksessa, olo on ollut kehno eikä ruuaksi ole maistunut kuin vaihtelevasti banaanit, linssikeitto ja kaurakeksit. Piirrettyjä ja tablettia on katseltu ennätysmäärät kun aika käy pitkäksi.

Onko teidän perheessä eri kulttuureiden makumaailmoja, hernekeittoa vai jotain muuta?

torstai 20. maaliskuuta 2014

Hüseyinin hyppysissä

Torstaisen aamun pelasti 2 miestä, oikeastaan 4 jos totta puhutaan. Olimme tehneet Terhin kanssa treffit ja suunnistimme aamiaisen  jälkeen kampaamoon, hiustaitelija Hüseyin oli uusi naapurin suosittelema tuttavuus. Salonki oli vasta heräilemässä, apulaistyttö availi paikkoja kun pölähdimme paikalle. Hüsseyin saapui soiton jälkeen paikalle, kerroimme toiveet ja Hüseyin avasi saksikotelonsa. Yksityiskohtaisille kuvauksille hiustenlaadusta taiteilija viittasi kintaallaan, rouvat jättäkää leikkausasiat minun huolekseni, sen minä osaan. Selvä, penkkiin ja Hüseynin hyppysiin.


Hiusmuotoilija osoittautui taitelijaksi, sen huomasi kun seurasi Hüseyinin työskentelyä, hän tuumaili edessä olevaa hiuspehkoa saksia tottuneesti heilutellen, kierteli ja uppoutui toimeen, vauhdikkaasti heiluivat hiusmuotoilijan sakset, taustalle oli valittu selvästi työhön uppoutumiseen tarvittavaa teknobiittiä. Taustarooleissa hääräävät apulaiset hoitivat pesut, föönit, kulmakarvojen ja naaman lankaukset. Hüseyinin tuolissa oli miellyttävä istua, lopputuloksen jälkeen olin tyytyväinen jättäessäni pehkon käsittelyn herran hyppysiin, vain apulaisen huolellinen lankaus kihotti kyyneleet silmiin, mitäpä sitä ei tekisi kauneuden eteen.

Jouduin jättämään Terhin oman onnensa nojaan sillä mies soitti kotoa tytön kuumeen nousseen taas tavattoman korkealle ja oksentelun jatkuvan, tauti oli aaltoillut jo kolmatta päivää ja tyttö siinä kunnossa että lähdin hakemaan häntä perhelääkärille. Mies oli soittanut tytön hoitajalle tulostamme ja suunnisti itse töihin, me lähdimme ukki-mummi vahvistuksella Herra Erhanin luo.Terveyskeskuksessa tytön hoitaja ohjasi meidät suoraan Herra Erhanin luo, joka kuunteli huutavan lapsen keuhkot, tarkisti korvat ja tutki nielun, saimme kuulla että samanlaista aaltoilevaa oksennustautia korkealla kuumeella ja muilla infektioilla on liikkeellä. Rauhallisesti rupatteleva Erhan sai lopulta tytön huudon loppumaan ja muun porukan mielen rauhalliseksi. Kävimme vielä kampaamon kautta tarkistamassa että Terhillä on pää tallessa ja niin oli loihdittu Terhillekin käypä hiusmalli. Apteekin kautta ja lääkettä oksennustaudin helpottamiseksi, mukaan vielä kalaöljyä ja kotiin toipilasta hoitamaan.

Tukka ojennuksessa ja tyttö raukean rauhallisena, kiitos Hüseyinin, Erhanin, Miehen ja Ukin.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kotiäitiys ja pussin nyörit tiukille

Suuri kotiäitien määrä jaksaa ihmetyttää Turkissa, naisista kolmannes käy töissä ja loput hoitavat kotia, lapsia sekä itseään. Toki sekaan mahtuu myös harmaalla alueella työskenteleviä, jotka eivät näy tilastoissa. Hoidetaanko ensisijaisesti itseä vai kotia ja lapsia riippuu yhteiskuntaluokasta, ylemmissä luokissa kotiäidit ovat paremminkin hienostorouvia, joiden aika kuluu ravintoloissa ystävien kanssa, kuntosalilla ja kauneussalongeissa kun taas maaseudulla on vielä alueita, joissa kaiken mahdollisen hoidon lisäksi kerätään polttopuita ja hoidetaan karjaa, kotiäidin käsite on siis melko lavea.


Kotiäidiksi heittäytyminen tuntuu olevan Turkissa jokaisen naisen oikeus vaikka nuoremmassa polvessa on jo miehiä, jotka toivovat että kotiin kannettaisiin mieluummin kaksi kuin yksi tilipussia. Kotiäitiys ei ole nimittäin ilmaista eikä valtio tue sitä. Moni nainen on töissä lapsen syntymään asti mutta edelleen moni jää sen jälkeen kotiin, syitä on monia; kulttuuri, jossa se on hyväksyttyä, matala koulutus ja pieni palkkaiset alat, epäluottamus hoitopaikkaan tai hyvien hoitopaikkoen osoittautuminen liian kalliiksi. Turkin lain mukaan nainen, joka irtisanoutuu työpaikastaan avioliiton vuoksi, on oikeutettu työnantajan maksamaan könttäsummaan, joka riippuu työvuosista ja palkasta. Nykyisin kotiäidin on myös mahdollista kerryttää eläkettä eläkekassaan ilman aiempaa työhistoriaa.


Kotiäitiys ja lapsen kasvattaminen on kuitenkin kallista puuhaa yhden palkalla ilman valtion avustuksia. Alusta asti kaikki maksetaan itse, raskaudenseurannat ja synnytykset, valtiolla ne ovat maksuttomia mutta moni haluaa hoidattaa itseään yksityisellä maksullisella sektorilla. Lastentarvikkeet, vaatteet, vaipat ja ruuat, mahdolliset yllätyksenä tulevat sairaudet, joihin halutaan nopea hoito yksityisellä sektorilla vaativat kaikki melkoisen summan rahaa. Turkissa on tarjolla laatua laidasta laitaan, kaikista halvimmalla saa leluautoja, joiden pyörät irtoavat kotimatkalla ja verkkareita, joista jää värivanat lapsen jalkaan parin pesunkin jälkeen. Turkki on tällä hetkellä halvempi maa kuin aikoihin eurooppalaiselle turistille liiran alamaissa keinumisen vuoksi mutta paikallisien palkkapussi pysyy samana ja hinnat jatkavat vain nousuaan.

Valtion avustus on 80 tl maitorahaa, joka maksetaan heti synnytyksen jälkeen sekä maitoavustus, jota voi anoa suoraan omalta korttelipäälliköltä, perheen koon mukaan kotiovelle toimitetaan viikottain kestomaitoa. Köyhyysrajan alapuolella sinnittelevien perheiden on mahdollista anoa valtiolta avustusta, avustussummat Turkissa ovat kuitenkin usein sellaisia että ne ovat lisiä eivätkä pelasta perhettä ahdingosta. Apuun tarvitaan siis perhe ja suku.

Muutamia hintoja liittyen lapsen hoitoon

Vaipat n. 20 tl / paketti riippuen merkistä
Maito n.3 tl/ litra
Vihannes- ja hedelmäsose 3-4 tl/purkki
Liha- ja erikoissoseet 4-6 tl/purkki
Korvike n. vkoksi  18 tl
Yksityinen lastenlääkäri (vakuutusturvaan kuuluvalle) n.40 tl/kerta
Lasten pinnasänky alkaen n. 200 tl
Lasten syöttötuoli alkaen n. 50 tl

Lastenvaatteita ja leluja saa markkinoilta parilla liiralla, harmi vain että monet tuotteet eivät läpäise allergia- tai turvallisuustestejä, edullisessa ketjuliikkeessä paitoja ja housuja saa noin 10-20 tl/kpl. Sama koskee tutteja, rintapumppuja, lasten ruokailuvälineita, rattaita, pinnasänkyjä ja tekstiilejä, halvalla saat usein huonolaatuisia ja jopa vaarallisia tuotteita kun taas paremmat tuotteet ja tuontitavara tuntuvat käsittämättömän kalliilta turkkilaiseen elintasoon suhteutettuna.


Monen keskiluokkaisen ja sitä varakkaamman paikallisen kotiäidin elo näyttää kuitenkin melko mukavalta, vauvavuosien jälkeen nappula laitetaan tarhaan, jonka kuljetus noutaa kotiportilta aamuisin ja palauttaa kotiin iltapäivällä, siihen jää aikaa hoitaa kotia ja itseään. Turkin lomailija on varmasti kiinnittänyt huomiota kaupunkien lukuisiin kahviloihin ja kampaamoihin sekä niissä aikaa viettäviin rouvaporukoihin, kotiäidit ne siellä turisevat keskenään. Itse olen melko tarkka ja kitsas rahankäyttäjä näin kotona ollessani mutta moni turkkilainen kotirouva katsoo edukseen saada tuhlata mukavan summan rahaa kahviloihin, vaatteisiin ja kampaajalle. Erona on ajatusmaailmojen ero, itse ajattelen että turhat tuhlailut ovat pois yhteisestä pussista enkä istu päivittäin kahvilassa tai kampaamossa kun taas paikallinen rouva kokee sen kotirouvan palkaksi ja viis veisaa mistä se on pois.

Meillä vauva-aika on ohi ja tyttö on jo pieni neiti, pienet vaatteet ja vauvatavarat on annettu pois, rattaat ovat vielä käytössä mutta rahat eivät enää uppoa juuri vaippoihin, lastenlusikoihin tai -pulloihin, maitoakaan ei tarvitse enää kantaa kotiin litroittain. Seuraavaksi rahat uppoavatkin sitten hoitopaikkoihin ja koulukuluihin.

Oletko kokenut lapsen kasvattamisen ja kotona olemisen kalliiksi? Onko asuinmaasi valtion tukijärjestelmä avustanut lapsen kasvatuksessa?

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kaksikielisyyden edistyminen

Viime kuukausien aikana tytön suomen kielen kehitys on edennyt harppauksin, sen sijaan turkin kielen kehityksessä elellään suvantovaihetta. Kaikki kiinnostaa ja tytöllä on selvä innostus oppia uusia sanoja, mielikuvitus kehittyy samaan aikaan joten ihmeteltävää riittää ihan kaikessa, kuten varjoissa, auringonsäteissä ja rappukäytävien äänissä.


Suomen kielen sanat soljuvat tytöllä vähän väärässä järjestyksessä, kirjaimet sekoittuvat ja ääntäminenkin on toisinaan sen verran sinne päin, että ulkopuolinen ei varmasti heti ymmärrä tyttöä. Kaikkea pitää kommentoida ja näkyvä yrittää pukea sanoiksi, joskus yritys on niin kova että tyttö ihan tärisee tehdessään itseään ymmärretyksi. Suomen kielen kehitykseen on varmasti monia syitä, tukena on ollut ainakin se, että Izmirissä tyttö on kuullut aiempaa enemmin suomen kielistä puhetta kun olemme tavanneet muita suomalaisia viikottain, skypen kautta tyttö juttelee ukille ja mummille lähes päivittäin ja tasaisin väliajoin otetaan yhteyksiä Suomen kavereihin ja sukuun. Lähes kaikki dvd:t ovat suomalaisia, kirjoja löytyy jo hyvät valikoimat. Nyt kun ukki ja mummi kyläilevät meillä, saa tyttö todellisen kielipläjäyksen.


Mies tekee turkkilaisittain normaalia työpäivää, joka suomalaisittain tuntuu pitkältä. Töistä tullessa tyttö on ovella vastassa turkkilaisten lastenkirjojen kanssa, käy ylikierroksilla ikävästä, nostaa muumipuntteja baban seurana ja kulkee perässä jopa kylpyhuoneeseen. Päivästä leijonaosan tyttö viettää kuitenkin kanssani, puheliaana ihmisenä minua ei haittaa höpöttää tytölle vastaan tulevien autojen värejä, yli lentävien lokkien määrää, laskea noustuja portaita tai kertoa muuta mitä sattuu vastaan tulevaa tapahtumaa. Tytöstä on tullut samanlainen höpöttelijä, kaikki nähdyt koirat, kissat, ihmiset ja autot huomataan ja se myös kerrotaan.

Elo eloisan ja sosiaalisen pienen neidin kanssa on helpottunut huomattavasti kun kielellinen yhteys on parantunut. Aiemmat kiukuttelukohtaukset ja turhautumien on selvästi vähentynyt, tyttö voi kertoa haluavansa rantapuistoon, inhoavansa markettiin menoa, tykkäävänsä pikkubanaaneista muttei isoista sellaisista, haluavansa poğaçan, nukkumaan tai suihkuun, lukevansa mieluummin muumia kuin pikku papua tai  haluavansa tanssia. Tyttö voi osallistua jutusteluun kertaamalla ruumiinosia, esittelemällä lelujaan tai kertovansa että pelkää hämähäkkiä tai pimeää, tykkää junista ja lentokoneista. Ei ja en kaikuvat pävittäin joten oma tahto ei ole mihinkään kadonnut.


Leikkipuistossa tyttö huutelee tyttööööö, poikaaa, tule tule muttei tajua välittää vielä kummastuneista katseista, eikä niitä kyllä kovin usein saakaan, lapsille leikki tuntuu olevan vielä tärkeintä tässä iässä. Moni lapsi tulee reippaasti kysymään mitä kieltä tyttö puhuu, kertoo itse ehkä olevansa kaksikielinen tai tuntevansa toisen kaksikielisen. Tyttö ja poika huutelujen jälkeen kaksikielinen kuitenkin vaihtaa kielensä automaattisesti muiden ymmärrettäväksi ja huomaan tytön huutelevan leikkikavereille pian turkiksi. Karşıyakan alueella puistoissa on paljon kaksikielisiä lapsia eikä tyttö ole millään tavalla kummajainen, kaksikielisyys saa täällä suitsutusta ja ihailua. Leikkipuistossa toisinaan kielien sekamelska on melkoinen, venäjää, englantia, italiaa ja suomea sulassa sovussa. Suomi on tunnettu positiivisella tavalla ja kiinnostaa selvästi uusia tuttavuuksia. Moni tulee tiedustelemaan kotimaatani tuntemattoman kielen perusteella, joka ei tunnu kuulijan korvassa yhdistyvän mihinkään tutuista kielistä.Täällä vieraan kielen puhumiselle kynnys on matala sillä asenne ulkomaalaisia kohtaan on positiivinen.

Tytön on tarkoitus aloittaa tarha tämän vuoden aikana. Kesällä tyttö täyttää kolme ja yltiösosiaalisena tapauksena on varmasti enemmin kuin valmis tarhatouhuihin, sen jälkeen onkin odotettavissa turkin kielen vahvistuminen. Tällä hetkellä olemme positiivisella fiiliksellä sillä suomen kieli soljuu, vielä takellellen mutta kuitenkin. Turkissa koulun aloitusikä on taas vaihdettu huonoksi havaitun kokeilun jälkeen vuotta myöhäisemmäksi eli kuusivuotiaana tytön on tarkoitus aloittaa ekaluokalla, sitä ennen tarharyhmän ja esikoulun pitäisi valmentaa turkin kieltä niin, että koulunkäynti onnistuu sujuvasti. Vaikka suomen kieli elää nyt kehitysvaihettaan, on tyttö muiden kaksikielisten tavoin automatisoinut kielen vaihdon, aamulla tyttö huutaa korvaani herääää äiti ja käy toisella kädellä ravistelemassa babaa huutaen samalla uyan uyan babaaaa!!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Markkinapäivä on eri päivä


Markkinoilla on aina tunnelmaa ja Bostanlin markkinat ovat yhdet mukavimmat, joilla olen Turkissa vieraillut, kaikkea on sopivassa suhteessa, ruokaa, vaatteita ja tekstiilejä, markkinamiehiä ja -muoreja, kunnon tunnelma ja hiukopalapaikkoja.



Yufkataikinaa ostettiin illan börekiä varten rouvilta neljä levyä, maksavat liiran kipale.
Tyttö jaksaa kiertää markkinoilla ruokapuolen rattaissa istuen mukavasti, kauppiailta voi ostaa mansikoita tai mandariineja välipalaksi. Vaatepuolen hektinen meno alkaa kyllästyttää neitiä joten laitoimme ukin ja mummin sinne kiertelemään ja menimme tytön kanssa viereiseen puistoon.


Pähkinötä ostettiin pussillinen, erilaisia sekoituksia ja kuivahedelmiä on tarjolla yllinkyllin. Paikalliset napsivat usein illallisen jälkeen jälkiruuaksi pähkinöitä tai siemeniä. Aamulla markkinoilla on rauhallista ja kiva liikkua, puoliltapäivin alueella on niin kova kuhina, puhumattakaan illasta, että lapsen kanssa sinne on turha enää yrittää ellei halua palata kotiin hermot riekaleina.




Maaliskuussa parhaimpia ovat edelleen lehtivihreät, isot salaatit, erilaiset yrtit, artisokat, ruohosipuli, tuore valkosipuli, purjo, porkkanat ja kaalit. Kassiin laitettiin kirsikkatomaatteja, pikkukurkkuja ja lehtivihreitä, porkkanaa, valkosipulia ja ruohosipulia.


Kierroksen jälkeen istuttiin aurinkoon, tilattiin teet ja yrtti-juusto gözlemet, tytölle simitrinkeli, joka on saatava aina markkinareissulla, muuten se ei ole kunnon markkinareissu. Tuuli on ollut viime päivinä kylmä kun pohjoistuuli on pyyhkinyt Marmaran meren kylmää keliä tänne asti. Kylmää kyytiä ovat saaneet myös mieltään osoittavat joka puolella Turkkia, idästä länteen, saa nähdä mitä tuleva vuosi tuo tänne tullessaan.


 
Kevät on tullut ja tuonut markkinoille mansikat! Niitä maisteltiin jo pari viikkoa sitten, ovat tytön suurta herkkua ja aika makeita jo tähän aikaan vuodesta. Markkinpaikalla oli myös viininlehtikäärylekonetta esittelevä mies, sillä sai kääryleet herran hyppysissä siisteiksi paketeiksi.



Kanamunia on valtavat valikoimat! On eri kokoisia ja eri alueiden munia, me ostimme puolikkaan kennollisen vajaalla kympillä, hyviä ovat. Kalavalikoima on hyvä vaikka talvi on ollut pettymys kalatarjonnan ja hintojen suhteen, sardiineja olisi saanut todella edullisesti. Markkinoilla vierähti monta tuntia ja sieltä kotiuduttiin useimpien pussukoiden kanssa. Mukavaa tulevaa viikonloppua Izmiristä!



maanantai 10. maaliskuuta 2014

Erakko ja suunnittelija

Mieheni on järjestelmällinen ja pikkutarkka, itse taas olen suurpiirteinen ja asiat ovat minulle kokonaisuuksia. Mies on kuitenkin turkkilainen ja minä suomalainen joten monissa asioissa arjessamme vedetään ristiin erakkokäyttäytymisessä, suunnittelussa, aikatauluissa ja asioiden hoitamisessa. Meillä ei kuitenkaan hihkuta että olet niiiiiin suomalainen tai en kestä tuota turkkilaisuutta sinussa, asiat kun menevät todellakin välillä ristiin.


Mies hoitaa kaikki laskut ja vakuutusasiat, hän on tarkka enkä muista että mikään lasku olisi ikinä ollut myöhässä, turkkilaisissa perheissä on monesti hyvin tavallista että sähkölasku maksetaan siinä vaiheessa kun sähköt on laitettu poikki. Mies tekee tarkkoja laskutoimituksia ja tietää menot ja tulot kurukselleen. Turkkilaisittan hän on kova tinkimään, kävelee vesisateessa vaikka 5 kilometriä 5 liiran säästön takia, periaatteet periaatteet....Mutta mitä tapahtuu kun mies menee ruokaostoksille, hän palaa kotiin kassit täynnä tavaraa, lihaa kahdelle aikuiselle ja naperolle rykmentin edestä, laadussa ei tingitä ja kaikkea ostettu kuin ydinsodan edellä. Ensimmäisenä jouluna Ankarassa pyysin miestä tuomaan kaupasta muutaman joulukoristeen, hän palasi kotiin 5 muovikassillista täynnä koristeita.

Meillä on tapana heitellä ilmaan erilaisia yrittäjyysvaihtoehtoja, miehellä on huikeita suunnitelmia ja vuokrattavat tilat tutkittu valmiiksi, kun alan puhua katteesta ja kuluista, asiakasmääristä ja tavoitteista, viittaa mies kintaalla, kirjanpitäjän huolia, niinpä. Turkkilainen on yrittäjäluonne mutta kannattavuuslaskennat ja asiakassegmentin pohtiminen saavat innostuneen luonteen masentumaan, miksi pohtia sellaisia kun voi suunnitella suuria? Kun turkkilainen mieheni innostuu, hänen pitää saada suunnitella ja kehitellä mielessään menestystarinoita, hyvin nukutun yön jälkeen suurin osa ideoista on joutanut ö-mapin unohduksiin.


Kun mies tekee ruokaa tai siivoaa, hän tekee sen ilman kiirettä eikä varmasti unohda yhtäkään tomaatinkuutiota liian isoksi eikä yksikään lattiannurkka jää pesemättä, minulla on asiassa vähän sinne päin asenne, mahassa ne menee sekaisin kuitenkin ja muutama likainen nurkka kasvattaa vastustuskykyä saa miehen huokaamaan, syvään. Jos sukassa on reikä tai housuissa repeämä, korjaa mies sen heti, itselläni on tapana heittää ne suoraan roskiin tai unohduksiin, ehtiihän sen myöhemminkin....Silti minä olen se, joka on siivonnut, tehnyt aamupalan ja suunnitellut päivänohjelmaa jo ennen kello 10, miehen mielestä ajatustoiminta kannattaa käynnistää aamupalan ja kolmen teelasillisen jälkeen, hitaasti. Mies kävelee hitaasti ja joutuu jatkuvasti pyytämään että hieman hidastaisin, minulla on päämäärä, miehellä matka.

Turkkilaiset ovat sosiaalisia ja kyläilevät aina? Ei minun mieheni, hän taitaa rupattelun ihan kenen kanssa tahansa, hurmaa valloittavalla hymyllä mummot ja osaa kohteliaan kielenkäytön mutta hän kyllästyy liian pitkillä vierailuilla, katse harhailee ulko-ovelle ja tiedän että hän olisi mieluummin kotona, jalat ylhäällä, katsoisi telkkaria ja viettäisi aikaa meidän kanssa. Sukulaisiin mies ei pidä yhteyttä, hänellä ei ole aavistustakaan serkkujen määrästä, tärkeitä ovat vain vanhemmat ja sisaret. Mies on laiska yhteydenpitäjä kun taas itse sähköpostittelen ystävilleni ja sukulaisilleni Suomeen säännöllisesti, pidän yhteyttä ystäviini Turkin eri kolkkiin ja nautin tarjoiltavien miettimisestä kutsuessani vieraita. Mies haaveilee erakkomökistä jossain länsirannikon asumattomilla alueilla, minä kesämökistä vilkkaassa pienessä kylässä, johonkin kompromissiin varmasti pääsemme ennen eläkettä.


Olen tottunut pärjäämään itse jo nuorena ulkomailla, tehnyt töitä, jossa paniikin hetkelläkin hymyillään ja toimitaan, tiukassa tilanteessa mies ottaa kuitenkin johdon käsiin, kun koira kuolee, sukulainen sairastuu, lapsi huutaa hysteerisenä tai tilanne on muuten lipsumassa paniikin ja sekasorron rajoille, alkaa mies järjestellä asioita, hän toimii ja tekee. Herrasta, jonka mielestä  'pragmaattisuus tappaa luovuuden' kuoriutuukin tiukassa paikassa suunnitelmallinen, minä voin surkutella, niistää nenää ja ihmetellä. Koira saadaan matkalle, sukulaisen luokse mentyä ja lapsi rauhoittumaan, ilman paniikkia. Mies on tukipylväs silloin kun itse ei jaksa olla.

Olin tulkkiapuna äskettäin lastenlääkärissä, kun lääkäri kuuli minun olevan suomalainen, levisi kasvoille onnellinen hymy, me suomalaiset ja turkkilaiset olemme niin samanlaisia, meitä yhdistää herkkyys ja melankolia. Eilen tapasin puistossa mukavan homopariskunnan, joiden kanssa juttu alkoi heidän koirista, he kertoivat olevansa saksanturkkilaisia, kuullesssaan minun olevan suomalainen, toinen huokasi, teistä skandinaaveista pidetään täällä enemmin kuin meistä saksanturkkilaisista eikä varsinkaan homoista saksanturkkilaisista lisäsi toinen heistä nauraen perään. Samaisessa puistossa tapaan toisinaan vanhemman rouvan, jonka mielestä Suomi maanpäällinen taivas. Mikä sinua pitelee täällä, hän kysyy? Tämähän on koti, kaikessa hektisyydessään ja hulluudessaan ja kyllä meitä varmasti joku yhdistää, suomalaisia ja turkkilaisia.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Naisen päivän kuulumisia

Naisten päivä on kulunut naisporukassa eli lähinnä tytön kanssa. Mikäs sen mukavampaa. Mies saateltiin aamulla töihin, muisti toivottaa meille hyvät naistenpäivät hävitessään puolipilviseen aamuun. Vesisadetta ei ollut täksi päiväksi luvattu mutta hanat ovat olleet auki koko viikon, maa kiittää. Sisätiloihin emme ole kuitenkaan linnoittautuneet vaan pilvien väistyttyä on oltu puistossa ja lenkeillä, sadetta on menty  karkuun kauppoihin kiertelemään tai kahvilaan. Päivä, jolloin lainehti vietettiin ostarissa lasten poukkoillessa temppunurkkauksessa.


Naisten päivän kunniaksi aloitettiin aamu laiskasti yöpaidassa hilluen ja aamupalan jälkeen katseltiin piirrettyjä, lounaaksi poikkeuksellisesti toastit. Toisinaan päivät ja viikot ovat touhua täynnä, joten välillä on kiva keskittyä olennaiseen, olemiseen. Sitten pihalle, tavattiin lähes naapurissa asuva ystävä ja hänen tytär puistossa, muutama vesipisara ei meitä pelästyttänyt. Tyttö juoksi kurahousun puntit heiluen, muut tytöt sukkahousuissa ja pikku kengissä. Uuden kaverin kanssa sovittiin pallon kera treffit puistoon huomiseksi, toivotaan ettei sada. Ukrainalainen ystäväni oli osallistunut eilen naisten päivän juhlintaan, sinne häntä oli pyytänyt venäläinen ystävätär. Hän saapui paikalle tyttärensä kanssa puiston kautta, tummissa housuissa ja neuleessa, muut olivat pukeutuneet koruin, korkkarein ja hamein. Kahvilassa oli saatu suuri show aikaiseksi venäläisrouvien vaatiessa kahvilanomistajaa tarjoilemaan votkaa, asiaa oli selvitelty ja kun votkan kaatelu pöydän alla salaakaan ei tullut kysymykseen, tyytyivät rouvat viiniin. Käkätimme ystäväni kanssa jutulle kippurassa, voin kuvitella kahvilanomistajan hädässä astetta vaativampien asiakkaiden edessä. Mikä se sellainen naisten päivä on, jolloin ei votkaa tarjoilla olivat rouvat ihmetelleet?


Puistosta matka jatkui uuden lelukaupan avajaisiin, paikalla oli pellet ja naamavärit, tyttöä kiinnostivat lelut, erityisesti autot ja lentokoneet kuten yleensäkin. Kaupan kautta kohti kotia mars ja ruuan tekoon, kaupassa tyttö huusi makkaraa nähdessään nakkipaketit hyllyssä, joten sellainen lähti matkaan mukaan. Vaaliautoja ja toimistoja on ilmestynyt katukuvaan lisää, vaaliautot ajelevat ympäriinsä poppi soiden ja iskulauseita huudattaen, vaalitoimistoilla näytti käyvän kuhina. Kukkakauppojen ulkopuolella oli tavallistakin enemmin kauniita kimppuja, toivottavasti yksi sellainen eksyy meille illalla kun mies tulee kotiin!



Kotimatkalla piti ihastella muutamat kissat ja koirat, rapsutella ja silitellä. Leipäkaupassa vietettiin lastensynttäreitä mutta me päätimme livahtaa kotiin ruuanlaittoon ja suihkuun. Ilman suurimpia juhlallisuuksia on siis naistenpäivä kulunut, illaksi helppoa mutta hyvää ruokaa ja rentoilua. Olemme siivoilleet vierashuonetta, naputelleet muutamat taulut seinille sitä piristämään ja jaotelleet tytön vanhoja leluja ja vauvatavaroita säilytettäviin ja annettaviin. Vierashuone saa maanantaina uudet asukkaat kun mummi ja ukki saapuvat!


Turkissa naistenpäivänä ( ja kaikkina muinakin päivinä) on hyvä muistaa että täälläkin riittää tekemistä naisten aseman parantamiseksi.

Tiesitkö että,
  • Vain 14% parlamentin edustajista on naisia eli 79 naista 548 joukossa.
  • 0,9 % tuomareista, 4,21% kunnanhallituksen jäsenistä ja  3.25% kaupunginhallituksen jäsenistä on naisia.
  • Yksi nainen neljästä on mukana työelämässä, vuoden 2013 tilaston mukaan naisten työllisyysprosentti oli 26.6 koko maassa.
  • Kaksi naista viidestä kohtaa Turkissa väkivaltaa elämänsä aikana.
  • Yksi nainen kolmesta on alle 18 solmiessaan avioliiton.
 Hyvää naistenpäivää!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Biber dolma eli turkkilaiset pikkupaprikat

Turkkilaiset rakastavat dolmia eli erilaisia täytettyjä kasviksia, anoppilassa kyläillessämme anoppi on lähes aina tehnyt potillisen täytettyjä munakoiso-, paprika- ja tomaattidolmia. Vaikka alueelliset vaihtelut ovat aikamoisia paikallisessa ruokakulttuurissa, niin tiettyjä kotiruokia syödään maan joka kolkassa, dolmat ovat juuri sellaisia. Täytettä voi vaihdella mielensä mukaan, tehdä kasvis- tai lihaversion, kokeilla erilaisia mausteita ja vaihtaa riisin bulguriin ja jauhelihan vaikka kanaan. Kasvisversioihin kannattaa kokeilla pähkinöitä ja erilaisia yrttejä, dolmissa saa olla mielestäni reilulla kädellä mausteita ja yrttejä. Anatoliassa jauhelihaa laitetaan reilusti kun taas rannikolla suositaan kasvisversioita.


Turkissa on tarjolla pieniä ja melko ohutkuorisia vihreitä dolmapaprikoita, meillä kyläilijät ovat vieneet muuten näitäkin mukanaan kotimaahan. Nykyisin tuntuu että ruokavirta on vaihtanu suuntaa, ennen meille saavuttiin reissumiesten, juustojen ja meetwurstien kanssa, nykyisin menee sormi suuhun kun kysellään ruokatoiveita mutta kyläilijät vievät mukanaan yhtä jos toistakin vihannesta, maustetta ja kuivatuotetta. Dolmien tekemiseen voi toki käyttää ihan tavallisiakin paprikoita. Itse osaan nykyisin valita silmämäärällä oikean kokoisia ja oikean määrän tiettyyn kattilaan sillä paprikoiden pitää pysyä pystyssä keittämisen aikana, ei liian isoja eikä vänkyrän mallisia.


Paprikoiden tai muidenkaan vihannesten täytettä ei tarvitse keittää etukäteen. Riisi, liha ja mausteet kypsyvät ja hautuvat keittämisen aikana. Turkissa kaikenlaisiin dolmiin käytetään ns. rikottua riisiä (kırık pirinç), Suomessa kannattaa valita ehkä lyhytjyväinen riisilajike.  Jos täytettä jää yli, etsi kaapin perukoilta muuta täytettäväksi sopivaa, kuten tomaatit, erilaiset kaalinlehdet tai vaikkapa kesäkurpitsa.


Etli biber dolmasi eli täytetyt paprikat jauhelihalla

8 pientä paprikaa
180g jauhelihaa
1,5 dl riisiä
1 sipuli pieniksi silputtuna tai raastettuna
persiljaa hyvin pieniksi silputtuna
suolaa
mustapippuria
minttua
paprikaa
tomaattipyreetä
(chiliä)
oliiviöljyä


1. Leikkaa paprikoista hatut pois ja pese ja puhdista sisältä siemenet ja valkoiset osat pois.

2. Valmista sitten täyte. Pese riisi hyvin, sekoita jauheliha, sipuli, mausteet ja ruokalusikallinen tomaattipyreetä. Vaivaa hyvin sekaisin ja anna vetäytyä hetki.

3. Täytä paprikat, jätä yläosaan hieman tilaa sillä riisi turpoaa keitettäessä. Koverra paprikoiden lakit niin, että saat ne hyvin täytettyjen paprikoiden lakeiksi. Paprikat pitäisi saada nyt kattilaan pystyyn joten kannattaa mallata sopivan kokoinen kattila. Sekoita lopuksi lämmintä vettä ja ruokalusikallinen tomaattipyreetä, sekä muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä. Kaada seos kattilaan reippaasti niin että sitä valuu paprikoihin ja niiden päällekin, sulje kattilan kansi hyvin ja laita hiljaiselle tulelle porisemaan. Tomaattista vettä tulisi olla sen verran, että paprikoiden hattuosat jäävät juuri yläpuolelle. Anna kiehua reilu puolisen tuntia ja tarkista että paprikat ovat pehmeitä. Tarjoile jogurtin kera.


Jos täytät kaalinlehtiä, tulee kääryleet keittää erikseen. Täytettyjen tomaattien ystävä voi tehdä tomaatteja samanaikaisesti paprikoiden kanssa, sijoita tomaatit kattilassa paprikoiden päälle, sillä ne kypsyvät nopeammin. Tomaattien sisus kannattaa hyödyntää ja sekoittaa se täytteeseen.

Afiyet olsun!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kieli solmussa

Mitä kuuluu? Mistä olet kotoisin? Tutut kysymykset kertovat turkkilaiselle paljon uudesta tuttavuudesta, murre paljastaa tarkkaavaiselle tulijan alueen jo ennenkuin hän ehtii kertoa kotikaupunkinsa. Istanbulin kieli on se kieli, jota turkkilaiset määrittävät yleiskieleksi. Kaupungeissa murteet alkavat kadota ja virastoissa puhutaan yleiskieltä, koulutetun ja kouluttamattoman väestön välillä on puhekielen ero, kaupungeissa tuskin törmäät asianajajaan tai lääkäriin, joka puhuu vahvaa kotikylän murretta. Moni ryysyistä rikkauksiin noussut on joutunut opettelemaan puhekielen, jota niissä piireissä odotetaan. Lähimaiden kielialueet vaikuttavat vahvasti rajaseuduilla, vaikutteita on esimerkiksi arabin ja azerin kielestä.


Lomakohteissa työskennellessä kuuli paljon vahvaa idän murretta, kurdia ja etelärannikon murretta, Antalyalaisilla on omansa, jossa on myös paljon poikkeavia sanoja. Usein nuoriso puhuu kaupungeissa yleiskieltä, television ja median vaikutus on ollut suuri ja kansan liikkuminen on lisääntynyt. Vanhemman taksikuskin tai kotirouvan puheessa sen sijaan säilyy usein oman kylän murre, heillä ei ole ollut tarvetta päästä siitä eroon. Viime vuosina muutto maalta kaupunkeihin on kiihtynyt, usein tietystä kylästä tulijat muuttavat kaupungissa samalle alueelle ja omia tapoja pyritään vaalimaan ainakin vanhemman väestön keskuudessa, niin myös kieltä. Kaupunkien kortteleissa törmää usein kaupunkiin muuttaneiden perustamiin kylä yhdistyksiin, jonne kokoonnutaan puhumaan omaa murretta, juttelemaan taakse jääneestä elämästä ja tuetaan toinen toista, tavalla tai toisella. Moni joutuu hankkiutumaan vahvasta murteestaan eroon työpaikan ja uuteen yhteisöön sopeutumisen vuoksi, itäisen alueen vahva murre ei ole kaupungeissa positiivinen lisä työpaikan metsästyksessä.

Entinen kotikaupunkini Ankara kuuluu länsi-Anatolian murrealueeseen, omaan kieleenkin on jäänyt sieltä vaikutteita, paljasjalkainen ankaralainen kuulostaa toisinaan mutisevan ja sanoja yhdistetään pötköksi, kuten bunlar ( nämä) taipuu herkästi bunnar, Ankaran lähikylistä tulleita nuoria miehiä saattaa kaupunkilaismimmi katsoa nenän vartta pitkin, loppu tavuja venytellään ja k vaihtuu g:ksi, kardeş (veli) onkin gardeş. Poika on paljastanut itsensä juntiksi. Ankaralaiset ovat  anatolialaisia ja vanhanaikaisia, kieli on kohteliasta ja sanasirkus kauppaan tullessa ja lähtiessä kestää kauan, kaupungin korrektius tulee esiin puhekielessä.

Uusi kotikaupunkini Izmir on puheessakin, asukkaidensa tyyliin, rennompi ja modernimpi. Izmirin lähialueiden pienissä kylissä läntisen Turkin murre tulee parhaiten esiin, puhe kuulostaa laahaavalta, konsonantteja tiputellaan lauseen keskeltä ja korvataan ne pitkillä vokaaleilla, kahve (kahvi) onkin laiskasti gaahve. Izmir tuntuu Ankaran jälkeen kielellisesti huolettomalta, kiittely ja toivottelu asioinnin yhteydessä on vähäisempää. Asukkaat ottavat herkemmin kontaktia tuntemattomaan ja jutustelun hierarkian rajat ovat helpommin rikottavissa. Asioidessa kaupassa puhekielessä on rennompi ote eikä fraasien viljely ole niin tarkkaa. Ajauduimme äskettäin juttusille vanhemman rouvan kanssa bussipysäkillä, kaunista turkkia viljellyt vanhempi rouva innostui kuullessaan meidän juuri muuttaneen Ankarasta ja paljastui itse samaisen kaupungin kasvatiksi, ah ankaralaiset ovat niin säntillisiä ja tavat kuuluvat jo puheesta, täällä sen sijaan puhutaan kuten toimitaan, vähän sinne päin ja miten sattuu, valisti rouva meitä tuhahdellen ennen kuin hyvästeli meidät asianmukaisin fraasein, samoin me, Iyi günler Hanimefendi, iyi yolçuluklar size! ( Hyvää päivänjatkoa arvoisa rouva, hyvää matkaa teille!)


Edellisessä työpaikassa olin ajoittain todellakin kieli solmussa jos olin tekemisissä vahvaa idän murretta puhuvan turkkilaisen kanssa, monesti oli pyydettävä puhujaa useita kertoja toistamaan, hidastamaan ja tarkennettava vielä sana sanalta.  Hankalimpia olivat tilanteet puhelinkeskusteluissa, turkkilaisen kanssa puhuessa elekieli on niin suuressa osassa että sen avulla ymmärretään jo paljon, vaikka murre olisi vaikea on elekieli ainakin yhdistävä tekijä. Yhdessä ankaralaisessa lempikahvilassani omistajat olivat mustanmeren rannikolta saapuneita ja toisinaan kysymykset menivät minulta ihan ohi, Kim bu Fadime? ( Kukas tämä Fadime on?) kyselyyn ihmettelin miehelle että nyt muistaa vanha herra tytön nimen väärin, ennenkuin selvisi että Fadime on alueen naisista käytetty nimitys. Eri kaupungeissa ja kielialueilla on ihan omia sanoja ja fraaseja, eikä niitä ulkomaalainen ainakaan opi kuin ajan kanssa.

Murteen lisäksi oman sävyn puheeseen tuo kulttuuri, jonkun sanonnan perimmäinen tarkoitus saattaa selvitä vasta vuosia myöhemmin, taustalla on vanhoja uskomuksia, perinteitä ja historiaa. Miksi lapselle leperrellään ne kadar çirkin bu çocuk? (mikäs pieni rumilus tämä lapsi onkaan?) Lasta kutsutaan nätisti rumaksi koska liika kehuminen vetää puoleensa pahoja ja vahingollisia katseita. Lainasanat taas ovat vääntyneet turkkilaisittan ja toisinaan on vaikea ymmärtää asiayhteyttä. Kesti pitkään ennenkuin ymmärsin miksi suihkun jälkeen toivoteltiin saatler olsun? (Kulukoon tunnit) Alkuperäinen toivotus on ollut Sıhhatler olsun, sıhhat juontuu arabinkielisestä sanasta, joka tarkoittaa terveyttä mutta sanonta on aikojen kuluessa muotoutunut turkiksi toiseen muotoon.

Turkin kieli on antoisa kieli oppia eikä murteiden sekamelskaa kannata pelätä, kaupungissa asuja jää alussa niiden ulkopuolelle sillä kouluissa ja työpaikoilla on yleensä käytössä yleiskieli, turkkilaiset ovat armollisia ulkomaalaisen oppijan apureita ja otettuja yrittämisestä. Pienissä kylissä harjaantunut kielen oppija kohtaakin sitten usein jo ihan oman kielimaailmansa. Alueiden murteet asuvat vahvasti pienissä teekuppiloissa, joissa pössytellään vesipiippua ja pelataan tavlaa, vanhempien taksikuskien suussa, markkinapaikoilla torimummojen puheissa ja vanhan kansa parissa.

Onko sinulle sattunut hassuja kielellisiä kömmähdyksiä tai murteiden väärinkäsityksiä?