keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kun kokkia ei huvita

Vieraiden kyläillessä tulee syötyä aina enemmin ulkona tai tilattua ruokaa kotiin normaalia enemmin pitkien päivien jälkeen. Onneksi meillä lomailijat tykkäävät paikallisesta ruuasta, ovat aika ennakkoluulottomia ja tykkäävät vielä itsekin tarttua kauhan varteen keittiössä, mikäs sen kivempaa kuin suhertaa siellä yhdessä. Jos joskus natkutan virastoasioista tai järjestelmä mättää, niin yksi asia ei Turkissa juurikaan saa minulta moitetta ja se on paikallinen ruoka, paistettuna, käärittynä, tuoreena, tilattuna, keitettynä tai paahdettuna, lähes kaikki käy (paitsi se lampaanvatsakeitto versioineen).

Kahvalti tabağı eli aamiaislautanen puistossa, teetä saa juoda niin paljon kuin jaksaa.

Aamupalan tekeminen on lempijuttujani, tykkään siitä oikeasti ja syömisestä myös, ei se hassumpaa ole kuitenkaan ulkonakaan nautittuna, sillä alueellamme on toinen toistaan kivempia aamiaispaikkoja, viikonloppuna Bostanlin ravintoloissa käydään usein brunssilla ja monessa paikassa on açik büfe eli seisova pöytä. Moni paikka on kuitenkin liian suosittu enkä oikein tykkää konseptista, mieluummin suoraan pöytään omat annokset, kiitos. Lähes jokainen ravintola mainostaakin serpme kahvaltia eli pöytään tarjoiltavaa aamiaista, joka koostuu pienistä kipoista ja pannuista, hilloja, hunajaa, juustoja, munakasta, vihanneksia, oliiveja, börekiä jne. Tarjolla on myös aamiaislautasia, jotka mielestäni ovat monesti ihan riittäviä. Hinnat vaihtelevat 10 tl-20 tl välillä, hyvällä ilmalla porukkaa on aamiaista nauttimassa aika lailla, kaveriporukoita, perheitä, pariskuntia ja eläkeläisiä, lehdet mukana auringossa istumassa. Meille sopivin aamiaispaikka perustuu siihen, että sijaitsee puistoalueella, missä on vieressä leikkipuisto sillä neidin oliivit ja jutut on syöty aika nopeasti, näin muut saavat jatkaa rauhassa ruokailua.

Sardiineja paistettuna ja kotiinkuljetettuna.

Talvi on kalakautta joten tilasimme useamman kerran rapeaksi paistettuja sardiineja tai hamsia kotiin, hinta on niin edullinen ettei pientä keittiötämme viitsi alkaa kovin usein savustamaan kalanhajulla, suurin osa lähellä olevista kalakaupoista toimittaa valmiita annoksia kotiin aina iltaysiin tai kymppiin asti, hinta riittävälle annokselle sardiineja taisi olla viimeeksi 7.5 liiraa, harmi että kesäinen kalastuskielto alkoi 15.4. ja jatkuu syyskuun puoliväliin asti, tämä tietää kalatarjonnan vähenemistä ja hintojen nousua. Täytettyjä simpukoita saa edelleen mutta kausi niitä ajatellen on talvella.

Lounasruokala moskeijan kulmalla, 3 lajin menu kustantaa 8,50 tl.

Turkkilainen lokanta eli lounasravintola on usein varma valinta. Usein vaatimaton ravintola ei ulkonäöltään ehkä kiinnitä huomiota, mutta kannattaa kysyä paikallisilta suosituksia, jokaisessa kaupungissa ja lomapaikassakin on omat paikallisten suosimat huokean hintaiset lounasravintolat. Näissä tarjolla on vitriinissä esillä olevia ruokia, joiden määrä ja lajit vaihtelevat. Kävin itse viime viikolla ekaa kertaa kokeilemassa Bostanlin keskustan lounasravintolan, pieni ja viihtyisä, hyvä palvelu, huokea hinta ja maistuva ruoka saavat varmasti palaamaan uudelleen. Lounasravintolasta lisää tarinaa myöhemmin.

Kuumaa keittoa, lahmacunia ja juustolla kuorutettua leipää sekä salaattia kotiintuotuna.


Lounasruuaksi ulkona valitsen usein dürümin eli rulla täytettynä kanan- tai naudanlihasuikaleille, salaatilla, tomaatilla ja sipulilla, tarjolla on myös joissakin paikoissa tulinen adanakebaprulla tai maksaversio. Naudanliharulla juomalla maksaa paikasta riippuen 6-9 tl, kanaversio on yleensä puolet halvempi. Turkissa kannattaa olla varma hyvästä pizzasta sillä sitä on hankala löytää, parempi valinta on pide tai lahmacun, joista ensimmäistä on mahdollista saada useilla eri täytteillä, jälkimmäinen taas on ohut, rapeakuorinen turkkilaistyylinen pizza, jossa on lihaa ja mausteita, nautitaan lehtivihreiden ja sitruunan kera. Kotiin tuotunakin keitot ovat aina höyryävän kuumia, oma suosikki on ehdottomasti  mercimek eli linssikeitto.

Tankkausta börekillä Ikean ravintolassa, hyvin jaksoi!
Börek on heikko kohtani, vaikka syömisestä pitäisi keventää hieman, tuntuu piirakoiden jättäminen pois aika vaikealta. Eilisellä naistenreissulla Ikeaan oli saatava aamupalaksi pinaattibörekiä ja tytölle täytetty poğaça, pieni turkkilainen aamiainen olisi kustantanut 3,75 ja isompi taisi olla reilun 7 tl. Moni muukin oli tullut ravintolaan aamupalalle. Ikean ruokaosastolta ei lähtenyt matkaan mitään, kaupasta sitä sun tätä, lähtiessä oli saatava pehmikset. Jäätelöaltaat ovat saapuneet kahviloiden ulkopuolelle houkuttelemaan ja sielläkin on tullut oltua turhan usein nenä vitriinissä.

Karşıyakan keskustan pienet kujat ovat pullollaan kebapravintoloita tarjouksineen.

Mitä syöt lounaaksi ulkona? Tilaatko usein kotiin ruokaa?

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Lasten Turkki

Turkissa vietettiin 23.4 lasten- ja nuorten päivää, silloin on virallinen vapaa ja paikat pullollaan perheitä, lastentapahtumia ja esityksiä. Ihana päivä, varsinkin tytön mielestä, eikä valittamista ollut äidilläkään, ilmat suosivat, leikkikavereita on paikat pullollaan ja jätskiä sekä suklaata saa luvan kanssa syödä liikaa. Me hyörimme keskustassa muiden perheiden seassa ja nautimme tunnelmasta, mukaan tarttui ilmapallo ja herkkuja, naama sai väriä ja vaatetta oli liikaa päällä. Uskottava se on, kesä on pian täällä!


Lapsilla on kivaa Turkissa lastenpäivänä, kuten myös monina muina päivinä. Turkki on lapsiystävällinen maa, lapsen mukaan ottamista ei tarvitse selitellä eikä stressata, lapsi on moneen paikkaan tervetullut. Turkkilaisille juoksevat metriheikit ja lasten kälätys on osa arkea, siitä ei ärsyynnytä eikä ketään mulkoilla. Lapsilla on ihan erityinen sija paikassa kuin paikassa, ihan varmasti jokaisella kauppareissulla tai puistomatkalla vähintään yksi papparainen tai mummeli tulee juttelemaan tytölle, naapuri kirmaa hakemaan suklaata kotoaan ja mikä tärkeintä, lapselle puhutaan suoraan. Kysellään tavallisia ja hymyillään, kiva että tulit ja olet siinä, ei tarvitse kovin kaukaa hakea syytä turkkilaisten vahvaan itsetuntoon.


Lapsen huomioiminen ja ottaminen mukaan erilaisiin paikkoihin on yksi Turkin ihanimpia puolia, viikonloppuna voit olla varma, että puistot ja ranta-alueet täyttyvät perheistä, ravintoloissa on perheitä, lapsia juoksee sinne tänne. Puistossa työnjako on usein selvä, jos on pienempiä paikalla, seisoskelee yksi aikuisista ylhäällä jeesaamassa, yksi ottaa alhaalla kiinni, kolmas auttaa portaissa, muut istuvat juoruilemassa. On rämäpäitä ja rauhallisempia tapauksia, sikin sokin. Turkkilaiseen puistoon lähtijälle hyvä vinkki on varata mukaan lapsille sopivia keksejä tai muuta naposteltavaa, turkkilaisilla äideillä niitä usein on kaikille jaettaviksi, kosteuspyyhkeet on hyvä pitää vieressä, sillä tyttö ilmestyy usein naama muruissa tai suklaassa jonkun toisen äidin luonta. Kosteuspyyhkeet ovat hyvä hätäapu helteellä ja lukuisten kissojen ja koirien rapsutuksen jälkeen.


Lastenparatiisilla on kuitenkin kääntöpuolensa, viimeisen raportin mukaan lapsista aivan liian suuri osa elää köyhyydessä. Näen päivittäin lapsia keräämässä roskia, kerjäämässä äidin kanssa, myymässä nenäliinoja. Koulutuksen taso ja kehityksen olemattomuus suututtaa, lapsia rakastetaan mutta monella ei ole mahdollisuus panostaa lapsen tulevaisuuteen niin paljon kuin haluaisi. Puistossa luokseni juoksi 12-vuotias tyttö, kauniit kasvot pelkkää hymyä, tyttö halusi harjoittaa englanninkielentaitoaan kun huomasi ulkomaalaisen. Tytön äiti kertoi kuinka innokas englanninopiskelija tyttö on, harmi vaan että opettaja ei ole yhtä etevä ja innokas ja on jäänyt jo tytön jälkeen kielitaidossa. Kesäisin tyttö pääsee onneksi lomalle Kuşadasiin ja kiertää ulkomaalaisen luonta toisen luo juttelemassa. Vanhemmat eivät osaa englantia, joten heistä ei ole apua. Aika monen into tyssää kun innostajia ei ole. Latastenpäivä on kiva, jospa näkisimme sellaisen päivän jolloin juhlittaisiin koulutustason nousun kunniaksi.


Lastenpäivänä liput liehuvat, Izmirin lahden toiselle puolella rakennuksia koristavat valtavat liput näkyvät tänne asti, yläkerran naapurimme ripustama lippu roikkuu omalla parvekkeella asti, vastapäisen talon parvekkeita komistavat valtavat Atatürkin liput. Lasten- ja nuortenpäivänä lapsia muistetaan monin tavoin, vapaiden ja tapahtumien lisäksi joukko lapsia kutsutaan parlamenttiin ja osa heistä pääsee tapaamaan pääministeriä, lapset istuvat ministerien paikoilla, joku jännittää kun taas toinen jutustelee reippaasti mikkiin. Jos olisin lapsi, tulisin lomalle Turkkiin, kahmisin kaikki herkut, hymyt, pään ja poskien taputukset, vääntäisin tekoitkua saadakseni vielä lisää edellämainittuja ja koko pölhön aikuisporukan sekaisin. Lisää suklaata, poğaçaa, jäätelöä ja pillimehua, kiitos.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ulkosuomalainen ja pelastava netti


Ihan ensimmäisillä ulkomaanreissuilla ei ollut tietoakaan kännyköistä tai netistä, lukion jälkeen olin Englannissa kieltä oppimassa ja hotellissa töissä, muistan kuinka nakotin ystävän kanssa huoneistoomme johtavilla portailla odottamassa että puhelin pirisee ja äiti soittaa, joka viikko samaan aikaan. Siihen aikaan kirjoiteltiin kirjeitä ja tuskailtiin puhelinkopissa kun yritettiin varata hotellia Lontoosta, ei surffattu hotels.com sivustolle ja napattu parasta tarjousta, kyseltiin ja tutkailtiin paikallisien lehtien tarjouksia ja kiroiltiin kuinka varata hotelli ilman luottokorttia.

Vaihtarina Malesiassa edistyksen pyörät olivat pyörähtäneet ja omistin kännykän, kämppikset hommasivat modeemin ja meillä oli internet asunnossa, tosin en muista sitä juuri käyttäneeni. Se oli kallis ja hidas eikä vuonna -99 ollut samanlaista kiinnostusta nettiin kuin nykyisin. Edelleen äiti soitti joka viikko, samaan aikaan lankapuhelimeen. Sähköpostiosoitteen otin itselleni opiskelujen alussa vuoden -98 tienoilla opiskelukaverin kehoituksesta, koko opiskeluaikana minulle ei  ollut nettiyhteyttä kotona vaan sähköpostit tarkistettiin koululla ja city.fi sivuilla vierailtiin ahkerasti, siinäpä se taisi ollakin.


Opasaikoina nettiä tarvittiin, mutta miten hitaalta ja vaikeilta yhteyksien ottaminen eri maissa näin jälkikäteen tuntuu, muistan edelleen kuinka linjaa yhdistettiin, piippaukset ja äänet ja miten kauan se kesti ja kuinka usein koko hommasta ei tullut mitään. Tietokone piippaili, rätisi ja katkoi linjaa milloin missäkin hotellissa, pienessä hikisessä toimistossa tai nettikahvilassa. Siihen aikaan soiteltiin ulkomaanpuheluita puhelukeskuksista Aasiasta, mentiin illalla opasporukalla kukin omaan koppiinsa, kuka otti puhelun poikaystävälle ja toinen vanhemmille. Kännykkäpuhelut olivat usein kalliiita niin kohdemaiden sisällä kuin sieltä kotimaahankin, paras yhteydenpito ulkomaailmaan taisi olla matkalaisten mukana tuoma uusi iltasanomat tai hesari. Facebook, twitter, instagram?

Nyt kaikki on toisin. En omista älypuhelinta enkä juuri some-tilejä, tyttö sen sijaan on oppinut jo aika näppäräksi tabletin käyttäjäksi, pienet sormet heiluvat näytöllä ja hetkessä sieltä on löytynyt peli tai valokuvia katseltavaksi. 2,5-vuotias neiti osaa käyttää skypeä ja tietokonetta paremmin kuin minä 20-vuotiaana, löytää sieltä Ukin kuvalla varustetun kuvakkeen ja soittaa tai tulee hihkumaan että Ukki soittaa, kun skype tuututtaa. Lapsen kannalta skype on parasta, mitä tällä vuosikymmenellä on tapahtunut ulkosuomalaisen vinkkelistä. Ukki ja mummi ovat ihan tuttuja sen välityksellä vaikka heitä ei voi tavata tarpeeksi usein, skypessä voi esitellä uudet lelut ja opitut sanat. Skypen kautta otetaan yhteyttä myös Turkin sisällä toisen kaupungin Turkin mummolaan. Tytölle skype on yhtä luonnollinen osa kommunikointia mitä itselle lankapuhelin oli 70-luvulla.

Turkissa sosiaalisen median mahti on ollut esillä viimeisen vuoden aikana lähes viikoittain, hallitus on sulkenut Twitterin ja Youtuben, jutuista käydään päivittäin sanasotaa lehdistössä ja jopa oikeudessa. Mielenosoittajien ja nuorison kommunikointiväylä on ihan joku muu kuin puhelin. Helppo yhteydenpito ja tiedon jakamisen helppous on muuttanut turkkilaista yhteiskuntaa valtavasti, se on osoittanut että joistakin vanhoista normeista pois pyristelevät nuoret löytävät aina uuden kanavan, jos edellinen suljetaan, kielloilla voi aikansa torjua tiedon leviämisen mutta pidemmällä aikavälillä se on mahdotonta.

Skypen kautta kotimaa tulee lähelle. Kun avaan aamulla tietokoneen ja skypen, saattaa ystäväni viestittää kummipojan Suomessa olevan kuumeessa, äiti kertoo lääkärissä käynnistä, illalla puidaan ystävän kanssa Turkin ja Suomen tapahtumia, podetaan ikävää ja tehdään suunnitelmia, tyttö ilveilee ennen nukkumaanmenoa ukille ja mummille, sanoo hyvää yötä ja lähtee hammaspesulle. Skype on tuonut päivään palan Suomea, sukulaisia, ystäviä ja heidän elämää, täältä on jaettu päivän kuulumisia kuten säätiloja, hassujen naapureiden toilailuja, tytön oppimia uusia asioita ja talviflunssa raporttia. On oltu hetki mukana toisten arjessa. Kiitos netillle ja skypelle.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Ärsyttäviä basaarikauppiaita ja kiireisiä metropoleja

Se on kevät ja kesäkaudet ovat jo käynnissä tai ainakin valmistelun alla rannikolla. Turkissakin on käsillä kauden hulabaloo ja rannikot täyttyvät pian turisteista. Odottava tunnelma, veneiden tuunaus ja matot pienten hotellien parvekkeilla. Alkaa ikunen polemiikki lentokenttäbusseissa ja somessa: Olen kerran käynyt Alanyassa ja toista kertaa en Turkkiin mene. Täysin eri mieltä on matkailija, joka on kotimatkalla samasta kohteesta jo kolmattakymmenettä kertaa ja uusi matkakin on jo varattuna. Turkissa kebap on vertaansa vailla kun taas toisen mielestä se on taatusti parempaa kotikorttelin kuppilassa.


Suomalaisista suurin osa matkustaa edelleen uskollisesti Antalyaan ja siellä yleensä Alanyaan, sinne mennään vaikka saatetaan inhota basaarikauppoja, liian kuumaa kohdetta, sisäänheittäjiä ja liian vilkasta yöelämää. Turkkilaiset ja monet muut matkailijat ovat löytäneet Turkista muitakin kohteita mutta Alanya pysyy vuosi toisensa jälkeen suomalaisten suosiossa. Monille se tarjoaa juuri sitä mitä on lähdetty hakemaan, todistavathan sen kaupungista loma-asunnonkin ostaneet suomalaiset ja lukuisat suomalaisyrittäjät.


Kaikille Alanya ei sovi. Miksi siis ehdoin tahdoin matkata sinne kun tarjolla on laaja valikoima täysin toisenlaisia lomakohteita? Turkissa on upeita reittejä patikoijille, hippikylä puumajoineen nuorille, korkeatasoisia museoita ja antiikin ajan raunioita kierrettäväksi, Istanbulin metropoli, hiljaisia rantoja, joissa syödään kynttilänvalossa kalaa, koskematon itä tosimatkaajalle tai mustanmerenrannikon vehreät ja vihreät kylät. Suomalaisten matkanjärjestäjien lomalentojen keskittäminen Antalyaan on toki kannattavaa ja sinne on helppo matkustaa, mutta nykyisin on myös suhteellisen helppoa lentää Istanbuliin ja jatkaa maan sisäisillä edullisilla lennoilla tai ottaa suora lento Izmiriin, jolloin ollaan jo Egean sydämessä.

Turkki ja naapurimaa Bulgaria ovat aika aiheettomasti monen suussa spurgukohteen maineessa. Siihen ovat varmasti ainakin Turkissa vaikuttaneet suomalaisten pakkautuminen kahteen kohteeseen jo vuosikausien ajan, Marmaris ja Alanya. Koko muu maa on ikäänkuin harmaata aluetta, johon ei tule mieleen mennä. En ihmettele ollenkaan jos joku viihtyy näissä kohteissa, Marmariksen alueen luonto on kaunista ja samoin kuin Alanyasta, siitäkin on tullut monelle toinen koti, tutut ravintolat, rannat ja paikalliset. Suomalainen yhteisö Alanyassa on varmasti erityisesti eläkeläisille pehmeä lasku vieraaseen kulttuuriin.

Niille jotka kaipaavat lomalta jotain muuta, kannattaa miettiä vaikka seuraavia kohteita:

  • Kaş -tämä taitaa olla yksi lempparipaikoistani Turkissa, sen miinus ja samaan aikaan plussa on asettuminen hieman kauaksi lentokentistä, aika tarkkaan puolivälissä Dalamanin tai Antalyan lentokentältä lähdettäessä. Kaupunki on kuitenkin helppo yhdistää autonvuokrausretkeen, jos haluaa ajaa kauniin etelärannikon läpi, etapit ovat lyhyitä ja matkan varrella on paljon nähtävää. Kaunis, pieni kaupunki jylhien vuorien syleilyssä, patikkareittejä, loistavia ravintoloita, käsityöläisputiikkeja ja mahdollisuus tehdä päivämatka Kreikan puolelle Meisin saarelle ( kreikaksi Kastelorizon), alueella on myös vanhoja hautakammioita. Illat ovat Kaşissa samenttisia ja romanttisia.
  • Olympos ja Çirali - Ensimmäinen eli Olympos on vanha rauniokaupunki, jonka kylkeen on noussut hippikylä, puumajoja ja vaatimattomia majataloja, turkkilainen nuoriso suuntaa tänne kesällä, ranta on kiviranta, johon laskee viileä joki kauniin rauniokaupungin halki. Illalla juhlitaan ulkoilmabileissä ja päivä kuluu notkuen rannalla tai puutalojen kuppiloissa. Viereinen Çiralin kylä on taas varttuneemman väen rentoutumispaikka, vaatimattomia mutta viehättäviä pensionaatteja, kauniit hedelmätarhat, usein hintaan kuuluu aamiainen ja illallinen, rauhallinen ranta on vieressä, kannattaa patikoida Chimaeran ikuisille tulille vuoren huipulle ja käppäillä paikallisessa kylässä.

  • Istanbul - Tarvitseeko tätä erikseen mainostaa? Istanbul on hengästyttävän upea, ellet tykkää basaareista, pysyttele kaukana niistä. Kaupungissa on upeita nähtävyyksiä, hyvät ostosmahdollisuudet ja paljon ihmisiä sekä erilaisia kaupunginosia. Nauti siitä ja bosborista, jokainen voi tehdä kaupunkiin oman näköisensä matkan. Kaupunkimatkaajan kannattaa suunnata Antalyaan, Izmiriin tai vaikkapa Ankaraan.
  • Foça - Pieni kalastajakylä, joka jakaantuu uuteen ja vanhaan osaan. Tänne tullaan nauttimaan vapaista, hyvästä ruuasta ja kuuntelemaan merenliplatusta. Tarpeeksi pieni säilyttääkseen idyllisyytensä.
  • Kiertomatka - aika moni matkanjärjestäjä tekee Suomesta Turkkiin mielenkiintoisia kiertomatkoja, useiden varrelle jää Istanbul, Kappadokia, Konyan Mevlana museo ja Antalya.
  • Bozcaada - länsirannikolla sijaitseva rauhan tyyssija, ota kirja käteen ja nauti saaren omasta viinituotannosta, verkkainen rytmi ja aikaa ajatella.
  • Pohjois-Kypros - Turkin puoleinen osa odottaa matkaajia, saarella on tarjolla niin aktiviteetteja kuin rantalomailua. Lue lisää saarelle matkoja järjestävän Lomapassin sivuilta.
  • Bodrum - Ahh Bodrumin niemimaa ja tunnelma, tänne voisin palata aina uudelleen. Kannattaa olla tarkkana kun valitsee hotellia, ranta-alueet poikkeavat suuresti toisistaan, Gümbet on brittien suosiossa, Bitez on viehättävä perheille sopiva alue, niemimaan pohjoisosan kapeiden teiden varsilla lomailevat monet turkkilaiset, myös paikallinen jetset. Yöelämä kaupungissa on vertaansa vailla.
  • Patikkareitit etelärannikolla - Rannikon kuuluisin reitti on Antalyasta Fethiyeen kulkeva Lyykian tie, se on kokonaisuudessaan noin 500 km pitkä mutta se on mahdollista patikoida myös osissa. Virallisilta patikkasivuilta kannattaa lukea lisää alueen muista reiteistä.
  • Museot - Kulttuurinnälkäiselle tässä maassa ei museot ja antiikin alueet lopu kesken. Monia museoita on äskettäin uudistettu ja sen myötä ne ovat entistä asiakasystävällisempiä. Tutustu eri kaupunkien museoihin virallisilla sivuilla.
  • Goulet-ristely. Kerää hyvä porukka kasaan ja risteile upeissa maisemissa, oman miehistön kanssa. Valitse reitti, jonka varrelle jää sinua kiinnostavat paikat. Rauhallisessa poukamassa on kiva uida, köllötellä ja nauttia miehistön kokkailuista, moni risteily starttaa Marmariksesta, Bodrumista tai Antalyasta.
Lempipaikkasi Turkissa? Minne haluaisit matkustaa?

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pitkä perjantai virastossa

Muistatte varmaan että kävin kaksoiskansalaisuutta koskevassa viimeisessä haastattelussa alkuvuodesta? Elin tuolloin toivossa, ettei tänään umpeutuvaa oleskelulupaa tarvitse enää uusia vaan kansalaisuus saapuu ennen sitä, olisihan se pitäyt jo nyt oppia, ettei paperiasiat täällä yleensä nopeudellaan yllätä, joten aamulla matkasimme vesisateessa lautalla Konakin puolelle. Pisarat ropisivat, tee lämmitti, appelsiiniaika taitaa olla ohi, sillä tyttö irvisteli lautan tuoremehulle.


Olin aikeissa mennä lupareissulle jo viime tiistaina mutta poliisilaitoksella kerrottiin järjestelmän olevan kiinni, mikään ei onnistu, tulkaa uudelleen ensi viikolla, tällä viikolla ei kannata yrittää. Selvä. Onneksi mies soitti ulkomaalaispoliisiin uudelleen tarkistaakseen tarvittavat dokumentit ja kyseli onko tosiaan niin, että tulemme vasta ensi viikolla vaikka lupa umpeutuu perjantaina. Tulkaa mahdollisimman pian, kuului eri virkailijan ohje. Sinne siis!


Ulkomaalaispoliisi oli muuttanut uuteen kerrokseen uusittuihin tiloihin, samat virkailijat ja päällikkö kuin ennenkin. Onneksi mies lähti mukaan, sillä aika pian selvisi, että luvan pidennykseen tarvittiin ote sosiaalivakuutustoimistosta ja tiliotteet pankista, joita en ainakaan aiemmin muista toimittaneeni pidennyksen vuoksi. Seuraavaksi tehtiin turha käynti lähimpään sosiaalivakuutustoimistoon, josta paperia ei annettu ja sen jälkeen taksidolmuksella toiseen paikkaan, sieltä pankkiin ja takaisin pääkallopaikalle. Tyttö löysi kaverin pollarilaitoksen pihalta, mies juoksi maksamassa lupaa ja uutta lupakorttia, poliisivirkailija huokaili uuden järjestelmän kanssa ja unelmoi eläkkeestä.


Aikaa meni odotettua kauemmin mutta eihän se yllättänyt. Reissun päätteeksi mentiin ensin dönerille ja ayranille, tosin puolet kebaprullastaan tyttö syötti kissalle, sen jälkeen ostoksille ja sitten lautalla kotiin, kohti kotia jo nuokuttiin ja taksi houkutteli kotisatamassa, reippaina kuitenkin käveltiin ja kotoa nostettiin jalat kattoon, tytölle tuli uni ilman satua. Perjantai oli pitkä, lauantai näyttää sateiselta, muutamat tiput on aseteltu esille ja pääsiäismuniakin jo saatu! Mukavaa pääsiäisen aikaa!



Mitä opimme vai opimmeko mitään:

  •  Lähiaikoina oleskeluluvan haun tai pidennyksen kanssa saattaa virastoissa olla viivytyksiä ja muutoksia.
  •  Uuden lain käyttöönotto tuli yllärinä ainakin kyseiselle poliisilaitokselle, tästä syystä koko alkuviikon hakemusten vastaanotto ja kirjaaminen ollut jäissä.
  •  Uusi lupakortti maksoi 50 tl, se korvaa vanhan kirjasen. 
  • Virkailijan mukaan lupaa olisi ollut  mahdollisuus pidentää myös kuukaudella jos olisin halunnut, aiemmin lyhin lupa oli vuoden. Puolen vuoden lupa maksoi 50 dollaria eli liiroissa maksettuna noin 120 tl.
  • Valmista oleskelulupaa ei enää noudeta poliisista vaan se lähetetään postitse kotiin 90 päivän sisällä.
  • Virkailijan mukaan päällekkäisyydet työ- ja oleskeluluvissa poistuvat.
  • Sisäministeriön alaisuuteen on perustettu uusi jaos, jolle oleskelulupa-asiat siirtyvät.

Muutoksista liittyen prosessiin lisää täällä: http://www.turkishpress.com/news/400029/

torstai 17. huhtikuuta 2014

Parvekeaamiainen teki paluun

Kevät on ottanut vallan kaupungista, parhaimmillaan ilmat ovat kuin parhaimpana suomalaisena kesäpäivänä, kun taas tuulenpuhuri saattaa alkaa yllättäen tai ukkonen jyristä ja paiskoa sadetta. Pölyä on paljon sillä talvi oli aivan liian vähäsateinen, ainakin viikonlopuksi ja ensi viikoksi on luvattu kuurosateita. Kevät päivät ovat ihanan kuulaita, ilmassa tuoksuu selvästi huhtikuu, pihat ja puistot kukkivat. Parveke siivottiin kesäkuntoon viime viikolla ja aamiainen on syöty siitä asti siellä, voiko päivä enää paremmin alkaa?


Mies puuhasteli kukkalaatikoiden ja multien kanssa viime viikolla ja partsi sai heti uutta ilmettä. Muutamat yrtit ja tytölle oma kasteltava kukka on vielä hankinnan alla. Tyttö odottaa nyt aamuisin tohkeissaan kukkien kastelua, parvekkeella ei tule tylsää kuten sisätiloissa sillä seurattavana on kissojen touhut, lintujen pesänrakennuspuuhat ja ohi menevät autot ja mopotkin on tarkkailtava. Asumme pienen kadun varrella ja meno kadulla on rauhallista, naapurit tulevat ja menevät, leipäkauppias toimittelee munia ja muita tarvikkeita ylös parvekkeille nouseviin koreihin, parturi istuu yläkerran parvekkeella tarkkailemassa liikettään, josko asiakas saapuu ja parturi kiitää työmaalle.


Rakastan aamupaloja, voisin syödä sellaisen usein lounaaksikin tai miksei vaikka illalliseksi. Päivät meillä vaihtelevat miehen työvuorojen ja omien tapaamisten mukaan, aamiainen yritetään kuitenkin syödä rauhassa ja yhdessä, ainakin useampana aamuna viikossa. Työelämässä joutui tottumaan pikaisiin mysleihin ja jogurtteihin tietokoneen äärellä ja matkalta ostettuihin rinkelehin, joudunkohan tottumaan taas sellaiseen tulevaisuudessa? Teekuppi kourassa on mukava notkua parvekkeella, seurailla kadun elämää ja nauttia parhaimmasta säästä, jaksan ihmetellä miksi joku ehdoin tahdoin haluaa lomalle Turkkiin kesän koville helteillä jolloin paikalliset pyrkivät suojaan polttavalta auringolta, vuorille, kyliin, sisätiloihin. Keväällä luonto on kauneimmillaan, helteisiin ei väsy, on energiaa kävellä ja pyöräillä, katsotaan kuinka kestän tulevat kesän helteet?


Aamiainen vaihtelee meillä aina jonkun verran, milloin syödään yksinkertaisemmin, toisinaan ihan liiankin runsaasti, jos on kiire virastoon, kuten huomenna, laitetaan leipägrilliin toastit ja keitetään pikakahvit. Toisinaan pöytään laitetaan tahin-pekmez seos, johon kastetaan leipää. Seos on helppo valmistaa ja vie taatusti kielen monelta mennessään, eli sekoitellaan sekaisin seesamitahnaa eli tahinia ja rypälesiirappia eli pekemeziä, jälkimmäistä noin puolet vähemmin kuin seesamitahnaa. Tahnassa on kaloreita sen verran, ettei sitä kannata ihan joka aamu syödä mutta se kruunaa turkkilaisen herkkuaamiaisen.


Oletko aamiaisen ystävä? Riittääkö jogurtti ja kahvi vai istutko pitkän kaavan mukaan?

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Rutiini perheen arjessa

Olimme miehen kanssa eräänä iltana syömässä ja lasillisilla, tutustuimme kotikulmiin ja nautimme tunnelmasta, ukki ja mummi olivat lapsenvahtina ja me saimme kahdenkeskistä aikaa. Kello kävi jo puoltayötä kun teimme lähtöä tupaten täynnä olevasta ravintolasta, osa asiakkaista istui viinipullon kanssa seurustelemassa, toiset olivat tulleet syömään. Aikuisten joukossa oli mukana pienet vauvat ja lapset, pienimmät vetelivät jo hirsiä ja suuremmat istuivat tai juoksentelivat keskenään. Ohitimme kotimatkalla rimpsun alueen rakı&balik ravintoloita, joista jokaisessa näkyi myös pikkuihmisiä, osa selvästi tottuneena ravintolassa käymiseen.


Olen pyrkinyt noudattamaan tytön kanssa jonkunlaisia rutiineita, tosin ajan kanssa aika monesta on lipsuttu ja olen alkanut miettimään ovatko ne kaikki oikeasti hyödyllisiä? Valmentavatko ne vai tuleeko liian tiukista rutiineista este sopeutua yllättäviin muutoksiin? Oman kokemuksen mukaan suomalaisissa perheissä vannotaan pitkälti rutiinien nimeen, noustaan ja herätään samaan aikaan, syödään samaan aikaan, ei harrasteta extempore kylään- tai ulos lähtemisiä vaan rauhoitetaan ilta kotiin. Tiedän kokemuksesta että se helpottaa ainakin arkea monessa mielessä sillä hetkellä mutta toisaalta kyllä haaveilen että tyttöön tarttuisi ennakkoluulottomuutta ja sopeutumiskykyä siinä määrin ettei elämä olisi vain yhtä suurta rutiinia.


Olemme menovuosien jälkeen aikamoisia kotihiiriä mutta tykkäämme käydä joskus ulkonakin, lapsihan tottuu ja oppii tekemällä ja ainakin meidän eloa helpottaa ettei tytöstä tulisi orjallisen sidottu aikatauluihin ja rutiineihin, ne kun ovat Turkissa riippuvaisia monesta asiasta. Turkissa kyläillään ja käydään piknikillä sekä ravintoloissa lasten kanssa, syyksi kieltäytyä kutsusta ei käy puute lastenhoitajasta tai villistä lapsesta. Kun tyttö oli pieni kävin usein kahvilla tai lounaalla ulkona, iltaisin kutsuimme toisinaan kavereita kylään, tyttö nukahti sitten omia aikojaan. Neidin ehdittyä parivuotiaaksi, tuli ravintolareissuista sen verran tuskaista ettemme vähään aikaan uskaltautuneet ulos syömään. Jossain vaiheessa tuntui että vieraiden aikana tyttö ei nukahtanut ja stressikäyrä nousi, ruokakaan ei maistunut. Lomareissulla stressasimme venyvistä nukkumisajoista ja ruokahaluttomuudesta. Onneksi tajusimme rauhoittua ja jatkoimme elämää. Ravintolareissut ovat taas hiljalleen palanneet elämään, silläkin uhalla että tytöllä on tylsää ja osa ajasta menee vähän pipariksi. Kyllä se siihen tottuu.


Lasten  nukkumaanmenoajat ovat täällä todella venyviä, mihinkään ei jätetä menemättä sen vuoksi että pitäisi olla jo nukkumassa, ilta on tarkoitettu merenrannassa kävelyille, puistoissa istuskeluihin, tuttavien tapaamiseen ja hyvästä ruuasta nauttimiseen. Yläkerran naapureiden meno kovenee siinä vaiheessa kun meillä normiarkena aletaan jo rauhoittumaan. Meillä noudatetaan nykyisin joitakin rutiineita mutta muutama on tippunut matkan varrella, nukkumaan mennään edelleen aikaisin mutta jos illalla on vieraita tai olemme menossa iltalenkille, laitan tytön päiväunille myöhemmin. Ruokien kanssa en enää stressaa aikatauluista sillä tyttö syö suhteellisen hyvin, aamupala on ainoa rutiini, muissa voidaan joustaa tilanteen mukaan. Kotia ei juosta lounaan takia jos puistossa on meno parhaimmillaan, retkeä ei jätetä väliin rutiinien takia, eväät otetaan mukaan tai yritetään löytää syötävää matkalta, syödään kunnolla kun kotiudutaan. Päikät nukutaan tai ollaan nukkumatta ohjelman mukaan, kylpyyn mennään kun ehditään ja kahvilassa saa pullan tai jäden jos ei muu maistu.

Voisin kuvitella että monille monikulttuurisille perheille lomamatkat toisen puolison kotimaahan rikkovat päiväjärjestystä ja laittavat elon päälaelleen, Suomessa emme ole käyneet vähään aikaan mutta lomamatkoilla huomattiin ettei kodin arkea voi viedä matkalaukussa mukana. Nyt se arkikin on alkuaikoja vaihtelevampi. Turkissa eloa helpottaa se, että tottuu lipsumaan rutineeista ja vaihtamaan suunnitelmia, siihen olisi varmaan lapsenkin ainakin jossain asioissa hyvä tottua. Turkkilainen maailma kun on läpikotoisen muuttuva ja vaatii sopeutumista muuttuviin tilanteisiin, on varmasti helpompi pärjätä tulevaisuudessa koulussa ja työelämässä sekä sosiaalisissa suhteissa ellei orjallisesti noudata rutiineja vain noudattamisen vuoksi.

Mitä mietit rutiineista lapsen kohdalla? Rutiineja vai vaihtelevaa rytmiä, vaiko jotain siltä väliltä?

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Turkkilainen illallinen - rakkaudesta ruokaan

Blogissa on aikoinaan käyty läpi turkkilainen aamiainen ja lounas mutta illallinen jäi puuttumaan. Turkkilainen illallinen ravintolassa ja paikallisessa kodissa poikkeaa toisistaan aika tavalla, paikallisessa sulu yemekiä tarjoavassa lokantassa saa jo aavistuksen millaista pöperöä valmistuu turkkilaisessa kodissa. En osaa itse arvostaa ravintolaruokaa, johtunee liian monesta opasvuodesta jolloin ravintolaruoka tuli liiankin tutuksi kyökin puutteessa, viiden tähden illallinen ja keittokuppilan safka maistui lopulta kaikki ihan puulta, hyvään ravintolaillalliseen tarvitaan siis huippuseuraa, erinomaista palvelua ja loistavaa ruokaa. Tulen yleensä paljon onnellisemmaksi miehen kokkailuista, anopin lihapadoista tai naapurin tuomasta yllätysherkusta.


Mies on kotoisin Anatoliasta joten anopin illallisella on usein lihaa, ei kuitenkaan pihviä vaan lihaa käytetään säästeliästi kasvisten, papujen ja linssien seassa. Keitosta ei luovuta vaan jokaisen illallisen aloittaa linssi-, tomaatti-, jogurtti- tai kasviskeitto, salaattia on aina tarjolla, niin ja tietysti leipää. Uunia anoppi taitaa käyttää vain börekin tai jälkiruuan tekoon eli melko harvoin, lähes kaikki ruuat valmistuvat kaasuliedellä ja usein painekattilassa. Monilla turkkilaisilla ei edelleenkään ole hellaa vaan monilla nököttää keittiössä pieni piirakkauuni.


Illallinen vaihtelee riippuen seudusta ja nuoret ovat aiempia sukupolvia kiinnostuneempia eri maiden keittiöistä. Suomalaiseen keittiöön verrattuna Turkissa käytetään enemmin linssejä ja erilaisia papuja, peruna on usein kasvis muiden joukossa ja pöytään ei nosteta vain yhtä potillista ruokaa vaan usein keitto, riisi tai makarooni, kasvista tai/ja lihaa sisältävä ruoka sekä salaatti, niin ja leipää unohtamatta. Kastikkeita käytetään vähän ja kausituotteissa pysytään aika tarkasti. Maitotuotteita käytetään vähän, sen todisti appiukon vatsa viime kesänä kun hän maistoi suomalaistekoista voileipäkakkua.

Miehen kanssa meillä on fuusiokeittiö, tosin monissa asioissa turkkilaisvoittoinen tarjolla olevien antimien ja omankin mieltymykseni mukaan. Egen alueelle muuttamisen jälkeen olemme alkaneet tehdä ja ostaa enemmin alkupaloja eli mezejä. Izmirissä on tasokkaita mezepuoteja ja marketeissakin laajat valikoimat tarjolla, kunnon mezeillallisen jälkeen ei pääruokaa enää kaipaa. Viritimme vanhemmilleni myös illallisen heidän kyläilyn aikana, osa alkupaloista ostettiin ja osa tehtiin itse. Itse tein yhden omista suosikeistani eli munakoisosalaatin. Mies teki herkullisen paahdetun paprikan jogurttimezen, johon hän sai idean kävelykadun varrella myytävistä puutarhapaprikoista, sulivat suorastaan suuhun ohuine ja herkullisine kuorineen. Tarjolla oli myös albanialaisittain marinoitua maksaa, viininlehtikääryleitä, çığ köften kasvisversio, tonnikala-makaroonisalaatti, venäjänsalaatti ja saksuka.
  
Paprikajogurtti meze

- punaisia pieniä paprikoita
- turkkilaista jogurttia
- oliiviöljyä
- valkosipulia
- suolaa
- chilirouhetta

Paahda pannulla kokonaiset pienet paprikat oliiviöljyssä. Mausta jogurtti valkosipulisilpulla ja suolalla. Sekoita öljyn kera jogurttiin, mausta chilirouheella ja tarjoile. Nam!

Meillä oli käytössä pieniä ohutkuorisia puutarhapaprikoita. Tavalliset punaiset paksukuorisemmat paprikat kannattaa paahtaa uunissa tai käyttää purkitettuja valmiita paahdettuja paprikoita. Uunia varten halkaise paprikat kahtia, poista siemenet ja laita uuniin 200 asteeseen kuoripuoli ylöspäin noin puoleksi tunniksi. Anna jäähtyä hetki ja kuori, sen jälkeen voit käsitellä paprikat pieneksi silpuksi tai isommiksi paloiksi, maustaa valkosipulilla, oliiviöljyllä ja suolalla sekä sekoittaa jogurttiin.

Mezet ovat ihanaa kesäruokaa, sopivan kevyitä lämpimiin iltoihin! Oletko itse alkupalojen ystävä?

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Yes, I can speak english

Äskettäin uutisoitiin Turkin koulujen englanninopetuksen surkeasta tilasta, sen mukaan moni oppii tuhansien koulutuntien aikana niin vähän kieltä että koko opetus tuntuu turhalta. Jos kielitaito on kouluenglannin jälkeen Hello, how are you niin jossain on vikaa. Raportin mukaan opiskelijat kuvittelevat usein kielitaitonsa paremmaksi kuin se onkaan ja kyllästyvät ajan kanssa opiskeluun, johtunee surkeasta tasosta? Kansainvälisellä mittarilla Turkki keikkuu opiskelijoiden englanninkielen taidossa hävettävän alhaalla.


Olen viime aikoina seurannut sivusta suomalaisen perheen sopeutumista Turkkiin, ilman turkinkielen taitoa elämä on joskus vaikeaa, yksinkertaisten asioiden hoitaminen tökkii koska harvoissa paikoissa on englanninkielentaitoinen myyjä tai virkamies. Kun itse on pystynyt hoitamaan asiat ja pitämään puolensa turkiksi jo monta vuotta, ei huomaakaan kuinka tärkeää kielitaito on arjessa. Kommunikointi lastentarhan kanssa tökkii kun huolimatta englanninopettajasta kukaan ei osaa tarhassa englantia, erilaisten tv- ja puhelinsopimusten tekeminen ja niiden ymmärtäminen on hankalaa, koska harvat nettisivut ovat englanniksi eikä paikallisissa toimistoissa ole välttämättä kielitaitoista henkilökuntaa. Ravintoloissa ruokatilausten teko voi olla arvailujen varassa, jokapäiväisestä elämästä tulee arvailua sillä Turkkia ei ole suunniteltu missään asioissa kielitaidottomalle maahanmuuttajalle. Ulkomaalaispoliisi viittaa kintaalla yrmynaama ilmeellään kielitaidottomalle, tämä on Turkki, täällä puhutaan turkkia. Hommatkaa tulkki tai antakaa tilaa seuraavalle.


Turkkilaiset ovat kyllä innokkaita vähäisenkin kielitaidon treenaajia, moni kehittyykin siinä hyväksi ihan oma-aloitteisuudellaan turistialueilla. Joskus tapaa paikallisen, joka haluaa välttämättä puhua englantia vaikka sen osaaminen on vielä alkutekijöissä, toisinaan taas paikallisen on vaikea uskoa ulkomaalaisen osaavan turkkia, ja vielä paremmin kuin hänen englantia. Joudutaan pattitilanteeseen jossa tarjoilija mongertaa vaikeasti englantia ja minä vastailen, omasta mielestäni, sujuvalla turkilla. Ystäväni kertoi kohdanneensa leikkauksessa ollessaan innokkaan englanninkielen harjoittajan. Heräämöstä kärrättyä ystävääni odotti innokas nuori hoitaja, joka halusi puhua ja harjoitella puolitokkurassa kivuissaan olevan potilaan kanssa Hello how are you- tasoista kieltään.


Toisinaan vastaan tulee hyvää englantia puhuva henkilö juuri siellä missä et ikinä uskoisi. Vanha herra Tansas-marketin hedelmäpuolella, joka kertoi virheettömällä enkulla How are you Madam, try these bananas, those are fresh and tasty. Jäin hölmistyneenä banaaninippu kädessä ihmettelemään, tuttava kertoi samanlaisesta tapahtumasta bensa-aseman pumpulla, muutamia kertoja olen istunut taksissa jonka kuljettaja on häikässyt sujuvalla kieltaidollaan. Useat heistä ovat jo eläkkeellä, mahdollisesti työskennelleet hotelleissa tai ravintoloissa ja tienaavat eläkepäivinä lisätienestiä.

Moni paikallinen kertoo puhuvansa englantia, lyhyt keskustelu paljastaa kielitaidon kuitenkin riittävän vain tervehdysten vaihtoon, uskomattominta se on kun tapaat englanninkielen opettajan, jonka kieltaito hädin tuskin riittää alkeelliseen kuulumisten vaihtoon. Hyvän kielitaidon omaavat ovat oppinsa saaneet ulkomailta, parhaimmista yksityiskouluista tai puurtamalla surkeissa työolosuhteissa rannikolla, sanakirja kourassa ja rohkeasti turisteja haastatellen. Tavallinen valtionkoulu siihen harvemmin riittää. Turkkiin tulijan kannattaa siis oppia turkinkieli tai jättäytyä tulkkien armoille. Luotettavan tulkin etsiminen onkin jo toinen juttu ja rehellisyyteen uskovalle suomalaiselle saattaa tulla yllätyksenä ettei siltä mukavalta ja supliikilta kaverilta löytynytkään puhtaat jauhot pussista.

Onko kielen oppiminen avartanut, tyrmännyt vai tuonut eteen uuden maailman?

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Eläintarha - Izmir tutuksi

Enpä olisi uskonut että kaupungin eläintarhan on näin mahtava paikka! Ken tänne saapuu, käyköön tuolla, viihdyttävä paikka niin aikuisille kuin lapsillekin. Onnellisen näköisiä luontokappaleita ja kauniit hyvinhoidetut viheralueet. Ihana tunnelma, tänne on ilo tulla uudelleenkin. Eläintarhaan pääsymaksu on mitätön, 3 liiraa ja lapset ilmaiseksi. Alueella on helppo liikkua rattaiden kanssa, vaikka tyttömme on kova kävelijä niin alue on tosi iso ja rattaat kannattaa ottaa pienemmille mukaan.


Ravintoloita on pari ja ovat poikkeuksellisesti itsepalveluperiaatteella toimivia, sellainenhan on Turkissa todella harvinaista. Tarjolla on perusvalmista mättöä eli hampurilaisia, toasteja ja ranskalaisia, ei kummoinen makuelämys hintaan nähden mutta menettelee kun paikan puitteet ovat niin kauniit. Monella paikallisella näytti olevan eväät mukana, turkkilaiset ovat piknik-kansaa ja tykkäävät laittaa sen pystyyn missä vaan.


Olimme onneksi ajoissa eli paikalla jo suomalaisen aamuvirkun mielestä sopivaan aikaan, heti 10 jälkeen, turkkilaiselle viikonlopun viettäjälle tuo aika on kuitenkin liian varhainen joten saimme rauhassa kierrellä muutaman tunnin. Puolenpäivän aikaan alkoi väki lisääntyä, eläintarhaan onkin parasta tulla viikolla aamupäivällä ellei sitten tykkää väenpaljoudesta.


WC-tiloja ja istuskelupaikkoja on runsaasti, riikinkukot ja osa linnuista tepastelee vapaana. Villieläimet kuten leijonat, karhut ja tiikerit rötköttelivät harvinaisen leppoisan oloisina isoilla alueillaan, katselijat ovat monista eläimistä sopivan kaukana, eivätkä eläimet vaikuttaneet stressaantuneilta. Eläintarha, josta jäi hyvä mieli.




Izmirin eläintarhan uusin tulokas on kenguru, vetonaula taitaa olla Izmir niminen pikkunorsu, joka on ensimmänen Turkissa eläintarhaoloissa syntynyt elefantinpoikanen, vanhemmat ovat 9-vuotias Winner ja 15-vuotias Begümcan. Izmir syntyi 5.2.2011 110 kiloisena 610 raskauspäivän jälkeen. Kirahvi tuli lähelle rouskuttamaan nurmikkoa, samoin jyrsijät ja kilpikonnat. Alueella on myös pikkulapsille sopiva kotieläinalue.



Tyttö oli aika haltioissaan paikasta, hän on ollut jo pitkään kiinnostunut eläimistä, äiti kato kirahvi, kameli ja norsu! Pusikoista tupsahtelevat linnut jännittivät ja ihastuttivat, illalla kotiinpaluun jälkeen riitti illallinen ja kylpy, sen jälkeen tuli uni. Yöllä tyttö näki ilmeisesti vähän turhankin jänniä unia päivästä, sen verran tuo kiljahteli ja jutteli unissaan. Eniten tyttö odotti apinoiden näkemistä, koko matkan hän kyseli missä on apina ja nähtiinhän niitäkin lopulta! Tässä muutamia otoksia alueelta, kiinnostuneiden kannattaa vierailla eläintarhan nettisivuilla, vaikka ne ovat vain turkiksi, on sivuilla kivoja kuvia ja videoita!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Kaksipyöräisen hurmaa

Siinä se on, polkupyörä! Synttärilahja etukäteen. Rakastan fillarilla ajamista, ajoin Suomessa lapsena pyörällä, koulumatkat kesät talvet pyörällä, myöhemmin töihin enkä voinut kuvitella millaista on olla pyörätön. Ensikosketus Turkkiinkin on hyvin muistissa juuri pyörän selässä, etelärannikon pienen kylän mukulakivikadut tulivat tutuiksi parhaiten kaksipyöräisellä. Oli ihanaa fillaroida aamuisessa heräävässä tunnelmassa valkoisten talojen vierustaa, kukkien huumaava tuoksu ja pilvetön taivas.



Ankarassa ei sitten fillaroitu mutta kun saavuimme tänne kiinnitimme ensimmäiseksi huomion pyöräteihin ja pyöräilijöihin, pyörät kulkivat monella mukana jopa lauttamatkalla keskustan puolelle tai metrossa toiseen kaupunginosaan. Jokaisen talon edessä on aitaan kiinnitetty muutama pyörä, roskankerääjät, korjausmiehet, rinkelikauppiaat ja lähetit kulkevat pyörällä. Niistä ja kellon rimpautuksista tulee mukavan leppoisa olo, ihanaa olemme palanneet paikkaan jossa pyörä on pop!


 

Izmirissä on pyöränvuokrauspisteitä, yritimme vuokrata miehelle fillaria mutta automaatti ei toiminut. Nyt  alueelle onkin tuotu jo uudet luottokortilla tai erillisellä pyöräkortilla toimivat pisteet ja fillarit, mies taitaa kuitenkin ostaa oman pyörän jo lähiaikoina, tytölle on ostettu jo kypärä, enää puuttuu istuin. Kotoa lähtiessä pääsen nopeasti rannan pyörätielle, joka johdattaa toiseen suuntaan kohti eläintarhaa ja ulkoilualueita tai keskustaa kohti lähtiessä Karşıyakan keskustaan ja satama-alueelle asti, pyöräteitä ollaan rakentamassa lisää ja lopulta pyöräilijöillä pitäisi olla esteetön reitti kiertää koko kaunis Izmirin lahti.




Kevät on täällä, kukat kukkivat, linnut laulavat, pyöräillessä kevyt keväinen tuulenvire käy poskille, aurinko paistaa. Hiusraja on ruskettunut ja aurinkorasvat on otettu käyttöön. Olen ajellut pyörällä aina kun on ollut mahdollista, miten uskomattomann siistiä on fillaroida markettiin ja ajella kotiin ostokset korissa, markkinareissu keskiviikkona oli mitä mukavin rannankautta pyörällä. Pyörävarkaista meitä on varoiteltu, pyörä on siis tiukasti betonipalkkiin lukittuna kauppareissulla eikä tulisi mieleenkään jättää sitä pihamaalle, kannan sen siis kuuliaisesti aina sisälle kotiin tullessa. Onneksi asunnossa on tilaa fillareille ja rattaille.


Ympyrä sulkeutuu. Ihastuin aikoinani Turkkiin juuri keväällä, silloinkin oli yhtä kirkkaansininen taivas ja sitruspuut kukkivat, fillari kolisi mukulakivikaduilla. Enpä olisi uskonut kuinka ikävä ihmisellä voi olla pyöräilyä, tuuli humisee ja maisemat vilisevät. Izmir on vieläkin ihanampi näin keväällä ja erityisesti pyörän selässä, meri on tyyni ja keli kuin parhaimpana suomalaisena kesäpäivänä. Kevät on ihmisen parasta aikaa Egen alueella!