lauantai 28. kesäkuuta 2014

Juopottelua turkkilaisittain

Turkkilaisten alkoholinkulutus on Euroopan alhaisin, 1.5 l vuodessa per henkilö, 83% turkkilaisista ilmoittaa olevansa absolutisteja. Viime vuonna alkoholilakia tiukennettiin, myynti kiellettiin illalla klo 22 jälkeen, samoin mainontaa ja uusien alkoholin anniskelupaikkojen lupien myöntämistä tiukennettiin, laki aiheutti melkoisesti polemiikkia kaupungeissa. Yrittäjät itkivät menetettyjä tulojaan ja kansalaiset yksityiselämään puuttumista. Kaljaa, viiniä, rakıa ja muita viinaksia on kuitenkin vanhaan malliin tarjolla eikä kuivin suin tarvitse olla, ainakin jos liikkuu kaupunkialueilla ja läntisellä puolella maata.


Ensi kertaa ei turkkilaisten juomatapoja yritetä ohjailla sillä näin tehtiin jo ottomaaniajalla sulttaanien toimesta. Alkoholi kuuluu olennaisena osana monien paikallisten ruokakulttuuriin eikä sen käyttöä piilotella moderneilla alueilla. Rakı, balik ja meze eli paikallinen anisviina, kala ja alkupalat ovat yhdistelmä, joista länsirannikon asukas ei luovu. Viime vaaleissa opposition kannattajia kalasteltiin valtapuolueen puolelta lupauksella säilyttää rannikon Balik&Rakı -ravintolakulttuuri koskemattomana.Osa turkkilaisista juo iltakaljansa salaa, Ankarassa kotikulmillamme moni haki oluensa lähikaupasta illan pimetessä tai tilasi olutmarketista pullot suoraan kotiovelle. Niin moni ilmoittautuu Turkissa olevansa absolutisti mutta pieniä efes-marketteja on joka korttelissa. Illalla hyllyt ammottavat usein jo tyhjillään ja suurin kuhina käy huurteisen hyllyn edessä.


Turkkilainen juomakulttuuri eroaa suomalaisista rajusti siinä, ettei julkista humalaa katsota hyvällä. Juoman kanssa tarjotaan aina pientä naposteltavaa, paikallista et tapaa koskaan rakılasin kanssa ilman ruokaa. Oluen kanssa tarjolla on vähintään aina pähkinöitä, suolakurkkuja tai porkkana- ja kurkkutikkuja sitruunaliemessä. Ystäväni kertoi ensimmäisestä lomareissusta kotimaahansa paikallisen miehensä kanssa, illalla oli tavattu ystäviä ravintolassa ja pöytään tilattu viiniä ja olutta. Mies oli odotellut luvattua ruokaa, joka paljastui pieneksi juustolautaseksi. Loppuilta oli kulunut kummallisista juomatavoista järkyttyneenä ja tarjotuista juomista huonovointisena.


Izmir on tähän mennessä näkemistäni kaupungeista vapaamielisin alkoholin suhteen. Toki turisteja kuhisevilla alueilla on totuttu juopotteluun mutta se ei tarkoita sen hyväksymistä. Izmirissä perjantaina ranta-alueille kerääntyy iltapäivällä pukumiehiä ja nuoria, muutaman oluen kera rentoutumaan alkavan viikonlopun kunniaksi. Olin ensi alkuun niin kummistani tavasta, että soitin miehelle tästä kummallisesta ilmiöstä ihmeissäni 'Milloin poliisit saapuvat?'

Kaupungissa puistokaljottelua katsotaan sormien läpi, ilta-aikaan kansa valuu telttatuolein ja efes kylmälaukuin rannalle, tappeluita tai pissailuja julkisilla paikoilla en muista nähneeni humalaisten takia koskaan. Tiukentuneen alkoholilain myötä erilaisissa tapahtumissa kiellettiin alkoholintarjoilu, muutaman viikon takaisilla Karşıyakan vuosittaisilla festareilla ei kiellosta paljon piitattu, joka kojussa oli virvokkeiden lisäksi oluttarjoilu.

Alkanut paastokuukausi vaikuttaa monilla alueilla alkoholintarjontaan ja kulutukseen, moni paastoa noudattamatonkin kieltäytyy alkoholista kuukauden ajan, paastoajia kunnioittaakseen vettä tai lounasta ei puputeta terasseilla näkyvästi eikä kaljaa juoda kadunvarsikuppiloissa. Omalla asuialueellamme paasto ei juuri näy, terasseilla istuskeli tavallisen lauantaintapaan väkeä iltapäiväkaljoilla ja leipäkauppias viittasi kintaallaan miehen pahoitteluille iltaviineistämme partsilla, ' Tämähän on Bostanli, täällä jokainen saa juoda rakınsa ja viininsä missä haluaa ja milloin haluaa.'


Istumme usein mieheni kanssa parvekkeella seuraamassa kadun elämänmenoa. Vastapäisen mainostoimiston miehillä on tapana ottaa viikonloppu vastaan perjantaina olusien tai rakın kera toimiston pihamaalla, mies muisteli lapsuutensa Ankarassa olleen varsin yleistä työpaikkojen perjantaihömpsöttelyt, Ankarasta tapa on ainakin kadonnut mutta Izmirin alueella se tuntuu olevan hyvin hengissä. Lounastunnilla olut tai lasi viiniä on melko tavallista kaupunkilaisväestön keskuudessa, samoin työpäivän jälkeiset drinkit porukalla. Moderneissa kaupunginosissa terassille voi mennä oluelle lapsen kanssa, kukaan ei mulkoile sillä turkkilainen ei mene juomalle humaltuakseen.


Turkissa alkoholi on sivuseikka, se ei ole syy kokoontua tai ilonpidon keskeisin asia. Alkoholi on seurustelujuoma eikä humala ole turkkilaisen nuorison keskuudessa siisti juttu. Kännijutut eivät ole leveilyn aihe vaan häpeällinen tapahtuma. Turkissa on hyvä oppia rajat, mihin tilaisuuksiin ja mille alueille alkoholi kuuluu, konservatiivisissa kaupunginosissa ei efestä myydä, sen sijaan moneen vapaamieliseen perheeseen tuliaisviskipullo ulkomailta on arvostettu lahja.

Mukavaa launtaita ja kippis eli şerefe!

Mezet ovat kesäruokaa osa 2


Mezejen paras kaveri on rakı ja rakın hyvä ystävä taas vesimeloni. Katujen kulmiin avautui jokunen viikko sitten kaupungin hedelmäkioskit, joista saa meloneja, kirsikoita, mulperinmarjoja, aprikooseja ja persikoita. Vesimeloniauto ajelee tiheään tahtiin katujen varsilla, nyt niitä nimittäin piisaa ja pilkkahinta, kilohinta alkaa olla jo aika mitätön. Tyttö kauhoo meloninpaloja naamariin silloin kun muu ei helteellä maistu, minulle ja miehelle vesimeloni maistu rakın kanssa. Vesimeloni ja valkoinen juusto ovat myös loistavat liittolaiset, kuulostaa ehkä omituiselta mutta maut toimivat yhteen. Jos haluat tarjottavasta asteen mezeä salaattimaisemman version, sekoita joukkoon mintunlehtiä tai sitruunamelissaa. Vesimelonin tulee olla jääkaappikylmää.


Jogurttimezet ovat kivoja, sillä ne ovat usein helppoja, suurin osa paikallisista heinistä ja vihanneksista taipuu jogurtin sekaan sellaisenaan tai oliiviöljyssä pyöriteltynä tai eritavoin maustettuna. Semizotu eli portulakka on paikallisten markkinoiden vakiokasvi, ison nipun portulakkaa saa liiralla ja helpoin tapa nauttia sitä on tehdä yoğurtlu semizotu meze eli jogurttimeze portulakasta. Googlaus portulakasta kertoo sen olleen 1800-luvulla suomalaisen keittiön yksi yleisimpiä keittiökasveja, nykyisin se on harvinainen vaikka sen kasvattaminen on helppoa. Rikkaportulakkaa sen sijaan löytyy Suomestakin ja Aasiassa sitä käytetään rohtona korkean C-vitamiinipitoisuuden vuoksi.


Portulakkanippu pestään ja siitä nypitään pyöreät vahamaiset lehdet talteen. Sekoitetaan joukkoon paksua turkkilaista jogurttia, puristetaan maun mukaan haluttu määrä valkosipulia sekaan ja maustetaan suolalla, kuivatulla mintulla ja lusikallisella oliiviöljyä pinnalle. Tämä kuuluu myös rakın kanssa nautittavien mezeiden joukkoon. Jogurttinen portulakka sopii myös hyvin grillilihan tai kalan seuraksi ja on hyvä kevytlisä alkupalapöytään. Kesähelteellä tämä on maistunut meille paistettujen kasvisten, lihapullien tai melkein minkä vaan ruuan lisukkeena. Tätä voi helposti muokata tuhdimmaksi murskatuilla saksanpähkinöillä, jolloin saadaan cevizli yoğurtlu semizotu nimistä herkkua.

Afiyet olsun!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kesäkuun markkinapäivitys

Markkinoilla on taas uusi ilme kauden mukaisesti, punaisia pulleita eri kokoisia tomaatteja, pieniä çengelköyn kurkkuja, valtavia eri vahvuisia turkinpippuripinoja, pikkupaprikoita, miniperunoita, meloneita, tummanpunaisia kirsikoita ja kaikenmoisia papuja. Kesäaika se on täälläkin parasta aikaa markkinoilla.


Suuri osa meloneista saapuu Adanasta, melonikilon hinta on nyt noin 70 krs eli noin 20 senttiä. Meloneita kaupataan joka paikassa, iltaisin korttelissa ajelee meloneilla lastattu rekka, josta juoksutetaan hedelmä kotiovelle asti. Hyvä, mehukas meloni etsitään pinosta koputtelemalla, oikea ääni paljastaa melonin kypsyyden. Vesimelonin lisäksi tarjolla on paljon galiamelonia ja hunajamelonia.

Meloniauton lisäksi korttelissa kiertelee illalla pappa pyörillä kiertävän maissikärryn kanssa. Markkinoilta niitä saa nyt edullisesti, kypsyvät painekattilassa nopeasti. Nyt myynnissä on süt mısıriä eli tuoretta ja ohutkuorista maissia, myöhemmin on tarjolla sitten kovempi kuorisempaa maissia, jota monet rouvat kuivaavat ja käyttävät talvella ruokiin. Uusi ohutkuorinen ja makea sitruunasato on saapunut, kotipihan puussakin on taas pieniä alkuja.

Turkin poikkeukselliset sääolosuhteet pilasivat monia satoja kevään ja alkukesän aikana, vettä ei satanut tarpeeksi keväällä, sen jälkeen tulvat ja myrskyt pilasivat monen viljelijän tilojen tuotoksia, hinnat ovatkin pysytelleet normaalia korkeampina, paikallisia banaaneja on tänä vuonna nähty vähän ja rakeiden pilaamia hedelmäsatoja on myyty markkinoilla sitten pilkkahintaan. Tummanpunaisia napoleon kirsikoita on nyt myynnissä jo melko edullisesti, samoin mehukkaita persikoita, luumuja ja aprikooseja.

Kesäkurpitsaa on torilla useita eri laatuja, pallomaiset yleensä koverretaan ja täytetää, pienet tummat kesäkurpitsat ovat herkullisia ja kuvassa näkyy kesäkurpitsan kukka, joka on turkkilaisten herkkua. Usein ne friteerataan ja nautitaan valkosipulijogurtin kera tai täytetään riisi-yrtti-mausteseoksella dolmaksi.

Tuoreiden tuotteiden lisäksi parasta antia markkinoilla ovat ihmiset. Mustalaisrouvat ja kyläläiset värikkäissä vaatteissaan, käyn aina tarkistamassa rouvien tuotteet, sillä moni tuo ne omasta ryytimaastaan, tarjolla on viljelijöitä vähemmin myytävää mutta mummoilla mielenkiintoisia yrttejä ja edulliset hinnat. Alimmassa kuvassa miehet olivat ottaneet urakaksi latva-artisokkien kuorimisen, kyltissä kerrottiinkin menossa olevasta finaalista, sillä niiden kausi alkaa olla ohi.

Esteetikon silmä lepää markkinoilla, tuotteet on aseteltu kauniisti, riveihin, pinoihin ja värijärjestyksiin, koristeltu kukilla tai leikattu hedelmiä kauniiksi asetelmiksi. Pavut kuuluvat jokaisen viikon ostoksiini, onneksi tyttökin on oppinut tykkäämään niistä, papuruuat ja kesä ovat loistavat liittolaiset, kesällä pavuista ei tarvitse poistaa ruokanautintoa pilaavista rihmoista sillä tuoreina ne sulavat suoraan suuhun.


Osterivinokkaita kaupitteleva herra valmisti pannulla tuotettaan maistiaisiksi tomaatin, sipulin ja turkinpippureiden kera, rouvalla taas oli muun muuassa viininlehtiä myynnissä. Kesäkuu on oikea aika mansikkahillon ja tomaattikastikeen tekemiseen talven varalle, nyt myydään pieniä hillottavia mansikoita ja mehukkaiden tomaattien kilohinta on edullinen. Izmirissä kuten muissakin Turkin suurissa kaupungeissa on käynyt viime viikolla päättyneiden koulujen myötä kato, markkinoillakin on normaalia väljempää kun moni on suunnistanut lomakyliin, kotikylään tai on kuumuudesta vain niin poikki, ettei edes suunnittele ulkoilua ennen ilta kahdeksaa.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Miten päivä alkaa parhaiten?


Edellisellä viikolla bongasin useita mainoksia Karşıyakan kaupungin järjestämästä maksuttomasta Zumbasta Bostanlin ranta-alueella. Eka tunti pidettiin viikko sitten tiistaina ja olin matkalla jo hyvissä ajoin kasin maissa. Rantatiellä oli tuttuun tapaan paljon lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia, alueen kuntovälineet olivat ahkerassa käytössä ja kaupungin työntekijät häärivät jo musavehkeiden ja lavan kimpussa. Paikalla oli tietysti myös papparainen kärryn kanssa teetä ja kahvia myymässä.


Tasan kello 8.30 starttasi zumba ja innokkaita oli mukana runsaasti, vanhoja ja nuoria, pitkiä ja pätkiä, tosi liikkujia ja aloittelijoita, kaikenkokoisia ja taitoisia, miehiä ja naisia ja laidalla heilui muutama lapsi ja koirakin. Vetäjänä oli energinen nuori nainen joka tsemppasi kaikki mukaan heilumaan, liikkeet sinne päin, pääasia että nautitte, tunti tanssittiin mambon ja salsan tahtiin, turkkilaisten iloksi sekaan heitettiin myös välillä paikallista rytmiä ja liikettä. Lanteet keinuivat ja tutisivat, tunnin jälkeen hiki virtasi ja pulssi oli katossa.


Zumba järkätään kahdesti viikossa, torstaista eteenpäin aloitettiin jo 8.00, silmät ristissä olin jo matkalla, onneksi sillä osallistujia oli edellistä kertaa enemmin ja meininki vähintään yhtä hyvä. Turkkilaiset ovat laumasieluja ja innostuvat herkästi, hikitanssin pyörteissä lanteitaan heiluttaa niin 60v. herra, lenkkipolulta tunnille pyrähtää sekaan reilusti mahamakkaroitaan värisyttelevä rouva, vieressäni torstaina salsaa rouva huivissa, kukaan ei häpeile liikkeitään tai taitojaan, porukkaa hurraa ja hihkuu vetäjän innoittamana, meillä on hauskaa!

Voiko parempaa olla parempaa tapaa aloittaa päivä, taustalla tyyni meri, auringossa kylpevät vuoret ja putputtavat kalastajapurkit? Muistin taas, miten mukavaa ryhmäliikunta on, kun musa lähtee käyntiin ja innostus valtaa porukan, hyvän vetäjän mukana tulee hikoiltua huomaamatta ja puristettua itsestään enemmin kuin yksin kuntoillessa, jalka nousee vähän enemmin eikä tuntia voi jättää kesken, kun puolta vanhempi leidi hyppii edessä kevyesti.


Jumppa oli kivasti järkätty, kaupungin puolesta jaettiin osallistujille vettä ja kyllähän ilmainen jumppa kivassa paikassa saa ajattelemaan että onpa hienosti tehty kaupungilta, lisää tälläistä! Olen asunut läntisen Turkin alueella useammassa paikassa ja erot eri alueiden kaupunkien panostuksessa asukkaisiin ovat huikeita, Karşıyakan kaupunki on varakas ja saa paljon tukea asukkailta. Alueella panostetaan erityisesti liikuntamahdollisuuksiin ja lapsiperheiden ulkoilualueisiin kahviloineen, Ankaran kaupungissa viimeiset panostukset ovat olleet kaupungin sisäänkäynneille rakennetut portit ja lukuisat kellotornit eri kaupunginosiin. Ei tarvitse varmaan kertoa kumman kaupunginhallituksen toimet saavat meiltä enemmin kiitosta?

Toinen tapa aloittaa aamu kivasti on aamiaisella ulkona, joten jumpan jälkeen kipitin leipäkaupan kautta kotiin, aamiainen tuntui ihan ansaitulta. Olisikohan kuntoilukärpänen nyt viimein purrut?

Liikutko kesäisin ulkona vai sisällä?

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Verhot kiinni!

Oletko koskaan nähnyt turkkilaista kotia, jossa on verhot vain koristeena sivuilla tai täysin verhottomat ikkunat, tuskin sillä verhot ovat vakava asia paikallisille ja niistä ei vitsailla. Olen aika varma, että jokainen Turkkiin muuttava ulkomaalainen on ihmeissään paikallisen verhotouhun kanssa. Huh. Jälkikäteen naurattaa paikallisten naapureiden paniikki avoimia ikkunoita pitävään ulkomaalaiseen. Entinen vuokraemäntä etelärannikolla istutti minut autoonsa ja kuskasi verhokauppaan, muistan olleeni aivan sekaisin erilaisten tekstiilien kanssa, mikä on tül, yan perde, güneslik....jne. Suomessa oli vain verhot tai sitten ei. Vuokraemäntä puolestaan taisi olla kauhuissaan omituisesta ulkomaalaisesta, joka ei osannut suojata yksityisyyttään. 


Turkissa on jumalaisen paljon verholiikkeitä, ikkunoissa toinen toistaan upeampia laskeutuvia paksuja sivuverhoja, samettisia, värikkäitä, hillittyjä, silkkisiä, kevyitä, on kolmeosaisia ja yksinkertaisempia, on verhokoruja ja erilaisia koristeita keskelle, sivuille ja alalaskoksiin. Hienoimmat liikkeet ovat kuin parhaimpia muotiliikkeitä, pehmeät tuolit kutsuvat istumaan ja kauppiaat esittelevät toinen toistaan upeampia kankaita ja yhdistelmiä. Markkinoilla touhu on sitten kansanomaisempaa, myyjä karjuu valtavien verhopinojen päällä kiekuvalla ja kantavalla äänellä tarjouksiaan ja naiset penkovat, repivät ja taistelevat parhaista paloista. Ankaran sosyete pazar Yenişehirin markkinapaikalla torstaisin on oiva tapa päästä käsirysyyn verhokojulla paikallisten mammojen kanssa.

Rouvat valoverhokasan kimpussa Bostanlin markkinoilla.



Olen viime kuukausina tuijotellut olohuoneen liian lyhyitä verhoja ja tytön huoneen liian kapeita verhoja, ne sopivat Ankaraan mutta eivät tänne. Vierashuone sai suomalaiset Vallilan verhot, joiden synkkä metsämaisema oli liian ahdistava miehelle, makkariin ja keittiöönkin löytyi sopivat kertyneiden verhojen joukosta. Olen kiertänyt lukuisia verhokauppoja, pettynyt Ikean tarjontaan ja ratsannut markkinat. Hinnoissa on hurja haitari, olohuoneen ikkunaan suunnittelemani valoverho ja sivuverhot olisivat kustantaneet 200-900 tl riippuen liikkeestä ja materiaaleista, halpakorit verholiikkeiden ulkopuolella myyvät ylijäämää 20 tl kipale, markkinoilla kaupataan valoverhoja jopa kympillä ja sivuverhoja 50 tl per pari. Tiedän kokemuksesta että hieman laadukkaammat laskeutuvat ilman ryppyjä pesun jälkeen kun taas halpikset on pakko silittää hartiavoimin. Alussa päänvaivaa aiheuttivat kummalliset ripustusnipsut, joten alkuaikoina verhoasiat hoiti mies, sen jälkeen kotiin tuli verholiikkeen mies ja nyt olen päättänyt verhottaa kotiamme uusiksi itse, penkoen alekoreja ja kyttäillen sitä oikeaa.

Verhomalleja keittiöön ja lastenhuoneisiin.



Nykyisin meillä on siis verhot ja vieläpä melko turkkilaistyyliset, aurinkoverho suojaamaan naapureiden kyyläilyiltä ja päällä henkäyksen ohut koristeverho. Monissa paikallisissa kodeissa erityisesti olohuoneen verhot ovat kodin kruunu, omaan makuuni osa turkkilaisista verhojutuista on liian prameaa mutta toisaalta valinnanvaraa on nykyisin ihan laidasta laitaan. Anoppilassa aurinkoverhot vedetään auringon painuessa heti eteen, meillä nukkumaan mennessä. Nukutin eilen tytön ja tullessani olkkariin, löysin miehen pyllistelemässä verhojen alla, parvekkeen avoinaisen ikkunan kohdalla. Oli kuulemma tarkistamassa, näkeekö liian lyhyiden verhojen alta meille kotiin naapuritalon parvekkeelta. Hetken mietittyäni en sanonut mitään, kuten kenelle tulisi mieleen kurkkia meille. Tiedän nimittäin miehen vastauksen, perverssien ja niitä riittää.

Perinteisiä turkkilaisia tupsuverhoja, joita Egealla suositaan erityisesti kesämökeillä.




Verhot ovat monikulttuurisen suhteen ikuisuusaihe Turkissa, taatusti jokaisen ulkomaalaisen tuttavan kanssa on ihmetelty turkkilaisten verhomaniaa. Ulkomaalainen tuttavani kertoi alkuajoista paikallisen miehensä kanssa, tuttu tarina kuinka rouva halusi ihailla ikkunat avoimena laskeutuvaa iltaa tai kävi parvekkeelta puolipukeissa nappaamassa alusvaatteet, mies oli lähellä pyörtymiskohtausta. Taas ne perverssit, rouva ihmetteli etteikö sellaisista pitäisi ilmoittaa poliisille, miksi hänen on sulkeuduttava verhojen taa hulluilta piiloon? Mies oli pyöritellyt päätään epätoivoisena. Turkkilaiselle koti on kaiken keskus ja perhettä suojellaan hulluilta, huijareilta, perversseiltä ja epäilyttäviltä. Monimuotoisessa yhteiskunnassa kukaan ei luota poliisin vievän kulmakunnan perverssejä putkaan, joten verhot on parasta pitää kiinni ja ulkomaalaisen mölyt mahassaan. Kädenväännössä verhoista ulkomaalainen joutuu yleensä luovuttamaan turkkilaisen kanssa.

Ankaran kodista, apua verhot auki, kuka vaan voi tulla kylään, onhan housut jalassa ja paita päällä?!



Yksityisyydelle asetellaan itse rajat koska turkkilaiselle välimatkan tai toisen yksityisyyden kunnioittaminen on vaikea hahmottaa. Ankaran kotimme olohuoneessa oli isot lasiset ikkunat ja ovet suoraan pihalle, arvatkaa koputteliko siellä toisinaan naapuri ruokalautasen kanssa tai talonmies hoidettavan asian, joskus talonmiehen sukulaiset kyläillessään istuivat pihatuoleillamme tullessamme kotiin, omat kun olivat loppuneet kesken. Verhot avoimena oli ikävä röhnöttää kalsareissa, sillä utelias silmäpari saattoi ilmestyä ikkunan toiselle puolelle milloin vain. Suomessa avonaiset ikkunat ja ovet kierretään kaukaa, ettei häiritä. Turkissa avonaiset ikkunat kertovat muille, täällä ollaan, häiritkää ja koputelkaa, minulla on asianmukaisesti päällä ja tee kiehumassa kyläilijöitä varten. Mars verhokauppaan!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Viikonloppu

Suomessa elämän paino on paljon vahvemmin viikonlopuissa kuin Turkissa. Aktiviteetit, ravintolareissut ja ystävien tapaamiset keskittyvät viikonloppuun, tekeehän moni 5 päiväistä ma-pe viikkoa ja nauttii la ja su vapaista. Turkissa viikonloppuvapaat ovat harvojen herkkua ja suurimmalla osalla on viikossa vain yksi vapaa, iltaisin valvotaan myöhään arkenakin ja ulkoa tai vierailuilta tullaan kotiin usein vasta puoliltaöin. Meillä viikonloppu ei yleensä siis tarkoita mitään, miehen vapaat ovat ajoittuneet jo vuosia keskelle viikkoa ja itsekin suurimman osan aikuiselämästä olen työskennellyt paikoissa, jossa viikonloput ovat kiireistä työskentelyaikaa. Tämä viikonloppu oli poikkeus, sillä miehellä oli muuttuneiden työkuvioiden takia suurin osa viikonlopusta vapaata.


Perjantaina kävimme ystävän ja lasten kanssa ekomarkkinoilla, kirsikoita, luumuja ja mansikoita, punajuuria, tomaatteja ja kurkkua sekä muutamia erikoisempia yrttejä oli tarjolla. Veimme lapset puistoon ja kiirehdimme puoliltapäivin kotiin, hellettä piisasi reilusti yli +30. Puistoon mentiin uudestaan illalla ja mies kävi fillarilla etsimässä ruuveja, nauloja ja muuta mielenkiintoista. Perjantaina kuten muinakin iltoina nautittiin illan tuulen henkäyksistä partsilla, ruokailut on myös siirretty ulos, sillä ruoka maistuu kaikille paremmin kun edes vähän tuulee. Vesimelonia upposi kaikille ruuan jälkeen. Roikuin työpaikkailmoitussivustolla monta tuntia, puntaroin ja huokailin. Illalla katsottiin jalkapallon MM-kisojen Espanja-Hollanti matsi, vieläköhän Espanja nousee?



Lauantaina valuttiin taas puistoon heti pikaisen aamiaisen jälkeen, tapasimme ihanan kolmejalkaisen koiran ja isän vauhdikkaiden kaksostyttöjen riepottelemana. Kaupan kautta kotiin ja puolenpäivän jälkeen saatiinkin koiravieraat! Ystäväperhe lähti häihin Çesmeen ja me otimme heidän koirat yökylään, lempeitä kun lampaat ja kahden kanssa ulkoilu kävi aika helposti. Naapurit kävivät uteliaina rapsuttelemassa hoitokoiriamme, melkein kaikki luulivat meidän vihdoin ottaneen uudet koirakaverukset. Mies raahasi jo kuukausia sitten kotiin roskikseen matkalla olevan kauniin baarijakkaran, se oli huonossa kunnossa ja nyt viikonloppuna se saatiin kunnostettua. Mies nikkaroi, ruuvasi, puhdisti sitruunalla ja suolalla, hinkkasi ja hankasi. Nyt tuoli etsii vielä oikeaa nurkkaa itselleen.

 


Saimme viikolla lainaan tytölle lastenistuimen pyörääni, sitä testailtiin tytön kanssa viikonloppuna. Pyörätiellä ajelu on kivaa ja rentoa mutta kaupungin halki meno stressaa, sain muutamat raivarit törpöille kuskeille ja olin itsestä ylpeä, kuinka hienosti latelinkaan kaikki kamalat haukkumasanat turkiksi rimpsussa! Tyttö tykkäsi todella kovin joten joutunemme hankkimaan oman istuimen tulevaisuudessa. İstuimen hinta pyöräliikkeessä on 220 tl, netissä näyttäisi olevan 120 tl, mitähän istuimet maksavat Suomessa? Pyörälenkin jälkeen tytön kanssa tiesi kyllä polkeneensa, huh kokemattomalle kyyditsijälle tasapainon pito oli eka kerralla työn takana, nyt rullaa jo aika kivasti. Illalla syötiin koko perhe Izmir köfteä ja hyödynnettiin lähikaupan viinitarjouskampanja. Kerrostaloelämään tottumattomille koiravieraille lauantain vilkas vierasliikenne talossamme taisi olla aika ihmeellistä.


Sunnuntaina Turkissa vietettiin isänpäivää ja mies oli saanut meiltä jo etukäteen uuden virvelisetin, illalliseksi tuli pyyntö spagetti bolognesea, tytön ja miehen lempiruokaa. Onneksi kakkua ei tarvitse vääntää, sillä kukaan ei perheessämme ole sen perään. Aamuherätys oli hauveleiden märkä pusu, olimme koko jengi aamulenkillä jo niin varhain ettei vastaantulijoita juuri ollut kuin muissa koirien kanssa lenkkeilijöissä. Isänpäivän kunniaksi mies teki tomaattimunakasta ja haettiin simitit vastapään leipäkaupasta.


Partsilla istuskelun jälkeen lähdin fillarilenkille, ajoin Mavişehirin ohi istuskelemaan pienelle laiturille, vieressä hääpari oli kuvauksissa ja muutama muukin nautti maisemista ja säästä lenkin lomassa. Merenrantaan oli virrannut jo melkoisesti piknik-väkeä ja lisää saapui koko ajan, ravintolat olivat pullollaan isänpäivän ruokailijoita. Paluumatkalla bongasin mainoksen, jonka mukaan tiistaista alkaen rannassa järkätään kahdesti viikossa ilmainen Zumbajumppa aamuvarhaisella, taidan liittyä mukaan?
 
Iltapäivällä koirakaverukset haettiin kotiin, kuultiin reissukuulumiset Çesmestä ja saatiin ihana lahja hoitopalkkioksi. Helteen helpottaessa vein tytön lähipuistoon, tavattiin kaveri ja sovittiin aamupalatreffit. Mies lähti fillarin kanssa lenkille ja kävi etsimässä meillekin taitettavia pikniktuoleja. Iltaa istuttiin parvekkeella ja seurattiin naapuruston elämää. Kesä on tullu todenteolla, koulut loppuivat ja loppuviikoksi on luvattu +35.

 
Odotatko viikonloppua vai hujahtaako se ohi muiden päivien joukossa?

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Majatalon emäntänä

Osa maailmalla asuvista suomalaisista majoittaa auliisti saapuvat ystävät ja sukulaiset, ehkä jopa naapurit ja tutut, toiset ovat tehneet tiukan linjan ja neuvovat tulijat hotelliin. Mitä suositumpi kohde, aurinkoranta tai hotti suurkaupunki, sen enemmin puolituttuja tulijoita kun taas kansan suosion ulkopuolella olevaan paikkaan eivät ainakaan ihan ketkä vaan vaivaudu. Lomakohteisiin hotelli+lentopaketti on monesti samanhintainen kuin pelkkä lento, joten sinne tullessa vieraat valitsivatkin monesti ihan omasta halusta hotellin ylläpidon. Turkilla on maana maine, joka pitää osan mahdollisista kyläilijöistä lähtöviivalla, se on sitten toisten onni ja toisten menetys.


Itse ja myöhemmin mieheni kanssa olemme majoittaneet sukulaiset ja hyvät ystävät, joskus on ollut tungosta ja tänä kesänäkin on hieman fiksailtu tulijoita ja menijöitä sillä tuplabookkaukset ovat rankkoja. Opasaikoina majoitin hyviä kavereita jopa omiin hotellihuoneisiin, toisinaan hienoihin mutta usein aika kälysiin koppeihin, joskus jo opaskaverin kanssa jaettuun soppeen mahdutettiin tulijalle lisävuode, sopu sijaa antoi ja hyvän ystävän kanssa on hauskaa vaikka koinsyömässä huoneessa, jossa tilaa on rajallisesti. Ystävistä on apua, kuten silloin kun jouduin kesken retken auringonpistoksen vuoksi sairaalaan ja lomalla oleva kaveri joutui opashommiin. Kotimaahan tai Turkissa matkatessa meille on aina nurkat odottamassa vastavuoroisesti ja hyvät nurkat onkin!


Myöhemmin vieraat ovat nukkuneet erilaisin nukkumisjärjestelyin, majoitukset ovat vaihdelleet olkkarin vuodesohvasta patjanurkkauksiin. Tutuilta on lainattu tarpeen mukaan lisäpatjoja. Tytön syntymän myötä vierashuone Ankarassa annettiin hänelle ja vieraat pääsivät nukkumaan keittiönnurkkaan, aamumaitoja lämmitellessä ja myöhemmin teetä kiehutellessa nousivat vieraatkin uuteen päivään. Meitä ei mieheni kanssa haitannut öisin puhuva appi tai kuorsaavat kyläilijät, meistä on ollut kivaa herätä kun talossa on normaalia enemmin ääntä ja meininkiä, kaikki astiat saavat kerrankin käyttöä. Kerrankin kaikki ruokakipot tyhjenevät eikä jämien kanssa tarvitse tuskailla. Tyttö nauttii vieraista ja on aamuisin onnessaan päästessään herättelemään näitä, vieraiden tulo tietää usein myös enemmin touhua päiviin ja enemmin herkkuja. Tänä viikonloppuna saimme vieraiksemme kaksi karvaista ystävää, koiraterapiaa!


Kyläilijämme ovat omatoimisia, muuten tuskin kokisin majatalon ylläpidon yhtä positiivisena. Kun olin töissä, menivät vieraamme omineen nähtävyyksille, ostoksille, rannalle, ostivat illaksi ruuat ja auttoivat keittiöhommissa, olemme siivonneet porukalla pidempään majoittuneiden kanssa, yksi on pessyt vessat ja toinen imuroinut, pesukonetta ovat opetelleet käyttämään ja pyykkipoikien paikkakin on selvillä. Omat vanhemmat auttavat tytön hoidossa ja meille tarjoutuu miehen kanssa ihka omaa aikaa syödä ravintolassa rauhassa, notkua terassilla ilman kiirettä, fillaroida ja hoitaa asioita. Kavereiden kanssa mennään ostoksille ja me taas saatamme samalla keikalla hoitaa virastoasioita, tulijoille on kerrottu ettei meitä haittaa näihin Turkissa iskevä ostomania eikä herkuttelu.


Rahasta puhuminen on monelle vaikea paikka. Turkkilainen taksikuski kyllä utelee tulosi ja pankkitilin numerot mutta sukulaisten kesken raha-asioista puhuminen on tabu, suomalaistenkin kesken on hankalaa aloittaa keskustelu majatalon kulujen jakamisesta. Tulijat ovat lomalla mutta kohteessa pyörii arki, vesi- ja sähkölaskut tuplaantuvat, samoin kauppalaskut kun ruokaa tehdään moninkertaisesti, lomailija haluaa syödä ulkona usein kun taas arkea pyörittäville se voi olla iso lohkaisu kukkaroon. Arki on arkea, laskut on hoidettava, lapset ja aikuisetkin sairastavat ja silloin mennään tilanteen mukaan.


Muutama vinkki majatalon pitäjille ja majataloon tulijoille:
  • Silloin kun porukkaa tupsahtaa yllättäen tuplasti ( Turkki ja sukulaiset...) kannattaa unohtaa hienot piperrysruuat ja tehdä saavillinen jotain mikä maistuu kaikille, kanapastaa, makaroonilootaa tai moussakkaa. Jälkiruuaksi vesimeloni.
  • Vieraita voi pyytää auttamaan kodinaskareissa, kotimajoitus ei ole hotellimajoitus.
  • Töissäkävijät tarvitsevat unensa, vieraat voivat kukkua tai mennä istumaan iltaa ulos omineen.
  • Lomailijoilla on yleensä matkabudjetti ja tarkoitus nauttia hyvästä ruuasta ulkona, tehdä ostoksia eikä pennejä lasketa. Majatalon pitäjillä voi olla tiukat ajat, asia on hyvä käydä läpi ja sopia ruokalaskuista ja muista menoista.
  • Majatalo ei ole aina auki eikä sinne tulla ilmoittamalla, asiasta sovitaan yhdessä ja etsitään sopivin aika kaikille.
  • Turkissa paikalliset ovat tottuneet olemaan kuninkaita vieraina mutta perheen kesken on kyllä ihan tavallista, että tiskeissä ja ruuanlaitossa autetaan. Majatalon pitäjät voivat pitää huolta vieraista mutta orjaksi ei tarvitse heittäytyä.
Kun kemiat toimivat niin vieraat tulevat uudelleenkin ja heidät otetaan ilomielin vastaan, huonosti menneet majoitukset tuskin toistuvat. Olen kuullut kauhutarinoita vieraista, jotka saapuvat täyttä ylläpitoa odottaen ja viisveisaavat perheen kiireistä tai kriiseistä. Onneksi meitä on heitetty kasalla mukavia vierailijoita, niin Turkista kuin Suomestakin, sellaisia joita odotetaan ja joiden lähdettyä hymyssä suin ja muistot mielessä suljetaan vuodesohvat ja toivotellaan hyvät kotimatkat. Kiva kun kävitte, tulettehan uudestaan.

Majoitatko tulijoita vai ohjaatko hotelliin ?

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Mezet ovat kesäruokaa

Ankaraan jäi miehen rakas piha ja sen kuokkiminen, täällä eivät parvekkeen kukkapurkit riitä mutta onneksi olemme Egeanrannalla ja mies pääsee kalaan. Moni kauhistelee Turkin toiseksi vilkkaimman sataman vedenlaatua, uskaltaako siitä onkia kalaa syötäväksi? Jaa-a, hyvin maistui sen enempää miettimättä. Turkissa vietetään ensi sunnuntaina isänpäivää ja mies sai meiltä etukäteen lahjan, virvelisetin. Se löytyi kaupasta, jonka ikkunan virvelit, linkkarit ja aseet varmasti houkuttelivat monia isiä, me tyydyimme tytön kanssa syömään ulkopuolella jäätelöä.


Kalan kanssa tein pari mezeä, joita en ole aiemmin itse tehnyt, şakşukan ja saksanpähkinä-kesäkurpitsa-jogurttimezen, ensimmäistä on ostettu usein kaupasta ja jälkimmäinen alueen tyypillisenä herkkuna oli uusi makuelämys ja loistava sellainen. Internetin selailu paljastaa Şaksukasta olevan useita versioita,  niitä on tullut vastaan ravintoloissa, mezetiskeillä kun ruokapöydissäkin, şakşuka nimistä ruokaa tarjoillaan myös monissa muissa lähialueen maissa, osassa on jauhelihaa, toisissa kanamunaa ja tomaattikastiketta, monissa maissa şakşuka on ruoka kun Turkissa se on alkupala. Anopin versiossa on perunaa mutta reseptien selailun jälkeen perinteinen turkkilainen meze pitää sisällään seuraavanlaisen kombon:

Şakşuka

3 keskikokoista munakoisoa
2 punaista suippopaprikaa
10 turkin pippuria ( voit käyttää chiliä tai värikkäitä paprikoita)
3 isoa tomaattia ( jos tomaatit ovat pieniä, käytä 5-6)
1 dl auringonkukkaöljyä
mustapippuria
suolaa
valkosipulia puristettuna
oliiviöljyä
3 dl paksua turkkilaista jogurttia

1. Kuori munakoisoista osa kuorta pois niin että saat niistä raidallisia. Paloittele koisot suunkokoisikis palasiksi. Jos koisot ovat kitkeriä, laita palat suolattuun veteen hetkeksi, kaada vesi pois ja kuivaa. Leikkaa paprikat ja chilit palasiksi.

2. Kuumenna öljy pannulla, paista ensin munakoisot osissa, nostele talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy imeytyy siihen. Paista sen jälkeen paprikat ja chilit kevyesti öljyssä. Poista koisojen alta talouspaperi ja lisää paistetut paprikat sekaan.

3. Kuumenna oliiviöljy pannulla, raasta sekaan tomaatit, mausta mustapippurilla ja suolalla, keitä tomaattikastiketta hetken aikaa. Purista valkosipulit jogurtin sekaan, mausta suolalla.


4. Lisää munakoisopalojen ja paprikoiden päälle valkosipulinen jogurtti ja sen päälle tomaattikastike.

  
Cevizli kabak salatasi / Saksanpähkinä- kesäkurpitsameze

Izmirin seudulla on monia mezeitä, joihin törmään ensi kertaa. Jogurttipohjaisista alkupaloista on monia muunnelmia, tämä herkku ui omaksi suosikiksi heti ensi kokeilulla, maut tässä mezessä ovat ihasti harmoniassa keskenään.


2-3  kesäkurpitsaa
3 tl jauhoja ( voi vaihdella hieman kurpitsojen vetisyyden mukaan!)
1,5 dl oliiviöljyä
1,5 dl vettä
3 dl paksua turkkilaista jogurttia
4 valkosipulinkynttä
2 dl murskattuja saksanpähkinöitä
tilliä
chilirouhetta
suolaa
mustapippuria

1. Raasta kesäkurpitsat ja laita pannulle, lisää jauhot, öljy ja vesi. Purista valkosipulit ja lisää pannulle, mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoittele keskilämmöllä kunnes seos on saostunut, anna seoksen jäähtyä hyvin.


2. Murskaa saksanpähkinät mortellissa tai tehosekoittimessa, jokainen maun mukaan kuinka pieneksi haluaa, jätä muutama kokonainen koristeeksi. Silppua tilliä haluamasi määrä.

3.Sekoita kesäkurpitsaseos, jogurtti ja pähkinärouhe, lisää tillisilppu ja chilirouhe, sekoita. Koristele kokonaisilla saksanpähkinöillä ja tillinpalasilla.


Molemmat mezet voi valmistaa etukäteen ja laittaa ne jääkaappiin, niin maut tasaantuvat. Şakşukan tomaattikastike ja jogurtti lisätään mezen päälle kuitenkin vasta tarjoiluvaiheessa. Mezet maistuvat hyvin kalan tai grilliruuan kanssa ja ovat viileinä tarjottuina ihanaa kesäruokaa.

Afieyt olsun!