torstai 27. marraskuuta 2014

Opetuksia turkkilaisesta sairaalamaailmasta

Syksyn aikana on vierailtu lääkärissä ja eri sairaaloissa ihan turhan usein. Viime vuonna tyttö kärsi useammasta kurkkutulehduksesta ja perhelääkäri neuvoi varaamaan myöhemmin ajan kurkku-korva-nenä lääkäriltä, kiirettä ei kuitenkaan hänen mukaan ollut sillä tytön melko isoja nielurisoja tuskin leikattaisiin vielä ellei tulehduskierre pahenisi. Tarhan aloituksen jälkeen nenä vuoti ja yskä vaivasi tasaiseen tahtiin. Kaksi korvatulehdusta sattui juuri lomapäiviin, jolloin terveyskeskus on kiinni, marssimme siis läheisen yksityisen poliklinikan lastenlääkärin luo.

Luonnon omia vitamiineja puristettuna.
Kahden kuukauden aikana vaivanneen korvatulehduksen jälkeen meidät siirrettiin nenä-korva-kurkku lääkärille. Vilkaisu korviin ja nenään. Molemmat risat, sekä kita- että nielurisat, on leikattava heti ja samalla korvat putkitetaan, kuulo on alentunut ja risat ovat aiheuttaneet purentavian. Kuulokoe meni poskelleen sillä tyttö oli ihan paniikissa kummallisessa paikassa ja vastasi kuulevansa kuulokkeista koko ajan. Lääkärin mukaan leikkaus olisi tehtävä heti seuraavalla viikolla, ennen sitä lääkkeeksi 3 päivän antibioottipiikkikuuri. Nämä laitettiin onneksi omassa terveyskeskuksessa, oman hoitajan toimesta. Hoitajalla oli sen verran kivat yllärit että piikki unohtui nopeasti, kindereitä ja patukoita. Apteekista sai vielä mukaan karkkia. Terveyskasvatusta parhaimmillaan, lääkäri ja apteekkari jakavat enemmin namuja kuin kukaan muu kaupungissa.

Talvella yrttikaupoissa käy kuhina, flunssaa torjutaan erilaisten yrttisekoitusten voimin.
Yksityisen puolen lääkäristä ei jäänyt oikein hyvä fiilis. Tytön kuulo on alentunut, kuunteleeko telkkaria tosi kovalla, no ei minun mielest...kyllä kuuntelee, jyräsi lekuri. Syö ilmeisesti huonosti? No ei vaan....selvä purentaongelma ja ruoka ei maistu sen vuoksi, paukutettiin eikä vastauksille jäänyt juuri tilaa. Mies varasi seuraavalle viikolle ajan yliopistollisesta sairaalasta ja taas mentiin nenä-kurkku-korva spesialistille. Olimme kuulleet lääkäristä hyvää ja vastaanotolta lähdön jälkeen olikin huojentunut olo. Lääkäri tutki tytön korvat, kurkun ja nenän, kyseli tarkkaan nukkumisrytmit, nukkumiskatkot, kuorsaamiset, syömiset ja kehityksen, sairasteluhistoria käytiin läpi ja sen jälkeen kokeisiin, kuulo testattiin, otettiin röntgenkuvia ja verikokeita. Kuulo oli normaali eikä purennassa löytynyt mitään vikaa, tulehduksiakaan ei ollut mutta verikokeilla suljettiin pois muut mahdolliset sairaudet ja tulehdukset. Aiemmin määrätyt antibioottipiikit ihmetyttivät lääkäriä, samoin kuulon aleneminen ja purentavika, joista ei löytynyt viitteitä. Nielurisat ovat isot mutta kitarisa ei vaikuta häiritsevän, sen leikkaamista ei tohtori muutenkaan kovin herkästi suositellut. Kuukauden päästä kontrolliin ja seurataan tulehduksia ensimmäisen tarhatalven aikana, sen jälkeen mietitään nielurisaleikkausta uudelleen.

Granaattiomena on loistava antioksidanttien lähde.
Mitä opimme tästä? Turkissa lääkäri on tärkeä, ei sairaala. Niin valtion- kuin yksityisensektorin sairaaloissa on eri tasoisia spesialisteja. Yksityisellä on aina muistettava, että sen toiminta perustuu täysin rahan ansaitsemiseen asiakkailta eli potilailta, suuremmissa operaatioissa kannattaa konsultoida vähintään kahta lääkäriä ja luottaa omaan vaistoon. Hyvillä asuinalueilla terveyskeskuksen lääkärit ovat yleensä hyviä, tutkimuksia tai lääkkeitä ei määräillä yhtä herkästi kuin yksityisellä. Yliopistolliset sairaalat ovat hyviä, sillä ne ovat tutkimussairaaloita, lähes kaikki tutkimukset on mahdollista suorittaa samassa paikassa, yksityisillä poliklinikoilla taas lähetetään sinne tänne kokeisiin, joista maksetaan aina erikseen. Lääkäreistä kannattaa kysellä tutuilta, missä on hyvä gynekologi entä luotettava kurkku-nenä-korva spesialisti? Tytölle yksityisellä suositellut leikkaukset olisivat maksaneet 850 tl ( n.330€) kun niiden hinta yliopistollisessa sairaalassa olisi ollut 220 tl (n.79€).

Kalastuskausi on parhaimmillaan!
Tulehduksilta on nyt hetkeksi säästytty, kop kop. Saimme lääkäriltä neuvon hankkia tytölle nenähuuhtelupaketin lapsille, jota käytetään pienille lapsille kuurina. Loistava keksintö. Ensimmäinen tarhavuosi on tunnetusti sairastelun aikaa, tyttö on selvästi saanut tarpeekseen ronkkivista lääkäreistä ja piikeistä. Me vanhemmat olemme saaneet tarpeeksi sydämen tykytyksiä ja huolehtumisia. Huomenna tarhaan ja kohti uusia pöpöjä ja valuvia neniä!

maanantai 24. marraskuuta 2014

Tarharuokaa ja eväitä

Tarharuokailu on tuonut meidät paikallisen laitospöperön äärelle. Aamupäiväryhmälle on tarjolla aamiainen ja toisinaan hedelmä, ruokalista toimitetaan vanhemmille joka kuun alussa tai sen voi tsekata nettisivuilta ja koulun ilmoitustaululta. Alussa neiti ei syönyt juuri mitään, ei kuulemma moni muukaan, toisella viikolla meininki muuttui ja tarharuoka alkoi maistua. Nälkäisenä ei jaksa leikkiä ja ryhmäpaine toimii?

Meillä syödään kotiruokaa, olemme suhteellisen kaikkiruokaisia ja tykkäämme herkutella ajoittain. Emme ole tiukkiksia tytön ruokailujen suhteen, suklaata saa toisinaan, kaakaomaitoa ja hamppareita erikoispäivinä, ruoka-aikoja yritämme noudattaa mutta joustoakin vaaditaan menojen mukaan. Tarhaan menon myötä ruoka-aikoja on jouduttu hieman muuttamaan ja miettimään kuinka suhtautua paikalliseen tarharuokaan.


Tytön eka viikon lemppari oli nutellaleipä, kanamuna oli liian kovaksi keitettyä ja maito ei maistunut mukista vaan olisi tarvittu pilli. Seuraavalla viikolla upposi jo munakkaat, pähkinät ja maito mukista. Tarhalla on oma keittiö ja kokki, ruoka on oman mittapuuni mukaan vaihtelevaa mutta aika täyttävää ja siitä ei ilmeisesti pihistellä, sillä lisää saa pyytäessä. Vanhemmilla on tapana laittaa lasten laukkuihin koko luokalle jaettavaksi välipalaa ja toisinaan herkkuja, opettaja on pyytänyt että laukkuihin sujautetut eväät olisivat terveellisiä kuten kuivahedelmiä, kaurakeksejä tai hedelmiä, ei mielellään sokerisia juttuja, leivonnaisia tai karkkeja. Itse olen laittanut viemisiksi täysjyvätikkuja ja myslikeksejä, yhden tarhakaverin äidin mielestä mansikkaiset toffeet voidaan laskea terveellisiin välipaloihin.

Viime viikon ruokalista:

Ma Ayvalik tostu eli makkaralla, juustolla, tomaatilla tms. täytetty lämmin leipä, lasten tee ja omenaa
Ti   Keitettyä kanamunaa, keitettyä perunaa, juustoa, maitoa ja saksanpähkinöitä
Ke  Juustopasteija, oliiveja, tomaattia, kurkkua ja mehua
To   Boyoz eli alueelle tyypillinen piirakka, juustoa, tomaattia, kurkkua ja maitoa
Pe   Omeletti, juustoa, kurkkua, oliiveja, lasten teetä ja maitoa


En ole terveysintoilija mutta suhtaudun ruokaan intohimoisesti, raaka-aineet, kotiruoka ja monipuolisuus ovat tärkeitä. Koulun aamupalalista saa toisinaan huokailemaan, suklaaleipiä, rasvaisia börekejä ja pillimehua? Eikö joka aamu voisi olla maitoa ja enemmin kanamunaa ja vihanneksia? Toisaalta olen onnellinen, että tyttö oppii syömään koulun peruspöperöä, meillä kun kotona syödään sekalaista fuusioruokaa Turkista ja Suomesta. Yhteinen ruokailu lasten kanssa opettajien avustuksella on myös hieno juttu ja tykkään ajatuksesta, että ruuan valmistaa koulun oma kokki, joka hyörii kokkihatussaan aamulla jo pihamaalla. Ei tarjolla sentään pelkkää sokeria ja jauhoja ole vaan ihan terveellisiäkin tuotteita kuten oliiveja, pähkinä- ja kuivahedelmäsekoituksia, lasten yrttiteetä, juustoa, omeletteja, keitettyjä kanamunia, vihanneksia ja hedelmiä. Syksyn tultua ruokalistalle on otettu myös kerran viikossa keittoa, linssikeittoa, tomaattikeittoa tai linssi-bulgur-vihanneskeittoa. Keitto kuulostaa suomalaisittain oudolta aamiaselta mutta Turkissa sosekeitto on tyypillinen aamiainen.


Meillä kotona on herkuteltu börekillä, kaakaomaidolla, kekseillä ja joskus suklaalla. Tarhan myötä tyttö on pyydellyt kotiin nutellatahnaa ja jälkkäriksi suklaata. Jälkiruokia meillä ei ole juuri koskaan joten tässä ollaan ehkä törmäyskurssilla turkkilaisen ja suomalaisen ruokamaailman kanssa. Saimme tarhan alkaessa monistenipun liittyen lastenkasvatukseen, yksi osio käsitteli ruokaa ja esimerkkillisiä aterioita. Olin hieman hämmästynyt, että sokerin katsotaan edelleen kuuluvan terveelliseen ruokaympyrään, pienenä osana mutta kuitenkin. Tatli ye, tatli konuş, sanoo turkkilainen eli vapaasti käännettynä kun syöt makee, ovat sanasikin kauniita.

Aamupala nautitaan tarhassa vasta 09.15 ja me heräämme tytön kanssa 06.45. Annan tytölle siis ennen lähtöä keitetyn kanamunan tai jogurtin sekä maitoa. Kello 11.00 lapsille on toisinaan tarjolla hedelmiä tai lisämaito, jokaisella on oma vesipullo pakattuna mukaan. Samaan aikaan tarjotaan usein vanhempien mukana laittamia välipaloja tai opettajan oman varaston herkkuja. Tarhalaiset tekevät lähes viikottain retken ja osana retkipäivistä ruokailu on ulkoistettu puistojen tai vierailukohteiden kahviloihin, viime viikon reissulla tarjolla oli hampurilainen, ranskalaiset ja pillimehu. Siitä hampurilaisesta puhuttiin vielä illallakin, oli se sen verran ihmeellistä herkkua.


Kun haen tytön tarhasta, onkin jo lounasaika, aika usein suuntaamme suoraan kotiin syömään. Toisinaan nappaan neidille koulun edustalta mukaan seesamirinkilän ja kaupasta pillimaidon matkaevääksi, joskus nautimme lounaan ulkona. Koulun lähettyvillä on kivoja pieniä lounasravintoloita, joista saa kalaa, keittoja ja turkkilaisia kotiruokia. Ensimmäisten kuukausien aikana neiti ei ole lihonut eikä laihtunut, opettajan mukaan ruoka maistuu ja energiaa kuluu päivän aikana. Kotona ollessaan neiti oli laiska syömään ja käytti herkästi hyväksi hömelöä äitiään joka avitti syömisessä. Tarhan myötä niin syömisessä kuin monessa muussakin asiassa on herännyt uudenlainen into tehdä asiat itse. Minä autan leipomaan, minä teen hommia ja minä syön itse.

Miten sujuu teidän tarha- tai kouluruokailu?


tiistai 18. marraskuuta 2014

Kun tulppa on irti

Aamulla on metrossa ruuhkapiikki ja tiivis tunnelma, kanssamatkustajien kanssa voi alkaa juttelemaan tai sitten vaan kuunnella juttuja. Takanani seisoo kaksi naista matkalla töihin. Turkissa ei voi erehtyä töihin menijöistä sillä ulkoinen habitus vaatetuksessa, hiusmuotoilussa ja asenteessa suorastaan huutaa: olen työläinen. Toinen naisista valittaa tyhmästä miehestään ja lapsestaan, joka on selvästi tulossa isäänsä, toinen taas puuskahtaa että tyhmyyden nyt kestää mutta väkivaltainen ja arvaamaton mies tekee hulluksi. Naiset jatkavat jutustelua toisen ikävästä kohtalosta, äänekkäästi, yhtään häpeilemättä. Parin pysäkin välin aikana on ehditty miettiä eroa, tulevaisuutta yh-äitinä ja mahdollisia elatusmaksujen suuruuksia. Suvun hyvikset ja pahikset. Asiasta puhutaan aamumetrossa kuten illan ruokalistasta. Pidän ilmeeni lunkkina, ihan normaalia pulista kotiväkivallasta aamumetrossa, onhan.


Tytöllä on takana kaksi kuukautta tarhaa ja minulla samanverran lyhyitä juttutuokioita ja tapaamisia muiden vanhempien kanssa. Muutamien kanssa jutellaan enemmin, vaihdetaan kuulumiset lapsista, säästä, koulusta ja käydään joskus samaan suuntaan menevien kanssa yhdessä puistossa, ostetaan lapsille vuorotellen seesamirinkelit. Eräänä päivänä juttelen tutun äidin kanssa heidän tapaamisestaan opettajan kanssa. Hyvin meni, tosin opettaja sanoi tytön olevan toisinaan hieman allapäin, no onhan se kun miehelläni on syöpä, kertoo äiti. Kuuntelen ja yritän sanoa jotain tsemppaava ja järkevää. Toisinaan mies on niin kiukkuinen ja väsynyt hoidoistaan ja lääkityksestä, että kodin tunnelma ja miehen äksyily vaikuttaa taatusti lapsiin. Nyökyttelen ja halaan rouvaa lähtiessäni. Tiedän yllättävän paljon tarhan perheiden yksityisasioita kahden kuukauden jälkeen. Ali vetää tyttöjä korvista ja paidasta, koska tämän vanhemmat ovat eroamassa ja Durulla on ongelmia keskittymisen kanssa mutta niin on kuulemma muillakin suvussa.


Turkkilaisilla on tulppa irti, puhe pulppuaa joka tilanteessa, paha ja hyvä olo pulppuaa estottomasti metrossa, bussissa, koulun käytävillä ja työpaikoilla.Turkkilaisille kotiväkivalta, rahattomuus tai sairaudet ovat osa arkea, niitä ei juuri häpeillä. Niitä jaetaan tuntemattomille ja puolitutuille puistonpenkeillä, metroissa ja työpaikoilla. En enää hätkähdä mutta suomalaisena tumpelona olen toisinaan niin yllättynyt että sekoilen sanoissani, otan osaa eikun yrittäkää jaksaa ja paranemisia, voinko auttaa olisi varmaan aina sopivin? Turkkilainen saa minut edelleen häkellyksiin avoimuudellaan, näytän ulospäin viilipytyltä mutta sisälläni on mekkala, miten hän uskaltaa puhua noin avoimesti kipeästä asiasta puolituntemattomalle?


Tytön tarhamatkalla on liian monta houkuttelevaa kahvilaa ja leipomoa, viime viikolla poğaçat tuoksuivat niin hyville ja teelasin kilinän vastustaminen oli turhaa. Ihanaa, pöydässä tuore sanomalehti, kuppi kuumaa ja juustotäytteinen lämmin pasteija. Kahden minuutin päästä pöytääni saapui rouva, joka tiedusteli vapaata paikkaa, olkaa hyvä. Hyvästi yksinäinen aamuhetki. Seuraava puolituntinen kului kaikkea muuta kuin lehden parissa, läpi käytiin Izmir ennen ja nyt, Turkki ennen ja nyt, rouvan ukrainalainen miniä ja monikulttuurisen perheen arki Turkissa. Avaamaton lehti ei lähtiessäni haitannut, olin kuullut yhden ihmisen mielenkiintoisia ajatuksia ja pohtinut Turkin tulevaisuutta. Turkki tarjoaa aina silloin uutta purtavaa mietittäväksi kun sitä vähiten odottaa. 


Lähipuistossa tapaan siellä usein tepastelevan mummon, tiedän rouvan olevan juttuseuraa vailla sillä olen nähnyt hänet aiemminkin jututtamassa muita. Rouva istahtaa viereeni ja kertoo aika pitkälti oman elämäntarinansa, luukato vaivaa, lapset ovat kiireisiä, lapsenlapsilla liian pienet sukkahousut ja yhden tyttären mies hullu, ehdimme rouvan tarinassa aika pitkälle kunnes meidän on pakko lähteä kotiin, tarina jatkunee ensi kerralla? Jään miettimään, annanko itsestäni paljoakaan kyselijöille tai kuuntelijoille? Aika paljon vähemmin kuin paikalliset, pulisen ja pohdin mutta minulla on selvä suomalainen raja, jonka toiselle puolelle jäävät vakavat sairaudet, perheensisäiset ja raha-asiat. Työkuviot, flunssat ja kaikkia kiinnostava elämäni ulkomaalaisena Turkissa sen sijaan ovat avoinna keskustelukumppanille.

Ei päivää ilman yhtä elämänkohtaloa, ei kauppareissua ilman tarinaa. Asioiden jakaminen koko kansan kesken on turkkilaisten tapa purkautua, toisinaan tulppa voisi ehkä pysyä vähän aikaa kiinni mutta ehkä on parempi että tulppa on auki kuin liian tiukassa? Ihmisten surut ja kohtalot vyöryvät pitkin katuja ja käytäviä, puhelimeen kovaa pälpättävän ohikulkijan jutuista huomaat tämän antavan neuvoja muistisairaalle sukulaiselle ja rantakivillä kaverin olkapäälle itkevän nuoren kuulet potevan sydänsurujaan, korvat voi laittaa kiinni mutta kahvilan tai puiston penkille saattaa saada puheliaan turkkilaisen, jolla on jo uusi tarina kerrottavana ja jaettavana. Joskus tekisi mieli lykätä tulppa paikoilleen mutta useimmiten ei. Jos tulppa olisi tiukassa, tuskin tässäkään blogissa olisi tarinoita paikallisten arjesta, iloista ja suruista.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kasvismoussaka

Meillä syödään viikottain ainakin muutamana päivänä kasvisroukaa, kesällä enemmin papuja ja talvella taas useammin linssejä ja eri kaaleja. Munakoiso taitaa olla suosikki raaka-aineeni, niin kasvis- kuin liharuuissakin. Luin useampia ohjeita kasvismoussakasta ja useammissa käytetään linssejä, jotka alussa tuntuivat hieman tylsiltä moussakan täytteenä. Tulos oli kuitenkin ihan loistava, joten kasvismoussakaa on tehty jo useamman kerran.

 Kasvismoussaka

3 isoa munakoisoa
öljyä
1 iso sipuli
4 dl keitettyjä vihreitä linssejä
3 rkl tomaattipyreetä
2 tomaattia
4 valkosipulinkynttä
persiljasilppua
suolaa
pippuria
( herkkusieniä, purjoa, selleriä, paprikaa, chiliä..)


Valkokastike:
3 rkl voita
3 rkl jauhoja
4 dl maitoa
suolaa
pippuria
(muskottipähkinää)
1 kanamuna
juustoa ( myös feta käy)

1. Viipaloi munakoisot ja itketä tarvittaessa. Itkettämisen avulla mahdollinen kitkeryys poistuu, laita suolaa viipaleille ja kun ne ovat itkettyneet, taputtele kuiviksi talouspaperilla. Voit paistaa munakoisoviipaleet öljyssä rapsakoiksi mutta itse suosin niiden paahtamista uunissa. Levitä viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille, sivele niille oliiviöljyä ja paista noin 20-30 minuuttia 180 asteessa, tarkkaile etteivät ne pala, käännä kerran paiston aikana.

2. Kun munakoisot paahtuvat uunissa, tee kastike valmiiksi. Kuullosta reilussa oliiviöljyssä sipulisilppu, lisää valkosipulit puristettuina ja kaksi kuorittua tomaattia pieneksi silpuksi pilkottuna. Lisää sekaan tomaattipyree ja linssit, sekoittele ja lisää hieman nestettä. Hauduta seosta. Halutessasi voit lisätä seokseen herkkusieniä, purjoa, selleriä, paprikaa tai chiliä. Omaani lisäsin 4 mietoa turkinpippuria ja herkkusienen jämät. Mausta lopuksi persiljasilpulla, suolalla ja pippurilla.

3. Valmista valkokastike. Kun kastike on saostunut, anna sen jäähtyä hetki ja lisää sen jälkeen nopeasti vatkaten kanamuna, mausta suolalla ja pippurilla ja mahdollisella muskottipähkinällä.


4. Laita uunivuokaan kerroksittain tomaatti-linssi-kasviskastiketta ja munakoisoviipaleita, päällimmäiseksi munakoisokerros. Kaada lopuksi valkokastikeseos koko komeuden päälle ja ripottele päälle juustoviipaleita tai -raastetta. Paista 180 asteessa noin 40 minuuttia. Tarjoile heti salaatin kera.

Afiyet olsun!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kauppakassin hinta

Tykkään itse lukea eri maiden ostoskoreista ja niiden hinnoista, joten tässä meidän viime perjantain ostokset. Tein niitä vähän useammassa erässä, vihannekset riittävät noin viikoksi, muita tuotteita kuten maitoa, lihaa ja kalaa sekä juotavaa haetaan tilanteen mukaan lisää viikon aikana.


Tytön tarhaan viennin jälkeen suunnistin ekana Alaybeyn metroaseman takana vihanneksia ja hedelmiä myyvien mummojen ja pappojen luo. Tämä paikka oli huippulöytö, hampaattomat sydämelliset vanhukset kauppaavat omia tuotteitaan ja kaikki ostamani on ollut laadukasta, hinnat aavistuksen yläkantissa mutta eipä tarvitse pettyä tomaatin sisältöön.

Kilo tomaatteja                  4 tl
Nippu kevätsipulia            2 tl
     Rukolaa                            0.50 tl
Voikukkanippu                  1 tl
  Kilo kurkkuja                     3 tl
    Tillinippu                         0.50 tl
                                          11tl

Ennen kotikulmille saapumista on kadunpätkä, jossa on luontaistuotekauppa, leipomoita, maustekauppoja, hedelmämyymälöitä, juusto- ja herkkukauppoja ja ravintoloita. Ostin puuttuvia tuotteita ja täysjyväpatonkia, jota ei saa vastapäisestä leipäkaupasta. Hedelmäkaupasta täydensin mitä ei löytynyt mummoilta.

Pussi oreganoa                                        2 tl
Pussi tulista paprikamaustetta                2 tl
Tomaattipyreetä eli salçaa                      4 tl
  Täysjyväpatonki                                   1.25 tl
Kilo punasipulia                                     2 tl
Kilo omenoita                                        4 tl
    Kilo mandariinia                                   1.25 tl
                                                              16.50 tl


Tytön tarhahakumatkalla silmät osuivat pinaattinippuun, joten nappasin kadun varren kaupasta mukaani vielä jotain.

     Pinaattinippu                                       1.50 tl
0.5 kg Punaisia viinirypäleitä              1 tl
300 g Makeita turkinpippureita           2 tl
4 Kesäkurpitsaa                                   1 tl
10 Pientä vihreää paprikaa                  2 tl
                                                            7.50 tl

Carrefourista:
Tuoremaito                                         2.75 tl
UHT maito                                         2.50 tl
6 x 300ml sooda                                 2.20 tl
Punaviinipullo                                   10.90 tl
2 pillimehua                                       1.50 tl
500 g jogurttia                                    2.50 tl
Suklaatikkari                                       1 t
Halloumia                                          5.90 tl
                                                            29.25 tl

Sunnuntaina lihakaupan lihapullia  15 tl

Ostoskorin kokonaishinta: 79.25 tl =  n.29 €

Tällä hetkellä kurssin on seuraava: 1 € = 2.8 tl

Perjantaina istuuduimme tytön kanssa tarhan jälkeen suoraan ystävän valmiiseen lounaspöytään, arjen luksusta! Illaksi tytölle lämmiteltiin brokkolikeittoa ja itselleni tein salaatin, mutustin patongin jämiä onnellisena. Lauantaina syötiin keittoa päivällä ja illaksi tehtiin tytön kanssa pizza tyyliin mitä-kaapista-löytyy. Sunnuntaina ostettiin lihakaupasta kasap köfte eli kaupan omia lihapullia, pakkasesta hieman kanaa, keitettiin perunoita, brokkolia ja porkkanoita.



perjantai 7. marraskuuta 2014

Mitä bloggaamisesta on jäänyt käteen?

Joulukuussa bloggausta on takana kaksi vuotta, lyhyt aika mutta miten mukavia juttuja siihen onkaan mahtunut. Vauvasta on tullut tarhalainen, olemme muuttaneet toiseen kaupunkiin, olen saanut kansalaisuuden, menettänyt koiran mutta saanut onneksi uusia ystäviä. Blogien kautta tutuiksi ovat tulleet muut ulkosuomalaiset bloggaajat, olen tavannut sen kautta uusia ihmisiä ja saanut nauttia kirjoittamisen ilosta! Olen oppinut että Islannin pääkaupungissa asutaan omakerrostaloissa, korealaiset rakastavat sojua, Belize on maailman pienin pääkaupunki ja Israelissa on ihania ruokatoreja ja kokeilevia keittiöitä. Tiedän mitä ruoka maksaa suurinpiirtein Vihreällä Saarella ja Norjassa, millaista on koulunkäynti Etelä-Ranskassa pienten lasten kohdalla ja kuinka kolmelapsisen erityisperheen arki pyörii Amerikassa. Millaista on olla sairaanhoitajan Saudi-Arabiassa tai kuinka sujuu maiden välinen muutto. Millainen on ghanalainen miljöö ja miten käy koulunkäynti Algeriassa. Aika hienoa, sanoisin.

Olen tavannut muutaman lukijan. Viime kesänä tapasin  kaupungissa 70-luvulla asuneen ihanan rouvan, jonka kanssa aika lensi siivillä ja sain kuulla monta tarinaa millaista oli arki silloin ennen. Tavataanhan taas ensi vuonna? Se, että tutustuin Izmirin suomalaisiin niin nopeasti, on blogin ansiota, se on kuulkaa hienoa että tapaa ryhmän suomalaisia rouvia melkein heti uutena tulijana, naisia jotka ovat asuneet Turkissa silloin kun itse raahustin nokka vuotaen tarhaan.  Enemminkin on tullut yhteydenottoja ja kyselyitä mukaan konsertteihin, ostoksille tai ihan vaan kahville, kaikkiin ei aika ole riittänyt ja hieman myös varovaiseksikin olen tullut. Ruudun takana lukijoilla on minusta ja perheestä tietoa paljon, minulla taas lukijoista melko vähän. Vakkarikommentoijat tunnen jo, tiedän vähän taustoja ja mieliaiheita, kuka odottaa ruokapostauksia ja joku toinen taas tarinoita tarhamaailmasta. On kiva tietää, että moni seuraa tarinoitani tasaiseen tahtiin.



Sähköpostiin olen saanut meilejä laidasta laitaan, kysymyksiä liittyen tulevaan lomaan, vinkkejä Ankaraan, Izmiriin ja muihinkin kohteisiin, miten pukeutua turkkilaisiin häihin, tulevalle lapselle annettavasta nimestä, raskaus- ja synnytysasioista, turkkilaisen viisumeista ja oleskeluluvista, lapsien ruokatarvikkeista, vaipoista ja lääkäreistä, eläimen kuljetuksesta Suomeen ja Suomesta Turkkiin. Henkilökohtaisempia kirjoituksia aina toisinaan ja jokaiseen olen pyrkinyt vastaamaan. Yksikään tullut viesti ei ole ärsyttänyt, päinvastoin lämmittänyt. Mukaan on mahtunut yhteydenottoja opinnäytetöitä tekeviltä, tiedusteluita turkkilaisten mausteiden käytöstä ja taustatietoja nuorten dokumentin tekijältä. Itse toivon viestittäväni blogin kautta arkea tutuille ja tuntemattomille. Pitkän taipaleen jälkeen, meillä on Turkkini kanssa aika arkinen suhde, tarinanikin ovat sitä. Politiikkaan en tule sohaisemaan eikä asukuvia tai meikkipostauksia tulla näkemään. Minun Turkki on arkinen, rakas, maukas, värikäs, hullu ja raastava.


Muista ulkosuomalaisista bloggareista on tullut kuin tuttuja, olen roikkunut mukana pitkään monien tarinoiden mukana, seurannut sivusta taisteluita tauteja vastaan ja muita elämän aallonpohjia, ilostunut hyvistä uutisista, työpaikoista, perheenlisäyksistä ja uusista haasteista. Blogin kautta Korea, Irlanti, Ranska, Israel, Amerikka, Chile, Belize, Sudan, Norja, Afganistan, Saudi-Arabia, Englanti, Algeria, Tunisia, Islanti, Sveitsi, Kurdistan, Italia, Espanja, Kiina ja Australia ovatkin tulleet paljon arkisemmiksi, mielenkiintoisemmiksi ja kotoisammiksi mitä aiemmin. Niissäkin mietitään lasten koulujuttuja, käydään kaupassa, tehdään ruokaa ja makoillaan sohvalla, jaetaan melko samanlaisia arjen iloja ja suruja, kuka samaan aikaan kevättä viettäen ja toinen syksyä odotellen, valtamerten laidoilla, samanalaisia ulkosuomalaisen ajatuksia pyöritellen. Ulkosuomalaisen silmin toinen maa tulee selkeästi tutuksi kun sen kertoo toinen ulkosuomalainen, sehän on melkein naapurista kotoisin, Suomesta kun ollaan.


Osa ulkosuomalaisista on palannut Suomeen ja ihan yhtä suurella mielenkiinnolla seuraan heidän elämää nyt siellä, miltä Suomi tuntuu ulkomaanvuosien jälkeen, ottaako avosylin vastaan vai tukistaako? Toiset muuttavat maasta toiseen, Malesiasta Kiinaan ja Belizestä Sudaniin, voiko sen parempia matkakertomuksia ollakaan, monien matkailualan julkaisujen jutut jäävät aikamoisiksi pintaraapaisuiksi, anteeksi vaan.  Miten monikulttuurinen perhe sopeutuu Sudaniin, kuinka italialaistunut ihan suomalainen Leila viettää lomansa nykyisessä kotimaassaan, mihin Saudeissa työskentelevä suomalainen nainen matkustaa ja millainen on roadtrip Ausseissa entä kotimaanmatkailu Algeriassa?


Ulkosuomalaisten blogit ovat usein aika realistisia, vaikka kaikkea ei tuhansille lukijoille jaeta niin selväksi tulee ettei Italiassa syödä aina pizzaa punaruutuisilla pöydillä, uusi kotimaa ei aina syleile sinne saapujaa eikä Turkissakaan paista aina aurinko. Perheenjäseniä menentyy, koulu ei suju, monikulttuurisen perheen monikielisyys tökkii, toinen kotimaa mättää, naapurit rasittavat tai systeemi on mätä. Monen ulkosuomalaisen arki jatkuu mellakoiden ja sisällissotienkin keskellä, lasten ruoka-allergiat saavat erilaiset mittasuhteet alkeellisissa olosuhteissa, tulvat, maanjäristykset, köyhyys, pakolaiset, maan rajoilla riehuva sota ja terrorismi saattavat liipata läheltä. Rivien välistä on monesti helppo lukea toista ulkosuomalaista.


Lukiessani Leilan tarinoita Spoletosta, Helenan Antibesista, Katan Sudanista tai Terhin juttuja Koreasta, näen sieluni silmin kadut, kuppilat ja arkiset kuviot. Israelin Jaelin ruokajuttujen jälkeen olen suunnannut useamman kerran pikkukauppoihin kyselemään ruokatuotteita, joita ei löydy marketeista. Näiden kaikkien blogien jälkeen matkakuume on lisääntynyt. Tuntuu hurjan jännältä ajatella, että siellä se toinen suomalainen asuu ja elää Saudi-Arabiassa tai Afganistanissa työskennellen, Sudanissa arka pyörittäen, korealaisessa pikkukaupungissa opettaen paikallisille pullan tekoa tai yksityisyrittäjänä Islannissa. Mahtavia tyyppejä, tekevät vaikka mitä. Syövät mielenkiintoisia ruokia minunkin puolesta, kertovat miltä arki näyttää siellä muualla, toreilla, aukioilla, sairaaloissa, kouluissa, työpaikoilla, metroissa ja lenkkipoluilla.

Kiitos lukijoilla, kanssabloggaajille ja kommentoijille, sähköpostien lähettäjille! Kiva, että olette ruudun takana. Jatketaan.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Töitä, kiitos

Olen ollut aktiivisena työnhakijana nyt kolmisen kuukautta, hakemuksia on lähetelty sinne ja tänne mutta mitään mielenkiintoista ei ole ilmaantunut. Olen paikallisille työmarkkinoille hieman liian vanha ja vähän liian ulkomaalainen, suurin miinus on kuitenkin oikeiden suhteiden puuttuminen, niitä linkkejä kun vasta ollaan luomassa vuosi muuton jälkeen. Kolme kotiäitivuotta menivät ilman suurempia paineita tulevaisuudesta tai työllistymisestä, kotona olo oli kivaa ja päivät soljuivat tytön ohjelman mukaan. Mies piti toisen kesän vapaata työpaikan vaihtojen välissä ja viime kesä kului hyvin alhaisella työmäärällä, takana on siis ainakin reippaasti perheen yhteistä aikaa. Tilipussi ei aina kiitellyt mutta valintoja ei kaduttu.

Yritys on kovaa. Espanjan kurssi 150 tl/kk, tarjolla on myös muita preppauskursseja, putkimiehen palveluita ja lastenhoitoapua. Ilmoituksia on lyhtypylväissä, metrotunneleissa ja tietyömaaaidoissa.
Tytön tarhaanlähtö oli lopullinen nykäisy siihen suuntaan, että kotiäiteilyä on saatu tarpeeksi ja töitä olisi löydettävä. Työpaikan etsinnässä on muutama mutta, kuten tunnettua, paikallinen yhteiskunta ei ole kovin voimakkaasti panostanut äitien työllistymisen helpottamiseksi. Valtion tarhat pienille ovat puolipäiväisiä, koko päiväinen työ vaatii siis yksityisen tarhan, joka maksaa aikalailla valtionpuolta enemmin ja palkan on siis oltava sen mukainen. Lastenhoitajaa en haluaisi ottaa, sillä tarhan ympäristö on mielestäni virikkeellisempi ympäristö. Puistossa tavatut lastenhoitajat eivät juuri vakuuta, kyllästyneinä ja väsyneinä vauhdikkaiden tapausten perässä juoksentelu ei huvita, keinua keinutetaan samalla tuolilla istuen ja voisin kuvitella telkkarin olevan monien lastenhoitajien pelastus.

Kotimatkalla tarhasta voi syöttää puluja.
Olen tehnyt erilaisia töitä elämässäni mutta nyt yritän etsiä paikkoja, joissa voisin käyttää omia vahvuuksiani ja samalla nauttia työstä, osa-aikainen duunikaan ei olisi poissuljettu, vuorotyöt ja iltavuorot eivät sen sijaan sovi. Se sulkee pois suurimman osan hotelli- ja lentokenttäalan töistä. Olen hakenut töitä, joissa voisin käyttää kielitaitoani ja aiempaa kokemusta hyväksi. Opastyöt ovat hieman ongelmallinen yhtälö, viikon tai kahden opastusta varten tarvittaisiin kotiin lastenhoitaja ja omat yksityiset opastukset freelancerina taas vaatisivat virallisen oppaan paperit, joka onkin pidempi prosessi. Käännöksiä olen jonkun verran tehnyt mutta ilman virallisen kääntäjän tutkintoa olen käännöstoimistojen armoilla, jotka taas verottavat välistä isot summat ja maksavat kääntäjälle melko huonosti.

Tarhan askarteluja varten käynti kirjakaupassa tai sekatavarakaupassa on lähes viikottainen.
Tiedän, että olen ollut työnhaussa vasta vähän aikaa mutta samanaikaisesti olen jo suunnitellut kuinka työllistäisin itseni, ellei töitä löydy. En kaipaa työhöni menemistä konkreettisesti työpaikalle, työkavereita ja rutiineja, päinvastoin tekisin mielelläni töitä kotoa käsin tai palloilisin siellä täällä töiden mukaan. Mies pystyy joustamaan työvuoroistaan ja tarkoitus olisi pitää tyttö nyt ainakin tämän vuoden puolipäivätarhassaan. Tarhalaisen elämään tottuminen on vasta aluillaan ja uudet kaverit ja opettaja ovat tytölle tärkeitä, toiseen tarhaan siirtäminen tuntuisi aika ikävältä.

Meillä on syksy!
Tarvittaessa mies tekisi vain iltatöitä ja minä päivähommia, haut ja viennit ajotettaisiin sen mukaan. Tarvittaessa palkattaisiin iltapäiväksi kotiin hoitaja, joka auttaisi samalla siivouksessa. Samalla hoituisi talven aikana odottava flunssarumba, kun jompikumpi vanhemmista olisi aina kotona. Hätätapauksissa soitettaisiin Espanjan mummi ja ukki apuun.

Tällä hetkellä tuntuu järkevimmältä keskittää osa omaa aikaa itsensä työllistämisen suunnitteluun, tutkia toiminimen käyttöä Turkissa, verotusasioita, työstää mahdollisia palveluita ja tehdä suunnitelmaa kuinka toimia. Käyn läpi päivittäin työpaikkailmoitukset mutta rimaa en aio kauheasti laskea ja hakea ihan mitä vaan, suhdeverkosto kehittyy ajan kanssa eikä hötkyily auta asiaa. Ihan mitä vaan tarkoittaa myös rahallista ansiota ja puntaroin aika tarkkaan palkasta miinustettavien menojen ja ajankäytön yhtälön. Mistä summasta on järkevää uhrata suurin osa viikosta aamusta iltaan töissä ja mikä summa olisi tyydyttävä oman toiminnan pyörittämiseen. Teen tällä hetkellä etätyönä pientä sälää, joka ei ole kovin vaativaa mutta ihan antoisaa. Viikot rullaavat aikamoista vauhtia ja pitkän työviikon sovittaminen arkeen tuntuu hurjalta, missä välissä silloin ehtii hoitaa tytön tarhan tarvikehankinnat ja muut osallistumista vaativat hommat, kuntoilla, nähdä ystäviä ja olla perheen kanssa?

lauantai 1. marraskuuta 2014

Pihistä ja panosta Turkissa

Lähes jokaisessa Turkkia käsittelevässä matkailujuttussa kerrotaan maan olevan edullinen suomalaisille. Niin se onkin, suomalaisilla palkoilla. Minimipalkalla isoa perhettä elättävä saa taatusti sinnitellä laskujen kanssa kun taas yhteiskuntaluokan ylimmillä portailla raha on hubaa. Elintasoerot ovat käsittämättömiä. Kiikutan nykyisin tyhjät lasipullot roskisten lähellä istuvalle pullojenkerääjälle. Mies päivystää roskiksen vieressä päivittäin, seuranaan kissat ja naapurikahvilan tarjoama kuuma tee. Samaan aikaan toisaalla, itseäni nuorempi mies kyhää pystyyn uutta ravintolaa, suunnittelee ostoskeskusta tyhjälle pellolle ja rantaklubia jetsetille. Rahalla on vain se merkitys, että sen myötä jokainen uusi tuttavuus on potentiaalinen uhka.


Juuri silloin kun toivo on mennä työmarkkinoilla tai eteen ilmestyy yllättävä menoerä, riittää villkaisu ympäristön suunnattomiin rikkauksiin ja köyhyyteen saamaan palaset oikeisiin mittasuhteisiin. Kun chileläinen tuontiviini on budjettiin liian kallista, alkaa suu tottua paikalliseen Agoran viiniin. Turkki on samaan aikaa kallis ja halpa. Täällä voi elää edullisesti mutta silloin on karsittava jostain. Kotiäitivuodet ovat opettaneet minkä marketin kookosmaito on muita puolet halvempaa, missä on hinta-laatusuhteeltaan hyvä ravintola ja että valojen sammuttelu huoneista säästää oikeasti laskuissa.


Taloudessamme pihistetään tietyissä asioissa, jotta voidaan panostaa toisiin. Autoa emme ole aikeissa hankkia, siitä syystä asumme keskustassa, julkisen liikenteen käyttö on halpaa ja vaivatonta. Kun autoa ei ole vuosikausiin ollut, ei sitä osaa tarvitakaan. Menot, lomat ja liikkuminen hoidetaan sen mukaan. Autot ovat Turkissa kalliimpia kuin Suomessa. Bensakin on Suomea kalliimpaa ja vakuutusmaksut melkoisia. Olemme sisäistäneet myös ajattelun, että parasta liikuntaa on hyötyliikunta, metroon nousemisen sijaan, voi kävellä muutaman pysäkinvälin, fillarilla pääsee usein nopeammin kuin taksilla ja läheisiin ostareihin on ilmaiset bussikuljetukset. Mies kulkee duunimatkan jalkaisin, tyttö viedään ja haetaan tarhasta kävellen tai fillarilla, huonoilla ilmoilla metrolla.


Vanhassa talossa vessat ja hanat vuotavat helposti, olen oppinut tarkistamaan ne, en sytyttele valoja turhaan. Onneksi meillä tykätään enemmin kynttilänvalosta kuin valoisista tiloista. Ohitan useimmiten ruokaohjeet, joissa uuniruokaa haudutetaan monia tunteja ja käytän painekattilaa.  Ruuasta emme tingi, enkä juokse tarjousten perässä mutta ostosvalinnoillaan kauppojen välillä voi säästää aika paljon ja saada laadukasta tavaraa. Vihannekset ja hedelmät ovat kausien mukaan edullisia ja kasvisruokaa meillä syödään useampana päivänä viikossa, se on hyvää, edullista ja terveellistä. Emme osta puolivalmiita, tuontijuustoja, karkkeja, leikkeleitä tai kausien ulkopuolisia tuotteita, laadukkaaseen lihaan, hyviin juustoihin ja lähituotteisiin voikin sitten panostaa. Tykkään tehdä itse juttuja kuten hilloja, sämpylöitä, börekiä ja joskus innostun säilömään. Leivän pitää olla tuoretta ja juuston herkullista. Tosi halvalla saa harvemmin hyvää ja mauttomat tuotteet kolahtavat roskikseen.

Panostamme kahviloissa hengailuun ja ravintoloihin mutta hienoissa ravintoloissa, leffateattereissa tai ostareissa meihin ei törmää. Huonolla kelillä vien tytön Kipan ostarin vitosen maksavalle leikkipaikalle, samalla hyöritään ostarissa ja tehdään ostokset. Izmirissä voi tehdä paljon tuhlailematta. Eläintarha maksaa muutaman liiran, heppa- ja matelijapuisto on ilmainen, piknikpaikkoja on kaikkien ulottuvilla rannassa, julkinen liikenne vie kätevästi joka paikkaan ja jo pelkkä lauttamatka on elämys, puistoja on paljon ja vielä monta paikkaa tutkimatta. Pyöräily on kivaa ja fillareiden oston jälkeen ilmaista huvia. Kaupungin ravintolat ovat suosiossamme edullisuuden ja sijaintien takia.


Panostamme kenkiin ja ulkoiluvaatteisiin, sillä kävelemme aika paljon. Merkkilaukut, hinnakkaat meikit tai vaatteet eivät kuulu panostuksen piiriin, minulle on ihan sama ostanko mekon markkinoilta, marketista vai putiikista kunhan se on kiva ja edullinen. Viime viikolla löysin hauskan kissakuvioisen hameen vitosella markkinoilta. En myöskään häpeile tonkia kipamarketin alelaaria, josta löytyy usein turkkilaisten karsastamia tuontituotteita kuten thaimaalaista vihreää currya, kalakastiketta tai samaisena päivänä myyntipäivän ohittanutta naudanpihviä alehinnoin. Tulen onnelliseksi kun teen edullisia löytöjä, säästöt voidaan käyttää koko perheen yhteisellä vapaalla ulkona syöden, juoden ja herkutellen.

Kampaajaan ja parturiin panostetaan, ne ovat edullisia, siivoojaa ei tarvita kun olen kotona eikä meillä kumpikaan ole supertarkka siisteydestä vaikka järjestys kotona pidetään. Palvelut ovat Turkissa halpoja, joten putkimies, suutari, kuivapesula tai räätäli on minimaalinen osa budjettia. Niitä voi käyttää huoletta. Mieheltä ole oppinut, että kenkien huolto suutarissa, villakangastakkien kuivapesu ja räätälinhuolto pidentävät monen kengän tai ulkovaatteen ikää. Asumiskulut on meillä pidetty aina kohtuullisina, asuimme Ankarassa suhteellisen edullisesti vuokralla ennen asunnon ostoa, nykyisin vuokratulot Ankarasta ja vuokramenot Izmirissä menevät tasan. Hieman uudempi, hienompi asunto maksaisi kuukaudessa useamman satasen lisää ja se tietäisi useammin kyhjötystä kotona eikä kahvilassa. Valintakysymys, onneksi tykkään turkkilaisista mahalleista eli kulmakunnista, jossa asiat on hieman vinksallaan. Tärkeintä on parveke tai pieni piha sekä lyhyt matka niihin kahviloihin ja ulkoilupaikoille.


Viimeisen kuukauden aikana olemme vierailleet turhankin usein lääkärissä, tytöllä on ollut muutama korvatulehdus ja itse hoidin vuosittaiset kontrollit. Korvatulehdukset puhkesivat molemmilla kerroilla viikonlopun vastaisena yönä, joten aamulla suuntasimme läheiselle yksityiselle poliknikalla, samaisessa paikassa kävin kontrolleissa. Kaikkiin käynteihin rahaa upposi yhteensä noin 100 tl eli reilu 30€. Pyrimme käyttämään valtion terveyspalveluita aina kun mahdollista mutta yksityisen poliklinikkamaksut ovat edullisia, joten tarvittaessa sitten sinne. Moni turkkilainen perhe on suurissa veloissa yksityisten koulumaksujen vuoksi, noin 20 000 tl alkavat lukukausimaksut ovat iso summa tavallisille perheille. Tyttö on valtion edullisessa tarhassa emmekä ole aikeissa laittaa tyttöä yksityiseen kouluun tulevaisuudessakaan.


Tällä viikolla tuhlattiin punaviinitarjoukseen viikonloppuna, hyvään naudanpaistiin, tytön askartelujuttuihin, sisustuslehteen, useampaan kahvilareissuun ja leipomotuotteisiin. Pihistelyosuudeksi voi varmaan kutsua useampaa kasvisruokapäivää, tarkkuutta kauppakäynneillä, miehen vapaanviettoa kotona köllötellen eikä ulkona tuhlaillen sekä sateen jälkeen paistavaa aurinkoa, jonka ansiosta voi kulkea jaloin ja pyörällä ja unohtaa ruuhkaiset aamumetrot.


Tulin onnelliseksi uudesta ovimatosta, joka maksoi kalliimmissa kaupoissa 40 tl mutta maidonhakumatkalla nappasin samanveroisen 4 liiralla halpismarketista. Iloitsin vitosen markkinahameesta, viinitarjouksesta ja kauniista ilmoista. Oli kiva nähdä ystävää pitkästä aikaa ja herkutella kahvilassa rupatellen. Kala ja simpukat ovat nyt edullisia ja tuoreita, ilmat kuulaat ja kirkkaat. Talvivarusteita ei tarvitse, koska Izmirissä talvi tarkoittaa lyhyttä syksyä.


Mihin sinä panostat ja missä pihistät?