keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Insipiroiva Turkki

Vuosien saatossa silmä tottuu roskia pursuaviin pönttöihin, joiden kulmilla norkoilee tuttu pullonkerääjä ja lauma kissoja, lähes päähän osuva pikkumarketin räystäs alitetaan tottuneesti. Katse rekisteröi tottuneesti hauraat kaivonkannet ja montut, hoen tytölle monta kertaa päivässä 'katso jalkoihin'. Rakastan kadunvarsille raahattua hylättyjen tuolien näyttelyä ja paikallisten tapaa ottaa vanha ja ränsistynyt uuteen käyttöön rupattelupenkkinä. Kuluneet sohvat ja lohkoilleet tuolit kuuluvat paikalliseen sielunmaisemaani. Ränsistyneessä, sattumalta vierekkäin eksyneissä huonekaluissa ja suunnittelemattomuudessa löytyy päivittäisiä insipiraation lähteitä, kunhan niitä muistaa pysähtyä katsomaan.



Monet vanhemmat asuinalueet eivät varmasti ole kaupunkisuunnittelijan unelmia mutta miten piristävää onkaan käppäillä kulmilla, joissa jokainen talo on erilainen, jokainen parveke poikkeaa toisestaan asukkaan mukaan, yhdellä pihalla on näyttely tyhjentyneen asunnon huonekaluista ja toisella rönsyää kauniita kukkia ja hedelmäpuita. Yhdessä asunnossa on valkopyykkipäivä ja toisessa uteliaiden rouvien kalkatus katkeaa parvekkeen ohi kulkijoita katsellessa. Yhden parveke toimii varastona, toisen trooppisena puutarhana. Jonkin parveke on omistettu maan entiselle suurmiehelle, toisen taas jalkapallojoukkueelle, joku on koristellut parvekkeensa keramiikkatöillä ja maalannut mieleisekseen.


Kaikki on vähän vinksallaan. Bostanlin alueen rannan tuntuma on täyttömaata ja osissa vajoamakohtia ovat kerrostalotkin vinossa. Naapurit ovat melko pitkämielisiä toisten puuhista, parvekkeita saa muokata miten huvittaa, kissoille pystyttää suojan keskelle jalkakäytävää tai tehdä talonedustalle oman tarkkailupaikan, pöytä ja tuolit mukaan, tässä istun minä. Ihmiset kuuluvat oleellisesti katukuvaan, sama roskamies tenniskentän kulmalla, eläkeläispari tarkkailemassa eloa jalkakäytävälle kannetuilla tuoleillaan. Olohuone rotvallin reunalla, roskiksen kulmalla.

Sekalaisista kulmakunnista löytyy kivoja yksityiskohtia, erivärisiä vesipumppuja, kissojen suojia, piha, jonka omistajat taatusti ajattelevat jokaisen sinne säilötyn esineen tulevan vielä tarpeeseen. Osa kerrostalon kivijaloissa sijaitsevista liikehuoneistoista on sisustettu niin kotoisasti, ettei voi olla varma sen käyttötarkoituksesta, todennäköisesti työpaikalla ainakin viihdytään. Pitkänä ihmisenä olo on toisinaan kuin nukkekodissa, miniatyyrisen ravintolan pöydät ja tuolit ovat nukkekotikokoa. Pienillä palleilla istuvat vanhat ja nuoret, kalaleivät kourassa, sulavasti ilman ongelmia. Ja tosiaan pään kanssa saa aina hieman varoa, jos eteen sattuukin matala markiisi tai räystäs. Kissoja köllöttää joka kulmalla, mihin tahansa käännän katseeni, on siellä taatusti yksi katti. Katukoirien reviiritkin ovat tulleet jo omilla kulmilla tutuiksi, linja-autoasemalla päivystää maailman lihavin koira ja kalastajien puiston edustalla pyöriä vihaava haukkuja.

Kävimme kesällä näköalapaikalla. Reitin varrelle rinteeseen nousee uusia, siistejä kerrostaloja, hinnatkin ovat taatusti kohtuulliset siellä keskustan laitamilla. Kylmiä väreitä ajatuksesta asua siellä, samanlaisia taloja vierivieressä ja palvelut kaukana. Joskus katselemme uusien kerrostalojen hintoja, hyviä tarjouksia, vartiointi, lapselle turvallinen ympäristö ja lähellä taatusti ostari. Olisihan se järkevää mutta niin tylsää, edes uima-allas ei vedä vertoja nukkekotituolikuppiloille, kahviloille ja vinksinvonksin boheemille ilmapiirille. Jatketaan siis hyppyjä yli kadonneiden kivetysten, kyyristelyä rönsyilevien puiden ali, kierretään tiellä makoilevat koirat ja kissat. En lupaa mitään muuta tulevalle vuodelle kuin viedä teidät asuntojen viidakkoon, Ankaran kotimme laitetaan myyntiin ja uuden kodin etsintä Izmiristä alkaa. Sen suurempia suunnitelmia tai lupauksia ei Turkin suunnalta tehdä. Tulevana vuotenakin taatusti tallataan näitä värikkäitä ja vinoja kulmia. Takana kiireinen mutta täyteläinen vuosi izmiriläisenä, ei hullumpaa, seuraava vuosi on tervetullut!


Toivon kaikille lukijoilleni rikasta ja rakasta tulevaa vuotta!

perjantai 26. joulukuuta 2014

Ensivaikutelma pettää ennakkoluuloisen

Ilmoittauduin syksyllä tytön koululla järjestetylle kasvatuskurssille (Aile eğitim kurs). Jouduin jättämään kurssin puolitiehen kiireiden vuoksi mutta huolimatta hyvästä sisällöstä ja keskustelevasta ilmapiiristä, taisin oppia muustakin kuin lapsen kasvatuksesta. Kurssin vetäjä on moderni keski-ikäinen rouva, joka on tehnyt pitkän uran opettajana Mustanmeren kaupungeissa ja muuttanut äskettäin Izmiriin. Tykästyin rouvan rempseyteen.



Meitä 15 kurssilaista yhdisti ehkä vain yksi asia, meillä on lapsia ja asumme Izmirissä. Ikähaitari vaihteli välillä 18-65, sillä kurssilaisista kolme oli lastenlasten takia kurssille ilmoittautuneita isoäitejä ja yksi lapsesta haaveileva 18-vuotias. Joukkoon mahtui yksinhuoltaja, kehitysvammaisen pojan äiti, kaksi iltatähden äitiä, joilla oli jo omaa elämää elävät isot lapset. Yksi kurssilaisista oli yhden lapsen kampaamoyrittäjä, toinen uskonnollisesti pukeutunut kolmen lapsen äiti. Niin ja minä, ulkomaalainen yhden lapsen äiti.


Kurssilla keskusteltiin avoimesti omista kasvatusongelmista ja haettiin tukea, neuvoja ja uusia ideoita kurssimateriaalista, yleisestä keskustelusta ja muiden kokemuksista. Eniten osallistuvin meistä oli huiviin ja pitkään palttooseen pukeutunut Leman rouva, hän on innostunut itsensä kehittämisestä ja opiskelee samaan aikaan englantia, arabiaa, kasvatuspsykologiaa ja tietojenkäsittelyä kansanopistossa. Lemanista tuli kurssin kantava voima, hänellä oli aina jotain positiivista sanottavaa tai tarinoita, jotka sysäsivät keskustelun uusille raiteille. Miksi Lemanin innokkuus opiskella, avoimuus ja tavalliset tarinat sitten nousivat päällimmäiseksi ajatuksiksi kurssilla? Koska Leman pukeutuu tiukasti huiviin, ei kaunistaudu ja napittaa takkinsa tiukasti.



Olen asunut 12 vuotta Turkissa, jossa suurin osa kansalaisista on islaminuskoisia mutta suurimmaksi osaksi aikaa työkaverit, ystävät ja tuttavat ovat olleet kansan hyvin maallista piiriä, joka ei tuo uskontoaan esille tai ei noudata sitä. Moni maallinen tuttava ei voisi kuvitellakaan seurustelevansa uskonnollisten kanssa ja tiukat uskonnolliset piirit taas eivät hyväksy vapaamielisiä. En valikoi sairaaloita tai palveluita sen mukaan, onko henkilökunta reippaasti jo pukeutumisessaan uskonnollista vai ei mutta en ole osannut ystävystyä uskonnollisten kanssa, tuskin hekään minun kanssani. Leman oli hyvä muistutus siitä, että omien ennakkoluulojen äärelle kannattaa toisinaan pysähtyä.

Aattoaamuna päätin ruuhkametrossa että nyt riittää, liikaa hommia, liikaa stressiä. Jostain on saatava lisää aikaa, joten keskeytin kurssin. Hakiessani tyttöä tarhasta, huomasin kurssin vetäjän, Leman rouvan ja tytön tarhakaverin äidin teellä tarhan viereisessä kuppilassa. Pahoittelin vetäjälle aikataulujeni ruuhkautumista, etätöitä, miehen aikaa vievää työtä, latelin tytön sairastelut ja nyt päälle vielä miehenkin sairastelut. Tajuaahan tuo, moderni työelämässä pitkään paahtanut nainen. Tämä kurssi on kyllä tärkeä, kannattaa punnita mihin aika riittää, etkö millään ehtisi, tuijotti ilmeetön vetäjä tupakan takaa. En. Vieressä tiukkaan huiviin pukeutunut Leman rouva kyseli silmät innostuksesta kiiltäen etätöistäni. Mahtavaa, huudahti Leman, osaisinpa kieliä ja voisinpa tehdä töitä kotia käsin, olen niin ylpeä uurastamisestasi. Kaikkien naisten pitäisi kehittää itseään ja löytää arvostusta muualtakin kuin vain kotirouvana olemisesta, lateli Leman. Kurssin vetäjä puhalteli tupakan savuja päin muita ja mutisi jotain tyytymättömän oloisena. Tytön tarhakaverin äiti yritti vielä piipittää tupakan savun väliin rahan ansaitsemisen tärkeydestä, kurssin vetäjä pulisi omiaan.

Mitä tästä opimme? Ensivaikutelma voi pettää, Turkissa moderni on toisinaan todella vanhoihin käsityksiin ja tapoihin kangistunut ja konservatiivin mukaisesti luokiteltava jotain ihan muuta. Vaikken enää kurssille ehdi, rupattelemme Lemanin kanssa aulassa hakiessamme lapsia tarhasta. Tapasimme Lemanin vanhempieni vieraillessa kaupungilla, Hello how are you, do you like Izmir? kyseli Leman innostuneena. Jokaisen kannattaa tutustua yhteen Lemaniin, joka muistuttaa siitä, kuinka vaarallista omiin piintyneisiin piireihin leiriytyminen on.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulu vol. 2

Ei se joulu meille meinannut tänä vuonna aattona tullakaan. Meillähän jouluteltiin jo pari viikkoa sitten ja hyvä niin. Alkanut viikko ei ollut edellistä hitaampi vaan oman lisänsä toi +40 kuumeessa houriva mies ja tekemättömät työt, tytön tarhahommat ja muut lupailemani jutut kun kuvittelin että arkihan kulkee kuin Izmirin metro. No ei se kulje.


Maanantaina tilanne oli toivoton, hommia oli niin, että joulukuusi teki mieli kaataa. Mies houri, kuume ei laskenut ja viikonloppu oli jo podettu, tytön tarhasta epäiltiin tällekin tarttunutta rokkoa, osoittautui onneksi hyttysenpiston allergiseksi reaktioksi. Annoin tytölle vasemmalla kädellä tarroja ja oikealla kädellä tein töitä, unohdin potilaan toisinaan ennen yskäkohtausta.Tyttö ruokittiin mutta aikuisväki söi kello 23.30 illallisen sohvalla tuijotellen kuusea, toisen houriessa. Tonnikalapurkki ja leipää.

Tiistaina tilanne jatkui sekalaisena, mies yskii ja on valkoinen, ei puhu, mikä on ihme. Ulkona on kylmä, joulu tulossa? Tytön koululla on yhtä ja toista hoidettavaa, miksi ihmeessä ilmoittauduin sille kasvatuskurssille, voi apua. Muista tulla huomenna, huikkaa kurssikaveri, katsotaan, ellei kukaan sairasta, kuusi kaadu ja hommat mätä. Aatonaatto? Ei voi olla, ostan kasan tarroja ja hedelmiä, houreinen mies ja tyttö viihdyttäköön toisiaan. Hakkaan konetta ilta ysiin. Nyt riittää. Tarhakaverin äiti viestittää huomisista tarhajutuista, jotka olin tyystin unohtanut. Voihan tekemätön joulusiivous muistan illalla, tänä vuonna saavat pölykoiratkin ansaitsemansa joulun.


Jouluaattona survoimme itsemme liian täyteen metroon, myöhässä. Joulukalenteri oli avattu aamulla ja pukkikin kuulemma matkalla. Annoin itselleni joululahjaksi kasvatuskurssin lopettamisen ja metsästin pari pakettia sen jälkeen tytölle ja miehelle, kiitos kaupan tädin, joka paketoi ne. Kaupasta hieman herkkuja, punaviini ja kotiin. Joulunihme tapahtui, mies oli parantunut! Tein joulun hyvän teon ja kävin läpi tytön lelulootat, käyttämättömät mutta ehjät vein koululle, josta ne matkaavat lastensairaalaan. Kello 12 Suomen Turku julisti joulurauhan, minä odotin metroa hakeakseni tytön, kyllä se rauha julistettiin vaikka yksi ulkosuomalainen istui Izmirin metrossa ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, lämpöäkin oli +18. Joulupukki oli ehtinyt piipahtaa tytön tarhanhakureissulla! No mutta terveiset oli lähettänyt ja yksi paketti oli unohtunut parvekkeellekin. Tyttö kertoili tarhan aulassa kaverilleen että Joulupukki geliyor bugün! Kaveri ihmetteli että kuka kumma meidän kotiin on tulossa, tuleeko se heillekin?


Aaton ateria oli tänä vuonna valittu periaatteella, helppoa, hyvää ja johan-ne-jouluruuat-syötiin. Kylmäsavulohipastaa, salaattia ja jälkkäriksi torttuja vadelmahillolla. Toinen joulunihme koettiin miehen lähtiessä töihin, postimies kiikutti paketin Ankarasta, tyttö hyppi tasajalkaa ja kiljui, lisää lahjoja. Lievää suklaahumalaakin taisi olla jo aistittavissa. Tänään en avaa sähköpostia, mieti tekemättömiä tai tehtyjä, en vilkaise työpaikkailmoituksia tai vilkuile pölykoiria ja pyykkikoria. Kuusi on pystyssä, edelleen. Kynttilät sytytetty, lapsella uusia leluja ja koko seurue ruokittu. Nyt voi katsella joulurauhan julistuksen tallenteena ja olla vaan.


Hyvää Joulua kaikille lukijoille!


maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulun punaiset salaatit

Punajuuret ovat herkullisia mutta olen laiska tekemään niistä mitään, kauniin punaiset pallerot ovat vielä melko sottaisia käsiteltäviksi. Maistoin syksyllä ystävän lounaspöydässä niin herkullista, kotitekoista punajuurisalaattia että olihan sitä saatava meillekin pöytään kun joulua juhlittiin. Eikä se ollut niin sottaista kuin luulin, joten punajuuret ovat tervetulleita keittiöön vähän useamminkin. Muulloinkin kun joulunaikaan.


Punajuurisalaatti
Nippu punajuuria (5 keskikokoista punajuurta)
Noin 10 kpl kuivattuja luumuja
Noin 50 g rouhittuja saksanpähkinöitä
Jogurttia
Majoneesia
Suolaa

1. Keitä punajuuria kypsiksi, ei kuitenkaan yli vaan ne saavat jäädä sopivan napakoiksi. Anna jäähtyä. Kuori punajuuret ja raasta.

2. Laita kuivatut luumut lämpimään veteen pehmenemään. Voit raastaa tai pilkkoa luumut pieniksi. Lisää punajuuriraasteeseen.

3. Rouhi saksanpähkinät ja sekoita nekin salaattiin. Lisää lopuksi majoneesia ja paksua turkkilaista jogurttia haluamassasi suhteessa, terveellisempi versio syntyy pienellä määrällä majoneesia mutta se antaa oikeanlaisen maun salaattiin. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.


Kaapin perukoilla lymyili punakaalin puolikas, joka päätyi tähän helppoon ja hyvään alkupalaan.


Punakaalimeze
Puolikas punakaali
2 valkosipulinkynttä
Oliiviöljyä
Jogurttia
Majoneesia

1. Kuumenna oliiviöljyä hieman ja lisää suikaloitu punakaali pannulle, anna sen pehmentyä.

2. Anna punakaalin jäähtyä ja lisää sen jälkeen puristetut valkosipulinkynnet sekä haluamassasi suhteessa jogurttia ja majoneesia. Kevyeen versiion riittää muutama ruokalusikallinen majoneesia ja loput jogurttia.


Joko joulu on ovella? Nauttikaa joulun odotuksesta ja toivottavasti lumisista maisemista. Meillä paistaa aurinko ja viikko vaikuttaa arkiselta, aatttona pientä jouluntunnelmaa toivottavasti saadaan aikaiseksi johonkin väliin.


perjantai 19. joulukuuta 2014

Kuinka kiire taltutetaan?

Turkissa on hankalaa tehdä suunnitelmia pitkälle tähtäimelle. Kun ystävämme kyselevät vuodenvaihteessa alkukesän aikataulujamme, olen aina yhtä vakuuttavan epätietoinen onko mies samassa työpaikassa, onko meillä lomasuunnitelmia, teenkö itse töitä, olemmeko muuttaneet tai juuri muuttamassa ja onko paikkakuntakaan enää sama. Tervetuloa meille mutta ihan tarkkaan en osaa sanoa mitään.


Arki on ollut viime aikoina vähän kiireistä. Tämä viikko oli kaiken huippu. Lenkkarit jalkaan, lenkkarit pois, nenä tietokoneessa ja taas mentiin. Kiiressä tulee sählättyä, kuten eilen, kameran saamasta iskusta zoomi on rikki ja pesukoneeseen eksynyt tytön nuttu kokoa tosimini. Mies on sen verran kiinni työpaikassaan että hänen osallistuminen arkiseen aherrukseen on tällä saumaa vähäisempää, tingitään hänen osallisuudesta keittiössä ja arkisissa asioissa että on aikaa askarrella tytön kanssa. Eilen kaksikko väänsi uudenvuoden kortin ja vanhasta purkista syntyi säästölipas koululle. Sillä aikaa latasin pyykkikonetta, raivasin keittiötä ja tein ruokaa. Otin loppuvuodeksi vastaan yhtä jos toistakin etätyötä, joo kyllä ehdin, teen minä, putkahteli suusta, vaikka jossain vaiheessa olisi pitänyt sanoa ei. Katsotaan millainen on vuodenloppu ahneella?


Yritin tiistaina ehtiä tytön vanhempainkokoukseen ja sieltä tytön lääkärikontrolliin, ei onnistunut. Onneksi tämän viikon kasvatuskurssi peruttiin. Sain tiivistetyn infon opettajalta tänään liittyen vanhempainkokoukseen, nyökyttelin otsa kurtussa. Kostyymi liittyen vesieläimiin, uudenvuoden juhlia varten purtavaa, lahjapaketti johonkin, vanhemman järkkäämä tapahtuma luokalle, olisiko jotain suomalaiseen kulttuuriin liittyvää, kyseli Aydan rouva pää kallellaan? 10 liiraa oli jo kerätty muilta johonkin, Aydan oli hoitanut osuutemme. Näytelmänurkkaus kaipaa vaatetusta, luonnosta voi kerätä kaikenlaista mielenkiintoista projekteja varten, luokkaan rakennetaan puuta, vanhoja leluja lastensairaalaan, hunajaprojektin homma, älkää unohtako kerätä vanhoja pattereita koulun keräyspisteeseen....juhuuu, puolet meni ohi,  kävelin kotia pää tyhjänä. Asia kerrallaan mutisin, asia kerrallaan.


Siivoaminen ja kaikenlainen ylimääräinen on nyt hetken telakalla. Meillä elämä on mennyt sykleissä. Toisinaan on kiire ja toisinaan yhteistä aikaa on ollut yllinkyllin, nyt on menossa vaihe nimeltä Kiire. En tiedä onko Turkissa sen kiireempi kuin muuallakaan, toisinaan tuntuu että Suomessa on monela jatkuva kiire. Jahtaan takaa arkea, josta saisin tehdä omanlaisen sillisalaatin, siihen jahtaamiseen kuuluu rahan ansaitseminen etätöillä ja sen oman jutun suunnittelu. Ajankäytön järkeistämisessä olisi varmaan vielä työsarkaa ja olen aika vakuuttunut, että normaalilla päivätyöllä selviäisi helpommalla. Mutta ellei kokeile kantapään kautta, niin kiikkutuolissa voi kaduttaa.


Miten kiireen kanssa elellään? Pakkasesta ruokaa, jogurttia ja eilistä on viikon kova sana ruokalistalla. Päivän liikunnat hoidetaan hyötyliikuntana eli tytön tarhaan viemisen lomassa, huonolla kelillä ja väsyneenä otetaan metro. Onneksi joulu juhlittiin jo ja samat koristeet kestävät Turkissa uudenvuoden kemut ja miksei tammikuun ilonakin. Taloudessa on ehkä 3 vaatetta, jotka on pakko silittää, sitten joskus. Mamma vainaa ja anoppi saattaisivat olla eri mieltä. Miehen kanssa on sanaton sopimus ettei kiukutella vaikka on kiire ja väsyttää, toisen tuntee niin hyvin, että tietää milloin hidastetaan mutkassa ja ollaan hiljaa niin kauan kun on jotain mukavaa sanottavaa. Kumpikaan ei sano mitään kahdesti partsilla kastuneista vaatteista, pottaan unohtuneista jutuista, vaihtamista vailla olevista petivaatteista. Niin ja blogia ei jätetä, johonkin ne suomalaiset ajatukset on suollettava.

Silloin kun yhteinen aika puolison kanssa on kortilla niin kannattaa, väsymystä vastustaen, tempaista toisinaan ja herätä klo 02 yöllä miehen kotiutuessa töistä, syödä tämän tuomaa kuumaa keittoa, juoda oluet ja nauttia toisen seurasta silloin kun moni muu nukkuu. Siihen kellonlyömään ei kiire löydä.


Miellyttävä arki Turkissa vaatii sopeutumista vaihtuviin tilanteisiin, tietoisuuteen siitä että aamun uutisissa voi odottaa ihan mitä vaan, toisaalta kannattaa keskittyä omaan tonttiin ja arkiseen aherrukseen tässä hetkessä, sodat, mielenosoitukset ja muut hulluudet on pidettävä tietyn etäisyyden päässä omasta arjesta. Tällöin tennari tömähtää aamuisin asfalttiin hieman keveämmin ja keskityskyky pysyy olennaisessa eli omassa arjessa. On punnittava omat ajatukset, tytön tarha on tytön työtä ja kaikkien hommat yhtä tärkeitä. Sunnuntaikin tulee taas ja kiire helpottaa jossain vaiheessa. Vielä on muutama oppitunti opittavana izmiriläisiltä, joita ei tunnu koskaan kiireet painavan! 

Kiireessä kannattaa myös pyytää apua joten lukijat hyvät, laittakaahan ideoita kommenttilootaan mitä suomalaisuuteen liittyvää voisin keksiä tytön tarharyhmälle, se voi olla esiteltävä asuste, helppo leikki, ruoka tai perinne. Kyseessä on 3-vuotiaat joten jutun pitää olla helppo ja aikaa on noin puolisen tuntia. Paras idea palkitaan ja esitellään!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Mitä turkkilaisessa lounasruokalassa syödään?

Lounasruokala ei petä, se on tuttu ja turvallinen, vähän kuin anopin kyökki, liikaa rasvaa, liikaa ruokalajeja ja aina hyvää. Jokaisen Turkissa kävijän tulisi tutustua paikalliseen ruokaan lokantan eli lounasruokalan kautta. En muista yhtään huonoa lokanta kokemusta, yllätyksiä niissä on toki tullut eteen kuten ensikosketus vasikan aivoihin ja lampaanvatsakeitto. Vähemmän kokeilunhaluinen pysyttelee turvallisimmissa herkuissa.


Bostanlin keskustassa on perinteinen hyvä kotiruokala EvYemekleri Zeytin ve Enginar. Paikka sijaitsee moskeijan takapihalla, josta on hyvä seurata perjantaisin moskeijan kuhinaa tärkeimpänä rukouspäivänä. Tarjontaa on paljon, lihapullia, turkkilaista moussakaa, keittoja, kasvisruokia pavuista ja kauden vihanneksista, liha- ja kanapatoja jotka voi tilata suoraan vitriinistä kera makaroonin tai pilahvin. Päädyn ihan liian usein suosikkiini eli turkkilaiseen moussakaan, jonka öljyannos laittaa usein vatsan toimimaan hieman liian hanakasti, siitäkin huolimatta, vastustamaton ruoka.



Ihan perinteisien lounasruokaloiden lisäksi tarjolla on keitto- ja lihapullapaikkoja, jotka ovat lounasruokaloiden tavoin usein perheyrityksiä. Pappa kokkaa, mummo polttelee tupakkia ja antaa ohjeita, lapset tarjoilevat ja kuljettavat mopolla ruokaa kotiin. Vierailimme viimeeksi Bostanlin keskustan keittokuppilassa, jossa tilattiin ensin pienet keitot ja sitten lihapullat.


Keittoa voi usein tilata puolikkaan lautasellisen tai täyden, täydennystäkin saa, joissakin paikoissa on lapsille vielä oma koko. Linssikeittoa rakastava tyttäreni tilasi kylläkin keittoa ihan täyden määrän, itse söin herkullista kalakeittoa, äitini kanakeittoa ja isä kokeili ayak-paça keittoa, joka taisi jäädä viimeiseksi kerraksi. Liian eksoottista asiaan vihkiytymättömälle. Keitto on paksua ja koostuu naudan tai lampaan jalkaosista, keittoa syödään erityisesti talvella, sillä sen terveysvaikutuksista on tehty jopa tutkimuksia. Mieheni mukaan kelle-paça keitto on pehmeämpi lasku kummallisten sisäelin- ja lihakeittojen maailmaan Turkissa.


Lounaskuppilaan kannattaa siis marssia reippaasti sisälle, valita vitriinistä herkullisimman näköista ruokaa tai kuunnella suosituksia. Keitot ovat yleensä vertaansa vailla. Länsi-Turkissa on myös enemmin zeytinyağli ruokiin eli oliiviöljyruokiin erikoistuneita lounaskuppiloita, tarjolla on tällöin viininlehtirullia, papuja ja muita kevyitä kasvisruokia ja salaatteja. Bostanlin ydinkeskustassa on suosittu Doyuran lokanta, jonka keitot ovat ehkä parhaimpia, mitä olen koskaan maistanut. Tämän paikan ezogelin keitto on sopivan minttuinen ja aavistuksen mausteinen eli mitä sopivin sateiseen aikaan. Ezogelin keitto versio linssikeitosta ja siitä on tulossa resepti lähiaikoina.


Lounasruokien kunkku, paikallinen makaroonilaatikko taitaa olla kuru fasulye eli papumuhennos, joka tarjoillaan yleensä pilahvin kanssa. Siinä vaiheessa kun tekee mieli jokaisesta potista jotain, päädyn aina tuttuun ja turvalliseen papumuhennokseen. Lokanta on kansanpaikka, sinne voi saapua milloin vaan, useat paikoista ovat auki ympäri vuorokauden, lapsille lounasravintoloista löytyy hyviä annoksia kuten keittoja, lihapullia ja usein perunamuusiakin. Hinnat eivät päätä huimaa. Lokantassa tutustuu turkkilaisen kotiruuan klassikoihin ja oppii nauttimaan yhteen kuuluvista komboista, kuten lihapullista piyaz salaatin ja sumakkisen tomaatti-sipulisalaatin kera. Ayrania kebapin kanssa, sitruunaa ja pul biberiä keittoihin. Alkukeitoksi kevyt jogurtti-kurkku cacık. Kiitos ja kumarrus kotiruualle.

 Oletko vieraillut lokantassa?


maanantai 15. joulukuuta 2014

Sunnuntaina Izmir ulkoilee

Viime sunnuntaina aurinko paistoi ja taivas oli kirkas aamusta asti, sateisen viikon jälkeen koko Izmir tuntui jalkautuneen ulos, pyöräteillä oli väkeä ruuhkaksi asti, rantaravintolan penkit viimeistä paikkaa myöten kansoitettu ja jokaisessa niemennokassa ja mutkassa aurinkoon päin kasvonsa kääntäneitä.


Me otimme fillarit alle miehen ja tytön kanssa, meri kutsui kohti rantatietä. Ensin täyteltiin pyöränkumeihin lisää ilmaa huoltopisteessä, sen jälkeen rantaan. Tytön mielestä olisi pitänyt mennä lujempaa, minun mielestä hitaammin. Ohitsemme kiiti yli satapäinen joukko Tansaksen sunnuntain pyöräretkiläisiä, hyppäsimme fillarien kanssa pientareelle. Enpä aio liittyä siihen porukkaan, jossa taidot vaihtelevat mutta yhdessä sykkyrässä mennään, hiki tuli katsellessa joukkion etenemistä. Laumasielut pyöräilevätkin mielellään joukkomuodostelmassa.


Paluumatkalla päätimme survoa itsemme tupatentäyteen rantaravintolaan, josta niin tykkäämme, tuurilla löydettiin aika nopeasti pöytä ja ulkoilun jälkeen maistui pizza ja hampparit. Rannalla on kauniilla ilmalla jos mitäkin kaupan, leijoja, palloja, hattaraa, maissia, teetä, kahvia, toasteja jne. On koiraporukoita, lapsiperheitä ja piippua tupruttelevia eläkeläisiä ja niin tietenkin, nuoria pareja kuhertelemassa. Izmirissä ei juuri lempeä peitellä, käsi kädessä, nuoret kuhertelijat ja varttuneemmat kaulailijat.



Rantaravintolassa todistimme kosintaa, taivaalta kuuluva lähestyvä surina ja samaan aikaan rannassa paukkuvat raketit kiinnittivät kaikkien huomion, varjoliitäjä moottorilla varustettuna veti perässään Benimle evlenirmisin? kosinta lakanaa ja tuleva morsian vaikutti todellakin yllättyneeltä. Tyttö hihkui ja ravintolassa kohahdeltiin ihastuksesta.


Moni muukin perhe ottaa Turkissa sunnuntaista kaiken irti, se kun on monelle viikon ainoa yhteinen vapaa. Arki on Turkissa hektistä, niin meilläkin. Miehellä on tällä hetkellä töissä kiireinen jakso, itse pyöritän arkeamme ja tytön tarhahommia, aikataulutan väliin omat etätyöt ja tulevan suunnittelut, viime viikolla oli kaivettava esille kalenteri pitkästä aikaa. Arki on sillisalaatti, jota pidetään koossa yhteispelillä ja yhteisistä vapaista nauttimalla. Hektisiä aikoja seuraavat aina rauhalliset ajanjaksot. Seuraavathan?



Hyvällä kelillä ulkoillaan, syödään ulkona ja nautitaan yhteisestä ajasta, saa syödä ihan mitä haluaa, suklaata, hampurilaisia ja juoda olutta tai vaikka sokerilientä, jos siltä tuntuu. Huonolla säällä väenpaljoutta pelkäämätön suunnistaa ostariin. Tosin sunnuntaisiin ostoskeskushurmioihin on tulossa muutos, uuden lakisuunnitelman mukaan kaikki ostoskeskukset on suljettava sunnuntaiksi ja muinakin päivinä viimeistään kello 20.30, melkoinen muutos maassa, jossa on totuttu että kaikki on auki ja aina.


Ajelimme kotiinpäin kun aurinko oli jo muljahtanut melko alas taivaanrannalla. Sininen hetki lähestyi ja koti kutsui. Koti on siellä, missä on oma rauhallinen ja lämmin soppi sekä rakastavat ihmiset. Arkinen aherrus palasi, mummi ja ukki hyvästeltiin kotimatkalle. Neiti huhuili tarhaan lähtiessä kahta kadonnutta mutta reipastui ja tokaisi ukin ja mummin sitten taas palaavan, tarhamatkalla katseltiin yli lentäviä lentokoneita ja arvottiin josko ukki ja mummi matkustavat siellä. Paluu arkeen ja vilkaisu kalenterin tähän viikkoon.
 

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulupukki tuli Izmiriin

Joulupukilla on Turkissa ihan omat aikataulunsa, johtunee siitä että pukin alkuperäinen kotikin sijaitsee Turkin Demressä. Itselläni on lapsuudesta mukavia joulumuistoja, ensisijaisesti juhlana, joka kokosi lähisukua mamman kotiin. Rauhallinen päätös vuodelle. Joulut maailmalla ovat olleet vaihtelevia, joulua on juhlittu railakkaasti opasporukoissa, toisinaan jätetty juhlimatta töitä tehden. Turkissa joulu menee helposti ohi, arki rullaa ja muut odottelevat uudenvuoden juhlia. Tänä vuonna tytöllä on tarhalla jouluaattona mukavia tapahtumia ja miehellä normaali työpäivä, vielä kylässä olevat ukki ja mummikin lentävät pois ennen joulua.



Kuinkas kävikään? Joulupukki pyörähti poikkeuksellisesti meillä jo itsenäisyyspäivän aikaan, joku oli ollut kilttinä, kuka lie? Kuusi oli pystytetty jo joulukuun ekana, koristelun päävastaavana oli neiti. Lähes kaikki Ankaran kolmeen ulkopuuhun riittäneet koristeet saatiin mahdutettua yhteen sisäkuuseen, aikamoinen kuusi.


Onko joku painiskellut piparitaikinan kanssa Turkissa? Ellei huvita itse vääntää, kannattaa kurkistaa valmiskakkuhyllyyn, Yılbaşi kurabiye eli uudenvuodenkeksit paketin taikina-aines vastaa meidän piparitaikinaa, mukana tulee yksi muotti ja lisää voi ostaa rimpramppukaupoista. Joku voi yrittää jopa piparkakkutaloa samaisesta taikinasta, minä en.


Tämä vuosi on ollut poikkeus, joulutortut eivät ole käyneet mielessäkään vaikka joka joulukuu niitä olen mussuttanut. Luumuhillo on tehty kuivatuista luumuista, keittäen ja soseuttamalla. Pukin tulon kunniaksi meillä herkuteltiin jouluisia herkkuja etukäteen, naudanliha uunipataa, ukin sinappia, punajuurisalaattia, smetanasilliä, kylmäsavulohta, tonnikalahyydykettä kera lisukkeiden. Jälkiruuaksi porkkanakakkua. Ei ollenkaan hullumpaa, hieman muunnellun punajuurisalaatin ohjeen bongasin ystävältäni, sen resepti luvassa myöhemmin.


Joulu tulee joskus näinkin. Joulunajan kunniaksi verhoprojekti tuli vihdoinkin päätökseen, olipahan pitkä urakka. Kerron siitä lisää myöhemmin, kunhan nuo verhot nyt asettuvat ensin taloksi. Verhoineen kaikkineen, mummin ja ukin voimin, iloisella pikkuneidillä, joka ihmetteli ukin ja joulupukin samanlaisia sukkia, hyvillä sapuskoilla ja joulumusiikilla, kuusella ja koristeilla tupsahti joulu Izmiriin etukäteen. Jouluaattona meillä juhlitaan varmasti pienimuotoisesti, ehkä glögillä ja vihdoin niiden torttujen tulemisella, sen jälkeen kuusemme ja talon väki valmistautuu uudenvuoden ja sitä juhlistamaan saapuvan ystäväperheen odotukseen, kohta on vuosi pulkassa, mitähän uudella on luvassa?


                                                Hyvää joulunajan odotusta kaikille!