torstai 30. huhtikuuta 2015

Leila Kiiskinen: Terkkuja Leilalta Italiasta

Olen seurannut Leilan blogia ihan alusta asti. Pakinan omaiset kirjoitukset Isä Matteon Spoletosta, Umbrian maakunnasta saavat väkisinkin hymyn huulille. Leila tulee melkein ruudun läpi, jokainen tarina on aito, konstailematon ja positiivinen. Jos mieli on maassa, avaa Leilan blogi, tarina arkisesta Italiasta ja Leilan kommelluksista piristää taatusti.


' Yhtenä aamuna poikani Thomas tokaisi: Äiti, sulla on pusero väärinpäin päällä. Sergio: Pusero on ihan oikeinpäin, Leila on väärinpäin sen sisällä.'

Viime vuonna Leilan jutut laitettiin Mediapinnan toimesta kirjan kansiin. Kirja on ns. blogikirja, johon on koottu Leilan juttuja italialaisesta perheestään, ystävistään, hauskoista arjen tapahtumista, lomamatkoista ja ulkosuomalaisen kommelluksista. Jokainen Leilan fani tietää kirjoittajan kotikaupungin (Tampere), ruokaherkun (mustamakkara ja sinappia suoraan suuhun purtilosta) sekä miehen lempinimen (Sörtsö). Leilasta on tullut tuttu lukijoille, moni odottaa Sörtsön sutkautuksia ja Spoleton tapahtumia taas päivitettäväksi. Nyt niihin voi tutustua myös kirjan kautta.


' Kellun. Kellun. Ja kellun. Kunnes kuulen Sörtsön huudon jostain kaukaa, maailman toiselta puolelta: Leilaaaaaaa! Mieheni on huolissaan kullastaan, joka on kellunut jo puoliväliin Adrianmerta, kohti Kroatiaa. Minulle ihan sama, mistä löydän itseni, kun avaan silmäni. Eikö Kroatiassa kauneusleikkauksetkin ole puoli-ilmaisia?'

Kirjoittajan tyyli poikkeaa muiden ulkosuomalaisen kirjoituksista. Leila on rehellinen ja osaa nauraa itselleen. Kun Leila seisoo käsillään Adrianrannikolla ja hyppii kuin suomalainen lapsi kesälomalle päästyään, hän osaa nauraa itselleen ja suomalaisuudelleen. Vieressä italialaiset seisoskelevat tukat föönissä ja meikki ojennuksessa vilkuillen suomalaista luonnonlasta. Leilan tekstien parhainta antia ainakin ulkosuomalaiselle on kirjoitajan asenne; Leila rakastaa Italiaansa mutta myös suomalaisuuttaan. Sinappia suoraan purtilosta suuhun, fazerin siniset piiloon muilta ja muutama kyynel kun lentokoneen pyörät koskettavat Helsinki-Vantaata. Leilaan on niin helppo samaistua, tälläisiä me ulkosuomalaiset ollaan nyökkäilen usein naama virneessä kirjoittajan tekstien äärellä. Joskus silmäkulma vettyy kun tuntemukset ovat niin tuttuja.

'Kymmenien vuosien aikana olen saanut pitkän listan vessoista, joihin olen jäänyt loukkuun....vaikeinta on selittää esim. lääkärin vastaanotolla miten on mahdollista, että tulet ulko-ovesta sisälle odotushuoneeseen, kun olit mennyt naistenhuoneeseen potilaitten silmien edessä olevasta ovesta.'


Leilalla on taito olla vähän kuin jokainen meistä mutta kuitenkin se Italian Leila. Leila tiputtaa jäätelöt rinnuksille, ihanalla illallisella pöytä käy liian pieneksi ruokia ajatellen ja olohuoneen lasipöytä rikkoontuu Leilan istahtaessa sen päälle. Kaikille tapahtuu hassuja tai noloja juttuja mutta harva osaa pukea ne yhtä hauskoiksi ja yhteisöllisiksi lauseiksi. Harva osaa poimia arjesta tapahtumia, joista kutoa tarinoita. Leila osaa. Toivotaan että Leila jaksaa jatkaa positiivisella asenteella ja tarinoilla Italian Spoletosta ja spoleton asukkaista. Sörtsöstä. Massimo koirasta, Leilan pojista ja Pandasta on tullut kuin seuratun sarjan hahmoista, puolituttuja. Ettekö tiedä mikä on Panda? Lukekaa Leilan kirja niin opitte. Nauretaan yhdessä, Leilan kanssa.

' Koskaan en kuitenkaan varsinaisesti ajatellut jääväni lopullisesti Italiaan, kunnes kohtalo otti elämän ohjakset käsiinsä ja tässä sitä ollaan. Italia on minun luonteeni ja persoonallisuuteni koti. Sydämeni hiljainen valinta.'

Leila Kiiskinen: Terkuja Leilalta Italiasta
http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-235-878-3

Lue kirjailijan esittely:
http://www.mediapinta.fi/kirjailija/13642

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Päivä jolloin voi rakastua Turkkiin uudelleen

Ihana kevät saa onnelliseksi pienistä asioista eivätkä pienet vastoinkäymisetkään lannista. Huhtikuun 23. Turkissa juhlitaan lastenpäivää, joka on paikallisista juhlista yksi ihanimpia. Se tuo esiin Turkin ja turkkilaisten monia positiivia puolia kuten lasten huomioimisen, sentimentaalisuuden ja yhteisöllisyyden. Taustalla raikas kevät, kirkas taivas, muutama poutapilvi ja lauttamatka yläkannella. Tekee mieli koputtaa lauttamatkalla tuntematonta vieruskaveria ja kertoa että vaikka toisinaan te turkkilaisette teette minut hulluksi niin nyt tekisi mieli pussata.


Näin 4 vuoden korvilla neiti on loistavassa iässä nauttiakseen lastenpäivästä täysillä. Kulunut viikko seurattiin Turkin valtion lastenkanavan kautta Antalyassa olevia virallisia juhlaan liittyviä tapahtumia, mukana oli lapsiryhmiä esityksineen eri puolilta maailmaa, tyttö odotti erityisesti suomalaisten ryhmää.  Äitiiii, nyt tuli valkosia lapsia, onko ne Suomesta? kuuluu huutelu keittiöön. Tarhassa viikko on ollut riehakas, pellejä, hattaraa, tanssia ja musaa sekä mikä parasta, mikki ja minni! Vauhtia juhlaan otettiin jo viime viikonlopun äiti ja lapsi -messuilta ja tänään suunnattiin vielä ystävän ja lasten kanssa eläintarhaan. Trampoliineja, askartelunurkkauksia, kasvomaaleja, hattaraa ja pomppulinnoja, lasten esityksiä ja hytkymistä musan tahdissa. Joka aamu on alkanut kyselyllä, onko tänään yhtä hauskaa kuin eilen?


Lautta kotikulmilta Izmirin keskustaan oli lastenpäivänä lastattu lapsilla ja rattailla, oli röyhelömekkoja, minnipantoja, hämähäkkimiehiä ja sitä hattaraa sekä paljon ääntä ja tungosta. Suosittelen lapsiperheille tätä ajankohtaa Turkissa mutten lapsikammoisille. Lautan henkilökunta onnistui nostelemaan ja auttamaan kirkuvan ja riehuvan lapsilauman vanhempineen maltillisesti lauttaan ja ulos. Lastenrattaita lastattiin ja purettiin satamissa kuin liukuhihnalla. Tungos oli melkoinen mutta turkkilaiseen tyyliin kukaan ei vaikuttanut hermostuneelta, meitä kun on paljon niin hytkytään massan mukana.


Turkkilaiset bayramit eli juhlat ovat isoja juttuja, niihin pukeudutaan, tapahtumia riittää ja paikallisittain lähdetään sinne minne muutkin. Kun hengittelee syvään ja asennoituu, löytää suomalainenkin sen punaisen langan. Jos on viisas, lähtee liikkeelle jo sopivan ajoissa tai sitten on laiska kuten eräs ulkosuomalainen äiti ja sen tytär ja lähtee noin puoliltapäivin kun muutkin ja ottaa osaan kansanvaellukseen.

Massan mukana velloimme katsomaan tytön kovasti odottamaa paikallista piirroshahmoa Keloğlania kumppaneineen, kyllä kuulemma jännitti. Lasten kuoro ja orkesteri olivat parasta antia, ihanat tytöt valkoisissa pitseissään vetivät upeasti niin lastensikermät kuin maan isän Atatürkin runot ja mahtipontisemmat laulut, nauratti ja itketti kun katsoin tyttöä hoilaamassa totisena muiden mukana. Tälläisinä hetkinä on ihanaa heilua punaisten pallojen ja tähti ja kuunsirppi lippujen seassa, väenpaljouskaan ei haittaa, päinvastoin. Juhlahumun sekoittama pää muistaa miksi tänne aikoinaan on jääty. Niiden positiivisten asioiden takia.

Kun bussi kaarsi tänään eläintarhan sisäänkäynnille ja näin kymmenet koululaisryhmien  bussit jonoissaan ja laumat edessäni, huokasin syvään ja päätin että hulluttelu riittää hetkeksi. Ensi viikonloppuna laitetaan ovet ja ikkunat säppiin ja katsellaan tvkaistalta hymy pyllyyn. 


torstai 23. huhtikuuta 2015

Vaisto on ulkosuomalaisen paras kaveri

Ulkosuomalaisena on usein valintatilanteessa, jossa päätös on tehtävä luottaen omaan vaistoon. Paikallinen lääkäri ei vakuuta mutta ei välttämättä Suomestakaan saadut vinkit, etsitään siis parempi lääkäri. Siinä sitä ollaan, neuvoja tai joskus ikävän kuuloisia lohkaisuja satelee milloin kotimaasta ja milloin uudesta kotimaasta. Ettekö anna d-vitamiinia? Eikö lapsi ole käynyt vielä hammaslääkärissä? Ei kai tuon ikäiselle voi syöttää linssikeittoa? Oletko miettinyt eläkettäsi? Aiotko oikeasti kouluttaa lapsesi Turkissa? Onko teillä varmasti tarpeeksi aluspaitoja lapselle ja vara-aluspaitoja? Tumput käteen, ulkona tuulee! Kannattaisiko hankkia karvatohvelit lapselle tarhaan? Iskuja satelee, oletko valmis ulkosuomalainen?


Olen yrittänyt sen näkymättömän rajan, jonka jälkeen olen suhteellisen immuuni kaikenlaiselle turhalle arvostelulle. Meillä tehdään päätökset kahden eri kulttuuritaustaisen vanhemman kokemuksella ja intuitiolla, meidän parhaaksi katsomalla tavalla. Se mikä sopii meille, ei ehkä sovi toiselle muualla tai täällä. Joskus menee vikaan, usein onnistutaan. Voin kertoa kauhutarinoita turkkilaisille lapsuuteni Suomesta tai saada suomalaiset voivottelemaan kertomalla arjestamme Turkissa. Useimmiten olen kertomatta. Voit hiljentää paikallisen sukulounaan kertomalla kuinka lapsena kävelit aika usein uima-hallista kotiin kuivaamatta tukkaa, -30 asteen pakkasessa ja katsokaa olen hengissä! Suomessa mutinaa tai murahtelua saattaa aiheuttaa lasten hillumisen salliminen tai se, ettei lastenlääkärin vastaanotolta lähdetä ilman ilmapalloa ja tikkaria, apteekin kautta niin saa vielä muutaman namun lisää. Edesvastuutonta! Voi olla mutta elämä on joskus.


Jos asuisin Suomessa, valittaisin kuuluvammin tarhassa toisinaan tarjotuista pillimehuista, Turkissa taas mätän lapselle paikallisen äidin tavoin sitrushedelmiä ja jogurttia. Kuuntelen puolitutun äidin luonnonlääkintä neuvoja yskään ja vatkaan illalla hunaja-mustapippuri-sitruuna sekoitusta. Yhteiskunnan tavat muokkaavat meitä äitejäkin, tiukka linja sokerin kanssa tarkoittaisi julman hullun mainetta aika monien kuten naapurin, roskienkerääjän, sukulaisten, ystävien, tarharyhmän, leipäkauppiaan ja sen hyvänpäivän tutun papparaisen keskuudessa.


Kurahaalarit pölyyntyvät kaapissa, tyttö ei tiedä pahempaa kuin mustikat ja ruisleipä, sen sijaan paikallinen pääkallokeitto maistuu. Makaroonilaatikko, muumit ja joulupukki ovat tuttuja juttuja mutta tärkeinpänä vaalin suomenkielen taitoa, pukiton joulu ja rairuohoton pääsiäinen sallitaan. Skippaan nykyisin keskustelupalstat ja mietin tarkkaan kenelle lavertelen mitäkin tytön kasvatuksesta, mistä neiti jää paitsi Suomen suunnalta, korvataan annoksella Turkkia. Turkissa lasta ei voi kasvattaa  kuin Suomessa ja toisinpäin, erilaiset yhteiskunnat asettavat omat vaatimuksensa. On puntaroitava kuinka paljon vapautta ja turvallisuutta voi annostella lapsella. Mikä on oikeasti tärkeää ja mikä meille tärkeää.


Monissa asioissa kiikumme kultaiselle keskitiellä, tosin välillä koukataan jyrkästi toiselle kaistalle. Aluspaitoja on turkkilaisittain tytönkin kaapissa jo vino pino, yleisön pyynnöstä. Terlikit eli sisätossut kaikilla visusti jalassa. Kirjahyllyssä on suomalaisittan kirjoja, ei pitsiliinoja ja kaapissa paikallisille melko outoa xylitolia. Ulkosuomalaisena vanhempana testataan pysyvätkö perheen rivit yhtenäisinä, silloin punnitaan puolisoiden luottamus toisiin, pysytään tyynesti omilla linjoilla tuulisinakin päivinä.


Tänään Turkissa juhlitaan lastenpäivää, joka on samalla myös Turkin parlamentin perustamispäivä. Päivä on virallinen vapaa päivä, jolloin eri puolilla maata on runsaasti lapsille suunnattuja tapahtumia, Antalyaan on saapunut lapsiryhmiä eri puolilta maailmaa, kulkueita ja lastenjuhlia on ollut pitkin viikkoa ympäri Turkkia. Hyvää lastenpäivää!

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Karşıyakan kujille

Karşıyakan kaupunginosa on melko iso mutta sen ydinkeskusta kompakti, siellä sijaitsevat meidän virastot, joissa hoidamme paperiasiat tarvittaessa. Karşıyakan sydän on sen lauttaterminaali, josta alkaa kävelykatu  1717 sokak ja sen lukuisat pienet kujat. Paikalliset kutsuvat sitä Karşıyaka Çarsiksi eli Karşıyakan markkinapaikaksi, çarsı tarkoittaa aina keskeistä ostospaikkaa tai aluetta.
Tykkään hengata täällä ja teen mieluiten ostokset näillä kujilla. Kävelen kotoa keskustaan noin vartin, se kannattaa sillä Karşıyakan ostoskadut ovat kotikulmia edullisemmat. Jos kilo persikoita maksaa läheisessä manavissa (hevi-kauppa) 5 tl, tiedän sen irtoavan Karşıyakasta noin 2,5 tl. Ostarit ovat liian tylsiä ja Kemeraltin basaari taas liian vilkas ja hektinen, Karşıyakan ostoskaduilla on sopivasti vilinää, ketjuliikkeitä ja pieniä putiikkeja, hyviä ruokapaikkoja, kalakauppoja, kahviloita ja katutaiteilijoita.


Karşıykan ostoskuja on aamulla hiljainen, liikkeet avaavat ovensa noin 10 aikaan ja puolenpäivän jälkeen kuhina lisääntyy, viikonloppuna iltapäivisin pääkatu on jo loputonta ihmismerta. Jos haluaa tehdä vaateostoksia, kannattaa suunnistaa pääkadun liikkeisiin hyvissä ajoin, ennen ruuhkia. Loppupäivän voi kuljeskella sivukujilla, çarseissa eli talojen sisällä sijaitsevilla kujilla, joilla on rauhallisempaa. Pääkadun varrella sijaitsevat paikalliset ja kansainväliset vaateketjut, kuten LC Waikiki, Koton, Mango ja Zara sekä lukuisia pieniä paikallisia liikkeitä. Kenkäkaupoista kannattaa vilkaista ainakin alueen ketjuliike Erbil Süel. Osassa vaateliikkeistä on outlet-kerrokset tai nurkkaukset, ne kannattaa aina tutkia läpi.



Ei kannata jäädä ainoastaan pääkadun varrelle sillä sivukaduilta löytyvät pienet, mielenkiintoiset putiikit, korukaupat, huivikaupat, vaateputiikit, keittiötavaraliikkeet, musiikkikaupat ja paperikaupat. Nenä rohkeasti sisälle ja ihmettelemään, ulkoapäin ei aina tiedä mitä kaupassa on tarjolla. Palvelu on usein ystävällistä, viimeeksi korukaupassa tarjottiin mannavanukasta. Pistelin vanukasta poskeen ja juttelimme omistajien kanssa Suomesta. Täältä voi ostaa kaikkea hassua kuten vaalenapunaisen kitaran, kasan mustavalkoisia vanhoja Izmir-postikortteja tai atatürk aiheiset pelikortit. Huomioi ostoskadun puolivälissä nököttävä vanha kaunis rakennus pitsiparvekkeille, se on poliisiasema!




Alueella vilisee opiskelijoita, Karşıyakan koulut ovat lähellä, kaduilla on paljon kirjakauppoja ja edullisia ruokapaikkoja. Keskustan Kemeraltin basaarialueella turistiporukka saa taatusti rinnalleen innokkaita nahkakauppa-oppaita ja tarjouksia mutta Karşıyakassa saa pyöriä rauhassa. Kujilta löytyy kaikkea mahdollista, ketjuliikkeiden lisäksi erkoisliikkeitä kuten kitarakauppa, lelukauppoja, lastenvaateliikkeitä, kalastus- ja metsästysliike, kangaskauppoja sekä lukuisia herkkuliikkeitä ja rohtokauppoja. Ostoskatua edestakaisin ajaa Karşıyakan kaupungin kuljetus vanhuksille ja liikuntaesteisille, kyytiin vaan jos tunnet kuuluvasi joukkoon.



Hyvällä ilmalla juo aamutee lauttaterminaalin vieressä olevasta kojusta toimitettuna, hae seesamirinkilä tai täytetty sämpylä terminaalin edustan kojusta, nauti merimaisemista. Huonolla kelillä kannattaa nauttia aamiainen terminaalin vastapäätä olevissa kahviloissa. Shoppaa pääkadun liikkeissä, ostoskadun yläpäässä, metroaseman takana on muutama isompi vaateliike, joissa on vähemmin ruuhkaa. Ihmismassan lisääntyessä siirry sivukujille, rannasta katsottuna oikealla puolella on sitä-sun-tätä pikkuliikettä ja putiikkia sekä ruokapaikkoja, vasemmalla kalakaupat, kirjakaupat ja kebabpaikat.



Hörppää appelsiinimehu pystybaarista, tutki talojen sisuksiin jatkuvia käytäviä ja hortoile rauhassa. Kun nälkä yllättää, ei tarjonnasta ole puutetta. Joka kulmalla on ruokakoju tai lounasravintola. Pääkadun rannan päässä on Karşıyakan urheiluseuran hodarikioski, kannata urheilijoita 1.5 liiran hodarin avulla, kebapia on tarjolla joka kulmassa tai paikallisempaa oliiviöljypohjaista turkkilaista ruokaa voi nauttia metroaseman lähellä sijaitsevassa Zeytinyağli ravintolassa.



Karşıyaka çarsı on kansapaikka, ruoka on edullista eikä hienoja putiikkeja näy, enemminkin alerekkejä, tarjouskoreja ja rehtiä ruokaa hyvin hinnoin. Täällä on elämän makua ja tunnelmaa.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Heinistä ruokaa osa 2

Kävin keskiviikkona jututtamassa villiyrttejä myyviä mummoja, kävimme taas läpi muutamia yrttikasoja ja sain mummeleilta monenlaisia vinkkejä valmistukseen, erään kojun edustalla olevat etäisesti parsaa muistuttavat yrtit kiinnostivat kuitenkin eniten. Sain kuulla sen olevan nimeltään sarmaşık otu ja valmistustavaksi ehdotettiin oliiviöljyssä kypsennystä ja lopuksi kanamunia pannulle koko komeuden päälle. Nippu vihreän liiloja varsia irtosi parilla liiralla ja mummo kehoitti nauttimaan tätä herkkua nyt, sillä toukokuun puolivälin jälkeen sitä ei enää olisi tarjolla. Naapurikojun myyjän  mukaan kyseisen herkun saapuminen toreille on odotettu monien siihen hullaantuneiden paikallisten kesken.

Sarmaşık otu oikealla pöntössä, vieressä villioreganoa, jota ostin kuivattavaksi.
Sarmaşık otun suomenkielinen nimi tai alkuperä ei helposti selvinnyt, eksyin ensin murattikasvin juurille ja säikähdin ostaneeni myrkkymuratin paikallista sukulaista. Sarmaşık otusta varoiteltiin siihen myöhemmin ilmestyvistä kukinnoista kesän aikana ja kerrottiin sen olevan syötävä keväällä. Latinalaisten nimienkin perässä olin aika hukassa kunnes löysin tietoa kasvin muista nimistä kuten acı otu (tulinen yrtti), yabanı kuskonmaz ja filiz otu. Yabanı kuskonmazin eli villiparsan kautta pääsin asparagus acutifolius nimisen kasvin jäljille, joka tuntui osuvan oikeaan. Asiasta enemmin tietäviltä otan mieluusti tarkemmat kasvintiedot vastaan!



Kyseisen herkun kerrotaan kasvavan välimeren alueella ja olevan myös osa kreetalaista keittiötä, egeanalueella on useita girit yemeklerı eli kreetalaisperäisiä ruokia tarjoavia ravintoloita, samoilla apajilla ruokaperinteet ovat hyvin lähellä toisiaan. Sarmaşık otu muotoutuu mezeksi eli alkupalaksi ja on ainakin netin mukaan kreetalaisittain becamel-kastikkeessa käytetty yrtti, Turkin egeanalueella taas enemmin oliiviöljyssä kypsytetty ja niin nautittu. Kasvin kerrotaan olleen käytössä jo antiikin aikana, erityisesti rohtona.


Sarmaşık otun kerrotaan auttavan ruuansulatukseen, lisäävän ruokahalua (!), alentavan kolestrolia ja verenpainetta sekä olevan oivallinen yrtti virtsavaivoihin. Joten tuumasta toimeen ja pannulle. Herkun kanssa nautin valkosipuli-chilijogurttia. Oli hyvää, yrtissä on mukavan terävä ja aavistuksen tulinen maku mutta kypsennetty yrtti on ihanan pehmeä ja aromikas.


Sarmaşık otu eli villiparsa

Nippu villiparsaa
1 iso sipuli
oliiviöljyä
kanamuna
mustapippuria
suolaa
jogurttia
valkosipulia
chilirouhetta

1. Sekoita jogurttiin haluamasi määrä puristettuja valkosipulinkynsiä ja chilirouhetta, laita jääkaappiin tekeytymään.

2. Pese varret hyvin ja poista kovin mustuneet ja kovat kohdat, pilko noin 3-4 cm palasiksi. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja lisää sipulisilppu. Kuulota ja lisää villiparsan pätkät, lisää aavistus vettä ja anna pehmentyä ja veden haihtua lähes kokonaan.

3.. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää lopuksi kanamuna, laita kansi päälle ja hauduta hetki. Nauti tuoreen leivän kera.

Afiyet olsun!

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Äitilauma ja lapset turkkilaisittain

Tytön tarharyhmäläisten vanhempien kanssa vaihdetaan hyvän päivän kuulumiset ja muutama sana yleisesti kaikkien kanssa, perinteistä turkkilaista sosialisointia ja samalla tiedustelua miten muiden lapsilla menee ja onhan kaikki mitä tulee tietää tarhan asioista ja juoruista tiedossa. Muutaman äidin kanssa käymme tarhan jälkeen joskus porukalla puistossa ja viime viikolla suunnistimme ostarin sisätivoliin. Kiva iltapäivä, tosin illalla lasi viiniä maistui, monestakin syystä. Kun ulkosuomalainen lähtee turkkilaisen äitilauman ja lasten kanssa ulos, on hyvä laittaa turkkilaisvaihde päälle ja mennä virran mukana. Rennosti, aikatauluista välittämättä, hössötys kunniaan ja nauttien toisten huolehtimisesta.


Aikataulujen venyminen ja suunnitelmien vaihtuminen ei aiheuta kiristystä vanteessani mutta kun neljän puolitutun äidin ja 5 lapsen, joista yksi on vasta oppinut kävelemään, yrittää päästä ostarin kuljetuksella halki kaupunginosan, tarhassa jo hieman ryvettyneiden ja pian nälkäisten lasten kanssa, ei suunnitelmien vaihtelu innosta. Hei, mennäänkö kuitenkin piknikille sinne-yhteen-paikkaan-jonne-kukaan-ei-osaa-julkisilla kun on kaunis ilma? Odottakaa tässä hetki (turkkilainen hetki, apua!) kun käyn sanomassa anopille yhden jutun ihan tuossa kulman takana!

Muutaman tiukan EI huomautuksen jälkeen olemme tupaten täydessä bussissa, jossa hiki virtaa. Ihailen viilipyttymäisen rauhallista turkkilaista äitikaveria, joka taiteilee sylissään kaksi lastaan, joista pienempi hermostuu jo alkumatkasta. Lopulta pienempi siirtyy viereisen mummon syliin ja istuu loppumatkan hipi hiljaa, kauhusta tai ihmetyksestä.



Perillä seuraa turkkilaisia tilanteita, kuten eksymistä toisista alle 10 minuutissa vessakäyntien aikana. Hei, pitäisikö nyt odottaa vessassa olijoita, pulpatipälpäti pulinaa ja sitten soitellaan, hei me ollaan täällä toisessa päässä ostaria jo, meillä on sun laukku ja lapsi! Seuraavaksi sisätivoliin, jossa on ääntä ja vilkkuvia valoja, aivan mahtavaa, siis lapsista. Suostun tunkemaan itseni törmäilyautoradalle, en mene enää ikinä. Tyttö kuuluu niihin lapsiin, jotka haluavat joka vempeleeseen viidesti ja joka kerralla on edellistä kivempaa kun mennään ylös ja alas. Jokaisen vempeleen jälkeen esiin kostarit, niitä tarjoillaan kaikille, niin teen minäkin, kunnon tuplapaketista riittää. Ettei vaan tule mikrobeja.

Turkkilaisessa naisporukassa vahditaan laumaa, yksi pyyhkii kaikkien lasten nenät vuorollaan ja toinen kengittää kaikki viisi tottunein ottein, yksi vahtii ettei kukaan unohda laukkuja, lapsia tai muuta tärkeää ruokapaikkaan. Jos yhdelle haetaan ilmapallo, tuodaan niitä kaikille viidelle. Rahasta ei napista, kortti tai lompakko on heti tiskissä.


Kello on kaksi, nyt on ruoka-aika. Turkkilaisen äidin mielestä lapsilla on niin kivaa, menkööt vielä seuraavaan laitteeseen, herşey çoçuklar için! (kaikki lasten vuoksi) Onneksi joukossa on toinen tiukkis, joka sanoo että nyt ruokaa ja kaikille tai räjähdän. Ostarissa liikutaan tietysti hissillä vaikka rullaportaita pääsisi huomattavasti nopeammin, tästä on turkkilaisessa naisseurassa turha napista. Ajellaan ylös alas koska kyllä lasten pitää saada toteuttaa itseään ja painella hissin nappuloita. Yksi turkkilaisista nälkäisistä äideistä näyttää tomaatilta, tilatkaa heti nyt, minä maksan kaiken sanoo tomaatti. Sitten valitaan leluja ja vaihdellaan niitä. Kaikille lapsille tilataan ayrania, koska kaikki lapset juovat ayrania, paitsi tyttö. Onneksi laukussa on pillimaito.


Ensin ravitaan lapset, sitten syödään itse. Se on ehkä järkevintä vaikka olen varma että yksi äideistä tuupertuu pian ellei saa ruokaa. Ruokailuhetken päätteeksi alkaa aluspaita show, voi kamalaa olette ihan hikisiä, paidat lentelevät ja uusia ilmestyy. Arvatkaa kuka ei kuulu nyt joukkoon? Tytöllä on kyllä aluspaita mutta se vaihdetaan vain aamuisin. Turkkilaiset äidit ovat kummissaan, kuule lainaanko aluspaitaa tai sukkia? Ei tarvitse, kiitos vaan. Pitäisikö kertoa ettei minulle ole aluspaitaa ollenkaan? IIK

Möyrimispaikan jälkeen takaisin hullunhauskaan sisätivoliin, jonka leluosastolla jokainen haluaa prinsessalelun, mylittleponyn tai muun örkin. Seuraa huutoa, itkua ja hivuttautumista kohti kotia. Kierros vielä laitteissa ja sen jälkeen siirtymistä paikallisittain kohti ulko-ovia, pussaillaan, juostaan lasten perässä, avaudutaan aiheesta joka kestää niin kauan että lapset löytyvät taas sisätivolista. Pussaillaan, halataan kaikki läpi, puristellaan lapsia poskista ja small-talkataan. Saatetaan jokainen omalle bussille, pussataan vielä kerran  ja kotiin. Mennään äiti taas huomenna uudestaan, meillä oli niin mukavaa!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Lapsi matkustaa Turkissa

Kesällä neljä täyttävä tytär on matkustanut vauvasta asti sujuvasti niin ulkomaille kuin Turkissakin. Oman kokemuksen mukaan pienen käärön kanssa matkustaminen oli siinä mielessä helppoa että ajovälineen liike tuuditti neidin usein uneen, tosin lentokoneen myöhästelyt tai raivarit oli huomattavasti hankalampaa hoitaa silloin kuin nyt. Isomman tytön kanssa matkustelusta voi tehdä seikkailun, lentokentän toiminta, konduktööri ja matkaeväät ovat iso juttu. Julkisen liikenteen verkko on Turkissa hyvä ja usein valittavana on useampi mahdollisuus siirtymiseen, pohdimme usein turvallisuutta, tytön autossa vaivaavaa matkapahoinvointia ja matkustusmukavuutta. Tässä vinkkejä pitkänmatkan matkailuun:


BUSSI

Turkissa pitkänmatkan bussit ovat hyviä, valitsemalla hieman kalliimman bussifirman taso nousee, matkan aikana tarjotaan parhaimmillaan jäätelöä mutta vakiona ainakin kahvia ja teetä sekä keksejä.Paremmissa busseissa on wifi joten lasta voi viihdyttää tabletilla. Turvavyöt ovat hyvin harvassa ja sääolosuhteet kannattaa selvittää etukäteen itse. Se mitä etukäteen luvataan, ei aina pidä. Talvella Anatoliassa, itäisillä alueilla ja mustallamerellä tiet nousevat toisinaan tuhansien metrien korkeuteen, joka tarkoittaa jäisiä ja hankala kulkuisia olosuhteita.

Busseja kulkee vilkkaasti, sillä monet taikauskoiset paikalliset eivät astu lentokoneeseen vaan valitsevat mieluummin tuntikausia kestävän bussimatkan. Bussit pitävät taukoja mutta monet yhtiöt ovat vähentäneet taukojen määrää, vuosia sitten pysähdeltiin huomattavasti tiheämmin. Matkan aikana on kiva katsella maan vaihtuvia maisemia ja juttukumppaneitakin löytyy. Suosituimpia yhtiöitä ovat Pamukkale, Ulusoy, Varan, Metro. Pitkänlinjan bussien lisäksi tarjolla on minibusseja lähikuntiin, ne ovat edullisia ja tarjolla on istumapaikat mutta matkan varrelta pääsee myös seisomapaikoille. Sopu sijaa antaa, Turkissa maaseutu alkaa aika pian monen suurkaupungin liepeillä joten näissä busseissa voi olla tunnelmaa. Matkan varrelta voi yrittää kyytiin mutta pysähdyspaikat pitää tietää ja istumapaikasta on turha haaveilla. Lippua ostaessa kannattaa tiedustella jatkoyhteyksiä, sillä monella bussiyhtiöllä on maksuton bussiyhteys pääbussiasemalta eri kaupunginosiin, loistopalvelua!



JUNA (http://www.tcdd.gov.tr/tcdding/index.htm)

Matkustimme Ankarassa asuessamme usein anoppilaan yüksek hizli trenillä (YHT) eli pikajunilla, jotka kulkevat parhaimmillaan 250 km/t vauhtia, ne ovat uusia ja matkustaminen on todella miellyttävää. Omalla autolla matka Ankarasta Konyaan kesti joskus jopa 3 t kun junalla hurautettiin kaikki lepäillen 1.5 t.  Junalla matkustaminen on edullista mutta suosituille vuoroille paikat menevät nopeasti. Pikavuoroja on vain tietyillä yhteyksillä, osaa linjoista uudistetaan mutta esimerkiksi Izmiristä kohti Anatoliaa ja rannikkoa pitkin kohti Istanbulia kulkee vanhempi linja, joka on todella hidas, jos matka bussilla pääkaupungista Izmiriin kestää n. 8 t, kestää se vanhalla junalla noin 14 t. Junamatkailu on lapsen kanssa mukavaa, liput voi varata netistä tai useista matkatoimistoista sekä bussifirmoista. Monien kaupunkien juna-asemat ovat upeissa rakennuksissa!

LENTOKONE



Turkissa maan sisäiset lennot ovat halpoja ja tarjouksia on usein. Kannattaa tsekata Anadolu Jetin, Pegasuksen ja Sunexpressin tarjoukset, Turkish airlines on usein kallein mutta ainakin itselläni on lentoyhtiöstä vain positiivisia kokemuksia. Lapsen kanssa lentomatkailu on helppoa, se on nopeaa ja näin isommalle tytölle jo tosi jännää. Käytämme julkisia kentiltä tullen ja mennen, Havaş-bussi on edullinen ( usein 10 tl/hlö) ja mukava matkustusmuoto, uuteen kaupunkiin tullessa saa jo pienen kaupunkikierroksen. Toisaalta metro suurimmissa kaupungeissa suoraan kentältä keskustaan on aina se varmasti nopein tapa liikkua. Izmirin lentokentältä pääsee Havakşen bussilla kaupungin eri osiin sekä myös rantakohteisiin Çesmeen ja Kuşadasıin.

Kun matkustat lapsen kanssa Turkissa:


  • Turkkilaiset ovat mainioita matkakumppaneita, monella on eväitä, joita jaetaan joten omia eväitä kannattaa myös tarjota. Lapsia viihdytetään usein mielellään, muut lapsiperheet lainaavat leluja ja pyytävät leikkiin mukaan, jos vain kulkupeli sallii sen. 
  • Lapsen itkua ei kannata panikoida, lapset ovat etusijalla ja usein on tarjolla ymmärtäväisyyttä ja avun tarjouksia. 
  • Lapsi otetaan syliin että vanhemmat ihmiset saavat istua, yleinen sääntö on että alle 6-vuotiaat matkustavat monissa kulkuvälineissä ( ei lentokone) ilmaiseksi ja sen jälkeen tai 12-vuotiaaksi asti puoleen hintaan. Lapsi-, opiskelija- ja eläkealennuksia kannattaa aina ainakin kysyä. Asialliset kortit esille.
  • Turkissa liikenne on vaarallista, mieti paikkavalintaa lapsen kanssa. 
  • Autovuokraamoista parhaimmat ovat kansainväliset ( Avis, Europcar..), niistä saa yleensä turvallisen auton ja ohjeet, puhelinnumerot hätätapauksiin ja lapsille turvaistuimet, oman kokemukseni mukaan halvimmat yksityiset ovat sitten ihan mitä sattuu osastoa. 
  • Muovipusseja mukaan lapsille sillä niitä ei aina ole busseissa tarjolla. Oman matkapahoinvoinnista kärsivän lapsen kanssa pahin on minibussi ja paras iso kaupungin bussi, aina sen valinta ei ole mahdollista joten ennen matkaa ei syödä vähään aikaan, purkka auttaa ja muovipussit mukaan. Kuskille kannattaa sanoa jos tilanne on ryöstäytymässä käsistä, kukaan ei ole ainakaan omalla kohdalla urputtanut kun on nautittu raitista ilmaa hetki, aikataulut eivät ole Turkissa niin justiinsa. 
  • Lapsen kanssa saa mukavasti apua ja sitä kannattaa pyytää, varsinkin yksin lapsen/lapsien kanssa matkustava nainen on etusijalla.
  • Mainitse aina lippuja varatessa matkustavasi lasten kanssa, se huomioidaan usein paikkavalinnassa jos mahdollista. Huomioi, että minibusseissa paikat 1 ja 2 ovat kuljettajan viereiset etupaikat!
  • Juhlapäivien aikaan liput varataan usein jo etukäteen, liikkeellä on myös usein huijareita joten osta liput vain ja ainoastaan virallisesta lippupisteestä. 
  • Rattaiden kanssa liikkuminen riippuu kaupungista ja alueesta. Moniin kulkuvälineisiin ne saadaan kyllä mahtumaan mukaan, lauttoihin ja busseihin niiden nostamisessa saa aina apua. Isot rattaat eivät välttämättä mahdu kaupunkien pieniin dolmusbusseihin. Uusissa busseissa ja lautoissa on otettu huomioon liikuntaesteiset ja rattailla kulkijat.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Oodi pikkukaupoille

Olen aika usein myöhässä ja luulen pystyväni hoitamaan sata asiaa kolmessa minuutissa. Tähän monessa tilanteessa pelastus on pikkukauppa, kuten silloin kun kaverin lapsen synttärilahja hankitaan matkalla synttäreille, tai miehen apua-sillä-on-tänään-synttärit tulee mieheen matkalla tarhasta kotiin, sama tilanne kun huomaan olevan jo hieman myöhäistä laittaa joulupaketit Suomeen.


Päivää, mulla on 5 minuuttia aikaa, tarvitsen käytännöllisen lahjan miehelle. Mustaa vai valkoista, puuvillaa vai villasekoitetta? Sukkia, aluspaitoja ja hanskat löytyi tekemättä mitään, korttikin vingahti maltillisesti ja lahjat paketoitiin. Seuraavana päivänä olin lelukaupassa, nyt piti löytää joku tyttöhömppä kaverin lapselle, olen jo unohtanut miten vuoden tyttöä nuorempi leikkii. Raavin päätä ja kysyn tytöltä, pudistelen päätä ehdotuksille ostaa polly pocket tai joku punk-bändin solistilta näyttävä horror-barbie. Onneksi apuun tulee lelukaupan täti, joka ehdottaa lapselle piirustus-askartelu salkkua. Ei jonoja, lahja kauniiseen pakettiin ja bileisiin.




Isosta marketista en löydä ikinä sitä tietynlaista pergaman tulum-juustoa, koska niitä on liikaa. Tenttaan kiireistä myyjää, joka ei ihan löydä yhteistä säveltä kun kuvailen juustoa, ei se ole tuon värinen, ei tuo on liian kovaa, ei tämä on liian vahvan makuista...juustokaupan mies löytää sen kimpaleen heti, maksakoon pari liiraa enemmin kilolta, sen parin liiran eteen olen maistanut jo parista laarista oliiveja ja useampaa juustoa sekä kuullut kehut Bodrumin alueen hillosta. Pikkukaupan etuihin kuuluu henkilökohtainen palvelu, jos rahapussi jäi kotiin, voi tulla maksamaan kun ehtii. Tiettyjä tuotteita koskevat lait myyntiajoista sivuutetaan ajatuksella kaikki-asiakkaiden-vuoksi. Osa pikkukaupoista avaa ovensa aamuvarhain ja osa taas sulkee yömyöhällä, joten aina joku palvelee.

Jättimerketissa asioiminen ilman autoa on vaivalloista, pitää muistaa ettei lähde ostoksille viikonloppuna tai ilta-aikaan, jolloin on ruuhka-aika. Isojen kärryjen työntely ruuhkaisessa marketissa saa hien otsalle, muistan kassalla että jauhot unohtui ja palaan takaisin kipittämään hallin toiselle laidalle. Ison marketin börekistä ja pienen kaupan börekistä ei voi puhua samana päivänäkään.

Pienet kaupat tekevät kaupunginosien eri kortteleista koteja niiden asukkaille. Oman lihakaupan ja juustokaupan myyjistä tulee puolituttuja, joita moikkaa kaduilla miettien hetken, että mistä minä hänet tunnen. Ilman tuttuja kauppoja ja kahviloita asuinalueiden erilaisuus ja omintakeisuus katoaisi aika nopeasti Tytön tarhan kulmalla vihanneskauppaa pitävä herra ajelee aamulla vastaan pyörällä kun olen jo melkein tarponut takaisin kotiin, hei mitä sinä täällä, mies huutelee kummissaan? Lähes jokainen tekee ostokset omilta kulmiltaan, joten jokaisen asukkaan odotetaan asuvan nurkan takana eikä 3 kilometrin päässä toisella alueella.



Muistatte varmaan tarinan puusta ja kitarasta, jotka askartelimme tytön ja miehen kanssa tarhalla? Puu sai hieman osumia matkalla tarhaan rattaissa, puun runkoa toimittanut rulla oli irronnut ja tipahtanut matkan varrella....laitoin tytön tarhaan ja nappasin puun tyngän kainaloon, marssin viereiseen paperikauppaan, jossa yhdessä omistaja herran kanssa rullasimme ruskeasta pahvista vahvan rungon, minä liimasin ja mies nitoi. Leikeltiin hieman vakoja ja testattiin. Hienoa, huudahti kauppias hakaten käsiä yhteen. Kipitin tarhalle ja tytön puukin pääsi osaksi tarhalaisten omaa metsää, kiitos pienen paperikaupan.

'Ajeltiin aamulla papan kanssa tähän ja laitettiin kauppa pystyyn.'





keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Sähkötön päivä

Turkki pimeni eilen klo 10.36, lähes koko maasta katkesi sähköt ja pimennys jatkui paikkakunnasta riippuen iltaan asti, me saimme omalle alueelle sähköt takaisin illalla kuuden jälkeen. Myös vedet olivat poikki ja ne palautuivat vasta viime yön aikana, netti ei toiminut, puhelimesta loppui akku ja television kaapelikaan ei toiminut koko päivässä.


Lähtiessäni hakemaan tyttöä tarhasta puolenpäivän aikaan satoi vettä, olin menossa metrolla mutta metro olikin suljettu, onneksi tarhaan pääsee sujuvasti kävellen ja sateenvarjokin tuli mukaan. Taittaessani matkaa huomasin sähkökatkon jatkuvan kaikissa ohittamissani kortteleissa tarhalle asti, harvinaista. Soitin miehelleni toiseen kaupunkiin ja myöhemmin ystävälleni Antalyan alueelle, sähköt ja vedet poikki joka paikasta. Tarhakin oli pimeänä.

Metro ei toiminut ja liikenne alkoi monen tunnin metrokatkoksen jälkeen puuroutua niin ettei taksejakaan enää ollut vapaana. Tallustimme tytön kanssa kotiin, mietin pakkasessa olevia ruokia ja tekemätöntä etätyötä....kotikulman leipäkaupassa oli koolla naapurustokokous, yksi arveli syyksi sabotaasia, toinen kehitteli muita hurjia tarinoita. Kieltämättä koko maan kattava sähkökatkos tuntui hieman pelottavalta, suurin osa paikallisista otti kuitenkin rennosti ja istuskeli liikkeiden edustalla tai parvekkeella teetä nauttien, kun uutisia ei televisiosta tai puhelimesta ollut tarjolla, niitä olikin aikaa kehitellä itse, ihan koko päivä!


Onni on kaasuliesi, jolla voi valmistaa ruokaa ja keittää kuumaa juotavaa, onneksi on kevät eikä lämmityksestä tarvinnut huolehtia. Kaivoin esille kynttilöitä, sytkäreitä ja tarkistin pari taskulamppua. Tyttö murjotti koska ei voinut katsoa pikku kakkosta tv-kaistalta, piirtäminen tai lukeminen ei kiinnostanut joten liimailimme hetken paperille kollaasia, jonka jälkeen neiti tuumasi että päikille kun ei ole sähköjä. Niin kellahdettiin nukkumaan. Hei, sähkötön päivä, miten ihanaa lueskella kirjoja ja nauttia hiljaisuudesta...todellisuudessa epätietoisuus ja hiljaisuus sai muutaman kerran parvekkeella kuuntelemaan naapurien juoruja, mitä onko sähköt palaamassa vai ei, pimeässä vessassa ilman vettä pyöriminen ei ollut kovinkaan romanttista joten kirjaan uppoutuminen jäi ajatuksen tasolle.

Ilo oli suuri kun sähköt palasivat illalla, pakastimen kanasta oli valmistettu ruokaa ja kun tasaisia piippauksia kuului keittiöstä ja telkkarista tuntui mukavalta, ei törmäilyä yöllä taskulampun valossa vessaan tai kaikkien jääkaapin tuotteiden pilaantumista. Miten kaupunkilaisen elämä pyöriikään sähkön ympärillä! Netti toimii edelleen vaihtelevasti, mies on hoitamassa perheen paperiasioita kotikaupungissaan ja monissa virastoissa sähkökatko on ruuhkauttanut ja sekoittanut asioita. Murtohälytin meni meillä sekaisin ja jatkoi omaa piippailuaan omaan tahtiinsa yöhön asti. Kun lähes 80 miljoonan asukkaan maasta menee sähköt päiväksi, vaikuttaa se moneen asiaan. Kaikki pysähtyy, tunnelma on kuin vanhan ajan tieteiselokuvasta juuri ennen avaruusolentojen saapumista.

Uutisen tapahtumasta voi lukea vaikka täältä:
http://www.hurriyetdailynews.com/explained-how-76-million-people-were-hit-by-turkeys-worst-blackout-since-1999.aspx?pageID=238&nID=80442&NewsCatID=374