torstai 25. kesäkuuta 2015

Eka tarhavuosi pulkassa

Kesäkuun toisena perjantaina tyttö sai ekan tarhavuotensa toisen kehitysraportin eli tarhan toikkarin. Raportti on pullollaan kehuja taidoista ja vinkkejä mitä lapsen kanssa kannattaa tehdä ja harjoittaa loman aikana. Kouluvuoden päättyessä koulujen ja tarhojen edustalla on ruuhkaa, kukkakauppiaat, vanhemmat ja lapset juhlatamineissaan. Tarhan perinteiden mukaan tarhan vanha lippu lasketaan alas ja uusi nostetaan salkoon. Sen jälkeen seuraa yleistä sosialisointia ja valokuvien näpsimistä, pulinaa ja hulinaa. Käydään hieman läpi lasten portfolioita ja askarteluja. Lapsille jaetaan raportit joiden seuraksi opettaja on askarrellut pienet pokaalit, joissa lukee Sinä olet mahtava! Raportin lisäksi pääsee opettajan halaukseen ja lukuisiin valokuviin, räps räps.


Vanhempien keskuudessa on kulkenut tieto nyyttäreistä, joten jokainen on tuonut mukanaan purtavaa, börekiä, kakkua, keksejä ja mehua. Maha pullollaan on aika yhteiskuvien, niiltä ei Turkissa voi välttyä. Opettaja-lapset, opettaja, lapset-äidit-opettaja, lapset-isät-opettaja, lapset-mummot ja niin edelleen. Me vanhemmat annamme opettajalle pienen lahjan, siron riipuksen, joka saa Aydan rouvan varsin tunteelliseksi. Tässä vaiheessa lapsia huvittaa eniten juosta, hillua ja kikattaa ja niin tehdään. Vanhempia kiinnostaa tuleva tarhavuosi, säilyykö sama opettaja, kuka haluaa jatkaa aamupäiväläisenä ja kuka taas siirtyy iltapäiväläiseksi, osa siirtyy eri tarhaan kun valikoima lisääntyy 4 ikävuoden jälkeen.

Seuraavaa tarhavuotta varten tiedän asioista huomattavasti enemmin kuin viime syksynä. Erilaista kierrätystavaraa kannattaa laittaa toisinaan talteen tulevia askarteluja varten, aluspaitoja hankkia valmiiksi syksyä varten ja muistaa aina kysellä ja kuunnella tarhan aulassa. Turkissa tiedotus toimii parhaiten ihmiseltä toiselle, vaikka suurin osa tiedoista kulkee netin kautta, niin on parasta aina varmistaa ja kysellä, eräs turkkilainen äiti otti tavakseen hihkaista joka iltapäivä aulassa haluavansa päivän tiedot ja juorut. Yritän muistaa ostaa opettajalle kukkia kansallisena opettajanpäivänä ja tietoon ongittuna synttäripäivänä.



Luulin tarhan loppumisen olevan vaikeaa tytölle mutta on se vähän vaikeaa vanhemmillekin. Kahdesta syystä. Rutiini rikkoutuu ja tytöllä on tylsää. Huomaan, että muutamasta tarhakaverin äidistä on tullut osa viikkoa, olemme hieman pökerryksissä että mitäs nyt? Oljenkortena tehdään vielä yhdet kahvilatreffit ja samalla viedään ilmoittautumiset seuraavalle tarhavuodelle. Sitten pusut ja lomalle. Tyttö on kysellyt joka aamu milloin tarha alkaa. Ei kai opettaja ole nyt yksin tarhassa? Osa lapsista menee kesällä jumppa- tai uimakouluun, osa kesätarhaan, toiset sukuloivat tai suuntaavat kesämökeille.



Tarha on ollut hieno juttu, kotona on selvästi tylsää, varsinkin jos baba nukkuu työn univelkoja ja äiti naputtaa töitä tietokoneella. Ekan viikon saldona tyttö ja koiruus hajottavat tietokoneen, sinne menevät tiedostot ja valokuvat. Onneksi ukki ja mummi tulee ihan pian. Sadepäivänä ja paastokuukauden alettua tehdään perheen kanssa ostosreissu ostariin, kenkiä, uikkareita, koiran tarvikkeita ja kesävaatteita. Metroasemalla tyttö asettelee vanhemmat tuoleille, baba siniselle, koska se on poikien väri ja äiti punaiselle tyttöjen penkille. Selitämme miehen kanssa ettei ole poikien ja tyttöjen värejä, tässä siis puhdetta kesäksi eli avartaa turkkilaisen koulumaailman värioppia suhteessa sukupuoliin.

Kesäkuu on sujunut ihanissa tunnelmissa, sää on nyt parhaimmillaan ja luonto kauniin vehreä. Muutto on ovella, asunto on maalattu ja pian myös myrkytetty, huomenna aamulla saapuvat muuttomiehet, joita me lähdemme tytön kanssa pakoon kaverin luo. Iltapäivällä uudelle asunnolle tavaroiden järjestelyyn. Muuttaminen on aina hieman stressaavaa mutta onneksi se on tehty Turkissa helpoksi edullisilla palveluilla, siitä ja uudesta asunnosta lisää ensi viikolla.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Suomessa Jussi, Turkissa Ramazan

Tänä vuonna Turkissa Ramazan kuukauden eli paastokuukauden aloitus ajoittui samaan kohtaan kun Suomessa juhannus. Izmirissä paasto rikotaan illalla vasta 20.46 iftar-illallisella, sahur eli varhainen aamiainen on nautittu  jo ennenkuin aurinko on noussut 03.48. Paasto on pitkä kun asteet ovat nousseet viime päivinä jopa +34.


Mitä Ramazan tuo tullessaan? Riippuu ihmisestä, osa turkkilaisista paastoaa, osa ei. Toiset kieltäytyvät kuukauden aikana alkoholista ja joku yrittää lopettaa tupakoinnin, joku toinen paastoaa kun taas osa jatkaa elämäänsä normaaliin tapaan. Paastokuukauden henki on kuitenkin mukava, se tuo yhteisöllisyyden ja turkkilaisten rakkauden nauttia ulkona olemisesta sekä tapahtumista hyvin esille. Kuukauden aikana nautitaan normaalia enemmin yhteisiä kaveri- ja sukulaisillallisia, kutsutaan koteihin tai tavataan ravintoloiden iftar-illallisilla. Paasto rikotaan vedellä ja taateleilla, sitä seuraa keitto, pääruoka ja jälkiruoka. Asiantuntijat neuvovat panostamaan aamiaisen ravintoarvoon, juustoa, jogurttia, täysjyväleipää ja vihanneksia. Illallisen tulisi pysyä terveellisenä eikä se saisi olla liian raskas, sokeria tulee välttää ja korvata makea jälkkäri hedelmillä. Usein käy niin, että paaston aikana nimittäin kilot lisääntyvät, eivätkä maltillisesti vähene. Paaston tarkoitus ei ole kuitenkaan riutua vaan sen tarkoitus on keskittää ajatukset oleelliseen, öykkäröiminen auringon laskun ja nousun välissä ei ole kuitenkaan asian idea.



Izmirissä paastoa ei välttämättä huomaa päivisin, ihmisiä istuu syömässä ja juomassa ravintoloissa. Ankarassa yritin välttää syömistä julkisesti tietyillä alueilla, iltaisin kuului aterimien kalkutus kun paasto rikottiin. Izmirissä ei kuulu kalkutus mutta leipäkauppa pysyy auki tuntia pidempään, myyjätär kiikuttaa juuri ennen paaston loppua useammat leivät lähitalojen parvekkeilla roikkuviin koreihin ja toivottelee asiaan kuuluvia paastonajan toivotuksia. Varhaisaamiaiselle paastoajia herättelee ramazan kuukauden rummuttaja, joka kiertää kortteleissa vanhan perinteen mukaan. Osasta paikoista perinne on jo kadonnut, en ole itse herännyt vielä pärinään mutta mies ja korttelissamme asuvat muut vahvistivat rumpujen pärisevän aamuvarhain. Viime yönä päristelyjä kovempi möykkä Karşıyakan kaupunginosassamme saatiin aikaan Karşıyaka Pinar urheilujoukkueen voittaessa Turkin miesten koripallomestaruuden 28 vuoden tauon jälkeen. Meteli oli melkoinen ja se kesti vaihtelevasti aamu 05 asti. Rantabulervardi oli ollut ihmisistä mustana. Karşıyakalaiset ovat fanaattisia oman joukkueensa suhteen ja nyt se tuli esille hyvin, ehkä hurjin kuulemani meteli Turkin vuosien aikana. Kaf kaf kaf, sin sin sin, kaf sin kaf sin kaf huudot kaikuivat nukahtaessa ja aamun sarastaessa.



Tuttavistani ei paastoa monikaan, anoppi ja ystäväni mies ovat paastonneet viime vuosina, muutama entinen työkaveri aikoinaan. Paastosta ei kukaan heistä pidä paljon puheita, se on oma henkilökohtainen valinta ja sujuu arjen keskellä, käydään töissä ja hoidellaan askareita, anoppi kuukahtaa iltapäiväksi levolle, energiaa pyritään säästelemään eikä illalla soitella Pizza Hutiin vaan valmistetaan tavallinen kotiruoka, ilta kuluu teen, pähkinöiden, kuivattujen hedelmien ja tuoreiden hedelmien kera. Yöllä kukutaan mutta se ei poikkea monen arjesta. Monen paasto päättyy puistoissa tai ranta-alueilla piknikillä, kaupungeissa on normaalia enemmin hattaran, ilmapallojen ja herkkujen myyjiä, lapsille suunnattuja esityksiä ja karnevaalitunnelmaa. Ramazanista nauttimiseen ei ole pakko edes paastota, illallisille ja yhteisestä ilosta nauttimiseen voi osallistua jokainen.


Kaupunki pystyttää paaston ajaksi iftar-telttoja eli lähinnä vähävaraisille tarkoitettuja illallispaikkoja, joissa tarjotaan paastonajan iltoina illallinen. Izmirin kordonilla paastokuukauden ensimmäinen paasto illallinen nautittiin nyyttärityyliin piknikillä, se keräsi yhteen noin 300 illallistajaa sosiaalisen median avulla, kodittomia ja katueläimiäkään ei unohdettu. Paikalliseen uutiseen pääset täältä: http://izmirim.co/kordonda-yeryuzu-sofrasi-kurdular/

Muutto on ihan ovella, ensi viikolla kuvia ja muuttojuttuja. Iloista juhannuksen jatkoa kaikille lukijoille!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Izmiriläisen iltarakı

Olin viime viikolla apteekissa. Edellä vanhempi rouva odotti lääkkeitään. Saatuaan purkit, apteekkari kävi ne rouvan kanssa läpi. Näitä aamuin ja illoin ennen ruokailua, tämä kuten ennenkin kerran päivässä ruokailun jälkeen jne. Rouva pyöritteli purkkejaan ja kysyi apteekkarilta, entä kuinkas se ilta rakı? Mihin kohtaan ajoitan lääkkeeni sen kanssa? Mieheni ottaa sydänlääkkeensä illallisen ja rakın jälkeen. Apteekkari neuvoi rouvaa ottamaan lääkkeen puoli tuntia ilta rakın jälkeen. Kiitos ja näkemiin.


On vaalipäivä, jolloin alkoholinmyynti on kielletty kaikissa anniskelupisteissä ja kaupoissa. Läheisen pikkumarketin oluthyllyllä käy kuhina. Omistaja nauraa, vai että sunnuntaina pitäisi ihmisiä kiusata vielä olutkaappien lukitsemisella. Typerää, puhisee omistaja ja laskee naapurin miehen kaljakassin hintaa laskimella. Sunnuntai on yleisin vapaa, jolloin markettin viinihyllyillä kolisee tyhjää ja rakı kuuluu ostosrepertuaariin, monikaan ei tunnu olevan kipeä tai köyhä sunnuntaina.

Muutama viikko sitten leipäkaupan myyjätär valisti läheisen isomman marketin viinialeista, muistahan käydä, useat viinit ovat nyt 50% alessa! Viinihyllyllä olin aikeissa valita tutun paikallisen, hyväksi havaitun pullon kun viereen asteli herrasmies valistamaan toisen merkin puolesta. Nyt kannattaa ostaa, tuo loppuu jo iltaan mennessä, tiedän sillä olen seurannut. Tämä viini on palkittu ja paras paikallinen viini hinta-laatusuhteeltaan. Pian paikalle oli kerääntynyt useampi ihmettelijä, marssin useamman papan ja rouvan perässä kassalle pullo kädessä. Yhteisöllisyyden huipentuma, ostimme kaikki samaa viiniä! Pappa oli asiantuntija, sillä viini ei ollut pöllömpää.


Monissa turistipaikoissa suhtautuminen alkoholiin oli kummallista, rantabaareissa bailattiin villisti viikon jokaisena päivänä, tanssittiin pöydillä ja oksenneltiin kukkaruukkuihin. Pienistä kylistä saapuneet työntekijät nieleskelivät ja tottuivat alun ihmetyksen jälkeen. Ankarassa olutta myytiin mustissa muovikasseissa ja lähikaupan omistaja tiesi tilata oikeaa viiniä niille, jotka sitä ostivat. Mieheni kotikaupungissa Konyassa alkoholia taas tarjoillaan harvoissa paikoissa ja olutpulloa lähdetään hakemaan monen korttelin päähän. Jokaisessa kaupungissa on kuitenkin mahdollista tilata mitä tahansa merkkiä vuorokauden ympäri kotiin skootterilla pikkukaupoista. Izmirissä oluen voi sihauttaa ranta-alueen penkillä istuva pukumies ja rantakatujen ravintoloissa monen ruokajuoma on viini tai olut, illalla usein rakı.

Lapsiperheiden saapuessa Suomesta lomalle olen joutunut miettimään voiko perheitä viedä alkuillasta Alşançakin rantakadulle ravintolaan. Pöytiin kannetaan olutta, viiniä ja rakıa, monessa paikassa sauhutellaan myös tupakkaa tai vesipiippua, se missä saa polttaa on veteen piirretty viiva ja Izmirin alueella poliisit tunnetusti katsovat näitä rikkeitä läpi sormien. Turkissa juomia ei juoda kaksin käsin, oluen kanssa minimi tarjottava on pähkinät, hedelmät, suolakurkut ja juustotikut, toisinaan kurkku- ja porkkanapalat sitruuna-suolaliemessä. Viini ja rakı kaipaavat vierelle jo alkupaloja ja mielellään illallista. Olut voi olla janojuoma kun taas jälkimmäiset ruokajuomia.Tuntuu hullulta että maassa, joka on jossain asioissa hyvin tiukka, joudunkin miettimään onko se jossain asioissa liian löyhä moraaliltaan suomalaisille? 

Kesä saapui myöhässä tänä vuonna, tuulettimet kaivettiin vasta nyt esille ja terassillekin on ehditty. Kesä toi tullessaan tarhan päättäjäiset, ekan lomaviikon saldona hajonnut tietokone ja kasvava muuttostressi johtuen siitä, ettei muuttopäivä ole varmistunut. Muutama lomareissu on suunnitteilla ja vieraitakin tulossa. Huomenna alkaa Ramazan paastokuukausi, jolloin osa turkkilaisista paastoaa. Hyvää alkavaa paastokuukautta sitä noudattaville!




maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kaupunkiloma Turkissa lasten kanssa

Suurin osa suomalaisista lapsiperheistä lomailee Turkin rantakohteissa, tosin viime vuosina Istanbulin nouseminen trendikohteeksi on vetänyt sinne lapsiperheitäkin. Entäpä joku muu Turkin kaupungeista, kuten Izmir? Mitä kaupungissa voi tehdä ja mitä ei? Mitä on otettava huomioon?

1. Suurkaupunki on iso

Suurkaupunki on hektinen ja iso, välimatkat saattavat olla pitkiä ja ruuhkissa saattaa mennä aikaa. Monin paikoin kaupunkeja ei ole rakennettu ajatellen liikuntaesteisiä tai lastenrattaita, joten kävely kaupungissa ei ole aina sujuvaa ja leppoisaa. Torvet soivat, liikenne on hektistä, ihmismassoja on paljon eikä tunnelma ole samanlainen letkeä kuin lomakohteissa. Suurkaupungeissa asuva on tottunut lieveilmiöihin kuten elintasoeroihin ja rikollisuuteen, lomalle saapuvan kannattaa miettiä kuinka kerjäläisistä kerrotaan lapselle.

Toisaalta suurkaupunki tarjoaa autenttisuutta ja kurkistuksen paikalliseen arkeen. Izmirissä on joka ilta taatusti konsertteja, usein ilmaisia, lukuisia taidenäyttelyitä ja hyvät ostosmahdollisuudet. Täällä on helppoa sukeltaa mukaan paikalliseen arkeen, syödä kuten paikalliset, viihdyttää itseään kaupunkilaisten tavoin ja tehdä ostoksia samoilla apajilla. Izmirissä on hyvin hoidettu eläintarha, lelumuseo, näköalapaikkoja, kylpylähotelleita, paljon puistoalueita ja ostareissa lapsille leikkipaikkoja.

2. Aikataulut

Aikatauloissa pysyminen voi olla hankalaa. Liikkuminen tiettyyn paikkaan saattaa kestää, positiivista on että Turkissa lähes joka paikassa on tarjolla ruokaa jokaisena vuorokauden aikana. Ummikkona aikataulujen ymmärtäminen on hankalaa sillä usein ne on painettu vain turkinkielellä. Kaupunkilaiselle ihan lähellä tarkoittaa puolen tunnin kävelymatkaa.

Matkaan kannattaa varata lapsia varten pieniä eväitä ja juotavaa, leluja tai kyniä ja paperia. Izmirin lauttaterminaalista saa aikataulut ja niitä voi selventää lippuluukulla, metroja menee melko tiheään ja kaikkiin julkisiin ( ei dolmukset tai dolmustaksit) käy elektroninen maksukortti Kentkart, joka kannattaa hankkia. Lapset matkustavat ilmaiseksi julkisissa ( noin alle 6v., omantunnon mukaan).

3. Ruokailu

Turkissa on vähän suoraan perheille suunnattuja ravintoloita leikkipaikkoineen. Ravintola tarjontaa on todella paljon mutta siinäpä voikin tulla vaikeus valita, minne mennä?

Lähes kaikki ravintolat on suunnattu myös lapsiperheille, lastenistuimia on yleensä tarjolla, pienet vieraat otetaan huomioon eikä tarjoilijoita haittaa pienten leikit, päinvastoin nämä ottavat usein osavastuun heidän viihdyttämisestä. Tarjolla on katuruokaa, lokanta eli lounasravintoloita, kahviloita, kebab- ja liharavintoloita, paikallisia herkkuja tarjoavia sekä hienompia illallispaikkoja. Monissa paikoissa ruokia voi käydä katsomassa vitriinistä, lounasravintoloiden ruuat ovat esillä, samoin alkupalat. Jokaisesta paikasta löytyy taatusti lapsille jotain, lihapullia, kanapataa, riisiä, makaroonia ja jopa muusia, nykyisin lapsetkin ovat niin ennakkoluulottomia että maistelevat mielellään paikallisia erikoisuuksia kuten mezeitä ja mereneläviä.


Izmirissä perheet syövät ja viettävät paljon aikaa ravintoloissa, lapsivieraisiin on totuttu, Karşıyakan puolella on valtion puistoalueita, joissa on ravintolat. Ostareissa on ravintolakerrokset, joissa on lukuisia kansainvälisiä ja paikallisia ravintoloita. Eri puolilla Turkkia matkustaneelle Izmirin avarakatseisuus tulee yllärinä, täällä istutaan terassilla lasten kanssa viinillä tai oluella, puistoissa tarjoillaan alkoholia, samoin monissa lounasravintoloissa. Huppelissa ei ihmisiä tapaa eli siitä ei ole pelkoa.

4. Turkkilaisten lapsirakkaus

Lapset huomioidaan Turkissa, toisista se on ihanaa, toisia se saattaa häiritä ellei ole tottunut. Ventovieras mummo saattaa napata lapsen syliinsä bussissa jos paikat ovat tiukassa, herkkuja jaellaan joten allergisten kannattaa olla tarkkana. Paikalliset lapset ovat perusverto suomalaiseen verrattuna asteen vilkkaampia ja raisumpia, puistossa liukumäestä saatetaan tulla rytinällä alas ja vauhtia piisaa. Jos loma suurkaupungissa on lapselle ensi kosketus häliseviin metropoleihin, kannattaa muistaa että ihmismassat, äänet ja isot rakennukset saattavat alussa pelottaa.

Paikallisten lapsirakkaudesta kannattaa ottaa kaikki irti, yleensä yrmeältä poliisilta hertiää vilkutus ja halaus lapselle, tarjoilija huolestuu jos lapsi itkee ja keksii mitä tahansa piristykseksi. Jokainen haluaa taatusti osansa pellavapäisistä lapsista. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Turkki on suuri maa jossa on myös ikävät puolensa, älä laske lasta pois näköetäisyydeltä.


5. Lasten puuhat

Suurkaupungissa ei ole rantoja tai vesipuistoja, hotellivalintaan kannattaa kiinnittää huomiota tai tsekata lähimmät allasalueet, kylpylät tai rantapaikat. Kevään ja kesän taitekohta on ongelmallinen uimisen suhteen, osassa rantapaikkoja vesi on viileää eikä parhaintenkaan hotelleiden altaita aina lämmitetä.

Izmirissä lähimmät rantapaikat ovat noin tunnin päässä keskustasta. Keskustassa parhaimmissa hotelleissa on hyvät allasalueet, Balçovan alueella on kylpylähotelleita mutta päivämaksut allasalueilla eivät ole halvimmasta päästä. Klubien allasalueille vaaditaan jäsenyys. Keskustassa on iso kültürparkin puisto- ja ulkoilualue, jossa on puistoja ja lenkkipolku, tennisklubi, kuntoilulaitteet ja vanha huvipuisto. Paikalliset kokoontuvat rannan tuntumaan iltaisin piknikille ja pelailemaan palloa ja istuskelemaan. Ostari yhtenä päivänä voi olla hyvä ratkaisu leikkipaikkoineen ja ostosmahdollisuuksineen. Optimum Outlet Eşbasisssa tai Forum Bornova Bornovassa ovat melkoisia keitaita, joissa aika kuluu. Bornovan ostarin yhteydessä on Ikea.


Muistissa on hyvin opasajoilta lapsiperheet Turkin eri lomakohteissa rannikolla. Viime vuosien aikana on otettu tuntumaa lapsiperheisiin niin Ankarassa kuin Izmirissäkin kun kavereiden kanssa liikutaankin rattailla ja lasten ehdoilla. Suurkaupunki loma on erilainen perheloma mutta se voi olla tosi hauska. Hieman suunnittelua, asennetta ja joustavuutta se tosin vaatii. Rantalomalla rantabaari ja turistihömpötys on iso osa lomaa, suurkaupungissa se sisältö pitää etsiä eri jutuista kuten paikallisten tapojen, ruokien ja arjen ihmettelystä. Pylly kahvilan penkkiin, lasit päähän ja vilinästä nauttimaan!

Lapsiperhe Izmirissä voi...

+ herkutella lukuisissa kahviloissa leivoksilla, kahvilla, jäätelöannoksilla
+ vanhemmat voivat nauttia viinit tai olut terassilla, lapsiperheet ovat tuttuja vieraita rantaravintoloissa
+ puistoilla
+ ihmetellä lokkeja ja merimaisemia lauttamatkalla
+ monissa ostareissa on jokaiselle jotakin, leikkipaikka, ostosmahdollisuudet ja ravintolat
+ lelukaupoissa voi tehdä edullisia ostoksia
+ markkinareissu on elämys kaikille
+ uida hotellin altaalla tai suunnata vaikkapa päiväksi Kuşadaşiin, Çesmeen tai Foçaan


Lapsiperheen kannattaa huomioida Izmirisä...

- hyttyset illansuussa
- liikkuminen kestää mutta on suhteellisen sujuvaa
- keskustan ja hotellien alue on vilkas ja hektinen
- suurkaupungissa jonoja syntyy, massoja liikkuu
- aikataulut venyvät
- uimarantoja ei ole
- kaikki eivät puhu englantia
- viikonloppuna ja illalla on eniten ruuhkia ostareissa, markkinoilla ja ostoskaduilla

Lomailetko lasten kanssa suurkaupungeissa?




torstai 11. kesäkuuta 2015

Voiko Turkkiin sopeutua?

Unohdan monesti että olen asunut Turkissa enemmin tai vähemmin pysyvästi pian 13 vuotta, lihavia ja laihoja vuosia, hyviä ja huonoja aikoja. Turkissa on nähty taloudellista nousua, sosiaalijärjestelmän kehitystä, maata ravistelleita mellakoita ja massiivisia pakolaisvirtoja. Minä olen tehnyt töitä, mennyt naimisiin, saanu tyttären, muuttanut monesti, saanut ystäviä, hermostunut sen sata ja yksi kertaa mutta iloinnut ja tuntenut onnea taatusti tuhatkertaisesti. Viime sunnuntaina kävin äänestämässä, jo toistamiseen Turkin vaaleissa. Käppäilin sinne muun kortteliston mukana, aamun auringossa, jonotin naapurin kanssa juoruten ja iskin mielipiteeni leimalla äänestyskopissa, tyttö sai pitää laukkuani ja vartio kopin ulkopuolella vaalirauhaani. Illalla jännitin vaaleja kuten suurin osa turkkilaisia. Kommentoin, kritisoin ja iloitsin. Nyt jännitetään tulevaa.

Sopeutumisen mittari on jokaisella oma, minulle se on se, että ajattelen asuvani pysyvästi täällä, olen kotona. Jos ärsyynnyn jostain, kohdistuu suuttumus asiaan tai sitä hoitavaan tahoon, en sadattele koko Turkkia ja turkkilaisia. Suurin osa ulkomaalaisista ei sopeudu Turkkiin, siihen on varmasti useita syitä, huonoa onnea, asenneongelmia, vääriä yhteisöjä tai yksinkertaisesti itselleen soveltumaton kulttuuri. Omissa ympyröissäni ja yhteisöissäni. arkeni tahti muotoutuu minun, miehen ja tytön aikatauluista, siihen tuo lisänsä meidän työt, ystävät ja paikalliset tapahtumat. Lisämausteena meillä kyläilevät sukulaiset ja ystävät maailmalta. Menen Suomeen lomalle, tosin mieluusti menisin useammin. Turkkiin tulen kotiini. Kun Turkki menestyy euroviisuissa, jalkapallossa tai koripallossa koen ylpeyttä, me turkkilaiset. Kun Turkki möhlii, koen myötähäpeää.


Olen saapunut Turkkiin aikoinaan töihin, pidän sitä jälkikäteen ajateltuna aika isona juttuna. En osaa sanoa olisiko Turkki pystynyt vakuuttamaan minua hyvillä puolillaan, jos olisin saapunut tänne kotiäidiksi? Työpaikkojeni kautta löysin Turkissa oman paikkani, samanhenkisiä ystäviä ja opin yhtä sun toista työmaailman realiteeteista. Opin senkin millaiseen turkkilaisuuteen minusta ei ole ja rajat, joiden sisällä olen onnellinen. Mietin maanjäristyslaukkumme sisältöä, maan rajoilla riehuvaa sotaa ja kulkueläinongelmaa ajoittain, pää oppii eriarvoisuuden ja ongelmien keskellä jäsentämään asiat eri lokeroihin. Ajankohtaiset, asiat joihin voi vaikuttaa, asiat joihin ei ja niin edelleen. Eriarvoisuus on rasite, kulttuurin monimuotoisuus ulkosuomalaisen pelastus, etsivä löytää oman viiteryhmänsä, jossa on mielekästä asua. Oman viiteryhmän sisällä on aika lupsakkaa.


Olen asunut helpoissa paikoissa, en tiedä millaista on oikea arki Urfassa tai Tuncelissa, puhumattakaan lukuisista pienistä turkkilaisista kylistä ympäri maata. Olen elellyt Turkissa pitkälti omilla ehdoillani, en voisi kuvitellakaan asuvani miehen suvun kanssa  yhdessä, keitteleväni lampaanvatsakeittoa tai kieltäytyväni jäätelöstä talvisin. Onneksi ei mieskään. En halua asua turistikohteessa mutta omassa kodissani pidän tietyt turistimaiset piirteeni, juon viiniä parvekkeella, ripustan alkkarit takaparvekkeelle ja syön jäätelöä joulukuussa. Niin tekevät monet muutkin izmiriläiset, viimeistä kohtaa lukuunottamatta. Olen tehnyt Turkkiini pesän, jossa olen ihan julkisesti vähän erilainen paikallinen. Turkkilainen kyläelämä on minulle tuttua turistibussin etupenkin oppaana, paikallisten kyläläisten salvarhousuja olen nähnyt eniten muotibuumin myötä ostoskaduilla.


Vaaleissa toivon ja peukutan omaa suosikkiani, jännitän kun ensimmäiset äänet on laskettu ja tulokset julkistetaan. Nyt puhutaan perheemme tulevaisuudesta, sydän hakkaa ja kädet hikoavat. Illalla mies paistaa pihvejä ja tekee pari turkkilaista alkupalaa, juodaan paikallista viiniä ja soitellaan tutuille ja sukulaisille, kysellään fiiliksiä vaalitulokseen. Otan uunista ihka ensimmäisen ruisleipäni, kiitos kaverin minulla on juuri ja kotona tuoksuu Kesämäen leipomolta. Tarvitaan pientä hienosäätöä mutta kohta meillä tuoksuu ruisleipä useamminkin. Seuraavana päivänä istun kampaajani hyppysissä kuin turkkilainen konsanaan, kulmat, ihokarvat ja tukka siistiksi. Pulisemme alueemme rakennustyömaista ja tietenkin vaaleista, kuppi turkkilaista kahvia maistuu hyvältä. Piipahdamme oman lääkärin luona hakemassa silmätippoja ja pulisemme suomalaisten jäätelönsyönnistä ja hoitajamme leikatusta polvesta. Illalla teen makaroonilaatikkoa suomalaisittain ja kiroilen suomeksi kun loota meinaa unohtua uuniin.



maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kahvihammasta kolottaa

Turkki mielletään teen juojien maaksi, eikä suotta sillä tulppaanikupeista juodaan teetä joka paikassa, kadunkulmissa seisten, virastoissa töiden lomassa, kauppoja hierottaessa tai pienillä jakkaroilla katuvilinässä. Kahvin ystävien ei kannata huolestua, sillä kahviloita on tarjolla runsaasti ja niiden määrä on lisääntynyt viime vuosina kaupungeissa. Kahviloissa käydään myös aamiaisella tai lounaalla, joten valikoima on usein aika laaja. Turkissa kannattaa maistaa turkkilaista kahvia, jota tarjoillaan pienissä kupeissa ja jos olet onnekas, luetaan sinulle kahvikupin pohjan poroista ennustukset. Kahvin tilauksen yhteydessä ilmoitetaan haluatko kahvisi sokerisena, hieman sokeroituna vai ilman sokeria.


Olen aika innokas kahviloissa istuskelija, siellä tavataan kavereita tai herkutellaan tytön kanssa perjantain kunniaksi. Kotona keittelen teetä mutta kahvilassa nautin kahvia. Satunnaisten työjuttujen takia olen toisinaan niin aikaisin liikenteessä vietyäni tytön tarhaan, että ehdin kahvilaan pikaiselle aamiaiselle ennen töitä. Siitä on hyvä aloittaa päivä.


Suosikki kahvilani 

1. Özsüt

Özsüt on ketju, jolla on myös plus+ -tunnuksella varustettuja paikkoja, niistä saa alkoholia eli erilaisia liköörikahveja jne. Özsütin kahvi ja kakut ovat omasta mielestäni parhaimpia, kuppilan mustikka-persikka kakkupala vie kielen mennessään. Özsütilla on Turkissa useita kahviloita, Izmirissä lähes jokaisessa ostarissa ja myös rantakatujen varrella. Kannattaa kokeilla paikallisia herkkuja, joissa yhdistyy pehmeä juusto ja makea hunajalieminen kakku kuten kadayıf tai peynir tatlisı. Özsütissa on myös laaja ruokalista toasteista pihveihin ja salaatteihin. Paikan nettisivut: http://www.ozsut.com.tr/


2. Alşançak Unlu Mamülleri

Jos matkustaa aamulautalla Karşıyakasta kohti keskustaa ja jää pois Pasaportin laiturilla, voi suunnistaa muun väen perässä kohti tätä kyseistä keltakylttistä kahvilaa, se on suosittu piste työmatkalaisten reitin varrella hakea uunituoreet pasteijat tai seesamirinkilät mukaan. Tällä paikallisella kahvilalla on pisteitä Izmirissä ja ne ovat suosittuja paikallisten keskuudessa. Leipomotuotteet ovat herkullisia, paikka onkin erikoistunut pääasiassa pasteijoihin, börekiin, leipiin, pikkuleipiin ja aamiaiseen. Täältä saa hyvää tummaa hapanleipää, jota leivotaan päivittäin! Kesällä hyvää irtojäätelöä.



3. Kahve Dünyası

Kahve Dünyası oli Ankarassa asuessamme ehdoton suosikkipaikkani. Kahvi on hyvää ja herkutteluhetkiin kesäkuumalla valitaan jääkahvi kermavaahdolla, nam. Kahve Dünyasilla on kahviloita eri puolilla Turkkia, tarjolla on salaatteja, kakkuja, leivonnaisia ja täytettyjä sämpylöitä. Kahvilassa on myymälän puoli, josta voi ostaa suklaamakeisia.


4. Kahve Deryası

Kahve Deryası löytyy Istanbulista ja Izmiristä, se on ainakin Izmirissä nuorten suosima kohtaamispaikka. Kahvilalla on laaja lista aamiaiseen ja lounaaseen, miksei illalliseenkiin sopivia ruokia. Hyvä tonnikalaleipä ja kohtalaisen hyvä kahvi.



5. Sevinç Pastanesı

Izmiriläinen kahvila, jossa tapaan usein ystävääni lasten kanssa. Kahvilassa on kiva leikkipaikka ja leikkitäti. Palvelu on ystävällistä ja herkut suussa sulavia, ihania frappeja, kakkuja, suolaisia ja aamupalassakin kaikki kohdallaan. Paikka on suosittu perheiden keskuudessa viikonloppuna, lapset leikkivät ja vanhemmat saavat keskittyä aamiaiseen, toisiinsa ja sanomalehtiin.
Tsekkaa täältä paikan menu: http://www.sevincpastanesi.com.tr/


6. Bolulu Hasan Usta

Tämä herkuttelupaikka on izmiriläinen ja levinnyt myös muualle maahan. Tarjolla on turkkilaisten rakastamia äkkimakeita, kahvia ja jäätelöä. Suklaavanukasta, Nooan kiisseliä eli Aşurea, profiterolia, riisivanukasta Sütlaçia ja monia muita kuten Kadayıfia ja Kazandibiä. Täältä voi hakea myös herkut kotiin, sillä Bolulu Hasan Ustalla on myynnissä tuotteita pakattuna. Hei ja Hasan Ustalla on myös kotiinkuljetus jos herkkuja on saatava nyt ja heti!
http://www.bhu.com.tr/source.cms.docs/bhu.com.tr/bhu.html



Näiden lisäksi pitäisi mainita monta muutakin paikkaa kuten Reyhan ja Bravo sekä Ponte, josta saa loistavaa juustokakkua. Niin ja Sari Kösk, joka on ihanassa vanhassa keltaisessa tornitalossa. Kahviloita siis piisaa. Joten tiedoksi Turkin lomailijoille, teen lisäksi tarjolla on myös hyvää kahvia ja ihania kakkuja ja muita herkkuja.



torstai 4. kesäkuuta 2015

Luunapit ja kasvatus

Jokunen viikko sitten olin tulossa aamulla tytön tarhalta. Edellä käveli äkäinen mummo lapsenlapsensa kanssa, tyttö ei ollut halunnut kyseisenä aamuna tarhaan. Tarhan eteisessä oli itketty hetki aiemmin ja opettaja katsoi parhaimmaksi että tyttö menee lepäämään kotiin. Edellä kävelevä mummo oli eri mieltä, ravisteli lasta, haukkui ja lopulta läpsäisi. Olisi tehnyt mieli lyödä mummoa. Olin täysin lamaantunut, mitä tehdä? Onneksi apuun ehti vihanneskauppaa avaava mies ja toinen ohikulkija. Mummo sai kuulla kunniansa, toivottavasti julkinen häpäisy tepsi.


Näitä pyllylle läpsijöitä ja tukistelijoita näkee sillointällöin, aika usein isovanhempien toimesta. Turkkilaisen päivähoidon ongelma kulminoituu tähän. Monella ei ole varaa maksaa yksityisestä päivähoidosta, joten isovanhemmat ovat pakkotilanteessa lastenhoidon suhteen. Tehtävä on toisille liian raskas joten uhkailu ja kuritus otetaan aseiksi kun ei enää muuta keksitä. Osa vanhemmista ei ehkä tiedä tapahtumista ja toiset eivät voi asialle mitään. Turkissa vanhemman ihmisen sanalla on usein nuorempia enemmin painoarvoa eikä se aina ole positiivinen asia. Jos mummo sanoo että jäätelön syönnistä saa flunssan niin asiasta enemmin tietävän miniän voi olla vaikea nousta vastarintaan.


Mediasta, kasvatuksen ammattilaisilta ja lääkäreiltä tuleva viesti Turkissa on hyvin selkeä, lasta tulisi kasvattaa rakkaudella ei pelolla ja läpsyillä. Turkin valtion tarhoissa pidetään kasvatuskursseja vanhemmille, joiden sanoma jatkaa samaa tärkeää linjaa. Erityisesti tiiviissä perheyhteisöissä asuvien kasvatusmalli muokkautuu kuitenkin vahvasti sukulaisten mukaan. Lapsen äidin voi olla raskasta viikosta toiseen yrittää vahtia lapsen ruokaympyrän terveellisyyttä omenin jos mummolla on aina selän takana herkkuja. Moni vanhakantainen kasvatusmetodi jatkaa eloaan erityisesti kouluttamattomamman kansanväestön keskuudessa.


Joskus lapsen kanssa hermo on kireällä. Ylös, tarhaan, töiden pariin, metrot tai lautat myöhässä ja ruuhka päällä, kiire ja hoppu. Silloin kun oma hermo natisee, on parasta sulketua hetkeksi vaikka vessaan tai keittöön, laskea kymmeneen ja syödä jemmasuklaat loppuun. Jos mahdollista, jättää tyttö baban kanssa leikkimään käsinukeilla ja suunnata lenkille. Luunapeista tai pyllylle lyönneistä voi olla vaikea sanoa kun ollaan tekemisissä eri kulttuurien sekamelskassa. Ystäväni tulee eri kulttuurialueelta jossa lapsen läpsäisy koetaan osaksi kasvatusta. Jos lapsi aiheuttaa vaaratilanteen, saattaa hän saada tukistuksen hiuksista tai läpsyn pepulle. Kuinka toimitaan? Kerrotaan että se on väärin? Pidetään luento ettei kurituksesta seuraa mitään hyvää? Kuinka sinä toimit kasvatuserojen kanssa eri kulttuurien kesken?




Kuvat on napattu äiti-lapsi messuilta huhtikuussa