maanantai 31. elokuuta 2015

Kuka minä olen? -blogihaaste

Sain Kalaa&baliikkia&kalabaliikkia blogin MatkaMartalta haasteen, kiitos siitä!

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogisi?

Aloitin bloggaamisen kun tyttö oli vielä pieni ja olin paljon tytön kanssa kaksin, arkeen oli tullut vauvailun jälkeen rytmi ja aikaa tuntui olevan. Olin lukenut jo pitkään ulkosuomalaisten blogeja, oli kiva liittyä tähän porukkaan. Tykkään kirjoittamisesta ja otan mielelläni kuvia.


2. Onko blogisi muuttunut paljon alkuajoista ja jos, miten?

Alussa kirjoittelin enemmin faktatietoa ja vauvajuttuja suomalaisen näkökulmasta Turkissa, nykyisin aiheet ovat laajentuneet mutta punainen lanka on edelleen ulkosuomalaisen Turkki ja arkiset tilanteet.

3. Mitä piirteitä arvostat muiden blogeissa?

Luen mielelläni muiden ulkosuomalaiten blogeja, on mielenkiintoista kuulla millaista on arki Sudanissa, Ranskassa, Israelissa, Italiassa tai vaikkapa Irlannissa, toisaalta myös paluumuuttajien jutut kiinnostavat. Rakastan ruokaa joten myös eri maiden reseptit ja ruokaan liittyvät jutut kiinnostavat. Kirjoittaja välittää tarinoissaan omia fiiliksiään ja ainakin itselleni on tärkeä saada hyvä tunnelma lukiessa blogia, aitous, innostus ja oma tyyli välittyvät hyvistä blogeista. Saarnaamista, muotijuttuja tai huonoa suomen kieltä en jaksa lukea.


4. Lempielokuvasi ja -kirjasi?

Elokuvien katsominen on jäänyt vähiin viime aikoina. Tykkään klassikoista kuten Casablanca ja Kummisetä 1&2, toisaalta voisin katsoa uudestaan vanhat Star Warsit ja ostan Suomen reissuilta aina mukaani suomalaisia elokuvia. En osaa valita lempikirjaa, niitä on niin paljon. Viimeisiä suosikkeja kesältä ovat ainakin Rodriguezin Kabulin kauneuskoulu ja Hosseinin Ja vuoret kaikuivat. Olen kahlaamassa Hietamiehen ihanaa Sonja sarjaa läpi vuosien jälkeen ja Suomesta ostan laukun puolilleen taas kirjoja.

5. Minkä asian haluaisit olevan toisin elämässäsi juuri nyt?

En oikeastaan minkään, olen perustyytyväinen enkä kaipaa rikkauksia tai materiaalia. Päivä kerrallaan ja nyt nautin kesästä, tulevasta Suomen lomasta, perheestä ja ystävistä. Olisi tietysti rauhoittavaa jos Turkin tilanne olisi rauhallisempi yleisesti ottaen mutta siihen on mahdoton vaikuttaa itse.


6. Piirre, josta olet itsessäsi ylpeä? Entä vähemmän ylpeä?

Olen ylpeä että olen pärjännyt itse monessa tiukassakin tilanteessa maailmalla ja luotan itseeni. Vähemmän ylpeä voi olla toisinaan äkkipikaisuudesta ja huithapeliudesta mutta niiden kanssakin voi elää. Olen onnellinen että olen sopeutunut Turkkiin, kirjoitan mielelläni arkisista tilanteista täällä mutta positiiviseen sävyyn. Voisin kirjoittaa tulta ja tappuraa typerästä taksikuskista tai virastonvirkailijasta mutta kirjoitan mieluummin kuinka taksikuskin kanssa pärjätään tai miten viraston jonotusajan voi hyödyntää.

7. Suurin muutos elämässäsi?

Onhan niitä, yksi on taatusti ollut ulkomaille asettuminen ja vuodet maailmalla. Olen suomalainen mutta maailma on muovannut aikalailla ajatusmaailmaa, ei ole mustaa tai valkoista vaan monia eri sävyjä ja katsontakantoja.  Olisi mielenkiintoista tietää millainen olisin ellen olisi lähtenyt maailmalle?

8. Minkä elämänohjeen antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?

Opiskele itsellesi joku ammatti, jota voi harjoittaa Kiinassa, Turkissa tai vaikkapa Jamaikalla. Kokki, kampaaja tai puuseppä. Muuten sanoisin, että antaa mennä vaan, kaikki kokemukset kasvattavat ja kaikesta selviää. Pää pystyyn.

9. Kolme asiaa, joista iloitset nykytilanteessasi?

Läheisistäni. Siitä että olen ihan sinut valintojeni kanssa, jotka ovat johdattaneet nykyiseen elämänvaiheeseen. Terveydestä.

10. Mitä odotat (tai pelkäät) tulevaisuudelta?

Turkissa on aina jotain odotettavaa ja pelättävää. Toisaalta maan tapahtumat tuntuvat kaukaisilta ja oma arki rullaa tuttuja latujaan. En tee suuria suunnitelmia tai odota sen kummempia, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.

11. Mitä haluaisit toivottaa lukijoillesi?

Rauhaa ja rakkautta, loppukesän lämpimiä päiviä, iloisia hetkiä lomalla tai töissä ja kiitos että pysytte matkassa mukana.
 
 
Blogihaasteen saa napata kuka vain ja kysymykset säilyköön samoina! 


 
Terkut lomalta Suomesta. Ilmat ovat suosineet ja takana on pian mahtava kahden viikon lomareissu, vanhoja ystäviä, ihania muistoja ja suomijuttuja. Niistä lisää kotiinpaluun jälkeen. Nyt nautitaan vielä Suomesta ja lomasta.

 


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Remonttitarinoita osa 1

Uusi kotimme oli remontoitu osittain reilu vuosi ennen muuttoamme. Lattiat, ikkunat, uudet ovet, katto, keittiö ja kylpyhuone oli uudistettu, seinät maalattu. Ainoastaan piha oli jätetty omaan villiin tilaansa. Alusta asti oli selvää että pihalle on tehtävä muutakin kuin haravoitava, jotta se saadaan hyötykäyttöön. Kaappitilaa asunnossa oli minimaalisesti, joten sitä oli taiottava lisää ja tarkempi tarkastelu osoitti edellisen remonttimiehen tehneen muutamat jutut sen verran hutaisten että pientä pintaremonttia tarvittiin myös sisätiloihin.

Suurin mielenkiinnon aihe oli piha, mies rakastaa kukkiaan ja haaveilemme taas omista tomaateista,bibereistä, valkosipuleista ja yrteistä. Ruoka maistuu parhaalta ulkona ja tytöllä sekä koiralla riittää tutkimista pihalla. Pallottelimme hetken pihan suhteen kahden vaihtoehdon välillä, lasitettu terassi vaiko pelkkä katos? Lopulta päädyttiin lasitettuun terassiin, näin saatiin taiottua yksi huone lisää. Kesällä ovet pysyvät auki mutta talvella on tarkoitus nauttia sateista ja kuulaista keleistä lämmittimien avulla. Sisustus on vielä kesken, uuden uunin, grillin ja Suomen lomalta himottavan savustuspöntön paikka on vielä hakusessa.




Remontin hoitivat isä ja poika, apunaan muutama ammattimies kuten laatoittaja sekä sähkömies. Remontti sujui turkkilaiseen tyyliin vaihtelevasti, toisinaan hommia hidastuttivat hajoilevat työkoneet ja materiaalien odottaminen tai sitten huonosti tehty työ, joka tehtiin uudestaan. Turkki on pullollaan pieniä remonttifirmoja, joissa ustien eli mestareiden ammattitaito vaihtelee rajusti. Hinta on monesti verrannollinen työn laatuun mutta me, kuten monet muutkin paikalliset valitsemme mieluusti tarjousten kyselyn jälkeen edullisemmista päästä olevan vaikka tiedämmekin edessä olevan stressiä, hermoilua ja muutama yhteenotto remonttimiesten kanssa. Remontin ajan lomaileva isäni nieleskeli muutaman kerran remppamiesten hommille.




Remontti kesti noin 3 viikkoa, sisältäen sokerijuhlan vapaat. Pölyisimmän viikon olin onneksi lomalla Foçassa tosin mies joutui sukkuloimaan silloinkin töiden, koiran ulkoilutuksen ja remontin valvonnan välillä. Ensin kyytiä saivat vanhat kaakelit ja remonttimiehet pystyttivät tulevan terassin rautapalkit, sen jälkeen tehtiin katto ja sitä seurasi laattojen asennus. Piha näytti tässä tilassa lohduttomalta, vihreä vehreä keidas koki kovia työmiesten saappaiden ja materiaalien alla. Poraaminen, pöly ja varpaillaan olo remppamiesten liikkeitä seuratessa yhdistettynä vuosikymmenen helteisiin nosti hikeä entisestään. Loppuuko tämä koskaan?



Hitaasti mutta varmasti saatiin lasit paikoilleen, rännit ojennukseen, sähköt vedettyä pihalle, maalit seinään ( ja vähän muuallekin) ja lopulta hyttysverkotkin paikoilleen. Jyhkeä keittiönpöytä oli ensin matkalla kierrätykseen mutta löysikin paikkansa terassilta, mieleiset tuolit mies roudasi eräänä iltana töistä kotiin. Parvekekaluston hankinnasta siis ainakin säästettiin. Aiomme kokeilla riittääkö terassin ruokapöytä, näin säästetään tilaa olkkarista mahdollisesti lehtien ja laskujen lastauspaikkana toimivalta pöydältä.




Juuri kun kaiken piti olla valmista, silmissä terassiaamiaiset ja iltaviinit sirkkojen sirittäessä, kohdattiin muutama pieni mutta. Yläkerran vuotava putki tiputti vettä kattorakennusten välistä  ja ensimmäiset kesäsateet ilmoittivat rännin reunan vuotavan. Mies testaili letkulla rakoja ja välejä, jonka seurauksena tarvittiin vielä tiivisteitä sinne ja tänne. Nyt remonttimiehelle soittelut ovat loppuneet ja terassilla on nauttittu niin aamiaiset kuin ne iltaviinitkin. Huomenna suunnistamme kahden viikon lomalle Suomeen, sitä ennen tarvitaan vielä sähkömiestä korjaamaan vedenlämmittimen sähköjohtoa. Kotia paluun jälkeen lisää remonttitarinoita, naamiomuseo, kesän iloisimmat yllärit eli hyvät ruokapaikat, Alexin koirakavereita ja muita Turkin tarinoita. Nyt lomalle, täältä tullaan!



lauantai 15. elokuuta 2015

Raskas rakas yhteisöllisyys

Keväällä Izmirissä vieraillut ystävä kysyi mitä en vaihtaisi Turkissa ja mihin asiaan toivoisin muutosta. Vastasin että parasta on ihmisten toisista välittäminen sekä yhteisöllisys mutta koulutusjärjestelmälle olisin valmis antamaan potkun takamukseen. Vuosien aikana moni on ihmetellyt kuinka suomalainen kestää turkkilaista yhteisöllisyyttä? Kas näin:


Jos valitsee mieheksi turkkilaisen erakon, vastaa se suomalaista, joka seilaa oman rauhan ja iloisen pulinan välimaastossa. Ystäväni turkkilainen mies on tosi erakko, hän välttelee markkinoita, laivamatkoja ja kaupoissa käyntiä, koska ahdistuu ihmisistä. Hän valitsee lauttavuorot, joissa on niin hiljaista, ettei tarvitse istua vierekkäin ja tilaa kaikki elintarvikkeet kaupan kuljetuspalvelulla kotiovelle. Kaikki turkkilaiset eivät rakasta sukuaan ja jatkuvaa sosiaalista kanssakäymistä, suurin osa on kuitenkin tottunut siihen. Oman mieheni mukaan lapsuuden aamiaisilla oli viikonloppuisin yleensä läsnä parikymmentä henkeä, nykyisin miehen mielestä parasta aikaa on kolmen hengen aamiainen. Kotikaupungissa käydessään mies ei näyttäydy parvekkeella, näin naapuruston vierailut pysyvät minimissä, parhaillaan nollassa!


Jos on suomalainen erakko, voi Turkissa elämä olla tuskaa. Yhteisöllisyydestä saa myös paljon irti, jos sitä osaa käyttää oikein. Ilman verkostoja päätyy kotona puhelimen pirahdusta ja oven koputusta pelkääväksi syrjäytyneeksi. Asioiden hoitaminen monella saralla on hankalaa ellei suhteita ole suuntaan tai toiseen, puolitutusta saattaa olla yllättävää apua virastoissa, asuntokaupoissa, remonttimiestä hankkiessa tai ihan vaan arkisesti sydäntä purkaessa. Vaihtuvissa tilanteissa apua aina tarvitaan, koiranulkoiluttajaa tai nopeasti hoitopaikkaa lapselle.

Olen nauttinut suunnattomasti edellisen korttelini yhteisöstä, leipäkaupan myyjättären kanssa rupattelusta, naapurin mainosfirman koiranomistajan koirajutuista, naapurin pappojen ja mummojen varaisovanhemmuudesta tytölle ja parvekehuutelusta. Parvekehuutelu on siis sitä, että sunnuntaisin kun suurin osa on vapaalla, vaihdetaan pintapuolisia kuulumisia sinne tänne partsilla istuskellen. Uudessa korttelissa on aina edessä uusien suhteiden luominen.


Ulkoverkostoon kuuluvat oma kampaaja, vakkarileipäkauppa, oma lääkäri ja hoitaja, oma apteekki ja eläinlääkäri sekä lähikauppa, josta voi tilata unohtuneet jutut mopolla kotiin, kuten sunnuntaikaljat ja pillimehut ellei jaksa parvekehuutelultaan nostaa takamusta. Ulkoverkoston kanssa ollaan puolituttuja, kohteliaan mutkattomia, lompakon kotia jääminen ei haittaa sillä näissä paikoissa voi maksaa sitten myöhemmin ja alennustakin saa pyytämättä.



Suku. Suurin osa turkkilaisista luokittelee suuren osan sukua perheeksi, jolle ovet ovat aina auki. Turkissa suku on välttämätön paha, sen kanssa pyritään tulemaan ainakin toimeen vaikka kuinka ärsyttäisi. Jos menee naimisiin turkkilaisen kanssa,  kannattaa selvittää miten suvun kanssa ollaan tekemisissä.  Asutaanko ehkä perheen kanssa yhdessä? Sukulaisia vierailulla useina iltoina viikossa, iltamyöhällä? Kuka teillä määrää, mies, sinä, molemmat vai ehkä anoppi? Tai sitten kannattaa valita puoliso, joka ei ole nähnyt serkkujaan kymmeniin vuosiin.


Ulkosuomalaisena oman verkoston tukipilareihin kuuluvat paikan päällä asuvat suomalaiset ystävät ja paikalliset ystävät, oma valintainen yhteisö, josta löytyy aina tukea. Ulkomaalaiset ystävät ymmärtävät muukalaisuuden hetket ja kahden maan kuilun, paikalliset taas vievät mukanaan syvälle Turkkiin, matkalle maan parhaimpien palojen äärelle, neuvoen hullua ulkomaalaista, joka on päättänyt asettua maahan, jossa jokainen päivä on uusi turkkilainen arvoitus.


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Foça top 5

Joka reissulla mietin miksemme muuttaisi Foçaan. Sitten nieleskelen katsellesani vanhojen kivitalojen hintoja, mietin hiljaista talvea ja työmahdollisuuksia, kalastajaksi? Koulumahdollisuudet ja sairaalan palvelutkin taitavat olla rajalliset. Mutta silti, saahan sitä unelmoida. Elämästä kivitalon edustalla istuen ja kalaa syöden. Tämän kesän Foçan reissun kohokohdat olivat seuraavat:


1. Kalahalli ja Menendis

Keskustan kalahallin tarjonta on kadehdittava pienen kylän mittapuihin, että 30 000 asukkaalla voi olla päivittäin mahdollisuus hakea suhteellisen edullisesti pöytään merikalaa, mustekalaa ja katkarapuja. Kala ui melkein liiveihin kapealla rantakujalla kalastajien aluksista. Edellisellä reissulla hokasimme Menedis ravintolan illallisidean eli kala ostetaan itse kalastajilta tai hallista ja toimitetaan valmistusta varten ravintolaan. Jokainen tuntuu tuntevan Foçassa toisensa, joten kun kävimme hallissa ja kerroimme haluavamme kalan ravintolaan, tiesi myyjä Metinin ravintolan tavat, kala puhdistetaan ja toimitetaan seitsemän aikaan sinne valmiiksi.


Päivällä ostetut kultaotsa-ahvenet ja mustekalat kiikutettiin Metinin Menendiksessä pöytään mezeiden ja rakın kera. Menedis kuten moni muukin Foçan paikka on perheyritys. Omistaja Metin ja vaimo kokkaavat avokeittiössä, heidän vanhin poika ja vaimo auttelevat keittiössä ja tarjoilussa ja nuorin poika tarjoilee, vanhempi sukulaisherra auttelee minkä ehtii ja tuo paikkaan oman lepsun tunnelman. Suolasirottimet saattavat tipahdella, ruuat mennä vääriin pöytiin mutta paikka on ehdotonta huippua. Ei musan möykkää. Auringonlasku ja tunnelma.


2. Earth Market

Foçan markkinat pidetään tiistaina mutta sunnuntaisin kannattaa tutustua Earth Marketiin, jotka kulkevat orgaanisten markkinoiden nimellä. Viralliset sellaiset ne eivät ole mutta tuotteet saivat veden kielelle, myyjiä oli vajaa kymmenkunta.


Tarjolla oli vihanneksia, kuivattuja yrttejä, hunajaa, hilloja ja lettuja. Kotiin ostimme hotellimme työntekijän vaimon valmistamat purkilliset mansikkahilloa ja sitruunahilloa. Naminam. Syöty on.




3. Villa Dedem

Olemme majoittuneet joka reissulla yhtä lukuunottamatta kyseisessä perhehotellissa, joka on toiminut vuodesta 1975. Perheen arki rullaa työnteon lomassa, perheen lapsikatraasta löytyy taatusti osa aina leikkikaveriksi ja respan takaosa on pullollaan leluja. Aamupala saa kiitosta ja kaikki onnistuu, kylmäkallet pakkaseen, jäitä huoneeseen, vinkkejä tarvittaessa. Kaupasta haetaan fillarilla mitä ei ole. Sukupolven ketjua on mukava seurata, vanha pappara ja poika hoitavat meriretkiä, pojan vaimo ja muu suku hotellin pyöritystä. Hotelli on parhaat päivänsä nähnyt mutta siisti, sähköjohtoja sotkuja ei kannata vilkuilla vaan nauttia tunnelmasta. On kiva suosia perhehotellia, jossa rahat jäävät paikallisille.


4. Trio cafe

Papparaisen ravintola eli Trio Cafe tuli tutuksi ekalla reissulla ja siellä vieraillaan joka kerta. Hyvät mezet, tuore ja maukas kala, mukavan rento palvelu ja hyvä tunnelma. Ei hienosteluja, rehtiä ruokaa ja kohtuulliset hinnat. Tämä paikka ei petä ruuan suhteen. Papparaisen paikka sijaitsee ytimessä joten seurattavaa riittää.



5. Kaupungin ranta

Rannat ovat Foçan ehkä  heikoin lenkki joten todelliselle rannalla makaajalle suosittelen Yeni Foçan puolta. Vedet ovat kuitenkin kirkkaat ja puhtaat, vesi viileää kesähelteelläkin eikä ranta-alueilla ole kovaa ruuhkaa edes pahimman sesongin aikana. Kaupungin rannalla ei ole palveluita, uimaan voi pulahtaa suoraan laiturilta tai isokiviseltä rannalta. Huvipursisataman puolella on tarjolla laituripaikkoja, joissa on rantatuoleja pientä maksua vastaan.


Dolmuksella pääsee noin 10 km päähän hotellin ranta-alueelle. Oma valinta on kuitenkin kaupungin ranta, se on kivenheiton päässä hotellilta, uimakengillä ei tarvitse pelätä muhkuraisia kiviä ja vieressä on kahviloita ja ravintoloita. Kirkasvetisissä kivikkorannoissa on oma tunnelmansa.


Sokerina pohjalla Foçan ystävää hemmotellaan, Izmirin kaupunki aloitti 1.8 lauttavuorot viikonloppuisin kaupungin ja Eski Foçan välillä. Ensimmäiset vuorot pullistelivat matkustajia eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Matka maksaa 10 tl ja se ajetaan kahdesti lauantaisin ja sunnuntaisin. Merimatka yhdistettynä Foçaan on hieno yhdistelmä, Izmirin lomailijat, laittakaapa vinkki korvan taakse!



keskiviikko 5. elokuuta 2015

Nakit ja muusi

Joku aika sitten Hesarissa kirjoitettiin lasten ravintolaruokailusta Helsingissä. Turkissa syödään paljon ulkona, lasten kanssa ja perheiden kesken. Ulkona syöminen on edullista ja vapauttaa pitkistä työpäivistä tunnetussa maassa pois kotirutiineista. Näin kesäaikaan ulkona on syöty meidänkin perheessä usein, normaali arkinen rytmi on sekaisin joten lounaan tai aamiaisen nauttiminen ulkona tai illallisen nappaaminen mukaan tai tilaaminen on toisinaan päivän pelastus. Lomalla on lupa laittaa kauha narikkaan ja viis veisata kaloreista.


Suomesta poiketen Turkissa on harvoin ravintoloissa lastenlistoja, varmimmin sellainen osuu eteen kansainvälistä ruokaa tarjoavissa ravintoloissa. Lastenlista tarjonta on usein pastaa, turkkilaisia lihapullia tai nakkeja. Monista paikallisista ravintoloista löytyy kuitenkin melkoinen määrä nirsollekin lapselle sopivaa ruokaa tai uusia makuja. Ravintolatarjonta on laaja sillä ravintoloita on usein pienenkin kadun varrella lukuisia, lounasravintola, kalaravintola, kebabpaikka, lihapullaravintola, pikaruokakioski, brasseria, kahvila ja niin edelleen. Useissa paikoissa on mahdollista esittää toiveita lapsen maun mukaan, saisiko makaroonia kalan kanssa? Täytettyyn sänkkäriin vain muusia ja kanaa? Ei tulisia bibereitä, tomaattia tai kastiketta? Puolikkaita annoksia voi kysyä, tosin turkkilaisissa ravintoloissa annokset ovat usein keskimääräisesti pienempiä kuin Suomessa eikä ravintoloissa annokseen aina kuulu lihan tai kalan lisäksi muuta lisuketta kuin salaatteja.



Tytön suosikki ravintoloissa oli aiemmin hampurilainen, nykyisin toast, kala tai pasta. Linssikeitto on aina harvinaisen varma valinta. Viikon reissulla Foçassa tyttö söi joka ilta kalaa ja päivisin keittoa tai pastaa. Paras paikka lapsen kanssa ruokailuun on lounasravintola eli lokanta. vitriinistä voi valita kotiruuan omaisia ruokia ja oma annos on helppo suunnitella. Lapsi huomioidaan ravintoloissa mutta lastenlistojen lisäksi leikkipaikat ja lasten aterimet ovat harvassa. Pyllyn alle löytyy tyynyjä ja jälkiruokalusikoita ellei iso lusikka sovi suuhun. Pieniä asiakkaita muistetaan herkuilla eikä alle kouluikäisten vielä oleteta istuvan selkä suorassa läpi aterioinnin.


Kesän aikana tytön kanssa on tullut eteen monenlaisia ravintolakokemuksia. Uuden kodin lähettyvillä rannassa sijaitseva kaupungin Dante ravintola on uusi suosikkimme, tytön puolesta leikkipuiston ja sadettimien takia, omasta puolesta miinusta tulee juurikin sadettimista. Kun ruoka saapuu pöytään, on neidin mekko kuivumassa rantatuulessa ja kotia matkataan pelkissä alushousuissa edelleen märkänä. Onneksi ravintolassa napa paljaana aterioiva nappula ei kummastuta ja hartioille löytyy viltti. Tulipahan syötyä. Hyvin onnistuneita raflareissuja on onneksi enemmin kuten tyhjentynyt lihapullalautanen Karşıyakan sivukujalla tai maailman paras lihakeitto Bostanlilla.




Vilkkaan neidin viihtyminen kahviloissa ja ravintoloiden pöydissä on kasvanut kun ikää on tullut lisää. Pienet värikynät ja lehtiö sekä muutama laukkuun sopiva lempilelu ovat hyviä ajanvietteitä, monesti my little ponyilla löytyy leikkiseuraa muistakin pöydistä. Useimmiten lapsi viihtyy ravintolassa jossa vähiten odottaisin, ainakin tytölle mieluisaan ravintolakokemukseen tuntuu riittävän mukava tarjoilija, pöytäliina johon voi piirtää, ravintolaan sattuvat muusikot joiden tahdissa voi tanssia. Nurkassa kököttävä akvaario tai mahdollisuus kurkistaa kokin valtakuntaan, sateenvarjot mehumukissa ja syöminen aikuisten aterimilla ihan itse. Nautinnollisia ruokahetkiä kera lasten ja joskus myös ilman. Jatkossa tulossa muutamia suosituksia Izmirin ravintoloihin kesän ajalta!









sunnuntai 2. elokuuta 2015

Alexin kanssa aamulenkillä

Alex koiruus täytti menneellä viikolla 4 kuukautta. Sekarotuisessa Alexissa näytti alussa olevan annos labradorinnoutajaa lurppakorvineen mutta kasvamisen myötä labradorista tulikin enemmin susikoiran näköinen. Pystyyn nousevat korvat ja vahva suojeluntarve, varsinkin tyttöä kohtaan. Alex kasvaa silmissä, ruoka-astia tyhjenee kolmesti päivässä hetkessä ja energiaa piisaa. Kenkiä on tuhottu ja naapureita ja naapurin kissoja peloteltu. Uuden kodin piha on otettu omaksi.















Koiran hoitaminen on työlästä mutta ilman koiraa koti tuntuu tyhjältä. Luottamuksen rakentaminen oli Alexille vaikeaa. Vanhempiani Alex vahti ja murisi ensimmäiset päivät kunnes huomasi heidän saapuneen vierailulle hyvissä aikeissa. Alex ei lähesty vieraita häntä heiluen vaan epäillen, ensin on todistettava olevansa luottamuksen arvoinen.




Alex toimii kuin kello, alussa se nakotti 05:50 sänkyni vieressä ulisten aamuruokaa, siitä suoraan lenkille. Nyt aamuruoka on siirtynyt 06:39 ja siitä lenkille. Kesäkilojen kurissa pysymisestä on kiittäminen Alexia ja joka kerta kun meri alkaa tuoksua ja näkyä kiitän Alexia että se on saanut nauttimaan päivän parhaasta hetkestä.





Aamu on niin mahtavaa aikaa Izmirin kesässä ettei hieman unisenakaan haittaa vetää lenkkareita jalkaan ja suunnata kohti rantaa. Kadut ovat hiljaisia, kahvilat availevat vasta oviaan, viikolla työmatkalaiset odottavat kuljetuksiaan töihin. Suunnistamme oman kadun kautta pääkadulle ja kohti rantaa. Matkaa tulee noin 1,5 km ja reitti kulkee pitkin Girnen leveää pääkatua. Girnellä on loistavat palvelut, joten kotimatkalla voi ottaa mukaansa halutessaan vaikka tuoreet pasteijat, leivän ja lehdet.



Matkan varrella ohitellaan simitin myyjät, aamuvarhaisella työskentelevät kaupunginsiivoojat ja tietenkin kissat. Vältellään kissojen ruokakippoja sillä katuelämään alussa oppinut Alex nappaa suuhunsa kaiken mikä eteen tulee. Suuhun eksyneiden roskien ja ruuanjätteiden jättäminen onkin ollut vaikeinta opettaa. Alex on oppinut istumaan, antamaan tassua ja makaamaan, tosin villinpuoleisen pennun saadessa hepulikohtauksen kaikki opit tuntuvat helposti unohtuvan. Hepulikohtauksen aikana kukat, ruohikko ja pensaat saavat kyytiä.










Aamulla rannalla on mitä rauhoittavin ja kaunein hetki. Meri on yleensä tyyni, kalastajat palaavat lahdelta ulapalle kun lauttaliikenne alkaa. Kalastajat saapuvat pyörillä paikalle ja virittelevät itselleen tuolit, virvelit ja eväät. Koiranomistajia ja lenkkeilijöitä on eniten paikalla seitsemän ja kahdeksan välillä. Alex tykkää tuijotella hetken merelle, lokkeja, lauttoja ja rahtialuksia. Sen jälkeen pelataan pallolla ja kartoitetaan alueen muut koirat. Omien vesien lisäksi kotimatkalla Alex juo kissojen vesikupeista. Paluumatkalla kaupungin elämä on käynnistynyt, bussien äänet, rinkelikauppiaden huudot ja töihin kiirehtijät.