sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Vähän erilainen äiti

Viime viikolla tytön tarhalla puheenaiheeksi nousi käytäväkeskustelussa lasten tarhatossukat. Moni päivitteli niiden pohjiin tarhassa tarttuvaa muovailuvahaa ja nopeasti likaantuvia tossuja. Yksi kertoi pesevänsä kengät kahdesti viikossa ja toiselle riitti kerta. Punastelin hiljaa ja laskeskelin itse pesseeni tytön kengät ehkä kahdesti lukukaudessa. Sujautin tytön tossut nopeasti laukkuun, toivottavasti kukaan ei huomannut muovailuvahaisia pohjia.


Eron omissa tavoissa huomaa parhaiten tytön kautta sillä äitinä tulee pohdittua kärsiikö tyttö astetta likaisemmissa tarhatossuissa vai ei? Oma tärkeysjärjestys lapsen kohdalla poikkeaa monien turkkilaisten äitien vastaavista, lapsen kanssa ulkoilu ja vierailut kivoissa paikoissa nousevat listan kärkeen. Siivous ja pyykkäys jää listan hännille. Osalla tytön tarhakavereiden äideistä aika kuluu markkinoilla, keittiössä ja kotia laitellessa eikä aika tahdo riittää paljon muuhun. Jos kotia ja perhettä hoitaa turkkilaisella pieteetillä, on vapaa-aika tiukilla.


Olen kovin ylpeä nokkolasta neidistämme mutten muista sitä aina toitottaa yhtä touhukkaasti kuin osa tuttavistani. Tytön tarhan facebookryhmä täyttyy äitien lataamista videoista, niissä pikku-Efet ja -Durut esittävät taitojaan laulaen, tanssien tai pyöritellen juustorullia pikku sormillaan. Kodin askartelut ja lasten harrastekerhojen touhut tulevat taatusti kaikkien tietoon. Turkkilaiset, päinvastoin kuin suomalaiset, ovat tottuneet tuomaan taitonsa ja saavutuksensa esille. Jo pienestä pitäen opetetaan kertomaan muille perheen ulkomaanmatkoista ja hinnakkaista hankinnoista. Kuperkeikat liikuntakerhossa tai haparoivat hypyt baletissa nähdään huikeina suorituksina tulevilta huippulupauksilta.


Koiranomistajien kanssa voi aina purkautua karvakammosta tai kuratassuihin kohdistuvasta paniikista, jota on havaittavissa osassa paikallisia perheitä. Vaunuissa nukkuva kissa aiheuttaa monissa paniikin, karvoja, bakteereja, tauteja! Tarhamatkalla tyttö kuuluu niihin harvoihin lapsiin, joka juttelee kulkukoirille ja -kissoille, heittelee simit-rinkelistä muruja eläimille ja silittelee useimpia vastaantulevia karvakasoja. Kun kerron 30 kiloisesta Alex-koirastamme, tiedän monen mielessään kauhistelevan. Vaikka tarhalla pyritään jo nykyisin opettamaan lapsille järkevää suhtautumista eläimiin, eivät opit aina mene perille sillä vanhemmat sukulaiset muistavat pelotella vaarallisista koiralaumoista ja karvapallojen aiheuttamista sairauksista.

Ensi viikolla päätän poistua mukavuusalueeltani ja lataan videon tytöstä pyörittelemässä lihapullia tai laulamassa tarhassa opittua rallatusta. Onneksi muistin laittaa tarhan touhuissa likaantuneet tossut ulkoilutakin kanssa pesuun ja nyppäilin kaulaliinoistamme suurimmat koirankarvat irti. Sillä hyvä.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulumieli

Viime torstaina tietokone pimeni. Alkuviikon tyttö oli potenut mahatautia joka siirtyi torstai iltana minulle. Perjantaina hajosi pesukone ja sunnuntaihin menessä joulukuusi oli kaadettu kuusi kertaa milloin mistäkin syystä. Nyt se on teipattu lattiaan kiinni yhden jalan puuttuessa, ei kovin esteettisesti mutta riittävän hyvin tätä joulua varten. Piparit on kuitenkin paistettu, samoin joulutortut, lahjoja ei ole vielä mietitty mutta muutamia jouluruokia on.


Turkissa on melko helppoa rakentaa joulu lahjoineen, koristeineen ja pukkeineen. Turkkilaiset valmistautuvat uuden vuoden juhlintaan samanlaisella lahjaähkyllä, kaupoissa ravaamisella ja koristelulla kuin suomalaiset jouluunsa. On uuden vuoden kuusi, uuden vuoden koristeet, uuden vuoden piparit ja uuden vuoden pukki. Kaupoissa soivat kansainväliset joululaulut ja varsinkin viikonloppuisin kauppakeskukset pullistelevat lahjaostoksilla olevista. Telkkarissa pyörii jo uudenvuoden lahjavinkkejä, lumihiutaleita, pukkeja ja modifoituja joululauluja. Eilen uutisoitiin kuusivarkaista, jotka pitävät metsänvartijoita kiireisinä.


Turkissa asuessa joulu on tietysti omanlainen ja tytön myötä on alettu vasta leipoa pipareita, harkita pukin visiittiä ja pohdittu tarkemmin lahjapolitiikkaa. Stressaamiselta on onneksi vältytty sillä juuri kukaan muu ei valmistaudu täällä jouluun. Tytön horinat joulupukista, tontuista ja joulujutuista saattavat ihmetyttää tarhakavereita. Tyttö tykkää touhuta keittiössä, joten torttujen paistaminen ja piparien teko on ollut hauskinta puuhaa, kuusen koristelu alkoi kyllästyttää melko nopeasti ja koristetontutkin tuppaavat katoamaan leikkeihin. Lasten joululaulut laittavat tanssimaan mutta melankoliset suomalaiset joululaulut taas lähinnä kummastuttavat, kuka se Sylvia on?


Turkissa jouluun voi tietysti käyttää hieman mielikuvitusta. Lanttuja ei Turkista löydy mutta nauriin sukulaisesta salgamista valmistuu ihan mainio lanttulaatikon korvike. Valmispaketti uuden vuoden keksitaikinaa löytyy suurimmista marketeista eikä poikkea piparitaikinasta, mukaan saa vielä muotinkin. Luumuhillo valmistuu kuivatuista luumuista keittämällä ja soseuttamalla. Joulupöytään savustetaan lohta ja Ikeassa kannattaa piipahtaa ennen aattoa tutkimassa ruokaosastoa. Glögimaustesekoitteen voi käydä hankkimassa paikallisesta maustekaupasta. Kuusilta ja koristeilta ei voi kauppareissulla välttyä. Niin ja joulutähti löytyy kaupasta nimellä Atatürkin kukka, naapuripihassamme kasvaa sellainen puun kokoisena.

Pesukoneen korjaaja pelasti eilen päivän ja korjasi koneen 10 minuutissa, uusi tietokone on nyt sisäänajettu ja kuusikin pysynyt jotenkuten pystyssä. Mummi ja ukki saatiin jouluksi tänne joten tunnelma on katossa. Jos vielä pukki löytää perille niin valtakunnassa on kaikki hyvin, mitä sitten vaikka se puhuukin turkkia? Pukkihan onkin alunperin näitä alueilta kotoisin. Siitä voi lukea lisää Martan blogista, jonne sain tarinoida yhden luukullisen:
http://martanmatkassa.blogspot.com.tr/2015/12/15-tiesitko-etta-joulupukki-on-kotoisin.html

Tuleeko teille joulu?

Mukavaa joulun odotusta kaikille sitä viettäville, muille toivottelen jo mukavaa uuden vuoden juhlaan valmistautumista!

maanantai 14. joulukuuta 2015

Suolakurkkuja ja pähkinöitä


Olin viime perjantaina ostoksilla ja haahuilemassa kaupoissa. Siinä kauppojen, syömisen ja tutkailemisen lomassa taas muistin miten ihanaa on, kun on pikkuliikkeitä. Niistä saa useimmiten ihanan henkilökohtaista palvelua ja tulee kuulleeksi tarinoita, joita ei odottanutkaan. Kuten sen että pähkinäkaupan myyjä oli tullut samalla viikolla isäksi ja että, kalakauppaan kannattaa tulla ajoissa muttei liian ajoissa, ennen puoltapäivää saa kuuleman mukaan tuoreimmat hamsit eli sardellit.



Vuosia sitten moni turkkilainen pikkukauppa pelotti, ihan hirvitti astua niihin sisään kun ei tiennyt mitä kysyä. Aina kun kaupan ulkonäkökään ei kerro mitä siellä ihan tarkkaan kaupitellaan. Rohkesti vaan sisälle ja katselemaan mitä on tarjolla, ruokatuotteita myyvät putiikit antavat mielellään maistiaisia tai elleivät tarjoa niin turkkilainen napsii tottuneesti oliivit ja pähkinät pöntöistä ja osoittelee tiskin juustoja maisteltavaksi. Supermarkettien tarjonta on samaa pullaa mutta erikoisliikkeistä löytyy aina jotain jännää ja uutta.


Turkkilainen palvelukulttuuri on parhaimmillaan pienissä erikoisliikkeissä, missä voi kysellä mitä vaan jogurtin valmistuksesta, oliivilaaduista tai vinkkejä vaikka siihen,  mitä ostaa 70-vuotiaalle turkkilaiselle lahjaksi. Parasta on se, että ero hypermarketin ja pikkukaupan hinnoissa ei ole iso vaan melko pieni, hypermarketissakin laatutuote maksaa aina roimasti enemmin kuin halpistuote. Ja jos tykkää tutkia ja ihmetellä niin pikkukauppojen keskittymässä vierähtää vaikka koko päivä. Osasta kauppiaita tulee tuttuja, on kiva käydä samassa paikassa, vaihtaa pintapuoliset kuulumiset ja kannattaa pienkauppiasta. 



Jossain vaiheessa tulee nälkä kun pyörii kaupoissa. Kebabrulla ja ayran eli jogurttipiimä on hyvä välipala. Oma suosikkipaikkani on sakıpağan piste, jonka rulla ei ole suurinsuuri mutta liha on hyvää ja ayran kokoa jätti. Sakıpağa on alueen suosituimpia jogurtinvalmistajia, jolla on myös omia toimipisteitä. Ruokalinjalle kun mentiin niin seuraavaksi piti ostaa tutun kulman rouvalta hänen valmistamia mezeitä kotiin, kotiin lähti marinoitua maksaa ja viinilehtikääryleitä.


En tiennyt pähkinöistä mitään ennen Turkkia. Oman alueemme suosituimman pähkinäliikkeen pussukoita näkyy varsinkin viikonloppuna lähes jokaisen kädessä, vähän kuin mäyräkoiria perjaintaisin Suomessa. Pähkinöiden tulee olla tuoreita, sekoituksien juuri oman maun mukaisia ja hyvä pähkinäkauppa on elämys valikoimansa suhteen. Kävin noukkimassa omasta lempparistani mukaan kahta suosikkisekoitustani, kuivattuja hedelmiä osmaanien tyyliin ja pähkinäsekoituksen, joka on tytön lemppari. Turkkilainen koti ilman kuru yemişiä eli kuivattuja herkkuja on alaston.



Askartelun ystävälle Turkki on taivas, harmi että olen hieman oman mukavuusalueen ulkopuolella näissä hommissa. Tytön tarhan myötä on tullut opittua monenlaista ja sanavarasto askartelun suhteen on laajentunut. Askartelun ystävän kannattaa tutustua paikalliseen valikoimaan jos on täällä lomalla, nappeja, hileitä, lankoja ja kaikenmoisia juttuja on askartelukaupat täynnä lattiasta kattoon.


Tykkään suolakurkuista mutta nykyisin myös monista etikkasäilykkeistä, joita etsiessä suunnistan alan liikkeeseen, etikkaliemeen on säilötty sipulia, munakoisoa, erilaisia paprikoita, monenlaisia
kaaleja, chiliä, sekoituksia ja jopa perunaa. Ja hei, mikä parasta, näissäkin saa maistella!

Tälläkin reissulla olisi pitänyt vielä ehtiä vaikka mihin mutta aika ei riittänyt, loppukirissä ehdin vielä luontaistuotekauppaan ostamaan inkiväärijauhetta ja kuivattua salviaa miehen teetä varten. Ensi kerralla sitten kirjakauppaan, tarrojakin tarvitaan eli paperitavarakauppaan sekä kangaskauppaan, oliko muita toiveita? Vilkuilin uudenvuoden arpoja myyvien pisteitä, keneltähän me ostetaan arpaliput tänä vuonna?


Suositko pikku kauppoja, löytyykö niitä omilta kulmiltasi, onko hintataso maltillinen vai korkea? 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Mitä 4-vuotiaalta vaaditaan tarhassa?

Tytön syyslukukausi tarhassa on hyvässä vauhdissa eikä lomaa vielä odotella. Turkissa lukukausiloma sijoittuu helmikuulle ja kestää kaksi viikkoa. Viime vuosi sisälsi paljon askartelua, tapakulttuurin opettelua ja ryhmäkurin harjoittelua, tämä vuosi pitää sisällään jo selvästi enemmin harjoittelua kohti koulutaivalta, joka alkaa 6-vuotiaana. Koulussa retkeillään viikottain kuten viime vuonnakin, sen myötä tyttöön on purrut teatteri- ja museoinnostus, baban on järjestettävä kotona nukketeatteria ja äidin etsittävä museo kaatosateessa lauantai-iltapäivänä.

Saamme perjantaisin kotiin monistenipun, jonka tehtäviä on tarkoitus tehdä jaksamisen ja kiinnostuksen mukaan, yleensä palautamme tehtävät seuraavan viikon alkupuolella. Ohjeeksi on annettu tehdä tehtävät jokaisen innostuksen mukaan, painostaa tai hoputtaa ei saa. Lapset harjoittelevat numeroita laskemalla omenoita ja katkoviivat apuna piirtäen, erilaisia muoto-jonoja ja yhtäläisyyksien hahmottamista, seassa on myös kevyitä löydä perille viivojen avulla harjoituksia, piirustustehtäviä sekä sosiaalisten tilanteiden tarkastelua. Mitä voisit sanoa itkevälle Mertille, entä kuinka auttaisit näitä riitapukareita ratkaisemaan tilanteen?


Kotona täyttelemme tällä hetkellä säähavaintoja ja kirjalomaketta, johon on tarkoitus kerätä lista kirjoista, joita on viime aikoina luettu. Tarhassa luetaan viime vuotta enemmin satuja ja vuoden aikana myös vanhemmat käyvät vuorollaan lukemassa valitsemiaan kirjoja. Tytön viime vuotinen opettaja jäi eläkkeelle ja tänä vuonna opettajana on nuori, sympaattinen Buket, joka on tytön mielestä yhtä nätti kuin oikea prinsessa ja niin kiva, että kengät meinaavat sekaantua aamuisin vääriin jalkoihin, koska tarhaan on niin kova kiire. Viime viikolla olin opettajan kanssa tapaamisessa, missä käytiin läpi tarhan tapahtumia ja vaihdettiin kuulumisia. Itseäni tietysti jännitti kuinka tarhassa menee?

Hienosti menee, kai sen olisi voinut arvata jo siitä tarhaan meno hopusta joka aamu, äitiiii herää jo, joko mennään, mitähän jännää me tänään tehdään! Niin tapaamisessa kuin tarhan muissakin ohjeistuksissa painotetaan vahvasti omatoimisuutta, tehtävien kanssa ei saa auttaa liikaa vaan lapsen pitää oppia itsenäiseen työskentelyyn, kengät itse jalkaan ja takki kiinni vaikka olisikin jo hoppu. Antakaa lapsen viikata illalla vaatteet lorun tai leikin innostamina, lautanen viedään ruokailun jälkeen keittiöön ja pesukoneeseen, lapsi mukaan ruuan tekemiseen ja pyykin erotteluun. Puhtaus on tärkeä asia ja viikottain opettaja vilkaisee lasten kynnet tai kyselee hampaiden pesusta, muistathan pestä hampaat aamuin illoin. Koulun ja kodin yhteityöstä muistutetaan useissa käänteissä, koulun tapakasvatus pitää hyvin kodin joukotkin kurissa ja nuhteessa, olisi vallan noloa jos lapsen kynnet olisi leikkaamatta tai paita likainen.

Projekteja on tänä vuonnakin ollut mutta vähemmin kuin viime vuonna. Muutamat isänmaallisuuteen liittyvät projektit olen delegoinut sujuvasti miehelle, olen selvästi heikoilla kantimilla kun eteen laitetaan punaista kartonkia, Atatürkin kuvia ja maan lippuja. Tällä viikolla on vielä edessä lapsen kokoisen luurangon väsäys itse haluamasta materiaalista. Syksyn teemana on nimittäin keho ja sisäelimet, äiti tiedätkö mistä tämä höyry tulee kun hengittää, missä mun maha on, nyt tämä ruoka menee sinne ja sen jälkeen kakkatehtaaseen, joko se meni sinne? Onneksi löysin kirjahyllystämme hieman isommille suunnatun kehoni kirjan, joka on tällä viikolla ollut luettavana joka päivä, siitä niitä kakkatehtaita ja korvaluita on ihmetelty. Tuohonko mua koski kun oli korva kipeenä? Tänä vuonna molemmat vanhemmat tai toinen osallistuvat perhepäivään teemaan liittyvällä leikillä, opetuksella, tarinalla tai videonpätkällä.

Kotiin saamme kuukausittaiset uutiset lauletuista lauluista ja kerrotuista loruista, ohjeita 4-vuotiaan kehityksen tukemiseen ja vinkkejä kotipuuhiin. Seinällä roikkuu kuukauden vinkit eli jokaiselle päivälle kotona tehtävä, jolla tuetaan tarhan toimintaa. Etsikää kotoa sinisen värisiä esineitä, tehkää lapsen kanssa salaattia ja opetelkaa jääkaapin terveelliset tuotteet, laulakaa tarhassa opittu laulu kotona yhdessä, askarrelkaa lennokki, laskekaa kahteenkymmeneen ja niin edelleen. Tänä vuonna tarhassa ovat ilostuttaneet pillimehun poistuminen ruokalistalta, ihana opettaja, kiva ryhmähenki ja innostus tarhaan. Turvallisuusmääräykset ovat muuttuneet entistä tiukemmiksi, lapsen saa noudettua tarhalta kuvallista opiskelijakorttia vastaan eikä vanhemmilla tai muillakaan ole asiaa tarhan tiloihin vartijan ohi ilman ajanvarausta. Tiedotuksen puute on hieman mättänyt mutta se tuntuu olevan ikuisuuskysymys, josta päänvaivaa aiheutuu vain suomalaiselle tiukkapipolle. Ja sitten luuranko-tarvikkeita hankkimaan.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Kaalikeitto turkkilaisittain

Ankarassa asuessamme seinänaapurini oli ihana rouva Yildiz eli rouva tähti, kutsuimme häntä Yildiz tätiksi. Yildiz oli kotoisin mustanmeren alueelta ja hän kiikutti usein piirakoitaan tai keittojaan myös minulle, en pistänyt pahaksi sillä naapurin ruuat olivat aina todella maittavia. Mieleeni on jäänyt hänen kaalikeitto, jota valmistettiin pihallamme kasvaneesta lehtikaalista. Se oli kaalin ystävälle aina maailman paras yllätys, jos omassa jääkaapissa paloi valo ja innostus ruuantekoon oli nollassa. Viime viikolla soittelimme entisille naapureille kuulumisia ja muistin keiton, etsin reseptin käsiini ja kyllä siitä ihan entisen naapurin sopan veroista tuli. Kyllä maistui sateiden piiskatessa ja kosteuden hiipiessä kinttuja pitkin korviin asti.


Kaalin nimet sekoittivat sillä turkiksi lehtikaali on kara lahana, joka taas suoraan käännettynä on mustakaali, mustakaali on kuitenkin hieman toisenlainen ja sitä kutsutaan täällä ruttuiseksi mustakaaaliksi, hmmm sekavaa eikö....

Lehtikaalikeitto mustanmeren tyyliin

nippu lehtikaalia
2 pientä sipulia
1 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
2 dl keitettyjä papuja
2 dl riisiä
1 rkl tomaattisalsaa
1 rkl maissijauhoja
12 dl kanalientä
suolaa
mustapippuria
tulista paprikamaustetta
chiliä
maissia


1. liota papuja ja keitä ne ohjeen mukaan, voit käyttää myös purkkipapuja ja vaihdella haluamiasi papuja mielen mukaan, itse käytin valkoisia kuivattuja papuja.

2. pese kaalinlehdet hyvin ja pilko ne melko pieniksi, leikkaa kovat juurikohdat pois, hiero kaalinlehtiin hieman suolaa ja anna maustua hetki, pese sen jälkeen liika suola pois.

3. silppua sipulit ja kuullota voi-oliiviöljyseoksessa, lisää tomaattisalsa ja sen jälkeen kaalinlehdet, anna hautua noin kymmenen minuuttia välillä pyöritellen.

4. lisää kanaliemi, riisi, pavut ja mausteet, halutessasi voit lisätä myös noin desin maissia, anna hautua puolisen tuntia, lisää tarvittaessa vettä.

5. sekoita maissijauhot lämpimään veteen ja liruta nauhana koko ajan hämmennellen keiton sekaan, keitä kunnes keitto on hieman saostunut, maista ja lisää mausteita tarvittaessa.

Afiyet olsun!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Syyllisyyttä yli rajojen

Olen hiukan hukassa kasvatusperiaatteiden kanssa, joita Suomessa noudatetaan, ne kun eivät aina vastaa paikallisia. Toiset paikalliset periaatteet taas ovat sen verran kaukana omista ajatuksista etten tunne niitäkään omikseni. Missä iässä voi vielä uskoa keijuihin ja joulupukkiin, voiko lapsen kanssa mennä viiniostoksille. Missä kulkee lapsen laiminlyönnin raja, pitääkö itseään ruoskia jos lapsen kuullen pääsee kirosanoja. Missä iässä on ok jättää lapsi hoitoon ja kenelle, isälle, mummolle, papalle vai hoitajalle. Vettä paiskoo, otetaanko taksi ilman turvaistuinta vai kävelläänkö kolme kilometriä, valintoja valintoja. Ikuinen äidin syyllisyys ja syyllistyminen on varmasti tuttua joka kulttuurissa, aiheet vain vaihtelevat.


Turkkilainen äiti ei syyllisty riittämättömyydestä, kaikenlainen apu otetaan vastaan heti synnytyksen jälkeen. Vauva ei kuulu vain äidille vaan koko suvulle, lasta hyssyttelevät ja toisinaan syöttävätkin niin sukulaiset kuin naapuritkin. Uusi äiti saa olla niin väsynyt ja pyörällä päästään kuin huvittaa. Kaikesta imetysmyönteisyydestä ja äitiyden kruunuista huolimatta epäonnistumisiin suhtaudutaan ymmärtävästi, korvikkeet, tietämättömyys ja turhautuneisuus on ihan ok ja sen takia vierellä hyörii äitiyden läpikäyneitä.

Uusi isä palaa nopeasti töihin ja arki palaa uomilleen. Töihin palaavaa äitiä harvemmin syyllistetään. Yhteiskunnassa, jossa avustuksia ei tunneta, on selviö että töihin mennään käärön tulevaisuuden takia, parempaa koulutusta, omistusasuntoja ja turvallista elämää havitellen. Syyllistyykö äiti jättäessään 4 kuukauden ikäisen käärön hoitoon onkin toinen juttu, useimmiten kyllä pitkien työpäivien takia mutta monesti lasta hoitava mummo on lapselle äidin rinnalla yhtä tärkeä kasvattaja.


Olen tavannut lukemattomia mummoja ja pappoja, jotka hoitavat lapsenlapsiaan lähes täysipäiväisesti, on ihan tavallista että osa lapsista viettää osan viikosta kokonaan isovanhemmilla, monesti vanhemmat ehtivät töistä kotiin kun nukkumaanmeno aika on jo käsillä tai pahimmassa tapauksessa jo ohitettu. Sen suurempaa syyllistämisen kuviota ei asian keskeltä viriä, ilman töitä ei ole elämää kuten tutun perheen poikaa hoitava mummo tokaisi tänään tarhan aulassa.


Turkissa eri asiat ovat hyväksyttyjä eri piireissä. Hyvällä ilmalla sunnuntait kuluvat perheemme kesken fillaroiden, paluumatkalla pysähdytään puistoon tai rantakuppilaan olusille ja mehulle, aurinkoon kasvot kääntävä äiti ja olutvaahto huulilla ei aiheuta mitään reaktioita, ei muissa pöydissä eikä omassa mielessä. Meillä lastenhoitoapua on otettu vastaan vain kun isovanhemmat ovat kyläilleet, muuten tyttö on kulkenut mukana ravintoloissa, kampaamossa, gynekologilla ja ulkomaalaisvirastossa. Syyllistyn jos rutiinit karkaavat käsistä mutta muutama lorvipäivä tarhasta liian myöhäisen nukkumisen takia ei tunnu missään.


Turkkilainen nainen syyllistyy, jos lapsi saa flunssan sillä se on yleensä äidin vika, liikaa ulkoilua hikisenä, liikaa vetoa ikkunasta tai liian vähän terveellistä ruokaa. Unohtunut aluspaita tai paljaat jalat. Sen sijaan turkkilainen ei välttämättä tunne huonoa omaatuntoa ilman lastenistuinta matkustavasta lapsesta, tupakansavusta ravintolassa tai siitä, että lapsi söi juuri päivän kolmannen suklaakakkupalan.

Turkkilaista naista ei saa myöskään syyllistymään keisarinleikkauksesta tai vaikkapa kiinteiden aloituksesta väärään aikaan. Lapsen ensimmäinen kiinteä voi olla vaikka juustopala, leipää tai oliivi. Paikalliseen ajatusmalliin kuuluu usein lapsen sujahtaminen perheen arkeen, äiti käy kampaajalla, tekee ruokaa ja kutsuu ystäviä edelleen kylään, lapsi kulkee mukana tai menee hoitajalle. Lapsi ei ole syy näyttää variksenpelätiltä tai sulkeutua ulkomaailmalta. Joku syyllistyy jos panostaa liikaa itseensä äitinä ja joku toinen taas jos ei panosta.


Ulkosuomalaisena sitä pystyy helposti pitäytymään pienellä etäisyydellä molempien maiden syyllistymisistä. Joskus liikaa sokeria ja kadonneita rutiineita mutta päätään pyöritellen syksyn tullen vallannutta flunssapaniikkia kohtaan. Kokonaisuus ratkaisee. Kun ympärillä on monenlaisia ratkaisuja, vannoutuneita kotiäitejä, työelämään  nopeasti palaavia naisia, papan hoitamia lapsia ja vuorotyössä palloilevien vanhempien pyörittämiä mutkikkaita kuvioita, syyllisyys ja syyllistäminen hellittää. Lapsia ei tarvitse kasvattaa samalla tavalla vaan parhaimpansa mukaan.


Mistä sinun asuinmaassasi äidit syyllistyvät tai ovat syyllistymättä ?