keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Askartelua aamusta iltaan

Lapsen kehitys -kurssi on nyt puolessa välissä. Takana on 6 viikkoa askartelua, leikkejä, lauluja, loruja ja sana-arvoituksia. Lasten runoja ja teoriaa tarhapäivän kulusta Turkin opetusministeriön asetusten ja arjen esimerkkien avulla. Muutaman kerran on tullut mieleen, että mitä järkeä? Sormet liimassa ilman ahaa-elämystä. Pitkän päivän jälkeen kehittävän lelun mallia tutkiessa. Onneksi vain muutaman kerran, sillä muuten kurssi on ollut matka ihan tuntemattomalle alueelle tutkimaan uusia mahdollisuuksia.


Olen tottunut puhumaan ja esiintymään ihmisten edessä erinäisten työjuttujen takia. Oikea rytminen turkkilainen lastenloru tai paatoksellinen runo ovat kuitenkin tiukka paikka yleisön edessä. Ei tuntumaa paikalliseen lasten loru-, runo- tai lauluperinteeseen oman lapsuuden kautta. Hei toi on se laulu/leikki/loru, jota me aina lapsena hoettiin! Tuijotan suu auki, ihan tuntematon, kummallinen rytmi ja tempo. Osaan kolme laulua ja pari lorua, jotka tyttö on kotiuttanut tarhan kautta kotiimme. Miehen ja tytön rallatellessa mikään hoetuista ei ole ottanut tarttuakseen. Nyt pulpetissa istuessa niitä on paukutettu ja punainen kala sekä pullet sormet on jo takaraivossa.


Kurssiporukkamme monimuotoisuus on sen paras puoli. Vaihtelevalla ikäjakaumalla ja erilaisilla taustoilla varustetun joukon piirissä kuulee monenlaisia tarinoita ja oppii paljon uutta ihmisistä ja turkkilaisista. Myötäeläminen ja porukassa oleminen on luonteva piirre paikallisille, ryhmästä tulee nopeasti tiivis kun vanhemman vakava sairaus, avioero, autokolari, allergiakohtaus, arkeen osallistumaton aviomies ja vaikea äitisuhde on tuotu osaksi päiviemme arkea. Yksi itkee teetauolla ja toinen kesken lorun, suomalainen pikkasen vaivaantuu kunnes muistaa olevansa turkkilaisten keskellä. Tilataan teetä ja kaivetaan nenäliinoja esiin.

Puoli 4 kestävän kurssipäivän aikana taukoja on kolme, joista lounastauko kestää tunnin. Pärjäisin hieman vähemmin tauoin mutta turkkilainen ajankäytön käsite on toisenlainen. Teen äärellä istuminen ja höpinä on yhtä tärkeää kuin itse lounaan ravintoarvo. Kurssiajasta hulahtaa toisinaan tunti jos toinenkin viikon aikana keskusteluihin, joissa jaetaan huolia ja pohdintoja. Opettaja on esikuva, samoin me hieman vanhemmat rouvat. Seurustelusuhteet, avioliitto, lastenhankinta ja työllistyminen mietityttävät nuorempia naisia. On hankalia veljiä, itsekkäitä poikaystäviä ja hulvattoman hauskoja perhetarinoita. Mahdollisuus tutustua nuorten turkkilaisten naisten ajatuksiin ja haaveisiin on kutkuttavan mielenkiintoista. Tälläinen on nuorten naisten Turkki Izmirissä vuonna 2016. Monilla elämän osa-alueilla miehet ovat Turkissa vahvoilla ja naiset sivustaseuraajia. Naisten porukassa rivit on siis syytä pitää suorina ja keskustelukanavat auki.


Ennen nykyisiä vetäjiä lapsen kehitys -kurssi koostui kalvoista, muistiinpanoista ja monotonisesta ulkoalukemisesta. Nykyisin teoria osuus on sivujuonne ja pääosassa on tarhapäivän sisältö. Millainen on turkkilainen tarha konkreettisesti, mitä siellä on oltava asetusten mukaan ja miten tarhapäivä etenee. Turkin kieli, liikunta, kouluun tähtäävä osuus, ympäristöön liittyvät havainnot ja kokeet, retket ja askartelu. Niitä harjoitellaan eri osioiden ohessa. Olen kuluttanut pari tuubia liimaa, nappeja ja läjät erilaisia papereita, joiden nimet ovat tutumpia turkiksi kuin suomeksi. Olen koristellut pullokurpitsasta soittimen ja askarrelut tarinakortit. Vierashuoneen kaapissa nököttää lauma kierrätysmateriaalista valmistettuja öttiäisiä ja möttiäisiä, taittotöitä ja vesivärikokeiluja. Sutatessani vimmatusti A4 täydeltä liidulla värejä ja päälle mustaa, muistista kaivautuu esiin muisto lapsuudesta. Samaa on tehty jo 35 vuotta sitten Lappeenrannassa tarhassa.


Turkkilaisessa tiiviissä kurssiporukassa huomaan olevani suomalainen. Olen se, joka näpertää mieluusti risuihin ripustettavat paperikäärmeet yksin, istuen yksin kumarassa räpellystä liimaten ja hioen. Lasten origameja väkerrellessä ladon niitä pöydän kulman täyteen kun turkkilainen kiikuttaa jokaisen yksitellen kaikkien ihasteltavaksi. Katsokaa! Opettaja, tein kissan paperista! Omituista porukkaa, vilkaisen kulmien alta ja jatkan taittelua. Turkkilaisella kurssilla jaetaan ja autetaan, yksin nurkkaan ei kannata kuitenkaan hautautua. Toisinaan omat hommat laahaavat muita autellessa mutta apua ei tarvitse paljon pyydellä. Materiaaleja, olkapäitä, eväitä, lapsen hoitoapua ja vinkkejä kokeisiin on taatusti aina tarjolla. Kurssikavereilla jatkuva palaute tekemisestä on tärkeää. Idean löytäminen yksin on turhaa, sillä kukaan muu ei ole ilossa mukana!


Tämä viikko on kulunut lasten leikkejä leikkien. Lankakerä, polttopallo ja vettä kengässä on kotiutettu Turkkiin. Tuolileikki, piirretty juoru ja moni muu löytyykin paikallisena versiona. Lastenleikit ovat muuten vähintään yhtä hauskoja aikuisenakin. Huomenna jatketaan taas sormet liimassa erilaisten nukkejen askartelua. Ensi viikkoa odotellessa, silloin aloitetaan lastenlaulujen harjoittelu. Mitenhän asettuvat suomalaisen nuottiin? Hämä-hämä-häkki onkin jo esitetty joten turkkilaisten rinnalle taidan kaivella muutaman vanhan suomalaisen lastenlaulu bravuurini.


lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kuka hoitaisi hommat

Kuluva kuukausi on ollut kiireinen ja kiire on sellainen asia, jota yritän välttää loppuun asti. Kiireiseksi viikot ovat muuttuneet kevätpöpöjen takia. Viikonloppuisin olemme vuorotellen olleet tytön kanssa toipilaina, tarhasta saalistettu pöpö on ensin kaatanut neidin ja seuraavaksi se on iskenyt äitiin. Tarhaflunssat tuntuvat iskevän meihin vanhempiin moninkertaisella voimalla. Miehen rautaiselle vastustuskyvylle olen ollut kateudesta vihreä.


Kahden aikuisen ja pikkuneidin plus koiran arki on heti sekaisin kun joku sairastaa. Kun toisen aikuisen pitäisi istua päivät kurssilla ja toisen paiskia töitä illat, alkaa aikamoinen järkkäily saada arki toimimaan. Tyttöä on kyyditty tarhaan taksilla, Alexia lykitty puoliunessa koirapuistoon ja ruuaksi tehty kolmatta päivää perunaa ja nakkeja. Mies on selvinnyt muutamat päivät parin tunnin yöunilla ja perhe on hengissä vaikka kukaan ei ole ehtinyt ostamaan vihanneksia ja hedelmiä viikkoon. Olen harkinnut aikuisten vaippojen hankkimista ripulin jatkuessa ja antibioottejen syömistä ilman tarvetta. Että saisi hommat hoidettua.


En ole kevätpöpöjeni kanssa yksin. Tytön tarhalla flunssaa, kovaa kuumetta ja ripulia on esiintynyt enemminkin. Aamukahvit muiden tarhan äitien seurassa saavat taas kerran epäilemään omaa mielenterveyttä ja kelpaamista äidiksi. Viides antibioottikuuri, antibioottipiikkejä, plusekstravahvaa särkylääkettä, lapsi pois tarhasta kevääksi. Kun tyttö on JO toisen kerran sairaana kuukauden aikana, katselee kurssikaveriäiti alta kulmien. Kuule, tarhassa kiertää joku kamala bakteeri, siihen tarvitaan lääkitys, pitäisiköhän lapsi viedä lääkäriin. Tutkituttaa suolisto, veri ja ottaa nieluviljely. Tutkituttaa suolisto kun alla on pieni flunssa ja nyt menossa ripuli? Siihen tarvitaan antibiootteja, nyökyttelee rouva. Tunnen halua kävellä luokan eteen ja pitää esitelmän viruksista, bakteereista ja antibioottien vaikutuksesta.


Yhtenä aamuna kurkku on turvoksissa ja niin kipeä etten pysty nielemään, särkylääkkeet eivät tehoa. Puuskutan terveyskeskukseen omalle lääkärille. Erhan herra vilkaisee kurkkuun ja ohjaa kotiin. Hieman ärhäkämpi tulehdus, menee ohi levolla ja kurkkusuihkeella. Kirjoitan siihen sopivaa särkylääkettä. En siis tarvitsekaan antibioottia, kiekaisen?! Et kai ole muuttunut niin turkkilaiseksi että alat vaatia minulta antibioottia, kysyy Erhan. En ala, helpotuksesta kiekaisin ja kuulen selostuksen kuluneelta viikolta antibiootti-asialla lääkäriä asianajajalla ja ylemmällä voimalla uhanneista potilaista.


Mies keittää kotona kurkkukipuun minttu-sitruunajuomaa, hunajaa ja sitruunaa, inkivääriä ja vahtii etten juo kylmää tai liian kuumaa. Seuraavaan ripulitautiin on sitten oma tropit, joihin en vuosia sitten uskonut pätkän vertaa. Nykyisin lusikoin kiltisti kulhollisen jogurttia, johon on sekoitettu kuivaa teemurua ja raakaa riisiä. Lusikallinen turkkilaista kahvijauhetta sitruunalla. Ei tunnu missään. Jos kulhon pohjalle jää lusikan alle jotain, vahtii mies että kaikki tulee syötyä. Helppohan se on olla kun itse sairasta juuri koskaan.


Auringon paistaessa ja luonnon ollessa kauneimmillaan, ei kotona huvittaisi kököttää. Kurssikaan ei anna paljoa periksi poissaoloja joten ensi viikolla on oltava kunnossa, vaikka vaippojen voimin. Puolikuntoisena naputellut työt kotoa käsin ovat olleet tuskaa ja rästihommat kurssilta on saatava tulevalla viikolla kirittyä kiinni. Vierashuoneen oven takana on päälle hyökkäävä pyykkivuori selvitettävänä. Miehenkin pitäisi saada parin viikon univelat selätettyä ja Alex on selvästi kypsä isäntiin, joita joutuu vetämään perässään. Sairastelujen lomassa olen käynyt kurssilla, tyttö tarhassa ja nyt vietetään Lastenpäivää. Eka piknik on vietetty ja ihanista ilmoistakin nautittu. Niistä ja muista tulossa juttua kunhan moottorit on taas kunnossa. Jospa lähtisi kauppaan ja täyttäisi onnettoman näköisen jääkaapin, tekisi oikeaa ruokaa?

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Rahahanojen tarkkailua

Olen tarkka rahankäyttäjä mutta toisaalta rahaa kuluu huomaamatta sinne sun tänne. Kahville, pari poğaçaa, ostoskoriin tarjouksesta jotain, joka jää kaapin perälle, oho. Turkissa hinnat ovat nousseet, joten seurasimme mihin se raha oikeasti kuluu ja mikä on kallistunut. Rustaamme keittiön kuukausikalenteriin päivittäiset kauppa- ja ravintolakulut sekä muut hankinnat. Sähkö-, vesi- ja kaasu sekä netti- ja puhelinkulut ovat melko vakioita ja niitä on helppo seurata nastataululle ilmestyvistä laskuista. Iltaisin molemmat kirjaavat päivän menot. Ekan ja sitä seuraavan viikon menojen ero oli huikea.


Ekalla viikolla en juuri miettinyt ostoksia ja vasta viikonloppuna ynnäillessäni menoja tuskastuin. Mitään suuria hankintoja ei oltu tehty eikä muutenkaan päättömästi tuhlailtu, silti rahaa oli ainakin omasta mielestäni hujahtanut ei-mihinkään melko paljon. Seuraavalla viikolla katsoin tarkemmin ostoskoriani, juuston kilohintaa ja kahvikupin hintaa. En ostanut pakastimeen mitään odottelemaan tai hyllyille homehtumaan. Otin taas listan käyttöön, siihen merkkailen sunnuntaisin alustavasti tulevan viikon ruuat.


Toisen viikon menojen summa oli melkein 200 turkin liiraa pienempi pienen tarkkailun ja säntillisemmän rahankäytön suhteen. Budjetin seuraamisesta oli siis todellakin hyötyä. Omalla kohdallamme ne rahanmenojen mustat aukot löytyvät herkuttelusta ja huvittelusta. Iltapäivä rantaravintolassa ja perjantain pyörähdys kirjakaupassa, pähkinäkaupassa, kahvilassa. Sunnuntaiksi pihviä ja hyvää punaviiniä. Taksilla lastenteatteriin kiireessä. Tytölle jotain pientä kivaa sielta sun täältä. Lastenlehti, lelu ja hiuspannat ohimennen kaupasta. Herkkukaupoissa lähtee helposti lapasesta, vielä pussiin noita oliiveja, ai uutta juustoa, viikonlopuksi paria herkullista mezeä ja makkaraa. Elämän pienet ekstrat ovat juuri niitä, joiden kohdalla hinnat ovat viimeisien vuosien aikana nousseet.


Muutamalla pienellä arjenmuutoksella arkikuluista putosi kolmannelle viikolle melko helposti ylimääräiset pois. Hankin maitotuotteet, perustavarat kuten jauhot, säilykkeet, kuivatuotteet, leikkeleet ja siivoustarvikkeet kerran viikossa edullisesta marketista. Ei siis kotimatkalla väsyneenä kaikeista kalleimmasta kaupasta, jonne on helpoin pysähtyä fillarilla. Alexin 250 liiran koiranmuonapussi vaihdettiin 100 liiraa maksavaan pussiin, joka on osoittautunut myös maistuvaksi että laadukkaaksi. Alkuviikon vaikeiden heräämisten ja myöhässä olemisen korjasin heräämällä varttia aiemmin, useampi turha taksimatka viikossa on sekin kallista lystiä.


Kuukauden budjetintarkkailun jälkeen voi ottaa siis hieman löysemmin. Ne turhuuksista säästöt voi käyttää nyt hieman järkevämmin. Rantaravintolassa ja kahvilla istutaan taatusti tulevinakin viikkoina mutta ihan turhat löysät rahareiät tukitaan. Herkkukauppaan menen ostamaan jotain tiettyä, enkä astu ovesta ulos monen pussin kanssa. Rantaravintolan sunnuntaiolut, hampurilaiset ja pillimehut voi toisinaan nauttia myös omalla terassilla, varsinkin nyt kun kevät on parhaimmillaan ja oma piha kukoistaa. Huomenna pakataan eväät ja pyöräillään rantaan piknikille. Huhtikuun ostoslistalle olen merkannut pikniktuolit.

Hinnoissa on paljon eroa, koska kauppiastoimintaa on isompien markettien lisäksi valtavasti. Lapsen tarhavuoden kirjakauppahankintojen hinnat vaihtelevat 100-250 tl välillä riippuen ostopaikasta. Saman maidon hinnassa on 1,50 liiran ero kauppojen välillä. Kahvikupin hinnasta joutuu usein maksamaan aluelisää mutta toisaalta maksan mielelläni hieman merinäköalasta. Edullisten hintojen ja liian halpojen hintojen välillä on taiteiltava, liian halvalla ostetuissa oliiveissa on taatusti jotain mätää. Liikaakaan ei kannata kuitenkaan maksaa sillä aina on niitä kauppiaita,  jotka kokeilevat meneekö kattohinta läpi. Turkkilaiset puhuvat mielellään hinnoista ja jymyalennuksista tiedotetaan  myös naapureille ja tuttaville. Viime viikolla naapurini huolehti, että olenhan varmasti muistanut käydä läheisen marketin 16.vuotisjuhlissa hakemassa halpoja mansikoita ja tällä viikolla kurssikaveri raahasi minua ostamaan askartelutarvikkeita parin kilometrin päähän. Säästimme ainakin vitosen ja kulutimme kaloreita.

Pidän itseäni aika tarkkana rahankäyttäjänä mutta olen vuosien aikana omaksunut turkkilaisilta vielä tarkempaa kulutuksen tarkkailua.  Lamput sammutetaan aina huoneista, joissa ei olla. Talven kaasunlämmityksen kanssa ollaan tarkkoja ja pattereita lämmitetään vain tarpeen mukaan. Omista vaatteista ja jalkineista pidetään hyvää huolta, silityksen, lankkauksen sekä neulan ja langan avulla. Pienempienkin ostosten, kuten kirjakauppatavaran tai lankojen, hintaa kysytään ainakin parista paikasta ennen ostamista. Yksikin säästetty liira tarkoittaa mukavaa taukohetkeä liiran arvoisen teekupin äärellä.


Oletko tarkka kuluttaja vai valuvatko rahat helposti sinne tänne? Teetkö listoja ja tarkkailetko budjettia?

1 € = n. 3.2 TL

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Onni on arki Turkissa

Onni löytyy arjen rattaista ja yksinkertaisista asioista. Kun on elänyt vuosikausia epäsäännöllistä elämää ja pitänyt kotinaan matkalaukkua, osaa arvostaa omaa uunia ja pakollista koiranpissatusta aamu 06 sateessakin. Omat onnenaakkoset ovat siis vahvasti kiinni maanantain arjen alun energiassa ja perjantain viikonlopun rentoumisen lupauksissa. Onni on arki ja tämä arki juuri nyt.


Marjatta heitti minua haasteella kirjaelämys-blogistaan. Kirjoita onnellisuudesta. Mitä on onni omassa arjessa? Vietän päiväni tällä hetkellä eri-ikäisten naisten kurssiporukassa. Kuunnellessani itseäni noin puolet nuorempia, tulen iloiseksi nuoruuden energiasta ja samalla myös siitä että saan olla puolet vanhempi. Muistan hyvin tyttöjä kuunnellessa millaista on olla 20v. ja aikuisen elämän alussa, epävarmana mutta sata lasissa. Kohta 40v. eväänä on omenalohkoja lootassa ja myöhäinen ilta on nukkumaan klo 00. Tytöille riittää suklaapatukka ja nukkumaan klo 04. Tulen onnelliseksi porukassa, jossa 18-57 ikäjakauma tuo tarinoita jaettavaksi.


On kivaa olla äiti! Varsinkin Turkissa! Saan ajaa pyörällä melkein varpaiden yli jalkakäytävällä, koska minulla on lapsi kyydissä. Saan lähteä ajoissa kotiin baarista, kurssilta ja yhtiökokouksesta sillä olen äiti. Kuppilassa saan juosta jonon ohi tiskille huudellen kahta poğaçaa tuonne koululle, lapselle evästä. Rahatkin voi unohtua kotia kun on äiti. Oikeasti olen vain hajamielinen mutta äitiys on onni. Onni asuu talossa, jossa joku nostaa peiton kulmaa aamulla 05 ja ryömii äidin kainaloon.


Onni on koira, joka herättää kaikki puolituntia ennen kellonsoittoa, sateella ja paisteella. Silloin ei heti onnea aina muista mutta ulos astuessa kaikki selkeytyy. Tästä onnellisesta hetkestä on viime aikoina tosin nauttinut mies arkisin. Onni on koira, joka rakastaa perhettään niin että syö kirjan kerrallaan hyllystä jos joutuu jäämään yksin. Parhaimpiin onnen hetkiin lukeutuvat lenkit Izmirin lahdella koiruuden kanssa, tuijottelu heräävälle lahdelle on yhteinen huvi, toinen seuraa lokkeja ja toinen ihailee vuoria. 33 kg karvaista rakkautta neljällä jalalla ja vetoavalla katseella. Anna nakkeja. Rapsuta 24/7. Mennäänkö taas kattomaan tyttökoiria koirapuistoon?


Onnenkantamoisella tulin Turkkiin, maahan, joka oli mielestäni vuonna -89 lomamatkalla maailman kamalin kolo. Onneksi palasin sillä Turkki on yksi onneni lähteistä. Kummallinen maa, joka on opettanut rakastamaan ruokaa ja huomioimaan joka hetkessä kanssaihmisiä. Onni on asua maassa, jossa muistaa taatusti joka ilta ennen nukahtamista olla onnellinen katosta, jääkaapista, sähköstä, ruuasta, omasta perheestä ja lukutaidosta. Juoksevasta vedestä ja mahdollisuudesta elää hyvää elämää. Onni on tuuria, se on pienestä kiinni kuten syntymämaasta ja Turkissa syntymäkaupungista. Jokainen päivä ohitan niitä, jolla ei onnea ole ollut.


Onni on tietää kuuluvansa tähän paikkaan. Että joku huhuilee teelle koulun vastapäiseen kuppilaan aamuisin, jakaa juorun ja ottaa talteen pöydälle unohtuneen puhelimen. Naapuri, joka tuo illalla ruskeaa mömmöä lautasella, joka osoittautuu ihanaksi sokeripommiksi. Lihakauppias, joka tietää etten halua yli 300g jauhelihaa jos pyydän 300g. Koiraporukan kaverit, tarhakaverit ja omat kaverit. Omat kaverit on onneista suurimpia. Niiden kanssa ei tule jutusta loppua eikä malta odottaa seuraavia treffejä. Ei täällä eikä Suomessa.


Onnea on sielunkumppani, joka on kiltti turkkilainen mies. Niin se on vesimies, sanoi horoskooppeihin uskova ystäväni. Tarvitsee omaa tilaa ja on vähän erikoinen, ideoi kaikenlaista. Joo, se on mun mies, vastasin. Onni on mies, joka rakastaa möyhiä pihaa ja jonka lempipaikka on sunnuntaisin kukkapuutarha. Kuule, nyt otat vaan mukaan 40 liiraa, enempää et tuhlaa tänään kukkiin. Näin olen komentanut viimeiset 4 sunnuntaita. Se on kevät taas ja pihahulluuden paras aika.

Onni on kaupunkipyöräily. Oma äiti ja iskä, joiden kanssa saadaan olla iso osa kesää yhdessä. Tuleva Suomen loma. Tuleva talon ulkoremontti, sitten kunhan se joskus tulee. Alkanut portulakka aika ja ekat mansikat! Ekat piknikit tulevana viikonloppuna. Selätetty kurkkukipu. Kevät kevät kevät. Anoppiakin on jo ikävä. Parasta on tietoisuus siitä että arki on kivaa, kaikkine päivineen maanantaista sunnuntaihin. Että jokaiseen aamuun on kiva polkaista ja tilanteisiin upota.


Mitä on onnellisuus haaste jatkaa matkaa Katalle Sudaniin, Heidille Thaimaahan ja Sarille Kiinaan

Onnellista viikkoa kaikille lukijoille!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Pyöräily on uusi autoilu

Turkki ja pyöräily. Ei mikään itsestään selvä aisapari. Turkin mahtava luonto ja vaihteleva maasto tarjoaa extreme-pyöräilijälle haastavia maastoja mutta itseni kaltaiselle päivittäin fillarilla miljoonakaupungissa liikkujalle se asettaa melkoisia haasteita. Haasteet on tehty siksi, että ne selätetään, niin myös pyöräilyn suhteen.

Ensimmäiset pyöräilykilpailut Turkissa pidettiin vuonna 1859 Izmirin Bornovassa. Trendit olivat saapuneet Euroopasta myös Ottomaanivaltakuntaan, osallistujia ei ollut kovin montaa mutta katsojia sitäkin enemmin. Viime viikolla Izmir ja pyöräily loisti paikallisuutisissa ja sosiaalisessa mediassa. Noin 4 miljoonan asukkaan Izmirissä arviolta 5000 ihmistä kulkee päivittäin töihin fillarilla. Pieni määrä?  Voi kuulostaa siltä mutta meidän mittakaavassa se on mukavan iso joukko, joka kasvaa koko ajan.

Sen myötä avattiin facebookiin ryhmä Izmir'de işe bisikletle gidenler ( Töihin pyöräilevät Izmirissä), jossa on nyt jäseniä lähes 2000. Suuremmalla koko maan kattavalla fillariyhdistyksen sivulla on noin 20 000 jäsentä. Sen lisäksi eri kaupungeissa on lukuisia pyöräilyseuroja, jotka järjestävät eri tasoisia retkiä ja aktiviteetteja. Yksi parhaimpia on süslü kadınlar eli hienot naiset, joka järjestää tempauksia. Naiset fillaroivat oman maun mukaan koristelluin fillarein vieden pyöräilyn ilosanomaa eteenpäin.


Seuraan Izmirin töihin fillarilla kulkevien ryhmää facebookissa. Ryhmä on todella aktiivinen, sivulla jaetaan tietoja pyöräteiden kunnosta, pyöriin vihaisesti suhtautuvista kulkukoirista, parhaista reiteistä kaupungin sisällä, haetaan matkaseuraa, mitataan matkojen kestoa ja päivitetään ruuhkatilannetta. Aamulla Özkan lataa kuvia upeassa aamuauringossa fillaroidessaan ja illalla Ayşe summaa päivänsä parhaat ja pahimmat liittyen 20 km työmatkaansa.


Hankin fillarin Izmirissä melko nopeasti kaupunkiin muutettuamme. En meinannut pysyä housuissani kun näin kaupungin pyörätiet, jotka luikertelevat merenrannassa kilometritolkulla. Jihaa, monen vuoden fillaritauko loppui. Ankaran vuosien tauko oli taatusti pisin fillariton olotila koko elämässäni ja tuskainen. Pian rannan pyörätiet alkoivat kuitenkin tulla liian tutuiksi, niitä pitkin ei päässyt joka paikkaan mutta en uskaltanut sukeltaa mieheni tavoin isojen teiden liikenteen sekaan. Tein isoja lenkkejä viedessäni tyttöä tarhaan fillarilla rantien pyörätietä pitkin, fillari jäi monesti kotiin pölyyntymään, vaikka mieli teki hypätä rohkeasti kaksisarvisen tankoon.


Viime elokuusta asti olen fillaroinut melkein joka arkipäivä. Aamuruuhkassa, iltaruuhkassa ja päivän parhaissa rauhallisissa hetkissä. Liikenteen seassa ja jalkakäytävillä, tyttö takana istuimessa. Pujotellut Karşıyakan ostoskadun ruuhkassa, roudannut fillaria metroon ja lauttaan. Olen totuttautunut kaupunkipyöräilijäksi, joka seuraa kaikilla mahdollisilla tuntosarvilla liikennettä ja etenee rauhallisesti. Aamurutiinien saumaton osa on fillarin nostaminen vierashuoneesta kerrostalomme käytävään, muut aamutoimet, reput selkään, pyöräilykypärät päähän ja menoksi. Aamuaurinko ja kuhinan sekaan. On helppo herätä kun tietää pian olevan osa aamunenergiaa pyörän selässä.

Muuttaessani Izmiriin kolme vuotta sitten kaupunkipyöräilijät olivat posteljooneja, vedenkuljettajia, roskienkerääjiä ja vanhalla pyörällä asioita toimittavia kansalaisia, ei kypäriä, ei värikkäitä trikoita, ei teknisiä vermeitä ja muita aparaatteja. Puhumattakaan tonnin maksavista fillareista. Vanhoja mankeleita, jotka eivät hevillä hajoa. Pyöräteillä tapasin tosi-fillaristeja. Nyt aamuruuhkassa vastaan tulee monennäköistä fillaristia, opiskelijaa, opettajaa, asianajajaa, sairaanhoitajaa, eläintarhanhoitajaa ja kassaneitiä. En kuulu enää tytön kanssa vähemmistöön, jolla on kypärä. Kypärä on cool! Fillaristi morjestaa toiselle ja hakee tukea toisesta vaikeissa tienylityspaikoissa. Tuulen mukana kulkee viestejä, seuraavassa risteyksessä on taas joku röyhkimys jättänyt auton keskelle tietä, varo Tersanen kohdalla tietöitä!



Pyöräily ei ole kuitenkaan vielä valtavirran juttu, sen huomaa siitä millaista ihastelun sekaista kunnioitusta tai ihmettelyä sen myötä saa. Suomen näkövinkkelistä pyöräily on osa normaalia arkea mutta Turkissa pyöräilyyn liittyy nyt uusia tuulia, ärsyyntymistä vallitsevaan liikennekulttuuriin ja hyötyliikunnan aaltoa, fillarilla ajaminen on nyt cool. Ennen fillarilla ajoivat ne, joilla ei ollut varaa ostaa autoa. Me toisillemme heiluttelevat pyöräilijät olemme kuin lauma, jolla on oma juttu.

Viime vuonna taisin olla ainoa äiti, joka töi lapsen pyörällä tarhaan. Vuoden aikana mukaan liittyi yksi isä ja tänä vuonna joukkomme on kasvanut niin, että koulun edustalle on asennettu pyörätelineet lukitsemista varten. Olen tarhalla SE Petra, jolta kannattaa kysyä mistä kannattaa ostaa pyörä, kypärä tai lastenistuin. Pyöräilykulttuurin paranemisesta voi kiittää pitkälti paikallisia, jotka ovat paiskineet töitä lähetellen pyyntöjä ja vaatimuksia kaupunginhallitukselle pyöräteiden kuntoon, pyörätelineiden asentamiseen ja autoilijoille hidasteiden asentamiseen liittyen. Lautoissa on pyörille varatut paikat ja tämän vuoden aikana metrotunneleihin asennettiin rappusiin ns. pyöräkourut. Jihuu, olemme lisääntymässä Izmirissä, meitä on jo joka nurkalla! Fillaristit heiluttaa!

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Huhtikuun eka tuli kesä

Huhtikuun eka tuoksui sireenit, taivas oli sininen valkoisella kesäisellä pilvihötöllä ja takki vaihtui teepaitaan. Tuli suomalainen kesä, kapri-keli ilman takkia. Turkissa huhtikuun eka oli välimenokausi jolloin kevät kohtaa alkavat kesän tuoksut, lämmöt ja äänet. Piha kukkii, kaikki vihertää mutta keväästä muistuttaa ajoittain viileää tuova tuuli.



Huhtikuun eka oli liikaa päällä, takki ja kaulaliina. Vasta huhtikuun toka uskoi, että ulos mennään lyhytlahkeisissa ja -hihaisissa, aurinkopurkit sekä lippalakit esiin. Huhtikuun eka sai rinnassa soimaan kevään, teki mieli vähän hyppiä ja suunnistaa rannalle piknikille. Moni olikin niin tehnyt. Viikonlopun sää otettiin vastaan rentoillen rantakaistaleilla. Oli eväskoreja, rakı-istuntoja ja pikniktuoleja. Purjehdusseuran paatit liplattivat Izmirin lahdella ja lauttojen kansipaikat olivat täynnä.



Huhtikuun eka nähtiin ekat pojat suihkulähteissä uimassa ja auringon säteissä kuivattelemassa. Ablaaa, ota musta kuva kun hyppään! Kadunvarsilla tuntui kesää lupaava hyrinä, fillaristit, opiskelijat, eläkeläiset, koiranulkoiluttajat kaikki sikin sokin keleissä parhaimmissa. Huhtikuun tokana palttoiden alta oli kuoriutunut egean iloinen ja kevyt kevät-kesä look! Höyhenenkevyet viitat, pitsitopit, värikkäät vaatteet ja tuulessa hulmuavat tukat. Huhtikuun eka kannettiin markettien ja puotien eteen tuolit ja pöydät ja alettiin nauttia lämmöstä ja seurasta. Talvi oli lopullisesti takana ja talon eläkeläiset pitivät ensimmäisen istunnon talon edustalla teelasit auringossa kimaltaen.

Huhtikuun eka tajuttiin, että istutukset alkavat tarvita pian vettä. Huhtikuun toka sai piha ekan kastelun ja Alex pesun. Rantalenkille kaivettiin Alexille juomapullo mukaan sillä kuumuus alkoi tuntua koiranturkissa. Kotia saapuessa siristeltiin ekaa kertaa silmiä kuten kesällä tehdään kun tullaan kirkkaasta paisteesta hämärän viileään. Huhtikuun eka suljettiin väliaikaisesti kombilämmitys kun tarkisteltiin tulevien päivien säätiedotusta.


Huhtikuun eka heitettiin kevytopat, hanskat, pipot ja kaulaliinat pesuun ja toivottiin ettei kylmäaalto enää iske. Huhtikuun tokana pidettiin parvekkeelle johtava ovi auki aamusta iltaan, lämpöä tulvi ulkoa sisään eikä enää toisinpäin. Huhtikuun eka iski tytölle välimenokauden perinteinen flunssa, sitä torjuttiin hunaja-minttujuomalla ja disneyn kanavalla. Iltapäivällä tuuleteltiin flunssasta huolimatta ystävän luona lounasantimien äärellä, kun haukkasin raikasta sitruunakakkua, tulvi parvekkeelta kesäistä ilmaa ja aurinkoa, ympärillä kuului suomalaisnaisten pulinaa. Huhtikuun ekana oli terassit pullolaan ja todellinen terassikausi todellakin korkattu.


Huhtikuun eka tuntui ekaa kertaa, että tämäkin maailmankolkka nousee vaikeasta talven kohmeesta ja kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Huhtikuun tokana suunniteltiin pitkästä aikaa kesää, hyönteismyrkytystä, Foçan reissua ja tuulettimien siirtoa. Alexin punkkilääkitystä ja mattojen vaihtoa. Huhtikuun tokana ostettiin ekat portulakat ja päätettiin valmistaa niistä jotain kesäistä herkkua huhtikuun kolmanneksi. Huhtikuun tokana vihanneskaupassa tuoksui tuleva kesä, ensimmäiset syötävännäköiset ja lompakkoystävälliset mansikat olivat saapuneet!


Huhtikuun ekana kevät-kesä fiilis tulvi suoraan tajuntaan. Kukat, kukkivat puut ja iloiset äänet muistuttivat siitä, että eletään aikaa joka on minulle Turkissa kaikkein rakkain. On joka vuotisen uuden alun ja tekemisen meiningin hetki. Huhtikuun tokana tajuttiin että talvi on selätetty. Meri kimmeltää eri tavoin. Kesä tulee ihan kohta.