maanantai 27. kesäkuuta 2016

Paprika oikein ja väärin

Ihania pieniä paprikoita! Pakko tehdä täytettyjä paprikoita huikkasin ystävälleni markkinareissulla. En tee niitä enää ikinä, enkä suostu edes syömään, murisi ystävä. Muuttaessaan Turkkiin ystävän mies oli kertonut rakastavansa kyseistä ruokaa. Tuumasta toimeen ja jauhelihaa paistamaan. Tööt. Missä meni vikaan? Turkkilaiset täytetyt paprikat täytetään riisillä, jauhelihalla ja mausteilla raakana, kypsennetään kattilassa ja herkutellaan jogurtin kera. Eurooppalaisen tyyliset, uunissa väriä saaneet pallerot eivät kelvanneet. Ystäväni loukkaantui verisesti eikä perheessä syödä enää minkäänlaisia täytettyjä paprikoita. Turkkilaiset ja turkkilaisten ruokapolitiikka.


Monikulttuurisissa suhteissa tehdään monenlaisia kompromissejä ja oivalluksia, turkkilaisissa suhteissa ruoka on monilla kipupiste. Miehen kanssa olemme päässeet aika helpolla, ei irvistelyjä makaroonilaatikolle parina päivänä peräjälkeen eikä lihapannulle, jossa ei ei ole muuta kuin lihaa. Ruoka on kuitenkin ainoa asia, jonka takia meillä on nukuttu alkuvuosina yksikin yö eri huoneissa. Ensimmäisessä yhteisessä asunnossa päätimme paistaa perunoita. Hieman öljyä pannulle ja eiliset keitetyt perunat palasiksi ja pannulle pyörimään, ajattelin. Mies tökki perunoita lautasella ja kertoi mielipiteensä miten perunoita paistetaan. Enemmin öljyä ja tikuiksi leikatut raa'at perunat  tosi kuumalle pannulle. Olisit antanut minun paistaa ne. Kerrotko sinä minulle, perunalla kasvaneelle, perunamaan kansalaiselle, miten perunat paistetaan jylisin? Mies nukkui sohvalla ja minä makuuhuoneessa. Meni kauan ennekuin meillä paistettiin minkäänlaisia perunoita.


Ei ole helppoa paikallisillakaan. Idässä ruoka on lihaisempaa ja tulisempaa, lännessä taas nautitaan enemmin kasviksia ja mereneläviä. Voitte arvata millainen on liitto kun parin puoliskot ovat kotoisin eri laidoilta Turkkia. Ystäväni mies on kotoisin Kayserista eli makkaran ja kuivalihan luvatusta kaupungista, ystäväni taas on izmiriläisten villiyrttien ja oliiviöljyruokien nimeen vannova. Mies syö työmatkoilla niin paljon lihaa kuin pystyy sillä kotona nautitaan terveellisesti pinaattiruokaa, villiyrttiherkkuja ja pannulla tiristetty liha saa terveellisen ruokavalion rouvan taputtelemaan miehen kasvavaa vatsakumpua. Sellainen kompromissi on tehty että tuoreet pavut tomaattikastikkeessa saavat toisinaan sekaan naudanlihaa ja pienistä kaalinlehdistä tehdyn pannuruokaa voi tehdä myös kera kanan. Turkkilainen ruokakompromissi.


Meidän perheessä muutto Izmiriin on ruuan suhteen ollut suurin voitto minulle. Kaikki ne lempiruokani Turkissa ovat kotoisin egealta, haudutetut villiyrttipadat, nuoret kaalinlehdet, oliiviöljyruuat, äyriäismezet ja tulum-juustot. Miehellä on selvästi toisinaan ikävä Anatolian lihapotteja ja liharuokia, jotka maistuvat lihalle eivätkä hifistely marinoinnille. Anatoliasta saapuneet anoppi ja käly popsivat viime lomallaan monta päivää onnellisena okraa oliiviöljyssä, portulakkapataa ja pinaattimuhennosta mutta kotia päästyään ostivat taatusti ensimmäisestä lihakaupasta aitoa voita ja lampaanpaistia.

Miehen kanssa olemme oppineet toisiltamme erilaisia asioita kokkailusta ja yhdessä on ennakkoluulottomasti kokeiltu kaikenlaista. Osa on onnistunut ja osa ei. Suomalainen savustuskulttuuri on kohdannut turkkilaisen tarjonnan, lammaspaisti ei vakuuttanut mutta broilerinkoivet ja turkkilaiset kalat savustettuina kolahtivat. Konyan homejuusto löysi tiensä pizzaan ja pastakastikkeeseen, anoppi oli kokeilusta lähinnä ihmeissään. Laitamme jogurttia kanakeittoon ja tomaattia makaroonilaatikkoon. Salaatit uivat miehen tyyliin sitruuna-oliiviöljyssä ja perunat kuoritaan suomalaisittain itse pöydässä. Osaan arvostaa miestä enemmin muutamaa hassua pihalta poimittua kirsikkaa ja mies taas saimaasta nostettua haukea. Miehen lemppari on suomen tyyliin keitetty riisi vedessä ja omani taas makarooni kylmällä, vahvasti valkosipulilla maustetulla jogurtilla. Maitoa ei kuitenkaan juo kuin neiti eikä sisälmyskeittoa saa kun ravintolassa.


Millainen on sinun monikulttuurinen ruokapaletti, fuusiota vai jotain muuta?

torstai 23. kesäkuuta 2016

Hellitä jo helle

Kesä otti heti luulot pois ja löi mittariin viikoksi yli +40 astetta joka päivä, öisinkään ei juuri helpota. Päivisin kaupungin mittarit näyttävät lukemia lähelle +50 ja kosteusprosentti on tänään korkeimmillaan 72%. Eka vuosi kun kesäkuuma on alkanut todenteolla rasittaa kesäkuussa. Lämpöasteet ovat normaalia kesäkuuta 10 astetta korkeammalla ja jokainen tuntuu odottelevan milloin palataan normitilaan. Kaupunkilaisia on varoitettu liikkumasta ulkona klo 10-16 aikana ja kroonisista sairauksista tms. kärsiville kaupungin työntekijöille on annettu vapaita. Jossain asfaltti on sulanut ja jokavuotiset metsäpalot jo tehneet tuhojaan.


Viikon varren tekemistä onkin jouduttu miettimään uudestaan, päiväaikaan ulos ei kannata yrittää. Maanantaisen kenkäostosreissun sijaan tilasimme kengät netistä ja viime sunnuntain pyöräretki oli pakko perua ettei paistuta. Odotan edelleen lämpöaallon katoamista jotta pääsen pyörimään Alşançakin ja Konakin kujille ilman lämpöhalvausta. Onneksi ehdimme viime viikolla terassille nauttimaan kesäkaupungista ennen kun tosi helteet rysähtivät niskaan. Sen verran hyötyä tästä ulkonaliikkumiskiellosta on ollut että pesimme verhot ja täytimme monta muovikassia tarpeettomia leluja ja vaatteita hyväntekeväisyyteen. Olen pysynyt töissäni aikataulussa kun ei ole voinut liiduta joka paikassa. Mitään kovin suurta ei jaksa suorittaa, lähinnä katselin kauhuissani vastapäisen talon mittavaa ikkunanpesuprojektia keskipäivällä.


Mitä voi syödä kun on niin kuuma että keittiössä ei voi olla? Vesimelonia ja hunajamelonia ja niitä onkin popsittu kiloittain. Onneksi kulmalla on kaupungin melonikioski! Viime sunnuntaina asettelimme pöytään melonia, lampaanjuustoa, portulakkaa jogurtissa ja atomia eli kuivattua chiliä jogurtissa. Jogurttimezet alkoivat tökkiä nopeasti helteessä, onneksi oli sitä melonia. Olemme syöneet aamupalan viimeistään kasilta sillä yhdeksän jälkeen terassilla syöminen ei ole enää nautinnollista. Kivennäisvettä on kannettu päivittäin kotiin sillä vedenjuonti alkaa jossain vaiheessa tökkiä.


No mutta onhan keksitty ilmastointi? Inhoan ilmastointia, Aasiassa vietettyjen vuosien jälkeen välttelen sitä niin pitkään kuin pystyn. Nenä menee tukkoon ja kurkku on nopeasti karhea. Viilennetystä tilasta paluu todellisuuteen se vasta tuskaa onkin joten parempi hyväksyä tosiasiat ja hikoilla. Eri kokoiset tuulettimet meillä pyörii joka huoneessa ja yötkin on nukuttu jopa ihan hyvin.


Alex sai eilen pihalla ihanan viilentävän suihkun. Lämpö on tainnuttanut senkin, aamulenkille lähdetään taas kesäaikaan eli 06. Tyttöä kotona kököttäminen alkoi eilen pänniä joten lähdimme fillarilla markkinoille aamulla, kerrankin Bostanlin markkinoilla oli tilaa vaeltaa ja ihmetellä. Tänään suuntasimme hellettä uhmaten kavereiden kanssa rantaan piknikille ja puistoon. Vannoin ensi vuonna suunnistavani lomahoodeille heti kesäkuussa, johonkin missä voi lillua meressä ja juoda vesimelonia pillillä hedelmästä. Uutisten mukaan ensi viikolla hengitellään vapaammin ja pahin hellepiikki hellittää, ainakin hetkeksi. Jospa tämä hellepöhö helpottaisi.





perjantai 17. kesäkuuta 2016

Suomen asialla

Olen viimeisen kuukausien aikana kuullut taas kasan totuuksia ulkomaalaisista ja huomaamatta luonut taas joukon erilaisia mielikuvia suomalaisista, Suomesta ja ulkomaalaisista. Ulkomaalaisena edustan toisille kaikkia ulkomaalaisia ja toisille ihan vaan Suomea. Aika pelottava tehtävä, jota en ole missään vaiheessa halunnut niskoilleni.


Vaikka pyöräily on lisääntynyt kotikaupungissani silminnähden nopeasti, ei se edelleenkään ole jokanaisen kulkumuoto. Kohtaan tuijotusta, ihastelua ja ihmettelyä. Tiesittekö, että Petra fillaroi joka päivä kurssille, kysyy kurssin vetäjä. Eurooppalaiset suorastaan palvovat pyöriä ja kulkevat niillä joka paikkaan, hän jatkaa. He ovat kuin syntyneet pyörien päälle. Nyt menee jo överiksi mietin hiljaa mielessäni. Seuraa koottuja kertomuksia Hollannin matkalta. Pyöriä siellä ja pyöriä täällä. Tauolla eräs ujo tyttö kysyy osaanko ajaa myös autoa.


Monelle turkkilaiselle ulkomaalaiset ovat yksi iso massa ulkomaita. Se voidaan jakaa aasialaisiin, jotka syövät hyönteisiä. Afrikkalaisiin eli mustiin ja länsimaalaisiin. Ne kaikki ovat kuitenkin hyvin erilaisia kuin turkkilaiset, ulkomaalaisia. Toisilla on paljon tietoa Suomesta ja toisilla ei hajuakaan koko maasta. Usein Euroopasta ja eurooppalaisista puhutaan yhtenä porukkana, opettaja kertoo ihastuneensa Saksassa eurooppalaiseen tapaan käyttää lapsilla heijastimin varustettuja vaatteita, lasten omatoimisuuteen ja kurinalaisuuteen. Sellaisia te eurooppalaiset olette. Suomesta tiedetään yleensä hyvä koulutus, Jari Litmanen, korkea elintaso ja kylmyys. Sen sijaan negatiiviset puolet sivuutetaan usein olankohautuksella, no ne tuskin ovat mitään verrattuna meidän ongelmiimme?


Eräänä kurssipäivänä vetäjämme esitelmöi wikipediasta tietoa Suomesta. Korkea teknologia. Järvet. Turun saaristo. Porvoon huvilat. Helsinki. 5,5 miljooonaa asukasta. Revontulet. Joulupukki. Saunominen. Makaroonilaatikko ja hernekeitto. Joka toinen haluaa lomalle Suomeen. Yhdellä on jo nettisuhde Kotkaan muuttaneeseen entiseen lukiokaveriin. Kysymyksiä satelee. Puhun kuin Runeberg. Joku kertoo Balçovan puolen suomalaisesta saunasta. Kysyn ollaanko siellä alasti? Ai ei, no ei se sitten ole suomalainen.


Viidennellä viikolla toinen kurssinvetäjistä hiiltyy. Miksi osa tulee aina myöhässä? Tauolle mentäessä hän puuskahtaa, Suomessa on varmaan ihanaa olla opettajana. Kaikki tulevat ajoissa, tekevät muistiinpanoja ja kuuntelevat hiljaa kuten sinä. Niin, ja eurooppalaiset arvostavat opettajia, toisin on Turkissa kuten näkyy! Pitäisiköhän alkaa myöhästelemään, jäystää purkkaa tunnilla ja puhua puhelimeen? Saisi murrettua näitä stereotypioita suomalaisuudesta. Eräällä tunnilla viereeni hilautuu nuori konservatiivisesti pukeutuva tyttö. Alkaa tenttaus yksilöllisen ja yhteisöllisen kulttuurin eroista. Kumpi on parempi? En osaa sanoa, turkkilainen mieheni haluaisi asua erakkona erämaassa ja minä taas nautin kaupungin hulinasta. Sano sinä.

Vikalla viikolla sairaala/lääkäri/tauti keskustelut tulevat korvista ulos. Olemme juuri käyneet läpi viikon tautilaiset. Geçmiş olsun toivotukset kiirivät luokassa. Saitko jo labrasta tulokset? Mitäpä sinun vaivasta sanottiin? Ihmettelen kovaan ääneen miten turkkilaiset voivat olla niin sairasta porukkaa, kasvatte monipuolisella ruokavaliolla ja kotiruualla kun taas moni meistä suomalaisista kasvaa mikroaterioilla. Emme silti juokse lääkärissä viikottain ja eliniänodotekin on ihan hyvä. Yhteiskunnassamme kasvetaan paniikkiin, valistaa opettaja. Opimme pelkäämään lapsesta asti kaikenlaista kuten kamalia tauteja. Moni tietää olevansa hakoteillä ravatessaan sairaalasta toiseen mutta tapa on iskostunut selkäytimeen. Jossain on varmasti jotain vikaa, aina. Ellei sitä löydy, sen on lääkärin vika.


Askartelujen lomassa puuttuu aina jotain. Ulkona olevia pyydetään tuomaan kirjakaupasta samalla milloin mitäkin, liimaa, kreppipaperia, keppejä, silikonia, lakkaa, kopiopaperia tai askartelupalloja. Eräänä päivänä pyydän erästä tyttöä tuomaan samalla muutamia tarvikkeita. Saadessani tarvikkeet kyselen velkojani, tyttö pudistelee päätään ja hymyilee että ulkomaalaisilla ei ole samaa tapaa mutta se oli vain pieni palvelus, josta ei halua rahaa. Vieruskaverini pyyhkäisee pian paikalle ja saatuaan omat tarvikkeensa, avaa pussinsa ladellen kasan kolikoita tytön pöydälle. Osa turkkilaisistakaan ei taida kaikkia tapoja aina muistaa kunnioittaa, tokaisen.


Kurssin varrella puhutaan vakavia ja vähemmin vakavia asioita naisista, naiseudesta, perheistä ja niiden ongelmista. Nuorilla tytöillä on erityisen vahva tarve avautua ja luoda sisarellisia suhteita vanhempiin naisiin. Keskustelujen lomassa, aiheesta kuin aiheesta, saan antaa ulkomaalaisen vierailijan näkökulman asiaan. Kuinka eurooppalaisessa/suomalaisessa/ulkomaalaisessa yhteiskunnassa tähän suhtaudutaan? Tyttöjen asema perheessä. Naisen vastuu perheen ruokahuollosta. Naisen ja miehen välinen voimatasapaino perheessä. Kuinka nainen suojaa oman selustan. Vastuu painaa, en ole asiantuntija alalla. Parasta on kuitenkin kertoa mielipide, sellainenhan on jokaisella Turkissa. Mitä väliä, onko se oikea. Isyysvapaa ja kotiäityden olemattomuus hämmästyttävät, tasa-arvo jaksaa aina ihastuttaa kunnes mieleen nousee asian tuoma yhteisvastuu ansaitsemisen ja tuhlaamisen näkökulmasta.

Ei, emme ole viikinkejä. Kyllä, olemme sotineet useampaan otteeeseen Venäjän kanssa. Kyllä vaan moni hyppää omalta laiturilta alasti järveen. Järvikala on hyvää eikä valmiiksi pilaantunutta. Talvellakin voi ajaa pyörällä. Olen valottanut monta asiaa mutta samalla myös luonut kummallisia mielikuvia Suomesta. Se mielikuva on täsmällinen, tunnollinen, pyöräilevä, silitystä vihaava, turkkilaista ruokaa rakastava koiraihminen, joka kaipaa kotimaastaan saunaa. Nyt kuulkaa lomille lomps! Eilen pistimme kurssin pakettiin yhteisen iltapäivän merkeissä ja tänään tyttö sai kehitysraporttinsa. Ensi vuonna odottaa uusi koulu ja perhettämme varmaan uudenlaiset arjen haasteet. Sitä ennen, tervetuloa kesä.


maanantai 13. kesäkuuta 2016

Parasta ulkosuomalaisuudessa

Viime perjantaina tapasin kahden kaverin kanssa heti lasten tarhaan viemisten jälkeen. Poskisuukot ja nyssykät heiluen kohti Izmirin lahtea. Arvaa mitä, sanoi ystäväni kun talsimme kohti rantaa. Näitkö eilen sen naisen, joka istui naapuripöydässä kahvilassa kun huikattiin kuulumiset? Ei mielikuvia, koulun vastapäisessä kahvilassa on sen verran tungosta. Kadottuani fillarin kanssa kulman taa, oli naapuripöydän nainen tuijottanut kaveriani, oletteko te ystäviä tuon venäläisen rouvan kanssa? Kyllä olemme, tosin hän ei ole venäläinen vaan suomalainen, miksi kysyt? Se vain tuntuu niin oudolta. Mikä on outoa? Olla ystävä ulkomaalaisen kanssa. Kuule, minusta sinä olet tässä ainoa outo, oli ystäväni paukuttanut ja unohtanut maksaa teen lähtiessään.

Kiireinen kevät verotti kaverisuhteita mutta nyt oli aikaa jutella ja nauttia. Levitimme teekioskin pöydälle piknik-liinan, rinkelit, pasteijat, juustot, oliivit, vihannekset ja hillot. Termari auki ja teetä kuppiin. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, taustalla lipuivat lautat, kulkukoirat mellastivat sadettimissa ja papparaiset kalastivat. Täydellinen aamu. Niin täydellinen ja kuitenkin tavallinen arkipäivä. Ulkosuomalaisen perjantai. Omien ystävieni kanssa en muista olevani ulkomaalainen, olen niin kotona näissä hetkissä ja raameissa.


Olen melkein aina nauttinut olostani ulkosuomalaisena. Elämä ulkosuomalaisena on oman elämän tiedetemppu. Miten käyttäydyn paineen alla kun verkosto puuttuu, selviänkö lapsen tarhatouhuista ummikkona, entä kurssista? Miten meni asiointi virastossa 10 vuotta sitten, entä nyt? Osaanko käyttäytyä oikein häissä ja hautajaisissa? On muistettava oikeanlaiset toivotukset eri tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Eri asuinalueiden väliset näkymättömät rajat miten pukeudutaan, puhutaan ja käyttädytään. Taito olla samaan aikaan suomalainen ja turkkilaistunut, itsenäinen mutta perheelleen omistautunut, töitä ja kotia, taiteilun taitoa. Ettei menetä sitä mitä on mutta on valmis luomaan jotain uutta.

Kun joutuu jatkuvasti kyseenalaistamaan opittuja tapoja ja ajatuksia, on pakko luottaa itseensä. Omat tuntosarvet kyllä oppii löytämään. Oma tie löytyy kahden kulttuurin ristipaineesta ja lopulta se ratkaisun löytäminen tuntuu uskomattoman palkitsevalta. Minä tein sen. Jätin antibiootit ottamatta lapsen kurkkutulehdukseen. Laitoin lapsen valtion tarhaan, en yksityiseen. En järkännyt häitä vaikka anoppi nöksähti. Väittelin taloyhtiön kokouksessa lämmöneristeestä. Jatkan harvoin silittävänä enkä ole muuttamassa pois Turkista, vaikka sitä on kysellyt muutama suomalainen ja turkkilainen. Elämäni ulkosuomalaisena on kovin arkista vaikka joku saattaa kuvitella ulkomailla asumisen olevan jotain muuta.

Oliko Turkin kulttuuriin sopeutuminen vaikeaa? Varmasti vaikeaa elää turkkilaisen miehen kanssa? Anoppi ja suku, voi apua...Valehtelisin jos väittäisin ettei raivareita ja yhteenottoja olisi ollut paikallisen elämän kanssa, joskus kaikki on ärsyttänyt niin että pankkiautomaattikin on kuullut kunniansa. Ja turkkilaiset monesti suomen kielellä. Olen tehnyt omasta elämästäni Turkissa omannäköistä ja siitä olen ylpeä. 14 vuoden ulkosuomalaisuudessa on olo, että ympyrä on sulkeutunut. Olen pisteessä, jossa olen turkkilaistunut suomalainen. Olen löytänyt itseni lopullisesti Izmiristä ja ympärilläni on loistava kokoonpano uusia ja vanhoja ystäviä, sukua ja ne Suomen rakkaimmat soiton päässä. Oma keskiöni Turkissa on oma pieni perheeni, joka elää sitä omaa turkkilais-suomalaista arkea, joka ei avaudu täysin kuin meille. Perhe, joka syö hernekeittoa ja linssikeittoa, fillaroi aina pyöräilykypärät päässä, ei vaivaannu koirankarvoista mustissa teepaidoissa. Perhe, jossa ulkosuomalainen osaa muistuttaa perheen turkkilaista maansa hyvistä puolista aallonpohjissa ja turkkilainen näkee sen, mitä suomalainen ei tajua Suomen lomalla.

Parasta ulkosuomalaisuudessa-haaste on innostanut ulkosuomalaisia bloggajia, haasteesta kiitos Lenalle London and Beyond -blogiin!


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Meheviä juoruja ja sympatiaa

Kurssiani on jäljellä kaksi viikkoa. Lasken välillä päiviä ja välillä naisporukan keskellä tunnen alkavaa haikeutta. Melkein 4 kuukauden aikana olemme tottuneet toisiimme arjessa, yksi on tullut raskaaksi ja yksi kiidätetty kurssilta suoraan leikkaukseen. On vähän kiristelty hammasta mutta kestetty kyllä hyvin toisiamme. Erilaisia tapauksia, ihania, rasittavia ja tärkeitä naisia.


Ihana opettajani, katsokaa minua, katsokaa! Nyt se on valmis, perhosnaamari! Onko hieno, onhan, onko varmasti teidän mielestä hieno? Istun pulpetin nurkassa ja pyörittelen kettunaamariani. Nolottaa kurssikaverin puolesta. Miksi sen pitää kailottaa että se on osannut leikata mallin muotoisen naamarin. Miksi se ei voi istua hiljaa kuten suomalaisilla on usein tapana ja sanoa että homma hoidettu ja mitäs seuraavaksi?

Tauolla nökötämme läheisen kahvilan takapihan pienillä penkeillä. Turkkilaisittan olemme sulloutuneet tiukasti vierekkäin ellei melkein limittäin ja kilisyttelemme tulppaanilaseissa höyryävää teetä. Juttelemme viikon uutisesta eli kurssikaverimme raskaudesta. Raskaus on alkanut todella huonovointisesti. Oliko sinunkin raskaus tuollaista, kysyy puoliksi sylissä istuva kurssikaveri. No ei todellakaan, kävin töissä, söin mandariineja ja nautin elosta, ei juuri oksettanut ja olin energisempi kuin koskaan! The end. Kaikilla muilla on käly, äiti tai kaveri ellei ihan itse, jonka raskaus oli jo niin huima tarina että elokuvaa odotellessa. Oma juttuni on tyrehtynyt taas kerran mielikuvituksen puutteeseen. Kukaan ei kysy minulta enää mitään. Jos olisin turkkilainen olisin kertonut kuinka munuaiseni meinasi pullahtaa suusta ulos kohdun painaessa sitä viidennellä kuulla, suomalaisittain se oli pikku juttu.



Kuuntelen aamulla tarinaa toisen raskaan raatajan edellisestä illasta. Olipa taas päivä, kun pääsin kotiin, alkoi päänsärky. Jouduin nukkumaan yli tunnin! Se oli aivan kamalaa ja sitten alkoi ruuan valmistus. Laitoin perunat uuniin ja pavut painekattilaan. Yritin hieman levätä mutta minkä siinä voi kun pojat, mies ja anoppi vuorotellen tarvitsevat minua. Menin kolmelta nukkumaan katsottuani neljä tuntia telkkaria. Kamala päivä, olen aivan loppu ja puoliunessa. Elämä on niin vaikeaa. Nyökyttelen, sellaista se on ja kelaan omaa iltaani. Ei päänsärkyä, 4 tuntia töitä koneella eri etapeissa, pavut ja perunat kaikki painekattilassa, normipäivä. Kymmeneltä sängyssä, puoli tuntia kirjaa ja sitten unessa. Aktiivisesti minua tarvitsevat tyttö ja koira, mies on töissä emmekä ehdi tarvita toisiamme.

Puolivälissä kurssia toinen vetäjistä hermostuu ja pitää kurinpalautuksen poissaoloista ja myöhästymisistä. Seuraa tarinoita sairaasta isoäidistä, pitkästä matkasta kurssikeskukseen, liikenneongelmista ja omista sairauksista. Jos kurssiporukka on otos turkkilaisesta väestöstä niin alan huolestua. Suhteellisen nuori naislauma sisältää sappikiviä, kilpirauhasongelmia, vatsahaavaa, kroonista keuhkoputkentulehdusta ja poskiontelontulehdusta, erilaisia allergioita, rytmihäiriöitä, tunnistamatonta suolisairautta ja migreeniä. Epäilyksen alla on myös joukko sairauksia, joille muutama hakee kiivaasti diagnoosia eri lääkäreiltä. Jollakin on aina antibioottikuuri menossa. Ei siis ihme, että joku on aina lääkäriin menossa tai sieltä tulossa. Oma yskäni nyt on pöh, ei niin mitään, menee ohi itsestään.


Tänään läpäisimme viimeisen modulin ja koko kurssin viimeisen kokeen. Ekassa modulissa hieman järkytyin muutaman kurssilaisen lunttaamisesta, viimeisessä kokeessa en enää ihmetellyt. Intensiivisen kurssipätkän aikana olen taas muistanut että ärsyynnyn turkkilaisissa naisporukoissa tietyistä asioista. Siitä huolimatta rakastan niitä. Miten samassa paketissa voikin tulla niin ristiriitaisia asioita, kateutta, lämpöä, aitoa välittämistä ja suuria tunteita. Vieroitusoireita ellen pääse pitkään aikaan mehevän jutun ja teen äärelle nököttämään. Reilun viikon päästä kamalan ihana kurssi loppu ja on askartelun ja kaiken muun summaamisen tilinpäätös. Huomenna vielä draamaa ja nukketeatteria, tauoilla taatusti juoruja ja sympatiaa naisten kesken.