lauantai 24. joulukuuta 2016

Tuleeko joulu ulkosuomalaisen luo?

Joulun lähestyminen vilkastuttaa monet keskustelyryhmät ulkosuomalaisten keskuudessa sosiaalisessa mediassa. Osa haikailee Suomen joulua, jota ei löydy ulkomailta ja toiset taas pyrkivät rakentamaan uudessa kotimaassaan mahdollisimman autenttisen joulutunnelman. Maissa, joissa joulua vietetään, saattavat jouluperinteet olla hyvinkin poikkeavia omista tutuista. Pukin sijaan saapuukin toisenlainen lahjantuoja ja joulupöytäänkin katetaan jotain ihan muuta kuin rosollia, lanttulootaa ja kinkkua. Eri perheissä jouluperinteet muotoutuvat jokaisella erinnäköisiksi. Osa huokaa helpotuksesta jouluttomissa maissa, ei hössötystä, ei lahjaröykkiötä.


Miehelleni joulu oli tuttu ainoastaan ulkomaalaisista elokuvista. Turkissa kiinalaiset koristeet ja joulupukkihahmot saapuivat myyntiartikkeleiksi muutama vuosikymmen sitten uudenvuoden juhlintaan. Muutamat suomalaiset joululaulut, tortut ja smetanasilli ovat hivuttautuneet myös osaksi miehen maailmaa. Sähkömiehemmekään ei enää ihmettele pyyntöä sonnustautua joupukiksi työpäivän päätteeksi. Ostareiden koristukset ja joulukoristeet ovat lisääntyneet vuosi vuodelta, kahviloissa voi nauttia inkivääripipareita ja baareissa tarjotaan glögiä. Muovikuusien lisäksi tarjolla on oikeitakin ja joka paikassa soi kansainvälinen joulumusiikki. Vain kinkku, pikkujoulut ja valkoinen hanki uupuvat. Tunnelma on muovisen jouluinen.


Takana on yli kymmenen joulua eri maissa, mukavia muistoja skandien kesken vietetyistä jouluista Thaimaassa, jouluja töissä ja jouluja Etelä-Kiinan meren kuumalla hiekalla. Tytön syntymästä lähtien meille on rakennettu omanlaista joulua, joka ei toki vastaa suomalaista mutta on kyllin hyvä omanlaiseksi. Olisinko mieluummin joulun Suomessa? Ehkä joskus mutta toisaalta olen mieluummin omassa kodissani vaikka pihalla ruusut kukkivat ja monien muiden arki jatkuu normaaliin tapaan. Ulkomailla joulusta voi riisua rasitteet kuten piparkakkutalon rakentamisen, osittaisessa joulupimennossa elävä neiti ei ainakaan vielä ole tietoinen hermoa raastavasta taiteilusta.


Maassa, jossa joulua ei vietetä säästyy tosiaan hössötykseltä. Jokaisena jouluna ruokapöytäkin on näyttänyt hieman erilaiselta, yhtenä vuonna savustettiin lohta ja toisena tehtiin kalkkunaa, mitähän tänä vuonna? Turkkilaiset mezet ja suomalaiset ulkomailta roudatut sillit sopivat vallan hienosti yhteen. Turkkilainen joulupukki on fuusion tulosta parhaimmillaan.

Vuosi vuodelta suomalainen joulu karkaa kauemmaksi ja arjen keskellä vietetty joulu Turkissa alkaa tuntua tutummalta. Mitä sitten vaikka turkkilaiset ottavat joulun aikana vasta vauhtia viikon päästä vietettävään uuteen vuoteen. Kakkuhyllystä löytyy piparitaikinaa, nauriin sukulaisesta saa hyvän lanttulootan ja kylmäsavulohesta saa valmistettua monta pöperöä. Jouluna katsotaan perinteisesti Mauri Kunnaksen elokuva ja netin kautta joulurauhan julistus sekä joulupukin kuumalinja. Siihen ne perinteiset perinteet jäävätkin.


Tänä jouluna itse joulun juhlinta on siirretty joulupäivään työasioiden vuoksi, aattona tavataan ystävän kanssa ja illalla laitetaan lanttulaatikko uuniin. Pihalla kukkii viime vuoden joulutähti ja lahjatkin alkavat olla paketissa. Ulkosuomalaisen luokse joulu tulee jouluttomassa maassa yhdessäolon, tuoksujen ja joulun tekemisen myötä, ihan kyllin hyvänä.


Ulkosuomalainen äiti toivottaa kaikille lukijoille riemuisaa joulua, niin Suomessa kuin maailman muissakin kolkissa!

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Heinistä ruokaa - osa 6

Talven myötä vihanneskaupat ja myyntikojut täyttyvät vihreästä sadosta, jonossa niputtain erilaisia villiyrttejä, salaatteja ja vihanneksia. Koen palavaa halua täyttää pussit joka sortilla villiyrttejä kuten keltasinappia, kaalinpistokkaita, peltoretikkaa ja pieni lehtistä 'lampaankorva' pinaattia. Viimeeksi täytin pussin peltoretikalla, jota on kokattu tässä blogissa jo aiemminkin sekä villi fenkolilla.


Villi fenkolissa on tavallisen fenkolin tapaan vahva aniksen maku mutta se muistuttaa enemmin tilliä. Villi fenkolista puuttuu tavallisen fenkolin mukula ja se sopii hyvin mezeihin sekä myös keittoon mausteeksi. Villi fenkoli sopii niin lihan kuin myös kalan kaveriksi. Izmir on tunnettu hyvistä villiyrtti apajista mutta kyseistä yrttiä on harvemmin myynnissä. Viime viikon torstaina kotimatkani varrella olevan kojuksi muutetun kuorma-auton lavan luona kävi kuhina, arapsaçı gelmiş, arapşaçı gelmiş, kailotti myyntimies. Tungin yrttiä pussiin muiden mukana.

Villi fenkolia kutsutaan Turkissa rezeneksi tai arapsaçıksi eli arabin hiuksiksi. Siitä tehdään talvikaudella teetä, johon haudutetaan kanelia ja vihreää teetä. Tee juodaan illalla sillä sen uskotaan auttavan nukkumaan hyvin, samalla sen pitäisi helpottaa ilmavaivoja ja polttaa rasvaa, jes kuulostaa loistavalta! Yrtin kerrotaan myös auttavan päänsärkyyn, vatsakramppeihin ja tukkoisuuteen. Yrtin pitäisi lisätä imettävän äidin maidontuotantoa.


Kassajonossa sain muutamalta yrttipussin kanssa jonottavalta vinkkejä, toinen vannoin kavurman ja kanamunan nimeen eli vannotti paistamaan villin fenkolin runsaassa oliiviöljyssä sipulin ja mausteiden kera, lopuksi kanamunilla kruunaten. Toinen taas suositteli jogurttimezetä. Päädyin viimeiseen sillä teimme viikonlopuksi mezeitä, sopivasti sattuikin savustetun kalan, täytettyjen simpukoiden ja tulisen atom mezen kanssa.


Villifenkolia jogurtissa

- villi fenkolia
- jogurttia ( mielellään paksua turkkilaistyyppistä)
- pieneksi pilkottua valkosipulia oman maun mukaan
- oliiviöljyä
- suolaa

1. Pese fenkoli hyvin ja irrota liian paksu varsiosat. Leikkaa fenkoli pienemmiksi paloiksi ja kuumenna reilusti oliiviöljyä pannulla. Pyörittele villi fenkolin oksia öljyssä ja lisää valkosipulin kynnet.

2. Anna paistoksen jäähtyä ja kaada seos jogurtin sekaan. Kaada mukaan öljy kokonaan, se notkistaa ja maustaa alkupalaa. Lisää suola ja halutessasi chilirouhetta. Tarjoile alkupalana kalan tai lihan kanssa.

Afiyet olsun!


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kahvihetkiä maailmalla vieraana -työelämä Turkissa

Kuuntele Kahvihetkiä maailmalla podcast, jossa kerron kokemuksistani turkkilaisessa työelämässä. Helenan ja Lilli ovat haastatelleet aiemminkin mukavan rennossa tuokiossa ulkosuomalaisia ja paluumuuttajia erilaisista aiheista, jotka ainakin näin ulkosuomalaisena ovat todella mielenkiintoisia. On puhuttu vauva-arjesta, parisuhteesta ja paluumuutosta.

Työelämä, työllistyminen ja oma paikka työyhteisössä on saanut ihan uudenlaiset puitteet Turkissa. Suomessa olin tottunut tasa-arvoiseen koulutukseen, ammattiliittoihin ja kehityskeskusteluihin. Siihen, että pomolle voi sanoa moi ja sairaana ei saa tulla töihin. Palkka maksettiin aina tilille sovittuna päivänä eikä tarvinnut pohtia, maksaako työnantaja taatusti sosiaali- ja vakuutusmaksut. Onko töitä senkin jälkeen kun sulkee tänään työpaikan oven?

Miksi tehdä töitä Turkissa, jossa olisi paljon kotiäiti-kavereita, touhua tytön koulun kanssa ja enemmin aikaa istua vaikka kahviloissa? Ulkosuomalaisena oma paikka uudessa kotimaassa perustuu moniin asioihin kuten uuteen perheeseen, ystäviin ja työpaikkaan. Turkkilaisessa kulttuurissa kukaan ei katso vinoon kotiäitiä mutta itse en saa rauhaa ellen saa maksaa osaa laskuista. Jokainen tietää miten hyvälle kahvilan kakkupala maistuu kun se on maksettu itse tienatuilla rahoilla. 



Maailmalla ja Turkissa työmaailma on näyttäytynyt villinä. Suomalaisella koulutuksella ja työkokemuksella ei tee täällä mitään ellei osaa käyttää tilaisuuksia hyväkseen. Itseä on kehuttava ja myytävä. On myös oltava oikeassa paikassa ja mielellään joka paikassa esillä, olisiko teillä töitä? Jos jotain kysytään niin melkein aina kannattaa vastata että tottakai osaan! Työpaikka voi löytyä mistä vaan mutta harvemmin kotoa käsin internetin työpaikkailmoituksiin vastaamalla, helpommin se löytyy ajautumalla juttusille naapurin, kaverin, ystävän isän, kampaajan, lapsen koulukaverin vanhempien tai entisen työkaverin kanssa. 


Työ ja työn tekeminen ulkosuomalaisena on ollut itselleni pomppuinen mutta mielenkiintoinen tie, josta ei ole puuttunut pettymyksiä, uusia suhteita, säätämistä ja uskomattomia tilaisuuksia. Sopeutuminen paikalliseen sosiaaliseen työyhteisö kulttuuriin on vaatinut opettelemista, samoin se että kilpailu etenemisestä yhteisön sisällä on usein kovaa. Kuinka olla sosiaalinen mutta suu supussa tietyistä asioista, hyvä työntekijä muttei liian innokas, mistä löytyy balanssi kodin ja työn välimaastosta. Mikä on järkevä suhde työhön käytetyn ajan ja palkan suhteen, tehdäkö töitä koko päiväisesti turvallisessa työsuhteessa vai silppuna sinne tänne? Siirtyminen työmaailmasta pienen vauvan kanssa kotiäidiksi opetti paljon, hei kotona voi olla kivaa! Kunnes eteen tulee piste, jossa huomaa olevansa luisumassa lopullisesti kotiäidiksi ja on käärittävä hihat ylös. Hello turkkilainen työmaailma, oletko valmis?


Lue lisää kokemuksistani työmaailmassa Turkissa kohdassa työntekijänä Turkissa.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Lokantassa kaikki on parempaa

Lempi lokantassani aika on pysähtynyt. Juomalaseihin on taiteltu vaaleanpunaiset servetit. Tarjoilijoilla on mustat suorat housut ja harmaa slipoveri. Lähes jokaisen ryhti on kumara ja työvuosia takana varmasti rutkasti. Seinällä roikkuu kellastunut kalenteri, nurkassa pauhaa pieni matkatelevisio. Kokin nurkkauksessa käy kolina, yksi nostelee kiviuunista tulikuumia pide-leipiä ja toinen annostelee keittoja isoista kattiloista lautasille.


Näin joulukuun puoliväliä lähestyessä vaeltaa kylmyys ja kosteus luihin ja ytimiin Izmirissä. Mikään ei maistu paremmalta kuin lokantan lämpölamppujen alla nautittu keitto kera juustolla kuorrutetun pide-leivän. Päälle lasillinen höyryävää teetä, samalla voi tihrustaa pienen telkkarin uutisia ja kuvitella olevansa sisustuksesta päätellen aikamatkaillut jonnekin 80-luvun tienoille. Yksinkertaiset rautatuolit ja pöydät eivät tiedä niin mitään ikeasta. Lokantassa tietää aina kuinka homma etenee. Etikka, öljy, suola ja chilirouhe nököttävät pöydän nurkassa, lista on aina sama, vedestä maksetaan kulutuksen mukaan, pieni salaatti ja joku höyste kuten tulinen ezme kuuluvat asiaan, samoin leipä. Jos on kova soppanälkä voi heilutella tyhjentynyttä soppakulhoa ja pyytää vielä puolikkaan annoksen.



80% ulkoruokailu valinnoistamme osuu lokantaan sillä se on konstailematonta, hyvää ja edullista. Tunnelma on jotain oman keittiön, huoltoaseman ja mummon muussien risteyksestä. Turkkilaisella twistillä tietenkin. Lokantassa ei tarvitse pohtia että mihin takki laitetaan ja kuinka käyttäytyä, listoja ei tarvitse pohtia sen kummemmin eikä lasku kauhistuta etukäteen. Rehellistä kotiruokailua ulkona kun ylimääräiset on riisuttu pois. Palvelu on napakkaa ja nopeaa. Pöytiä pyyhitään tehokkaasti, soppa tulee nopeasti eteen, leipä on tulikuumaa ja papumuhennos höyryää. Pilahvi on juuri niin ilmavan unelmaista kun pitääkin. Tee on tuoretta ja salaatti raikasta. 


Kotimme yksi talven kestosuosikkeja on linssikeitto ja mieluusti ezogelin çorba eli morsiamen keitto, joka on ihanan tomaattinen, täyteläinen muunnos perussetistä. Keitto on esitelty joskus aiemminkin blogissani kauan aikaa sitten mutta silloin keitosta puuttui se jokin. Se jokin, mikä maistuu aina lokantan keitossa. Käynti tutun lokantan keittiössä, puhelu anopille ja surffailu netissä auttoi pääsemään jäljille. Kannattaa kokeilla sillä tämä on muuten hyvää!


Ezogelin çorbası melkein kuin lokantassa

2 dl punaisia linssejä
1.5 rkl bulguria
1.5 rkl riisiä
1 sipuli pieneksi silputtuna
3 valkosipulinkynttä silputtuna pieneksi
5 rkl öljyä
1 rkl tomaattipyreetä
1.5 l kanalientä
reilusti minttua
hieman suolaa, chilirouhetta, mustapippuria ja oreganoa
puolikkaan sitruunan mehu


1. Kumoa bulgurit ja riisit kattilaan ja kaada päälle noin 4 dl vettä, anna kiehua alhaisella lämmöllä kunnes sekä bulgurit että riisit ovat lähes kypsiä. Kaada vesi pois ja laita hetkeksi sivuun odottamaan.

2. Kaada öljy kattilaan lämpiämään, lisää pieneksi pilkotut sipulit ja valkosipulit, kun sipulit ovat hieman pehmentyneet, lisää tomaattipyree ja sekoita se sipuleiden ja öljyn sekaan. Kaada lämmin kanaliemi sekaan. Kun seos kiehuu, lisää huuhdellut linssit ja sekoita kevyesti. Lisää hetken päästä mausteet.

3. Kun seos on kiehunut alhaisella lämmöllä hetken aikaa, lisää bulgurit ja riisit. Tarkista maku ja lisää mausteita sen mukaan. Keitto saa kiehua tämän jälkeen noin 20-30 minuuttia eli niin kauan että linssit ovat hajonneet pehmeiksi. Kun keitto on valmis, sammuta liesi ja lisää sitruunanliemi. Sekoittele keittoa keittämisen aikana ja tarkista että lientä on tarpeeksi. Hyvää ruokahalua!

Talvi on innostanut kokkaamaan joten tulevilla viikoilla on luvassa muutama villiyrttijuttu, okrakeitto ja varmasti jotain muutakin. Jos mielessäsi on joku Turkin matkalla nautittu herkku, jota haluaisit kokata kotona, laita kommenttiboksiin viestiä, kokataan se täällä blogissa. Mukavaa viikonloppua ja lämpöä sisuksiin!




tiistai 6. joulukuuta 2016

Kun takana on 14 itsenäisyyspäivää ulkomailla

' Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä, muistutan aamulla'
' Mikäs se olikaan, kysyy uninen neiti'
' Se on Suomen syntymäpäivä ja tänä vuonna Suomi täyttää 99 vuotta'.
' Onpa vanha maa!'
' Miten se itsenäisyys tuli? Oliko Joulupukki mukana? Mitä sillä itsenäisyydellä tehdään?'



Lupaan kertoa lisää myöhemmin ja valoittaa asiaa. Iltapäivällä kerron hieman itsenäisyyydestä, hieman Turkista ja hieman Suomesta, mammastani ja veteraaneista. Illalla tyttö kertoo skypepuhelun aikana ukille ja mummille kunniottavansa tänään Suomea, niin ja myös joulupukkia. Kunnioittakaa tekin! Tytölle maapallo ja maiden suvereniteetti ovat vielä häilyviä käsitteitä. Omalla kohdalla suhtautuminen suomalaisuuteen on muuttanut muotoaan vuosien aikana ulkomailla. Suomikin on muuttunut matkan varrella. Nykyinen Suomi on vieras ja samaan aikaan tutun turvallinen. Aina se on kulkenut mukana.


Kesälomalla Suomessa on hirmuinen tarve vierailla paikoissa, joissa asiat on kuin ennenkin. Uudistuneen ostarin ravintolassa ja käytävillä on ihan vieras olo, menen mieluummin sinne missä asiat eivät ole muuttuneet. Onneksi kotikaupungissa on ainakin yksi baari, jonka sisustus on vanhempi kuin minä ja torillakin kokoonnutaan saman kioskin edessä. Majurskan kahvilassa on vielä piirakat kuin ennenkin. Auton ikkunasta katsoessa puut vilisevät tuttuun tapaan ja keskelle metsiä johtaa kapeita teitä hauskannimisine kyltteineen. Entinen kotitalo on nykyisin muiden asuttama mutta onneksi ystävien. Sama omenapuu seisoo pihalla ja kadulla on yhtä rauhallinen liikenne kuin 20 vuotta sitten.


Viime viikolla tavattiin ystävien ja lastemme kanssa. Puhe kääntyi Suomeen. Yksi ystävistä muisti edelleen Suomen loman jälkeiset kuvani facebookissa. Ne talot ja se vihreys, hän melkein huusi. Olet kyllä ihan kaheli kun lähdit sieltä. Oletko koskaan käynyt ulkomailla, kysyn ystävältäni? No en, tiedäthän sinä raha, perhekuviot ja viisumit, en ole edes unelmoinut. Niinpä. Jätän kertomatta suomalaisista koulutusohjelmista ja passista, joiden turvin voi lähteä jo nuorena haistelemaan maailman tuulia jos haluaa. Osa jää sille matkalle määräämättömäksi ajaksi.


Monelta saat tyttäresi nukkumaan, kysyy tytön koulukaverin äiti väsyneesti? Kello 20 joka arki-ilta. Tebrikler, onnittelut, en saa poikaani millään nukkumaan ennen kello 23. Olen suomalaisen kauhuissani. Univaje, oppivaje, kurinpuute? Hmph huokaan ja kerron että meillä on kotona säännöt kuten nukkumaanmenoaika, televisionkatseluraja, lasitavarankierrätys, makeansyöntikiintiö, tavaroidenkorjaamispakko ja  hammaspesu aamuin illoin. Rakastan salaa sääntöjä vaikka Suomessa tekisikin mieli kävellä punaisia päin tyhjällä kyläraitilla. Haluaisin Turkkiin monenlaisia sääntöjä vaikka Suomessa ollessani pelkään jatkuvasti rikkovani sääntöjä.


Muutama viikko sitten istuimme miehen pomon kanssa rauhallisena sunnuntaina rantakuppilassa. Takana sopivan hikinen fillarilenkki ja edessä janojuomat kaikille. Tyttö näytti miehen pomolle kuinka suomeksi lasketaan, sormet apuna. Te suomalaiset laskette oikein, me turkkilaiset teemme aina kaiken väärinpäin kuten sormien laskun alkaen usein pikkurillistä, hohotti pomo. Istuin posket punaisena kuunnellesani suomihypetystä. Puhuttiin yöttömistä öistä, koulutuksesta, mökkeilystä, mustikoista ja kouluun pyöräilevistä lapsista. Miksi ette muuta Suomeen? Sama kysymys kummitteli taas edessä kuten monesti viime aikoina.

Minun Suomeni on sydämessä aina mukana. Lasken oikeinpäin sormilla, puhun joulupukista tytölle alkaen lokakuun lopusta, odotan vihreän valon vaihtumista, keittelen luumuista hilloa torttuihin ja teen makaroonilaatikkoa. Tykkään olla toisen suomalaisen kanssa hiljaa ja hieman itkua tuherran kun katson Finlandia hymnin monta vuotta vanhaa flashmobia rautatieasemalta. Suomeni on loputonta kahvipöytää, horsmaa tienpientareella ja oltermannia suoraan suuhun. Itsenäisyyspäivä on tavallisen vilkas tiistai mutta illaksi rauhoitutaan. Laitan telkkarin pauhun kiinni, kynttilät palamaan terassille ja lähetän monta ajatusta kotimaani.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!



lauantai 3. joulukuuta 2016

Turkkilaisen tarhan ovien takana

Sain Miten päädyin enkunopettajaksi tarhaan -postauksen tiimoilta paljon kysymyksiä tarhasta, palkkauksesta ja itse työstä. Tässä postauksessa paneudutaan tarkemmin tarhamaailmaan Turkissa, miten se eroaa Suomesta niin työntekijöiden kuin myös vanhempien näkökulmasta. Turkissa on mahdollisuus valita yksityisten ja valtion päiväkotien välillä, monesti valinta tehdään rahapussin mukaan sillä kalliimpien yksityisten ja valtion päiväkotien välinen hintaero on todella suuri. Jos molemmat vanhemmat ovat koko päivän töissä, osuu valinta yksityiseen. Valtion puolella päiväkoteja on pääasiallisesti tarjolla 3-vuotiaista ylöspäin puolipäiväisesti kun taas yksityisellä sektorilla tarjontaa on 2-vuotiaista alkaen jos jonkinlaista. Olen englanninopettajana yksityisessä tarhassa, jossa lapset ovat 2-5 vuotiaita.




Saapuessani tarhalle hieman kymmenen jälkeen portilla on hulinaa, Mert riisuu kenkiään ja itkuisen Elifin äiti kertoo hoitajalle, ettei tyttö halua herätä aamuisin. Joku yrittää työntää tikkaria oven välistä itkevälle lapselle. Hoitajat nyökyttelevät ymmärtäväisesti kaikelle, myöhään saapuville lapsille, erikoistoiveille ja aamiaiselta myöhästyneille. Tikkari lentää roskikseen. Tarha on tavalliseen asuintaloon rakennettu joten tunnelma on kotoisa. Kokki huikkaa minut keittiöön turkkilaiselle kahville, lounaaksi on valmistumassa jogurttikeittoa, bulguria, tomaatti-jauheliha-papu pataa ja salaattia. Kello lähestyy puoli 11 ja lähden etsimään kaiuttimia ennen pienten enkuntuntien alkamista.


Yksityisten tarhojen välinen kilpailu on kovaa. Minun lisäksi muita tuntiopettajia ovat shakinopettaja, liikunnanopettaja, kuvataiteen opettaja ja draaman vetäjä. Viikottain järjestetään retki teatteriin tai muuhun tapahtumaan, viime viikolla olin ryhmien mukana lastenteatterissa retken sattuessa tuntieni aikaan. Eilen lapset vierailivat hammasklinikalla opettelemassa oikeanlaista harjausta ja esittelemässä hampaitaan. Vanhemmat odottavat tuotoksia ja kehitystä. Tarhan opettajat ovat toisinaan tiukilla joutuessaan tasapainoilemaan vaativien vanhempien toiveiden ja kasvatusoppien välillä, tarha on yritys, jonka asiakkaita ovat lasten vanhemmat.


Pienimpien enkuntunnit ovat pitkälti ihmettelyä ja moni tunti katkeaa ikäväitkuun tai putoamiseen tuolilta, oho nenästä valuvaa tuotetta hierotaan naapurin niskaan. Toisaalta tässä iässä lapset oppivat selvästi innostuessaan nopeasti, Hakan on oppinut värit parissa viikossa, Deniz osaa kertoa sään ja jokainen taputtaa käsiä pyydettäessä. Viikko sitten aloittanut ujo tyttökin uskaltautui tänään muistipeliin mukaan. Pienten ryhmän opettaja ja avustaja ovat ehkä paikan kiireisimpiä, osalla on vaipat ja joku on koko ajan nurin. Kun wheels on the bus alkaa soimaan, on koko ryhmä intoa täynnä.

Kolme vuotiaiden porukka odottaa jo yläkerrassa, opettaja kertoo ryhmäläisten kysyvän joka aamu milloin opettaja good morning saapuu? Nimesi on liian vaikea, joten kudmoooning kuulostaa heistä helpommalta, nauraa opettaja. Ryhmäläiset hyppivät tasajalkaa ja huutavat kun saavun luokkaan. Tässä porukassa into on ehkä korkeimmillaan oppimiseen. Jokainen haluaa osata, laulaa ja esiintyä. Osa porukasta tapailee wake up-aloitusbiisiä ennenkuin saan kajarit yhdistettyä laitteeseen ja tunnin käyntiin. Tunnin jälkeen ryhmäläiset vyöryvät halaamaan ja yksi osaa jo huikata I love you teacher!


Turkissa tarhan voi perustaa oikeastaan kuka vain, henkilökunnan on kuitenkin oltava koulutettua. Ryhmäkoko ei saa ylittää 20 ja yhtä ryhmää kohti on yksi opettaja ja tilanteesta riippuen avustaja. Jokaisella on oma luokkahuone ja opettaja, joka määrää tahdin. Tarhoilla on myös psykologi, joka on keskeisessä roolissa lasten tarhaan sopeuttamisen ja ongelmien suhteen. Yksityisellä sektorilla työpäivä on yleensä 08-18 ja päivystyspäivänä 07-19. Palkkahaitari on venyvä, minimipalkasta eli 1300 tl 3000 tl asti (1€=3.5 tl). Tuntiopettajien palkka riippuu monesta asiasta kuten taidoista, tunneista ja alasta. Turkissa palkitaan suorituksista, hyvää palautetta saaneen opettajan palkka arvostetussa tarhassa on hyvä paikallisen mittapuun mukaan.

Nelivuotiaiden ryhmä on askartelemassa itselleen mielikuvitusliivejä kierrätysmateriaalista. Opettajan puhelin soi, vanhemmalta ohjeita yskänlääkkeestä ja pian toinen puhelu tarhan johtajalta seuraavan päivän ohjelmasta. Psykologi saapuu luokkaan seuraamaan tuntia, hänen huomio pysyttelee lasten käyttäytymisessä ja lasten suhteessa opettajaan. Lapset istuvat arkartelupöytien ympärillä puuhailemassa. Ei tietoakaan riehuvista lapsista, joka yhdistetään toisinaan turkkilaisiin lapsiin. Näissä ryhmissä opettaja on auktoriteetti, jota kuunnellaan. Toisen pukkaaminen tai riehuminen johtaa jäähypenkille isompien ryhmissä. Leikimme ja opettelemme, tämän ikäisissä kilpailuvietti on kova ja jokainen haluaa olla ykkönen. Zeynep suuttuu hävitessään leikin ja Emir karjuu koulutarvikkeita englanniksi kuvakortteja esitellessäni ja aina perään, minä sanoin ensimmäisenä! Opettaja, sanoinhan?

Valtion ja yksityisen puolen tarhojen välillä on eroa monissa asioissa. Valtion puolella opettajan on helpompi olla tiukkana niin vanhemmille kuin lapsillekin, säännöt on sääntöjä sanoo tyttäreni opettaja naputtaen kelloa. Selittelyjä myöhäisistä nukkumaanmeno ajoista ei kuunnella. Yksityisellä on toisin ja jokaisen vanhemman menoja, ongelmia ja lasten taipumuksia yritetään ymmärtää. Valtion puolella ruokahetki sujuu ruokalassa, jossa jokaisen eteen tuodaan yksinkertainen annos tai ruoka lähetetään kotoa eväsboksissa. Yksityisen ruokalistat ovat houkutttelevia ja muodostuvat aamiaisesta, lounaasta ja välipalasta. Molemmilla puolilla annetaan arvoa retkiin teatteriin, museoihin, paloasemille ja luontopoluille, sen sijaan sakkia, englantia ja kuvataiteita tai balettia voi oppia vain yksityisellä. Tarhassa opitaan alkeet kuinka tässä monisäikeisessä ja väkirikkaassa yhteiskunnassa toimitaan. Hop hop, täällä ollaan osa ryhmää jossa ei anneta liikaa joustoa yksittäisille irtiotoille. Rivissä marssi ja pulinat pois.

Isojen ryhmä on päivän viimeinen ja se koostuu vilkkaista pojista. Luokassa on villi meno sillä opettaja on poissa. Olin ensimmäisillä viikoilla ihmeessä poikaporukan kanssa, joka ei pysynyt aloillaan. Opettaja saapuu luokkaan ja yhdestä mulkaisusta jokainen hakeutuu  hiljaa tuolilleen, ihailen tämän nuoren opettajattaren auktoriteettia. Pelaamme Monkey says -peliä, juttelemme terveellisistä ja epäterveellisistä ruuista, pojat tekevät ruokiin liittyvän harjoituksen ja lopuksi katsomme videolta tunnin aiheeseen sopivan videon. Villin ulkokuoren alla on fiksuja ja innokkaita oppilaita, joista jokainen sanoo nätisti Have a nice weekend teacher lähtiessäni. Oven takana odottaa jo shakin opettaja. Käyn keittiön kautta syömässä jogurttikeittoa. Tarhalla hulina jatkuu vielä monta tuntia. Huikkaan viikonloput kaikille ja suuntaan kotiin.