Kaikki muu on turhaa paitsi uiminen

Olen vajonnut kesähorrokseen, jota ovat edesauttaneet vieraat Suomesta, järkkyhelteet heti kesän alkuun ja rutiinien löyhentyminen lomien pyöriessä. Pyörittelen sosiaalisen median muutamaa hassua kanavaa haukotellen, enkä jaksa tykätä tai lukea mitään. Olen vakaasti miettinyt niiden sulkemista, mutta katuisin sitä ehkä syksyllä. En tee kauppalistoja, enkä tiedä mitä illalla syödään. Olen jo unohtanut mitä aamulla syötiin. Luen kolme viikkoa vanhaa uutista kuin eilistä. En ole ehtinyt palata kaksi viikkoa sitten saamaani soittoon, puhumattakaan whatsapp-ryhmien seuraamisesta. Katselen puhelinta kauhuissani sen soidessa, mitä sinne sanotaan? Kirjoihin paneutuminen tuntuu niin suurelta ponnistukselta, että luen mieluummin halpakaupan tarjoussanomia. Ajatusten juoksu alkaa illalla kuuden jälkeen kun lämpötilat tippuvat.


Vietimme viikon ystäväperheen kanssa hiljaisella rannalla, jonka nimen paljastamista olen jo katunut. Toivottavasti se pysyy hiljaisena myös tulevina vuosina. Kurvatessamme lomakodin eteen aivot napsahtivat kesävaihteelle, jolle ne tuntuvat jumiutuneen. Jos olimmekin suunnitelleet suureellisempaa lomaohjelmaa ja illallismenuuta, huomasimme pian nauttivamme eniten juurikin mahdollisimman yksinkertaisista päivistä. Kaukana on se minä, joka raivoisalla innolla raahusti painavaa reppua kantaen uusilla kulmilla uhmaten jaksamisen rajoja. Parasta tälläkin lomalla oli se, ettei tarjolla ollut liikaa vaihtoehtoja. 300 metriä rantaan ja 150 metriä minimarkettiin.


Tytön mielestä lomalla parasta on uiminen. Koko kesä muodostuu milloin mennään uimaan -kysymyksen ympärille. Uiminen tarkoittaa päättömästi meressä puljaamista, juoksemista, pärskimistä ja hyppimistä. Jos tyttö päättäisi, lilluisimme meressä kesäkuusta syyskuuhun ja söisimme välillä rannassa simpukoita ja juustotoasteja. Lomalla lapset saivat lillua ja hillua meressä, ja me aikuiset tyydyimme tuijottamaan vedenrajasta ilakointia. Päiväoluet? Jäätelöä? Lisää aurinkorasvaa? Päivän pyhä kolminaisuus.



Ensimmäisenä iltana grillasimme kanaa. Niin teimme myös toisena ja monena muuna iltana. Se osoittautui hyväksi ja helpoksi ratkaisuksi vaihtuvien hörsökkeiden seurana, ja maistui kaikille. En ole kanan ystävä mutta lomalla kaikki on toisin. Verkkaiset marinaadin valmistussessiot parvekkeelle kohottavat ruokahalua. Miksipä vaihtamaan toimivaa konseptia, lomallahan sitä ollaan. Nukuimme aina kun nukutti kuten aamiaisen jälkeen. Raahustimme läheisille iltamarkkinoille huomataksemme ettei siellä ole muuta ostettavaa kuin herkullisia tomaatteja, maisseja ja persikoita. Ihanaa. Ei tarvetta tonkia rättirekkejä tai tutkailla ylihintaisia rihkamakoruja. Selfieitä en innostunut ottamaan tälläkään reissulla, joka on onni, sillä muutamassa ryhmäkuvassa olen samassa rantamekossa ja päähän on kietaistu epämääräinen pyykkimummo-rätti.

Lähikaupan viini ei ollut missään nimessä kehuttavaa mutta kelvollista, grilliruuan tuoksuessa ja iltahämyn laskeutuessa kaskaiden konsertin ympärille se maistui maailman parhaimmalta. Voisin markkinoida kohdetta parhaaksi irtiottopaikaksi sellaiselle, joka haluaa nollata aivokapasiteettinsa sille tasolle, että rantatossut kulkevat kuin itsestään päivittäin samalle rantatuolille. Se tavallinen tarjoillaan kello kaksi suoraan vaatimattoman rantaravintolan puolesta rannalle ja illalla voi valita oman parvekkeen sirityksen tai kalaleivän väliltä lähikuppilassa. Vaatteita otin mukaan minimaalisen vähän mutta silti puolet liikaa, se uikkari ja rantamekko olisivat riittäneet. Ensi viikolla takaisin, täältä tullaan vaihtoehtojen rajallisuus ja loputtomat lillumissessiot meressä! Lupaan palauttaa aivot normitasolle joskus syyskuun tietämissä.