Muista pakata mukaan juustohöylä

Terveiset Suomen syksystä! Kukapa olisi uskonut, että muuttomme etenee hiuksianostattavan nopeasti kun alkuun päästiin. Nykäisy Izmirin hautovasta elokuusta keskelle Espoon raikasta syksyä tapahtui niin nopeasti, ettemme ole tainneet vielä tytön kanssa ymmärtää olevamme täällä jäädäksemme. Kuuntelen öisin hiljaisuutta, ja ihmettelen päivisin hiljaisuutta. Lillumme välitilassa, jossa tekee mieli ostaa kaupasta päättömästi unohtuneita makuja ja soittaa päivittäin suomikavereille ja varmistaa olevansa oikeasti täällä. Tuijottelen jääkaapin tuotteita joka aamu yhtä ihmeissäni, ja säpsähtelen postin pudotessa luukusta sisään. Tuijottelemme parvekkeella istuvien oravien kanssa toisiamme yhtä kummissamme.

 

Turkkia emme ole ehtineet vielä kaivata, ainoastaan sinne jäänyttä miestä ja koiraa, jotka pakkaavat kotia ja saapuvat myöhemmin. Suomessa meitä odottaneet ystävät ja läheiset ovat olleet kultaakin kalliimpia, ja pitäneet meidät ruuassa, lämmössä ja viitoittaneet tietä kuinka asioita hoidellaan yksi kerrallaan. Sähkösopimus, vakuutukset, verokortti, vuokranmaksu, kela ja monet muut asiat ovat hoituneet helposti sähköisesti. Suomessa asioiden hoitaminen on uskomattoman sulavaa, ja palvelun taso joka instanssissa laadukasta. Ei draamakohtauksia virastoissa, jotta asiat saadaan nytkähtämään eteenpäin eikä useiden lippulappujen leimauttamista virkamiehillä. Perin kummalliselta tuntuu myös se, että virastoissa vastataan puhelimiin ja sähköpostiin salamannopeasti, eikä kukaan pyri pallottelemaan asiaamme toisen viraston hoidettavaksi. Asiat tuntuvat sujuvan niin helposti, että pohdin alkaako haasteiden vähyys jopa tympäisemään?

Vuosien varrella pääkaupunkiseutu on muuttunut uskomattoman kansainväliseksi. Tyttärelleni eri kulttuuritaustaisten värikkyys on todellinen shokki, sillä Turkissa olemme eläneet hyvin monokulttuurisessa ympäristössä. Nyt naapureinamme on sukunimien perusteella muitakin monikulttuurisia perheitä meidän lisäksi. Turkista tultuamme olemme pysytelleet parhaimman mukaan karanteenissa, joten tutustuminen paikkoihin alkaa vasta ensi viikolla. Ensimmäiset yöt vietin miettien mitä kaikkea unohdin pakata kotoa mukaani, myös sen juustohöylän, jota olin pitkään itselleni muistutellut. Viime yöt olemme säpsähdelleet kuuntelemaan hiljaisuutta, missä ihmiset ovat?

Tytön koulumatkaa on harjoiteltu jo muutaman kerran. Pieniä teitä ja osittain metsäreittiä kulkiessamme en voi olla vertailematta sitä tytön reittiin Izmirissä, jossa lapset on saatettava kouluun vaarallisen liikenteen ja olemattomien turvallisten kadunylityspaikkojen vuoksi. Ruokamarkettin tarjonta on pöyristyttävän monipuolinen, mutta ainakin tälläiselle turkkilaisiin selkeisiin jogurttihyllyihin tottuneelle perustuotteiden etsiminen tuottaa välillä tuskaa. Kaikkea on modifoitu kymmeniksi erilaisiksi tuotteiksi, joiden seasta yritän etsiä jotain tuttua ja turvallista. Muistikirjani on täyttynyt nopeasti kaikesta muistettavasta, ja puhelimen muistitila vilkkuu punaisena. Suomi on täynnä sovelluksia ja sähköisiä asiointiväyliä, joiden oppimiseen on hyvä käyttää osa karanteeniajasta.

Turkin inflaation ja yhteiskunnan epävarman tilan jälkeen Suomi tuntuu vihreältä syliltä, jossa asiat hoituvat puoliksi itsestään. Sähköt saadaan uuteen kotiin puolessa päivässä, vuokranvälitystoimistosta tiedustellaan tarvitsemmeko apua vielä jossain ja vakuutukset hoituvat hetkessä. Olen kysynyt monesti että oliko kaikki nyt varmasti tällä selvä? Yhtä monesti olen pyytänyt asioiden selvittämistä rautalangasta ja kysellyt samaa asiaa monesti. Yritän muistella millaista Turkkiin sopeutuminen aikoinaan oli mutta muistan ainoastaan ettei se ollut tälläistä.

Suomi on kävelijän ja pyöräilijän paratiisi. En edelleen ymmärrä kuinka voimme asua lähellä pääkaupunkia ja kuitenkin metsien kupeessa. Olemme ottaneet takaisin koronan aikana menetettyjä lenkkejä tutustuen uusiin maisemiin. Moni pelottelee marraskuun loskalla ja pimeydellä mutta luulen sellaisien asioiden olevan meille sivuseikkoja. Laitemme kumpparit jalkaan ja käännämme katseen kohti räntää ja tuulta, tervetuloa syksy ihan kaikkine mausteineen! Ikävöimme Izmirin lahtea, sen ihmisiä ja kujia kissoineen sitten myöhemmin mutta nyt on aika opetella takaisin suomalaiseksi.