Miten päädyin enkunopettajaksi tarhaan?

Eka viikko uudessa työpaikassa on takana ja päässä on pieni myllerrys uusista asioista, uusista ihmisistä ja muuttuneesta rytmistä. En ole tehnyt päivääkään tutkintoani vastaavaa työtä mutta kaikenlaista on tullut kokeiltua, jäätelönmyyjänä, tarjoilijana, kerrossiivoojana, viisumivirkailijana, matkaoppaana, kohdepäällikkönä, sisällönkirjoittajana, kääntäjänä, suomen kielen opettajana, matkatoimistoapulaisena, vaatemyyjänä ja silmälasien myyjänä. Mitähän seuraavaksi, koirien ulkoiluttajien työ näyttää mielenkiintoiselta ja kokiksi olen halunnut aina.


En omaa kokemusta englannin opettamisesta ja tarhatyöskentely rajoittuu yläasteella tehtyyn lyhyeen työelämänkokemukseen, josta saatu todistus on kellertynyt vuosikymmenien saatossa. Ainoa tutkintoni on kansanopistosta saatu tarhatädin sertifikaatti, jonka suoritin viime keväänä. Yksikään kurssilaisista ei tietojeni mukaan ole saanut töitä. Yksi tuttavuus johti useampaan muuhun ja lopulta sain valita muutaman työpaikan joukosta parhaiten sopivan. Turkissa on korkea työttömyys ja töitä on vailla liuta ihan oikean lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaineita sekä englanninopettajia, ehkä molemmat tutkinnot omaaviakin! Englanninkielen opetuksen taso on kuitenkin Turkissa niin surkea että suomalainen vanha (turkkilaisen työelämämittarin mukaan) kouluttamaton saa työpaikan.


Pyyhin hikeä otsalta kun viikon viimeinen työpäivä tarhalla on ohi, kotona tietokoneella odottavat työt tuntuvat yllättäen helpoilta. Neljä 2-6 -vuotiaiden lastenryhmää kahdessa tunnissa on melko hektinen sessio. Englanninopetuksen pitää olla hauskaa mutta sen pitää tuottaa tuloksia. Lapsilla pitää olla menoa ja meininkiä mutta niin etteivät he kolhi toisiaan. Lapset tylsistyvät nopeasti joten puolituntinen on täynnä laulua, kuvakortteja, pelejä, videoita, vuorovaikutusta ja muutamia hermojaraastavia tilanteita. Yhdeltä vuotaa nenä, toinen ei saa housunappia auki vessassa ja ryhmän oma opettaja on kadoksissa. Ylivilkkaita on pidettävä jatkuvasti silmällä ja ainakin yhdellä on aina äitiä ikävä.


Työhaastattelussa tarhan omistaja ei ollut kiinnostunut työtodistuksistani tai englanninkielen sertifikaateista. Niitä oli kuulemma nähty mutta päteviä vetäjiä ei. Omistaja halusi vuorovaikutusta, energiaa ja jonkun, joka puhuu lapsille eikä vain näytä videoita ja istu mykkänä. Pääsin seuraavaksi tunniksi seuraamaan tuttavani vetämää englannin leikkiryhmää ja sen jälkeen sain vetää puolituntisen 4-vuotiaille kylmiltään samalla kun suoritus videoitiin. Onneksi Head, shoulders, knees and toes -renkutus meni ulkomuistista enkä unohtanut sanoja muistipeliä pelatessa lasten kanssa. Old McDonald had a farm meni hieman sinnepäin mutta meni kuitenkin. Seuraavana päivänä vedin lisää harjoitustunteja ja tällä viikolla suunnistin uudelle työpaikalle tutustumaan uusiin oppilaisiini. Good morning, how are you? Good morning teacher!


Kiitos ystävän, olen saanut materiaalit kuntoon, satoja lauluja, tarinoita, pelejä, pöytätyöskentely materiaalia, kirjoja ja kuvakortteja on laukku täynnä. Ekalle viikolle kokosin ohjelman päivä kerrallaan ja nyt viikonlopun aikana on edessä koko vuoden suunnitelman laatiminen. Parin viikon päästä vanhemmille on lähetettävä tiedote mitä eri ryhmissä on opittu ja ennen talvilomaa laaditaan oppimisarviot. Jos kaikki menee mallikkaasti, kevätjuhlaa varten aloitetaan harjoitukset huhtikuussa ja pelkkä ajatus saa hikoilemaan lievästä paniikista. Tarharyhmien kasvaessa myös omat tuntimäärät ovat kasvussa mutta sekin on vasta tulevaisuuden ongelma arjen järjestelyineen. Etenen kuitenkin nyt päivä kerrallaan ja keskityn tämän hetkisiin haasteisiin.


Painoin perjantaina tarhan oven onnellisena kiinni. Stressaava ja jännä viikko päättyi positiviiseen palautteeseen omistajan puolelta. Sain vakavan kaksivuotiaan nauramaan ja taputtamaan, clap your hands teacher, kuului ovenraosta aamulla. Viisivuotiaiden poikien vilkkaan ryhmän reippain tuli kysymään että tulenhan varmasti ensi viikollakin. Lauletaanhan taas maanantaina se viidakko-laulu? I love you teacher sai melkein kyyneleet silmiin. Tarhalla pitkää päivää tekeville lastentarhanopettajille nostan hattua, oma osani on huomattavasti helpompi pläjäys. Kohti kotia kävellessäni saan niskaan pienen syyskuuron, maistelen suussani sanaa työpaikka, joka kuulostaa hassulta. Balanssi töiden jakautumisessa erilaisiin pisteisiin ja tapoihin tuntuu nappivalinnalta. Suuntaan tyytyväisenä kotiin, jossa odottaa juuri koulusta saapunut tyttö ja miehen keittämät kahvit. Lenkkiä odottava koira ja ihana viikonloppu.

Oletko unelmatyössäsi? Onko matka nykyiseen elämäntilanteeseen kulkenut pitkin suunniteltua polkua?

p.s lue tänään aiemmin postattu bloggari-tunnustus ja jos bloggaat tsekkaa onko blogisi listalla!

Kommentit

  1. Upeaa, Petra.....minusta ei olisi tuohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja ja musta kylla tuntuu etta sinusta on vaikka mihin!

      Poista
  2. Onnea uuteen työhön! Kuulostaa vaativalta mutta tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja vaativaa on olla muutamakin tunti paivassa pienten kanssa ja yrittaa opettaa jotain.

      Poista
  3. Hienoa Petra,ja onnea vaan uuteen työhön. Olen kerran ikuisuus sitten ollut lyhyen aikaa lastentarhassa töissä....se väsytti aika lailla.....Lapsill on takuulla mukavaa oppia englantia sinun johdollasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael ja kylla se tarhassa vietetty aika hieman vasyttaa.

      Poista
  4. Onnea uudesta työstä! Kuulostaa ihanalta, haastelliselta ja hektiseltä. Ja kyllä, mä olen mun unelmaduunissa :) Siitä voi luke täältä http://tahdonasiat.blogspot.com/2016/09/duunista-saa-muutakin-kuin-rahaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sina olet varmasti unelmatyössasi, mina en tieda onko sellaista edes keksitty, matkaoppaana nautin todella mutta sen tekeminen on niin vaativaa kun työ on sidottu sesonkeihin ja maailman muutoksiin.

      Poista
  5. Onnea uudeasta työstä! Kokopäiväisen preschool opettajan (USA) näkökulmasta yhdyn tähän täysin. Työ on hektistä, ajoittain rankkaa ja usein todella palkitsevaa. Parasta on juurikin tuo palautteen suoruus (varsinkin lapsilta) ja vaihtuvat tilanteet :). Käytän omissa tuntisuunnitelmissani todella paljon Pinterestia. Suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
  6. Onnea uuteen tyohon!! Jos jo eka viikko meni noin hyvin niin takuulla parjaat!

    VastaaPoista
  7. Meidän lapsia opetti Istanbulissa yksi suomalainen ope, joka erehtyi menemään vuodeksi myös turkkilaiselle puolelle opeksi. Se oli ilmeisen hurja kokemus, koska ei toiste lupautunut. Lapset oli, no niin, AKTIIVISIA, mutta vielä aktiivisempia oli heidän vanhempansa, jotka valittivat milloin mistäkin. Joten KOLAY GELSIN, Petra.

    Minä olin lukion jälkeen päiväkodissa harjoittelemassa. Sen jälkeen päätin, että ei lasten pariin töihin, kiitos. Viimeiset kaksi vuotta meni kouluissa ja tykkäsin työstäni. Joten parempi olla sanomatta koskaan ei koskaan. Nyt kun olen taas aikuisten parissa, niin täytyy tunnustaa, että se ON helpompaa monesta eri syystä.

    Nostan siis hattua sinulle ja kaikille muille kansankynttilöille. Teette tärkeää työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma luulen etta valtion- ja yksityisen sektorin valilla on melkoinen ero, valtionpuolella ei niin panikoida kuhmuista eika anneta vanhemmille mahdollisuutta ylenpalttiseen vaatimiseen. Talla yksityisella sektorilla selvasti pelinhenki on ihan toinen. Onneksi olen 'vaan' enkunopettaja, joka harvemmin nakee vanhempia ja on paaasiassa vaan vastuussa niista enkuntunneista. Pitkan paivan tekeville lastentarhanopettajille tuollakin tarhalla nostan kylla hattua, ei ole helppoa.

      Poista
  8. Huhhuh. Onnea ja menestystä Petra, Kolay gelsin!! Pelkästään tekstisi lukeminen jo hengästytti, sitä se lasten kanssa työskenteleminen kyllä vähän on. Hengästyttävää, mutta ihanaa ja palkitsevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja lasten kanssa työskentely on kylla vaativaa mutta tosiaan palautteen saa samantien. Jos on kivaa niin se nakyy ja jos on tylsaa niin sekin kuuluu.

      Poista
  9. Onnea uudesta työstä! Kuulostaa haastavalta, mutta varmasti myös antoisalta! Itse olen opettaja suomikoulussa pienten ryhmässä, vaikka koulutusta alalle ei olekaan. Tosin aólen alkanut harkitsemaan lastentarhanopettajaksi kouluttautumista, jos ja kun joskus Suomeen Saksasta palataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suomikoulussa oleminen kuulostaa kivalta. Kaykö muuten Saksassa hankittu lastentarhanopettajan koulutus Suomessa?

      Poista
    2. Toiseen suuntaan tiedän, että esimerkiksi suomalainen lastentarhanopettaja halutessaan Saksassa alan töihin, joutuu tekemään käytännönharjoittelua saksalaisessa päiväkodissa. Voidakseen työskennellä lasten parissa tulee osata paikalliset laulut, juhlaperinteet, leikit jne. Ja kielitaitovaatimus on myös korkea eli C1 kielitaitotaso. Itse olen miettinyt kouluttautumista Suomessa (en Saksassa, kielitaitoni ei riitä, emmekä luultavasti ole täällä ikuisesti). Eli ensiksi voisi tehdä etänä avoimeen yliopistoon verkkokursseja ja ehkä sitten josksu hakeutua ihan koulutukseenkin yliopistoon. Mutta katsotaan mihin elämä meitä kuljettaa.

      Poista
  10. Onnea työhösi Petra. Haluaisinpa päästä seuraamaan englannintunteja siellä. Ainakin edellisessä työpaikassani englanninkerhoista lapset yleensä pitivät kovasti. Ja sinun menetelmät tuntuivat hyvin samoilta, mitä siellä käytettiin.

    Minä en vieläkään tiedä toiveammattiani. Toivottavasti se joskus valkenee.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja englannintunnit taitavat taallakin olla usein pidettyja, niihin kun sisaltyy vaihtuva rytmi, lauluja ja iloa oppimisesta. No sitten meita on ainakin kaksi joille se toiveammatti ei ihan taysin ole valottunut :)

      Poista
  11. Onnea ja menestystä uuteen työhösi. Lasten kanssa pärjää kyllä suomalaisella maalaisjärjellä ja Turkissa olet ollut jo niin kauan ja osaat kielen, että en usko vanhempienkaan osalta mitään yllätyksiä tulevan:) Jään odottamaan kertomuksiasi tarhaelämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ja mina saan onneksi tuolla olla hieman se vieraileva opettaja, joka ei ole niin paljon tekemisissa vanhempien kanssa kuin itse lastentarhanopettajat, joilla on se jatkuva vastuu ryhmistaan.

      Poista
  12. Huh, nostan hattua sinulle! Minusta ei olisi opettajaksi, ei varsinkaan noin nuorten lasten. Hyvä sinä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, kuule en minakaan tieda onko minusta mutta kaikkea sita tuleekin kokeiltua :)

      Poista
  13. Oho, onpas sulla ollut monta erillaista työpaikkaa!
    Periaattessa olen unelma-ammatissa, koska jo 11-vuotiaasta halusin sairaanhoitajaksi. Mutta, nyt kun olen tätä jo 20 vuotta tehnyt, niin kovasti mietin että mitä mielummin tekisin, tää ala ei oikein enää kiinnosta. Mutta, se mitä jatkossa teen riippuu kyllä paljon siitä että mihin täältä seuraavaksi päädyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, mahtavaa kun toiveammatti on ollut selvilla jo noin nuoresta! Mina olen maailmalla ja varsinkin Turkissa tottunut vahan siihen etta unelma-ammatti vaihtelee ja se on silla hetkella se, mika on paras vaihtoehto elamantilanteen mukaan.

      Poista
  14. Yksi lastentarhanopettajaystäväni aina sanoo, että on kaksi sanaa joita opettajien ei tule milloinkaan lausua: pissahätä ja äiti. Jos tämän unohtaa, seurauksena on että kaikkien on päästävä heti vessaan tai että kaikkien naama vakavoituu ja mieleen muistuu miten kova ikävä onkaan omaa äitiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jonkun jano aiheuttaa aina sosiaalisen vesihalun :D

      Poista
    2. Totta! Huomasin heti alussa etta aivan pienempien kanssa ei kannata perhekortteja ottaa esille tai tulee aitia tai isaa heti ikava. Pissahata ja jano ovat tosiaan sellaisia lumipalloefekteja....

      Poista
  15. Onneksi olkoon työpaikasta! Olen itsekin opetus- ja koulutusalalla ja täytyy sanoa, että lasten opettaminen on kyllä ollut työelämäni aikana parasta. Minulla on ollut onni olla aika monen lapsen mukana ihan tarha- tai ala-asteikäisestä aina lukioon saakka - ja nyt heidän aikuistuttuaan on ihana seurata heidän elämäänsä ja nähdä kuinka väärässä olimme monen kanssa ammatinvalinnan suhteen :) Toiveammateista ei tullutkaan monelle ammattia, tai ainakaan sitä ensimmäistä ammattia. Nykyään ei onneksi tarvitse jumittautua yhteen hommaan, vaan voi käyttää mielikuvistustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kuulostaa mahtavalta kun olet saanut seurata monien elamankaarta noin pitkaan. Nykyisin tosiaan ammatinvaihto on ihan normaalia, Turkissa maaraava tekija on monesti elamantilanne. Yksityisella sektorilla tehdaan niin pitkaa paivaa etta moni paatyy ihan muihin kuin koulutusta vastaaviin töihin kun totuus arjen ja työn yhdistamisesta valkenee.

      Poista
  16. Ihanan kuuloista! Hieman samantapaista työtä harkitsin itsekin täällä, mutta totesin, että tässä vaiheessa on vielä parempi tehdä töitä kotoa käsin - varsinkin, kun sain nyt syksyllä aikaisempien projektien lisäksi tosi mielenkiintoisen opetusalaan liittyvän projektin :). Oma unelma-ammattini oli nuorena lastentarhanopettaja ja siihen sitten kouluttauduinkin. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun kotona oli omia lapsia neljä, aloin kaivata muunlaista työtä. Nyt kun lapset ovat isompia, huomaan, että juuri tuollainen osapäiväinen opetustyö houkuttelisi. Lasten kommenteista päätellen olet aivan oikealla alalla, vaikka itse asiaa kuinka epäilisit :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, osapaivaiset työt ovat minulle ainakin talla hetkella mieleen ja ehka enitsen siksi, etta niiden myöta pystyn tekemaan kotoa kasin myös aiemmin alkaneita töita.

      Poista
  17. Onnea, hienosti kuulostaa menneen! Mä olen ollut lapsiryhmissä töissä ja on se aikamoista menoa välillä, mutta tykkäsinkin kyllä. Joskus muuten omien lasten kanssa voi olla haastavampaakin, tietävät mistä naruista vetää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tuo on ihan totta etta ryhmassa ja vieraiden lasten kanssa pystyy sailyttamaan ihan erilaisen valimatkan. Oman lapsen kanssa voi olla haastavampaa toisinaan.

      Poista
  18. Minä pidän 4-6-vuotiaille torstaisin ja perjantaisin puoli tuntia enkkua. Ryhmässä on 22 oppilasta. Jouduin opettajaksi ihan vahingossa, en hakenut kyseistä työtä. Olen oikeasti yläkoulun ja lukion äidinkielen opettaja, enkä ole ikinä koskaan tahtonut opettaa englantia. Se oli kouluaikoina heikoin aineeni.Laulan ja leikin lasten kanssa sekä puhun heille lähes koko ajan englantia. Paikalliset opettajat eivät puhu englantia lapsille. Käsittääkseni työhöni on oltu tyytyväisiä. Nyt lukuvuosi on päättymässä ja minun pitäisi päättää, jatkanko maaliskuussa. Lisää tuntejakin minulle tahdottaisiin antaa. Kuitenkin mieluiten olisin menemättä. Opettajan työ ei ole enää unelmatyöni. Mieluummin teen tonttuja ja nukkeja nälkäpalkalla kuin menen kouluun. En nauti opettamisesta ja joudun psyykkaamaan itseäni tosi paljon koko aamupäivän, että saan lähdettyä koululle. Ihan huvittaa se, miten torstain kaksi tuntia ja perjantain yksi tunti voi olla sellainen ponntistus, vaikka kaikki menee aika hyvin! Opetan siis myös 10-13-vuotiaiden pienelle ryhmälle nukentekoa englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti sanoa, että PONNISTUS ja kaikki menee AINA hyvin :)

      Poista
    2. Taallakin ongelmana on se, etta monet englanninopettajat eivat puhu lapsille englantia vaikka olisivat alalle kouluttautuneet, syyna on varmasti koulutuksen heikko taso ja pelko puhumisen suhteen luontevasti. En osaa sanoa ihan tarkkaan unelmatyötani, olisin varmaan edelleen matkaopas ellei sen työn tekeminen olisi niin hankalaa sesonkien suhteen mutta nykyisin unelmani taitaa olla yhdistella muutamia työtehtavia etten tylsisty yhden kanssa, taalla niin saa myös usein paremman palkan työmaaraan verrattuna ja se, jos joku on ykkösjuttu kun työpaivat ovat yleensa taalla ihan liian pitkia.

      Poista
  19. Onnea ja menestysta uuteen tyohosi Petra! Olet selviytynyt tosi hienosti pienten oppilaidesi kanssa! Olen esikouluopettaja Kreikassa ja tyopaivat ovat tosiaan vauhdikkaita ja valilla aika uuvuttavia mutta olen viihtynyt alalla. Oikein mukavaa syksya sinulle ja perheellesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogisi näytti myös tosi mukavalta. Harmi, etten tajua kreikankieltä. Mutta onneksi kuvatkin kertovat paljon. Lasten koulunkäynti ( ja päivähoito) muualla maailmassa, on aina tosi mielenkiintoista.

      Poista
    2. Ihan samaa olen kattonut etta blogi on kivannaköinen mutta tuo kreikan kieli ei oikein minulta taivu :) Kiitos paljon kannustuksesta ja onpa kiva kuulla etta myös sina olet lastentarhanopettajana Kreikassa!

      Poista
  20. Nyt on kyllä niin mielenkiintoinen postaus ja mielenkiintoinen työ sinulla! :)

    Työskentelen Suomessa lastentarhanopettajana ja ihan näin vertailun vuoksi mua kiinnostaa kysyä muutamat kysymykset sulta.

    1. Paljonko saat palkkaa kuukaudessa sieltä (euroissa)?
    2. Tiedätkö minkä verran koulutettu lastentarhanopettaja tienaa siellä?
    3. Mainitsit lastentarhanopettajien pitkät työpäivät. Eli kuinka pitkät?
    4. Onko sielläkin joka ryhmässä lastentarhanopettaja ja 2 lastenhoitajaa?
    5. Noudatetaanko Turkissa lainmukaista lapsilukumäärää ryhmissä? Paljon se on?
    6. Oletko huomannut käytöseroja suomalaislasten ja turkkilaislasten välillä?
    7. Mistä mihin työpäiväsi on?
    8. Mitä kaikkea työpäiväsi sisältää?
    9. Miten siellä tehdään työsopimukset? Määräaikainen? Vakituinen?
    10. Meneekö sielläkin paljon veroja palkasta?

    Kiitos vastauksista :) Onnea uuteen työhön!

    t. Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaisa, kiitos kysymyksista, paneudun niihin vastaamiseen ihan omassa kirjoituksessa silla tama ala selvasti kiinnostaa monia.

      Poista
  21. Onnea uuteen työhön! Menoa ja meininkiä varmasti tulee riittämään, mutt kuulostaa siltä että lapset ovat ainakin tykänneet tunneista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit