Taivas oli musta

Torstaina paiskoi vettä ja taivas enteili mustana viikonlopuksi luvattuja myrskyjä. Hyppäsimme taksiin ja suuntasimme kaupunginosamme pieneen ostariin. Kaupoissa kiertelyn jälkeen maistui ayvalik tost ja ayran. Naapuripöydästä saatiin huolestuneita uutisia, Izmirin oikeustalolla on räjähtänyt. Tieto levisi pitkin hiljaista ostaria, vaatekaupan huolestuneen myyjättären ilme ja käytävillä kiirivät huonot uutiset. Ajelimme kotiin tummien pilvien roikkuessa raskaina vuorien päällä, meri myllersi toisella puolella.


Alkanut vuosi on käynnistynyt Turkissa huonoissa merkeissä. Olemme tyrmistyneitä ja surullisia mutta samaan aikaan myös ihan liian tottuneita tapahtumiin. Mieli työskentelee automaattisesti erottaakseen tapahtumat omasta elämästä. En olisi kuitenkaan ollut yökerhossa uudenvuoden hulinassa eikä oikeustalollekaan ole asiaa. Ei nyt mutta joskus muulloin. Me saavuimme kotiin, latasimme maidot, mandariinit ja leivät kaappiin, leikkasimme laput irti alevaatteista. Alexille ruoka ja kurakengät kaappiin. Vasta sitten avasin uutiset.

Suomen uutisissa kerrottiin tapahtumat päällisin puolin, Izmirin omissa uutisissa asiaan tietysti paneuduttiin tarkemmin. Tapahtumassa menehtyneen poliisin kotitaloon vietiin huonoja uutisia ja seinälle avattiin valtava Turkin lippu. Kaikki kymmenet kanavat keskittyivät tapahtumien kehittymiseen ja karkuun päässeen hyökkääjän ajojahtiin. Ystäväni soitteli huolestuneena, onko miehesi töissä? Mitä jos hyökkääjä liikkuu niillä main? Puhelin lauloi ja facebook täyttyi huolestuneista viesteistä. Katselin toisella silmällä uutisia ja toisella ruokaohjelmaa, etsin sinappisillin ohjetta, tarkkailin terassin katolta laskeutunutta kissanpentua ja valmistelin seuraavan päivän enkuntunteja. Illalla vakuutin mieheä ottamaan kävelemisen sijaan taksin kotiin, turvallinen Karşıyaka tuntui yhtäkkiä turvattomalta. Ja ulkona kaatosade paheni.

Kauniin kaupungin asukkaat miettivät taatusti tänään metromatkaa, lauttamatkaa, bussimatkaa, koulumatkaa, kauppamatkaa, elokuviin ja teatteriin menoa ja viikonlopun rientoja toisin kuin ennen eilistä. Jokainen tietää jo ennestään päivän puheenaiheet työpaikoilla, ukkokuppiloissa ja leikkipuistojen laidoilla. Tuhannet vaeltavat aiemmin tuntemattoman poliisin hautajaisiin myrskysäässä ja toivovat hautajaiskierteen hellittävän. Kauempaa voi politikoida ja pohtia, lähellä harva jaksaa. Kiepumme kerään, uskallammeko mennä oluelle kaverin kanssa keskiviikkona, entä keskustaan lauantaina? Arki jatkuu mutta vilkuilu sivuille metron ovilla ja kauppapaikoilla on tullut jäädäkseen.


Illalla päivitin facebookiin olevani turvassa. Jokainen niin tehnyt on taatusti huokaissut helpotuksesta, me olemme turvassa. Lähelle hiipineet iskut koskettavat kuitenkin kaikkia, huokaamme joka kerran syvemmin ja jätämme teatterireissun tai treffit Alşançakissa yhä useammin väliin. Pelko uusista iskuista lievittyy kun sitä puidaan yhdessä, se hajoaa pienemmiksi atomeiksi teehuoneiden lattioille ja valuu sateen mukana seuraavaan kortteliin. Odottaa seuraavaa auringonpaistetta ja ulospääsyä.