Kun tarvitaan hidastusta kiireeseen

Olemme asuneet miljoonakaupungissa vuodesta 2008 asti, ensin Ankarassa ja nyt Izmirissä. Asuinalueellamme voi toisinaan unohtaa olevansa lähes 4 miljoonan muun asukkaan seassa mutta useimmiten ei. Liikenteen taukoamaton taustahäly ja ihmisvirrat pitävät siitä huolen. Izmirin veroisessa suurkaupungissa asuminen on monessa mielessä ihanaa mutta ison kaupungin meno vie myös veronsa, loman jälkeen olenkin kaivannut yhä useammin rauhallisempaan ympäristöön. Viimeiset viikonloput on vietetty rantapaikoissa, joissa kovat helteet on helpompi hengittää, ensin Kuşadasissa ja viime lauantaina Seferihisarin Sığacıkissa.




Viime lauantaina halusimme pois helteisestä kaupungista, jota olivat jo viikon piinanneet 40 asteen helteet joten otimme suunnaksi Seferihisarin kaupungin. Poukkoilimme hetken etsien sopivaa rantaa sillä mukaan oli pakattu pikniktarpeet. Lopulta löysimme sattumalta pienen rannan ja leiriytymisalueen, jossa oli piknikpöydät sekä ravintola. Vesi oli puhdasta ja raikastavaa, ranta rauhallinen ja aamupala maistui mitä parhaimmalle ulkona. Ihmeeksemme olimme löytäneet rauhallisen poukaman vaikka viime viikonloppuna suurin osa Egen alueen rantapaikoista on ollut pullollaan muitakin kaupunkia ja kuumuutta pakenevia.



Seferihisar kuuluu Italiasta 90-luvulla alkunsa saaneeseen Cittaslow liikkeeseen. Ketjuun kuuluu useita pikkukaupunkeja ympäri maailmaa, jotka pyrkivät kiireisen elämänmenon vastapainoksi vaalimaan slow food, slow life -arvomaailmaa. Suurkaupungin menoon kyllästyneelle mitä loistavinta terapiaa. Cittaslow liikkeeseen kuuluvat kaupungit pyrkivät ylläpitämään alueen omaa kulttuuria, tukemaan paikallista ruokakulttuuria ja taistelevat pikkukaupunkien ainutkertaisuuden puolesta. Cittaslow ketjuun kuuluville kaupungeille on ominaista vahva me-henki ja käsityöläisyys. Vierailimme viikonloppuna Seferihisarin Sığacıkın alueella, joka nousi ehdottomasti heti ensi visiitillä Turkin lempikohteiden joukkoon.

Sığaçıkin pienet kujat ovat hankala paikka jos meneillään on ruokaremontti. Jokaisessa kulmassa on myyntipiste, josta leijuvat herkulliset börekien ja alueelle ominaisten oliiviöljyruokien tuoksut, moni paikallinen on pistänyt myyntipisteen pystyyn oman kotinsa edustalle tai koti on muutettu osittain kahvilaksi. Kiirettä ei näy eikä tunnu olevan. Börek pöydän takaa kuuluu iloinen pulina ja valitsemamme kuppila tuntuu olleen jonkun entinen olohuone. Tarjolla on alueen yrteistä tehtyjä ruokia ja piiraita kuten villiyrttibörekiä ja täytettyjä kesäkurpitsan kukkia, hilloja ja pikkuleipiä. Kujilla vallitsee rauhallinen tunnelma, ei mökämusaa tai kaupittelua ellei herttaisen papan ja mummon myyntipöydästä kuulunutta tarjolla isoäidin pikkuleipiä myyntilausetta sellaiseksi lasketa.


Kotimatkalla pysähdymme ostamaan tienvarresta tomaatteja, paikallisen rouvan myyntipöydässä olisi myös oman tilan oliiviöljyä, persikoita, kurkkuja, meloneita sekä viikunoita. Olemme liikkeellä päivää liian aikaisin sillä sunnuntaina Sığacıkın vanhan linnoituksen alueella pidetään markkinat, joille saavutaan Izmiristä asti ostoksille. Hyvä syy saapua mahdollisimman pian uudestaan. Izmirin kokoisessa kaupungissa asumisessa on omat rasitteensa mutta yksi positiivisista puolista ovat lähellä sijaitsevat pienet kylät ja rantapaikat, joita ei ole pilattu liialla rakentamisella ja massaturismilla.

Minne sinä pakenet kaupungin hälinää vai asutko pienessä idyllisessä kylässä? Kaupunki vai kylä? Ison kaupungin palvelut vai pikkukaupungin tunnelma?