Kesäkoulu

Kesä on vilahtanut nopeasti töitä tehden. Toisaalta kesäkoulussa työskentely toi päiviin rauhallisempaa tempoa mutta kahden koulun enkuntuntien hoitaminen oli toisaalta myös työlästä ja paluu syksyllä normaaliin rytmiin kuulostaa jo aika mukavalta. Kesäkoulu on Turkissa yksityisten tarhojen ja koulujen järjestämää normaalia aktiviteettia johon tuovat oman lisänsä uimakoulu ja esimerkiksi tennis. Osa lapsista on kesäkoulussa vanhempien lomien mukaan vain osan kesää mutta osalle lomailu voi muodostua mahdottomaksi ja kesäkoulussa ollaan samoin aamusta iltaan kuin talvellakin. Olen ollut helpottunut että tyttö sai lomailla koko kesän eikä hänen tarvinnut olla mukanani kesäkoululla, syksyllä eka luokan aloittamisessa riittää taatusti tarpeeksi puuhaa.


Syksyllä tulee vuosi täyteen tarhalla. Vuosi on ollut tavallaan raskas sillä olen oppinut monet asiat tekemällä ja kokeilemalla, onneksi lapsilta saa palautteen melko nopeasti joko kyllästymisen tai suorana kritiikkinä. Suhtauduin alussa hieman huvittuneesti englannin opettamiseen niinkin pienille kuin alle kaksivuotiaille mutta vuosi on näyttänyt että pienien ryhmässä tulokset näkyvät vasta hieman myöhemmin ja vieras kieli tuntuu uppoavan herkässä vaiheessa oleviin hyvin. Into oppia laulujen ja leikkien avulla on suuri silloin kun lapsi ei tylsisty istumisen pakosta.

Oppituntien suhteen pyrimme siihen ettei enkunopiskelu tarkoita videoiden tuijottelua, pääpaino erityisesti alle 4-vuotiailla on laulamisessa, leikkimisessä ja esineiden, ilmiöiden ja kuvakorttien avulla oppimisessa. Esikouluryhmän kohdalla kiinnostusta alkaa riittää jo helpoimpiin kielioppitehtäviin ja harjoituksiin. En olisi koskaan kuvitellut viihtyväni töissä tarhassa mutta lasten kanssa työskentely on toisaalta palkitsevaa. Maanantai aamukin tuntuu lopulta ihan kivalta kun syliin juoksee juuri puhumaan oppinut käkkäräpää hihkuen good morning ja pussaa poskelle. Lapsille enkunope on jännempi kuin oma tarhatäti, varsinkin kun se on ulkomaalainen.


Kritiikin aiheitakin olen vuoden aikana löytänyt kasan. Pienen tarhayksikön johtajilla on vähän ymmärrystä kielen opetuksesta ja mitä siihen tarvitaan, puolen tunnin session muuttuessa lennosta tunniksi enkunope on ihmeessä. Omistajien ajatuksena on ollut lisätä enkun tuntien määrää sillä vanhempien palaute on innostanut panostamaan asiaan. Idea ei kuitenkaan käytännössä ole niin yksinkertainen sillä kyseessä ei ole kielikylpypäiväkoti vaan yksi aktiviteetti muiden erikoistuntien joukossa. Materiaali on osoittautunut tietyn ikäisien kohdalla rajalliseksi ja vaikka toistaminen pienempien kohdalla on osa oppia, niin isompien kohdalla se alkaa nopeasti kyllästyttämään niin opettajaa kuin myös lapsia.

Vuoden aikana olen ehtinyt kiintymään erityisesti oman tarhani lapsiin ja moniin työkavereihinkin. On kiva olla työpaikalla jossa tuntee olonsa aamuisin tervetulleeksi ja tärkeäksi. Pienet asiat tekevät päivistä hyviä, työkaverin kiikuttama kuppi turkkilaista vahvaa kahvia oppitunnin lomassa, pomon tuomat jätskit ja herkut perjantaisin sekä vanhemmilta saatu iso kiitos. Olen pohtinut kuluneen vuoden aikana uskallusta hakea kokopäivä työtä isomman yksityiskoulun puolelta jossa materiaalit ja säännöt olisivat selkeämpiä ja palkat paremmat. Se tarkoittaisi kuitenkin suurempaa vastuuta, toisen työni hylkäämistä ja pitkiä työpäiviä joten ainakin vielä tulevan vuoden viihdyn mieluummin tytön ekaluokan aloituksenkin takia tutussa paikassa, jossa on mahdollisuus joustoon eikä stressi paina.

Millaisia kokemuksia sinulla on lasten varhaisesta kielten opiskelusta? Hyviä vai huonoja?