Kuka pelkää juuriselleriä?

Viime viikolla kirjoitin naapurin juuriselleriruuasta ja sitä oli tehtävä itsekin kun sain kommenttikenttäänkiin asiasta vinkkiä. Mies toi lauantaina töistä tullessaan pussin juuriselleriä sillä hänen teki mieli sellerin naatteja. Jaahas, eipä ole itselle tullut vielä samanlaisia mielihaluja eteen marketissa mutta olemme tosiaan kasvaneet hyvin erilaisessa makuympäristössä. Mies repi tuoreita naatteja liotettavaksi ja tarjoili niitä sitruunalla höystettynä. Maistuu rakın kanssa. Maanantaina laitoin lopulta juurisellerit riviin ja tein juuriselleriä appelsiinissa.



Juuriselleri on aivan eri lajike kuin varsiselleri, joka taas polveutuu villiselleristä. Pitääkin pitää silmät auki ja tutkia tuleeko sen näköistä heinää vastaan villiyrttejä myyvissä kojuissa. Selleriä on pienen googlailun mukaan syöty jo muinaisessa Egyptissä ja Antiikin Kreikassa urheilijoilla oli tarun mukaan tapana juoda sellerimehua ennen vaativaa urheilusuoritusta. Jostain syystä olen aina kaihtanut juuriselleriä sillä eipä se houkuttele kauneudellaan enkä muista syöneeni herkullisia selleriruokia ennenkuin täällä. Muistan kuinka intona olin alkuvuosina ravintolassa kun pöytään kannettiin erilaisia alkupaloja eli mezeitä. Mitä tuo on, hihkuin ja vastaus oli aina jotain hyvinkin yksinkertaista kuten papuja, selleriä tai meriheinää. Kaikenlaisista tuotteista tuntuu saavan herkkua kun osaa.

Juuriselleri on terveellistä sillä se sisältää magnesiumia, kaliumia, folaattia ja kuitua sekä A- ja K-vitamiineja. Juurisellerissä on voimakas tuoksu, joka tulee flatidista, sen taas kerrotaan laskevan verenpainetta. Juuriselleri on alunperin lähtöisin Välimeren alueelta ja ainakin talvella sitä käytetään melko paljon rannikkoalueilla. Jokaisessa vihanneskaupassa on näihin aikoihin juurisellerit siistissä rivissä parhaimmilla paikoilla joten niitä on vaikea olla huomaamatta. Sitten itse ruokaan jossa juurisellerin hienostunut maku tulee oikeuksiinsa appelsiinin avulla. Jos kartat juuriselleriä, kokeile tätä:

Portakalli kereviz

3-4 juuriselleriä
2 porkkanaa
1 peruna
1 sipulin silppu
3-4 rkl oliiviöljyä
3 appelsiinin mehu
(1 sitruunan mehu)
1.5-2 dl vettä
2 tl sokeria
hippunen suolaa
1 tl jauhoja
sellerin naatin lehtiä


1. Leikkaa juurisellerin naatit pois (säilytä!) ja kuori sellereistä kova kuori maltoineen pois. Paloittele ja laita sitruunaveteen ellet halua palojen tummuvan. Kuori ja paloittele myös porkkanat ja peruna.

2. Laita pannulle öljy ja kuumenna,  kuullota sipulit ja lisää porkkanat. Anna hautua hetki ja lisää juurisellerin ja perunan palat. Sekoita appelsiinimehu, jauhot, vesi, sitruunamehu, suola ja sokeri kulhossa ja kaada pannulle. Anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes juurekset ovat kypsiä. Voit lisätä naatin lehtiä ruokaan lopuksi.


Sitruunanmehua voi laittaa ruokaan jos haluaa muttei ole välttämätöntä. Itse aion tehdä ruuan ensi kerran ilman perunaa sillä pelkkä juuriselleri ja porkkana sopivat loistavasti yhteen ja riittävät, varsinkin jos ruuan kanssa tarjoilee riisiä. Appelsiinimehu on ruuan idea joten appelsiinien tulisi olla mehukkaita, elleivät ole niin käytä niitä vaikka neljä.

Juurisellerin naatteja ei kannata heittää pois, samoin kuin esimerkiksi punajuuren naatit, nekin ovat loistavaa ruokaa. Juurisellerin naatteja syödään siis sellaisenaan kuten mieheni tekee, niistä tehdään keittoa tai sitten hyvinkin helppo paistos pannulla näin:

Naattipaistos

2 juurisellerin naatit
1 pieni sipuli pilkottuna
1 iso tomaatti pilkottuna
3 valkosipulin kynttä puristettuna
chiliä maun mukaan
kourallinen riisiä
2 rkl oliiviöljyä
(tomaattipyreetä)
(porkkanaraastetta)
Suolaa
Mustapippuria
Paprikamaustetta


1. Pese naatit hyvin ja leikkaa pieniksi. Laita pannulle öljyä ja kuullota siinä hetki sipulia, jos haluat ruokaan tomaattista makua, laita pannulle hieman tomaattipyreetä ja pyörittele sekaisin sipulin kanssa.

2. Lisää pieneksi pilkotut naatit, riisi, tomaatit, valkosipuli, mahdollinen porkkanaraaste ja mausteet. Lisää hieman vettä ja laita kansi päälle, anna porista ja tarkkaile nestettä välillä. Ruoka on valmis kun riisi on kypsää.

Kommentit

  1. Minä olen pelännyt juuriselleriä, mutta en pelkää enää. Kiitos reseptistä. En ole osannut käyttää juuriselleriä muuhun kuin mausteena pienen lohkon porkkanan ja (purjo)sipulin vihanneskeittoon ja paistin kastikkeessa, niin kuin sitä täällä Saksassa saa yleensä valmiina nippuna saa ostaa nimityksellä "Suppengrün" (keittovihannekset) Sellerin maku on intensiivinen ja tuoksu kestävämpi käsissä kuin kala tai sipuli. Juuriselleriä on yleensä aina tarjolla , mutta en ole arvannut tehdä siitä pyreetä tai salaatiakaan lisukkeena. Turkissa näköjään myydään pienempiä juurisellereitä naatteineen. Saattavat olla eri lajiketta ja herkullisempia. Täkäläiset myydään ilman naatteja ja ovat hyvin suuria. Siksi kai kuorittuja lohkoja myydään valmiissa keittovihannesnipuissa, eikä tarvitse kumikäsineitä kuorimisessa.
    Tuo sellerivihannespaistos appelsiinin kanssa houkuttelee minua kokeilemaan. Turkkilaisilla on maukkaat ja monipuoliset vihannesruuat. Punajuuret myydään täällä ilman naateja, mutta muhkeat retiisiniput naateineen. Voissa paistetuuna nekin maistuvat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, luulen että tykkäät sillä appelsiini pehmentää mukavasti sellerin makua. Onpas tylsää että naatit napsitaan pois, niistä saa tosi hyvää ruokaa. Nuo kuvassa olevat juurisellerit ovat tosiaan aika pieniä, monissa paikoissa ne on kuorittu osittain jo kaupassa mutta isompiakin on tarjolla. Retiisien naatit ovat tosiaan hyviä!

      Poista
  2. Selleri kuuluu suosikkeihini.Pidän sekä juuri-että varsiselletistä,mutta käytän varsiselleriä enemmän,sitä menee lähes päivittäin salaatteihin ja smoothieen.Naateista teen selleripestoa💚

    VastaaPoista
  3. Selleri kuuluu suosikkeihini.Pidän sekä juuri-että varsiselletistä,mutta käytän varsiselleriä enemmän,sitä menee lähes päivittäin salaatteihin ja smoothieen.Naateista teen selleripestoa💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, mullakin menee talvella varsiselleriä paljon kun sen käyttö on niin helppoa, laitan sitä melkein kaikkeen salaateista pizzaan ja pataruokiin. Kun on varsiselleriä, ei tarvitse jakaa kuoria sipulia :) Pesto olisikin varmasti hyvää noista naateista, täytyy kokeilla, kiitos vinkistä.

      Poista
  4. Minä opin syömään naatteja Intiassa, mutta naatteja saa Suomessa valitettavan harvoin. Ihmiset suorastaan heittävät naatit (esim. punajuuren) joskus ennen ostamista pois, ja tekisi mieli kiljua, että älkää heittäkö niitä pois, vaan antakaa ne mulle. Naattipaistos kuuluu suosikkeihini - intialaisin maustein tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan naatit, miksi ne heitetään pois :O Intialaisin maustein varmasti maistuisikin tuo naattipaistos!

      Poista
  5. Kuulostaapa hyvältä, juuriselleri on minulle ihan uusi tuttavuus. Täytyy kokeilla reseptiä, jos juuriselleriä marketista löytyy. Ihan odotan kesää ja Turkin vihanneksia:)

    VastaaPoista
  6. Eipä ole tullut kokeiltua. Ei pelosta, vaan siksi, etten muista ikinä tavanneeni juuriselleriä. Tai sitten tapasin, mutta hän ei kysynyt, että "eks sä tiedä kuka mä olen?".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin juuri että onko juuriselleri kuinka yleinen Suomessa, ei ehkä niin kuin muut juurekset sillä google tietää kertoa juurisellerin kulutuksen olevan Suomessa todella vähäistä.

      Poista
  7. Juuriselleri kuuluu perinteisesti ruotsalaiseen ruuanlaittoon. Lihakeittoon laitetaan aina juuriselleriä ja palsternakkaa. Samoin muihinkin soppiin ja vihannespatoihin. Ruotsissa on kaupoissa juurespakkauksia, soppajuurekset, joita ostetaan kun aiotaan laittaa liha-, makkara-, kana- tai kalasoppaa tai pataa. Pakkauksessa on aina juuriselleriä ja palsternakkaa, purjoa, lanttua ja porkkanoita. Olen syönyt juuriselleriä ja plasternakkaa melkein 50 vuotta, ehkä pari tai kolmekin kertaa viikossa. Ilman juuriselleriä ei soppa tai pata maistu miltään. Siihen jää koukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista että se kuuluu olennaisesti Ruotsiin muttei ilmeisesti kuitenkaan Suomeen. Turkissa suomalaistyylisiä soppia syödään hyvin vähän ja niitä kutsuttaisiin täällä ruuaksi, olen joskus tehnyt nakkikeittoa ja jauhelihakeittoa suomalaiseen tyyliin, hyvin on maistunut.

      Poista
  8. Näitä reseptejä pitääkin kokeilla! Joskus torilla tuo juuriselleri on tullut vastaan, mutta olen lähinnä miettinyt, mitä siitä osaisi tehdä. Kotiväkikin tulee olemaan innoissaan, kun hyödynnän sekä juuren että naatit - mulla on erittäin huono maine siinä, että jos joku ei ole vahtimassa, heitän huonommin tuntemistani vihanneksista ja juureksista kallisarvoiset lehdet/latvat/juuret (omissa silmissäni ylimääräiset osat) pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, tykkäät varmasti. Olin itsekin ennen sellainen että heitin pois kaikki ylimääräiset kunnes tajusin että usein ne ovatkin se paras osa :)

      Poista
    2. Minulle kävi vaimon osalta juuri noin, tajusin vasta kun olin heittänyt pois, että se osa oli parasta.

      Poista
  9. En tiedä kuka pelkää juuriselleriä, en ainakaan minä, mutta kun sitä ei ole myytävänä, lokakuu on sadonkorjuuaika juurisellerille. Ei ollut lokakuussa läheisissä kaupoissa, ei ole verkkokaupoissa, Alkostakin kysyin kun kävin viiniä ostamassa, epäilivät että olen humalassa, apteekista en ole kysynyt.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit