Järjenvastainen arkeni

Anoppi on alusta asti muistanut kertoa jokaiselle kuinka käytännöllinen miniä sillä on, tämä suomalainen nimittäin. Olen kehuista tietysti otettu ja varmasti ne ansainnutkin sillä käytännöllisyys ja turkkilainen eivät mahdu usein samaan lauseeseen. Olen kiristellyt suupieliä ja kiroillut sisäsuuntaisesti monta kertaa miehen takia, työkavereiden takia ja aika monien paikallisten tuttavieni takia. En varmasti koskaan opi tajuamaan miksei asioita voi tehdä kuten minä tekisin, suomalaisen käytännöllisesti. Turkkilaisen käytännöllisesti on edelleen pieni arvoitus.


Jopa asuintalojen rakennelmat ovat minua vastaan. Nykyisessä ja edellisessä asunnossa parvekkeelle johtavan rautaoven lukko aukeaa väärinpäin ja edelliseen asuntoon se oli rakennettu niin, että jouduin pujottamaan käden ulkopuolelle avatakseni lukon. Joka aamu ja ilta sama ruljanssi. Pihavarastoon jokainen on tunkenut tavaraa niin että jos haluat sieltä jotain etsiä, joudut purkamaan koko varaston pihalle. Kuinka kätevää! Pihatason asuntomme on hienosti murtosuojattu mutta tulipalon sattuessa jäät sisälle pahimmassa tapauksessa nalkkiin jos tuli leviää keittiöstä päin. Naapureilla olikin ihmettelemistä kun tilasimme paikalle metallisepän tekemään makuhuoneen ikkunaan avautuvan oven, hullua touhotusta!


Työpaikallani olen ottanut linjan etten sekaannu mihinkään. En neuvo tai kyseenalaista. Teen vain omat tuntini ja lähden kotiin. Asioiden pyörittelyyn tuntuu kuluvan paljon aikaa ja tiimityö loistaa poissaolollaan. Opettajilla on kiire ja pöllöhierarkia tekee asioiden sujuvuudesta vieläkin hankalampaa. Jokaisen nippelin ostamiseen tarvitaan johtajan lupa, kaikenlaisten aktiviteettien hoitaminen käskytetään ylhäältä päin, joten oma kekseliäisyys kuolee innokkaammaltakin opettajalta aika nopeasti.

Monesti tuntuu että etukäteen tiedottamista jopa vältellään ja vastuutehtäviäkin jaellaan varoen, pomo pitää langat tiukasti käsissään. Viime viikolla yhden ryhmistä oli tarkoitus lähteä teatteriin kello 10.15. Emme siis ehtineet pitää enkuntuntia ja lapset vietiin eteiseen pukeutumaan. Kello 11.15 bussia ei ollut edelleenkään tullut. Yksi oli saanut köniinsä kaverilta ja toinen pissannut housuunsa. Vuosi sitten kyselin tässä vaiheessa missä on bussi, nyt kuljen riehuvan lauman ohi rauhallisesti ja komennan istumaan ja odottamaan. Kyllä se bussi tulee, joku päivä.


Ensimmäisessä asunnossa siivosimme miehen kanssa yhdessä. Enää emme siivoa yhteistuumin vaan hoidamme omat hommamme, omalla tavallamme. Taistelimme siitä mistä kulmauksesta lattianpesu aloitetaan ja kuinka perunat kuoritaan. Käsityksemme siitä kuinka homma toimii, poikkeaa joissain asioissa toisistaan. Lähden ruokakauppaan aina listan kanssa ja ostan tarkkaan harkiten 300 g jauhelihaa ja 1.5 kiloa appelsiineja, mies tulee kaupasta mukanaan 5 kiloa appelsiineja ja 2 kiloa sardiineja. Ja kuka nämä syö ja mitä niistä tehdään? Sardiineja appelsiinissa vai toisinpäin? Tai entäs se viikko kun söimme joka päivä kaalia kun mies löysi niin hyviä kaalinnuppuja säkillisen.


Muistan jo opasajoilta että suomalaisten miesten suurinta huvia lomalla vieraassa kulttuurissa oli ihmetellä paikallisia sähkötöitä tai remonttihommia. Otettiin kuvia paikallisista sähköviritelmistä ja seurattiin silmä tarkkana kuinka vietnamilaiset korjasivat vuorenrinteeseen hyytynyttä bussia. Olen elellyt nyt vakituisesti 16 vuotta erilaisen käytännöllisyyskäsityksen keskellä ja oppinut siihen aika hyvin vaikkei ymmärrys aina riitäkään.

Turkkilainen on lopulta aika joustava ja tottuu siihen että, lämmin ja kuuma vesi tulevat väärinpäin, ovet aukeavat järjenvastaisesti, työpaikan touhu on mitä on ja jalkakäytävälle on asennettu sähkökaappi niin ettei mahdu ohi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei paikallisia mättäisi. Turkkilaiset ovat aktiivisia valittajia mutta jokainen tietää ettei systeemiä ole helppo muuttaa. Huomenna avaan taas aamulla parvekkeen oven päinvastaiseen suuntaan kuin pitäisi, juoksen koiran kanssa tien yli 10 m liikennevalojen vierestä ja menen ihmettelemään työpaikalle touhua, jossa ei aina ole suomalaisesta minästäni järkeä.

Kommentit

  1. Sitä varmasti pitkäpinnaisuus kehittyy kovasti. Pääsittekö te muuten sitten sinne teatteriesitykseen kuitenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitkäpinnaisuus on vuosien aikana kyllä venynyt enkä hermostu ja ärsyynny enää vaikka paukkuvista aikatauluista. Lapset pääsivät teatteriin tälläkin kertaa, teatteriesityksessä odotetaan aina kaikkia joten eivät missanneetkaan mitään :)

      Poista
  2. Onpa mielenkiintoista! Ihminen voi elää niin monella tavalla ja kaikkeen näköjään tottuu :). Minulle on turvallisuus niin tärkeää, että olisin tehnyt varmasti samoin kuin sinä sen makuhuoneen "varaulostien". Ja kaikenlaiset sähköviritykset saavat minut todella pelkäämään. Joskus niitä näkee suomalaisilla vanhoilla kesämökeillä. Onneksi ei sentään asunnoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monissa maissa ihmisestä kouliutuu kai luonnostaan fatalisti, se varmaan helpottaa sillä muuten kaikki alkaa tuntua liian pelottavalta.

      Poista
  3. Voi miten hauska muistinvirkistys, Petra. Juuri tuollaista. Ja kaikesta siitä ärtymyksestä ja päivittelystä huolimatta oli pakko huomata, että niinkin voi elää. Ja että mitä sitä valittamaan, kun asiakas on kuitenkin väärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niin monella tavalla voi elää hyvää elämää, mittarit taitavat vaan muodostua erilaisiksi eri maissa. Kaikenlainen meuhkaaminen ja valitus asioista, joita ei voi muuttaa hiipuu kyllä vuosien varrella, on turha nostattaa verenpainetta.

      Poista
  4. Taas niin hauskasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu:) Tuosta sinun tarkasta kauppalistastasi ja miehesi ostotavat tuovat mieleeni täkäläiset supermarketissa: isot kärryt aina töpötäynnä ,ja minulla aina vähän koska ostan niin harkiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime aikoina on kyllä monilla kauppakassi pienentynyt kun hinnat nousee mutta toisaalta paikallisilla on tapana ostaa aina isoja määriä esimerkiksi vihanneksia ja hedelmiä, itse myös ostan aika harkiten ja vähän.

      Poista
  5. Hih, kylläpä tätä olikin hauska lukea - vaikka varmasti hermot meinaa joskus mennäkin. Kuulostaa ihan intialaiselta meiningiltä. :-D

    P.S. Pitäisiköhän vain sinun käydä jatkossa siellä kaupassa. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmiten minä käyn kaupassa juuri sen takia, että ostan tarkassti listan mukaan ja tiedän paremmin mitä kotoa puuttuu koska vkolla olen enemmin tätä talouttta pyörittämässä. Hermot on onneksi venyneet vuosien aikana eikä Turkki ehkä ole ollut edes kovin kouluttaja maiden suhteen :)

      Poista
  6. Minuakin jäi kiinnostamaan, pääsittekö lopulta teatteriin? Itseltäni olisi varmasti haljennut verisuoni päästä tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset pääsivät teatteriin :) Aika usein Turkissa tilanne tuntuu toivottomalta mutta asioilla on aina tapana järjestyä tavalla tai toisella, sen takia olen oppinut ottamaan iisisti ja odottelemaan mitä tuleman pitää.

      Poista
    2. Et uskokaan, miten tyytyväinen olen ollut siihen, että mies ehti asua vuosikaudet Saksassa ennen tapaamistamme oppien saksalaista täsmällisyyttä ja käytännöllisyyttä. Käytännöllisyys ja algerialaisuus eivät nimittäin myöskään yleensä kulje käsi kädessä ;). Sekin välillä naurattaa, kun mies haluaa pöytään yhden astian perunankuorille ja luille, jos tarjolla on sellaista ruokaa, että tällainen tulee tarpeeseen. Algerialaiset nimittäin yleensä jättävät luut pitkin pöytiä... Perunankuoriastian laittaminen ruokapöytään on äitini tapa, jonka mieheni on omaksunut. Helpottaa huomattavasti siivoamista, kun kuoret ja luut ei ole pitkin pöytiä!

      Poista
    3. Joo, olen kuullut samaa monelta joiden mies on asunut hyvin järjestelmällisissä olosuhteissa. Mun mies on luonnostaan aika järjestelmällinen mutta kuitenkin turkkilaisella tavalla, toisaalta monesti se on ainoa tapa toimia. Meillekin on muuten kotiutunut perunankuoriastia eli ituhiita :D

      Poista
  7. Erittäin osuva teksti :) Meidän kerrostalossa tulee loogisesti televisiojohdot (kaapelit?) katolta ja sitten ne ujutetaan sisään asuntoihin ikkunoiden raoista. Viime viikolla meidän johto katkesi, jolloin neuvokkaat turkkilaiset vuolivat sitä puukolla, teippasivat ja ties mitä korjausviritelmää. Ei toiminut tv näillä tee-se-itse korjailuilla ja nyt on ostoslistalla kymmenen metriä johtoa ja pohdinta, kuka sukulainen saa kunnian kamuta katolle sen asennukseen. Ammattilaiselle ei toki voi soittaa ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just. Tuo itse tehdään sinnepäin kuulostaa niin tutulta ja sitten lopulta tarvitaan aina sitä ammattimiestä kun koko homma on mennyt jo niin pieleen kuin voi vain mennä :D

      Poista
  8. Osui ja upposi tämä teksti! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit