Me ulkkikset

Olin ukrainalaisen ystäväni kanssa jokunen aika sitten lastemme kanssa puistossa. Samassa puistossa paikallistin aika nopeasti toisen ulkomaalaisen, joka osoittautui ystäväni maanmieheksi. Heidän vaihtaessa lyhyet kuulumiset, hymyilin mitään ymmärtämättä. Myöhemmin ystäväni kertoi naisen ihmetelleen miksi ihmeessä ystäväni hengailee kanssani, eihän hän ole kotoisin edes venäjänkieliseltä alueelta?


Me ulkkikset suhtaudumme hyvin eri tavalla olemiseemme uudessa kotimaassa, toisille muutto on loikka parempaan elämään, toiselle seikkailu, yhdelle kompromissi monikulttuurisessa suhteessa tai virhe askel, jonka suuntaa on vaikea muuttaa irtioton jälkeen. Miksi hakeutua paikallisiin piireihin jos on mahdollisuus olla tutuissa porukoissa? Suomalaisille muutto on usein seikkailu, halu kokea millaista on elo toisenlaisessa kulttuurissa. Tätä monien turkkilaisten ja ukrainalaisten on vaikea ymmärtää. Jos omassa maassa asiat ovat niin mainiosti kuin Suomessa, miksi lähteä hakkaamaan päätä seinään. Jonottamaan virastoon. Opettelemaan kummallinen kieli. Taistelemaan kahjojen uusien sukulaisten kanssa. Pienten ja isojen haasteiden voittaminen saa aikaan samanlaisen fiiliksen kuin jos jaksoi hiihtokilpailuissa maaliin lapsena. Prkle mie tein sen!

Viime viikolla kuulin samaisen ukrainalaisen ystäväni tuttavan tavanneen SUOMALAISEN naisen viereisen asuinalueen puistossa. Kävin läpi kaikki suomalaiset naiset, jotka voisivat alueella liikkua mutta kukaan ei sopinut kuvaukseen. Taivahan vallat, viikon tapaus, suomalainen nainen, joita minä ja pari muuta kaupungissa asuvaa suomalaista emme tunne! Meitä kun on Izmirissä laskujeni mukaan vain reilu kourallinen ja siitäkin tunnen neljän liikkeet varsin hyvin. Ukrainalaista tuttavaani nauratti. Heitä on ainoastaan Karşıyakan kaupunginosassa satoja ja kaupunginosa käsittää kaupungin asukkaista vain pienen osan. Kun ystäväni menee lastensa kanssa puistoon, on siellä aina vähintään yksi omaa äidinkieltä puhuva. Pari viikkoa sitten laitoin tutulleni Mersiniin viestiä kun löysin suomalaisen blogin, josta bongasin kirjoittajan asuvan samassa kaupungissa. Hei, siellä on toinen SUOMALAINEN! Olemme siis harvat ja valitut suomalaiset verrattuna moniin muihin ulkomaalaisiin tässä maassa. Toiseen törmääminen on aina tapaus.


Tiedän nauttivani lievää apinana oloa mahallessani ulkomaalaisena vaikken sitä kovin usein enää muista. Viime viikolla vaihdoin kotiportilla puolihuolimattomat päivää-kaunis sää-ai olitteko koiran kanssa rannassa tervehdykset naapuritalon rouvan kanssa, jota en oikeastaan tunne. Lopuksi rouva uteli olenko saksalainen. Kun suljin ulko-oven, kuulin rouvan kertovan kadun varressa odottavalle miehelleen päivän uutista, ehei tuo naapuritalon rouva olekaan saksalainen vaan suomalainen, minähän sanoin ettei hän ole saksalainen.  


Moni on varmasti muuton alkuvuosina kokenut hämmentäviä hetkiä tavatessaan vuosikymmeniä maassa asuvan suomalaisen tietäjän, joka osaa kertoa vasta muuttaneelle tämän tulevaisuuden kohtalon maassa paremmin kuin tämä itse osaa edes suunnitella. Yksi kertoo ettei olisi koskaan pitänyt ajautua maahan kun taas toinen ei kadu muuttoa vuosikymmenien jälkeenkään. Muistan hyvin yhdet kekkerit, joihin olin saanut itseni ujutettua asuttuani viikon Ankarassa. Kylmiä rättejä sateli naamalle kun yritin ottaa puheeksi työpaikan muiden suomalaisten kanssa. Ei täällä voi työllistyä ellei ole työlupaa. Kuules, tämä on hieman eri ympäristö kuin etelärannikko. Kuukauden päästä olin kuitenkin töissä.  Mitä kauemmin on asuu toisessa maassa, sitä enemmin alkaa luottaa omaan vaistoon niin asioiden hoitamisessa kuin myös tärkeissä päätöksissä.

En ole asunut koskaan kaupungissa, jossa olisi iso suomalaisten ryhmittymä. En osaa edes haaveilla että tarjolla olisi suomikoulua, Sylvian joululaulua jouluna tai mölkkyä sunnuntaisin. Niillä muutamilla suomalaisilla ystävillä, joihin olen vuosien varrella tutustunut täällä, on erityinen paikka sydämessäni. Meitä ei taida kuitenkaan pohjimmiltaan yhdistää suomalaisuus, vaan joku ihan muu. Tieto siitä, että alueelle on muuttanut suomalainen riittää, en aina jaksa ryhtyä kuitenkaan tekoihin. Erosin joku aika sitten facebookin eräästä ulkosuomalaisryhmästä lyhyen jäsenyyden jälkeen. Luin päivätolkulla tuntemattomien ihmisten päivityksiä ja omien ystävieni viestit alkoivat hukkua tuohon tulvaan, mikä meitä yhdistää, mietin. Ei mikään. Toiseen ulkosuomalaisryhmän, jossa olen ollut jäsenenä pitkään sen sijaan jäin, sillä sitä ryhmää yhdistää hyvä henki. Mistä se sitten kumpuaa, suomalaisuudesta, ulkosuomalaisuudesta vain ihan vain pelkästä henkilökemiasta?

Kommentit

  1. Minulle Istanbulissa tutuksi tulleet suomalaiset ovat kuin sukulaisia. Kyllä meitä yhdisti niin tiiviisti ulkosuomalaisuus ja rakkaus Istanbuliin, kuin myös sama elämäntilanne. Samalla lailla löytyy usein yhteinen sävel Suomessa asuvien turkkilaisten kanssa. Kuten tänään, kun lomalta palattuamme mieheni täti kutsui meidät syömään turkkilaiseen ravintolaan Tohmajärvellä. Mikä ihana kotoinen olo tuli heti ja juttua olisi omistajien kanssa piisannut, mutta kun heidän piti laittaa meille ruokaa:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä ei taida yhdistää ulkosuomalaisuus eikä sama elämäntilanne koska olemme niin eri elämäntilanteissakin. Yksi on tullut Turkkiin 60-luvun lopussa ja minä 2000-l alussa, joku ei ole ollut koskaan mukana työelämässä jne. Luulen, että olemme aika samanhenkisiä ajatusmaailmaltamme, mikä on tietysti aika hyvin jos näin pienestäkin porukasta löytyy edes pari, joiden kanssa synkkaa paremmin kuin hyvin.

      Poista
  2. Tästä heräsi taas paljon ajatuksia, niin kuin sun monista kirjoituksista! Kiitos Petra mielenkiintoisesta tekstistä.

    Mä olen viimeisen vuosikymmenen ja ylikin asunut paikoissa joissa ei muita suomalaisia juuri ole. Jamaikalla en tiennyt yhtäkään suomalaista, Belizessä meitä ei todellakaan tainnut olla kuin lapset ja minä. Täällä Khartumissa suomalaisia tuntuukin olevan ihan kamalasti kun meitä on ehkä kymmenen! Vain kaksi aikuista suomalaista tunnen täällä henkilökohtaisesti, ja vain yhtä heistä näen säännöllisemmin. En tunne mitään erityistä tarvetta tutustua maailmalla juuri suomalaisiin enkä myöskään mitään automaattista yhteyttä muiden suomalaisten kanssa. En olisi varmaankaan tutustunut ainoaan suomalaiseen ystävääni täällä ilman Suomi-yhteyttä, mutta ei suomalaisuus yksin olisi minulle riittänyt ystävyyden rakenteiksi vaan kyllä meidän ystävyys lopulta kehittyi ja kasvoi ihan muulta pohjalta. Useimmiten näen suomalaista ystävääni täällä koko perheen voimin ja seurassa tulee puhuttua lähinnä englantia hänenkin kanssaan eli suomalaisuus ei kielenkään osalta ole se meidän keskinäinen juttumme.

    Ulkomaanvuosieni aikana olen mielenkiinnolla todennut, että aika monen mielessä tuntuu olevan oikea ja väärä tapa olla ulkomaalainen tai ulkosuomalainen. Itse en saa siitä ajatuksesta oikein otetta. Yhdelle sopii paremmin olla vahvasti kiinni paikallisessa elämässä, toiselle on tärkeää ympäröidä itsensä omankielisillä ihmisillä, kolmas pitäytyy mieluiten omissa oloissaan oli sitten missä hyvänsä, mikäs siinä? Oma ulkomaalaisuuteni muuttuu aina vähän jokaisen maan mukana: yhdessä paikassa on helpompi ottaa kontaktia paikallisiin ja toisessa on pakko elää enemmän ulkomaalaiskuplassa ja niin edelleen - mutta yhtä lailla olen kaikkialla kuitenkin aina ulkomaalainen siinä mielessä, etten ole alkujani kotoisin näistä asuinmaistani. Yksikään tapa olla ei minusta ole kuitenkaan erityisesti toista parempi.

    Jännä on myös tuo joidenkin tarve latistaa uusia tulijoita ymmärtämään maan tapoja... Yritän olla itse sitä tekemättä koska oma kokemukseni esimerkiksi täältä Khartumista on ihan vain omani. Täällä voi elää hyvin moni eri tavoin, monet ovat jo ihan työn puolesta nähneet Sudania paljon minua enemmän ja toiset saavat nopeasti luotua paremman yhteyden paikallisiin kuin minä melkein neljässä vuodessa. Itse voin kertoa siitä kuinka täällä pärjätä tällaisena kaltaisenani kotiäitinä, muustahan mulla ei näiltä nurkilta ole kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että nuo uuden latistajat ovat jotenkin onnettomia omassa elämässään, ehkä se latistaminen on jotain pätemisen tarvetta tilanteessa, jossa ei ole oikein omat asiat hallussa. Tulijalle se on kuitenkin aika kova paikka ja siinä saattaa herkästi alkaa kuuntelemaan neuvoja, joilla ei ole pohjaa. Mun omat vanhemmat muutti eläkeläisinä Espanjaan ja vaikka maa oli tuttu, on se sopeutuminen siinä iässä aika toisenlaista kuin minulle on ollut. Heillä on se vahva oma suomalainen koti ja tavat kuten aina on ollut vaikka kodin ulkopuolella onkin espanjalainen kulttuuri. Ovat hyvin sopeutuneet ja ystviä on eri puolilta maailmaa, useita espanjalaisia myös, joka on auttanut kehittämään kielitaitoa. Mİeheni kanssa muutimme aikoinaan pois etelärannikolta juuri sen takia, että meille se elo yhteisössä, jossa on paljon ulkomaalaisryhmittymiä tuntui aivan vääristyneeltä. En ole katunut päätöstä vaikka ehkä se olisi ollut helpompi asuinympäristö joidenkin asioiden suhteen.

      Poista
  3. Kiitos arkisista kuvista. Mukava nähdä aitoa Turkkia eikä vain kiiltokuvaa. Minä olen hyvin vähän matkustellut enkä ole koskaan asunut ulkomailla. Turkki on minusta pelottava maa, uskontonsa ja miesvaltaisen poliittisen elämän ja kulttuurinsa vuoksi. Mutta samastuin tuohon periksi en anna kokemukseen; samalla tavalla olen itse kiertänyt Suomea ympäri. Vaikka on tuttu kulttuuri ja oma kieli, niin helppoa ei ole asettua pysyvästi uuteen paikkaan edes kotimaassa, saati noin kaukomaassa. Tsemppiä sinulle edelleen! Ja kiva että kerrot kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva ja haluan juuri laittaa niitä kuvia ihan tavallisesta arjesta kun matkailumainoksissa on aina sitä samaa. Olen varma, että monella on samanlainen mielikuva Turkista kuin sinulla enkä sitä ollenkaan ihmettele ja siitä on minullekin totta ainakin se toinen puoli. Noiden elementtejen vastapainona on sitten myös vahva kansalaisaktivismi, vahvat naiset ja uskonnossakin monta tasoa. Toivottavasti pystyn välittämään blogissani sitäkin kuvaa eli kuinka värikäs maa Turkki on. Kiitos kivasta kommentista Eeva ja mukavaa alkanutta kevättä!

      Poista
  4. Olipas hyvä postaus. Meitä suomalaisia on täällä Corkissa yllättävän paljon. Joukosta on löytynyt ne hyvät ystävät. Sitten on sellainen isompi porukka, joiden kanssa on tehty reissujakin. Meillä on aina hauskaa ja keväälle on suunniteltu taas yhden yön kestävä reissu. Minulle suomalaiset ystävät ovat tärkeitä, mutta samalla aaltopituudella pitää olla. Lontoossa tapasin paljon suomalaisia joiden kanssa en todellakaan halunnut viettää aikaani. Minulla on täällä myös irlantilaisia ja muita ulkomaalaisia ystäviä. Irlantilaisten kanssa ystävystyminen on hidas prosessi, joten olen ylpeä että olen onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille Izmirissä on ongelmana kiireinen suurkaupunki arki ja välimatkat, haluaisin tavata suomalaisia ystäviäni useamminkin mutta ei vain ole aikaa. Minullekin he ovat kallisarvoisia ja Ankaran ajoilta ja kaukaa parinkymmenen vuoden takaa toisista kaupungeista Turkista on säilynyt elinikäisiä ystävyyssuhteita suomalaisten kanssa. Kuule, olen itse myös tosi ylpeä siitä että olen luonut vahvan ystävyysrenkaan itselleni paikallisten kanssa sillä helppoa se ei ole. Turkkilainen on kuin suomalainen tässä asiassa, tosi ystävyys lämpenee hitaasti ja siihen tarvitaan luottamuuden osoitus. Terkkuja teille lumen keskelle vai joko ne suli pois :)

      Poista
  5. Kiva postaus:) Täällä meitä suomalaisia ei ole paljon, alle 1000 koko maassa, joten olemme aika harvinaisia täällä, mutta meillä on suomalainen kirjastomme kerran kuussa, jonne tulee suomalaisia kauempaakin täältä, mitä joskus ihmettelen kun matka voi olla aika pitkäkin. Ilman tuota kirjastoa ei varmaan helposti törmäisi muihiin suomalaisiin täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin vielä , Venezuelassa teki niin mieli kuulla suomenkieltä, ja meninkin sitä varten Suomen suurlähetystöön. Siellä oli joku paikallinen töissä, se oli lähetystö jonka suurlähettiläällä oli pari muutakin maata . Se paikallinen ei osannut kertoa mistä löytyisi muita suomalaisia, mikä oli suuri pettymys, sillä usein kaipasin Caracasissa suomalaista seuraa.

      Poista
    2. Tuo teidän kirjasto on aivan ıhana idea. Turkissa on aika paljonkin suomalaisten toimintaa Alanyassa, missä asuu paljon suomalaisia mutta muuten toiminta on aika hajanaista.

      Poista
  6. Meillä täällä Samuilla asuu yllättävänkin paljon suomalaisia, ja ensimmäisenä vuotena täällä vietettiinkin vähintään kerran viikossa aikaa kaiken maailman kissanristiäisissä. Sittemmin siitä joukosta löytyi melko paljon sellaisia, joitten kanssa ei ollut lainkaan samanlainen ajatusmaailma, joten kuherruskuukausi oli oli. Muutama hyvä ystävä niistä piireistä jäi, ja heitä toki tapaamme edelleen.

    Onneksi on myös muun maalaisia hyviä ystäviä, ettei mene ihan yksipuoliseksi tämä ulkomailla asuminen. Muutenhan sitä voisi asua vaikka Suomessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että aika moni käy läpi saman kuvion alussa sillä helpointa on tutustua omalla kielellä. Vanhemmilla ihmisillä on varmasti vielä ongelmia jos ei ole kielitaitoa kommunikoida.

      Poista
    2. Minä en ole koskaan ollut sellainen ihminen, että olisin kokenut tarvetta etsiytyä ulkomailla toisten suomalaisten seuraan. Toki on mukava jutella omalla kielellä ja katsella asioita samasta näkövinkkelistä, mutta samanlainen kulttuuritausta ei kuitenkaan takaa sitä, että löytyisi yhteinen sävel noin muuten. En myöskään kaipaa sellaista negatiivisuutta uutta asuinmaata kohtaan, joka joskus vaivaa ulkomaalaisryhmittymiä. Toki suomalaisten kanssakin voi löytyä yhteinen sävel, mutta silloin kyse on ehkä jostakin muusta kuin samanlaisesta kulttuuritaustasta, kuten sinäkin mietit.

      Poista
    3. Tuli kommentti väärään kohtaan. On näköjään vaikeuksia palata blogimaailmaan tauon jälkeen. :-D

      Poista
    4. Niinpä juuri, olen ainakin itse nähnyt aika paljon tätä negatiivisuuttakin, joka sävyttää näitä porukoita ja ne omat suomalaiset ystävätkin on löytyneet sitten muuta reittiä kuin erilaisista isommista suomi-kokoonpanoista. Nykyisin ihmiset ovat matkustelleet aika paljon ja asuneetkin useissa maissa joten se pelkkä kansalaisuus ei enää riitä ainakaan omalla kohdalla yhdistämään. Welcome back! :)

      Poista
    5. Jännä juttu, olipa kiva kuulla, että meitä on muitakin, jotka eivät aktiivisesti kaipaa ulkomailla nimen omaan suomalaista seuraa. Luulin olevani jotenkin outo tässä(kin) suhteessa :). Henkilökemia on reippaasti tärkeämpää kuin kansalaisuus!!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit