Mistä löytyy aito Turkki?

En lähtenyt lomalla etsimään aitoa kylätunnelmaa ja menetettyjä rantakuppiloita mutta löysin ne kuitenkin. Löysimme itsemme puolivahingossa paikasta, jollaista ei näillä kulmilla enää pitäisi olla eikä varsinkaan lomasesongin ollessa kuumimmillaan. Jokaisena lomapäivänä ihmettelin lähes tyhjää rantaa ja vaatimattoman dürümkioskin maailman parasta rullakebapia. Tuijottelin tyhjällä ulapalla ajelevaa kalastajapaattia rantaravintolassa, jollaisia oli Turkin rantakohteissa vielä 25 vuotta sitten. Missä kaikki ovat? Läheisissä Çesmen ja Kuşadasin lomakohteissa rannat pullistelivat ja hotellit myivät samaan aikaan ei oota tai joota kovaan hintaan.


Istanbulin hipsteri kaupunginosa, Keski-Anatolian kaupunki tai Alanyan rantabulevardi ovat ihan yhtä aitoa Turkkia kuin mikä tahansa muukin kolkka maassa. Kaikissa niissä asuu ja elää turkkilaisia ihmisiä, päivittäisine askareineen, oli alueella turismia tai ei. Alueen kulttuuri muokkautuu sen ihmisten mukaan, pienessä egean kylässä ei ole kysyntää monille länsimaalaisille tuotteille, jotka ovat jo arkisia suurkaupungeissa. Juuri se tekee matkasta pieneen kylään tai rauhalliselle rannalle erityistä. Tunnelma tekee loman kun palveluita on rajallisesti. Ketään ei kiinnosta kulutammeko rantakuppilan tuoleja tilaamatta eikä kukaan vilkaise edes kahdesti, vaikka majoitumme tuoliemme kanssa yksityisen taloyhteisön rannan varjojen alle. Koirasta ei olla moksiskaan ravintolassa vaikka se meinaa syödä tarjoilijan.


Aitous on jokaisen omassa mielessä. Viimeisen parin vuoden aikana sitä on annosteltu lähialueilta, jotka yksi toisensa jälkeen tuntuvat kuitenkin kadottavan jotain oleellista. Vanhan Foçan suojeltuun kivijalkaan oli viime vuonna ilmestynyt jo ketjukahvila, teki mieli itkeä mutten kuitenkaan vaan valitsin tutun kioskinpöydän istuskeluun. Karaburunin niemimaan alueella infrastruktuuri on kovilla kun jokainen haluaa palansa aidosta lomasta ja kauniista luonnosta. Urlan vanhat mökkiasukkaat ovat kauhuissaan rantaravintoloiden nostaessa hintojaan. Suuryritykset kärkkyvät rantapaikkoja hotelleille ja parhaimpia terassinäkymiä ketjukahviloille. Huonot tieyhteydet, simppelit majoituspaikat ja menomestojen puute pitää osan paikoista vielä rauhallisina mutta kuinka kauan.


Lomaillessa hieman turistivirtojen ulkopuolella törmää mielenkiintoisiin ilmiöihin. Seferihisarin 50 000 asukkaan kaupunki on moderni mutta sen kaduilla huomaa, ettei ulkomaalaisiin ole totuttu. Kukaan ei pysähdy tuijottamaan mutta vaistoan ettei suomalaisia käy tiistaimarkkinoilla joka kuukausi. Rantakuppiloissa tarjoilija tulee odottelun jälkeen mutta bisnes tuntuu olevan sen verran vakiintunutta että on parempi  hakea itse oluet kaapista. Ketään ei häiritse vaikka häviät uimaan kulman taakse ja maksat kun jaksat. Kukaan ei kysy mistä olet kotoisin ja kielitaito kylässä on turkki.

Olen tutkinut kartoista käsin monet kymmenet pienet kylät, joihin haluaisin alueella matkustaa kunhan ehdin. Vaikka hotelliloma hyvätasoisessa hotellissa rannikolla tuntuu kuinka helpolta, en usko että saisin niistä enää mitään irti. Palvelutaso voi olla hyvä mutta se ei vedä vertojan kyläläisten ystävällisyydelle vaikka puitteet olisivat vaatimattomat. Vaihdan auliisti tasokkaan hotellin vaatimattomaan majoitukseen ja illalliseksi hiiligrillin antimet maistuvat paremmalta kuin ravintolassa nautitut.

Vuokrasimme airbn kautta turkkilaisen mökin, josta oli kävelymatka rannalle. Hotelli on hankala idea koska matkaan lähti myös koira ja vanhempieni ollessa mukana, meitä olikin jo isompi porukka. Autolla pääsi liikkumaan lähialueille kuten kauppaan, sillä Akarcan kylässä oli vain pari minimarkettia, vaatimattomia kebabkioskeja ja yksinkertaisia rantabaareja. Joku aktiivisempi lomailija kaipaisi ehkä aktiviteetteja mutta suurkaupungin jälkeen meille olennaista on rauha, grillaus ja lilluminen meressä. Kaikkea muuta voi tehdä sitten kun on lomailtu. Päiväreissu tehtiin Sığacakin postikorttimaiseen kylään, joka oli aivan yhtä söpö kuin viime kesänäkin. Sen lisäksi tutustuttiin läheiseen Seferihisarin kaupunkiin ja sen tiistain lähialueen pientuottajien markkinoihin. Kotimatkalla pistäydyimme poptähti Tarkanin perustamassa koiratarhassa ja Ulamiş kylässä, jonka tarjonnasta ja ihanista kyläläisistä lisää seuraavassa postauksessa.


Turkissa on tänään ensimmäinen bayram päivä ja edessä on vielä kolme juhlapäivää Uhrijuhlan muodossa. Oma kaupunkimme on hiljentynyt ja monet liikkeet ovat kiinni ainakin tänään ja huomenna. Lähes kaikki ovat lähteneet lomailemaan juurikin niihin lähikyliin, josta olemme juuri palanneet. Blogi jatkanee puoliraukeana vielä tämän kuun ja piristyy sitten taas ennalleen. Hyvää bayramia kaikille sitä viettäville!