Kuntta - Ulkosuomalaisten antologia
''Kuntta eli siirtovarvikko on paitsi mainio nykypäivän maisemointikeino, niin myös hyvä allegria viittaamaan ulkosuomalaisuuteen. Kotoisen maaperän taakseen jättänyt suomalainen ei pääse eroon itseensä piintyneestä vahvasta turpeen tuoksusta eikä kaipuustaan varvikkoiseen maastoon, vaikka hänestä on tullut vieraslaji eri maaperällä.''
Anu Heiskasen toimittama ulkosuomalaisten antologia on kokoelma tunteita, ajatuksia, runoja, pakinoita ja tarinoita eri puolilla maailmaa asuvilta suomalaisilta. Näistä maailmalla kierretyistä vuosista on koottu kansiin teos, jossa tunteet päästetään paperille. Anu on ohjannut, korjannut ja toiminut prosessin vetäjänä, ja teokseen on hyväksytty kaikkien halukkaiden kirjoitukset. Tämä tekee kirjasta elävän ja erikoislaatuisen. Sivuilla ikävöidään, kaivataan ja muistellaan mutta myös iloitaan. Kuntta on ulkosuomalaisten rehellinen tunnustus, jolle ei ehkä myönnetä kirjallisuuspalkintoa mutta sen sivuja käännellessä on helppo samaistua toisen ulkosuomalaisen sielunmaisemaan. Tuotos on sekoitus itseironiaa, surua, iloa, satiiria ja itsetutkiskelua - ulkosuomalaisen luupilla.
'' Tosin huomaan, että minuun on ikään kuin huomaamatta vuosien mittaan tarttunut norjalaista iloisuutta ja keveyttä. Ei toki missään nimessä liioitellusti; perusolemukseni on edelleen vaitonainen ja vakava suomalainen. Mutta joskus saatan ilman mitään syytä hymyillä vastaantulijalle, tulla sovittuun tapaamiseen jopa kolme minuuttia myöhässä, ja onpa sellaistakin sattunut, että olen aloittanut keskustelun ventovieraan kanssa.'' - Ulla-Maija Ahokas-
Monissa kirjoituksissa on uppouduttu syvälle omiin ajatuksiin ja menneeseen. Sieltä on nostettu muistoja, jotka ovat peittyneet uuden kotimaan hyökyessä päälle. Ikävä edesmenneitä, Suomea jota ei enää ole, omaa äidinkieltä ja ymmärretyksi tulemista siellä, missä siihen ei anneta mahdollisuutta. Katkeria hetkiä kun ymmärtää, että lähdön jälkeen ei ole hankittavissa paluulippuja menneisyyteen. Huomattavaa on, että monille kirjoituksissa esiin nouseva kipukohta on otteen menetys kotimaasta. Miksi taakse jääneet eivät ymmärrä minua, vai enkö minä ymmärrä heitä?
Kirjan takalehdiltä vilkaistuna me kirjoittajat olemme asuneet ulkomailla melko pitkän ajan, itse noviisina vasta 17 vuotta kun taas konkarit pitkälti yli 50 vuotta. Lähtiessäni ensimmäistä kertaa maailmalle yhteydenpitoa kotiin ylläpidettiin kirjein ja lankapuhelimella. Istuin englantilaisen majapaikkamme portaikossa kerran viikossa puhelimen vieressä odottamassa äidin soittoa. Vuosien varrella yhteydenpito kehittyi, mutta olen kantanut leijonaosia palkastani puhelinlaitokselle ikävän iskiessä ja kuunnellut alkeellisempien internetyhteyksien aikana loputonta yhteydenhakua palvelimeen puhelinlinjan avulla. Internetin keskusteluryhmät, blogit ja sosiaalinen media kokonaisuudessaan ovat olleet käänteentekeviä monille ulkosuomalaisille. On löydetty vertaisryhmiä, ja päästy ilmaisemaan itseä omalla äidinkielellä.
Itselleni oli luontevaa peilata kirjoituksissani omia kokemuksia muihin ulkomaalaisiin ja niihin hetkiin, jolloin itsensä sovittaminen turkkilaiseen muottiin tuntuu yhtä vaikealta kuin paikallisen baklavaleivoksen vääntäminen. Monia kirjoittajia ulkosuomalaisuus puhuttelee suomalaisen luonnon kautta, itseäni taas arjen kohtaamisissa. Kirjan prosessin aikana meillä osallistujilla ei ollut tietoa toistemme tuotoksista, ja itselleni oli yllätys miten erilaisilla tavoilla aihetta oli lähestytty. Punaista lankaa ei tarvitse kuitenkaan etsiä, sillä se kulkee mukana kaikissa teksteissä alkusivuilta asti.
Jokaisella meillä on omat selviytymiskeinot uuden kulttuurin hetkissä, jolloin ote lipsuu. Toisinaan tarvitaan annos mustaa huumoria, ja joskus asian tarkastelua välimatkan päästä.
'' Muutaman kerran matkoillamme olen hämmästellyt, miten pitkän matkan päähän aito suomalaistaito on levinnyt. Olimme matkalla Tiibetissä, joka sijaitsee noin 4000 kilometriä itäkaakkoon ohrarieskan alkuperäisiltä synnyinsijoilta eli Oulusta. Tiibetissä meille tarjottiin lämmintä ohrarieskaa. Kiittelin suomeksi tiibetiläisten vieraanvaraisuutta - olivathan he käyneet lapsuuteni kotiseudulta asti hakemassa reseptin.'' -Anu Heiskanen-
Kirjan varhaisimmat kokemukset ulkosuomalaisuudesta sijoittuvat Suomesta lähteneen siirtolaisen kirjeisiin ja historiaan 1900-luvun alkupuolella. Vaikka teknologia on kehittynyt, niin on mielenkiintoista huomata että pohjimmiltaan moni meistä ulkosuomalaisista käy läpi samoja vaiheita ja tunteita vuosikymmenestä huolimatta. Ulkosuomalaisen elämänkaari ei mene useinkaan perinteisen kulttuurishokin kaavion mukaan, vaan vuosiin maailmalla sisältyy useita kaaria, joiden lomassa suhtautuminen vanhaan kotimaahan vaihtelee.
Lukiessani kävin läpi monia tunteita, naurua ja aika monella sivulla tuli tirautettua kyynelkin. Monelle ulkosuomalaiselle side kotimaahan on kulmikas. Kaipuun ja ylpeyden rinnalla moni tekee tilitystä syistä miksi jäi, ja kyselee rivien välistä itseltään onko väärin kiintyä juuriltaan tiukasti uuteen tai uusiin kulttuureihin? Onko väärin laskea irti perinteistä joista ei nauti, ja luoda itse uusia uudessa maassa? Tarinasta toiseen, ja runosta pakinaan siirtyessä pääsee tutkimusmatkalle eri maissa asuvien ulkosuomalaisten ajatuksiin. Meitä yhdistävä suomen kieli on taipunut tulkitsemaan kipukohtia ja erävoittoja.
Olen mielissäni
''Olen mielissäni'', kirjoitti ystäväni seinällään.
Siitä tuli minulle niin hyvä mieli.
Paitsi hänen puolestaan, mutta myös
koska se toi mieleeni ilmaisun,
jonka jotenkin olin unohtanut.
Ulkosuomalaisen iloja. Olen mielissäni.
-Jaana Haouari-
Toisessa kulttuurissa asuminen ei tee kenestäkään sen viisaampaa, mutta on selvää, että se pakottaa useimmiten katsomaan maailmaa erilaisesta kulmasta. Ulkosuomalaisten antologiassa niitä näkökulmia on tarjolla runsaasti. Anu Heiskasen ja Irma Weiselin avulla päästään aikamatkalle ulkosuomalaisten maailmaan viime vuosisadan alussa, Anne Gandolfo tulkitsee tuntojaan maalaustaiteen kautta ja Heta Lumsdenin radiokuunnelma on kohtaus eräästä kesävierailusta. Kirjan raikas ja konstailematon lähestymistapa ihastuttaa suorittamisen aikakaudella, jolloin kaikki on hiottu vähän liiankin täydelliseen muotoon. Elämme aikaa, jolloin kirjoitukset blogeissa ja kuvat instagramissa ovat usein pitkällisen prosessin tuotoksia. Olikin ilo lukea tekstejä, jotka tuntuivat tulevan suoraan ihmiseltä toiselle. Ilman liikaa hiomista, kaunistelua ja jahkailemista. Tälläisiä me olemme, ulkosuomalaiset. Eri paikoista kaikkiin ilmansuuntiin lähteneitä. Kiitos kirjoittajille omien tuntojen jakamisesta.
'' En tiedä, millainen tieni olisi ollut, jos olisin jäänyt Suomeen, enkä halua tietääkään. Sen tiedän, että sisulla on menty eteenpäin yli kaikkien vaikeuksien, joita on eteen tullut.'' - Leena Köpfer-Lakkinen-
Kuntta - Ulkosuomalaisten antologia
Toimittanut Anu Heiskanen
OK-kirja
Kunttaa voi tilata:
Suomi-Seura
OK-kirja
Adlibris
Booky
Kirjan facebook-sivu:
https://www.facebook.com/ulkosuomalaisten.antologia/posts/120872159552045
Anu Heiskasen toimittama ulkosuomalaisten antologia on kokoelma tunteita, ajatuksia, runoja, pakinoita ja tarinoita eri puolilla maailmaa asuvilta suomalaisilta. Näistä maailmalla kierretyistä vuosista on koottu kansiin teos, jossa tunteet päästetään paperille. Anu on ohjannut, korjannut ja toiminut prosessin vetäjänä, ja teokseen on hyväksytty kaikkien halukkaiden kirjoitukset. Tämä tekee kirjasta elävän ja erikoislaatuisen. Sivuilla ikävöidään, kaivataan ja muistellaan mutta myös iloitaan. Kuntta on ulkosuomalaisten rehellinen tunnustus, jolle ei ehkä myönnetä kirjallisuuspalkintoa mutta sen sivuja käännellessä on helppo samaistua toisen ulkosuomalaisen sielunmaisemaan. Tuotos on sekoitus itseironiaa, surua, iloa, satiiria ja itsetutkiskelua - ulkosuomalaisen luupilla.
'' Tosin huomaan, että minuun on ikään kuin huomaamatta vuosien mittaan tarttunut norjalaista iloisuutta ja keveyttä. Ei toki missään nimessä liioitellusti; perusolemukseni on edelleen vaitonainen ja vakava suomalainen. Mutta joskus saatan ilman mitään syytä hymyillä vastaantulijalle, tulla sovittuun tapaamiseen jopa kolme minuuttia myöhässä, ja onpa sellaistakin sattunut, että olen aloittanut keskustelun ventovieraan kanssa.'' - Ulla-Maija Ahokas-
Monissa kirjoituksissa on uppouduttu syvälle omiin ajatuksiin ja menneeseen. Sieltä on nostettu muistoja, jotka ovat peittyneet uuden kotimaan hyökyessä päälle. Ikävä edesmenneitä, Suomea jota ei enää ole, omaa äidinkieltä ja ymmärretyksi tulemista siellä, missä siihen ei anneta mahdollisuutta. Katkeria hetkiä kun ymmärtää, että lähdön jälkeen ei ole hankittavissa paluulippuja menneisyyteen. Huomattavaa on, että monille kirjoituksissa esiin nouseva kipukohta on otteen menetys kotimaasta. Miksi taakse jääneet eivät ymmärrä minua, vai enkö minä ymmärrä heitä?
Kirjan takalehdiltä vilkaistuna me kirjoittajat olemme asuneet ulkomailla melko pitkän ajan, itse noviisina vasta 17 vuotta kun taas konkarit pitkälti yli 50 vuotta. Lähtiessäni ensimmäistä kertaa maailmalle yhteydenpitoa kotiin ylläpidettiin kirjein ja lankapuhelimella. Istuin englantilaisen majapaikkamme portaikossa kerran viikossa puhelimen vieressä odottamassa äidin soittoa. Vuosien varrella yhteydenpito kehittyi, mutta olen kantanut leijonaosia palkastani puhelinlaitokselle ikävän iskiessä ja kuunnellut alkeellisempien internetyhteyksien aikana loputonta yhteydenhakua palvelimeen puhelinlinjan avulla. Internetin keskusteluryhmät, blogit ja sosiaalinen media kokonaisuudessaan ovat olleet käänteentekeviä monille ulkosuomalaisille. On löydetty vertaisryhmiä, ja päästy ilmaisemaan itseä omalla äidinkielellä.
Itselleni oli luontevaa peilata kirjoituksissani omia kokemuksia muihin ulkomaalaisiin ja niihin hetkiin, jolloin itsensä sovittaminen turkkilaiseen muottiin tuntuu yhtä vaikealta kuin paikallisen baklavaleivoksen vääntäminen. Monia kirjoittajia ulkosuomalaisuus puhuttelee suomalaisen luonnon kautta, itseäni taas arjen kohtaamisissa. Kirjan prosessin aikana meillä osallistujilla ei ollut tietoa toistemme tuotoksista, ja itselleni oli yllätys miten erilaisilla tavoilla aihetta oli lähestytty. Punaista lankaa ei tarvitse kuitenkaan etsiä, sillä se kulkee mukana kaikissa teksteissä alkusivuilta asti.
Jokaisella meillä on omat selviytymiskeinot uuden kulttuurin hetkissä, jolloin ote lipsuu. Toisinaan tarvitaan annos mustaa huumoria, ja joskus asian tarkastelua välimatkan päästä.
'' Muutaman kerran matkoillamme olen hämmästellyt, miten pitkän matkan päähän aito suomalaistaito on levinnyt. Olimme matkalla Tiibetissä, joka sijaitsee noin 4000 kilometriä itäkaakkoon ohrarieskan alkuperäisiltä synnyinsijoilta eli Oulusta. Tiibetissä meille tarjottiin lämmintä ohrarieskaa. Kiittelin suomeksi tiibetiläisten vieraanvaraisuutta - olivathan he käyneet lapsuuteni kotiseudulta asti hakemassa reseptin.'' -Anu Heiskanen-
Kirjan varhaisimmat kokemukset ulkosuomalaisuudesta sijoittuvat Suomesta lähteneen siirtolaisen kirjeisiin ja historiaan 1900-luvun alkupuolella. Vaikka teknologia on kehittynyt, niin on mielenkiintoista huomata että pohjimmiltaan moni meistä ulkosuomalaisista käy läpi samoja vaiheita ja tunteita vuosikymmenestä huolimatta. Ulkosuomalaisen elämänkaari ei mene useinkaan perinteisen kulttuurishokin kaavion mukaan, vaan vuosiin maailmalla sisältyy useita kaaria, joiden lomassa suhtautuminen vanhaan kotimaahan vaihtelee.
Lukiessani kävin läpi monia tunteita, naurua ja aika monella sivulla tuli tirautettua kyynelkin. Monelle ulkosuomalaiselle side kotimaahan on kulmikas. Kaipuun ja ylpeyden rinnalla moni tekee tilitystä syistä miksi jäi, ja kyselee rivien välistä itseltään onko väärin kiintyä juuriltaan tiukasti uuteen tai uusiin kulttuureihin? Onko väärin laskea irti perinteistä joista ei nauti, ja luoda itse uusia uudessa maassa? Tarinasta toiseen, ja runosta pakinaan siirtyessä pääsee tutkimusmatkalle eri maissa asuvien ulkosuomalaisten ajatuksiin. Meitä yhdistävä suomen kieli on taipunut tulkitsemaan kipukohtia ja erävoittoja.
Olen mielissäni
''Olen mielissäni'', kirjoitti ystäväni seinällään.
Siitä tuli minulle niin hyvä mieli.
Paitsi hänen puolestaan, mutta myös
koska se toi mieleeni ilmaisun,
jonka jotenkin olin unohtanut.
Ulkosuomalaisen iloja. Olen mielissäni.
-Jaana Haouari-
Toisessa kulttuurissa asuminen ei tee kenestäkään sen viisaampaa, mutta on selvää, että se pakottaa useimmiten katsomaan maailmaa erilaisesta kulmasta. Ulkosuomalaisten antologiassa niitä näkökulmia on tarjolla runsaasti. Anu Heiskasen ja Irma Weiselin avulla päästään aikamatkalle ulkosuomalaisten maailmaan viime vuosisadan alussa, Anne Gandolfo tulkitsee tuntojaan maalaustaiteen kautta ja Heta Lumsdenin radiokuunnelma on kohtaus eräästä kesävierailusta. Kirjan raikas ja konstailematon lähestymistapa ihastuttaa suorittamisen aikakaudella, jolloin kaikki on hiottu vähän liiankin täydelliseen muotoon. Elämme aikaa, jolloin kirjoitukset blogeissa ja kuvat instagramissa ovat usein pitkällisen prosessin tuotoksia. Olikin ilo lukea tekstejä, jotka tuntuivat tulevan suoraan ihmiseltä toiselle. Ilman liikaa hiomista, kaunistelua ja jahkailemista. Tälläisiä me olemme, ulkosuomalaiset. Eri paikoista kaikkiin ilmansuuntiin lähteneitä. Kiitos kirjoittajille omien tuntojen jakamisesta.
'' En tiedä, millainen tieni olisi ollut, jos olisin jäänyt Suomeen, enkä halua tietääkään. Sen tiedän, että sisulla on menty eteenpäin yli kaikkien vaikeuksien, joita on eteen tullut.'' - Leena Köpfer-Lakkinen-
Kuntta - Ulkosuomalaisten antologia
Toimittanut Anu Heiskanen
OK-kirja
Kunttaa voi tilata:
Suomi-Seura
OK-kirja
Adlibris
Booky
Kirjan facebook-sivu:
https://www.facebook.com/ulkosuomalaisten.antologia/posts/120872159552045
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!