Kesäkuun markkinapäivitys

Markkinoilla on taas uusi ilme kauden mukaisesti, punaisia pulleita eri kokoisia tomaatteja, pieniä çengelköyn kurkkuja, valtavia eri vahvuisia turkinpippuripinoja, pikkupaprikoita, miniperunoita, meloneita, tummanpunaisia kirsikoita ja kaikenmoisia papuja. Kesäaika se on täälläkin parasta aikaa markkinoilla.


Suuri osa meloneista saapuu Adanasta, melonikilon hinta on nyt noin 70 krs eli noin 20 senttiä. Meloneita kaupataan joka paikassa, iltaisin korttelissa ajelee meloneilla lastattu rekka, josta juoksutetaan hedelmä kotiovelle asti. Hyvä, mehukas meloni etsitään pinosta koputtelemalla, oikea ääni paljastaa melonin kypsyyden. Vesimelonin lisäksi tarjolla on paljon galiamelonia ja hunajamelonia.

Meloniauton lisäksi korttelissa kiertelee illalla pappa pyörillä kiertävän maissikärryn kanssa. Markkinoilta niitä saa nyt edullisesti, kypsyvät painekattilassa nopeasti. Nyt myynnissä on süt mısıriä eli tuoretta ja ohutkuorista maissia, myöhemmin on tarjolla sitten kovempi kuorisempaa maissia, jota monet rouvat kuivaavat ja käyttävät talvella ruokiin. Uusi ohutkuorinen ja makea sitruunasato on saapunut, kotipihan puussakin on taas pieniä alkuja.

Turkin poikkeukselliset sääolosuhteet pilasivat monia satoja kevään ja alkukesän aikana, vettä ei satanut tarpeeksi keväällä, sen jälkeen tulvat ja myrskyt pilasivat monen viljelijän tilojen tuotoksia, hinnat ovatkin pysytelleet normaalia korkeampina, paikallisia banaaneja on tänä vuonna nähty vähän ja rakeiden pilaamia hedelmäsatoja on myyty markkinoilla sitten pilkkahintaan. Tummanpunaisia napoleon kirsikoita on nyt myynnissä jo melko edullisesti, samoin mehukkaita persikoita, luumuja ja aprikooseja.

Kesäkurpitsaa on torilla useita eri laatuja, pallomaiset yleensä koverretaan ja täytetää, pienet tummat kesäkurpitsat ovat herkullisia ja kuvassa näkyy kesäkurpitsan kukka, joka on turkkilaisten herkkua. Usein ne friteerataan ja nautitaan valkosipulijogurtin kera tai täytetään riisi-yrtti-mausteseoksella dolmaksi.

Tuoreiden tuotteiden lisäksi parasta antia markkinoilla ovat ihmiset. Mustalaisrouvat ja kyläläiset värikkäissä vaatteissaan, käyn aina tarkistamassa rouvien tuotteet, sillä moni tuo ne omasta ryytimaastaan, tarjolla on viljelijöitä vähemmin myytävää mutta mummoilla mielenkiintoisia yrttejä ja edulliset hinnat. Alimmassa kuvassa miehet olivat ottaneet urakaksi latva-artisokkien kuorimisen, kyltissä kerrottiinkin menossa olevasta finaalista, sillä niiden kausi alkaa olla ohi.

Esteetikon silmä lepää markkinoilla, tuotteet on aseteltu kauniisti, riveihin, pinoihin ja värijärjestyksiin, koristeltu kukilla tai leikattu hedelmiä kauniiksi asetelmiksi. Pavut kuuluvat jokaisen viikon ostoksiini, onneksi tyttökin on oppinut tykkäämään niistä, papuruuat ja kesä ovat loistavat liittolaiset, kesällä pavuista ei tarvitse poistaa ruokanautintoa pilaavista rihmoista sillä tuoreina ne sulavat suoraan suuhun.


Osterivinokkaita kaupitteleva herra valmisti pannulla tuotettaan maistiaisiksi tomaatin, sipulin ja turkinpippureiden kera, rouvalla taas oli muun muuassa viininlehtiä myynnissä. Kesäkuu on oikea aika mansikkahillon ja tomaattikastikeen tekemiseen talven varalle, nyt myydään pieniä hillottavia mansikoita ja mehukkaiden tomaattien kilohinta on edullinen. Izmirissä kuten muissakin Turkin suurissa kaupungeissa on käynyt viime viikolla päättyneiden koulujen myötä kato, markkinoillakin on normaalia väljempää kun moni on suunnistanut lomakyliin, kotikylään tai on kuumuudesta vain niin poikki, ettei edes suunnittele ulkoilua ennen ilta kahdeksaa.

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. No niin on, menen markkinoille osittain ihan vaan fiilistelemaan.

      Poista
  2. Oijoi mitkä valikoimat, eikä hinnat päätä huimaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoimaa on ja vaikka hinnat eivat olekaan ihan tippuneet monissa tuotteissa normikesan tasolle niin eipa siella voi sanoa minkaan olevan kallista, reilun viikon vihannekset ja hedelmat perheelle maksavat noin 20 tl.

      Poista
  3. Ihanalta näyttää. Olen pitkään ihaillut kuviasi ja elämääsi Turkissa. Valitettavasti turkkilaisen ex-mieheni vuoksi, en halua edes matkustaa enää Turkkiin... Niin huono maku jäi miehen käytöksestä, että nyt kun reissuun pääsen, niin matkaankin Turkin sijasta Italiaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, onpa ikavaa etta sellainen ryökale pilasi mielikuvan Turkista :( Jospa Turkki viela joku paiva paasee todistamaan, etta taalla on ihaniakin ihmisia, hyvaa matkaa Italiaan!

      Poista
  4. Hmm.. mitä tästä nyt sanoisi. Mä alan kohta vaatimaan, että moiset herkkukuvat ihanilta toreilta kielletään blogimaailmasta, koska MÄ HALUAN KANS!
    Onhan meilläkin onneksi jotain, ja vesimelonin ollessa nyt sesongissa, sitä saattaa saada muutamalla eurolla, mutta että Turkin tarjonta ja turkkilaiset hinnat...olen kateudesta vihreä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule tanne ruokamatkalle, mina voisin vastavuoroisesti tulla sinne syömaan merenelavia ja muuta erikoista, mita ei taalta saa!

      Poista
  5. Mulla menisi pasmat sekaisin tuolla. Tuota tuoreiden ja herkullisten vihannesten sekä hedelmien määrä! Oon saanut esikoisenkin nauttimaan hedelmistä kun aloin tarjoamaan vesimelonia. Kuulemma ihan parhainta syötävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidan tyttö syö myös mielellaan melonia, kuumalla kesasaalla se onkin loistava valipala. Ma teen aina jonkun suunnitelman monta juttua joka paiva kuluvien tomaatin, kurkun ja turkinpippureiden lisaksi ostan, silla helpostihan tuolla tulisi ostettua vahan kaikkea...

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Niin ne ovat, turkkilaiset markkinat ja ruoka ovat varmasti lempiaiheitani, jaksaisin kuvata naita markkinamummoja ja kauniita tuotepöytia loputtomiin!

      Poista
  7. Turkin hedelmä ja vihanneshyllyjä jää kyllä ikävä. Yritämme nyt syödä kaikkea varastoon. Onneksi sentään Suomessa saadaan vielä toinen mansikkakesä. Ja herneet. Ja mustikat. Karpalot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti, Turkki on kylla hedelmien ja vihannesten aarreaitta, hei ja ala unohda raparperia, mulla on sita tilauksessa seuraavilta Suomesta tulijoilta!

      Poista
  8. Ihanan värikkäitä kuvia! Hitto tätä pohjolassa elämistä kun kaikki pitää tuoda jostain kaukaa ja jokainen taho tietenkin ottaa hintansa ja sitten se onkin jo niin kallista että Aina täytyy miettiä ettei mitään jää käyttämättä. Eikä ole sitä ihanaa tuoreutta jäljellä, joka olisi paikallisilla markkinoilla. Lucky you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa, turkkilaisen elamani yksi suurimpia nautintoja - RUOKA ja tuore sellainen, tervetuloa Nina tanne ruokamatkalle!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit