Joulun punaiset salaatit

Punajuuret ovat herkullisia mutta olen laiska tekemään niistä mitään, kauniin punaiset pallerot ovat vielä melko sottaisia käsiteltäviksi. Maistoin syksyllä ystävän lounaspöydässä niin herkullista, kotitekoista punajuurisalaattia että olihan sitä saatava meillekin pöytään kun joulua juhlittiin. Eikä se ollut niin sottaista kuin luulin, joten punajuuret ovat tervetulleita keittiöön vähän useamminkin. Muulloinkin kun joulunaikaan.


Punajuurisalaatti
Nippu punajuuria (5 keskikokoista punajuurta)
Noin 10 kpl kuivattuja luumuja
Noin 50 g rouhittuja saksanpähkinöitä
Jogurttia
Majoneesia
Suolaa

1. Keitä punajuuria kypsiksi, ei kuitenkaan yli vaan ne saavat jäädä sopivan napakoiksi. Anna jäähtyä. Kuori punajuuret ja raasta.

2. Laita kuivatut luumut lämpimään veteen pehmenemään. Voit raastaa tai pilkkoa luumut pieniksi. Lisää punajuuriraasteeseen.

3. Rouhi saksanpähkinät ja sekoita nekin salaattiin. Lisää lopuksi majoneesia ja paksua turkkilaista jogurttia haluamassasi suhteessa, terveellisempi versio syntyy pienellä määrällä majoneesia mutta se antaa oikeanlaisen maun salaattiin. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.


Kaapin perukoilla lymyili punakaalin puolikas, joka päätyi tähän helppoon ja hyvään alkupalaan.


Punakaalimeze
Puolikas punakaali
2 valkosipulinkynttä
Oliiviöljyä
Jogurttia
Majoneesia

1. Kuumenna oliiviöljyä hieman ja lisää suikaloitu punakaali pannulle, anna sen pehmentyä.

2. Anna punakaalin jäähtyä ja lisää sen jälkeen puristetut valkosipulinkynnet sekä haluamassasi suhteessa jogurttia ja majoneesia. Kevyeen versiion riittää muutama ruokalusikallinen majoneesia ja loput jogurttia.


Joko joulu on ovella? Nauttikaa joulun odotuksesta ja toivottavasti lumisista maisemista. Meillä paistaa aurinko ja viikko vaikuttaa arkiselta, aatttona pientä jouluntunnelmaa toivottavasti saadaan aikaiseksi johonkin väliin.


Kommentit

  1. Kiitos resepteistä! Hyvää Joulua ! Nauttikaa ja syökää hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinne Thaimaan lämpöön, nauttikaa!

      Poista
  2. Hyvää Joulua! Mä alan vihdoin päästä täällä lumisessa Suomessa joulutunnelmaan, Saudeissa se ei kyllä onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluntunnelmaa, ei joulu tunnu ihan oikealta muualla kuin Suomessa vaikka mita tekisi.

      Poista
  3. Minä rakastin pienenä punajuuria ja söin niitä purkista suoraan kokonaisina. Tuli jotenkin elävästi se muisto tässä mieleen:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Salainen pahe, punajuuret suoraan purkista. Mukavaa joulua!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit