Arkipäivän suomalainen

Viime viikolla tytön paras tarhakaveri oli pois tarhasta loppuviikon, ihmettelimme minne tyttö on kadonnut, olimme tiistai-iltana vasta viestitelleet tämän äidin kanssa, huomenna nähdään! Epäilin yön aikana yllättänyttä flunssaa ja riensin maanantaina geçmiş olsun toivotusten kera kaksikon luo. Ei me oltu kipeinä, oli niin kylmät ilmat että jäimme kotiin. Ai, oli siis +5, no eipä tullut mieleeni jäädä kotiin.


Viime torstaina ovikello soi, mitäh, kello on puoli 8 illalla, kuka siellä voi olla? Kurkin avaimenreiästä, yläkerran rouva siellä hymyilee tukka ojennuksessa ja huulipunissaan. Meillä on tytön kanssa yöpaidat. Hei, meillä on yläkerrassa alkamassa lapseni synttärit, olisi kiva jos tekin tulisitte! Tuota, joo, olisipa kivaa mutta me olemme krööh hieman flunssassa, harmi. Voi ei, toivottavasti lasten mekastus ei häiritse, ensi kerralla sitten. Me taisimme jo nukahtaa kun lastenbileet olivat parhaimmillaan.


Viime viikolla lihakaupassa miehen kanssa. Mitas laitetaan? Laitetaan 250 g vähärasvaista jauhelihaa, sanon minä. Mies vieressä, no otetaan kilo samantien, ja mitäs tuossa on lampaankaretta, otetaan niitä muutama. Hullu! Kuka tuon kaiken syö? Eipä lopu kesken, vakuuttelee mies, joo ei ole loppunut, puolet on pakkasessa edelleen. Ruokakaupassa sama jatkuu, tutkin tarjouspaketteja ja vaikean valinnan jälkeen heitän kärryyn pienen paketin kalkkunaleikettä, no ota nyt enemmin ihmettelee mies. Juustotiskillä käsken mestaria leikkaamaan paketin puoliksi, otetaan koko köntsä innostaa mies. Mulkoilen murhaavasti kun mies on jo viereiseltä hepulta ostamassa KILOA oliiveja, 200g riittää hihkun väliin. Kotimatkalla keskustellaan Roope-Ankasta ja siitä että penni on miljoonan alku sekä siitä että ruuasta ei tingitä.


Torstaina ilma on mitä ihanin, suuntaamme tytön parin tarhakaverin ja heidän äitien kanssa puistoon. Lapset vaihtavat leikkipaikkaa ja toinen äideistä korjaa lasten takit ja reput, jokaista lasta muistetaan pussata ohi juoksun aikana, ennenkuin ehdin sanoa kissa, on meidät kutsuttu illaksi toisen luokse kylään, tapaatte samalla muutakin sukuamme! Sovittu retkestä yhdessä eläintarhaan ja kerrottu paljon asunto maksoi ja kuka sen rahoitti. Olen vasta ehtinyt rouvien kanssa hyvää päivää, kaunis ilma, viihtyvätkö lapset tarhassa asteelle. No mutta yhteinen eläintarhareissu ja kuka tuo eväät on jo sovittu, vauhtia sosiaalistumis-masiinaan suomalainen!


Odotan tyttöä tarhalta, viereeni sukeltaa tytön tarhakaverin äiti, hei miten menee, teetkö vielä kotoa käsin etätöitä, juu kyllä vaan. Kuule, aloitin yhden kielikurssin viime kuussa mutta jätin sen kesken kun huomasin etten ehdi hoitaa kotia, pyykit pesemättä, lattiat läikikkäät ja ruokakin mitä sattuu, huh. Missä välissä ehdit silittää ja pyykätä. Silittää? Ei meillä silitetä ja pyykkään kerran viikossa, nyt kun sanoit niin ne lattiat olisi varmaan siivottava. Nielaisen lauseen lopun, nainen tuijottaa minua ilmein ettei tiedä vitsailenko vai olenko hullu ulkomaalainen.

Olen hullu ulkomaalainen, joka tutkii leikkelepakettien grammat ja kilohinnat ja taatusti ainoa joka ostaa leipäkaupasta puolikkaan leivän. Olen se, joka ihmettelee että miksi tarhan aula on hiljainen kun ulkona sataa ja on paikallisittain kylmä. Olen se, joka nauraa villakoirille nurkissa mutta unohtaa että se on osalle paikallisia haudanvakava asia, siivous! Osaan jo, että aamu 09 ei ole oikea aika soittaa turkkilaiselle kaverille että joko mennää, turkkilaisen aamu on meikäläisen aamupäivä. Jälkikäteen tinttaan itseäni kuvainnollisesti kun tajuan että unohdin toivotella, voivotella ja pussata oikeissa paikoissa. Onneksi suurin osa tottuu ja muistaa, että ulkkishan se.