Huhtikuun eka tuli kesä

Huhtikuun eka tuoksui sireenit, taivas oli sininen valkoisella kesäisellä pilvihötöllä ja takki vaihtui teepaitaan. Tuli suomalainen kesä, kapri-keli ilman takkia. Turkissa huhtikuun eka oli välimenokausi jolloin kevät kohtaa alkavat kesän tuoksut, lämmöt ja äänet. Piha kukkii, kaikki vihertää mutta keväästä muistuttaa ajoittain viileää tuova tuuli.



Huhtikuun eka oli liikaa päällä, takki ja kaulaliina. Vasta huhtikuun toka uskoi, että ulos mennään lyhytlahkeisissa ja -hihaisissa, aurinkopurkit sekä lippalakit esiin. Huhtikuun eka sai rinnassa soimaan kevään, teki mieli vähän hyppiä ja suunnistaa rannalle piknikille. Moni olikin niin tehnyt. Viikonlopun sää otettiin vastaan rentoillen rantakaistaleilla. Oli eväskoreja, rakı-istuntoja ja pikniktuoleja. Purjehdusseuran paatit liplattivat Izmirin lahdella ja lauttojen kansipaikat olivat täynnä.



Huhtikuun eka nähtiin ekat pojat suihkulähteissä uimassa ja auringon säteissä kuivattelemassa. Ablaaa, ota musta kuva kun hyppään! Kadunvarsilla tuntui kesää lupaava hyrinä, fillaristit, opiskelijat, eläkeläiset, koiranulkoiluttajat kaikki sikin sokin keleissä parhaimmissa. Huhtikuun tokana palttoiden alta oli kuoriutunut egean iloinen ja kevyt kevät-kesä look! Höyhenenkevyet viitat, pitsitopit, värikkäät vaatteet ja tuulessa hulmuavat tukat. Huhtikuun eka kannettiin markettien ja puotien eteen tuolit ja pöydät ja alettiin nauttia lämmöstä ja seurasta. Talvi oli lopullisesti takana ja talon eläkeläiset pitivät ensimmäisen istunnon talon edustalla teelasit auringossa kimaltaen.

Huhtikuun eka tajuttiin, että istutukset alkavat tarvita pian vettä. Huhtikuun toka sai piha ekan kastelun ja Alex pesun. Rantalenkille kaivettiin Alexille juomapullo mukaan sillä kuumuus alkoi tuntua koiranturkissa. Kotia saapuessa siristeltiin ekaa kertaa silmiä kuten kesällä tehdään kun tullaan kirkkaasta paisteesta hämärän viileään. Huhtikuun eka suljettiin väliaikaisesti kombilämmitys kun tarkisteltiin tulevien päivien säätiedotusta.


Huhtikuun eka heitettiin kevytopat, hanskat, pipot ja kaulaliinat pesuun ja toivottiin ettei kylmäaalto enää iske. Huhtikuun tokana pidettiin parvekkeelle johtava ovi auki aamusta iltaan, lämpöä tulvi ulkoa sisään eikä enää toisinpäin. Huhtikuun eka iski tytölle välimenokauden perinteinen flunssa, sitä torjuttiin hunaja-minttujuomalla ja disneyn kanavalla. Iltapäivällä tuuleteltiin flunssasta huolimatta ystävän luona lounasantimien äärellä, kun haukkasin raikasta sitruunakakkua, tulvi parvekkeelta kesäistä ilmaa ja aurinkoa, ympärillä kuului suomalaisnaisten pulinaa. Huhtikuun ekana oli terassit pullolaan ja todellinen terassikausi todellakin korkattu.


Huhtikuun eka tuntui ekaa kertaa, että tämäkin maailmankolkka nousee vaikeasta talven kohmeesta ja kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Huhtikuun tokana suunniteltiin pitkästä aikaa kesää, hyönteismyrkytystä, Foçan reissua ja tuulettimien siirtoa. Alexin punkkilääkitystä ja mattojen vaihtoa. Huhtikuun tokana ostettiin ekat portulakat ja päätettiin valmistaa niistä jotain kesäistä herkkua huhtikuun kolmanneksi. Huhtikuun tokana vihanneskaupassa tuoksui tuleva kesä, ensimmäiset syötävännäköiset ja lompakkoystävälliset mansikat olivat saapuneet!


Huhtikuun ekana kevät-kesä fiilis tulvi suoraan tajuntaan. Kukat, kukkivat puut ja iloiset äänet muistuttivat siitä, että eletään aikaa joka on minulle Turkissa kaikkein rakkain. On joka vuotisen uuden alun ja tekemisen meiningin hetki. Huhtikuun tokana tajuttiin että talvi on selätetty. Meri kimmeltää eri tavoin. Kesä tulee ihan kohta.

Kommentit

  1. Teillä on meitä kylmempää;viikko sitten oli sadetta,mutta ei enään kylmää, mutta päivisin nyt jo kovin lämmintä,Säätiedotus näytti hellettä koko ensi viikolle.Puut kukkivat täälläkin mutta luonnonkukat ovat jo kuolemassa pois kun on ollut niin lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut oikea kesainen viikko, ihanaa! Olen niin nauttinyt naista keleista, meilla on ihan vihreaa ja kaikki kukassa. Kylmia aaltoja on viela tulossa ja kevatsateita.

      Poista
  2. Voin kuvitella ja muistaa. Kevät oli Istanbulissa ihanaa aikaa. Täällä kevät onneksi myös ottaa isoja harppauksia. Eilen satoi ja tänään oli parhaimmillaan yli 10 astetta. Kohta se jo vihertää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt Istanbulissa on ne ihanat tulppaanifestarit. Kevat on Turkissa ihanaa aikaa, olen aina tykannyt siita. Kohta se tosiaan vihertaa jo siellakin ja jatskikioskit aukeaa :)

      Poista
  3. Olipa ihana kirjoitus! Ihan tuntui kuin olisi tullut kesä tännekin. :-)

    VastaaPoista
  4. Ihania kesäjuttuja! Niin täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesan odotus on parempaa kuin itse kesa, koska taalla se on jossain vaiheessa liian kuuma. Nautitaan siis kevaasta!

      Poista
  5. Kyllä vuodenajat on ihana asia, osaa arvostaa sitä kun mennään kohti uutta! Meillä vaihtui lyhyt talvi melko lailla heitosta kesäksi jo kauan sitten. Nyt on muutaman päivän ollut vaihteeksi aika leppoisa sää, mutta täällähän se tarkoittaa tässä vaiheessa vuotta sitä, ettei lämpö nouse yli 40... Kun mittari näyttää 35-38 ja ilmaa liikuttaa lämmin tuulenvire, tuntuu olo kepeältä, mutta toisaalta tosi kuumat viikot ovat väistämättä edessä ja hirvittävät jo etukäteen.

    Nauttikaa lämpenevästä säästä ja auringosta ja hyvästä mielestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenajat on kylla ihana asia, teilla onkin jo tosi helteet ovella, tsemppia niiden paihittamiseen!

      Poista
  6. Voi että,oli hyvin kirjoitettu..ihan pystyy itse sen tuntemaan,kun lukee.
    Itsekin odotan,että täällä tulisi jo lämmin.
    Koirat odottaa,että parvekkeen ovi on auki koko päivän ja voivat maata partsilla auringossa,kun huvittaa.Nyt liian kylmä,toinen jo menee auringon paistaessa partsille aurinkoon makaamaan ja menee pari minuuttia ja tulee pois,kun tajuaa,että kylmähän siellä vielä tulee.
    Ai,kun olisi tänä kesänä niin ihana päästä taas lomalle Turkkiin,viime kesänä en päässyt.Nauttikaahan=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivotaan etta auringonsateet alkavat lammittaa teidankin parveketta ja koiria. Toivottavasti paaset tana kesana Turkkiin.

      Poista
  7. "Huhtikuun eka tuntui ekaa kertaa, että tämäkin maailmankolkka nousee vaikeasta talven kohmeesta ja kaikki muuttuu vielä paremmaksi." Tämä lauseesi sai minulle hymyn huulille. Olen hirmuisen iloinen, että sait sellaisen fiiliksen kaiken jälkeen. Ihana kesäkertomus kauniine kuvineen.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla, kevat tuo aina toivoa ja hyvaa mielta!

      Poista
  8. Petra, ihanaa, että teillä on jo kesä. Meilläkin on sentään jo kevään merkkejä. Purot solisevat, linnun sirkuttavat ja lämpötila on lähes +10 päivällä.

    Minulla on sinulle haaste kirjoittaa onnellisuudesta. Käy kurkkaamssa.
    http://marjatankirjat.blogspot.fi/2016/04/sieluni-hymyja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevat hiipii sinnekin, tama on parasta aikaa kun on vihreaa eika ole viela kuuma. Kiitos haasteesta, nyt tuli sellainen olo etta apua olen jonkun sinun aiemman haasteen unohtanut kiireessa :O Kayn kurkkaamassa!

      Poista
    2. Minullekin tuli nyt sellainen olo, että olisin laittanut sinulle joskus jonkin kyselyn, mutta en ole muistanut itsekään sitten myöhemmin.

      Eipä näitä tarvitse ottaa vakavasti. Kirjoita, jos tuntuu omalta ja syntyy vaivattomasti.

      Sinulla on positiivinen blogi kaikkinensa ilman eri kampanjaa.

      Poista
  9. Ihana kevätfiilis ja kuvat sen mukaiset! Täällä pohjoisessa tullaan hiukan jäljessä, mutta juuri tuossa mietin että joko parvekkeelle voisi basaarilta kukkasia hakea, mutta kuka pesisi parvekkeen sitä ennen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo suihkulahteissa uivat pojat ovat niin alkavan kevaan merkki, ihanaa suurkaupungin hullutusta! Mina pesin pitkasta aikaa viikonloppuna terassin kun oli niin kesafiilis.

      Poista
  10. Kivat kevätfiilikset. Niin taas kaipaan eteläiseen Eurooppaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla nama ilmat nostaa fiilista kattoon, aiotko tana kesana Valimerelle lomalle?

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit