Maistuuko pinaatti?
Tyttö on mittapuuni mukaan semi hyvä syöjä, hänellä on ne lempparinsa ja inhokkinsa. Jälkimmäisten lista on pidempi. Irvistys tulee useimmiten kukkakaalille, jogurtille, keitetyille potuille, leivälle jonka päälle on levitetty jotain. Ja vinolle pinolle muuta epäilyttävää kuten viime sunnuntain aamiaisella juustolle, joka oli upotettu marjahilloon. Miten minä en ennen tykännyt tästä, hihkuin kaapiessani kippoa ja tyttö totesi olevansa edelleen siinä vaiheessa ettei tykkää.
Söin perjantaina tarhalla lounaan ennen lähtöä sillä olin menossa hoitamaan töistä suoraan asioita. Neljävuotiaiden porukka pisteli innokkaasti poskeensa salaattia, pinaattimuhennosta, kikherne-riisiä ja lisukkeena jogurttia. Lautaset tyhjenivät vauhdikkaasti, kukaan ei sanonut yök pinaatille tai kipolliselle maustamatonta jogurttia. Lapsilla on tarhalla kolme kertaa päivässä ruoka ja yleensä joka toinen päivä on kasvispäivä. Viime viikkoina olemme harjoitelleet lasten kanssa ruokasanastoa, oma lempiruoka on opeteltu esimerkiksi kertomaan englanniksi. Tarhana keitto, lampaanvatsakeitto, manti, jogurtti, täytetyt munakoisot ja erilaiset börekit ovat listan kärjessä. Omalle suosikilleni turkkilaiselle aamiaiselle saan pienien päiden hyväksyvän nyökyttelyn.
Kun tyttö oli hyvin pieni ja söi soseita, söi tutun vauva samaan aikaan melkein samaa aamiaisella kuin vanhemmat. Eteen oli koottu lautasellinen vähän kaikkea, jota kauhistelin ja kertasin mielessäni neuvolan, turkkilaisen lääkärin ja erilaisten opusten ohjeistuksia. Kanamunaa, jogurttia, erilaisia juustoja, oliivia, hunajaa, leipää ja vihanneksia. Puolivuotiaalle vauvalle ohjeistettiin antamaan melkein kaikkea, niin lapset oppivat, nyökytteli lääkäri. Oletko kokeillut jo linssikeittoa? Hulluja nuo turkkilaiset, ajattelin. Mulkaisin anoppia, joka yritti tyrkyttää lapselle fetaa ja teetä.
Kun tyttö kasvoi tuntui monesti helpommalta laittaa lapselle 'lapsille sopivaa' ruokaa kuin sellaista ruokaa, jota itse halusin. Hieman tökkäilin itseäni jälkikäteen sormella kun katselin tytön irvistelyä selleri-porkkana ruualle lapsen kaverin popsiessa ruokaa kuin se olisi ollut spagetti bolognesea. Miksi on oudompaa tarjota pienelle lapselle purjoa kuin nakkia?
Ensimmäisillä kaverisynttäreillä kuiskasin tytölle että ei sun tartte tyhjentää lautasta vaikka vieressä seisova äiti niin komensikin lapselleen, meillä kun viininlehtikääryleet, linssipullat tai tahini-börekit eivät olleet kodin ruokalistalla niin kovin tuttuja. Meillä syötiin makaroonilootaa, lettuja, lihapullia, pilahvia, linssikeittoa, nuudeleita, kalaa, täytettyjä paprikoita ja kanaa kookosmaidossa. Pään sisällä asuvasta suomalaisesta tuntui oudolta että parivuotias voisi nauttia viininlehtien syömisestä vaikka itse nautinkin.
Turkkilaisen kulttuurin ja meidän keittiön ristipaineessa 5-vuotias tyttö on oppinut onneksi syömään tyytyväsesti kaikenlaista. Onneksi turkkilainen isä vei tytön jo pienenä syömään sorkkakeittoa ja kuljetti mukanaan kalatoreilla ja luennoi lihakaupan ikkunassa roikkuvista retaleista. Kokkasi kotona papuja tomaatti-valkosipulissa ja paistoi pannulla sisäelimiä. Kaksi vuotta ruokailua tarhassa opetti syömisen ryhmäkurin, jos naapurikin vetelee voi-hunaja leipää niin miksen minäkin.
Aika useana aamuna tytön eväslistassa esikouluun lukee juoman kohdalla ayran eli jogurttipiimä, yööök, kuului koko syksyn. Vuoden vaihteen jälkeen neiti kertoi juoneensa ayrania ja eihän se pahaa ollutkaan, paras kaverikin kun tykkää siitä.Talvilomalla tyttö oli kaverinsa luona kylässä ja palautuksen yhteydessä kaverin äiti kertoi tyttöjen syöneen mahat täyteen. Ruokana oli ollut kaikkea mistä neiti ei juuri pidä kuten jogurttikeittoa ja sigara börekiä valkoisella juustolla, onneksi myös bulguria mutta pinaatilla ja yrttisalaattia. Oli kuulemma hyvää ja lautanen tyhjentyi.
Kun kerron uusille tuttavilleni mieheni työskentelevän useimmiten iltaisin, on ensimmäinen kommentti vakio: teillä ei siis syödä perheen yhteistä illallista, voi harmi. Illallinen perheen kesken kuuluu oleellisesti kulttuuriin, pöytä täynnä kippoja ja kuppoja ilman kiirettä. Viikolla meillä ei ehditä juuri gurmeilla mutta vapailla yritetään senkin edestä. Uskon että jokainen ravintolaan, laadukkaaseen pähkinäkauppaan tai kylämuniin tuhlattu pennonen maksaa itsensä takaisin.
En tiedä perityykö makuaisti mutta ruokailutottumukset varmasti. Söin aika erilaista ruokaa lapsena mitä tyttö syö ja tunnistan tytön nirsoilusta itseni lapsena. Turkissa ruokailutottumukset ovat säilyneet aika muuttumattomina läpi vuosikymmenien, toisin kuin Suomessa jossa kavereiden lapset maistelevat rohkeasti sushia ja vihersimpukoita. Mies kokkaa papupadan täsmälleen kuten äitinsä ja valitsee listalta mielellään tutun suosikin. Jospa neiti tässä hernekeiton ja munakoisopyreen välimaastossa oppisi sen tärkeimmän eli nauttimaan hyvästä ruuasta ja ottamaan ilon irti erilaisista raaka-aineista.
Miten teillä syödään, syövätkö lapset kaikkea? Edes jotain?
Söin perjantaina tarhalla lounaan ennen lähtöä sillä olin menossa hoitamaan töistä suoraan asioita. Neljävuotiaiden porukka pisteli innokkaasti poskeensa salaattia, pinaattimuhennosta, kikherne-riisiä ja lisukkeena jogurttia. Lautaset tyhjenivät vauhdikkaasti, kukaan ei sanonut yök pinaatille tai kipolliselle maustamatonta jogurttia. Lapsilla on tarhalla kolme kertaa päivässä ruoka ja yleensä joka toinen päivä on kasvispäivä. Viime viikkoina olemme harjoitelleet lasten kanssa ruokasanastoa, oma lempiruoka on opeteltu esimerkiksi kertomaan englanniksi. Tarhana keitto, lampaanvatsakeitto, manti, jogurtti, täytetyt munakoisot ja erilaiset börekit ovat listan kärjessä. Omalle suosikilleni turkkilaiselle aamiaiselle saan pienien päiden hyväksyvän nyökyttelyn.
Kun tyttö oli hyvin pieni ja söi soseita, söi tutun vauva samaan aikaan melkein samaa aamiaisella kuin vanhemmat. Eteen oli koottu lautasellinen vähän kaikkea, jota kauhistelin ja kertasin mielessäni neuvolan, turkkilaisen lääkärin ja erilaisten opusten ohjeistuksia. Kanamunaa, jogurttia, erilaisia juustoja, oliivia, hunajaa, leipää ja vihanneksia. Puolivuotiaalle vauvalle ohjeistettiin antamaan melkein kaikkea, niin lapset oppivat, nyökytteli lääkäri. Oletko kokeillut jo linssikeittoa? Hulluja nuo turkkilaiset, ajattelin. Mulkaisin anoppia, joka yritti tyrkyttää lapselle fetaa ja teetä.
Kun tyttö kasvoi tuntui monesti helpommalta laittaa lapselle 'lapsille sopivaa' ruokaa kuin sellaista ruokaa, jota itse halusin. Hieman tökkäilin itseäni jälkikäteen sormella kun katselin tytön irvistelyä selleri-porkkana ruualle lapsen kaverin popsiessa ruokaa kuin se olisi ollut spagetti bolognesea. Miksi on oudompaa tarjota pienelle lapselle purjoa kuin nakkia?
Ensimmäisillä kaverisynttäreillä kuiskasin tytölle että ei sun tartte tyhjentää lautasta vaikka vieressä seisova äiti niin komensikin lapselleen, meillä kun viininlehtikääryleet, linssipullat tai tahini-börekit eivät olleet kodin ruokalistalla niin kovin tuttuja. Meillä syötiin makaroonilootaa, lettuja, lihapullia, pilahvia, linssikeittoa, nuudeleita, kalaa, täytettyjä paprikoita ja kanaa kookosmaidossa. Pään sisällä asuvasta suomalaisesta tuntui oudolta että parivuotias voisi nauttia viininlehtien syömisestä vaikka itse nautinkin.
Turkkilaisen kulttuurin ja meidän keittiön ristipaineessa 5-vuotias tyttö on oppinut onneksi syömään tyytyväsesti kaikenlaista. Onneksi turkkilainen isä vei tytön jo pienenä syömään sorkkakeittoa ja kuljetti mukanaan kalatoreilla ja luennoi lihakaupan ikkunassa roikkuvista retaleista. Kokkasi kotona papuja tomaatti-valkosipulissa ja paistoi pannulla sisäelimiä. Kaksi vuotta ruokailua tarhassa opetti syömisen ryhmäkurin, jos naapurikin vetelee voi-hunaja leipää niin miksen minäkin.
Aika useana aamuna tytön eväslistassa esikouluun lukee juoman kohdalla ayran eli jogurttipiimä, yööök, kuului koko syksyn. Vuoden vaihteen jälkeen neiti kertoi juoneensa ayrania ja eihän se pahaa ollutkaan, paras kaverikin kun tykkää siitä.Talvilomalla tyttö oli kaverinsa luona kylässä ja palautuksen yhteydessä kaverin äiti kertoi tyttöjen syöneen mahat täyteen. Ruokana oli ollut kaikkea mistä neiti ei juuri pidä kuten jogurttikeittoa ja sigara börekiä valkoisella juustolla, onneksi myös bulguria mutta pinaatilla ja yrttisalaattia. Oli kuulemma hyvää ja lautanen tyhjentyi.
Kun kerron uusille tuttavilleni mieheni työskentelevän useimmiten iltaisin, on ensimmäinen kommentti vakio: teillä ei siis syödä perheen yhteistä illallista, voi harmi. Illallinen perheen kesken kuuluu oleellisesti kulttuuriin, pöytä täynnä kippoja ja kuppoja ilman kiirettä. Viikolla meillä ei ehditä juuri gurmeilla mutta vapailla yritetään senkin edestä. Uskon että jokainen ravintolaan, laadukkaaseen pähkinäkauppaan tai kylämuniin tuhlattu pennonen maksaa itsensä takaisin.
En tiedä perityykö makuaisti mutta ruokailutottumukset varmasti. Söin aika erilaista ruokaa lapsena mitä tyttö syö ja tunnistan tytön nirsoilusta itseni lapsena. Turkissa ruokailutottumukset ovat säilyneet aika muuttumattomina läpi vuosikymmenien, toisin kuin Suomessa jossa kavereiden lapset maistelevat rohkeasti sushia ja vihersimpukoita. Mies kokkaa papupadan täsmälleen kuten äitinsä ja valitsee listalta mielellään tutun suosikin. Jospa neiti tässä hernekeiton ja munakoisopyreen välimaastossa oppisi sen tärkeimmän eli nauttimaan hyvästä ruuasta ja ottamaan ilon irti erilaisista raaka-aineista.
Miten teillä syödään, syövätkö lapset kaikkea? Edes jotain?
Samalla ruokakulttuurilla ja pöytätavoilla meidän perheeseemme on tullut kolme täysin erilaista ruokalijaa. Esikoinen on hyvä syömään, melkein kaikki menee ja hän pitää erityisesti sienistä ja äyriäisistä ja kouluruoka on suurimmaksi osaksi hänestä ihan hyvää. Keskimmäinen ei syö juuri mitään ja melkein jokainen kouluruokailu on tuskaa, lasta itseäänkin harmittaa kun hän ei tykkää juuri mistään ruuasta. Kuopus on jotain näiden kahden välimaastosta. Kahden nuorimman osalta kasvikset ovat yleisesti kompastuskivi, kurkku ja porkkanaraaste ovat ainoat jotka menevät riidatta. Vanhin tietenkin odottaa jo parsasesonkia ja ymmärtää punajuuren ja fetan täydellisen liiton jopa minua paremmin :)
VastaaPoistaFeta ja punajuuri nam. Tassa on muuten mielenkiintoinen juttu makugeeneista ja ruokailutottumuksista: http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002889163.html Selittaa juuri tuota eroa perheen lasten valilla liittyen nirsoiluun ja makuihin.
PoistaMinä en itse ollut lainkaan nirso lapsi ja olen ehkä siksikin ollut ymmälläni omieni kanssa. Kaikki kolme ovat vauva- ja taaperoaikoina syöneet hyvin kaikkea, ja kaikkea olemme heille aika reippaasti tarjoilleetkin. Kahdeksanvuotiaan esikoisen pahin nirsoilukausi näyttäisi olevan takanapäin ja hän syö nyt taas jo paremmin kaikenlaista ja suostuu aika reippaasti koittamaan uusia juttuja. Pienin on edelleen siinä vaiheessa, että syö innostuneesti ja ennakkoluulottomasti kaikenlaista. Mutta keskimmäinen suhtautuu tällä hetkellä epäillen aika moneen ruoka-aineeseen, mikä on hankalaa varsinkin kun keliakian vuoksi tytön ruokavalio on muutenkin rajallinen eikä täältä yksinkertaisesti löydy moniakaan hänen herkkujaan.
VastaaPoistaMinä laitan pitkälti sellaista ruokaa minkä tiedän maistuvan kaikille, koska en halua ruokailun olevan taistelutanner. Aina välillä innostun koittamaan jotain uutta. Aika paljon onneksi on niitä ruokia mitkä menevät kaupaksi, että koko ajan ei tarvitse pyörittää samaa muutamaa ruokalajia. Tosin ihan liikaa olemme täällä lihalinjalla. Se liittyy kuitenkin ehkä enemmän siihen mitä täällä on hyvin tarjolla ja mitä taas ei, eikä niinkään makutottumuksiin.
Itse olin aika nirso ja makuelamyksiin paasin kasiksi vasta myöhemmalla ialla kun paasin ulkomaille, olikin kiva maistaa jotain erilaista. 70-80- luvun taitteessa suomalaisten markettien valikoima oli aika rajallinen mutta toisaalta muistan etta pihapuista tehtiin hillot ja mehut, sienia ja marjoja kerattiin todella paljon ja saimaasta nousi ahventa.
PoistaItseani harmittaa hieman etten alusta asti ollut ennakkoluuloisemmin tarjoamassa tytölle erilaisia ruokia, ajattelin ehka vaistomaisesti etta ei hanelle(kaan) maistu ne maut ja ruuat, joita pidan erikoisempina. Aika vaarassa olen ollut ja yllattaen niita tytölle mieluisia makuja löytyy juuri sielta mista vahiten osaisin odottaa.
Kun poikani oli lapsi,oli hän aika nirso,esim.kalaa ei suostunut syömään missään muodossa sen jälkeen kun oli kerran saanut tarhassa kuulemma pahaa kalaa. Tuskastuin myös siitä että vain tietyt kasvikset kelpasivat. Itse en ollut nirso lapsi;paitsi jos kyseessä oli maksalaatikko,kesäkeitto ja silakkalaatikko.
VastaaPoistaMina olin nirso mutta nykyisin en enaa, tosin pinaattikeitto, kesakeitto ja lampaanvatsakeitto kuuluvat niihin joita ei huvita edes yrittaa maistaa :) Mun tyttö ei ole oikeastaan kovin nirso, ehka hieman epailevainen uusia juttuja kohtaan ja pieniruokainen kyllakin.
PoistaMinä olen ollut hyvin nirso ja ennakkoluuloinen syöjä lapsena ja pitkälle aikuisikään asti. Turkki onneksi auttoi tässä asiassa. Aika monta vuotta sielläkin meni ennenkuin uskalsin ruveta testailemaan. Ja löysin monta makua, joista tuli ihan omia lempiruokia. En todellakaan edelleenkään syö kaikkea, monta asiaa on vieläkin, joita en suostu uudelleen edes maistamaan. En ymmärrä miksi pitäisi syödä jotakin, joka maistuu omassa suussa pahalle, kun kerta on olemassa monta ruokalajia, joista tykkää?
VastaaPoistaMinulle maailmalle lahtö avasi aikoinaan myös kiinnostuksen maistella uusia juttuja ja se oli hyva asia se. En minakaan syö kaikkea enka suostu edes maistamaan kaikesta epailyttavimpia juttuja mutta moni asia mika maistui minusta pahalle 20 v sitten, onkin nykyisin herkkuani kuten oliivit, valkohomejuusto ja munakoiso.
PoistaKuulostaa kivan monipuoliselta teidän tytön ruokailut. Meidän tyttö on nirso, aina ollut, eikä hevillä maista mitään uutta. Poika taas tähän mennessä on syönyt ihan mitä vain hyvällä halulla. On harmi että täällä ei tytön koulussa ole kouluruokailua, koska sitä kautta voisi muiden mukana innostua olemaan avoimempi kokeilemaan uusia ruokalajeja. Se eittämättä toimii, koska Belgiassa söi sikäläisen koulunsa kouluruokia, joita en voinut kuvitellakaan syövän kotona. Minua kiinnostaisi maistaa tuota börekiä!
VastaaPoistaMeilla tytölla oli 2 vuotena kouluruokailu ja se oli tosi hyva juttu, sen avulla han paasi sisalle siihen porukassa ruokailuun ja söi myöskin paljon sellaista mita kotona ei halunnut. Nyt siirryttyaan koulun yhteyteen esikouluun, lahetamme evaat opettajan vaatiman listan mukaan. Tytöllani on selvasti ennakkoluuloja uusia ruokia kohtaan mutta usein kun maistaa niin se osoittautuukin ihan hyvaksi, se kynnys maistaa on vain korkea.
PoistaMeille on jäänyt Turkin ajoilta lapsille ja nyt myös lapsenlapsille Turkki-jugurtin syöminen ruoan lisukkeena. Alkuun Suomessa oli vain Bulgarian jugurttia, nyt löytyy vaikka minkälaista. Itse en Turkkiin muuttaessani syönyt beyazpeyniriä enkä oliiveja, nyt niitä on koko talven ikävä.
VastaaPoistaIhana kuva lokantasta, tuli vesi kielelle:)
Meilla menee aika paljon jogurttia silla itsekin olen tottunut etta jogurttia pitaa olla monen ruuaan lisukkeena, esim. munakoisoruuat ilman jogurttia eivat maistu yhtaan niin hyvalta. Tuo kuva on muuten Kusadasin keskustan pienesta lokantasta!
PoistaRuoka. Meillä on kai jokaisella siihen ihan valtavan vahva tunneside - halusi tai ei. Jos ei mitään muuta se kumpuaa äidin biologisesta tarpeesta pitää jälkikasvunsa hengissä ja ravita lastaan... tavalla tai toisella ruoka on ikuisuuskysymys ja olen aina kadehtinut niitä lapsiperheissä joissa ruokaan ja syömiseen on onnistuttu säilyttämään tai rakentamaan mutkaton suhtautuminen.
VastaaPoistaMeillä kasvaa kolme lasta jotka altistuu meidän perheen ruokakulttuurille. Silti meillä on kolme erilaista syöjää. Huvittavaa on päästä tekemään kaksostutkimusta, sillä kaksosetkin on keskenään aina olleet erilaisia syöjiä. Ikäkin on toki vaikuttanut kaikilla kolmella.
Me ollaan viimeinkin siinä vaiheessa, jossa jokainen tilaa ravintolassa listalta mitä itse haluaa, ja esimerkkipäivällinen saattaa näyttää jotakuinkin tältä:
1. melkein 9v. esikoistytär tilaa itselleen spagetin liha tai tomaattikastikkeella.
2. toinen 6 1/2 vuotiaista kaksosista tilaa juustohampurilaisen mutta vaihtaa ranskalaiset hedelmiin.
3. se toinen puolikas kaksikosta tilaa savulohta, sushia tai mustekalaa.
Ykkönen on taistellut käytännösä syntymästään erityyppisten syömishäiriöitten kanssa ja ruokavalio on rajallinen.
Kakkonen syö selkeää perusruokaa ja poikkeukset saa ruuan jäämään lautaselle.
Kolmas ei syö sitä mitä kaksi edellistä syö, vaan syö mieluiten vihanneksia, kalaa ja hedelmiä.
Perunaa näistä ei syö yksikään.
Vanhemmat syö mitä tahansa.
Tassa on mielenkiintoinen artikkeli makuasioista, joka varmaan selittaa osittain myös teidan lasten erilaisia mieltymyksia: http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002889163.html
PoistaMun tytar tilasi ennen aina ravintolassa hampurilaisen tai lihapulla mutta nyt onneksi tuo repertuaari on alkanut laajenemaan. Meillakaan peruna ei kuulu tytön suosikkeihin, muussina menee mutta muuten ei juurikaan, ei ole siis perinyt multa sita perunageenia :)
Luin ja mietin ja pohdin ja pohdin ja mietin, ja palasin siihen miksi en enää lue. Kun nää ei mahdu noihin tutkimusten muotteihin vaan elää ihan omaa elämäänsä. Syö sitruunaa ja parsakaalia ja jättää lohen lautaselle, tai syö vaan valkoista ja vaaleanpunaista mausta ja rakenteesta riippumatta.
PoistaLapset on onneksi hyviä syöjiä. Osa lapsista saattaa napsia munakoisot ruuasta ja yksi välttelee sipulia, mutta noin muuten lähes kaikki maistuu. Anoppi on ollut ilahtunut siitä, että lapset syövät myös algerialaista ruokaa. (Aika monelle euroopasta/Amerikasta tulleelle serkulle perinteinen algerialainen ruoka ei tahdo maistua ja kyllä meidänkin lapsille toki kaikista erikoisimmat ruuat on outoja (se mahalaukkukeitto....), mutta perusshorba ja couscous maistuu, vaikkei ehkä ihan lasten lempiruokien joukkoon mahdukaan.)
VastaaPoistaMeillakin tyttö kylla syö minun mittapuun mukaan ihan hyvin tosin osa turkkilaisista ruuista, joita meilla ei ole tehty on outoja. Toisaalta taas syö monenlaisia turkkilaisia ruokia joihin en varmasti olisi itse koskenut lapsena. Tyttö on isansa tavoin lihansyöja joten monet ruuat, joista itse en valita ovatkin hanen herkkua.
Poista