Eka lukukausi suoritettu

Turkissa suurin osa lapsista aloitti kahden viikon talviloman tänään. Kiirehtiessäni töistä todistusten jakoon tytön koululle pohdin, että missä vaiheessa neiti oppi lukemaan ja kirjoittamaan kun tuntui että vasta eka luokka alkoi ja oma toinen vuoteni tarhalla. Jossain vaiheessa se oppi sillä kotona luetaan jo itse helppoja satukirjoja ja todistuksen mukaan kaikki on çok iyi eli erittäin hyvin. Täältä tullaan kevätlukukausi ja uudet haasteet!

Siinä koululle juostessa soitin tutulleni että ota kuvat ellen ehdi nähdä todistusten jakoa ja mietin samalla, että olisi parempi tehdä vähemmin töitä ja olla enemmin läsnä tytön läksyissä ja tarkkailemassa ruokatunnilla kuka lapsista taklaa kenetkin. Voisin opettaa tytölle englantia sen sijaan että opetan sitä vieraille lapsille tai vaikka shakkia, jotta hänen ongelmanratkaisukyky kehittyisi. Ehtisin silittää ne koulupaidatkin ettei niitä tarvitsisi naamioida ryppyisinä villatakin alle. Kouluevääätkin olisivat ehkä mielikuvituksellisempia. Ei tarvitsisi miettiä kuinka järkkäämme tulevat 2 lomaviikkoa kun vanhemmat ovat töissä. Sitten muistan että musta kehkeytyisi aikamoinen hirviömutsi ja että ystävien tukiverkosto auttaa joten tervetuloa vaan loma, kyllä me sut päihitetään.


Kun aloitin puolitoista vuotta sitten tarhalla enkunopena en tiennyt mihin olen ryhtymässä. En pitänyt
koko ajatusta kovin järkevänä, englantia 2-6 vuotiaille joka päivä? Mieli on muuttunut matkan varrella kun olen seurannut kehitystä ja intoa, ne pienten ryhmässä aloittaneet ovat nyt jo isompia ja omaavat monet enkun alkeet, laulavat, hallitsevat helpon sanaston, leikkivät ja mikä tärkeintä, haluavat oppia lisää! Opettaja, mikä on englanniksi maapallo, tulivuori tai lumihiutale? Opettaja Good morning, how are you? I'm fine, thank you! Olen pakahtua ylpeydestä kun lapset kajauttavat upeasti ulkoa laulun, näissä ikäryhmissä ei vielä hävetä meneekö kaikki juuri nuotilleen vaan tärkeintä on osallistuminen.

 
Tytön eka luokka on sujunut yllättävän helposti, odotin nimittäin kasapäin läksyjä ja hurjia tilanteita. Kumpiakaan ei ole näkynyt ja kaikesta on selvitty kiitos ihanan viisaan opettajan ja auttavien tuttavien. Tykkään paikallisesta sinif anne -järjestelmästä eli luokalle on valittu 2 luokan äitiä, joille lapset voivat kertoa huolensa ja jotka auttavat jogurttipurkin avaamisessa ja seurailevat ruokatunnilla ettei kukaan tökkää naapuria muovihaarukalla niskaan. Tytön parhaimman luokkakaverin äidin kanssa olemme solmineet YYA-sopimuksen ja voin luottaa että tyttö ei jää pihalle pyörimään yksin jos jostain syystä myöhästyn. Joskus olen huomannut huolen takovan takaraivossa kun olen jättänyt neidin aamulla koululle, pärjääkö se varmasti, meneeköhän eväsboksissa porkkanat ja pähkinät ihan sekaisin kun laukku heiluu ja jyrääkö se luokan isokokoinen kiusankappale pienemmät alleen, onko se 6-vuotiaana hieman pieni noin kovaan mankeliin? Turkkilainen valtion koulu on aika erilainen kuin se, mitä ystävieni lapset käyvät Suomessa mutta ei se ehkä olekaan niin kamala kuin kuvittelin.

Työstän nyt kolmansia toikkareitani omille oppilailleni tarhalle, luulen että arviointini noudattelee aika samaa linjaa kuin tyttöni opettajani, yritän löytää lapsille mahdollisimman paljon very good kohtia, ihan kuten tytön oma opettajakin. Vastuuni on vain vähäisempi, lukemaan ja kirjoittamaan opettaminen on toisenlainen työ kuin enkun alkeet tarhassa. Enkun alkeet ovat monille vanhemmille tärkeä asia sillä monet haaveilevat lapsen opiskelevan jossain vaiheessa ulkomailla ja monien vanhempien oma enkun kielen taito riittää vain hyvän päivän toivotuksiin. Turkissa onkin puhuttu viime aikoina paljon enkun kielen laaduttomasta opetuksesta ja samaan hengenvetoon vieraan kielen opetuksen tärkeydestä jo varhaiskasvatuksen piirissä.


En oikeastaan tiennyt millaisen toikkarin tyttö saa ihan oikeassa ekan lukukauden lopuksi. Aiemmat esikoulun todistukset olivat kehitysraportteja, jotka oli aina kirjoitettu positiiviseen sävyyn eri kehittymisen aluet lueteltuina. Nyt saatu todistus sisälsi kohdat turkin kieli, matematiikka, elämänkatsomustieto, musiikki ja rivin käyttäytymisen lauseita. Onneksi ei siis numeroita, joita voidaan ilmeisesti odotella vasta alakoulun viimeisellä luokalla. Toikkarin mukana lapset saivat tehtäväkirjan ja muistutuksen verestää lukemista myös lomalla.


Turkkilaisessa koulumaailmassa yksi itselleni vieras piirre on kova kilpailu, joka näkyy niin yksityisellä kuin valtion puolellakin. Lapset koulitaan usein jo kotona loistamaan ja näkymään, omat ei ole tärkeintä olla paras -jutut eivät tunnu istuvan tähän maailmaan sillä monen mielestä se on tärkeintä. Nyt kun tyttö on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan, tuntuu tuo urakka seuraavalta, onneksi sillä on isä, jolle on itseäni luontaisempaa kehua, kehua ja kehua. Omissa opetusryhmissänikin ne kilpailunhaluisimmat näkyvät ja vaikka kuinka yritän piipittää ettei tämä ole kilpailu, tuntuu se sellaiseksi useimmiten kehittyvän. Suomalaiselle minulle vahva kilpailuun kannustus on vierasta mutta turkkilaisessa yhteiskunnassa se on usein elinehto. Lisäsin mielessäni tytön todistuksen listaan lisälauseen pärjännyt suomalaisen äidin kasvattamaksi cok iyi turkkilaisessa koulumaailmassa.


Eilen paistoi aurinko ja Izmiriä piinanneiden tulvien jäljet oli siivottu pois. Istuimme ystävien ja lasten kera terassilla kahvilla sillä lukukauden traditioihin kuuluu toikkarilahjan ostaminen. Lahjat oli hankittu ja huokasimme pienesti. Sain ratkottua kavereideni kanssa jo ekan viikon tytön lomasuunnitelmat joten kahvi maistui tosi hyvältä, tyttö pääsee parina päivänä verestelemään enkun kielen taitoja mukaani töihin mutta sen lisäksi on luvassa leikkiä, leffaa ja teatteria sekä aimoannos kavereiden lasten luona kyläilyä. Toivottavasti myös aurinkoa ja paljon yhteistä aikaa ilman läksyjä ja kiireitä.