Kävelevä kebap
Viikonloppuna facebookin feedissä levisi turkkilaisia naurattunut meemi, joka naurun ohessa saattoi osalle tuntua myös vakavampana pistoksena sydänalassa. ' Et näytä ollenkaan turkkilaiselta!' - Miltä minun kuuluisi näyttää? Kävelevältä kebapilta?' . Olen kuullut lukemattomilta ulkomailla olleilta turkkilaisilta, turisimin parissa työskennelleiltä ja kansainvälisissä firmoissa työtä tehneiltä samaa. Tasaisin väliajoin ulkomaalaisilla on tapana kertoa heille positiiviseen sävyyn , etteivät he näytä turkkilaisilta. Enemmin meikäläisiltä, eli eurooppalaisilta, näyttävä turkkilainen on helpommin hyväksyttävä nakki kuin kebappi.
Turkin tunnetuin tuote maailmalla eli kebap tuli itselleni tutuksi kun kotikaupunkiini Lappeenrantaan avattiin ensimmäinen kebapravintola 80-luvun puolivälissä. Haarukoimme tuota ihmeellisen eksoottista kebapia ranskalaisilla ja tomaattikastikkeella ihmeissämme, salaattipöydästä haettiin tulisia purkkibibereitä. Turkkilainen kulttuuri oli tässä, ja sen levittäjiä suurimmaksi osaksi maan itäosista saapuneet kurdit, joita myös vuoristoturkkilaisiksi on kutsuttu sen ajan matkaoppaissa.
Viime viikolla puhe kääntyi Turkin eri heimoihin ystäväni lapsen synttäreillä. Illan isäntä kuuluu Turkin arabeihin, ja on kotoisin Syyrin rajalta Hataysta. Yksi illan vieraista taas on Adanasta, ja huomattavan tumma. Kolmas keskusteluun osallistunut oli syntyperäinen izmiriläinen, pitkä ja ristiriverinen. He kaikki kertoivat havainnoivansa jatkuvasti uusien tuttavuuksien kanssa ulkoisia ominaisuuksia, puhetapaa ja murretta. Ne kertovat asuinalueesta ja kulttuurista, vaikka toisaalta jokaisen näiden kolmen eri olosuhteista lähteneen nykyinen elinpiiri on muodostonut toista vastaavaksi. Jokainen heistä oli myös tietoinen siitä, millaisena Turkki näyttytyy usein ulkomailla, eikä ketään yllätä, että usean suomalaisen näkemys turkkilaisista perustuu kebapravintoloiden varaan. Se on Antalya, kebap, basaarit, aurinko, islam ja ulkoisesti Eurooppaan muuttaneiden siirtolaisten habitus.
Kebapista puheen ollen kukaan synttärivieraista ei ollut syönyt kyseistä herkkua kuukausiin, joku jopa vuosiin. Hataysta kotoisin oleva turkkilainen kertoi, kuinka pettynyt oli työmatkallaan Pietarissa illan ravintolavalinnasta. Hän kertoi haaveilleensa ihanan rasvaisista saslikivartaista, borssikeitosta, votkasnapseista ja muista venäläisen ruokakulttuurin tarjonnasta. Turkkilaisryhmää varten yhteistyökumppanit olivat kuitenkin etsineet kaupungin mahdollisesti ainoan halal-ravintolan, jossa ei tarjoiltu possua eikä alkoholia. Mikä pettymys, vaahtosi tuttavani. Millaisiksi meidät oikein kuvitellaan?
Lapsuuteni 80-luvulla kaikki tuntemani ihmiset asuivat samanlaisissa taloissa, kävivät kirkossa häissä ja hautajaisissa ja lensivät kerran vuodessa Välimerelle tai telttailemaan Norjaan ja Ruotsiin. Kävimme samoja kouluja, ja näytimme samoilta. Söimme lauantaisin keitettyjä nakkeja ja kävimme lauantaisaunassa kuten kaikki muutkin. Turkkilaisten maailma taas rakentuu alusta asti oletukseen, että maailmanjärjestyksen ylläpitävä voima on riippuu vastavoimista. Kävelevistä kebapeista, ateisteista, possunsyöjistä, himouskovaisista ja viiksivalluista. Tuo vartaassa killuva lihaköntti muuntautui matkalla Turkista eurooppalaiseen asuun, lampaanliha muuttui jauhelihaksi ja valmistustapa tehdastuotannoksi.
Onko turkkilaisen stereotypia kävelevä kebap vai joku muu?
Turkin tunnetuin tuote maailmalla eli kebap tuli itselleni tutuksi kun kotikaupunkiini Lappeenrantaan avattiin ensimmäinen kebapravintola 80-luvun puolivälissä. Haarukoimme tuota ihmeellisen eksoottista kebapia ranskalaisilla ja tomaattikastikkeella ihmeissämme, salaattipöydästä haettiin tulisia purkkibibereitä. Turkkilainen kulttuuri oli tässä, ja sen levittäjiä suurimmaksi osaksi maan itäosista saapuneet kurdit, joita myös vuoristoturkkilaisiksi on kutsuttu sen ajan matkaoppaissa.
Viime viikolla puhe kääntyi Turkin eri heimoihin ystäväni lapsen synttäreillä. Illan isäntä kuuluu Turkin arabeihin, ja on kotoisin Syyrin rajalta Hataysta. Yksi illan vieraista taas on Adanasta, ja huomattavan tumma. Kolmas keskusteluun osallistunut oli syntyperäinen izmiriläinen, pitkä ja ristiriverinen. He kaikki kertoivat havainnoivansa jatkuvasti uusien tuttavuuksien kanssa ulkoisia ominaisuuksia, puhetapaa ja murretta. Ne kertovat asuinalueesta ja kulttuurista, vaikka toisaalta jokaisen näiden kolmen eri olosuhteista lähteneen nykyinen elinpiiri on muodostonut toista vastaavaksi. Jokainen heistä oli myös tietoinen siitä, millaisena Turkki näyttytyy usein ulkomailla, eikä ketään yllätä, että usean suomalaisen näkemys turkkilaisista perustuu kebapravintoloiden varaan. Se on Antalya, kebap, basaarit, aurinko, islam ja ulkoisesti Eurooppaan muuttaneiden siirtolaisten habitus.
Kebapista puheen ollen kukaan synttärivieraista ei ollut syönyt kyseistä herkkua kuukausiin, joku jopa vuosiin. Hataysta kotoisin oleva turkkilainen kertoi, kuinka pettynyt oli työmatkallaan Pietarissa illan ravintolavalinnasta. Hän kertoi haaveilleensa ihanan rasvaisista saslikivartaista, borssikeitosta, votkasnapseista ja muista venäläisen ruokakulttuurin tarjonnasta. Turkkilaisryhmää varten yhteistyökumppanit olivat kuitenkin etsineet kaupungin mahdollisesti ainoan halal-ravintolan, jossa ei tarjoiltu possua eikä alkoholia. Mikä pettymys, vaahtosi tuttavani. Millaisiksi meidät oikein kuvitellaan?
Lapsuuteni 80-luvulla kaikki tuntemani ihmiset asuivat samanlaisissa taloissa, kävivät kirkossa häissä ja hautajaisissa ja lensivät kerran vuodessa Välimerelle tai telttailemaan Norjaan ja Ruotsiin. Kävimme samoja kouluja, ja näytimme samoilta. Söimme lauantaisin keitettyjä nakkeja ja kävimme lauantaisaunassa kuten kaikki muutkin. Turkkilaisten maailma taas rakentuu alusta asti oletukseen, että maailmanjärjestyksen ylläpitävä voima on riippuu vastavoimista. Kävelevistä kebapeista, ateisteista, possunsyöjistä, himouskovaisista ja viiksivalluista. Tuo vartaassa killuva lihaköntti muuntautui matkalla Turkista eurooppalaiseen asuun, lampaanliha muuttui jauhelihaksi ja valmistustapa tehdastuotannoksi.
Minulle turkkilaisen stereotypia on innokas kauppamies :D
VastaaPoistaTätä stereotypiaa vahvistaa matkailukokemukseni Turkista, bisneskokemukseni turkkilaisten kanssa sekä turkkilaiset Suomessa. Ollaan ihmetelty turkkilaista parturia, joka on päättänyt todella tarmokkaasti hankkia itselleen asiakaskunnan: en ole vastaavaan kuponkiviidakkoon törmännyt kohta pariinkymmeneen vuoteen. Ei sillä, ihan fiksu on sekin kampanja, että tuo kaverisi parturiin niin saa oman leikkuun tarjoushintaan :)
Innokkaita kauppamiehiä näkee ehkä eniten turistikohteiden basaareissa mutta kyllä ihan bisnesmaailmassakin varmasti. Kaupanteolla on pitkä historia silkkitien varrella, ja Turkissa yritteliäisyys ja viekkaus kaupanteossa on arvostettu asia. Musta tuntuu, että lähes jokainen paikallinen haluaisia ryhtyä yksityisyrittäjäksi ja olla oman itsensä herra joten ei varmasti ole kovin kaukana totuudesta tämä stereotypia.
PoistaHih, kävelevä kepap;D Minä kun olen aina ollut historiasta kiinnostunut niin olen ollut tietoinen etteivät turkkilaiset ole täysin homogeeninen kansa , mutta sehän tekee kaiken paljon mielenkiintoisammaksi.
VastaaPoistaNiin se on, että ovat hyvin heterogeeninen kansa jo historian pohjalta, ovat itse asiasta varsin tietoisia mutta ainakin itselle asiaa on joutunut todella aina muistuttamaan itselle. Se tekee maasta mielenkiintoisen mutta asukkaille se asettaa toisinaan todella suuria haasteita kun jokaisella tuntuu olevan hieman erilainen Turkki ajatuksissa.
PoistaMinulla ei ole minkäänlaista stereotyyppistä kuvaa turkkilaisista, kun en erota näön perusteella heitä edes kurdeista, kreikkalaisista, italialaisista, espanjalaisista, juutalaisista tai muista Välimeren ranzojen asukkaista tai arabikansojen ihmisistä., hädin tuskin intialaisistakaan. Joku väitää tuntevansa jopa suomalaisen missä tahansa (huonosta) vaatetuksesta , varsinkin kuulemma "persjalkaiset " naiset, mutta epäilen sitäkin vain ilkeiksi puheiksi. Täällä Saksassa on niin monen näköisiä ihmisiä, että en ymmärrä miten joku muka osaa jakaa heitä kansallisuuslokeroihin. Täältä provinssikaupungista puuttuvat vain rikkaan näköiset ja muotikuvia jäljittelevät "tyylikkäät" ihmiset. Kun kuljen raitiovaunussa, totean jopa rakstavani näitä kaiken maailman työläiskanssaihmisiäni, " rumia" kuten poikani totesi. Kauniit pitää lähteä katsomaan muualta.
VastaaPoistaIhan sama juttu, että mitä kauemmin olen täällä, sen vaikeammaksi käy turkkilaisten erottaminen muista alueen kansoista. Aika vaikeaa se onkin, koska eri kulmilla maata paikalliset ovat usein sekoittuneet lähivaltioiden kansoihin historian saatossa. Ollessani oppaana tunnistin kyllä suomalaiset, ei ainoastaan ulkonäöstä vaan enemminkin kehonkielestä.
PoistaMinulle turkkilaisen stereotypia on joko - kuten Kepposkallekin - yli-innokas kauppamies tai sitten rantakohteissa vaaleita turistinaisia vokotteleva sliipattu nuorukainen. Tämä johtuu ehkä siitä, että näistä kummastakin on omakohtaista kokemusta. :-D (Ja paljon muusta ei sitten olekaan). Tiedän kuitenkin, että stereotypiani on kaukana todellisuudesta, joten en oikeasti ajattele kaikkien turkkilaisten miesten kuuluvan jompaankumpaan kategoriaan. ;-)
VastaaPoistaNuo molemmat tyypit tulee varmasti lomakohteissa tutuiksi. En ole käynyt ihan kunnon turkkilaisessa lomapaikassa, jossa olisi siis kunnon turistibasaari kauppiaineen ja rantapoikineen kymmeneen vuoteen mutta tarkoitus olisi mennä verestämään muistoja :D
PoistaEn erota minkään maalaisia toisitaan, kuin vain aniharvoin, eikä sitä tule edes ajatelleeksikaan. On tullut kierrettyä maailmaa. Minun mielimaitani ovat Oman, Marokko, Tanska ja Norja. Olinpa sitten Tukholmassa tai Roomassa niin nään ihmiset vain yhtenä laumana, jossa on erilaisia yksilöitä.
VastaaPoistaMinun kokemukset turkkilaisista on 80-luvun päiväkodista ja alakoulusta. Ensimmäisen kebabin söin Jerusalem kebabissa, ja niitä on useampiakin Tukhomassa. Sitten luulin kauan että kebab tulee Iranista. Turkkilainen leipä jota olin saanut maistaa päiväkodissa oli ohut ruokalautasen kokoinen siivu, jonka pääelle oli laitettu juustoa ja sitten paistettu sähköpannulla. Se oli mahtavan hyvää. Opin myös unkarilaisilta valmitamaan täytettyjä paprikoita tomaattikastikkeessa. Kunnes joku sanoi että unkarilaiset ovat saaneet monta ruokalajia turkkilaisilta ja tämä oli yksi niistä. Täytetyistä paprikoista tuli minun lempiruokani ja vieläkin tykkään että turkkilainen ruoka on mailman parasta. Unkarin ja turkin kielet kuullostaa samanlaisilta. En erota niitä helposti toisistaan. Eräs ruotsalainen kuningas toi Turkista kaalikääryleet Ruotsiin.
On jäänyt mieleen ne kerrat kun tarhan pedagokit ja alakolun opettajat komensivat turkkilaisia vanhempia. Muistan vieläkin kuinka he sanoivat napakasti että luokassa on muittenkin lapsia eikä vain teidän. Irakilaiset vanhemmat saivat saman huomautuksen. Juuri tuo huomionhakuisuus vaikutti yleiseltä turkkilaisten ja irakilaisten vanhempian keskuudessa.Tukholman alueilla saattaa olla lapsia vähintäin 60 eri maasta. Roomassa melkein samoin.
Muistan myös kuinka eräs ruotsalainen äiti juoksi itkien perässäni kun olin päässyt ulos päiväkodista ja hän kertoi kuinka turkkilainen äiti vetää hänen tytärtään korvasta. Itse en olisi reakoinut noin vahvasti korvasta vetämiseen vaan huomauttanut kyseiselle äidille ja sanonut että Ruotsissa ei pidetä siitä että aikuiset koskettelee ketään.
En henkilökohtaisesti ole kokenut kulttuurikonflikteja. Olen niin tottunut siihen että ihmiset ovat erilaisia vaikka olisivat samassa maassa syntyneet ja kasvaneet. Minua ei häiritse erilaisuus tai erilaiset tavat ja tottumukset. En edes yleensä kiinnitä huomiotakaan.
Voin jotenkin kuvitella tuon tarhamenon, sillä turkkilaisilla vanhemmilla on edelleen tapana pyrkiä vaikuttamaan lasten asemaan koulussa joskus hieman epämääräisin keinoin. Johtuu varmaan siitä, että turkkilaisen yhteiskunnan monet alueet on kuin taistelutanner ja ovat tottuneet pitämään puoliaan hanakasti. Pohjoismaissa tälläinen ei varmasti sovi, ja se vaikuttaa hyökkäävältä. Kun elää noinkin rikkaassa kulttuuriympäristössä, tottuu varmasti kaikkeen, se on aikamoinen taito. Tuli mieleen noista ruokajutuista, että eikö ne ruotsalaiset lihapullatkin lopulta saapuneet sinne Turkista ja se taisi olla ihan isomman otsikoinnin aihe viime vuonna lehdissä. Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi!
PoistaOnhan minulla jo ikääkin (ja kokemusta), joten ei ihme että olen sopeutunut ja aina elänyt kaupunkioloissa ihmislaumojen keskellä.
PoistaTaidat olla oikeassa lihapullien historiasta. Amerikkalaiset puhuvat lihapullista aina "swedish meatballs" nimellä. Viitannee Ikean lihapulliin.
En ole käynyt Turkissa, ikävä kyllä, mutta tykkään erittäin paljon turkkilaisesta ruuasta. Täällähän varsinkin turkkilaisilla ja puolalaisilla on omat ruokatavaramyymälänsä.
Eka kokemus kebabista/turkkilaisista Tukholmassa v.1985 muistaakseni! Samana tai seuraavana vuonna sai jonkinlaisen kebabin eräässä kahvilassa kotikaupungissa, jossa ei kyllä ollut yhtään ulkomaalaista työntekijää ja vanhempi rouva oli todella huolissaan tuliko ruuasta liian tulinen! Ei todellakaan!! Oletin silloin, että kaikilla turkkilaisilla miehillä on aina joka paikassa, säästä huolimatta pukutakki- ja housut, kauluspaita ja neulepusero. Interrail-matkalla (-87) Istanbulissa, ihmettelin miten länsimaisesti varsinkin nuoret naiset pukeutuivat. Siksi olin aika yllättänyt kun minua päin naiset sylkivät jossain puistossa . Olin omasta mielestäni ihan asiallisesti pukeutunut, pelasimme kyllä korttia muistaakseni. Englantia ei puhunut kukaan, mutta hyvin tuli asiat toimitettua kumminkin. Jännitti kovasti hostellissa, että saisimmeko saman huoneen kun ei oltu mieheni kanssa silloin naimisissa. Oli ennakkotieto, että ei onnistu. Ei siinäkään mitään ongelmaa. Mies meinasi, että johtui siitä kun oltiin jo vähän "iäkkäämpiä". Istanbul oli niin iso kaupunki, näki paljon monenlaisia ihmisiä. Kalastajien ja meidän oletuksen mukaan "maalaisten" köyhyys vrt. bisnesmiesten/naisten rikkaus/yltäkylläisyys oli jotenkin niin räikeä. Suomessa ei näy katukuvassa juurikaan eroa. Miten lie nykypäivänä?
VastaaPoistaKyllä elintasoerot näkyvät edelleen Turkissa, mutta suhtautuminen ulkomaalaisiin on varmasti erilaista eikä ulkkista enää tuijoteta enkä muista kenenkään koskaan sylkeneen päälle. Tuo eriarvoisuus pistää meille suomalaisille silmiin, ja tutkkilaisille se on osa arkea.
PoistaHei! Saanko laittaa sinulle sähköpostia? Olen hakeutumassa Turkkiin töihin ja tarvitsisin ulkopuoliselta faktatietoa lainsäädännöstä käytännönjärjestelyjen suhteen. :) Mikä on sähköpostiosoitteesi?
VastaaPoista