Bulgursalaatti Kısır

Tämä kesä alkoi erittäin helteisesti kun kesäkuun lopussa mittarit lähentelivät päivisin +40 astetta. Kesäisin ei maistu uuniruoka, ja moni lempiruoka saa odotella syksyn viileyttä. Yksi helpoimpia ja maukkaimpia tarjottavia on bulgursalaatti, jota voi muunnella kaapin sisällön mukaan. Salaatti on raikas ja siihen saa tarvittaessa tulisuutta maustamalla. Kısır on yleinen tarjottava turkkilaisilla lasten synttäreillä, vierasvarana ja sen kanssa voi tarjotaan monenlaista kuten viininlehtikääryleitä ja börekiä.

Turkin torit toimivat aika loistavina innoittajina vihannesruokiin, ja vaikka inflaatio on nostanut hintoja rajusti viime aikoina, saa markkinoilta edelleen pussit täyteen satotuotteita melko edulliseen hintaan. Markkinoille suunnatessa on pakko tehdä jonkunlainen lista, tai muuten päätyy herkästi ostelemaan sitä sun tätä houkuttelevaa.



Kısır -bulgursalaatti
  • 3 dl hienoa bulguria
  • 2.5 dl kuumaa vettä
  • 3 rkl tomaattipyreetä
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 tl chilirouhetta 
  • 1 tl suolaa
  • 2 sitruunan mehu
  • 0,5 dl granaattiomenauutetta
  • 1 iso tomaatti kuorittuna ja pieneksi pilkottuna 
  • 3 suolakurkkua pieneksi pilkottuna
  • puoli nippua tuoretta minttua hienonnettuna 
  • puoli nippua tuoretta persiljaa hienonnettuna
  • 6 kevätsipulin vartta pilkottuna pieniksi 

Chiliä voi laittaa enemminkin maun mukaan, ja ellei granaattiomenanuutetta ole tarjolla, voi sen korvata mehulla tai jättää pois. Ehkäpä liraus rypäle-etikkaa tai omenaviinietikkaa sopisi myös korvikkeeksi.

Vihanneksia ja yrttejä voi vaihdella mielen mukaan esimerkiksi paprikaan, tuoreeseen kurkkuun tai punakaaliin. Tulisuutta salaattiin saa myös käyttämällä paprikapyreetä tomaatin kanssa sekaisin.

1. Kaada bulgurit kippoon ja lämmitä vesi. Kaada vesi sekaan ja laita kipon päälle kansi tai kelmu. Anna bulgurien kypsyä kannen alla hetken aikaa ja hienonna sillä aikaa vihannekset ja yrtit.



2. Kaada bulgureiden sekaan oliiviöljy ja pyree, sekoita hyvin. Lisää sitruunanmehu, chilirouhe, suola ja granaattiomenauute. Lisää lopuksi tomaatit, suolakurkut, yrtit ja sipulit ja sekoita.

3. Tarjoile salaatinlehtien, sitruunalohkojen ja vihannesten kanssa. Kısırin voi muotoilla pienissä kipoissa keoksi lautaselle.

Afiyet olsun!

Kommentit

  1. Kisir kuuluu meidän ruokapöytään etenkin vieraiden tullessa ja juhlissa. Helppo tehdä ja maistuu useimmiten kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisir on ihanaa, ja varsinkin kesällä se maistuu hyvin helteistä huolimatta.

      Poista
  2. Herkullisen kuuloinen salaatti! Muistuttaa minusta vähän tabboulehia. Miepä laitan tämän muistiin, kiitosta paljon. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samanlainen on kuin tabbouleh ja tästäkin on lukuisia eri versioita.

      Poista
  3. Nam, hyvää ja raikasta, Vähän samantapaista salaattia teen itsekin, mm, quinoalla, mutta tuo suolakurkun lisäys on sellaista mitä en ole niissä kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolakurkkua moni tarjoilee Kisirin kanssa mutta minusta se sopii hyvin salaatin sekaankin.

      Poista
  4. Hei, luotto yksilöiden välillä on rahoitustapahtuma, jolla lainataan rahaa suoraan ihmisiltä ilman pankin väliintuloa. Suurimman osan ajasta se tehdään perhe- tai ystävällisessä ympäristössä. Mutta viime aikoina voit lainata muukalaiselta. Olen valmis tarjoamaan lainoja kenelle tahansa, jolla on mahdollisuus maksaa se takaisin ilman huolta. Odotan innolla tekemistäni kanssasi, jos tarvitset todella luottoa ja jos se on hyvää.

    Sähköposti: ( simondurochefort@gmail.com )

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit