Lumi yllätti Ankaran

Jo viikkoja on odotettu lunta ja ihmetelty lämmintä talvea. Vihdoin viikonloppuna säätiedotuksessa luvattiin lumisateiden alkavan sunnuntaina ja jatkuvan ainakin viikon, maanantaina lumivaippa peitti Ankaran ja tänä aamuna pihallakin oli jo lumiukon verran kinoksia. Hytisimme miehen kanssa tovin kuntosalin omistajaa odotellessa, sanoin että taatusti syyttää myöhästymisestään lunta, niin tekikin, auton puhdistukseen ja muutaman kinoksen siirtämiseen kun oli kulunut ylimääräistä aikaa. Vein samalla reissulla tytön toppatakin pesulaan, takin palautuspäivä jäi hieman epäselväksi, pesulan rouva ei tiennyt kulkevatko kuljetukset pesulalle vai eivätkö, lumen vuoksi tietenkin.

Ulkosuomalainen äiti ja tytteli menossa lounaalle

Keli on ihan hyvä, lunta satelee hiljalleen, maa on valkoinen ja pakkastakin sopivasti hiihtolenkkiä varten. Tytön kanssa hyppäsimme toppiksiin ja pihalle jo eilen illalla kun lunta alkoi pyryttää, koira pörräsi kuono lumessa kissoja lennättäen. Kaupungin liikenne on ollut sekaisin jo eilen, moni on jäänyt kotimatkalla tunneiksi ruuhkiin junnaamaan. Bussit ja dolmukset ovat jättäneet vuoroja ajamatta, osa on Ankara mäkisillä tieosuuksilla jumissa, osa jättänyt lähtemättä liikenteeseen, moni on odottanut kyytiä kotiin turhaan. Takseille on käynyt kuten busseillekin ja ne jotka liikkuvat ovat jatkuvasti varattuja. Ainakin yksi pitkänmatkan bussi on kierähtänyt kyljelleen ja peltikolareita on varmasti joka puolelle kaupunkia.




Monilla ei ole kunnollisia talvivaatteita vaan yhdistellään syys- ja kevätvaatteet kerrastoiksi, kaulaliina naaman eteen ja neulottuja tumppuja ja sukkia päällekkäin, kunnollisia ulkoiluvaatteita saa urheiluliikkeistä mutta mieheni on aina onnessaan kun pääsee Suomeen hypistelemään tuulipukuja ja ulkoiluvarusteita citymarketin vaateosastolle.


Olimme tänään ulkona lounaalla ja myöhemmin vielä koiralenkillä, teitä on suolattu ja ajotiet ovat pelkkää ruskeaa mössöä, aurinkoa ei näy mutta valkea lumi kirkastaa kaupunkia. Joka toinen tuttu oli onnessaan lumesta sillä se tappaa mikrobit, nuo tautikammoisten turkkilaisten suurimmat viholliset. Vihannesten ja kalan hinta on nousussa kelien vuoksi, tomaattien hinta on se minkä mukaan moni arvioi ruuan hinnan kehitystä, sunnuntaina niiden kilohinta lähenteli jo kahta euroa. Tämä talvi alkoi melko köykäisellä kelillä, edessä on varmasti lumipyryjen huiput jolloin liikkuminen onnistuu vain jalan jos jaksaa kinoksissa taapertaa.

Kotimatkalla neiti otti alle jalat

Kommentit

  1. Olispa täällä minun alueellanikin lunta ,edes yhden päivän ajan. Jostain syystä näin vain viimeisen kuvan;pikkuneidillä oli varmaan kivaa leikkiä lumessa:)

    VastaaPoista
  2. Yksi ihana asia Ankarassa on kylla selkeammat vuodenajat verrattuna rannikolle, onkohan muilla sama ongelma kuvien kanssa?!!

    VastaaPoista
  3. Kiva että sinnekkin tuli lumi,lapsillehan se on aina suuri ilo! En ehtinyt kommentoimaa viime postaustasi.Mun mieheni tulee yhdestä noista isommista kylistä joitten läpi varmaan olet ajanut.Kesäsin kun olemme siellä kylä vilisee saksalaisia,ruotsalaisia ja joskus näkee jopa suomalaisen auton.Sieltä kylältä lähti 60-70 luvulla monta perhettä Eurooppaan joka huusi työvoimaa.Juuri sen takia minun vanhempanikin ruotsiin lähti suomesta.Jos joskus kesällä ajat etelään päin, tervetuloa kahville!
    Noita rannikonromeoita olen tavannut täällä kaksi. Kummatkin avioliitot jäi lyhyeen,sääli kuitenkin kun kummassakin liitossa tuli lapsia.

    VastaaPoista
  4. Anomyymi: Joo kylla on mukavaa kun on lunta ja tanaan oli oikein kunnon aurinkoinen talvipaiva, loppu viikosta tosin taitaa lumet jo sulaa. Itsekin olen nahnyt varsinkin saksalaisia ja hollantilaisia autoja monesti naiden kylien lahella. Kiitos kahvikutsusta! Joo kylla nailla rannikon romeoilla taitaa monesti olla muut intressit kuin pysyva parisuhde. Kiva kun kommentoit, laita nimimerkki vaikka ensi kerran niin tiedan kuka on kukin anonyymi, mukavaa tammikuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Tänään oli sitten lunta täälläkin ,tosin ei täällä minun nurkillani mutta Jerusalemissa ja pohjoisen kaupungeissa.

    VastaaPoista
  6. Yaelian: Onko siella teidan kulmilla koskaan satanut lunta? Taalla ei rannikolla sada juuri ikina mutta viime talvena taisi lansirannikolle tulla ainakin kerran lunta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit