Eka toikkari

Tänään alkoi lukukausien välinen loma Turkin koululaisille, niin myös tytölle tarhasta. Tarhalle saavuttiin tänään mekoissa, slipareisssa ja vähän siistimmissä, niin vanhemmat kuin lapsetkin. Tyttö tarhakavereidensa kanssa oli tohkeissaan saadessaan esittää lauluja ja muutamat leikit opettajansa johdolla vanhemmille. Ensimmäisenä laulettiin tietenkin Minä tykkään Atatürkistä. Suupielissä nyki. Saimme ensimmäisen todistuksen opettajan kauniisti askartelemassa paketissa ja kansiollisen syyslukukauden tuotoksia, piirustuksia ja askarteluja ihmeteltäväksi.

Tytöllä on ensimmäinen selvä ihailija, poika ei tiennyt kummalla puolella tyttöä istuisi tänään. Opettajalle tarkoitetut kukatkin poika halusi antaa tytölle, tyttö huokaili jo hieman rasittuneena puolelta toiselle juoksevan veijarin touhuille. Viime viikkoina matka tarhalta läheiselle metroasemalle, josta poika suuntaa kotiin, on ollut melkoista esitystä. Poika juoksee, hyppii ja taiteilee, eikö tyttö huomaa miten hauska hän on? No huomaa se, poika on kuulemma todella hassu. Voi niitä jäähyväisiä kahden viikon lomalle lähdön edellä. Miehet.

Ekan jakson aikana tarhassa tyttö on oppinut paljon. Ravintolassa tai kahvilassa ruokaileminen ja rauhoittuminen käy sujuvasti, turkin kieli on parantunut huimasti, askarteluun ja touhuiluun on tullut uudenlaista tuotteliaisuutta ja keskittymistä. Kiitos ihanan rouva Aydanin, jolla on selkeästi oikeanlainen ote ryhmäänsä, joka muodostuu taidoiltaan ja lähtökohdiltaan erilaisista lapsista.

Ensimmäiset neitien väliset välienselvittelytkin on jo koettu. Ben seni sevmiyorum eli en tykkää sinusta on koettu puolin ja toisin, tänään on leikitty tuon kanssa ja huomenna taas käännetty selkä. Muutamassa kodissa on keskusteltu meidän lisäksi vakavasti,  miten ikävältä tuntuvat pienet, ikävät sanat. Naiset.

Tytön tarhasta on tullut osa päivääni. Sinne on kiva mennä ja rupatella hetki muiden lasten vanhempien kanssa, osan kanssa ollaan tutustuttu paremminkin.  Kerrotaan jos huolestuttaa tai soitetaan illalla jos ollaan ihan ymmällä, mitä tarhaan on tarkoitus tuoda seuraavana päivänä. Monia asioita toimitetaan yhdessä ja apua saa ihan kyselemättä. Parasta on ollut se, ettei ulkomaalaisuuteni ole ollut millään tavoin negatiivinen asia, päinvastoin. Olen ihan kuin muutkin äidit, kysymysten, väsymyksen ja ilojeni kera. Opettajat ovat valtiontarhoissa toisinaan aika kiireisiä, toiset opettajat ovat kireämpiä kuin toiset, toisilla on selvästi innostus työhön, toisilla ei niinkään. Onni on olla siinä porukossa, jossa innostusta piisaa.

Itselläni ei ole vertailukohtaa muihin tarhoihin tai muihin maihin mutta tähän mennessä kaikki on ollut positiivista, perheen panostus tarhaankin on tullut jo rutiiniksi. Jokaiselle päivälle on jotain, toisinaan pelkkä appelsiini joskus hieman vaativampi askartelu. Se, että tyttö on lähtenyt jokaisena aamuna reppu heiluen, innolla kohti uutta on paras mittari siellä viihtymisestä. Itse suuntaan rauhallisin mielin aamupäiväksi omiin askareisiini ja olen luottavaisin mielin. Yksityisellä sektorilla resurssit olisivat toki paremmat ruuan laadun, ohjelman ja tilojen suhteen mutta meille valtion tarha on ollut hyvä ratkaisu, kaikkensa antava opettaja, laaja kirjo erilaisia lapsia, paljon tekemistä ja toimintaa sekä uusien taitojen oppimista.

Tunnelma oli tänään kuin aikoinaan itsellä koulujen loppuessa toukokuun vikana Suomessa, aurinko paistoi, linnut lauloivat ja joka puolella parveili lapsia vanhempien kanssa, me herkuttelimme paikallisella makkaraleivällä kumrulla ja tyttö sai valita lelun kaupasta. Nyt lomalle!

Mieltä lämmitti ihana meili, jossa muistuteltiinkin hieman resepteistä. Muutama ruokajuttu ja resepti on taatusti tulossa tulevien viikkojen aikana! Palaamme myös Konyaan, miehen lapsuusmaisemiin sekä turkkilaiseen työmaailmaan, jonka tiimoilta on luvassa muutama haastattelu paikallisesta työmaailmasta. Asuntomarkkinoillekin vien teidät kunhan ehdin! Leppoisaa ja rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!