Minusta ei tullut turkkilaista kotirouvaa
Sain tänä aamuna hervottoman käkätyskohtauksen taksissa, istuin sylissäni kultakala purkissa, yritin taiteilla ettei se loiskahda taksin lattialle aamuruuhkan nykiessä, voi kala raukkaa. Tyttö puhisi vieressä vuorotellen turkiksi liikenteen sujumattomuutta ( hei setä, katso eteesi!) ja muistutti äitiä olemaan tarkkana kalan kanssa. Tarhan tapahtumakalenterissa luki maanantain kohdalla, voitte tuoda kalan. Kalan? Olin menossa kalakauppaan kunnes mies ihmetteli mitä tarhassa tehdään 20 kalalla? Soitto tarhakaverin äidille selvensi tilanteen, koulun eläinnurkkaan tulee luokalle oma akvaario, johon halukkaat voivat tuoda oman nimikkokalan. Siinä aamumatkan aikana veden loiskahdellessa syliin tuli mietittyä yhtä ja toista.
Väänsin kuivakakun viime viikolla tarhan kemuja varten. Vilkuilin kakkua sen muhiessa uunissa ja tökin hammastikulla, onko valmis vai eikö, miksi kakku irvistelee puhisin nenä kiinni uuninikkunassa? Mies huikkasi takaani huumoriäänellä 'Yabancilar böyle mı yapıyor pastalar?' Vai tälläisiä kakkuja ne ulkomaalaiset leipovat?
Tästä on tullut lentävä lauseemme, kun vien tarhaan yhteisiä askartelujamme tai unohdan pyykit sateeseen, hohotamme miehen kanssa kuvitellessamme naapurin stereotypisen turkkilaisen rouvan päivittelemässä. Vai tälläisiä ne ulkomaalaiset askartelevat ja voin kuulla käsien läpsäykset ja voivottelut, ulkomaanelävä jätti pyykit sateeseen, kolmatta kertaa! Muistan varmasti lopun elämäni tarhan nukkeprojektin, jossa annettiin jokaiseen perheeseen täytetty nukke puettavaksi ja koristeltavaksi. Puin nuken edellisenä iltana tytön vauva-ajan vaatteisiin, ompelin silmät ja piirsin suun. Erottuihan se joukosta, muiden nukeilla oli virkatut tai neulotut hameet, nutut ja hiukset.
Aamiaisella vilkuilemme vastapäisen siivousmaanikon touhuja, eka koneellinen narulla jo ennen kasia ja ikkunoiden pesu asiallisessa vaiheessa, ihan hengästyttää siivouksen tahti, ihailen tuota paneutumista ja intoa. Siinäpä se, monikulttuurisen ydin meille miehen kanssa. Villakoirilla on annettu ajoittaiset vapaudet ja suunniteltuja päiviä ei ole. Minusta ei tullut turkkilaista kotirouvaa eikä miehestä suomalaista remonttireiskaa. Mieheni pyörtyisi jos löytäisi minut rätti kädessä ennen aamiaista, ruoka ennen muuta, itselleni kävisi samoin jos mies ehdottaisi talon rakentamista tai muuta hermoja raastavaa nikkarointia. Nikkarointia varten on parempi soittaa kulmakunnan yleismies Jantunen, jotta säästytään suuremmilta tuhoilta.
Iltapäivällä askarreltiin. Kolmiulotteinen puu ja musiikki-instrumentti, minä otin vastuun ekasta ja mies jälkimmäisestä. Puu oli hieno mutta se kaatui monta kertaa hataran talouspaperirullan alla, josta olin tehnyt rungon, tyttö liimaili ja tuumaili, äiti ei noin. Lopulta puu saatiin pystyyn rautalangan avulla, toivottavasti se pysyy huomenna koulullakin pystyssä. Mies ja tyttö askartelivat kelpo sähkökitaran, tyttö sanoi soittavansa koululla punkia! Jos nämä askartelut ovatkin hieman pois mukavuusalueeltamme niin kyllä niiden kanssa on naurettu ja nähty monta kaatuilevaa osaa.
Minusta ei tullut turkkilaista kotirouvaa, nykyisin toimitan osa-aikaista virkaa, eikä miehestä suomalaista remonttireiskaa mutta meistä on tullut hieno tiimi, joka on jättänyt nuo omat stereotypiat taakseen. Me olemme hyviä tälläisinä. Monikulttuurisen suhteen yksi hienoimmista puolista on hyväntahtoinen nauru, yhteinen hekotus sille, ettei meistä pitänytkään tulla tee-se-itse miestä tai kloriitin tuoksuista äitiä.
Monikulttuurisen suhteen osapuoli, kerro oma tarinasi tai omakohtainen kokemus kuinka teidän homma toimii?
Väänsin kuivakakun viime viikolla tarhan kemuja varten. Vilkuilin kakkua sen muhiessa uunissa ja tökin hammastikulla, onko valmis vai eikö, miksi kakku irvistelee puhisin nenä kiinni uuninikkunassa? Mies huikkasi takaani huumoriäänellä 'Yabancilar böyle mı yapıyor pastalar?' Vai tälläisiä kakkuja ne ulkomaalaiset leipovat?
Tästä on tullut lentävä lauseemme, kun vien tarhaan yhteisiä askartelujamme tai unohdan pyykit sateeseen, hohotamme miehen kanssa kuvitellessamme naapurin stereotypisen turkkilaisen rouvan päivittelemässä. Vai tälläisiä ne ulkomaalaiset askartelevat ja voin kuulla käsien läpsäykset ja voivottelut, ulkomaanelävä jätti pyykit sateeseen, kolmatta kertaa! Muistan varmasti lopun elämäni tarhan nukkeprojektin, jossa annettiin jokaiseen perheeseen täytetty nukke puettavaksi ja koristeltavaksi. Puin nuken edellisenä iltana tytön vauva-ajan vaatteisiin, ompelin silmät ja piirsin suun. Erottuihan se joukosta, muiden nukeilla oli virkatut tai neulotut hameet, nutut ja hiukset.
Aamiaisella vilkuilemme vastapäisen siivousmaanikon touhuja, eka koneellinen narulla jo ennen kasia ja ikkunoiden pesu asiallisessa vaiheessa, ihan hengästyttää siivouksen tahti, ihailen tuota paneutumista ja intoa. Siinäpä se, monikulttuurisen ydin meille miehen kanssa. Villakoirilla on annettu ajoittaiset vapaudet ja suunniteltuja päiviä ei ole. Minusta ei tullut turkkilaista kotirouvaa eikä miehestä suomalaista remonttireiskaa. Mieheni pyörtyisi jos löytäisi minut rätti kädessä ennen aamiaista, ruoka ennen muuta, itselleni kävisi samoin jos mies ehdottaisi talon rakentamista tai muuta hermoja raastavaa nikkarointia. Nikkarointia varten on parempi soittaa kulmakunnan yleismies Jantunen, jotta säästytään suuremmilta tuhoilta.
Iltapäivällä askarreltiin. Kolmiulotteinen puu ja musiikki-instrumentti, minä otin vastuun ekasta ja mies jälkimmäisestä. Puu oli hieno mutta se kaatui monta kertaa hataran talouspaperirullan alla, josta olin tehnyt rungon, tyttö liimaili ja tuumaili, äiti ei noin. Lopulta puu saatiin pystyyn rautalangan avulla, toivottavasti se pysyy huomenna koulullakin pystyssä. Mies ja tyttö askartelivat kelpo sähkökitaran, tyttö sanoi soittavansa koululla punkia! Jos nämä askartelut ovatkin hieman pois mukavuusalueeltamme niin kyllä niiden kanssa on naurettu ja nähty monta kaatuilevaa osaa.
Minusta ei tullut turkkilaista kotirouvaa, nykyisin toimitan osa-aikaista virkaa, eikä miehestä suomalaista remonttireiskaa mutta meistä on tullut hieno tiimi, joka on jättänyt nuo omat stereotypiat taakseen. Me olemme hyviä tälläisinä. Monikulttuurisen suhteen yksi hienoimmista puolista on hyväntahtoinen nauru, yhteinen hekotus sille, ettei meistä pitänytkään tulla tee-se-itse miestä tai kloriitin tuoksuista äitiä.
Poikani syntyi aikana, jolloin Turkissa ei vielä ollut kertakäyttövaippoja, vaan käytössä oli kangasvaipat, joita turkkilaiset äidit keittivät ja liottivat kloriitissa ja sitten ripustivat hohtavan valkoiset vaipat parvekkeelle kuivumaan kaikkien nähtäväksi. Meikäläinen kuivatti laikulliset (ei kloriitissa liotetut) vaipat parvekkeella niin, että ne eivät varmasti näkyneet ulos. Muilla oli valkoiset vaipat ja vauvoilla rikkinäiset pyllyt, meillä oli laikulliset vaipat, mutta vauvalla ah niin ihanan pehmeä pylly.
VastaaPoistaMinusta ei myöskään ole tullut tehokasta turkkilaista kotirouvaa, mutta miehestäni on kyllä kehittynyt varsinainen remontoija.
:D Ihana vaippatarina! Mulla on teoria siita, etta tehokkaaksi kotirouvaksi kasvetaan, siihen muottiin on aika vaikea hypata, varsinkaan ilman kiinnostusta kyseista toimea kohtaan. Vasta Turkissa sita on huomannut mika ero on siivoamisella ja Siivoamisella. Mun miehesta on kiva nikkaroida jotain pienta mutta aika usein olisi parempi kutsua se oikea remonttimies paikalle ennenkuin kaikki katastrofin ainekset on koossa.
PoistaNo mina olen jarkytanyt paikallista perhetta ja ymparistoa kun en ole lapsia halunnut. Siina on ollut varmaan ihmettelemista ja pureskelemista enemmankin kuin mita on korviini kantautunut. Kerran isannan vakuutusten hoitaja oli hanelta kysynyt etta missas klinikalla te olette hoidoissa. Isanta ei ollut alussa edes tajunnut mita tuo tarkoitti.
VastaaPoistaVoin kuvitella, taallakin monen elaman tehtava on aitiys, siihen tavoitteeseen kasvetaan pienesta asti.
PoistaMinä olen Argentiinassa asuva perheenäiti joka inhoaa kokkaamista (ja siis kokkaa joka päivä). Mies osaa ottaa tilanteen jo huumorilla, pojat joskus kyselevät haluaisinko mennä jollekin kokkikurssille ("me maksetaan!").
VastaaPoista:D Ma tykkaan kokata, tosin meilla ei viikolla ihan kauheasti kokkailla kun mies syö suurimman osan aterioista töissa ja valilla syödaan ulkona, kokkailisin mieluusti vahan enemminkin mutta siivoaminen.....
PoistaMeillä on käynyt niin, että vanhemmiten mies on kasvanut kotihengettäreksi ja minä remonttireiskaksi. Haaveilin kämpän ostamista Suomesta ja yhtäkkiä yllätin itseni ajattelemasta, että apua, sitähän pitäisi jatkuvasti remontoida ja puunata. Sitä ei aina huomaakaan kuinka hälläväliksi on muuttunut :)
VastaaPoistaEli molemmat ovat löytaneet omat mukavuusalueensa :) Silloin kun oltiin molemmat kokopaivatöissa ja siivottiin yhdessa, meilla oli siistimpaa, nyt kun olen enemmin kotona ja mies paljon töissa, meilla on huomattavasti sekavampaa. Mistahan johtuu?
PoistaOlipa piristävä lukea tätä heti aamusta. Taksissa kalakulho kädessä hurjastellen kohti päiväkotia :) Joka kerta hämmennyn näistä päiväkotinne askarteluvaatimuksista. Tsemppiä niihin ja kakkuihin :)
VastaaPoistaHehee eikö, tarhalla olikin eilen varsinainen puunayttely kun tarhalaiset olivat tuoneet askartelemiaan puita, niita oli about 100 ja kaikenlaisia keksintöja :)
PoistaTuopa se taitaakin olla onnen salaisuus, jättää stereotypiat taakseen ja löytää se tapa elää, mikä sopii kaikkein parhaiten itselle. :)
VastaaPoistaNiin luulisin, voin kuvitella etta se on haasteellista jos jommankumman suku on antamassa omia nakemyksiaan tai jos toinen ei hyvaksy sita taiteellista vapautta, joka pitaisi ottaa kayttöön monikulttuurisen suhteen arkeen.
PoistaTuntuu että siivoominen, pyykkääminen, ruoan laitto on ainakin kotiäideille korostetusti vielä tärkeää näyttää suvulle, naapureille ,että hyvä vaimo ja äiti tässä ollaan. Usein tuntuu että vaan hösätään ja hääritään ympäriinsä ja saadaan kaikki näyttämään että ollaan tehokkaita.
VastaaPoistaMeillä on mies suomalaistunut niin paljon että käy remonttireiskastakin ;)
On olemassa ihan maanikoita, jotka kavelevat ratti kadessa jatkuvasti, elamanpiirin laajentaminen ja harrastukset voisivat tehda silloin hyvaa siina tapauksessa, haariminen ja hössötys on varmaan joillekin osa sita aitiytta, kotiaitiydella on Turkissa niin erilainen asema Turkissa kuin vaikka Suomessa, taalla se on naisen työta, koska monelle se on se lopullinen paamaara eika valietappi.
PoistaOlipa hauska kirjoitus ja sai täällä työmaalla tauon aikana hymyn nousemaan huulille niin että naapurit varmaan ihmettelivät mitä toi yksinään kikattelee.
VastaaPoistaTuli mieleen että kun olet yksin esim juuri taksissa tyttäresi kanssa niin puhutteko silloin suomea vai turkkia?
Kiva kun nauratti :) Puhun aina suomea tytölle, joskus saattaa tietysti lipsahtaa joitain turkinkielisia sanoja mutta kylla me suomea puhutaan, en koe sita mitenkaan kummalliseksi eika sita kylla kukaan sen kummemmin ole hatkahtanyt.
PoistaTätä tuli taas omalta osalta loman aikana paljon mietittyä, kuinka elämme omannäköistä elämää joka on muodostunut omia aikojaan itsellemme sopivaksi, muttei kokonaisuudessaan vastaa oikein minkään maan tai kulttuurin yleisiä normeja. Perheen kesken olen meidän valintojen kanssa oikein sinut mutta täällä uudessa maassa kyllä vähän ärsyttää perheen ulkopuolisten reaktiot. Koko ajan ei jaksaisi olla kummajainen! Mutta ehkä ajan kuluessa tämäkin puoli elämästä täällä Sudanissa asettuu ja/tai alan löytää asiaan perspektiiviä tai huumorintajua.
VastaaPoistaSe kummajaisena olo kay pidemman paalle raskaaksi, vaikka periaatteessa ajattelen aina etta ihan sama mita muut ajattelee kunhan me perheena ollaan tyytyvaisia niin kyllahan se ihmettely ja möllötys rassaa. Nykyisessa kotikaupungissa on rento meno eika oma ulkomaalaisuuteni tai meidan perheen erilaiset tavat ole aiheuttaneet minkaanlaisia reaktioita, onneksi.
PoistaKiva ja positiivinen postaus! Varsinkin alussa tuntuu siltä että pitäisi tehdä tai olla kuten muut kunnes huomaa että ihmisiä ne muutkin ovat eikä kotirouvillakaan aina kaikki ole niin täydellistä :)
VastaaPoistaViivi
Jokaisella on omat huolensa ja monella kotiaidillakin varmaan monenlaisia, kenelle se kotiaitiys on luonnollista kun taas jollekin voi olla vaikeaa.
PoistaMe ollaan mieheni kanssa aika samankaltaisia siinä mielessä että lasten paras on aina etusijassa.
VastaaPoistaSe on meidän arkielämässä aina A ja O. Kummatkaan meistä ei välitä juoruista tai kiinnosta muitten touhut jos ei ne meille kuulu. Tykätään pitää koti siistinä ja remonttia tehdään yhdessä.
Ollaan kuitenkin monta kertaa naurettu ja ihmetelty että miksi ihmeessä meistä tuli pari,
ja vielä näin vahva tiimi.
Olin nuoruudessani aika kova juhlimaan ja kiersin kaikki ulkomaalaiset kaukaa.Aika koomista,
koska en ole juonut vuosi -98 jälkeen ja olen turkkilaisen kanssa naimisissa.
Mun mies väittää että kaikella tässä elämässä on oma tarkotuksensa , oli jumalan tahto
että löysimme toisemme, jotta täydentäisimme toisiamme .Ja näin se saattaa ollakkin.
Viisaasti on miehesi ajatellut, monesti monikulttuurisista pareista tulee varmaan hyvia tiimeja, koska se toisen sopeutuminen toisenlaiseen kulttuuriin on tavallaan yhteinen naytönpaikka, jos siina onnistutaan niin sellainen tiimi pystyy moneen muuhunkin.
PoistaTuli vielä mieleen kotirouvista ja heidän kotitöistään jotka suomalaiselle voivat näyttää todella työläiltä, aina pitäisi olla kaiken tiptop, monenlaiset ruoat ja niin edelleen mutta oikeastaan harva joutuu tekemään kaikkea yksin. Lähellä on äidit, siskot, anopit, kälyt auttamassa varsinkin jos on pieniä lapsia eikä oletetakaan että yksin pystyisi kaikissa tilanteissa tekemään kaiken. Tuo apu ja yhdessä tekeminen auttaa paljon. Monilla käy myös siivooja tai muuta apua mikä on Suomessa harvinaisempaa. Ja kun Turkissa ei muutenkaan niin minuuttiaikatauluja seurata niin kyllähän sekin helpottaa :)
VastaaPoistaViivi
Nain on, erilaiset palvelut ovat Turkissa edullisia ja niita kaytetaan paljon. Me olemme aina asuneet miehen kanssa kaukana suvusta ( siina on puolensa ja toisensa...) joka antaa tietynlaisen mahdollisuuden elaa juuri niinkuin huvitttaa, toisaalta apukin on kaukana mutta mieluummin nain, sanoo suomalainen. Siivooja ei kay talla hetkella koska suomalaisena ajattelen etta silloin minun pitaisi olla enemmin kiinni töissa. Nama ovat niita kotimme suomalaisia puolia, eli talo elaa tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan :)
PoistaOlipa kiva ja hauska kirjoitus..ja liippasi taas läheltä. Italiassa ollaan siivous ja silityshulluja, mutta usein homma hoidetaan kotisiivoojilla, kukas sitä nyt työpäivän jälkeen jaksaa siivoilla .;)
VastaaPoistaLuulisin etta suurimmalla osalla työssakayvia on taallakin siivoojat ja osalla tehdaan myös ruuat valmiiksi, kotiaideillakin kay usein siivoojat. Palvelut ovat edullisia ja niiden kayttöön on niin totuttu.
PoistaMinusta tulisi kyllä mielihyvin sellainen turkkilainen kotirouva, jolla kävisi siivooja joka kolmas päivä:D.
VastaaPoistaIkkunanapesija saa tulla taas kunhan sateet ovat vahentyneet mutta suomalainen luonne ei anna periksi ottaa siivoojaa koska en tunne itseani tarpeeksi kiireiseksi ja olen tarkan markan tuhlaaja eli kaytan ne rahat mieluummin herkutteluun :)
PoistaAi ai miten hersyvä juttu! Minä taistelen näitten roolimallien sekamelskassa myös ja yrittänyt osaltani suoriutua jotenkin. Tuo turkkilainen koulujärjestelmä vaatii kyllä vanhemmilta aikamoisesti. Hih hih.
VastaaPoista:) Suoriudutaan omalla tavallamme. Tama tarhaan osallistuminen kuulostaa ehka aikamoiselta mutta nain reilun puolen vuoden jalkeen mita tarhaa on takana, siihen on niin tottunut ja on siina puolensakin, tulee puuhasteltua yhdessa sellaista mita ei taatusti tulisi tehtya vapaaehtoisesti.
PoistaYhtäkkiä tuli mieleeni, että miltähän vastaavanlainen juttu kuulostaisi Suomessa asuvan turkkilaisen äidin kirjoittamana:)? Mutta siis olipa hyväntuulen juttu ja sen kommentit myös:D!
VastaaPoistaVoi kun joku turkkilainen Suomeen muuttanut aiti kirjoittaisikin blogia, lukisin mielellani :) Han varmasti ihmettelisi monta asiaa Suomessa kuten sita etta monien kodit voivat olla sekaisin vaikka tulee vieraita tai etta lapsia viedaan vesisateessa puistoon :)
PoistaIhana idea tuo akvaario päiväkotitiloissa! Toivottavasti on vain sopu säilynyt, eikä kenenkään nimikkokala ole päätynyt toisen ruuaksi; osa kaloista kun osaa olla aikamoisia ahmatteja, jos päätyvät väärään seuraan :).
VastaaPoistaItse hieman pelkään, että täällä Algeriassa naapuri epäilee, ettei meillä pestä lattioita koskaan, kun ei viemäristä valu vesiä pihalle, vaikka lattiat kyllä mopataan pääosin lähes päivittäin ja monesti useammankin kerran päivässä (4 lapsen kanssa on vähän pakko, ellei halua sukkien liimautuvan lattiaan :) ). Täällähän on siis tapana pestä lattiat runsaalla vedellä raapan kanssa, mutta itse pidän moppia näppärämpänä pikasiivouksissa. Yhtään en siis ihmettelisi, jos naapuri seuraisi, kuinka usein viemäristämme valuu vedet ulos ja sitä kautta päättelisi, ettei meillä juurikaan pestä lattioita... Siivousfanaatikkoja löytyy siis täältäkin! Tyttö kerran jo kysyi, että miten äiti jaksat, kun naiset puhuvat vain siivoamisesta ja ruuanlaitosta...
Mä niin rakastan näitä kirjoituksia. Saa nauraa joskus vedet silmissä. Upeasti kirjoitettuja juttuja elävästä elämästä. Lisää näitä kiitos <3. Ja kaikkea ihanaa teille, jotka maailmalla asutte. Itse en silloin nuorena flikkanna olisi uskaltanut lähteä ja vasta nyt nelikymppisenä matkustin ensimmäisen ulkomaanmatkani yksin. Ja voi että kaduttaa, etten tehnyt sitä aiemmin. Rakastan niin paljon Turkkilaista elämäntapaa ja kulttuuria, että en olisi takasin tullut jos sinne olisin lähtenyt nuorena.
VastaaPoistaOlipas ihana lukea , että muillakin on niin kuin meillä :) me asumme suomessa. ja meistä ei saa sterotypian perhettä tekemälläkään. Inhoan siivouspäiviä ja mieheni Turkkilainen ei todellakaan ole mikään remontti reiska. Pidän itse Facebookin sivulla pientä päivitystä meidän elämästä, täällä jääkarhujen maassa. Nimellä : Naimisissa Turkki Miehen Kanssa.
VastaaPoistaMoi. Ootko lopettanu sivun kun en löydä sitä enää?
Poista