Suolakurkkuja ja pähkinöitä


Olin viime perjantaina ostoksilla ja haahuilemassa kaupoissa. Siinä kauppojen, syömisen ja tutkailemisen lomassa taas muistin miten ihanaa on, kun on pikkuliikkeitä. Niistä saa useimmiten ihanan henkilökohtaista palvelua ja tulee kuulleeksi tarinoita, joita ei odottanutkaan. Kuten sen että pähkinäkaupan myyjä oli tullut samalla viikolla isäksi ja että, kalakauppaan kannattaa tulla ajoissa muttei liian ajoissa, ennen puoltapäivää saa kuuleman mukaan tuoreimmat hamsit eli sardellit.



Vuosia sitten moni turkkilainen pikkukauppa pelotti, ihan hirvitti astua niihin sisään kun ei tiennyt mitä kysyä. Aina kun kaupan ulkonäkökään ei kerro mitä siellä ihan tarkkaan kaupitellaan. Rohkesti vaan sisälle ja katselemaan mitä on tarjolla, ruokatuotteita myyvät putiikit antavat mielellään maistiaisia tai elleivät tarjoa niin turkkilainen napsii tottuneesti oliivit ja pähkinät pöntöistä ja osoittelee tiskin juustoja maisteltavaksi. Supermarkettien tarjonta on samaa pullaa mutta erikoisliikkeistä löytyy aina jotain jännää ja uutta.


Turkkilainen palvelukulttuuri on parhaimmillaan pienissä erikoisliikkeissä, missä voi kysellä mitä vaan jogurtin valmistuksesta, oliivilaaduista tai vinkkejä vaikka siihen,  mitä ostaa 70-vuotiaalle turkkilaiselle lahjaksi. Parasta on se, että ero hypermarketin ja pikkukaupan hinnoissa ei ole iso vaan melko pieni, hypermarketissakin laatutuote maksaa aina roimasti enemmin kuin halpistuote. Ja jos tykkää tutkia ja ihmetellä niin pikkukauppojen keskittymässä vierähtää vaikka koko päivä. Osasta kauppiaita tulee tuttuja, on kiva käydä samassa paikassa, vaihtaa pintapuoliset kuulumiset ja kannattaa pienkauppiasta. 



Jossain vaiheessa tulee nälkä kun pyörii kaupoissa. Kebabrulla ja ayran eli jogurttipiimä on hyvä välipala. Oma suosikkipaikkani on sakıpağan piste, jonka rulla ei ole suurinsuuri mutta liha on hyvää ja ayran kokoa jätti. Sakıpağa on alueen suosituimpia jogurtinvalmistajia, jolla on myös omia toimipisteitä. Ruokalinjalle kun mentiin niin seuraavaksi piti ostaa tutun kulman rouvalta hänen valmistamia mezeitä kotiin, kotiin lähti marinoitua maksaa ja viinilehtikääryleitä.


En tiennyt pähkinöistä mitään ennen Turkkia. Oman alueemme suosituimman pähkinäliikkeen pussukoita näkyy varsinkin viikonloppuna lähes jokaisen kädessä, vähän kuin mäyräkoiria perjaintaisin Suomessa. Pähkinöiden tulee olla tuoreita, sekoituksien juuri oman maun mukaisia ja hyvä pähkinäkauppa on elämys valikoimansa suhteen. Kävin noukkimassa omasta lempparistani mukaan kahta suosikkisekoitustani, kuivattuja hedelmiä osmaanien tyyliin ja pähkinäsekoituksen, joka on tytön lemppari. Turkkilainen koti ilman kuru yemişiä eli kuivattuja herkkuja on alaston.



Askartelun ystävälle Turkki on taivas, harmi että olen hieman oman mukavuusalueen ulkopuolella näissä hommissa. Tytön tarhan myötä on tullut opittua monenlaista ja sanavarasto askartelun suhteen on laajentunut. Askartelun ystävän kannattaa tutustua paikalliseen valikoimaan jos on täällä lomalla, nappeja, hileitä, lankoja ja kaikenmoisia juttuja on askartelukaupat täynnä lattiasta kattoon.


Tykkään suolakurkuista mutta nykyisin myös monista etikkasäilykkeistä, joita etsiessä suunnistan alan liikkeeseen, etikkaliemeen on säilötty sipulia, munakoisoa, erilaisia paprikoita, monenlaisia
kaaleja, chiliä, sekoituksia ja jopa perunaa. Ja hei, mikä parasta, näissäkin saa maistella!

Tälläkin reissulla olisi pitänyt vielä ehtiä vaikka mihin mutta aika ei riittänyt, loppukirissä ehdin vielä luontaistuotekauppaan ostamaan inkiväärijauhetta ja kuivattua salviaa miehen teetä varten. Ensi kerralla sitten kirjakauppaan, tarrojakin tarvitaan eli paperitavarakauppaan sekä kangaskauppaan, oliko muita toiveita? Vilkuilin uudenvuoden arpoja myyvien pisteitä, keneltähän me ostetaan arpaliput tänä vuonna?


Suositko pikku kauppoja, löytyykö niitä omilta kulmiltasi, onko hintataso maltillinen vai korkea? 

Kommentit

  1. Voi apua, mä olisin varmaan ihan kauhea pulla, jos asuisin noiden herkkujen keskellä! :-)

    Ruokaostoksissa minä olen vähän kärsimätön, ellen sitten ole jossain lomalla tutkailemassa tuntemattomia marketteja. En halua käyttää ruokaostoksiini yhtään enempää aikaa kuin on pakko, joten mulle iso marketti, josta saa kaiken kerralla, kiitos. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheee kylla tassa saa tiukkana olla ettei ihan pullaksi paisu :) Itsekin teen paaostokset marketissa mutta pahkinat, kalat, yleensa lihat, hedelmat ja vihannekset seka tallaiset pikkukamat ostan pikkuliikkeista.

      Poista
  2. Pikkukaupat ovat tämän maan suola :) Meillä ostetaan aina hedelmät ja vihannekset suoraan torilta toripäivinä, marketista ostan äärimmäisessä pakkoraossa jos jokin sattuu loppumaan. Arvosta tuoreutta, vaikka hinta voi olla vähän korkeampi niin laatu korvaa sen erotuksen. Pähkinät ja kuivatut hedelmät ovat vaan niin superhyviä tuoreina, etten voisi kuvitella hakevani valmispussia supermarketista, myöskin leivät ja leivonnaiset ostetaan lähileipomosta. Haluan omalta osaltani kannattaa näitä pikkukauppoja, mistä sitä tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nämä tuli nyt alkuun mieleen, jatkossa varmaan löytyy enemmänkin pikkukauppoja joista kannattaa ostoksia tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, ostan marketista hedelmat ja vihannekset vain pakkoraossa silla laatu on kylla yleensa aina todella paljon huonompi niin ja tietysti siina on se nakökulma etta kannatan mielellani naita pienviljelijöita ja kauppiaita ja vahemmin monikansallisia yhtiöita. Pahkinat aina irtotuotteina, pussissa ei saa mitenkaan samaa laatua, puhumattakaan leivasta ja leipomotuotteista ja ne tuoksut....

      Poista
  3. Ihanan ja herkullisen näköisiä pikkukauppoja. Kyllä tuolla olisi hauska pyöriä!

    VastaaPoista
  4. Ihanan ja herkullisen näköisiä pikkukauppoja. Kyllä tuolla olisi hauska pyöriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma voin kuvitella etta jaataisiin sun kanssa jumiin naihin puoteihin :)

      Poista
  5. Turkissa muistan monesti kaivanneeni kovasti Prismaa ja Cittaria, miten helppoa ja aikaa säästävää oiskaan vaan hakea kaikki saman katon alta! Suomessa ollessa taas ahdistaa S- ja K-kauppojen monopoli kun pikkukauppojen pitäminen ei enää monessakaan kaupungissa kannata hintojen ollessa niin korkeat. Siinä vaiheessa kun aloin oppimaan tavoille, enkä ottanut enää stressiä jokapaikkaan kerkeämisestä ja kaiken mahdollisimman tehokkaasti tekemisestä, opin myös nauttimaan näistä pikkukaupoista. Niistä sai aina koottua päivän seikkailut kun lähti ostamaan kanakaupasta kanaa ja krääsäkaupasta keraamisia pannunalusia, kielitaitokin karttui niinkuin sanoit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makin kaipasin aikoinani suomalaista markettia missa on kaikki varsinkin silloin kun en viela osannut etsia oikeita asioita oikeista paikoista, nykyisin olen kylla vannoutunut pikkukauppojen ystava, niissa on niin kivaa kierrella, ja ne kilometrihallimaiset isot hypermarketit on niin ahdistavia paikkoja. Ja kaikkea sita tosiaan oppii kun naissa pikkukaupoissa haahuilee.

      Poista
  6. Näyttävät ihanilta! Itse tosin suosin sekä Algeriassa että Suomessa kauppakeskuksia, koska kummassakaan ei ole noin ihania pikkukauppoja. Algeriassa on lähes samantapaisia pääkaupungissa, mutta ei tässä ihan lähellä, jolloin on paljon yksinkertaisempaa huristella suoraan kauppakeskukseen ja ostaa kaikki saman katon alta. Meillä kun ruokaakin menee aikamoiset määrät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kayn tekemassa perusostoksia marketeissa mutta harvemmin isoissa koska meilla ei ole autoa, meilla tosiaan tuo kuluva ruokamaara on varmasti aika paljon pienempi kuin teilla perhekoon takia ja siita syysta etta mies syö usein työpaikalla. Nama pienet liikkeet ovat kylla ihania.

      Poista
  7. Ah, minä niin rakastan pikkuliikkeitä! Meilläkin täällä niitä tosiaan riittää, useimmiten ostokset tulee aina hoidettua niissä. Toki supermarketeissakin on puolensa: viikottain teemme isot ostokset siellä. Mutta leipää, leivonnaisia, kukkia, mausteita, hedelmiä... niitä kaikkia pikkukaupoista. Olen vähän kyllä kade noille teidän askarteluliikkeille. Täältä en ole vielä löytänyt yhtään hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, teen isompia ostoksia pitkn viikkoa marketissa mutta kaytan kylla paljon pikkukauppoja, ihan kannatuksen ja laadun vuoksi, hedelmat ja vihannekset on marketeissa ihan nuutuneita ja valikoima huono verrattuna pieneen kauppaan tai markkinoille, samoin on kalan, lihan ja mausteiden kanssa. Naita askarteluliikkeita on aika kivasti, osa on erikoistunut ompeluun, nappeihin jne. ja toiset sitten muihin kasityöjuttuihin, musta hinnat on todella edulliset verrattuna Suomeen.

      Poista
  8. Hauskoja kuvia! Meillä hieman erilaisia kauppoja täällä, mutta täällä on useita toreja sekä maatilojen suoramyyntejä, joissa on kiva käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla on alueen markkinat keskiviikkkoisin, siellakin on kiva kayda mutta nykyisin kayn enemmin melkein pikkukaupoissa. Pitaa kylla menna pian markkinareissulle ja ottaa sinnekin kamera mukaan, hyva kun muistutit :)

      Poista
  9. Mikään ei ole ihanampaa, kuin pienet paikallisten pitämät putiikit. Harmi että sellainen kulttuuri Suomessa on katoava perinne. Parasta on munkin mielestä juuri se, että aina näissä paikallisissa pikku putiikeissa asioidessa tulee taatusti kokemusta rikkaampana ulos. Ihan mahtavia seikkailuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosin mielellani pikkukauppoja kahdesta syysta, kannatuksen vuoksi ja valikoiman takia. Pikkukauppojen palvelu on myos ihan omaa luokkaansa ja niissa kuulee kivoja juttuja ja tarinoita ihmisista.

      Poista
  10. Pikkukaupat on just parhaita! Suosin niitä myös. Toissapäivänä löysin sattumalta hauskan kaupan, jossa oli monenlaisia juustoja ja jopa sellaista "suomalaisen oloista" naudanlihaleikettä. Jouluksi otin kokeiluun mm. lampaanmaitojuuston :)
    Ihana aihe ja kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa on niin loistava putiikkitarjonta, pikkukaupassa ostelun ei onneksi tarvitse tarkoittaa kalliimpia hintoja. Lampaanmaitojuusto onkin hyvaa.

      Poista
  11. Minä olen kyllä Marketti-ihminen, ihan arkipäivää helpottaakseni. Pikkukaupat ja erityisjutut on sitten jotakin ekstraa ja lomajuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellani on omassa korttelissa niin paljon pikkukauppoja etta monesti niissa on jopa helpompi tehda ostoksia kuin kaukana isossa kaupassa, varsinkin ilman autoa. Toisaalta Suomessa pikkuliikkeet ovat usein kalliita ja kuuluvatkin enemmin erikoistilanteisiin.

      Poista
  12. Petra, sinulle on hauska haaste minun blogissani.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit