Oodi Izmirille

Joku aika sitten paikallisessa isoimmassa englanninkielisessä sanomalehdessä oli juttu Izmiristä. Siinä kerrottiin, että izmiriläiset haluavat työskennellä kuin kreikkalaiset, nauttia elämästä kuin italialaiset ja osoittaa mieltään kuin ranskalaiset. Pahankurinen Izmir on rettelöitsijä, joka ei miellytä kaikkia. Monet kaupungin asukkaat taas ovat mielissään maineestaan. Kolmen vuoden aikana kaupungista on tullut perheellemme tosi rakas.

Muistan hyvin ekan kosketuksen kaupunkiin. Saavuimme tytön ja edesmenneen koiramme kanssa kaupunkiin iltamyöhällä. Mies oli lentänyt muuttokuorman kanssa aiemmin. Matkalla lentokentältä uuteen kotiin ajettiin yli siltojen ja läpi tunneleiden. Kalliioon hakattu valtava Atatürkin sivuprofiili hohti yössä valaistuna, telakka ja armeijan laivastotukikohdat vilisivät lahtea ylitettäessä. Izmirin lahti tuoksui niin mereltä. Nopeasti ohi vilisevät rannat ja ravintolat kuhisivat, musaa, valoja ja menoa. Jasmiini tuoksui illassa. Olimme tehneet oikean valinnan tiesin jo silloin.

Olen jo unohtanut millaista on asua sellaisessa Turkissa, jossa on mietittävä hameen pituutta, pilkottavia rintaliivejä ja muovipussissa kilisevää viinipulloa. Naapuria, jonka mielestä ulkomaalainen on turmioksi tai kauppareissua, jolla tuijotetaan ulkomaalaisen ostoksia. Uskoton Izmir, kuten kaupunkia kutsutaan on toisen unelma ja toisen kauhu. Ulkosuomalaiselle minulle se on oljenkorsi. Koska kukaan ei tuijota. Koska olen omieni joukossa. Olen rento kuin tiskirätti ja Izmiriin muuton jälkeen olen sallinut itselleni enemmin vetelehtimistä, kakkupaloja ja likaisia ikkunoita.



Izmir on astetta coolimpi kun muut paikat. Voit olla eri mieltä mutta asuttuasi Izmirissä todennäköisesti et. Izmirissä kaikki juhlapäivät ovat astetta suurempia. Izmiriläisillä on taito nautiskella ja unohtaa kiireet. Izmiriläiset ovat niin fanaattisia omissa asioissaan että heitä ei voi olla rakastamatta. Izmiriläisen mielestä rahan ansaitsemista tärkeämpää on usein ystävien seura, piknik auringonlaskussa tai yksi ekstra lomapäivä Urlassa. Izmiriläinen on hyvässä ja pahassa röyhkeä, suulas, nautiskelija ja hedonisti. Izmirissä huomaa mikä modernin mukana tuomassa on hyvästä ja mikä taas ei.



Heikkoina hetkinäni ikävöin Ankaraa. Kaupunkia, jossa kukaan ei kulje silittämätön paita päällä, minibussissa nainen saa paikan eikä nuoriso kävele päin kadulla. Sääntöjä ja järjestystä! Izmirin lupsakkuus on niin aseista riisuvaa että Ankara unohtuu hetkessä. Missä muualla Turkissa mopoilija ajaa puun juurelle ja nukahtaa heti nurmikolle. Rantaviiva on täynnä piknik-tuoleilla istuvia naisia ja miehiä kalastamassa. Olutta voi juoda rannan nurtsilla aamulla tai illalla. Kaupungissa on älytön määrä kahviloita ja vielä älyttömämpää on se, että ne ovat useimmiten täynnä. Kaikki Atatürkiin ja Turkin tasavaltaan liittyvät juhlapäivät ovat totally över-meininkiä. Jos Lastenpäivää juhlitaan muissa kaupungeissa  kyseisenä päivänä niin Izmirissä sitä juhlitaan viikko. Tarviiko sanoa, että vyötärönympärys korreloi izmiriläiseen elämäntyyliin?



Ulkomaalaisena oleminen on sietämättömän palkitsevaa tässä kaupungissa. Joka päivä joku kehuu Suomea, suomalaista koulujärjestelmää tai ohjaa keskustelun Euroopan ylistykseen. Izmirissä kaikenlainen länsimaalaisuus on kovaa valuuttaa. Izmiriläiset kokevat monesti olevansa oma kansansa läntisellä niemekkeellä, jonka pitäisi yksin liittyä Eurooppaan. Juttu ei ole läppä vaan siitä puhutaan jopa paikallispolitiikassa. On parempi olla kertomatta, että paikallisten holtiton ajotyyli liikenteessä, sääntöjen vieroksuminen ja tapa aloittaa viikonloppu torstaina on kaukana Suomesta. Päiväreissu Kreikan Chioksen saarelle kuuluu monen kuukausiohjelmaan eikä illalliselle kutsuttu ulkkis kummastuta ketään. Finlandiya!? Miten mielenkiintoista!

Olen tavannut lukuisia ihmisiä, jotka ovat muuttaneet Izmiriin muualta. Tavatessani toisen Ankarasta saapuneen alkaa vertailu. Osa ankaralaisista tai muualta järjestyksen kaupungeista tulevista ei kestä Izmirin löysäilyä. Izmirin jalkakäytävissä olisi työmaata, Ankarassa kadut eivät koskaan ole niin roskaisia ja voi näitä leväperäisten egealaisten aikatauluja. Miehet voisivat piilottaa suonikohjunsa ja kaljamahansa, niin ja naisten kannattaisi vilkaista peilistä hameen helmaa ja selluliitteja. Mikä ihmeen Egean kauneus, kysyi 2 vuotta itkua tuhertanut kun paratiisiin luuli saapuvansa Ankarasta. Kapeita rumia ja hoitamattomia katuja, epäsiistejä ja röyhkeitä ihmisiä! Toisen retro ja vapaamielisyys on toisen huolimattomuus ja epäjärjestys.


Eniten kaikesta rakastan sitä, että Izmirissä hälläväliä ei ole niin huono juttu. Izmir on huomattavasti suopeampi kaltaiselleni heikunkeikun-tyypille kuin moni muu kaupunki, silittämätön paita ja sekainen tukka sopii hyvin Alşançakin boheemeille kujille. Heikunkeikkuilussa on kyllä huonotkin puolet mutta kahta en vaihda. Toinen on egea ja toinen heikunkeikun. Kolmen vuoden aikana Izmir on antanut kavereita ja muutamia tosi hyviä ystäviä, aivan mahtavia makunautintoja ja  mahdollisuuden nauttia fillaroinnista päivittäin, kujat joiden kulkemiseen en väsy. Se on antanut ulkosuomalaisen rauhan, kuin olisi löytänyt kodin sisältä sen parhaimman nurkkauksen, jossa voi heittää jalat ylös rennosti.


Izmirissä elämiseen tarvitaan tiettyä asennetta. On hyvä täyttää sydän kaupungin monimuotoisuudella, nauttia siitä että vihreätukkainen vanhempi rouva polttelee tupakkaa holkista ja juo rakia ravintolassa iltapäivällä. Ihan normaalia. Izmiriläinen jumppaa Karşıyakan kaupungin ilmaisilla zumba-tunneilla rantapuistossa ja kävelee kotiin paikalliset boyoz-leivokset pussissa. Izmiriläinen olisi mieluusti vähän eurooppalainen ja vähän izmiriläinen mutta tietyillä ehdoilla molempia.