Suomen asialla

Olen viimeisen kuukausien aikana kuullut taas kasan totuuksia ulkomaalaisista ja huomaamatta luonut taas joukon erilaisia mielikuvia suomalaisista, Suomesta ja ulkomaalaisista. Ulkomaalaisena edustan toisille kaikkia ulkomaalaisia ja toisille ihan vaan Suomea. Aika pelottava tehtävä, jota en ole missään vaiheessa halunnut niskoilleni.


Vaikka pyöräily on lisääntynyt kotikaupungissani silminnähden nopeasti, ei se edelleenkään ole jokanaisen kulkumuoto. Kohtaan tuijotusta, ihastelua ja ihmettelyä. Tiesittekö, että Petra fillaroi joka päivä kurssille, kysyy kurssin vetäjä. Eurooppalaiset suorastaan palvovat pyöriä ja kulkevat niillä joka paikkaan, hän jatkaa. He ovat kuin syntyneet pyörien päälle. Nyt menee jo överiksi mietin hiljaa mielessäni. Seuraa koottuja kertomuksia Hollannin matkalta. Pyöriä siellä ja pyöriä täällä. Tauolla eräs ujo tyttö kysyy osaanko ajaa myös autoa.

Monelle turkkilaiselle ulkomaalaiset ovat yksi iso massa ulkomaita. Se voidaan jakaa aasialaisiin, jotka syövät hyönteisiä. Afrikkalaisiin eli mustiin ja länsimaalaisiin. Ne kaikki ovat kuitenkin hyvin erilaisia kuin turkkilaiset, ulkomaalaisia. Toisilla on paljon tietoa Suomesta ja toisilla ei hajuakaan koko maasta. Usein Euroopasta ja eurooppalaisista puhutaan yhtenä porukkana, opettaja kertoo ihastuneensa Saksassa eurooppalaiseen tapaan käyttää lapsilla heijastimin varustettuja vaatteita, lasten omatoimisuuteen ja kurinalaisuuteen. Sellaisia te eurooppalaiset olette. Suomesta tiedetään yleensä hyvä koulutus, Jari Litmanen, korkea elintaso ja kylmyys. Sen sijaan negatiiviset puolet sivuutetaan usein olankohautuksella, no ne tuskin ovat mitään verrattuna meidän ongelmiimme?

Eräänä kurssipäivänä vetäjämme esitelmöi wikipediasta tietoa Suomesta. Korkea teknologia. Järvet. Turun saaristo. Porvoon huvilat. Helsinki. 5,5 miljooonaa asukasta. Revontulet. Joulupukki. Saunominen. Makaroonilaatikko ja hernekeitto. Joka toinen haluaa lomalle Suomeen. Yhdellä on jo nettisuhde Kotkaan muuttaneeseen entiseen lukiokaveriin. Kysymyksiä satelee. Puhun kuin Runeberg. Joku kertoo Balçovan puolen suomalaisesta saunasta. Kysyn ollaanko siellä alasti? Ai ei, no ei se sitten ole suomalainen.


Viidennellä viikolla toinen kurssinvetäjistä hiiltyy. Miksi osa tulee aina myöhässä? Tauolle mentäessä hän puuskahtaa, Suomessa on varmaan ihanaa olla opettajana. Kaikki tulevat ajoissa, tekevät muistiinpanoja ja kuuntelevat hiljaa kuten sinä. Niin, ja eurooppalaiset arvostavat opettajia, toisin on Turkissa kuten näkyy! Pitäisiköhän alkaa myöhästelemään, jäystää purkkaa tunnilla ja puhua puhelimeen? Saisi murrettua näitä stereotypioita suomalaisuudesta. Eräällä tunnilla viereeni hilautuu nuori konservatiivisesti pukeutuva tyttö. Alkaa tenttaus yksilöllisen ja yhteisöllisen kulttuurin eroista. Kumpi on parempi? En osaa sanoa, turkkilainen mieheni haluaisi asua erakkona erämaassa ja minä taas nautin kaupungin hulinasta. Sano sinä.

Vikalla viikolla sairaala/lääkäri/tauti keskustelut tulevat korvista ulos. Olemme juuri käyneet läpi viikon tautilaiset. Geçmiş olsun toivotukset kiirivät luokassa. Saitko jo labrasta tulokset? Mitäpä sinun vaivasta sanottiin? Ihmettelen kovaan ääneen miten turkkilaiset voivat olla niin sairasta porukkaa, kasvatte monipuolisella ruokavaliolla ja kotiruualla kun taas moni meistä suomalaisista kasvaa mikroaterioilla. Emme silti juokse lääkärissä viikottain ja eliniänodotekin on ihan hyvä. Yhteiskunnassamme kasvetaan paniikkiin, valistaa opettaja. Opimme pelkäämään lapsesta asti kaikenlaista kuten kamalia tauteja. Moni tietää olevansa hakoteillä ravatessaan sairaalasta toiseen mutta tapa on iskostunut selkäytimeen. Jossain on varmasti jotain vikaa, aina. Ellei sitä löydy, sen on lääkärin vika.


Askartelujen lomassa puuttuu aina jotain. Ulkona olevia pyydetään tuomaan kirjakaupasta samalla milloin mitäkin, liimaa, kreppipaperia, keppejä, silikonia, lakkaa, kopiopaperia tai askartelupalloja. Eräänä päivänä pyydän erästä tyttöä tuomaan samalla muutamia tarvikkeita. Saadessani tarvikkeet kyselen velkojani, tyttö pudistelee päätään ja hymyilee että ulkomaalaisilla ei ole samaa tapaa mutta se oli vain pieni palvelus, josta ei halua rahaa. Vieruskaverini pyyhkäisee pian paikalle ja saatuaan omat tarvikkeensa, avaa pussinsa ladellen kasan kolikoita tytön pöydälle. Osa turkkilaisistakaan ei taida kaikkia tapoja aina muistaa kunnioittaa, tokaisen.

Kurssin varrella puhutaan vakavia ja vähemmin vakavia asioita naisista, naiseudesta, perheistä ja niiden ongelmista. Nuorilla tytöillä on erityisen vahva tarve avautua ja luoda sisarellisia suhteita vanhempiin naisiin. Keskustelujen lomassa, aiheesta kuin aiheesta, saan antaa ulkomaalaisen vierailijan näkökulman asiaan. Kuinka eurooppalaisessa/suomalaisessa/ulkomaalaisessa yhteiskunnassa tähän suhtaudutaan? Tyttöjen asema perheessä. Naisen vastuu perheen ruokahuollosta. Naisen ja miehen välinen voimatasapaino perheessä. Kuinka nainen suojaa oman selustan. Vastuu painaa, en ole asiantuntija alalla. Parasta on kuitenkin kertoa mielipide, sellainenhan on jokaisella Turkissa. Mitä väliä, onko se oikea. Isyysvapaa ja kotiäityden olemattomuus hämmästyttävät, tasa-arvo jaksaa aina ihastuttaa kunnes mieleen nousee asian tuoma yhteisvastuu ansaitsemisen ja tuhlaamisen näkökulmasta.

Ei, emme ole viikinkejä. Kyllä, olemme sotineet useampaan otteeeseen Venäjän kanssa. Kyllä vaan moni hyppää omalta laiturilta alasti järveen. Järvikala on hyvää eikä valmiiksi pilaantunutta. Talvellakin voi ajaa pyörällä. Olen valottanut monta asiaa mutta samalla myös luonut kummallisia mielikuvia Suomesta. Se mielikuva on täsmällinen, tunnollinen, pyöräilevä, silitystä vihaava, turkkilaista ruokaa rakastava koiraihminen, joka kaipaa kotimaastaan saunaa. Nyt kuulkaa lomille lomps! Eilen pistimme kurssin pakettiin yhteisen iltapäivän merkeissä ja tänään tyttö sai kehitysraporttinsa. Ensi vuonna odottaa uusi koulu ja perhettämme varmaan uudenlaiset arjen haasteet. Sitä ennen, tervetuloa kesä.