Kun maa tärisee jalkojen alla
Reilu viikko sitten oli ihan tavallinen maanantai. Olin juuri kotiutunut töistä kesän ensimmäisenä helteiseltä tuntuvana päivänä. Nostin jalat sohvannojalle ja suunnittelin miehen kanssa iltaa, kalaa vai papuja? Mennäänkö pyöräilemään? Juuri silloin maa päätti alkaa velloa allamme, kattolamput heiluivat, jotain tippui sieltä ja täältä. Huone velloi jalkojen alla ensin oikealle ja sitten vasemmalle, siirryin tytön kanssa ovenkarmin alle ja kaikki olikin samassa jo ohi. Hetken päästä seurasi toinen vellova järistys mutta silloin me olimme jo matkalla puistoon kuten suurin osa muistakin kulmakunnillamme.
Ulkomaille muuttaessa joutuu eri maissa kasvokkain myös ikävien luonnonmullistusten kanssa, on tulvia, metsäpaloja, maanjäristyksiä, hurrikaaneja ja lumivyöryjä. Nykyinen asuinalueemme Turkin länsirannikolla kuuluu järistysherkkiin alueisiin, viimeinen suurempi aluetta vavisuttanut maanjäristys on koettu vuonna 1974, jolloin Izmirin kellotornin kellon kerrotaan tipahtaneen alas. Alue kuuluu 1. luokkaan, joihin maa on jaettu sen mukaan kuinka aktiivisella maaperällä se sijaitsee. Ankarassa maanjäristyksiä ei juuri ollut enkä muista kokeneeni Antalyan alueellakaan asuessani kuin melko pieniä mikrojäristyksiä. Egealle muutto on tuonut mukanaan ikävän seuralaisen, isommat ja pienemmät heilumiset sekä takaraivoon pienen pelon siitä että jonain päivänä saattaa edessä olla se ennustettu isompi järistys.
Koiramme reagoi järistyksiin mutta tajuan ne aina vasta niiden oltua jo ohi. Muutama kuukausi sitten Alex ulisi yöllä kuono kiinni makuuhuoneen ikkunassa juuri ennen kuin alkoi heilua, viime maanantaina sama ulinaa alkoi taas ennen järistystä. Tilanne on pelottava sillä järistyksen tyyli on aina arvaamaton, tärinää, vellontaa, heilumista, 6.3 vai 4.2?. Viikon ajan olemme olleet jatkuvien jälkijäristysten kourissa, joista osan huomaa ja osaa ei. Lauantai-iltana jälkijäristykset vavisuttivat taas aluetta niin että ikkunalasit ja lasit kilisivät. Laitoin telkkarin kiinni ja nukuin sitä seuraaviin pienempiin järistyksiin heräämättä.
Ystäväni tytär epäili dinosaurusten taas palanneen viimeisen tärinän aikana, tyttäreni ehdotti taitolentäjien näytöstä. Maanjäristyksestä on puhuttu kotona ja koulussa, isommassa vellonnassa siirrytään ovenkarmin alle tai pesukoneen viereen, ei rynnätä päättömästi minne tahansa. Käden ulottuvilla on öisin ainakin taskulamppu vaikka maanjäristyslaukkua meillä ei olekaan, ainakaan vielä. En ole saanut paniikkikohtausta kun järistys alkaa kuten eräs sukulaisemme, joka syöksyi liian vauhdikkaasti porraskäytävään lyöden samalla päänsä. Kun olet ollut tarpeeksi isossa ja nähnyt pahan tuhoalueen, tajuat että omasta toiminnasta voi olla apua mutta se ei tarkoita että se pelastaisi, sanoo mieheni.
Turkissa on ollut lukuisia tuhoisia maanjäristyksiä, joista yksi lähihistorian pahimpia oli vuoden 1999 lähellä Istanbulia. Järistyksessä kuoli yli 17 000 asukasta ja asian mainitseminen saa edelleen monet paikalliset mietteliäiksi, monella on järistyksestä omakohtaisia kokemuksia kuten miehellänikin. Tulevien järistysten varalta Turkissa on käynnissä projekti, jossa vanhoja taloja puretaan ja tilalle rakennetaan nykyisiä maanjäristyskriteereitä noudattavia asumuksia valtion tuella. Projekti kohdistuu erityisesti suurimpien riskialueiden kaupunkeihin kuten Istanbuliin ja Izmiriin. Asumme itsekin alueella, jossa taloja kaadetaan viikottain ja uusia rakennetaan. Omassa taloyhtiössämme asiasta ollaan kahta mieltä, osan mielestä vanhassa vara on parempi sillä talomme kuuluu niiden muutamien harvojen iäkkäiden joukkoon, jotka on todettu kestäviksi hieman isommankin maanjäristyksen sattuessa. Toiset taas epäilevät alla lilluvan vanhan merenpohjan ja vanhan rakennuksen kestoa. Lisää vettä myllyyn saadaan jokaisen järistyksen jälkeisistä asiantuntijalausunnoista, joiden joukosta saa onkia vedenpitävän tiedon. Varmaa on vain se että kukaan ei tiedä milloin isompi maanjäristys on tulossa ja mihin se tarkalleen iskee.
Maanjäristyksen jälkeinen tunnelma on aavemainen. Naapurit valuvat kaduille, osalla on mukanaan kissat ja koirat, yhdellä teltta ja toisella vilttejä, yksi naapureista vetää mukanaan 20 l vesitonkkaa. Mies käy naapurin kanssa tarkastamassa talon, ei halkeamia. Puhelinlinjat ja netti on tukossa sen sijaan pulinalinja toimii, parvekkeelta toiselle kulkee tiedotuslinja. Keskus oli Istanbulissa, kailottaa naapuritalon herra parvekkeelta ja vastapäisestä talosta taas kerrotaan sen olleen jossain ihan muualla. Puistossa jokaisen katse harhailee etsien tietoa ja mahdollisia uutisia, tietääkö joku jo jotain. Tyttö punaisessa mekossa itkee näpräten puhelintaan, huonoja uutisia? Jokainen vastaantulija päivittelee ja kyselee. Puiston penkit ja kahviloiden tuolit täyttyvät, pian nurmikot on vallattu ja jokainen sentti puistoa tuntuu olevan käytössä, on aurinkotuoleja, telttoja ja patjoja. Pian linjat avautuvat, puheensorina alkaa, joku alkaa kantaa teetä ja jäätelöä kahvilasta. Pelko ja hämmennys helpottuu kun se koetaan kollektiivisesti, epävarmuus tulevasta jakautuu murusiksi pitkin puistoa ja sen sorinaa. Puhutaan omia pelkoja pois ja tukeudutaan toisiin. Seuraavana yönä nukutaan vaikka tiedetään järistyksen seuraavan toistaan.
Samoissa jälkijäristyksen tunnelmissa on ollut myös Izmirin Matkamartta: http://kalabaliikkia.blogspot.com.tr/2017/06/jarisyttaa-ja-keinuttaa.html
Ulkomaille muuttaessa joutuu eri maissa kasvokkain myös ikävien luonnonmullistusten kanssa, on tulvia, metsäpaloja, maanjäristyksiä, hurrikaaneja ja lumivyöryjä. Nykyinen asuinalueemme Turkin länsirannikolla kuuluu järistysherkkiin alueisiin, viimeinen suurempi aluetta vavisuttanut maanjäristys on koettu vuonna 1974, jolloin Izmirin kellotornin kellon kerrotaan tipahtaneen alas. Alue kuuluu 1. luokkaan, joihin maa on jaettu sen mukaan kuinka aktiivisella maaperällä se sijaitsee. Ankarassa maanjäristyksiä ei juuri ollut enkä muista kokeneeni Antalyan alueellakaan asuessani kuin melko pieniä mikrojäristyksiä. Egealle muutto on tuonut mukanaan ikävän seuralaisen, isommat ja pienemmät heilumiset sekä takaraivoon pienen pelon siitä että jonain päivänä saattaa edessä olla se ennustettu isompi järistys.
Koiramme reagoi järistyksiin mutta tajuan ne aina vasta niiden oltua jo ohi. Muutama kuukausi sitten Alex ulisi yöllä kuono kiinni makuuhuoneen ikkunassa juuri ennen kuin alkoi heilua, viime maanantaina sama ulinaa alkoi taas ennen järistystä. Tilanne on pelottava sillä järistyksen tyyli on aina arvaamaton, tärinää, vellontaa, heilumista, 6.3 vai 4.2?. Viikon ajan olemme olleet jatkuvien jälkijäristysten kourissa, joista osan huomaa ja osaa ei. Lauantai-iltana jälkijäristykset vavisuttivat taas aluetta niin että ikkunalasit ja lasit kilisivät. Laitoin telkkarin kiinni ja nukuin sitä seuraaviin pienempiin järistyksiin heräämättä.
Ystäväni tytär epäili dinosaurusten taas palanneen viimeisen tärinän aikana, tyttäreni ehdotti taitolentäjien näytöstä. Maanjäristyksestä on puhuttu kotona ja koulussa, isommassa vellonnassa siirrytään ovenkarmin alle tai pesukoneen viereen, ei rynnätä päättömästi minne tahansa. Käden ulottuvilla on öisin ainakin taskulamppu vaikka maanjäristyslaukkua meillä ei olekaan, ainakaan vielä. En ole saanut paniikkikohtausta kun järistys alkaa kuten eräs sukulaisemme, joka syöksyi liian vauhdikkaasti porraskäytävään lyöden samalla päänsä. Kun olet ollut tarpeeksi isossa ja nähnyt pahan tuhoalueen, tajuat että omasta toiminnasta voi olla apua mutta se ei tarkoita että se pelastaisi, sanoo mieheni.
Turkissa on ollut lukuisia tuhoisia maanjäristyksiä, joista yksi lähihistorian pahimpia oli vuoden 1999 lähellä Istanbulia. Järistyksessä kuoli yli 17 000 asukasta ja asian mainitseminen saa edelleen monet paikalliset mietteliäiksi, monella on järistyksestä omakohtaisia kokemuksia kuten miehellänikin. Tulevien järistysten varalta Turkissa on käynnissä projekti, jossa vanhoja taloja puretaan ja tilalle rakennetaan nykyisiä maanjäristyskriteereitä noudattavia asumuksia valtion tuella. Projekti kohdistuu erityisesti suurimpien riskialueiden kaupunkeihin kuten Istanbuliin ja Izmiriin. Asumme itsekin alueella, jossa taloja kaadetaan viikottain ja uusia rakennetaan. Omassa taloyhtiössämme asiasta ollaan kahta mieltä, osan mielestä vanhassa vara on parempi sillä talomme kuuluu niiden muutamien harvojen iäkkäiden joukkoon, jotka on todettu kestäviksi hieman isommankin maanjäristyksen sattuessa. Toiset taas epäilevät alla lilluvan vanhan merenpohjan ja vanhan rakennuksen kestoa. Lisää vettä myllyyn saadaan jokaisen järistyksen jälkeisistä asiantuntijalausunnoista, joiden joukosta saa onkia vedenpitävän tiedon. Varmaa on vain se että kukaan ei tiedä milloin isompi maanjäristys on tulossa ja mihin se tarkalleen iskee.
Maanjäristyksen jälkeinen tunnelma on aavemainen. Naapurit valuvat kaduille, osalla on mukanaan kissat ja koirat, yhdellä teltta ja toisella vilttejä, yksi naapureista vetää mukanaan 20 l vesitonkkaa. Mies käy naapurin kanssa tarkastamassa talon, ei halkeamia. Puhelinlinjat ja netti on tukossa sen sijaan pulinalinja toimii, parvekkeelta toiselle kulkee tiedotuslinja. Keskus oli Istanbulissa, kailottaa naapuritalon herra parvekkeelta ja vastapäisestä talosta taas kerrotaan sen olleen jossain ihan muualla. Puistossa jokaisen katse harhailee etsien tietoa ja mahdollisia uutisia, tietääkö joku jo jotain. Tyttö punaisessa mekossa itkee näpräten puhelintaan, huonoja uutisia? Jokainen vastaantulija päivittelee ja kyselee. Puiston penkit ja kahviloiden tuolit täyttyvät, pian nurmikot on vallattu ja jokainen sentti puistoa tuntuu olevan käytössä, on aurinkotuoleja, telttoja ja patjoja. Pian linjat avautuvat, puheensorina alkaa, joku alkaa kantaa teetä ja jäätelöä kahvilasta. Pelko ja hämmennys helpottuu kun se koetaan kollektiivisesti, epävarmuus tulevasta jakautuu murusiksi pitkin puistoa ja sen sorinaa. Puhutaan omia pelkoja pois ja tukeudutaan toisiin. Seuraavana yönä nukutaan vaikka tiedetään järistyksen seuraavan toistaan.
Samoissa jälkijäristyksen tunnelmissa on ollut myös Izmirin Matkamartta: http://kalabaliikkia.blogspot.com.tr/2017/06/jarisyttaa-ja-keinuttaa.html
Hui mikä tarina! Hyvä kuvaus.
VastaaPoistaKyllä siinä hieman hui olo tulee kun ensi kertaa kunnolla järisee, toivottavasti pian jo loppuisi tämä järistysten suma.
PoistaVain kerran tunsin järistyksen kunnolla. Se oli samalla hauska että kamala tunne. Tietoisuus siitä, että ei voi vaikuttaa. Vatsanpohjasta otti ja oli epätodellinen olo. En oppinut pelkäämään järistyksiä. Meillä oli järistys-laukku, joka oli jatkuvasti päivittämättä ja jonka koko ajan tiesin epäkäytännölliseksi. Jos oikeasti olisi pitänyt lähteä, olisimme kantaneet lapsia, emme laukkua. Mutta kesän kuumuudessa sitä ei olisi voinut autossakaan pitää. Päädyin samaan kuin moni naapuri: Allah korusun.
VastaaPoistaSiihen Allah korusun varmasti suurin osa lopulta luottaa, isomman järistyksen sattuessa kun ei voi koskaan tietää varmasti mikä on lopputulos ja missä sattuu juuri olemaan.
PoistaOnneksi ei käynyt tällä kertaa pahemmin.Olen 2 kertaa kokenut maajäristyksen; kerran kun asuin 15. kerroksessa,ja olin varma että koko talo kaatuu kun niin heilui,mutta kun pääsin alas sain kuulla että se on rakennettu kestämään järistyksiä. Toisella kerralla asuin pohjoisessa kun tulin tänne uudestaan,ja heräsin siihen että sänky heilui..Se on kyllä pelottavaa,ja täällähän myös ollaan sellaisessa mannerlaattojen kohdassa että milloin tahansa voi tulla kunnon järistys. Uudet talot on kaikki suojattu sellaista varten,mutta oma vanha asuintaloni ei.
VastaaPoistaTäälläkin v. 2007 jälkeen on rakennettu uusien säännösten mukaisesti suojaamaan järistyksiltä tosin isommassa mylläkässä ei kai mikään ole varmaa. Toivotaan ettemme sellaista kohtaa.
PoistaMeidän alueellamme on hyvin harvoin kovia järistyksiä, ollaan juuri ja juuri vyöhykkeen ulkopuolella. Talokin on matala ja vankkaa rakennetta, ei pienet pahemmin tunnu. Eka järistystäni en edes tunnistanut, pöytä heilua kahta puolta ja ajattelin vain, että onpa iso kuljetus kadulla. se oli jo ohi ennen kuin tajusin. Jälkeenpäin tuli mieleen, että mihin sitä muka ehtisi suojaan muutamassa sekunnissa yllättäen, aivotkaan ei niin nopeasti toimi. Onneksi ei asuta kerrostalossa, ne ei täällä kyllä kestä järistyksiä.
VastaaPoistaSiinä hetkessä kun järistys alkaa ei tosiaan ehdi paljon miettimään, se on monesti jo ohi ennenkuin ehtii toimia. Meillä vanhat asumukset ovat vaarallisia ja kivitalot kylissä, uusimpien kerrostalojen pitäisi kyllä kestää ja kaikki tarkistetaan kaupungin puolesta ennenkuin niihin saa luvat.
PoistaHollannissa asuvilta kysellään aika usein, eikö pelota kun suuri osa maasta on merenpinnan alapuolella ja mitä jos padot ja muut suojasysteemit sortuvat. Paikalliset kuitenkin vähättelevät sitä vaaraa ja sanovat, että maanjäristykset ja tulivuoret olisivat paljon pelottavampia. Minä en täällä ole koskaan osannut pelätä muuta kuin hidasta ilmastonmuutosta ja vedenpinnan nousua pitkällä tähtäimellä.
VastaaPoistaMaanjäristykset muualla kuitenkin pelottavat. Hyvä, että selvisitte tästä ravistelusta pelkällä säikäyksellä.
Sita ilmeisesti sitten tottuu vallitseviin olosuhteisiin kun on niiden keskella, pieni pelko jaristyksesta on jaanyt mutten ajattele sita aktiivisesti ja yritan ajatella positiivisesti.
PoistaHuh, mä en varmasti uskaltaisi asua siellä kerrostalossa ollenkaan. Muutenkin vielä pelkään korkeita paikkoja ja siihen sitten vielä päälle maanjäristykset. Onneksi selvisitte pelkästään säikähdyksellä.
VastaaPoistaMiksi muuten suositellaan pesukoneen viereen menemistä?
Maanjaristyset ovat siina mielessakin arvaamattomia etta monesti samalla kadulla, samaan aikaan rakennetut talot karsivat ihan eri vaurioita, toinen pysyy pystyssa ja toinen sortuu. Kaikki on niin pienesta kiinni. En pelkaa asiaa aktiivisesti enka juuri mieti silla siita ei tulisi mitaan. Pesukoneen tai muun vakaan mööbelin viereen asettuu ns. triangle of life eli tila, joka saattaa saastaa henkia kun ylapuolelta romahtaa jotain painavaa paalle.
Poista