50 vuotta sitten elämää

Suomessa vieraillessani tuntuu toisinaan kuin olisi tieteiselokuvassa. Kaikki on teknistä ja toimivaa, niin automatisoitua kun turhaan pälyilen luukkua mistä ostaa lippu tai kysyä neuvoa. Kortti on osattava laittaa kassalla itse lukijaan ilman turkkilaisen kassaneidin apua ja meinaan saada sätkyn lentokenttäbussin kuulutuksista, jotka kertovat tarkalleen matkan keston ja tiedot ilman rätinää linjoilla. Ei tulisi mieleenkään kysyä minkään viranomaisen luukulla että voitteko joustaa ja tirauttaa itkuja vahvistukseksi sillä mitäpä se hyödyttäisi. Turkissa taas, no Turkissa kaikki on vielä hieman toisin.


Ostan maitoa pussissa ja kaadan sen pussista lasipulloon. Kannan aina mukana käteistä sillä kortti ei käy joka paikassa. Tytön koululuokka näyttää sellaiselta kuin oman äitini vastaava valokuvista päätellen Lappeenrannassa vuonna -62. Vielä muutama vuosi sitten monissa kaupungin busseissa istui kuljettajan lisäksi puupöydän takana rahastaja, jolle kävi vain tasaraha. Pöytä natisi ja heilui bussin hurjastellessa pitkin Ankaran ruuhkaisia väyliä.

Lapsuudessani kävin lauantaisin usein paperikaupassa, josta ostettiin hajustettua kirjepaperia, tarroja ja prinsessakyniä. Nykyisin tyttäreni käy usein viikonloppuisin paperikaupassa, joita on edelleen Turkin jokaisessa korttelissa, kaupan paperien maaginen tuoksu yhdistettynä hajukumien dunkkikseen tuo mieleen muistoja lapsuudesta. Jotkut asiat Turkissa ovat kuin 80-luvun lapsuudessani, pankeissa on jonoa kuin 30 vuotta sitten Lappeenrannassa ja perinteisien kuppiloiden sisustus muistuttaa vanhaa suomifilmiä ajalta, jolloin minua ei vielä ollutkaan.


En koskaan käytä kaupan itsepalvelukassaa tai lataa kulkukorttiani automaateissa jos on mahdollisuus tulla palveltavaksi ja melkein aina on. Itsepalvelukassa tuntuu olevan monessa kaupassa käytössä eniten silloin kun kassaneiti tulee avittamaan itsepalvelukassalle niin ettei asiakkaan tarvitse tehdä mitään. Tämä tapahtuu silloin kun muilla kassoilla on ruuhkaa mutta turkkilaiset (ja yksi suomalainen) kieltäytyvät mielenosoituksellisesti käyttämästä itsepalvelukassaa huutelemalla hei, avaatteko lisää kassoja?

Nettikaupat ovat toki suosittuja mutta Turkissahan on toimitettu kaikkea mahdollista koteihin jo vuosikymmeniä. Jääkaapin ovessa on numerot kolmeen minimarkettiin, apteekkiin, kirjakauppaan, mattopesulaan, kuivapesulaan ja liian moneen ravintolaan. Sen sijaan että hermoilisin nettisivun unohtunutta salasanaa ja manailisin hidasta yhteyttä, otan puhelimen käteen ja soitan Yildirimille viereiseen kauppaan: yksi maito, kivennäisvettä, 6 kanamunaa, tuore leipä ja onko hyllyssä kuivahiivaa. Rätinää ja hyllyjen kolistelua. Kohta soi ovikello ja Yildirimin poika on oven takana tuomassa ostoksiani, kiitos ja näkemiin.


Turkissa on sääntöjä mutta niitä voi joskus kiertää. Tarvitsin viime viikolla työpaikalle terveystodistuksen ja tiesin ettei oma lääkärini suostu sitä kirjoittamaan sillä uusien pykälien mukaan heillä ei ole enää siihen lupaa. Kehittelin itkumantraa ja hyviä syitä odotushuoneessa. Turkkilaiset ovat herkkiä ihmisiä ja moni sääntö voi muuttaa muotoaan inhimmillisiin syihin vedoten. Auta mua, ole niin kiltti Herra Erhan ruikutin ovenraossa. Tiedän, ettet kirjoita terveystodistusta työpaikalle mutta nyt on kyseessä kimurantti asia, tarvitsen sitä epäviralliseen yhteyteen työpaikalleni ja se voi olla ihan yksinkertainen lappunen.

On kauhea vääryys että NE toiset lääkärit vaan kirjoittelevat terveystodistuksia säännöistä huolimatta kun TE ette niin tee toimiessanne ihan oikein. Saanko minä sen, saanhan? En halua maksaa yksityiselle lääkäriasemalle mitättömästä epävirallisesta yhteydestä. Auttakaa! Erhania nauratti ja kävimme taas kerran keskustelun siitä miten lääkärini kaltaisen sääntöjä kunnioittavan turkkilaisen on raskasta asua tässä maassa ja miten Suomessa osataan ne säännöt, se on sääntöjen ihmisen taivas, sanoi Erhan ja naputteli minulle sääntöjen vastaisesti terveystodistuksen.

Ihmiskontakteja riittää jo senkin puolesta että turkkilaisilla työpaikoilla on edelleen usein turvoksiin asti henkilökuntaa. Parturilla on föönin pitelijä ja tarjoilijan alainen on pöydän pyyhkijä. Tyhjyyttä koliseva lastenkirjasto repaleisine opuksineen työllistää neljä teenjuojaa. Tykkään ihmiskontakteista joten varmistan aika usein metroaseman vartijalta että onhan Halkapinariin menevä metro varmasti tuolla laiturilla vaikka tiedän sen olevan, on kuitenkin kiva kysellä ihan huvikseen sillä luulisi vartijoilla olevan muuten aika tylsää. Automatisoinnin puute toiminnassa tuntuu joskus menevän yli ymmärrtyksen esimerkiksi silloin kun hain tytön kiireen takia 10 minuuttia aiemmin koulusta. Sopiiko se? kysyin opettajalta aamulla. Tottakai! Portilla vahtimestari passitti meidät hakemaan valvojalta lupalappua, johon kirjattiin henkilökorttini numero, nimi, syy tytön aikaisempaan hakuun ja sen jälkeen kerrokseen kolme hakemaan allekirjoitus rehtorilta, joka olikin hoitamassa toista yhtä tärkeää toimea. Marssimme ulos portista samaan aikaan kuin muutkin lupalappuinemme eli se siitä hopusta.


Uudisrakennusprojekti kaupungissamme tuo menneisyyden ja nykyisyyden yhteen. Kun viereisen tontin seinät on revitty auki, avautuu talon sisältä aikatunneli menneisyyteen. Viereiselle tontille noussut uuden modernin talon julkisivu kiiltää auringossa mutta maanjäristykset ovat aiheuttaneet seiniin jo ensimmäiset railot.