Myötä- ja vastoinkäymisissä
Tilasin maanantaina tavalliseen tyyliin vesifirmasta 20 litran täytetyn tankin vettä. Olin saanut työt tehtyä ja ajattelin heittäytyä tytön kanssa sohvalle katselemaan telkkaria. Toisin kävi. Huomasin hetken kuluttua että vesitankin alle oli kertynyt keittiöön pieni lammikko. Tarkastellessani pulloa se kirjaimellisesti räjähti käsiini ja kaikki 20 litraa oli hetkessä pitkin keittiön lattioita. Ilta meni kuivatessa lattiaa, keittiön kuilun kautta naapurit kuulivat taatusti ihan jokaisen suomalaisen kirosanan hyvin artikuloituina. Vettä valui joka tuuttiin ja ainoa positiivinen asia oli ehkä se, että tulipahan pestyä jokainen nurkka kunnolla. Manasin myös edellisen asukkaan ideaa asentaa laminaattilattia kaakelilattian päälle sillä kymmenistä pyyhkeistä ja mopeista huolimatta muutama sauma irvistelee nyt rumasti. Vesifirman onneksi se oli ehtinyt jo sulkea ovensa siltä illalta ja asiaan palattiin vasta seuraavana aamuna.
Tälläiset pienetkin vastoinkäymiset saavat manaamaan koko maan järjestelmän ja kaipailemaan laadukasta kraanavettä. Suuremmat vastoinkäymiset saavat oikeasti pohtimaan että miksi ihmeessä asun täällä. Ulkosuomalaisen naimakauppa sen uuden kotimaan kanssa joutuu ajoittain tarkastelun kohteeksi, jatketaanko yhdessä vai erotaanko? Aina kun joku mättää pahasti, on helppo puuskahtaa että no niin, tämäkin asia olisi hoidettu niin paljon paremmin Suomessa. Suurimmaksi osaksi aikaa lasken itseni osaksi paikallisia yhteisöjä mutta silloin kun joku mättää, ulkoistan helposti itseni pois porukasta. Minähän olen suomalainen, ajattelen silloin ja kävelen hieman vihaisesti mulkoillen ohi koko kadun valtaavasta rinnakkain kulkijoiden joukosta ja mietin mikseivät ne opi kävelemään rivissä, ohittelemaan suomalaisen sujuvasti.
Vuosia kerroin suomalaisille matkailijoille bussissa millainen maa on Turkki. Sen lisäksi että me matkaoppaat kerroimme mitä maksaa postimerkki ja paljon on kännykkäminuutti, valaisimme myös hieman turkkilaista mielenlaatua. Turkkilaiset ovat vieraanvaraista kansaa ja uteliaita ulkomaalaisia kohtaan, kuumaverisyys tulee esiin kaupanteossa basaareilla ja niin edelleen. Muistan monet fraasit edelleen ulkoa. Kirjahyllyssäni on useita vanhoja ja uudempia matkaoppaita Turkista. Vuonna 1990 painetussa Rauni Vornasen Turkki tutuksi kirjassa valoitetaan asiaa kappaleessa Nuo pelottavat turkkilaiset: Katso turkkilaista silmiin ja kohtaat vilpittömän ystävällisen katseen. Vornanen kuvailee turkkilaisia avuliaiksi, vieraanvaraisiksi, rauhallisiksi ja hienovaraisiksi. Kiihtynyttä ääntä ei usein kuule ja esimerkiksi turkkilaisessa linja-autossa on melkein kuin suomalaisessa, musiikki vain on erilaista. Tasaisien ja hiljaisien bussimatkojen lisäksi olen kyllä ollut hieman värikkäimmilläkin, sellaisessakin bussissa jossa kuumaverinen turkkilainen on heivannut naapurikaverin kännykän ikkunasta ojaan kun pyynnöt puhua hiljempaa ovat kaikuneet kuuroille korville tai sellaisilla, joilla on laitettu käytävillä jalalla koreasti matkan kestäessä.
Avuliaita? Kyllä, arkemme pyöritys on usein avuliaiden ystävien ja
naapureiden varassa. Vieraanvaraisia? Kyllä ja ei, notkuvat pöydät ja
aina avoimet ovet eivät ole enää kiireisen kaupunkilaiselämän arkea
mutta eläkeläisnaapurit pitävät leipomuksillaan meidät pullassa jos ei
itse jaksa. Rauhallisia? Jaa, kyllä laskisin turkkilaiset enemminkin
tunteensa avoimesti näyttäviin, joista on ainakin aamuruuhkan ratissa
rauhallisuus kaukana. Hienovaraisia? Useimmiten ja olen joutunutkin
opettelemaan hienovaraisempaa sanojen asettelua täällä, asiat eivät
etene suoraviivaisesti puhumalla paitsi tilanteissa, joissa on otettava kovat otteet esiin.
Se Turkki, johon saavuin 16 vuotta sitten oli erilainen kuin nykyajan Turkki. Odotukset ja ajatukset turkkilaisista ovat muovautuneet monta kertaa. Turkkilaisen mentaliteetin jäljillä on ollut myös Kasehage Ankarassa. Kuvitelmani turkkilaisesta ennen vuotta 2002 perustui 80-luvun lomamatkoihin Alanyassa ja kotikaupunkini kebap-ravintoloihin. Turkkilaisella oli parta ja tumma tukka, eivät siis sellasia kuin vihreäsilmäinen ystäväni Ece, jolla on punainen tukka ja pisamia. Kaikki matkaoppaissa kerrotut positiiviset kuvaukset sopivat mielestäni moniin turkkilaisiin mutta vieraanvaraisuudesta ja vilpittömästä ystävällisyydestä pääsee nauttimaan vasta kun on ylittänyt yhteisön raja-aidan ja sen eteen joutuukin tekemään töitä. Arjessa joutuu kyllä vastakkain myös töykeiden kaupankassojen ja aggressiivisten autonkuljettajien kanssa.
Katselin aamulla paikallista aamu-teeveetä ennen töihin lähtöä ja studioon oli kutsuttu vieraaksi Iso-Britannian suurlähettiläs Richard Moore, joka päättää kautensa Turkissa. Hänellä on pitkä historia maassa joten herra Moore kertoili ajatuksiaan maasta ja asukkaista sujuvalla turkilla. Maan mediassakin näkyvästi esillä ollut Moore kiitteli turkkilaisia ystävällisyydestä ja lämminsydämisyydestä, pyyhkeitä annettiin hieman ylpeydestä ja hankaluudesta. Jos minun pitäisi jostain painavasta syystä lähteä tästä rakkaaksi tulleesta toisesta kotimaasta niin mistähän kiittelisin ja mistä antaisin risuja lähtöitkujen lomassa? Kliseinen avuliaisuus ja vieraanvaraisuus nousisi listalle mutta myös turkkilainen hulluus, joka monesti piristää arkea. Risuja jakelisin aggressiivisesta liikennekulttuurista ja sokeudesta omille virheille.
Niin ja se 20 litraa vettä saatiin lopulta kuivattua. Vesifirmaan otti yhteyttä mieheni, sillä tiesin että edessä on keskustelu, jossa vesifirma epäilee meidän pudottaneet kanisterin itse lattialle. Tulikivenkatkuinen puhelu päättyi pieneen korvaukseen ja vesifirman vaihtoon. Mies puhisi ja puhkui, tunarit, tämäkö on asiakaspalvelua?! Suomessa ei asiaa hoidettaisi näin, eihän? jylisi mies. Keittiönlattian kupru on jo peittynyt maton alle, ihan kuten moni muukin vastoinkäyminen Turkissa.
Millaisia ovat sinun maan asukkaat, vastaavatko he matkaoppaiden kuvauksia ja alkuvuosien havaintojasi?
Tälläiset pienetkin vastoinkäymiset saavat manaamaan koko maan järjestelmän ja kaipailemaan laadukasta kraanavettä. Suuremmat vastoinkäymiset saavat oikeasti pohtimaan että miksi ihmeessä asun täällä. Ulkosuomalaisen naimakauppa sen uuden kotimaan kanssa joutuu ajoittain tarkastelun kohteeksi, jatketaanko yhdessä vai erotaanko? Aina kun joku mättää pahasti, on helppo puuskahtaa että no niin, tämäkin asia olisi hoidettu niin paljon paremmin Suomessa. Suurimmaksi osaksi aikaa lasken itseni osaksi paikallisia yhteisöjä mutta silloin kun joku mättää, ulkoistan helposti itseni pois porukasta. Minähän olen suomalainen, ajattelen silloin ja kävelen hieman vihaisesti mulkoillen ohi koko kadun valtaavasta rinnakkain kulkijoiden joukosta ja mietin mikseivät ne opi kävelemään rivissä, ohittelemaan suomalaisen sujuvasti.
Vuosia kerroin suomalaisille matkailijoille bussissa millainen maa on Turkki. Sen lisäksi että me matkaoppaat kerroimme mitä maksaa postimerkki ja paljon on kännykkäminuutti, valaisimme myös hieman turkkilaista mielenlaatua. Turkkilaiset ovat vieraanvaraista kansaa ja uteliaita ulkomaalaisia kohtaan, kuumaverisyys tulee esiin kaupanteossa basaareilla ja niin edelleen. Muistan monet fraasit edelleen ulkoa. Kirjahyllyssäni on useita vanhoja ja uudempia matkaoppaita Turkista. Vuonna 1990 painetussa Rauni Vornasen Turkki tutuksi kirjassa valoitetaan asiaa kappaleessa Nuo pelottavat turkkilaiset: Katso turkkilaista silmiin ja kohtaat vilpittömän ystävällisen katseen. Vornanen kuvailee turkkilaisia avuliaiksi, vieraanvaraisiksi, rauhallisiksi ja hienovaraisiksi. Kiihtynyttä ääntä ei usein kuule ja esimerkiksi turkkilaisessa linja-autossa on melkein kuin suomalaisessa, musiikki vain on erilaista. Tasaisien ja hiljaisien bussimatkojen lisäksi olen kyllä ollut hieman värikkäimmilläkin, sellaisessakin bussissa jossa kuumaverinen turkkilainen on heivannut naapurikaverin kännykän ikkunasta ojaan kun pyynnöt puhua hiljempaa ovat kaikuneet kuuroille korville tai sellaisilla, joilla on laitettu käytävillä jalalla koreasti matkan kestäessä.
Avuliaita? Kyllä, arkemme pyöritys on usein avuliaiden ystävien ja
naapureiden varassa. Vieraanvaraisia? Kyllä ja ei, notkuvat pöydät ja
aina avoimet ovet eivät ole enää kiireisen kaupunkilaiselämän arkea
mutta eläkeläisnaapurit pitävät leipomuksillaan meidät pullassa jos ei
itse jaksa. Rauhallisia? Jaa, kyllä laskisin turkkilaiset enemminkin
tunteensa avoimesti näyttäviin, joista on ainakin aamuruuhkan ratissa
rauhallisuus kaukana. Hienovaraisia? Useimmiten ja olen joutunutkin
opettelemaan hienovaraisempaa sanojen asettelua täällä, asiat eivät
etene suoraviivaisesti puhumalla paitsi tilanteissa, joissa on otettava kovat otteet esiin.
Se Turkki, johon saavuin 16 vuotta sitten oli erilainen kuin nykyajan Turkki. Odotukset ja ajatukset turkkilaisista ovat muovautuneet monta kertaa. Turkkilaisen mentaliteetin jäljillä on ollut myös Kasehage Ankarassa. Kuvitelmani turkkilaisesta ennen vuotta 2002 perustui 80-luvun lomamatkoihin Alanyassa ja kotikaupunkini kebap-ravintoloihin. Turkkilaisella oli parta ja tumma tukka, eivät siis sellasia kuin vihreäsilmäinen ystäväni Ece, jolla on punainen tukka ja pisamia. Kaikki matkaoppaissa kerrotut positiiviset kuvaukset sopivat mielestäni moniin turkkilaisiin mutta vieraanvaraisuudesta ja vilpittömästä ystävällisyydestä pääsee nauttimaan vasta kun on ylittänyt yhteisön raja-aidan ja sen eteen joutuukin tekemään töitä. Arjessa joutuu kyllä vastakkain myös töykeiden kaupankassojen ja aggressiivisten autonkuljettajien kanssa.
Katselin aamulla paikallista aamu-teeveetä ennen töihin lähtöä ja studioon oli kutsuttu vieraaksi Iso-Britannian suurlähettiläs Richard Moore, joka päättää kautensa Turkissa. Hänellä on pitkä historia maassa joten herra Moore kertoili ajatuksiaan maasta ja asukkaista sujuvalla turkilla. Maan mediassakin näkyvästi esillä ollut Moore kiitteli turkkilaisia ystävällisyydestä ja lämminsydämisyydestä, pyyhkeitä annettiin hieman ylpeydestä ja hankaluudesta. Jos minun pitäisi jostain painavasta syystä lähteä tästä rakkaaksi tulleesta toisesta kotimaasta niin mistähän kiittelisin ja mistä antaisin risuja lähtöitkujen lomassa? Kliseinen avuliaisuus ja vieraanvaraisuus nousisi listalle mutta myös turkkilainen hulluus, joka monesti piristää arkea. Risuja jakelisin aggressiivisesta liikennekulttuurista ja sokeudesta omille virheille.
Niin ja se 20 litraa vettä saatiin lopulta kuivattua. Vesifirmaan otti yhteyttä mieheni, sillä tiesin että edessä on keskustelu, jossa vesifirma epäilee meidän pudottaneet kanisterin itse lattialle. Tulikivenkatkuinen puhelu päättyi pieneen korvaukseen ja vesifirman vaihtoon. Mies puhisi ja puhkui, tunarit, tämäkö on asiakaspalvelua?! Suomessa ei asiaa hoidettaisi näin, eihän? jylisi mies. Keittiönlattian kupru on jo peittynyt maton alle, ihan kuten moni muukin vastoinkäyminen Turkissa.
Millaisia ovat sinun maan asukkaat, vastaavatko he matkaoppaiden kuvauksia ja alkuvuosien havaintojasi?
Minä olen naurannut tuolle Vornasen kirjalle monesti. Se kun hän kertoo kuinka autokolarissa heiluu ainoastaan sen turkkilaisen käsi joka pudistelee likaa vastapuolen takista tms.:D. Kyllä minä olen ollut katsomassa sellaista liikennraivoa, että oksat pois. Kamalimpia oli ne Ramazan ruuhkat, jossa nälkäisistä turkkilaisista tuli ihan sekapäisiä. Että voisiko sitä nyt olla kuitenkin rehellinen? Että erittäin temperamenttisiakin saattavat olla nämä ystävälliset ja vieraanvaraiset turkkilaiset.
VastaaPoista:D Hahaa joo se autokolarikohtaus oli mielenkiintoinen ja aikamoista liikenneraivoa on tullut todistetettua tosiaan. Kaikilla kun on se toinenkin puoli, oli sitten maa mikä tahansa.
PoistaMielenkiintoinen postaus taas! Turkkilainen hulluus kuulostaa minusta puoleensavetävältä asialta. Pitäisköhän muuttaa Turkkiin? :-D
VastaaPoistaTervetuloa mutta mieti nyt kahdesti ennen muuttoa :D
PoistaKiva postaus,ja kun luin miten vastoinkäymistenaikana tulee Suomessa arjea helpottavat adiat mieleen,ajattelin että kuulostaapa tutulta😏Laitetaanko vesikanisterin vesi johonkin tai miten käytätte sitä?Täällä monilla on vesibaari,eli laite jonka kautta tulee puhdasta joko kylmää tai kiehuvaa vettä,mutta itse suodatan veden Brita-kannulla.Voi kurjuus miten kävi vesikanisterille,ja voin kuvitella että.tuli ärräpäitä.Vähän hulluja,ystävällisiä ja vieraanvaraisia,ja välittömiä ovat ihmiset täälläkin,mutta suuressa kaupungissa vähemmän.Kun asuin tänne taas tullesss ensimmäisen vuoden pikkukaupungissa niin huomasin eron
VastaaPoistaVesi tulee tankissa, jonka korkki on sinetöity ja avaan sen ja laitan siihen pumppuosamme, vanhan tyhjan tankin annan samalla pois. Olemme suunnitelleet etta hankkisimme suodattimen tuohon vesihanaan niin loppuisi tama vesirumba.
PoistaGeçmiş olsun! Ymmärrän kyllä ärräpäät, kuulostaapa ärsyttävältä tilanteelta. Onneksi nyt hoidettu. Tuota kirjaapa en ole nähnyt, olisi hauska lukea. Turkkilainen vieraanvaraisuus ja ystävällisyys on kyllä parhaimmillaan huikean hienoa, bussissa riehuvan turkkilaisen olen minäkin nähnyt ja muutamaan kertaan jopa, samoin riehuvia taksikuskeja ja minibussikuskeja.
VastaaPoistaKiitos ja onneksi tilanne on tosiaan jo ohi. Todistan aamuisin myös tuolla koulun kulmalla tyttöa viedessa aikamoisia liikennetouhuja ja kylla siellakin tunteet on toisinaan pinnalla.
PoistaTosi hauskasti kirjoitettu jälleen, vaikka itse tilanne on tuskin ollut kovin hauska - voin kuvitella tuollaista määrää vettä laminaattilattialla.... Mielenkiintoinen vesisysteemi... Meidänkin pitäisi varmaan hankkia hanaan jonkinlainen suodatin. Olemme jo pitkään saaneet taas vettä omasta kaivosta, mutta emme ole uskaltaneet juoda vettä suoraan hanasta, koska emme ole ehtineet desinfioida katolla olevaa säiliötä tuontiveden jäljiltä. Pullovedellä siis mennään.
VastaaPoista