5 vuotta Izmirissä -kannattiko muutos?
Havahduin viikonloppuna siihen, että olemme asuneet Izmirissä 5 vuotta. Saavuimme ensi kerran lämpimän kosteaan syysiltaan, ja muistan nuuskutellessani Izmirin lahden tuoksua tienneeni, että olen tullut oikeaan paikkaan. Tuoksut ja illan pöhinä saivat heti tykästymään paikkaan. Nyt 5 vuotta myöhemmin tiedän kaupungin lahden haiskahtavan joskus levältä, ellei sitä ole ruopattu, mutta tästä paikasta on tullut tärkeä, kaikkine tuoksuineen ja pahoine hajuineen.
Kävin äskettäin aamiaisella porukassa, johon tutustuin ihan alkuaikoina. Asumme kaikki Karşıyakan kaupunginosassa, joka mielletään ihan omanlaisekseen, jopa Turkin mittapuulla. Yleisesti ottaen varakkaiden kaupunginosat ovat maassa parhaimpia, mitä tulee moderniin ilmapiiriin, koulujen tasoon ja palveluihin. Karşıyakassa asustaa kuitenki hyvin tavallista porukkaa tulotasoltaan, sellaisia kun me, mutta alue on monissa asioissa edistyksellinen. Tosin viime aikoina asuntojen hinnat ovat kivunneet nopeasti yläkanttiin. Alueen vuokrien hinnat ovat jo niin kovat, että meidän perheen toisen palkka kuluisi melkein kokonaan siihen. Ostamista suunnittelevat siirtyvät nykyisin suosiolla huokeammille alueille, sillä samalla hinnalla mitä kotikadullani kaupataan vanhoja remonttia kaipaavia asuntoja, saa muualta tuliterän lukaalin. Huokailimmekin naisporukalle, että asunnon ostaminen nykyhinnoilla tuntuisi aika mahdottomalta, mutta onneksi asuntokaupat on kaikkien osalta tehty aikoja sitten. Nykypäivänä asunnon ostaminen vaatisi suuremman riskin, ja voi olla ettemme päätyisi tälle asuinalueelle.
Yleensä kaupunkia vaihdetaan jonkun syyn takia, kuten työpaikan, sukulaisten tai koulun. Meillä taas ei ollut mitään syytä muuttaa Ankarasta Izmiriin, ainoastaan unelma. Sukulaiset olivat aiempaakin kauempana, emmekä tunteneet kaupungista yhtään ketään. Halusimme asettua ehdottomasti juuri Karşıyakan kaupunginosaan, josta olin saanut hyvän mielikuvan. Asunnon löytyminen oli haastavaa, ja miehen ensimmäinen työpaikka ei vastannut odotuksia. Tytölle piti alkaa katsella esikoulupaikkoja, enkä tiennyt mistä alkaisin etsinnän oman työpaikan suhteen. Silti nukuin yöni rauhallisesti, ja muistan innostuneeni kaikesta pienestä. Tuoksuvista jasmiineista, egealaisten tavasta järjestää bileet taloyhtiön puutarhassa, mezekaupoista ja puistoista, joissa oli ihan tavallista tilata bisseä lounaalla. Samat asiat tekevät minut edelleen onnelliseksi, vaikka en enää muista asioita ihmetellä.
Paikalla ei ole niin merkitystä, mutta ihmisillä on. Ihmisethän ne sen paikan tunnelman tekevät, sanotaan. Karşıyakan kohdalla väitän kyllä näillä kahdella elementillä olevan toisia tukeva voima. Ajoittain haaveilen niin kovasti maalle muutosta, että huomaan vain kaikki ympäristön ärsykkeet kuten liikenteen. Lämpimänä syksyiltana, juuri sellaisena kuin me aikoinaan tänne muutimmekin, tunnen jalkojeni olevan kuitenkin niin vahvasti tämän alueen asfaltissa, etten haluaisi paikkaa koskaan jättää. Karşıyakaan juurtuminen on käynyt nopeasti. Olen saanut elämääni tärkeitä ystäviä, ja luotua suhteita työmaailmaan. Ennenkaikkea koen sujahtaneeni tänne ilman kipuiluja ulkomaalaisuudesta ja ulkopuolisuudesta.
Karşıyakan vuosiemme aikana koko maa on ollut melkoisessa turbulenssissa. On ollut huojentavaa ymmärtää, että tärkeintä epävarman tilanteen keskellä ovat olleet ympärillä olevat ihmiset, joiden kanssa jaan samoja tunnetiloja ja toiveita. Kun maa tärisee jalkojen alla, huojentaa viereiseen puistoon kerääntyminen. Jos uutiset masentavat, auttaa siihen parhaiten ystävien seura. Tytölle aikaa ennen Karşıyakaa ei oikeastaan ole, tai ne muistot ovat niin hataria etteivät ne ainakaan tunnu todellisilta. Jos joku kysyy missä tyttö on syntynyt, muistaa hän vastata Ankara muttei todellisuudessa muista Ankaran ajoista mitään. Jos laitan silmät kiinni, ja muistelen Ankaraan, tulevat mieleen ensimmäiseksi Kızılayn harmaat suuret kerrostalot, kebapkioskit, ostoskeskukset ja talven sumu, joka laskeutui kaupungin ylle. Izmirin mielikuvissa taas maistuu meren suola, täytetyt simpukat, lauttamatkalla kirkuvat lokit ja lähikylien illat rantaravintoloissa. Arjessa on siis sopivassa suhteessa lumoutumisen ilmiöitä, joista Anu kirjoitti omassa blogissaan.
Viime viikolla kävimme ensi kertaa ensimmäisen koiramme Helmin hautapaikalla. Helmi muutti kanssamme Ankarasta Izmiriin, mutta sairastui nopeasti ja kuoli vain muutaman kuukauden asumisen jälkeen. Koiran menetys oli kova paikka koko perheelle, ja muistan jopa syytelleeni typerää muuttoamme Helmin sairastumisesta. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme Helmin hautapaikan kaupungin ulkopuolella olevalta metsäalueelta. Paikka kylpi syksyauringossa, toisin kun viitisen vuotta silloin talven sateessa ja ukkosessa. Karşıyakassa on tapahtunut monia merkityksellisiä asioita, tyttö on aloittanut koulun, Alex on muuttanut perheeseen, olemme löytäneet paikkamme miehen kanssa työmaailmasta ja ostaneet oman asunnon. Muutos on kannattanut, vaikka ei se kaikissa asioissa ole helpolla tullutkaan. Jääminen Ankaraan olisi tarkoittanut meille molemmille parempia työmahdollisuuksia ja palkkoja, mutta olisimme jääneet paitsi mahdollisuudesta nauttia arjen joka hetkestä. Kaikella on hintansa, ja näin 5 vuoden jälkeen elämänlaadun hinta on osoittautunut tilipussia tärkeämmäksi.
Izmirissä ja erityisesti Karşıyakassa oppii olemaan nopeasti ylpeä kotikulmistaan. Tiedämme elävämme jonkunlaisessa kuplassa, jossa uutisten aiheet tapahtuvat jossain muualla. Ne tapahtuvat Turkissa, mutta arki jatkuu samanlaisena. Bostanlin kalaravintolat valuvat ajotielle asti pursuten ihmisiä illasta toiseen, rantaviivan pyörätie kuhisee käyttäjiä, kaupungin puiston pussailijoita ei kukaan vilkaise edes kahdesti, vaan jokainen pyrkii tuomaan esille vapaamielisen asenteensa olemalla välittämättä muiden tekemisistä. Jokaisena virallisena juhlapäivänä ripustamme lipun ikkunaan, sillä niin tekee jokainen muukin alueen arvoja kannattava. Kaupungin rannasta ulapalle kiikaroidessa kaikki tuntuu olevan hyvin täällä, entä siellä muualla?
Onko asuinpaikalla merkitystä? Onko onni tietyn alueen kulmissa ja elämäntyylissä?
Kävin äskettäin aamiaisella porukassa, johon tutustuin ihan alkuaikoina. Asumme kaikki Karşıyakan kaupunginosassa, joka mielletään ihan omanlaisekseen, jopa Turkin mittapuulla. Yleisesti ottaen varakkaiden kaupunginosat ovat maassa parhaimpia, mitä tulee moderniin ilmapiiriin, koulujen tasoon ja palveluihin. Karşıyakassa asustaa kuitenki hyvin tavallista porukkaa tulotasoltaan, sellaisia kun me, mutta alue on monissa asioissa edistyksellinen. Tosin viime aikoina asuntojen hinnat ovat kivunneet nopeasti yläkanttiin. Alueen vuokrien hinnat ovat jo niin kovat, että meidän perheen toisen palkka kuluisi melkein kokonaan siihen. Ostamista suunnittelevat siirtyvät nykyisin suosiolla huokeammille alueille, sillä samalla hinnalla mitä kotikadullani kaupataan vanhoja remonttia kaipaavia asuntoja, saa muualta tuliterän lukaalin. Huokailimmekin naisporukalle, että asunnon ostaminen nykyhinnoilla tuntuisi aika mahdottomalta, mutta onneksi asuntokaupat on kaikkien osalta tehty aikoja sitten. Nykypäivänä asunnon ostaminen vaatisi suuremman riskin, ja voi olla ettemme päätyisi tälle asuinalueelle.
Yleensä kaupunkia vaihdetaan jonkun syyn takia, kuten työpaikan, sukulaisten tai koulun. Meillä taas ei ollut mitään syytä muuttaa Ankarasta Izmiriin, ainoastaan unelma. Sukulaiset olivat aiempaakin kauempana, emmekä tunteneet kaupungista yhtään ketään. Halusimme asettua ehdottomasti juuri Karşıyakan kaupunginosaan, josta olin saanut hyvän mielikuvan. Asunnon löytyminen oli haastavaa, ja miehen ensimmäinen työpaikka ei vastannut odotuksia. Tytölle piti alkaa katsella esikoulupaikkoja, enkä tiennyt mistä alkaisin etsinnän oman työpaikan suhteen. Silti nukuin yöni rauhallisesti, ja muistan innostuneeni kaikesta pienestä. Tuoksuvista jasmiineista, egealaisten tavasta järjestää bileet taloyhtiön puutarhassa, mezekaupoista ja puistoista, joissa oli ihan tavallista tilata bisseä lounaalla. Samat asiat tekevät minut edelleen onnelliseksi, vaikka en enää muista asioita ihmetellä.
Paikalla ei ole niin merkitystä, mutta ihmisillä on. Ihmisethän ne sen paikan tunnelman tekevät, sanotaan. Karşıyakan kohdalla väitän kyllä näillä kahdella elementillä olevan toisia tukeva voima. Ajoittain haaveilen niin kovasti maalle muutosta, että huomaan vain kaikki ympäristön ärsykkeet kuten liikenteen. Lämpimänä syksyiltana, juuri sellaisena kuin me aikoinaan tänne muutimmekin, tunnen jalkojeni olevan kuitenkin niin vahvasti tämän alueen asfaltissa, etten haluaisi paikkaa koskaan jättää. Karşıyakaan juurtuminen on käynyt nopeasti. Olen saanut elämääni tärkeitä ystäviä, ja luotua suhteita työmaailmaan. Ennenkaikkea koen sujahtaneeni tänne ilman kipuiluja ulkomaalaisuudesta ja ulkopuolisuudesta.
Karşıyakan vuosiemme aikana koko maa on ollut melkoisessa turbulenssissa. On ollut huojentavaa ymmärtää, että tärkeintä epävarman tilanteen keskellä ovat olleet ympärillä olevat ihmiset, joiden kanssa jaan samoja tunnetiloja ja toiveita. Kun maa tärisee jalkojen alla, huojentaa viereiseen puistoon kerääntyminen. Jos uutiset masentavat, auttaa siihen parhaiten ystävien seura. Tytölle aikaa ennen Karşıyakaa ei oikeastaan ole, tai ne muistot ovat niin hataria etteivät ne ainakaan tunnu todellisilta. Jos joku kysyy missä tyttö on syntynyt, muistaa hän vastata Ankara muttei todellisuudessa muista Ankaran ajoista mitään. Jos laitan silmät kiinni, ja muistelen Ankaraan, tulevat mieleen ensimmäiseksi Kızılayn harmaat suuret kerrostalot, kebapkioskit, ostoskeskukset ja talven sumu, joka laskeutui kaupungin ylle. Izmirin mielikuvissa taas maistuu meren suola, täytetyt simpukat, lauttamatkalla kirkuvat lokit ja lähikylien illat rantaravintoloissa. Arjessa on siis sopivassa suhteessa lumoutumisen ilmiöitä, joista Anu kirjoitti omassa blogissaan.
Viime viikolla kävimme ensi kertaa ensimmäisen koiramme Helmin hautapaikalla. Helmi muutti kanssamme Ankarasta Izmiriin, mutta sairastui nopeasti ja kuoli vain muutaman kuukauden asumisen jälkeen. Koiran menetys oli kova paikka koko perheelle, ja muistan jopa syytelleeni typerää muuttoamme Helmin sairastumisesta. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme Helmin hautapaikan kaupungin ulkopuolella olevalta metsäalueelta. Paikka kylpi syksyauringossa, toisin kun viitisen vuotta silloin talven sateessa ja ukkosessa. Karşıyakassa on tapahtunut monia merkityksellisiä asioita, tyttö on aloittanut koulun, Alex on muuttanut perheeseen, olemme löytäneet paikkamme miehen kanssa työmaailmasta ja ostaneet oman asunnon. Muutos on kannattanut, vaikka ei se kaikissa asioissa ole helpolla tullutkaan. Jääminen Ankaraan olisi tarkoittanut meille molemmille parempia työmahdollisuuksia ja palkkoja, mutta olisimme jääneet paitsi mahdollisuudesta nauttia arjen joka hetkestä. Kaikella on hintansa, ja näin 5 vuoden jälkeen elämänlaadun hinta on osoittautunut tilipussia tärkeämmäksi.
Izmirissä ja erityisesti Karşıyakassa oppii olemaan nopeasti ylpeä kotikulmistaan. Tiedämme elävämme jonkunlaisessa kuplassa, jossa uutisten aiheet tapahtuvat jossain muualla. Ne tapahtuvat Turkissa, mutta arki jatkuu samanlaisena. Bostanlin kalaravintolat valuvat ajotielle asti pursuten ihmisiä illasta toiseen, rantaviivan pyörätie kuhisee käyttäjiä, kaupungin puiston pussailijoita ei kukaan vilkaise edes kahdesti, vaan jokainen pyrkii tuomaan esille vapaamielisen asenteensa olemalla välittämättä muiden tekemisistä. Jokaisena virallisena juhlapäivänä ripustamme lipun ikkunaan, sillä niin tekee jokainen muukin alueen arvoja kannattava. Kaupungin rannasta ulapalle kiikaroidessa kaikki tuntuu olevan hyvin täällä, entä siellä muualla?
Onko asuinpaikalla merkitystä? Onko onni tietyn alueen kulmissa ja elämäntyylissä?
Joko noin kauan on kulunut teidän muutosta! Muistan vielä kun kirjoitit Ankarasta ja myös sen kun sittemmin vaihdoitte maisemaa. Izmir ja tuo teidän kotikaupunginosa vaikuttaa kyllä tosi mukavalta asuinpaikalta, sen kuvan olen saanut alusta asti blogisi kautta. Jonain päivänä toivottavasti päädymme vielä Izmiriin lomalle - se on yksi meidän toivelomakohteista!
VastaaPoistaNiin se aika juoksee, aika nopeasti on mennyt 5 vuotta, varmaan koska tähän pisteeseen tulemiseen tehtiin hihat heiluen töitä miehen kanssa ekat vuodet, nyt voi ottaa ainakin hieman rennommin ja luottaa siihen, että perusta on valmiina. Izmir on kiva, ei mikään turistimagneetti vähäisten nähtävyyksien takia, mutta elämisen kanalta aika ihana paikka suurkaupungiksi. Voi olisipa ihana, jos tulisitte lomalle!
PoistaIzmir vaikuttaa kivan rennolta ja nätiltä kaupungilta. Semmoisia merenrantakaupungit usein ovat. Jos on meren rannalla syntynyt, ei oikein osaa tottua sisämaan kaupunkiin. Vaikkei sillä merellä edes mitään tekisi.
VastaaPoistaOlen syntynyt Saimaan rannalla, mies kuivalla maalla Anatoliassa, mutta ei hänkään enää meren rannalla vuosia asuttuaan Ankaraan sopeutunut. Minulle se oli tuskaa, ja nyt meren äärellä sielu lepää, tosiaan sen katseleminen vain riittää ja se tuoksu, tietous siitä että lähellä on.
PoistaJusthan sinne muutitte:) aika rientää!
VastaaPoistaNo niinpä! Tosiaan rientää, en tajua mihin ne 5 vuotta sujahtivat :O
PoistaHerranjumala, joko siitä on viisi vuotta, kun muutitte sinne! Minusta se tapahtui ihan äskettäin, korkeintaan toissa vuonna. :-)
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että minäkin viihtyisin Izmirin kaltaisessa paikassa. Tuntuu, että siellä on vähän kaikkea. Mulle meri on erityisen tärkeä, sillä ilman sitä tuntuu, että tukehdun. Tai pärjään tietysti ilmankin, jos on pakko, mutta mieluummin asun meren lähellä, jos voin valita.
Voi Helmiä. Nyyh.
Kyllä musta melkein tuntui, että tukehdun Ankarassa asuessamme. Izmir on kiva, vaikka ei täällä ole mitään ihmeellistä mutta täällä on lunkki tyyli ihmisillä, ihanaa ruokaa ja meri, mitäpä sitä muuta kaipaa.
PoistaMuistan kun kirjoitit muutostanne Izmiriin, ajatella että siitäkin on kulunut niin paljon aikaa. Olen todella pitänyt Izmirin postauksista, ja kaupunki esittäytyy todella mukavana blogissasi.- Meren läheisyys on minullekin tärkeää, koska olen lähes aina asunut sellaisen lähellä. Teillä on todellakin turbulenssia siellä viime aikoina, (myös täällä...) toivottavasti asiat rauhoittuvat jossain vaiheessa.
VastaaPoistaKiva että olet tykännyt, kirjoitan mieluusti Izmiristä, koska tykkään kaupungista todella paljon, se varmaan kuuluu postauksissakin :) Voi meitä, toivotaan että edessä olisi taas ihan tasaista lentosäätä molemmille.
PoistaAh meri! Vaikka en olekaan syntynyt veden äärellä ja harvoin Suomessa asunutkaan, niin neljä vuotta täällä Samuilla meren ympäröimänä on tehnyt tehtävänsä. Kauhistuttaa ajatuskin ilmen suurta vettä lähettyvillä. Meren tuoksu kaikkine levineen on vaan ihana.
VastaaPoistaIzmir vaikuttaa kyllä oikein mukavalta paikalta ja tuo teidän 'kylä' varsinkin. Onko teidän kylällä paljon turisteja?
Olen syntynyt Saimaan rannalla ja meri on tullut kuvioihin vasta maailmalla. Vesi on kuitenkin sellainen elementti, että sen kaipuu nousi aika kovaksi kun asuimme Ankarassa. Oli ihan tukahduttavan ahdistavaa asua satojen kilometrien päässä siitä. Izmirissä on aika vähän turisteja, monille tämä on läpikulkupaikka muihin kohteisiin kuten Efesokseen tai Çesmeen, varsinkin Karşıyakan puolella on tosi harvinaista törmätä turisteihin.
Poista