Maa, jossa jokainen haluaa oppia englantia
Kosketus turkkilaisten englannin kielen taitoon lupasi ensikosketuksella liikoja, sillä asuin ensimmäiset vuodet lomarannikolla ja paikallisten työkavereiden englanninkielen taito oli paikallisella mittapuulla loistava. Sen ymmärsin kun muutimme Ankaraan, jossa turkin kielen taitoni otti nopean spurtin, sillä muuta vaihtoehtoa ei ollut. Jos halusin tulla ymmärretyksi kaupassa tai kahvilassa, tarvitsin turkkia. Monesti marketissa myyjät pakenivat hihitellen hyllyjen taakse ulkomaalaisen asiakkaan astuessa sisälle, mitä jos se ei osaa turkkia? Solkkasin turkkia, sillä toinen vaihtoehto oli muumioitua sisätiloihin. Sama päti uuteen työpaikkaan, jossa jouduin kauas mukavuusalueelta kielen suhteen. No english, only turkish.
Jokainen Turkissa englannilla yrittänyt törmää tilanteeseen, jossa kysymykseen Do you speak english? vastataan yes, mutta tie nousee nopeasti pystyyn dialogin tyssätessä. Erään tutkimuksen mukaan 95% turkkilaisista ei pysty kommunikoimaan edes välttävästi englannilla 1000 oppitunnin jälkeen ja 60% oppilaista kuvittelee englannin taitonsa keskinkertaisiksi vaikka taidot eivät ole edes lähellä välttävää. Olen tavannut yliopistosta valmistuneita englannin opettajia, joiden kielitaito ei ole kummoinen, eikä kukaan englantia osaava tuntemani turkkilainen ole hankkinut taitoa valtion koulussa. Hyvin englantia puhuva turkkilainen on asunut ulkomailla, tai joutunut työnsä kautta kosketuksiin kielen kanssa. Miksi turkkilaisten kielitaito sitten on niin surkea?
Turkissa lähes jokainen haluaa oppia englantia, tai ainakin tarjota sen mahdollisuuden lapsilleen. Yksityisiin kouluihin, kielikouluihin, preppauskursseille ja yksityisopetukseen käytetyllä rahasummalla voisi tehdä oikeasti suuria. Kaikkien suurin huoli tuntuu olevan se, kuinka lapsi oppii englantia. Valtavan panostuksen jälkeen turkkilaisten nuorten luulisi jo oppineen edes kohtalaisen taidon englantia, mutta näin ei ole. Valtavan bisneksen myrskynsilmässä taistellaan oppilaista, etsitään parasta opettajaa, metodia ja tuloksissa parhaimmaksi äänestettyä kirjasarjaa. Koko touhu alkaa kuitenkin omasta mielestäni luisua raiteilta jo tarhassa, jossa lapset istutetaan päivittäin tunniksi laulamaan englanninkielisten kurssivideoiden tahdissa, halusivat tai eivät. Nyt opiskellaan vaikka väkisin!
Turkissa Lucky Luke on Redkit ja melkein kaikki sarjat ja leffat on dubattu turkiksi. Internet on tuonut englannin kielen lähemmäs, mutta noin 80 miljoonan asukkaan maassa on omaa tarjontaa joka asiassa musiikista kirjallisuuteen niin paljon, että englantia ei osata nähdä linkkinä muuhun maailmaan. Toisin kuin omalla kohdallani, vain harvalla tavallisella turkkilaisella siintää haaveissa mahdollisuus lähteä vaihto-oppilaaksi ulkomaille tai edes matkustaa muihin maihin. Englannin kielen opiskeleminen tuntuu olevan monen kohdalla väkistä puurtamista, sillä siitä puuttuu tavoite ja hauskuus. Suurin osa turkkilaisista on istunut vuosikausia koulun enkuntunneilla oppimatta juuri mitään, mitä ajan ja energian tuhlausta! Epäsäännölliset verbit osataan vaikka unissaan, mutta suusta ei tule yhtään järkevän kuuloista lausetta.
Turkkilaisten dilemma englannin kielen oppimiseen valaistui osaltaan, kun yritin etsiä yhdelle ryhmälleni uutta kirjasarjaa keväälle. Lapsien vanhemmat toivoivat laadukasta kirjasarjaa, joten päädyin tutkimaan Cambridgen ja Oxfordin materiaaleja, joiden hinnat ovat katossa liiran kurssin takia. Yhden lapsen kirjojen hinta pyörii noin 300 liirassa, kun taas turkkilaista tuotantoa on tarjolla parilla kympillä. Selasin turkkilaisia kirjoja, enkä löytänyt niiden seasta kuin yhden kelvollisen kirjasarjan. Ne ovat toistensa kopioita, niistä puuttuu juoni sekä idea, ja monissa kirjasarjoissa on kaiken lisäksi virheitä. Olen käyttänyt yhdelle oppilasryhmälleni turkkilaista kirjasarjaa tuntien tukena, mutta melko ohueksi jää tuntien anti jos ne rakennetaan kirjan ympärille.
Käyn kahdesti viikossa antamassa yksityiskoulussa käyvälle Asyalle yksityisopetusta, ja hänen kanssa olen törmännyt ongelman toiseen puoleen. Teimme viime viikolla harjoitusta, jossa on tarkoitus kuunnella tarina amerikkalaisesta Mikesta, joka rakentaa itselleen unessa herkku sandwichia apunaan tikkaat ja saha. Miken delicious sandwich sisältää cheddar ja Monterey Jack -juustoja, baconia ja ham. Ihanuus kuorrutetaan erilaisialla majoneeseilla ja sitten herkuttelemaan. Oppilaan on tarkoitus kuuntelemisen ja lukemisen jälkeen kirjoittaa tarina uudelleen omin sanoin. Asya luki tarinaa, ja kirjoitti typistetyn version, jota ei selvästi tehty ajatuksella ja sydämellä. Turkkilaisille monien kansainvälisten kirjasarjojen maailma on hyvin kaukainen. Niissä syödään asioita, joita turkkilaiset lapset eivät tunne, ja käydään paikoissa, joihin paikalliset eivät matkusta. Englannin kirjojen maailma on niin kaukainen, ettei se tunnu konkretisoituvan oikein mitenkään. Tuo ihanan ihmeellinen kieli, josta Asyan äiti toivoo tytölleen yhtä tietä ulkomaille näyttää monen turkkilaisen kohdalla olevan kuin toisen ulottuvuuden kieli, josta heillä ei ole aavistustakaan. Kuka tekisi mielenkiintoisen paikallisen kirjasarjan, joka olisi sidottu ympäröivään kulttuuriin?
Jos turkkilaisilta itseltään kysyy englannin oppimisen kompastuskiviä, ovat ne heidän mielestään vaikea kielioppi, lausumisen hankaluus ja ajanpuute. Sanajärjestys on toisenlainen, lausuminen ja oikeinkirjoitus on hankalaa. Sport taipuu turkkilaisen suussa väkisinkin siporiksi ja turkkilaisittain burdayım englanniksi I am here tuntuu järjenvastaiselta. Itse taas koen turkkilaisten suurimmiksi ongelmiksi lyhytjänteisyyden, ja vanhempien oppilaiden ja nuorten vanhempien kanssa on tasaisin väliajoin käytävä keskustelu realistisista tavoitteista versus opiskeluun panostettu aika. Moni kuvittelee tunnin viikossa tekevän ihmeitä, ja oman ongelmansa luovat kielikoulujen lyhytnäköinen politiikka; lapsia treenataan kokeita varten, ei kielen kokonaisvaltaista oppimista ajatellen. Monille kielenopetusmenetelmien monipuolisuus tulee yllärinä, ja erilaiset hauskat sovellukset ja podcastit oppimisvälineinä ovat iloinen ylläri. Normaalisti niin sosiaaliset turkkilaiset tuntevat englanniksi olevansa alueella, jossa iskee ramppikuume. Kun englannissa asunut ja englantia ammatikseen opettava tuttavani tapasi vanhempani, oletin hänen pulisevan rennosti englanniksi. Sen sijaan ystäväni meni lukkoon, ja hoiti puhumisen kauttani turkiksi.
Millaista on englanninopetus sinun asuinmaassasi? Hyviä metodeja vai tylsää tankkausta?
Jokainen Turkissa englannilla yrittänyt törmää tilanteeseen, jossa kysymykseen Do you speak english? vastataan yes, mutta tie nousee nopeasti pystyyn dialogin tyssätessä. Erään tutkimuksen mukaan 95% turkkilaisista ei pysty kommunikoimaan edes välttävästi englannilla 1000 oppitunnin jälkeen ja 60% oppilaista kuvittelee englannin taitonsa keskinkertaisiksi vaikka taidot eivät ole edes lähellä välttävää. Olen tavannut yliopistosta valmistuneita englannin opettajia, joiden kielitaito ei ole kummoinen, eikä kukaan englantia osaava tuntemani turkkilainen ole hankkinut taitoa valtion koulussa. Hyvin englantia puhuva turkkilainen on asunut ulkomailla, tai joutunut työnsä kautta kosketuksiin kielen kanssa. Miksi turkkilaisten kielitaito sitten on niin surkea?
Turkissa lähes jokainen haluaa oppia englantia, tai ainakin tarjota sen mahdollisuuden lapsilleen. Yksityisiin kouluihin, kielikouluihin, preppauskursseille ja yksityisopetukseen käytetyllä rahasummalla voisi tehdä oikeasti suuria. Kaikkien suurin huoli tuntuu olevan se, kuinka lapsi oppii englantia. Valtavan panostuksen jälkeen turkkilaisten nuorten luulisi jo oppineen edes kohtalaisen taidon englantia, mutta näin ei ole. Valtavan bisneksen myrskynsilmässä taistellaan oppilaista, etsitään parasta opettajaa, metodia ja tuloksissa parhaimmaksi äänestettyä kirjasarjaa. Koko touhu alkaa kuitenkin omasta mielestäni luisua raiteilta jo tarhassa, jossa lapset istutetaan päivittäin tunniksi laulamaan englanninkielisten kurssivideoiden tahdissa, halusivat tai eivät. Nyt opiskellaan vaikka väkisin!
Turkissa Lucky Luke on Redkit ja melkein kaikki sarjat ja leffat on dubattu turkiksi. Internet on tuonut englannin kielen lähemmäs, mutta noin 80 miljoonan asukkaan maassa on omaa tarjontaa joka asiassa musiikista kirjallisuuteen niin paljon, että englantia ei osata nähdä linkkinä muuhun maailmaan. Toisin kuin omalla kohdallani, vain harvalla tavallisella turkkilaisella siintää haaveissa mahdollisuus lähteä vaihto-oppilaaksi ulkomaille tai edes matkustaa muihin maihin. Englannin kielen opiskeleminen tuntuu olevan monen kohdalla väkistä puurtamista, sillä siitä puuttuu tavoite ja hauskuus. Suurin osa turkkilaisista on istunut vuosikausia koulun enkuntunneilla oppimatta juuri mitään, mitä ajan ja energian tuhlausta! Epäsäännölliset verbit osataan vaikka unissaan, mutta suusta ei tule yhtään järkevän kuuloista lausetta.
Turkkilaisten dilemma englannin kielen oppimiseen valaistui osaltaan, kun yritin etsiä yhdelle ryhmälleni uutta kirjasarjaa keväälle. Lapsien vanhemmat toivoivat laadukasta kirjasarjaa, joten päädyin tutkimaan Cambridgen ja Oxfordin materiaaleja, joiden hinnat ovat katossa liiran kurssin takia. Yhden lapsen kirjojen hinta pyörii noin 300 liirassa, kun taas turkkilaista tuotantoa on tarjolla parilla kympillä. Selasin turkkilaisia kirjoja, enkä löytänyt niiden seasta kuin yhden kelvollisen kirjasarjan. Ne ovat toistensa kopioita, niistä puuttuu juoni sekä idea, ja monissa kirjasarjoissa on kaiken lisäksi virheitä. Olen käyttänyt yhdelle oppilasryhmälleni turkkilaista kirjasarjaa tuntien tukena, mutta melko ohueksi jää tuntien anti jos ne rakennetaan kirjan ympärille.
Käyn kahdesti viikossa antamassa yksityiskoulussa käyvälle Asyalle yksityisopetusta, ja hänen kanssa olen törmännyt ongelman toiseen puoleen. Teimme viime viikolla harjoitusta, jossa on tarkoitus kuunnella tarina amerikkalaisesta Mikesta, joka rakentaa itselleen unessa herkku sandwichia apunaan tikkaat ja saha. Miken delicious sandwich sisältää cheddar ja Monterey Jack -juustoja, baconia ja ham. Ihanuus kuorrutetaan erilaisialla majoneeseilla ja sitten herkuttelemaan. Oppilaan on tarkoitus kuuntelemisen ja lukemisen jälkeen kirjoittaa tarina uudelleen omin sanoin. Asya luki tarinaa, ja kirjoitti typistetyn version, jota ei selvästi tehty ajatuksella ja sydämellä. Turkkilaisille monien kansainvälisten kirjasarjojen maailma on hyvin kaukainen. Niissä syödään asioita, joita turkkilaiset lapset eivät tunne, ja käydään paikoissa, joihin paikalliset eivät matkusta. Englannin kirjojen maailma on niin kaukainen, ettei se tunnu konkretisoituvan oikein mitenkään. Tuo ihanan ihmeellinen kieli, josta Asyan äiti toivoo tytölleen yhtä tietä ulkomaille näyttää monen turkkilaisen kohdalla olevan kuin toisen ulottuvuuden kieli, josta heillä ei ole aavistustakaan. Kuka tekisi mielenkiintoisen paikallisen kirjasarjan, joka olisi sidottu ympäröivään kulttuuriin?
Jos turkkilaisilta itseltään kysyy englannin oppimisen kompastuskiviä, ovat ne heidän mielestään vaikea kielioppi, lausumisen hankaluus ja ajanpuute. Sanajärjestys on toisenlainen, lausuminen ja oikeinkirjoitus on hankalaa. Sport taipuu turkkilaisen suussa väkisinkin siporiksi ja turkkilaisittain burdayım englanniksi I am here tuntuu järjenvastaiselta. Itse taas koen turkkilaisten suurimmiksi ongelmiksi lyhytjänteisyyden, ja vanhempien oppilaiden ja nuorten vanhempien kanssa on tasaisin väliajoin käytävä keskustelu realistisista tavoitteista versus opiskeluun panostettu aika. Moni kuvittelee tunnin viikossa tekevän ihmeitä, ja oman ongelmansa luovat kielikoulujen lyhytnäköinen politiikka; lapsia treenataan kokeita varten, ei kielen kokonaisvaltaista oppimista ajatellen. Monille kielenopetusmenetelmien monipuolisuus tulee yllärinä, ja erilaiset hauskat sovellukset ja podcastit oppimisvälineinä ovat iloinen ylläri. Normaalisti niin sosiaaliset turkkilaiset tuntevat englanniksi olevansa alueella, jossa iskee ramppikuume. Kun englannissa asunut ja englantia ammatikseen opettava tuttavani tapasi vanhempani, oletin hänen pulisevan rennosti englanniksi. Sen sijaan ystäväni meni lukkoon, ja hoiti puhumisen kauttani turkiksi.
Millaista on englanninopetus sinun asuinmaassasi? Hyviä metodeja vai tylsää tankkausta?
Olipa mielenkiintoinen kirjoitus! Ja jännä, miten eri tavalla englannin tai kielten oppimiseen ylipäänsä eri maissa suhtaudutaan. Etelä-Amerikassa, tai ainakin Kolumbiassa ja Boliviassa harva osaa englantia, vaikka käsittääkseni sitä kai opetetaan koulussa. Ihmisillä ei ole kiinnostusta oppiakaan sitä, sillä oman kielen asema on niin vahva. Turistien on siis paras osata espanjaa edes auttavasti, jos haluaa kommunikoida paikallisten kanssa. Mutta englannin asema on vahvistumassa ainakin Medellinissä, sillä turistien määrä on lisääntymässä. Hyvin tavallinen tarina opastettujen kierrosten oppailla on se, että vielä pari kolme vuotta sitten he eivät osanneet sanaakaan englantia, mutta nyt he vetävät turistikierroksia englanniksi.
VastaaPoistaP.S. Sinun pitää varmaan tehdä oma englannin oppikirja turkkilaisille. :-)
Jos olisi mahdollista niin tekisin :D On sekin käynyt mielessä! Kielelle pitää olla syy opiskella, ja turkkilaisilla se on huonon taloustilanteen vuoksi mahdollisuus lähteä sen avulla ulkomaille. Aikamoista paukuttamista se on kyllä ollut koulussa, ja kivikautisia metodeja.
PoistaElelen kahden maan väliä Suomi-Italia ja Italiassa olen törmännyt usein siihen, että englannin kieli ei ole tuttu. Esimerkiksi minun sukupolveni ( olen syntynyt 1965) ei ole aikoinaan opiskellut koulussa englantia. Nykyään se taitaa olla jo oppiaineissa. Ja koska kaikki televisioohjelmat on dubattu, ei englantia myöskään kuule ( ja opi) sitä kautta. Englannin kielen opettajien taidoista olen kuullut monenlaista. Ystäviini kuuluu yksi englantia opettava, joka kielen taitaa, mutta läheskään aina näin ei ole. Olen kuullut, kuinka suomalaiset äidit ovat halunneet keskustella englanniksi lastensa kielenopettajan kanssa ja opettaja ei ole ymmärtänyt edes yksinkertaista esittäytymistä englanniksi. Ellen ihan väärin muista, niin luin kerran, että englantia pääsee opettamaan, kun on itse sitä opiskellut 40 tuntia. Kuulostaa aika hurjalta.
VastaaPoistaOhhoo! Minä olen syntynyt 1962, ja meillä päin englanti oli ensimmäinen vieras kieli, jota koulu tarjosi, mitään muuta vaihtoehtoa ei edes ollut. Tuttavapiirissäni on yksi ainoa 1950-luvun lopulla syntynyt, joka on onnistunut käymään suomalaisen koulujärjestelmän läpi lukematta yhtään englantia, sitä aiemmilla sukupolvilla tämä varmaan luonnistui helpommin.
PoistaNykyäänhän tietysti englantia on mahdoton välttää. Olen käynyt erinäisiä väittelyjä nykysuomalaisten kanssa, jotka uskovat, että suomessa englanti on koulussa lakisääteisesti pakollinen. Ei ole, mutta käytännössä tietysti on.
Sama juttu, että kaikki opettajat eivät edes osaa itse englantia täällä. Olen kuullut samaa ainakin esikoulussa tapahtuneen. 40 tuntia kuulostaa kyllä ihan kirjekurssilta ja toisaalta täällä monesti ei auta vaikka olisi istunut tunneilla satoja tunteja kun metodit ovat niin surkeat. Täälläkin tuo dubbaus on ongelma, ja isossa maassa tosiaan kaikkea löytyy turkiksi kirjallisuudesta musiikkiin.
PoistaOlin valmistautunut laittamaan kommentin, mutta Satu yllä sanoi sen jo. Toistan silti: sinullahan olisi mahtavasti osaamista tehdä tuo kipeästi tarvittava turkkilaiseen arkeen saumattomasti yhdistyvä englannin oppikirja! Olisit ainutkertainen osaaja, bonuksena veisit vielä suomalaisen koulun mainetta paikallisesti eteenpäin, koska omakin osaamisesi sentään pohjaa peruskouluun ilmeisesti. Joka tapauksessa näet tarkasti vallitsevat puutteet nyt.
VastaaPoistaAsia on käynyt mielessä mutta asian eteenpäin viemiseksi varmasti tarvitsisin muita alan osaajia, kiitos innostavasta kommentista Leena. Laitan asian kuitenkin hautumaan.
PoistaMielenkiintoista. Kun kaikki vieraskieliset ohjelmat on dubbattu,niin se kyllä vaikeuttaa asioita, monet lapsethan oppivat helposti alkeellista englantia piirrossarjoista ym,. ja yhtenä päivänä tapasin jonkun joka kertoi oppineensa espanjaa saippuasarjan avulla;D Täällä osataan aika hyvin englantia , ja monessa tuotteessa ,kadun nimissä ym. on tekstit myös englanniksi, ja englantia kuulee paljon. Kuten muutkin sanovat niin sinä varmasti osaisit tehdä oppikirjan,mutta tarvitaanko sellaiseen opetushallinnon lupa tai jotain vastaavaa? Tuli vain mieleen kun vastapäisen talon naapurini, eläkkeellä oleva arabiankielen opettaja oli tehnyt mielestäni loistavan arabien kielen alkeiden oppikirjan , eikä se jostain syystä kelvannut opetushallinnolle, ja sen vuoksi hänellä on kodissaan yksi huone täynnä niitä kirjoja,joista ostin itselleni yhden.
VastaaPoistaTuo dubbaus on musta jäänne ajoilta jolloin lukutaito oli alhaisempi Turkissa. Turistialueilla kyllä pärjää enkulla mutta muualla ei. Työmaailmassa on puhuttu että yksi turkkilaisten yritysten ongelmista ulkomaankaupassa on juuri huono kielitaito.
PoistaSattaa olla, että "kaikki" haluavat osata englantia, paitsi eivät ihan kaikki.
VastaaPoistaMiksi turkkilaisten pitäisi osata yhtä hyvää englantia kuin nykysuomalaiset? Eikö mikään muu Euroopan kieli kelpaa? Täällä Saksassa asuu ja tekee työtä n. 3,5 miljoonaa turkkilaista. Saksassa puhutaan saksaa. Ensimmäisen polven turkkilaiset eivät osanneet saksaa, mutta nyt 4. polven turkkilaiset käyvät koulut yliopistotasolle asti siinä kuin saksalaiset tai kaikista muistakin suunnilleen 160 maasta muuttaneet, kuten minä ja eräät tuttavani. Työelämään he sijoittuvat yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, ovat perustaneet yrityksiä, toimivat asianajajina, lääkäreinä, näyttelijöinä jne. Kannattaa huomata myös, että turkkilaisten on tärkeää palvella lomailijoita turistikohteissa saksaksi. Olen opettanut vuosiakausia EU:n kieliohjelman mukaan turkkilaisille lapsille saksaa toisena kielenä. Saksassa asuvat turkkilaiset ovat kaksikielisiä niin ja siitä on monessa ammatissa etua. Saksa on EU:n eniten puhuttu äidikieli virallinen kieli seitsemässä maassa, n. 130 miljoonaa ihmistä puhuu sitä äidinkilenään. Englannikielen opetusen taso kouluissa on hyvä,opettajat hyvin koulutettuja ja oppikirjat korkeatasoisia. Englanninkieli ei kuitenkaan ole yliarvostettua niin kuin Suomessa näyttää olevan nykyään. Saksassa on hyvin monta TV-kanavaa ja rahaa tuottaa omia sarjoja ja lähettää kirjeenvaihtajia uutisoimaan muualta tai maksaa tulkeille. ARTE on saksalaisten ja ranskalaisten yhteinen TV-kanava, joka lähettää kummallakin kielellä. Muutenkin yhteistyö Itävallan, Sveitsin ja Italian kulttuurintuottajien kanssa on tärkeämpää kuin USA:n tai Englannin. Internetissäkään ei tarvitse osata englantia ja google etsii kaiken saksaksi. Suomenkielinen sisältö näyttää olevan kovin niukka. Katson usein svt-playtä, koska yle ei yleensä näytä ulkomaille juuri muuta kuin lastenohjelmia ja uutisia. Tietenkin suomalaiset saksankielentaidottomat pärjäävät Saksassa, mutta jäävät paljosta vaille, "sivuraiteelle". Näyttää olevan tapana, että suomalaiset moittivat suunnilleen kaikkia muita kansoja, niin saksalaisia, ranskalaisia kuin turkkilaisia "huonosta" engalnninkielentaidosta. Minä en moiti, koska englanti minulle on marginaalinen, ja suomi vain harrastus.Asiat näyttävät Keski-Euroopan perspektiivistä erilaisilta kuin Pohjois-Euroopan. Edelleen minulla on parempi ruotsinkielentaitokin kuin englannin, ja olen tarvinnut ruotsia enemmän kuin englantia. Olen suorastaan närkästynyt, kun Tukholman ja Turun satamassa joku puhuttelee minua englanniksi vain siksi, että autossani on saksalainen rekisterikilpi.
Tarkoitus ei ollut moittia muuta kuin järjestelmää, onhan aikamoista tuhlausta tuottaa opetusta, jonka tulokset ovat laihoja . Saksan siirtolaiset ja kieli ovat tärkeitä turkkilaisille mutta englannin kielen merkitys on korostunut aiempaa enemmin työmaailmassa eikä sille voi mitään, oli sitten itse mitä mieltä halusi. Saksalaisten turistien määrä on vähentynyt ja turistialueilla sen edelle on noussut venäjä. Olen opiskellut saksaa mutta hyvin vähän sille on nykyisin Turkissa käyttöä.
PoistaMinulla on työn puolesta sellainen kokemus, että turkkilaiset puhuvat hyvää englantia. Olen tehnyt heidän kanssaan paljon hommia etänä, isoja tarjouksiakin, eikä ikinä ole ollut kielen kanssa ongelmaa. Eikä kyllä juuri minkään muunkaan kanssa, ei sen suhteen, että olen nainen eikä juuri edes aikataulujenkaan suhteen. Juuri kukaan turkkilaisista kolleegoista ei ole asunut ulkomailla eikä ole paljoa matkustellutkaan, joten kielitaito on Turkista peräisin. Tosin Azerbaidjanissa käydessäni selvisi, että turkkilaiset ovat haluttua työvoimaa tuolla alueella johtuen suht. hyvästä koulutuksesta ja kehittyneemmästä it-markkinasta. En tiedä mikä on tilanne Turkissa, mutta jopa silloin 90-luvun alussa kun itse opiskelin, niin Suomessakin suurin osa it-alan oppikirjoista oli saatavilla ainoastaan englanniksi. Kirjallisuus uusiutuu niin nopeasti, että sitä ei kannattanut kääntää. Jostain ne it-alan tyypit sen englantinsa Turkissakin oppii.
VastaaPoistaMinun pojistani kaksi osaavat ikäisekseen erittäin hyvin englantia, joskin ääntäminen on välillä vaikeaa. Pojat pelaavat aina uusimpia moninpelejä kansainvälisissä porukoissa, joissa chattaillaan ja puhutaan englanniksi. 1,5v englannin opintojen jälkeen nuorinkin pystyy osallistumaan ruokapöytäkeskusteluun englanniksi. Vanhin 14v katselee netistä tv-ohjelmia ilman tekstitystä ja lukee Harry Pottereita englanniksi.
Tämä ei välttämättä ole se paras kasvatusvinkki kaikilta osin, mutta englannin opiskeluun suosittelen tietokonepelaamista ja heti kun taidot riittää niin kansainvälisiä peliporukoissa pelaamista :D
Meillä kaksi poikaa opiskelee pitkän englannin lisäksi myös pitkää saksaa. He yrittävät päästä saksan opintojen makuun lukemalla saksalaisia Aku Ankan taskukirjoja. Toistaiseksi motivoivin löytynyt materiaali. Kalle Ankalla on opetettu esikoiselle pitkää ruotsia kohtuullisella menestyksellä. Suosittelen siis kokeilemaan sarjakuvia.
Isojen tarjousten parissa kv. yrityksissä työskentelevät ovat lähes aina hyvien yksityiskoulujen kasvatteja, eli eliittiä. He ovat pystyneet opiskelemaan natiiviopettajien johdolla ja juuri tämä on yleisin syy miksi yksityiskouluihin mennään . Eräs turkkilainen toimittaja on sanonut että puolet kansasta yrittää opetella enkkua ja toinen puolikas keksiä mistä saada rahat opintoihin.
PoistaTietokonepelit ovat erityisesti pojille loistava tapa lisätä sanavarastoa, tytöt pelaavat hieman vähemmin mutta muita sovelluksia onneksi löytyy. Kirjat ovat Turkissa kalliita ja niitä käännetään edelleen vähän, enkunkielinen kirjallisuus on marginaalissa ja vieläkin kalliimpaa.
Hei, kommentoin nyt vain lyhyesti,vaikka (tämäkin) aihe on mielenkiintoinen: nimittäin ihan tuli mieleen jopa koomisesti tämä Suomen toinen kotimainen kieli. Opetukseen ja opiskeluun käytetään paljon rahaa,aikaa ja pakkokeinoja ja silti vain harva osaa/uskaltaa/haluaa ko.kieltä käyttää.
VastaaPoistaHienoa, että on ihmisiä, jotka tosissaan tahtovat englantia oppia. Meilläkin työpaikalla tulossa kielikurssi, sillä moni meistä on kiinnostunut oppimaan. On myös toki paljon yhteistöitä ulkomaalaisten yritysten kanssa, joten auttaa siihenkin. Itse osaan jonkin verran, mutta kommunikointi on hieman vaikeaa silti.
VastaaPoista