lauantai 29. huhtikuuta 2017

Mitä meille kuuluu?

Puoli vuotta on mennyt hujauksessa. Blogin puolelle ehdin päivitellä juttuja vain viikonloppuisin sillä viikon iltapäivät täyttyvät töistä, kavereista ja niistä puolirempallaan olevista kotihommista. Tuntuu että aloitin tarhalla työt vasta vähän aikaa sitten kun kiireinen arki on vienyt mukanaan. Viikot rytmittyvät kahden työn välillä ja pitkästä aikaa viikonloppu on saanut ihan uuden merkityksen. En ole ehkä ihan unelma-ammatissani mutta unelma arjessani kylläkin, toisessa työssäni saan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja toista saan tehdä kotoa käsin omassa rauhassani. Lähden tarhalta kolmelta kun muut jäävät huhkimaan vielä sinne moneksi tunniksi. Ihan parasta kaikista on kuitenkin se, että saan olla tyttäreni kanssa ison osan päivästä.


 

Viime aikojen sunnuntait olemme pyörineet omalla pihalla, sitä on kitketty ja käännetty. Istutettu portulakkaa, persiljaa, chiliä, sipuleita ja valkosipulia. Niin ja tietenkin niitä kukkia. Taloyhtiön vastuun ottanut yläkerran rouva on innostunut istuttamaan pihan sivustalle yhtä jos toista yrttiä, saatiin siis yhteinen ryytimaa. Muistatteko pienen kissan, joka syntyi terassimme katolle? Huolemme oli suuri kun emo hylkäsi kissan pienenä joten teimme kissalle pesän ja syötimme sitä. Muutama iso kollikissa oli kuitenkin jatkuvasti sen kimpussa ja lopulta eläinrakas naapuri otti kissulin hoiviinsa. Nyt se on kasvanut ja suuntaa pian naapurin mukana Foçan kesämökille, jonne sen on tarkoitus kotiutua jo sinne aiemmin pelastetun 25 kissan sekaan. Pihavarastoomme onkin ilmestynyt kolme uutta kissanpoikasta päänvaivaksi.


Kesä tuntuu saapuvan pian Izmiriin. Koko viikon olemme jo nauttineet +26 lämmöistä ja takit saa siirtää odottamaan syksyä. Jätskiä on syöty melkein joka päivä. Kesän alkuun kuuluu aina omat rutiinit kuten pihahommat, piknikit ja pidemmät illat, jolloin väki alkaa viihtyä rannassa ja puistoissa iltamyöhään. Kesän myötä saapuvat mansikat, herneet, ihanat kesätomaatit ja latva-artisokat.


Ensi syksynä tulee kuluneeksi 4 vuotta siitä kun saavuimme Izmiriin. Onneksi muutimme sillä olemme kotiutuneet paremmin kuin hyvin. Palaset ovat paikallaan ja olemme löytäneet oman paikkamme Karşıyakasta. Izmir on niin loistava sekoitus Turkkia sen parhaista paloista että parempaa en osaisi toivoa. Vapun kunniaksi aion kohottaa lasin kuohuvaa sunnuntaina meille, muuttajan tee -listasta on ruksittu melkein kaikki asiat yli, löydä ystäviä check, löydä koti check, löydä kaupungin parhaat paikat check, löydä oma lihakauppias check, löydä töitä check, löydä koulu check. Viimoisena listalla roikkuva liittyy miehen työjuttuihin mutta toivotaan senkin saavan pian check merkinnän vierelleen. Sen jälkeen on keksittävä uusi projekti, tosin Turkilla on tapana heittää niitä projekteja haalimattakin eteen.




Koti on nykyisin iloisesti rempallaan, pyykkikori pursuaa loppuviikosta ja silittämättömät odottavat silittäjää jo toista kuukautta. Koirakin odottaa nykyisin perjantaita sillä se tietää viikonlopun tarkoittavan pidempiä lenkkejä. Kuntoiluprojekti odottaa kohdallani edelleen sitä innostusta, kateellisena katselen miehen huhkimista olohuoneen nurkassa olevien painojen ja penkin parissa, ehkä ensi viikolla?


Tyttö on aloittanut ensimmäisen harrastuksensa eli koripallon. Alkuinnostus vaihtui pettymykseen kun pallon kuljetus ja korin heitto ei onnistunutkaan tuosta vaan. Kuluneen viikon aikana neiti pompotteli päättäväisesti palloa iltaisin pihalla ja terassilla, täynnä tarmoa tämän päivän treenit sujuivat hyvissä tunnelmissa. Ensimmäinen oppitunti siihen että kaiken eteen joutuu näkemään vaivaa. Korisharkat ovat onneksi kotimme viereisessä urheiluhallissa,  tyttö on ikäryhmänsä ainoa tyttö mutta se ei menoa tunnu haittaavan. Korista on kahdesti viikossa tunti, lauantaisin ja sunnuntaisin, kuukausimaksu on 120 tl eli noin 30 €. Katsotaan kuinka touhu etenee.


Viime viikonloppuna Turkissa vietettiin Lasten päivää, joka on itselleni Turkin virallisista juhlista ehdottomasti tärkein. Silloin juhlitaan lapsia joten mekin suuntasimme sunnuntaina jo aamuvarhaisella tytön koulun juhlaan. Tyttö esitti oman luokkansa kanssa tanssiesityksen ja koulun piha natisi liitoksistaan kun jokainen halusi nähdä lapsensa lavalla. Eri puolilla kaupunkia järjestettiin monenlaista aktiviteettia ja tapahtumia lapsille viikonlopun aikana. Kyllä lapset juhlansa ansaitsevat.





Kesälomasuunnitelmat ovat meillä tutusti ihan levällään, emme tiedä vielä lomiemme ajankohtaa miehen kanssa. Tänä vuonna lomailemme Turkissa ja Egen alueella, heinäkuun puolivälissä odottelemme Ukkia ja Mummia Izmiriin muutamaksi kuukaudeksi. Tarhallani valmistaudutaan kevätjuhlaan, joka on kesäkuun puolivälissä ja jokainen ryhmä esittää myös englanninkielisen laulun, pienempien kohdalla harjoittelu ja valmistautuminen tuottaa itselleni päänvaivaa. Miten saada pienimmät pysymään pystyssä ja vielä laulamaan? Sellaista arkea tänne, entä sinne?




maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mitä maksaa!

En ole kovin sinut sisäelinruokien kanssa. Monille turkkilaisille taas täytetty leipä grillatulla suolella tai aivoja sitruunalla alkupalana on herkkujen herkkua. Izmirin alueen herkkuihin kuuluu kylmänä salaatin ja mausteiden kanssa nautitun lampaanpään osat. En hypi riemusta kun mies intoilee paistavansa pernaa ja sydäntä mutta yhdestä en kieltäydy koskaan ja se on maksa. Mezepöydän kunkkuihin kuuluu ehdottomasti Arnavut ciğer eli maksaa albanialaisittain. Todennäköisesti se on kotiutunut turkkilaiseen keittiöön ottomaaniaikana joko Albanian alueelta tai sieltä siirtolaisten mukana.


Sunnuntaina suuntasimme siis lihakauppaamme, jossa lihamestari leikkasi naudan maksaa kyseistä ruokaa varten. Ruokaan sopii naudan lisäksi myös lampaanmaksa, tärkeintä on että maksa on hyvä laatuista eikä siinä saa olla kalvoja tai sattumia. Ostimme 350 g maksaa ja 20 kpl kaupan omia lihapullia, hintaa ostoksille tuli 50 tl eli nykyisen kurssin mukaan noin 15 €. Ei kuulosta kalliilta mutta hinnannousu lihan suhteen viime vuosina on ollut sen verran huimaa että lihakaupassa meinaa pyörryttää jos muistelee vanhoja hintoja. Hyvä lihakauppias on kullanarvoinen, voi olla varma että liha on laadukasta ja kauppias osaa taatusti leikata täydellisen hyvin ja neuvoa oikeat tuotteet eri ruokiin.

 
Arnavut ciğer

350 g pieniksi paloiksi leikattua naudanmaksaa
2 dl jauhoja
1 tl suolaa
n. 3 dl öljyä ( voita+oliiviöljyä tms.)
chilijauhetta
paprikamaustetta


Tarjoiluun:
punasipulia
tomaattilohkoja
sumakkimaustetta
(jeeraa)

1. Kaada jauhot kulhoon ja sekoita maksapalat hyvin jauhoissa, joihin on lisätty suola. Kuumenna öljy kunnolla kuumaksi pannussa, voit käyttää myös auringonkukkaöljyä.

2. Paista maksanpalat erissä jos teet isomman satsin. Paista maksaa vain pari minuuttia, muuten se sitkistyy. Osa kokeista paistaa maksan kahdesti eli ensin reilun minuutin ja pyörittelee sen jälkeen sen uudelleen jauhoissa ja paistaa vielä toisen kerran toisen minuutin. Monen mielestä maksa tulee näin pehmeämmäksi ja pinta rapeammaksi.

3. Siiviliö paistetut maksapalat öljystä kippoon ja lisää chilijauhetta ja paprikamaustetta. Laita kansi päälle ja annan maksan tekeytyä. Voit siirtää maksan lopuksi jääkaappiin sillä se on tapana tarjota kylmänä alkupalana. Joskus sitä tarjotaan myös paistettujen perunoiden ja salaatin kanssa ruokana. Alkupalan kanssa tarjotaan tomaattilohkoja, punasipulirenkaita ja persiljaa, johon sekoitetaan sumakkimaustetta ja/tai jeeraa.

Afiyet olsun!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Nimellä on merkitystä

Mikäs neidin nimi on, kysyy taksikuski tytöltä. No, sinun nimesi tarkoitus onkin kaunis, nyökyttelee kuljettaja minulle hyväksyvästi. Olen osannut valita oikeanlaisen nimen mikä ei ole ihan helppo rasti. Kun tytön nimeä mietittiin ennen syntymää, päästiin kahden maan nimen merkityksen alkujuurille. Itse mietin lähinnä miltä nimi kuulostaa, onko se helppo kansainvälisesti, rimmaako sukunimeen. Miehelleni taas oli tärkeintä mitä nimi tarkoittaa. Turkissa nimi on enne, joten lapsen nimen valinta on vakavaa touhua.


Ottomaanivallan aikana turkkilaisilla oli vain etunimi, vasta vuonna 1934 säädettiin laki, jonka mukaan jokaisen kansalaisen tuli valita itselleen sopiva sukunimi. Sitä ennen etunimen apuna oli käytetty titteleitä tai muita henkilöä kuvaavia lisiä kuten Konevi Ahmet eli Ahmet Konyan kaupungista tai Ankaralı Hacı Mehmet eli pyhiinvaelluksen suorittanut Mehmet Ankarasta. Sukunimet valittiin useimmiten perheen tai perheenpään ammatin, ominaisuuden tai kotipaikan mukaan. Keskuudessamme on siis  henkilöitä, joiden nimi on esimerkiksi Zeynep Painija, Ayşe Kalastaja tai Mert Kauppias. Ominaisuuksista esimerkkinä vaikkapa Güleryüz eli hymyilevä tai Sakınmaz eli peloton. Joskus meni mönkään ja nimen kirjannut virkamies kirjoitti vahingossa jotain ihan muuta kun piti.


Mitä nimesi tarkoittaa kysytään aika usein. Ei mitään sen kummempaa, kummastuttaa turkkilaisia, miten jollekin voidaan antaa nimi ilman merkitystä! Aika tylsää kun kaverien nimet tarkoittavat esimerkiksi hedelmällisyyttä, loistoa, ruusua, kuunsiltaa tai pisaraa. Etunimi on edelleen Turkissa sukunimeä tärkeämpi arjessa eikä titteleistä haluta luopua. Olen Petra Rouva tai Petra Sisko, onneksi en vielä Petra täti, paitsi pienille lapsille. Puhuttelen entistä pomoani Herra Çengiz vaikka olemme tehneet sinunkaupat ajat sitten sillä se on tapani osoittaa arvostusta.

Lääkärimme on Erhan Lääkäri ja hoitajamme Perihan Hoitaja. Sukunimet eivät tule mieleen vaikka kuinka pinnistelen. Lihat ostetaan Hasan Lihakauppiaalta ja Alexin koirakaverin omistajaa kutsun aina Herra Mustafaksi hänen ollessa minua vanhempi. Työpaikallani kutsumme toisiamme Buket Opettajaksi ja Petra Opettajaksi, lapset Petra Teacheriksi, oma pomo ja moni vanhemmista taas Hocaksi eli oppineeksi. Ilman liitettä täällä harvemmin toisia puhutellaan, ellei muuta niin mukaan lisätään rakasta, suloista tai sieluani.


Nimet vaihtelevat alueellisesti ja perheen taustojen mukaan, usein lapsen nimestä jo tietää onko kyseessä uskonnollinen, vanhoillinen, nuorekas, moderni tai vähemmistöryhmään kuuluva perhe. Nimi voi olla myös toive kuten ennen tulevia vaaleja lapselle annettu nimi Evet eli kyllä. Ennen varsinkin maaseudulla saatettiin lapselle antaa myös nimi Yeter eli riittää kun lapsiluku tuntui olevan täynnä. Kun ehdottelin aikoinaan miehelle tytön nimiä, oli vastauksena usein liian maalainen, väärälle alueelle viittaava, liian uskonnollinen tai merkityksetön. Minulle riitti että nimi kuulostaa kauniilta, turkkilaisittain vaatimukset ovat kovemmat.


Toisinaan heristän korviani kun kuulen mielenkiintoisen nimen. Joskus jään miettimään miksi ihmeessä joku on saanut kyseisen nimen kuten eilen puistossa ollut pieni Elveda (jäähyväiset) tyttö tai mies kaupassa, jota nainen kutsui Imdat (apua) nimellä. Puistossa leikkimässä ollut Prensesim (prinsessani) oli ehkä aavistuksen yliampuva vaikka Turkissa asia ei ehkä niin ihmeellinen olekaan. 

Onko nimesi aiheuttanut erikoisia tilanteita ulkomailla? Miten lasten nimet on valittu monikulttuurisessa perheessä?


Nyt vaaliuurnille, tunnelma kulmakunnassa on jo tiivistynyt ja äänestyspaikoille jonotettiin jo aamulla ennen kahdeksaa. Edessä on mielenkiintoinen sunnuntai!

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tunteepurkauksia keittiön kuilussa

Lastaan maitopurkin, appelsiinit ja juuston kassalle ja olen ojentamassa kanta-asiakaskorttiani. Samassa kassa saa kohtauksen, karjahtaen naapurikassalle kuihtuvansa nälkään ellei pääse pian tauolle. Heiluttelen korttia mutta kassa jatkaa sanovansa itsensä pian irti jos palkka on vielä kerrankin myöhässä. Seison vaivautuneena jonossa, pitäisikö nuo asiat puhua jossain muualla, mietin. Otitko tuon juuston alekorista, kysyy vihainen kassa? Joo-o, se on aivan surkeaa, vie se pois.



Laittaessani iltapalaa keittiössä en voi olla kuulematta yläkerrasta kuilun kautta kaikuvaa tappelua. Miksi ne huutaa keittiössä tietäen että kaikki kuulee, ihmettelen. Sovinnaisena suomalaisena laittaisin ainakin kuiluun johtavan ikkunan kiinni jos tekisi mieli karjua. Töissäkään en ala purkautua epäkohdista ensimmäiselle vastaan tulevalle ihmisille. Puren hammasta, mietin hetken ja painelen vasta pahimman kiukun laskeuduttua pomon juttusille. Mieheni on kyllä kehoittanut painelemaan juttusille juuri kiukun ollessa pahimmillaan, silloin sinut otetaan vakavasti. Eivät turkkilaiset huutoa pelkää, enemmin täällä pelätään painostavaa hiljaisuutta.



Itselleni suomalaiset kirosanat tehoavat parhaiten kun pinna on palanut totaalisesti, turkkilaisten solvaukset ovat kuitenkin toiselta planeetalta. Pahin loukkaus on sanoa jotain kamalaa vastapuolen sukulaisista. Toisinaan kiukku saa äärettömät mittasuhteet, muistan opasajoilta bussinkuljettajan jolla oli tapana heilutella penkin alla olevaa vasaraa kiilaaville kuljettajille. Tai tapauksen minibussissa, jossa loputonta puolihuutoa kännykkään puhunut matkustaja ei muiden pyynnöistä huolimatta madaltanut desibelejään ja menetti lopulta puhelimensa pöpelikköön vieressä istuvan toimesta. Purkautumisen jälkeen paikallinen kiukku kuitenkin laantuu nopeasti. Edellisenä iltana toisille solvauksia huutaneet naapurimme istuvat seuraavana aamuna sulassa sovussa parvekkeella aamiaisella ja vilkuttelevat töihin lähteville naapureille. Kukaan ei enää muistakaan keittiönkuilun kautta kaikuvia ilkeitä sanoja.



Nykyisin tiedän että työpaikalla myrskyn merkkinä kilahdellut työkaveri ei uhkailuista huolimatta ole ottanut lopareita ennen seuraavaa päivää. Seuraavana aamuna työkaveri tulee avaamaan oveen aurinkoisena eikä eilistä muistella. Jatkan ravintolassa rauhassa kebapin syömistä kun samaan aikaan keittiössä kokki karjuu tunkevansa lihantoimittajan surkeat tuotteet sinne minne ei aurinko paista. Tiedän myös että jokainen karjahdus ei tarkoita sen pahempaa vaan kyseessä on paikallisittain melko normaali tunteiden purkaus keittiön kuilusta, kaupan kassalla, ravintolassa tai bussissa. Hei me huudetaan ja riehutaan!





torstai 30. maaliskuuta 2017

Lapsi työpaikalla

Ennen työhulinoita tyttö kulki mukanani kampaajalla, lääkärissä, pankissa, kaupassa, kansanopiston kurssilla ja vaateostoksilla. Nykyisin tyttö viettää osan päivää esikoulussa ja osan työpaikallani. Muutaman kerran omatunto on kolkutellut ja olen pohtinut parempaa ratkaisua. Jaksaako 5-vuotias kulkea koulun jälkeen vielä äidin mukana töissä?



Muistan kuinka jännittävää oli päästä vanhempien työpaikalle lapsena, samoin kiilsivät tytön silmät kun kerroin alkuvuodesta uudesta arjesta. Oikeesti, pääsenkö minä äidin työpaikalle iltapäiväksi? Jihuuu! Parin viikon jälkeen tyttö ei ollutkaan enää yhtä innoissaan ja kyseli voisiko mennäkin suoraan koulusta kotiin. Siinä sitä oltiin ja tunsin melkoisia omantunnontuskia raahatessani neitiä tarhalleni. Tyttöä ärsytti lähteä omalta koululta kesken leikin hieman aiemmin ja ärsytti syödä koulullani, ärsytti kun muut ryhmäläiset olivat edellä enkussa eikä draamakaan jaksanut kiinnostaa.



Turkissa lapset kulkevat joka paikassa mukana johtuen koulujen aikatauluista, pitkistä työpäivistä ja kulttuurista. Täällä lapsien olemassaoloa minimarketin kassan takana vanhemman seurassa ei juuri ihmetellä kuten ei myöskään illalla ravintolan pöydässä. Shakinopettajan mukana työpaikalta toiselle kulkee usein hänen poika ja tytön oman opettajan mukana on toisinaan hänen pieni poika. Kun työpaikaltani ehdottettiin pidempää työaikaa, tyrmäsin sen heti tytön hoito-ongelmiin vedoten kun taas pomon mielestä asiassa ei ollut ongelmaa. Lapsi mukaan! Eihän se ole ongelma, haetaan autolla jos matka on pitkä. Onneksi ei ole. Toisinaan tuntuu ettei mikään toimi Turkissa mutta silti asiat aina järjestyvät sillä muuta mahdollisuutta ei ole.


Tytön vastahakoisuudelle päätimme antaa mieheni kanssa hieman aikaa. Riippuen viikosta mies hakee tytön ainakin kerran viikossa suoraan koulusta  ja olemme vähentäneet treffit kavereiden kanssa viikolla minimiin. Onni on, että syömme neidin kanssa tarhallani lounaaksi hyvän turkkilaisen kotiruuan ja välipalan, joten illalla ei tarvitse keittiössä paljon ahertaa. Sopeutuminen uudenlaiseen rytmiin ja uusiin ihmisiin otti myös hieman aikaa, nyt tytöllä on tarhallani jo omia kavereita ja tutut muut aikuiset, joihin tyttö luottaa. Toisinaan tyttö istuu keittiössä keittäjä Nurayn kanssa syömässä uunituoretta kakkua ja välillä pienempien auttaminen saa selvästi tytön ylpeäksi itsestään. Kuule äiti, taidan mennä Durun avuksi vessaan kun se on niin pieni.


Voisin tietysti palkata neidille iltapäiväksi hoitajan mutta idea tuntuu huonolta, niin se tuntui tytöstäkin. Olen varma että tytöllä on tarhalla enemmin virikkeitä ja samalla tiedän missä tyttö on ja mitä touhuaa. Tänään vilkuilin eskarilaisten enkuntuntia pitäessäni ikkunasta ulos kun tyttö leikki toisen ryhmän kanssa pihalla. Kaikki ei ole rahasta kiinni mutta pidän tytön mukanani mieluummin työetuna kuuluvassa tarhassa kuin palkkaan hoitajan, jonka seura voi pidemmän päälle myös puuduttaa. Työpaikkani portti kolahtaa kiinni kolmelta, toisinaan kävelemme puiston kautta mutta usein myös ihan suoraan kotiin rauhoittumaan. Huomenna on tiedossa teatteripäivä, joka päättää mukavasti uomansa löytäneen arkisen viikon.


Kimurantteja lastenhoitokuvioita? Lapsi mukana töissä joo vai ei?

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Onnellinen viikko

En kuulu niihin ulkosuomalaisiin, jotka asuvat toisessa maassa ilmaston vuoksi. Olen päätynyt nykyiseen määränpäähäni sattumien ja uusien kokemuksien nälän takia. Ilmastosta voi aina valittaa, on liian kuumaa/kosteaa/kylmät lattia/sisätiloissa vetoista ja aina sataa. Mutta yhtä asiaa jaksan hehkuttaa vuodesta toiseen ja se on Turkin kevät. Ihastuin Turkkiin aikoinaan keväällä ja sama tunne valtaa mielen jokaikinen kevät kun hedelmäpuut puhkeavat vaalenapunaisiin kukkiin, sireenit alkavat tuoksua ja kauppoihin saapuvat ensimmäiset raakilemantelit ja mansikat. Kevät!



Olen nauttinut viikon +20 asteen päivälämpötiloista ja jokainen askel ulkona on ollut yhtä juhlaa. Kun saa avata ikkunat selälleen jo aamulla ja sulkea vasta illalla. Koko ajan hymyilyttää ja jokaisen kukkaan puhjenneen puun viereen on pysähdyttävä nuuskuttelemaan. Kevääseen kuuluu omat rituaalit kuten kevään eka piknik, kukkien istutus pihalle, pienet narsissikimput terassille perjantaisin ja talvivaatteiden pesu. Kevätkengät, mekot ja notkuminen ulkona.




Kevät saa unohtamaan kaikki mieltä vaivanneet asiat, maailman ja maan murheet tuntuvat kaukaisilta aamulenkillä. Kevät tulee aina, kaikki muu on hetkellistä. Olen onnellinen suurkaupunkilainen sillä voin kävellä työmatkani, lounastauolla teen lenkin hakemaan tyttöä koulusta. Mikä sen mukavampaa kuin kävellä läpi puiston, ohitellen tutut kahvilat ja liikkeiden omistajat. Talven ajan olemme totutelleet kiireiseen arkeen työni myötä, nyt kevään alkaessa tunnen kotiutuneeni työpaikalle ja uudenlaiseen rytmiin. Talsiessani töihin ja kotiin olen tajunnut lopullisesti etten peilaa itseäni työn kautta mutta työn tekeminen on monessa mielessä iso osa persoonaani. Auringon lämmittävistä säteistä ja kevään tuoksuista saa uskomattoman määrän energiaa! Viime lauantain aamulenkin jälkeen sain kotona enemmin aikaiseksi kahdessa tunnissa kun aiemmin kahdessa viikossa.



Tänään oli ensimmäisen piknikin vuoro ja miten hyvältä kaikki maistuukaan meren äärellä, hyvässä seurassa. Saimme rannan viimeisen vapaan piknikpöydän ja popsimme naamaan matkalta napatut gevrekit (simitrinkilät), juustot, tomaatit, kurkut ja oliivit. Termarissa teetä ja jälkkäriksi kaverin leipomaa kakkua. Lausuttiin joka keväiset vakiorepliikit kuten voi että, mitä me on tehty koko talvi kun ei olla oltu täällä? Ensi lauantaina uudestaan!




Kevään saapumisen tietää myös siitä että talomme asukkaat ovat valuneet talvenkohmeloistaan talon edustalle. Pihamaata myllertämään on hommattu puutarhuri jonka töiden tekemisen seuraaminen pitää osan kiireisenä. Joku kantaa teetä pihalle mutta me pujahdamme tytön kanssa jäätelönhakumatkalle lähikauppaan. Lähikauppaan on nimittäin kärrätty viikonlopun kunniaksi jäätelöt myyntiin, jihuu!


Keväisin kaikki on astetta paremmin.

Ihanaa viikonloppua kaikille lukijoille! Mikä on lempi vuodenaikasi?

torstai 23. maaliskuuta 2017

Helppo pinaattinen iltapala

Ihanat tummanvihreät pinaattiniput päätyvät talvisin ostoskoriin ainakin kerran viikossa. Laitan niitä sellaisenaan salaattiin, teen pinaattilettuja, pinaattipiirakkaa, pinaattipataa ja heitän joskus pizzan päälle pari lehteä lopuksi. Itse tehdyt pinaattiletut ovat meillä hitti ja ne katoavat yhtä nopeasti kuin paistuvat. Pinaattibörek on paikallisista leivonnaisista lempparini ja pinaatti sopii myös lasagneen, keittoon ja pastaan. Viime viikolla tein meille tytön kanssa nopeat pinaattiruukut iltapalaksi.

Pinaattiruukkuihin voi laittaa pinaatin lisäksi mitä itse haluaa, itse kuullotin sekaan kuivattuja sieniä mutta halutessaan voi laittaa jauhelihaa, kanaa, kasviksia tms. Pinaatin kanssa sopii melkein mikä vain! Talviaikaan pinaatti on Turkissa todella edullista ja sitä myydään isoina röykkiöinä vihanneskaupoissa ja toreilla, hyvät pinaattiohjeet ovat siis tervetulleita.

Pinaattiruukut uunissa


Pinaattia
Munia
Rasvaa/öljyä
Juustoraastetta
Sipulia
(sieniä, jauhelihaa, vihanneksia....)
mausteet valinnan mukaan


1. Kuullota rasvassa/öljyssä sipulia ja valintasi mukaan kasviksia/sieniä/lihaa. Lisää pinaatit ja anna paistua hetki. Lisää mausteet.


2. Kaada kuullotettu seos pieniin uunivuokiin ja riko jokaiseen vuokaan yksi muna. Laita päälle juustoraastetta. Voit tehdä saman myös isompaan vuokaan ja rikkoa munia vierekkäin ruokailijoiden ja vuuan koon mukaan.



3. Paista uunissa 175 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes juusto sulanut. Nauti tuoreen leivän kera, valkosipulilla maustettu jogurtti sopii kylkeen myös mitä parhaiten.

Afiyet olsun!