Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Kieli ja minä

Monet kertovat näkevänsä unia sillä toisella, jokapäiväisellä kielellä. En muista koskaan nähneeni turkiksi unia. Sen todistaa sekin, että olin vasta viime viikolla jutellut unissani suomeksi, koska mies ei osannut tulkata puheistani yhtään mitään. Turkin kieli on kuitenkin tietyllä tasolla tunnekieli. Tykkään päräyttää suomalaisesti lyödessäni varpaan sohvankulmaan mutta joissakin muissa tilanteissa taas saan suunnatonta nautintoa käyttää turkkia. Toisten puhuttelu, erityisesti lapsien ja ystävien on niin kauniin pehmeää ja täynnä mitä uskomattomampia kielen kukkasia etten keksi samanlaisia vastineita suomesta.



En puhu täydellistä turkkia enkä varmasti tule koskaan puhumaankaan. Toisaalta sen saa helposti anteeksi Turkissa, sillä eivät kaikki paikallisetkaan puhu. Osan äidinkieli on ollut arabi tai jokin kurdin kielen murteista ja turkki on opittu vasta myöhemmin, vahvat murteet ja alueelliset erot tuovat kieleen omat vaikutuksensa. Se tuli selväksi kun muutimme Ankaraan, jossa aloit…

Viimeisimmät blogitekstit

Talo numero 38

Sosiaalinen eläin

Mitä yksi edellä, sitä toiset perässä

Helena-Liikanen Renger: Mon amour -Ranskalaisen parisuhteen jäljillä

Tunnollisen työntekijän tunnustukset

Vuoden paras juhla

Joka kodin tarpeelliset

Kotipoliisi iski taas

Şirince - viiniä vuoristossa