torstai 19. tammikuuta 2017

Kotona vai tarhassa?

Vuoden ensimmäisillä viikoilla tarhalla on ollut tohinaa. Erityisesti pienempien ryhmään on tullut paljon uusia ja sopeuttaminen vie hoitajilta paljon aikaa. Mieleen ovat nousseet samalla ristiriitaiset ajatukset omasta kotiäitiys-putkesta ja työllistymiskysymyksestä. Muistan hyvin miten nautin työvuosien jälkeen kotona olemisesta käärön kanssa mutta toisaalta myös sen paniikin, kun yritin löytää paluuta takaisin työmaailmaan tytön kasvaessa. Olin ihan valmis töihin tytön täyttäessä kolme mutta en sitten kuitenkaan. Tarha tarjoaa aktiviteetteja ja oppeja mutta ihan pienempien monesti jopa yli 10 t venyvä päivä tuntuu pitkältä.


Aamun ensimmäisessä ryhmässäni pienimmät ovat puolitoista vuotiaita, monella on vaipat ja nenää pyyhitään jatkuvasti. En tiedä mitä ajatella, kun erään pienimmän ensimmäinen sana oli yellow eikä anne (äiti).  Yksi ei halua syödä eikä toiselle tule uni. Jollakin on aina paha päivä, toisille sopeutuminen pitkiin päiviin ottaa koville. Itku ja nauru ovat tässä ikäryhmässä lähellä toisiaan ja opettajilta vaaditaan monenlaisia rooleja päivän aikana. Yleensä kerran tunnin aikana joku muistaa yhtäkkiä äidin.

Turkissa on puhuttu päivähoidonmuutoksista niin kauan kuin muistan. Kaikilla palkoilla kun lasta ei kannata laittaa lasta yksityiseen päiväkotiin ja valtion hoitopaikan oheen tarvitaan aina muita apuja kuten mummoja ja pappoja. Tänä vuonna tilannetta paikkaamaan kokeillaan pilottihankkeena palkanmaksua isovanhemmille, jotka hoitavat lapsenlapsiaan. Onko lapsen parempi olla isovanhempien hoidossa vai tarhassa? Siinäpä kysymys, riippuu varmasti tapauksesta mutta mummot ja papat ovat taatusti palkkansa ansainneet.



Tällä viikolla tyttö juoksi puistokavereidensa kanssa itsensä hikeen. Samanikäisten kavereiden lisäksi mukana leikeissä oli kaksi pappaa. Lapset olivat avaruusolentoja ja papat avaruuspahiksia, kyseiset papat kuuluivat niihin isovanhempiin, jotka silminnähden nauttivat lastenlasten hoitamisesta. Isolle osalle turkkilaisista isovanhemmista lastenlasten hoitaminen kuuluu automaattisesti eläkeikään, tykkäsi tai ei. Näin tuetaan jälkipolven taloudellista tilannetta useimmiten parhaiten. Ja samalla  pappojen syke pysyy korkealla.



Mummo- ja pappahoidon lisäksi lapsia tuodaan Turkissa tarhaan pitkiksi päiviksi. Olin yllättynyt että noin puolella täyttä päivää hoidossa olevista, on kotiäiti. Tarhassa opitaan englantia, opitaan ruokailemaan ryhmässä, liikkumaan, taiteilemaan, nauttimaan teatterista ja muista aktiviteeteista. Rivissä marssi ja ruokailuaikaa tasan puolituntia, hopihopi! Nyrkkisääntönä monissa piireissä pidetään kolmen vuoden ikää, tällöin lapsen olisi viimeistään oltava varhaiskasvatuksen piirissä. Ystäväni otti tyttärensä pois tarhasta vuodeksi kun perheeseen syntyi vauva. Tekoa kummasteltiin koko ystäväpiirin voimin, hormonihouruja? Lapsesta tulee epäsosiaalinen, kouluun sopeutumaton, yhteiskuntakelvoton. Ihan hyvää siitä seuraa, rauhoittelin ystävääni.


Aloittaessani tarhalla enkunopettajana olin hieman skeptinen pienempien ryhmää kohtaan, voiko puolitoistavuotiaita oikeasti saada innostumaan enkunopetuksesta? Muutamien kuukausien jälkeen joudun myöntämään pienempien olevan ryhmistä innokkain ja nopeasti kehittyvin. Vaikka äitiä on ikävä niin opit tuntuvat uppoavan tämän ikäisiin kuin itsestään.  Kolmevuotiaana halusin tytön ehdottomasti jo tarhaan mutta puolitoista vuotiaana en osannut vielä miettiä kielien opetusta, shakkikerhoa tai muuta kehittävää. Tyttö saa huomenna jo viidennen esikouluarvionsa kun lapset valtionkouluissa aloittavat kahden viikon lukukausiloman, sen jälkeen edessä on vielä viimeinen esikoulukausi ennen ensi syksynä alkavaa koulua. Onko tarhan aloitusikä tärkeä pointti kasvatuksessasi?

torstai 12. tammikuuta 2017

Lunta ja jäätä

Kylmin talvi osuu Izmirissä usein joulukuun lopun ja tammikuun tienoille. Se on aikaa, jolloin tuuli ulvoo ja sade piiskaa rannikkoa. Lämmitys puhaltaa täysillä ja moni jännittää kaasu- ja sähkölaskua. . Alkuvuoteen sattuu lähes aina lumikaaos, joka sekoittaa Istanbulin lentoliikenteen lisäksi myös kaupunkilaisten elämän. Tulvat ja lumimyräkät ovat vaatineet ihmishenkiä ja aiheuttaneet kolareita, viljelysten satoja on tuhoutunut ja arki on vaikeutunut  monissa paikoissa. Tänä vuonna Turkkia koitelleet pakkaset ja lumimyrskyt ovat olleet pahimmat vuosikausiin, Izmiriin satoi lunta 7 vuoden tauon jälkeen eikä alueella ole ollut näin kylmää 15 vuoteen.


Viime viikonloppuna sää yllätti ja olin koiralenkille lähtiessäni nurin jo kotiportailla. Taivaalta satoi lunta ja yön aikana monia paikkoja peitti jääkerros. Luistelin lenkkareilla vaivoin puistoon lumisateen tihentyessä. Lunta Izmirissä? Alex oli omituisesta jääilmiöstä vähintään yhtä ihmeissään. Lumi muuttui pian räntäsateeksi ja öiset pakkasasteet pitivät maan jäisenä. Vaikka patterit lämpisivät kaikissa huoneissa, tuntui -8 yöpakkanen vetona nurkista ja ulkoseinistä. Kaivelin kaapinperukoilta Ankarassa viimeksi palvelleet talvisaappaat ja paksummat hanskat. Samaan aikaan paikalliset istuivat terassilla teellä ja liikkuivat ulkona ilman pipoa ja hanskoja.

Huolimatta paikallisten huonosta varustautumisesta lumeen, kaupunkilaiset olivat intoa täynnä. Naapurit leikkivät lumisotaa räntälumella ja tiet vuoristoon ihmettelemään lumikinoksia olivat tukossa. Kulmakunnan kuppilan eteen rakennettiin pieni lumiukko, jonka edessä jokainen halusi kuvauttaa itsensä. Sosiaalinen media täyttyi kavereiden lumi-innosta. Ärsytyksen sijaan suurin osa kaupunkilaisista ihasteli harvinaista luonnonilmiötä, Bostanlin puissa pysyi ensi kertaa lumi oksilla ja suihkulähteet jäätyivät! Joku kertoi ottaneensa lomapäivän töistä nauttiakseen lumen leijailusta ja itse kiroilin köpötellessäni liukastellen töihin. Tarhalla jokainen lapsi halusi kertoa nähneensä lunta!


Kylminä päivinä pihakissat huolestuttivat, kannoimme kissoille ruokaa ja yritimme saada äitikissaa pentunsa kanssa suojaisaan koriin. Kissa suuntasi kuitenkin päättäväisesti terassimme katolle, kylmistä ilmoista onneksi selvittiin sillä kaksikko pisti tänään päänsä ulos kolostaan kun ilma lämpeni ja sateet iltapäivällä väistyivät.Vesi solisi lumien jälkeen viemäreihin ja kissat ilmestyivät aurinkoon kuivattelemaan, lentokoneet nousivat ilmaan ja palasimme normaaliin kosteaan ja vaihtelevaan talvikeliin. Yöllä jyrisi ukkonen ja salamoi, aamulla paiskoi vettä ja iltapäivällä paistoi aurinko. Kiva kun kävit talvi, otetaan kuitenkin jo katse kevääseen.


perjantai 6. tammikuuta 2017

Taivas oli musta

Torstaina paiskoi vettä ja taivas enteili mustana viikonlopuksi luvattuja myrskyjä. Hyppäsimme taksiin ja suuntasimme kaupunginosamme pieneen ostariin. Kaupoissa kiertelyn jälkeen maistui ayvalik tost ja ayran. Naapuripöydästä saatiin huolestuneita uutisia, Izmirin oikeustalolla on räjähtänyt. Tieto levisi pitkin hiljaista ostaria, vaatekaupan huolestuneen myyjättären ilme ja käytävillä kiirivät huonot uutiset. Ajelimme kotiin tummien pilvien roikkuessa raskaina vuorien päällä, meri myllersi toisella puolella.


Alkanut vuosi on käynnistynyt Turkissa huonoissa merkeissä. Olemme tyrmistyneitä ja surullisia mutta samaan aikaan myös ihan liian tottuneita tapahtumiin. Mieli työskentelee automaattisesti erottaakseen tapahtumat omasta elämästä. En olisi kuitenkaan ollut yökerhossa uudenvuoden hulinassa eikä oikeustalollekaan ole asiaa. Ei nyt mutta joskus muulloin. Me saavuimme kotiin, latasimme maidot, mandariinit ja leivät kaappiin, leikkasimme laput irti alevaatteista. Alexille ruoka ja kurakengät kaappiin. Vasta sitten avasin uutiset.


Suomen uutisissa kerrottiin tapahtumat päällisin puolin, Izmirin omissa uutisissa asiaan tietysti paneuduttiin tarkemmin. Tapahtumassa menehtyneen poliisin kotitaloon vietiin huonoja uutisia ja seinälle avattiin valtava Turkin lippu. Kaikki kymmenet kanavat keskittyivät tapahtumien kehittymiseen ja karkuun päässeen hyökkääjän ajojahtiin. Ystäväni soitteli huolestuneena, onko miehesi töissä? Mitä jos hyökkääjä liikkuu niillä main? Puhelin lauloi ja facebook täyttyi huolestuneista viesteistä. Katselin toisella silmällä uutisia ja toisella ruokaohjelmaa, etsin sinappisillin ohjetta, tarkkailin terassin katolta laskeutunutta kissanpentua ja valmistelin seuraavan päivän enkuntunteja. Illalla vakuutin mieheä ottamaan kävelemisen sijaan taksin kotiin, turvallinen Karşıyaka tuntui yhtäkkiä turvattomalta. Ja ulkona kaatosade paheni.


Kauniin kaupungin asukkaat miettivät taatusti tänään metromatkaa, lauttamatkaa, bussimatkaa, koulumatkaa, kauppamatkaa, elokuviin ja teatteriin menoa ja viikonlopun rientoja toisin kuin ennen eilistä. Jokainen tietää jo ennestään päivän puheenaiheet työpaikoilla, ukkokuppiloissa ja leikkipuistojen laidoilla. Tuhannet vaeltavat aiemmin tuntemattoman poliisin hautajaisiin myrskysäässä ja toivovat hautajaiskierteen hellittävän. Kauempaa voi politikoida ja pohtia, lähellä harva jaksaa. Kiepumme kerään, uskallammeko mennä oluelle kaverin kanssa keskiviikkona, entä keskustaan lauantaina? Arki jatkuu mutta vilkuilu sivuille metron ovilla ja kauppapaikoilla on tullut jäädäkseen.


Illalla päivitin facebookiin olevani turvassa. Jokainen niin tehnyt on taatusti huokaissut helpotuksesta, me olemme turvassa. Lähelle hiipineet iskut koskettavat kuitenkin kaikkia, huokaamme joka kerran syvemmin ja jätämme teatterireissun tai treffit Alşançakissa yhä useammin väliin. Pelko uusista iskuista lievittyy kun sitä puidaan yhdessä, se hajoaa pienemmiksi atomeiksi teehuoneiden lattioille ja valuu sateen mukana seuraavaan kortteliin. Odottaa seuraavaa auringonpaistetta ja ulospääsyä.





tiistai 3. tammikuuta 2017

Lisäkädet

Oman vanhempani ovat olleet kylässä muutaman viikon ja edessä on vielä toiset pari viikkoa. Kun isovanhemmat eivät ole arjessa jatkuvasti mukana, huomaa tälläisinä hetkinä kuinka paljon apua neljästä lisäkädestä on. Ukki vie tytön kouluun, mummi ripustaa pyykkiä, jääkaappi on jatkuvasti täynnä eikä maito loppu illalla klo 20. Yhtäkkiä aamuissa ja illoissa onkin normaalia enemmin löysää aikaa.


Arkemme pyörii mutta pienikin ylläri kuten koiran ripuli tai aikaa vievä virastoreissu, saa kuvion sekaisin. Silloin tarvitaan luovia ratkaisuja ja normaalia lyhyempiä yöunia. Isovanhempien vierailun aikaan on hyvä hoitaa lääkärit ja käydä miehen kanssa kaksin ulkona. Päivän tunnit tuntuvat hupenevan yllättävän nopeasti kun asioita lähtee hoitamaan. Koiranomistajan tähtihetkiin ei kuulu pissalenkki yöllä töiden jälkeen tai puolihorroksessa uudenvuoden ensimmäisenä aamuna kun koko muu kaupunki kuorsaa. Hommat on kuitenkin hoidettava sillä useimmiten näköpiirissä ei ole muita. Aamut, joita ei ole tikattu täyteen ohjelmaa alkaen 0630 ovat harvinaisen ylellisiä, yöpaidassa vielä 0900!


Miehen iltatyöt helpottavat työn, tytön menojen ja asioiden sovittelua mutta toisaalta ne lohkaisevat yhteisestä arjesta leijonaosan. Yhteiset illat ovat harvinaisia joten niistä yritetään nauttia täysillä. Vaikka aamun työt pyörisivät jo mielessä, on toisinaan tärkeämpi jaksaa kukkua toisen seurassa yömyöhään ja kuitata univelat joskus muulloin. Arkemme ei ole superkiireistä mutta se vaatii monesti pieniä uhrauksia unen ja omien menojen suhteen.

Viime aikoina on herkuteltu joulun ja uudenvuoden piikkiin liiankin hyvin. Onni on, että Turkissa on tarjolla paljon hyviä valmisruokia kuten mammojen pyöräyttämät viininlehtikääryleet, marinoitu maksa, börek, leipomojen herkut, täytetyt simpukat ja talven hittikeitto Tarhana! Kyseistä ravitsevaa herkkua syödään erilaisin vivahtein itäisen Välimeren alueella ja erityisen suosittua se on talviaikaan. Tarjolla on tulinen ja miedommin maustettu versio. Asuessamme Ankarassa talonmiehen vaimo teki itse keittoainekset. Tarhanaan fermentoidaan jogurttia, vihanneksia ja viljaa, sen jälkeen ainekset kuivataan ja jauhetaan odottamaan keittämistä. Itsellä aika ja mielenkiinto ei riitä touhuun mutta onneksi saatavana on muiden kuivaamia seoksia.


Keitto valmistuu hetkessä. Kattilaan hieman öljyä ja tomaattisalsaa, päälle litra vettä ja noin 3 dl tarhanaseosta, keittoa hämmennetään kunnes se kiehuu ja saostuu. Valmis! Ei kuorimista, pilkkomista tai pitkää sessiota kattilan ääressä. Jokaisen arjen tylsiin rutiineihin kyllästyneen keittokulinaristin pelastus!

Hyvää alkanutta vuotta 2017!

lauantai 24. joulukuuta 2016

Tuleeko joulu ulkosuomalaisen luo?

Joulun lähestyminen vilkastuttaa monet keskustelyryhmät ulkosuomalaisten keskuudessa sosiaalisessa mediassa. Osa haikailee Suomen joulua, jota ei löydy ulkomailta ja toiset taas pyrkivät rakentamaan uudessa kotimaassaan mahdollisimman autenttisen joulutunnelman. Maissa, joissa joulua vietetään, saattavat jouluperinteet olla hyvinkin poikkeavia omista tutuista. Pukin sijaan saapuukin toisenlainen lahjantuoja ja joulupöytäänkin katetaan jotain ihan muuta kuin rosollia, lanttulootaa ja kinkkua. Eri perheissä jouluperinteet muotoutuvat jokaisella erinnäköisiksi. Osa huokaa helpotuksesta jouluttomissa maissa, ei hössötystä, ei lahjaröykkiötä.


Miehelleni joulu oli tuttu ainoastaan ulkomaalaisista elokuvista. Turkissa kiinalaiset koristeet ja joulupukkihahmot saapuivat myyntiartikkeleiksi muutama vuosikymmen sitten uudenvuoden juhlintaan. Muutamat suomalaiset joululaulut, tortut ja smetanasilli ovat hivuttautuneet myös osaksi miehen maailmaa. Sähkömiehemmekään ei enää ihmettele pyyntöä sonnustautua joupukiksi työpäivän päätteeksi. Ostareiden koristukset ja joulukoristeet ovat lisääntyneet vuosi vuodelta, kahviloissa voi nauttia inkivääripipareita ja baareissa tarjotaan glögiä. Muovikuusien lisäksi tarjolla on oikeitakin ja joka paikassa soi kansainvälinen joulumusiikki. Vain kinkku, pikkujoulut ja valkoinen hanki uupuvat. Tunnelma on muovisen jouluinen.


Takana on yli kymmenen joulua eri maissa, mukavia muistoja skandien kesken vietetyistä jouluista Thaimaassa, jouluja töissä ja jouluja Etelä-Kiinan meren kuumalla hiekalla. Tytön syntymästä lähtien meille on rakennettu omanlaista joulua, joka ei toki vastaa suomalaista mutta on kyllin hyvä omanlaiseksi. Olisinko mieluummin joulun Suomessa? Ehkä joskus mutta toisaalta olen mieluummin omassa kodissani vaikka pihalla ruusut kukkivat ja monien muiden arki jatkuu normaaliin tapaan. Ulkomailla joulusta voi riisua rasitteet kuten piparkakkutalon rakentamisen, osittaisessa joulupimennossa elävä neiti ei ainakaan vielä ole tietoinen hermoa raastavasta taiteilusta.


Maassa, jossa joulua ei vietetä säästyy tosiaan hössötykseltä. Jokaisena jouluna ruokapöytäkin on näyttänyt hieman erilaiselta, yhtenä vuonna savustettiin lohta ja toisena tehtiin kalkkunaa, mitähän tänä vuonna? Turkkilaiset mezet ja suomalaiset ulkomailta roudatut sillit sopivat vallan hienosti yhteen. Turkkilainen joulupukki on fuusion tulosta parhaimmillaan.

Vuosi vuodelta suomalainen joulu karkaa kauemmaksi ja arjen keskellä vietetty joulu Turkissa alkaa tuntua tutummalta. Mitä sitten vaikka turkkilaiset ottavat joulun aikana vasta vauhtia viikon päästä vietettävään uuteen vuoteen. Kakkuhyllystä löytyy piparitaikinaa, nauriin sukulaisesta saa hyvän lanttulootan ja kylmäsavulohesta saa valmistettua monta pöperöä. Jouluna katsotaan perinteisesti Mauri Kunnaksen elokuva ja netin kautta joulurauhan julistus sekä joulupukin kuumalinja. Siihen ne perinteiset perinteet jäävätkin.


Tänä jouluna itse joulun juhlinta on siirretty joulupäivään työasioiden vuoksi, aattona tavataan ystävän kanssa ja illalla laitetaan lanttulaatikko uuniin. Pihalla kukkii viime vuoden joulutähti ja lahjatkin alkavat olla paketissa. Ulkosuomalaisen luokse joulu tulee jouluttomassa maassa yhdessäolon, tuoksujen ja joulun tekemisen myötä, ihan kyllin hyvänä.


Ulkosuomalainen äiti toivottaa kaikille lukijoille riemuisaa joulua, niin Suomessa kuin maailman muissakin kolkissa!

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Heinistä ruokaa - osa 6

Talven myötä vihanneskaupat ja myyntikojut täyttyvät vihreästä sadosta, jonossa niputtain erilaisia villiyrttejä, salaatteja ja vihanneksia. Koen palavaa halua täyttää pussit joka sortilla villiyrttejä kuten keltasinappia, kaalinpistokkaita, peltoretikkaa ja pieni lehtistä 'lampaankorva' pinaattia. Viimeeksi täytin pussin peltoretikalla, jota on kokattu tässä blogissa jo aiemminkin sekä villi fenkolilla.


Villi fenkolissa on tavallisen fenkolin tapaan vahva aniksen maku mutta se muistuttaa enemmin tilliä. Villi fenkolista puuttuu tavallisen fenkolin mukula ja se sopii hyvin mezeihin sekä myös keittoon mausteeksi. Villi fenkoli sopii niin lihan kuin myös kalan kaveriksi. Izmir on tunnettu hyvistä villiyrtti apajista mutta kyseistä yrttiä on harvemmin myynnissä. Viime viikon torstaina kotimatkani varrella olevan kojuksi muutetun kuorma-auton lavan luona kävi kuhina, arapsaçı gelmiş, arapşaçı gelmiş, kailotti myyntimies. Tungin yrttiä pussiin muiden mukana.

Villi fenkolia kutsutaan Turkissa rezeneksi tai arapsaçıksi eli arabin hiuksiksi. Siitä tehdään talvikaudella teetä, johon haudutetaan kanelia ja vihreää teetä. Tee juodaan illalla sillä sen uskotaan auttavan nukkumaan hyvin, samalla sen pitäisi helpottaa ilmavaivoja ja polttaa rasvaa, jes kuulostaa loistavalta! Yrtin kerrotaan myös auttavan päänsärkyyn, vatsakramppeihin ja tukkoisuuteen. Yrtin pitäisi lisätä imettävän äidin maidontuotantoa.


Kassajonossa sain muutamalta yrttipussin kanssa jonottavalta vinkkejä, toinen vannoin kavurman ja kanamunan nimeen eli vannotti paistamaan villin fenkolin runsaassa oliiviöljyssä sipulin ja mausteiden kera, lopuksi kanamunilla kruunaten. Toinen taas suositteli jogurttimezetä. Päädyin viimeiseen sillä teimme viikonlopuksi mezeitä, sopivasti sattuikin savustetun kalan, täytettyjen simpukoiden ja tulisen atom mezen kanssa.


Villifenkolia jogurtissa

- villi fenkolia
- jogurttia ( mielellään paksua turkkilaistyyppistä)
- pieneksi pilkottua valkosipulia oman maun mukaan
- oliiviöljyä
- suolaa

1. Pese fenkoli hyvin ja irrota liian paksu varsiosat. Leikkaa fenkoli pienemmiksi paloiksi ja kuumenna reilusti oliiviöljyä pannulla. Pyörittele villi fenkolin oksia öljyssä ja lisää valkosipulin kynnet.

2. Anna paistoksen jäähtyä ja kaada seos jogurtin sekaan. Kaada mukaan öljy kokonaan, se notkistaa ja maustaa alkupalaa. Lisää suola ja halutessasi chilirouhetta. Tarjoile alkupalana kalan tai lihan kanssa.

Afiyet olsun!


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kahvihetkiä maailmalla vieraana -työelämä Turkissa

Kuuntele Kahvihetkiä maailmalla podcast, jossa kerron kokemuksistani turkkilaisessa työelämässä. Helenan ja Lilli ovat haastatelleet aiemminkin mukavan rennossa tuokiossa ulkosuomalaisia ja paluumuuttajia erilaisista aiheista, jotka ainakin näin ulkosuomalaisena ovat todella mielenkiintoisia. On puhuttu vauva-arjesta, parisuhteesta ja paluumuutosta.

Työelämä, työllistyminen ja oma paikka työyhteisössä on saanut ihan uudenlaiset puitteet Turkissa. Suomessa olin tottunut tasa-arvoiseen koulutukseen, ammattiliittoihin ja kehityskeskusteluihin. Siihen, että pomolle voi sanoa moi ja sairaana ei saa tulla töihin. Palkka maksettiin aina tilille sovittuna päivänä eikä tarvinnut pohtia, maksaako työnantaja taatusti sosiaali- ja vakuutusmaksut. Onko töitä senkin jälkeen kun sulkee tänään työpaikan oven?

Miksi tehdä töitä Turkissa, jossa olisi paljon kotiäiti-kavereita, touhua tytön koulun kanssa ja enemmin aikaa istua vaikka kahviloissa? Ulkosuomalaisena oma paikka uudessa kotimaassa perustuu moniin asioihin kuten uuteen perheeseen, ystäviin ja työpaikkaan. Turkkilaisessa kulttuurissa kukaan ei katso vinoon kotiäitiä mutta itse en saa rauhaa ellen saa maksaa osaa laskuista. Jokainen tietää miten hyvälle kahvilan kakkupala maistuu kun se on maksettu itse tienatuilla rahoilla. 



Maailmalla ja Turkissa työmaailma on näyttäytynyt villinä. Suomalaisella koulutuksella ja työkokemuksella ei tee täällä mitään ellei osaa käyttää tilaisuuksia hyväkseen. Itseä on kehuttava ja myytävä. On myös oltava oikeassa paikassa ja mielellään joka paikassa esillä, olisiko teillä töitä? Jos jotain kysytään niin melkein aina kannattaa vastata että tottakai osaan! Työpaikka voi löytyä mistä vaan mutta harvemmin kotoa käsin internetin työpaikkailmoituksiin vastaamalla, helpommin se löytyy ajautumalla juttusille naapurin, kaverin, ystävän isän, kampaajan, lapsen koulukaverin vanhempien tai entisen työkaverin kanssa. 


Työ ja työn tekeminen ulkosuomalaisena on ollut itselleni pomppuinen mutta mielenkiintoinen tie, josta ei ole puuttunut pettymyksiä, uusia suhteita, säätämistä ja uskomattomia tilaisuuksia. Sopeutuminen paikalliseen sosiaaliseen työyhteisö kulttuuriin on vaatinut opettelemista, samoin se että kilpailu etenemisestä yhteisön sisällä on usein kovaa. Kuinka olla sosiaalinen mutta suu supussa tietyistä asioista, hyvä työntekijä muttei liian innokas, mistä löytyy balanssi kodin ja työn välimaastosta. Mikä on järkevä suhde työhön käytetyn ajan ja palkan suhteen, tehdäkö töitä koko päiväisesti turvallisessa työsuhteessa vai silppuna sinne tänne? Siirtyminen työmaailmasta pienen vauvan kanssa kotiäidiksi opetti paljon, hei kotona voi olla kivaa! Kunnes eteen tulee piste, jossa huomaa olevansa luisumassa lopullisesti kotiäidiksi ja on käärittävä hihat ylös. Hello turkkilainen työmaailma, oletko valmis?


Lue lisää kokemuksistani työmaailmassa Turkissa kohdassa työntekijänä Turkissa.