lauantai 10. joulukuuta 2016

Lokantassa kaikki on parempaa

Lempi lokantassani aika on pysähtynyt. Juomalaseihin on taiteltu vaaleanpunaiset servetit. Tarjoilijoilla on mustat suorat housut ja harmaa slipoveri. Lähes jokaisen ryhti on kumara ja työvuosia takana varmasti rutkasti. Seinällä roikkuu kellastunut kalenteri, nurkassa pauhaa pieni matkatelevisio. Kokin nurkkauksessa käy kolina, yksi nostelee kiviuunista tulikuumia pide-leipiä ja toinen annostelee keittoja isoista kattiloista lautasille.


Näin joulukuun puoliväliä lähestyessä vaeltaa kylmyys ja kosteus luihin ja ytimiin Izmirissä. Mikään ei maistu paremmalta kuin lokantan lämpölamppujen alla nautittu keitto kera juustolla kuorrutetun pide-leivän. Päälle lasillinen höyryävää teetä, samalla voi tihrustaa pienen telkkarin uutisia ja kuvitella olevansa sisustuksesta päätellen aikamatkaillut jonnekin 80-luvun tienoille. Yksinkertaiset rautatuolit ja pöydät eivät tiedä niin mitään ikeasta. Lokantassa tietää aina kuinka homma etenee. Etikka, öljy, suola ja chilirouhe nököttävät pöydän nurkassa, lista on aina sama, vedestä maksetaan kulutuksen mukaan, pieni salaatti ja joku höyste kuten tulinen ezme kuuluvat asiaan, samoin leipä. Jos on kova soppanälkä voi heilutella tyhjentynyttä soppakulhoa ja pyytää vielä puolikkaan annoksen.



80% ulkoruokailu valinnoistamme osuu lokantaan sillä se on konstailematonta, hyvää ja edullista. Tunnelma on jotain oman keittiön, huoltoaseman ja mummon muussien risteyksestä. Turkkilaisella twistillä tietenkin. Lokantassa ei tarvitse pohtia että mihin takki laitetaan ja kuinka käyttäytyä, listoja ei tarvitse pohtia sen kummemmin eikä lasku kauhistuta etukäteen. Rehellistä kotiruokailua ulkona kun ylimääräiset on riisuttu pois. Palvelu on napakkaa ja nopeaa. Pöytiä pyyhitään tehokkaasti, soppa tulee nopeasti eteen, leipä on tulikuumaa ja papumuhennos höyryää. Pilahvi on juuri niin ilmavan unelmaista kun pitääkin. Tee on tuoretta ja salaatti raikasta. 


Kotimme yksi talven kestosuosikkeja on linssikeitto ja mieluusti ezogelin çorba eli morsiamen keitto, joka on ihanan tomaattinen, täyteläinen muunnos perussetistä. Keitto on esitelty joskus aiemminkin blogissani kauan aikaa sitten mutta silloin keitosta puuttui se jokin. Se jokin, mikä maistuu aina lokantan keitossa. Käynti tutun lokantan keittiössä, puhelu anopille ja surffailu netissä auttoi pääsemään jäljille. Kannattaa kokeilla sillä tämä on muuten hyvää!


Ezogelin çorbası melkein kuin lokantassa

2 dl punaisia linssejä
1.5 rkl bulguria
1.5 rkl riisiä
1 sipuli pieneksi silputtuna
3 valkosipulinkynttä silputtuna pieneksi
5 rkl öljyä
1 rkl tomaattipyreetä
1.5 l kanalientä
reilusti minttua
hieman suolaa, chilirouhetta, mustapippuria ja oreganoa
puolikkaan sitruunan mehu


1. Kumoa bulgurit ja riisit kattilaan ja kaada päälle noin 4 dl vettä, anna kiehua alhaisella lämmöllä kunnes sekä bulgurit että riisit ovat lähes kypsiä. Kaada vesi pois ja laita hetkeksi sivuun odottamaan.

2. Kaada öljy kattilaan lämpiämään, lisää pieneksi pilkotut sipulit ja valkosipulit, kun sipulit ovat hieman pehmentyneet, lisää tomaattipyree ja sekoita se sipuleiden ja öljyn sekaan. Kaada lämmin kanaliemi sekaan. Kun seos kiehuu, lisää huuhdellut linssit ja sekoita kevyesti. Lisää hetken päästä mausteet.

3. Kun seos on kiehunut alhaisella lämmöllä hetken aikaa, lisää bulgurit ja riisit. Tarkista maku ja lisää mausteita sen mukaan. Keitto saa kiehua tämän jälkeen noin 20-30 minuuttia eli niin kauan että linssit ovat hajonneet pehmeiksi. Kun keitto on valmis, sammuta liesi ja lisää sitruunanliemi. Sekoittele keittoa keittämisen aikana ja tarkista että lientä on tarpeeksi. Hyvää ruokahalua!

Talvi on innostanut kokkaamaan joten tulevilla viikoilla on luvassa muutama villiyrttijuttu, okrakeitto ja varmasti jotain muutakin. Jos mielessäsi on joku Turkin matkalla nautittu herkku, jota haluaisit kokata kotona, laita kommenttiboksiin viestiä, kokataan se täällä blogissa. Mukavaa viikonloppua ja lämpöä sisuksiin!




tiistai 6. joulukuuta 2016

Kun takana on 14 itsenäisyyspäivää ulkomailla

' Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä, muistutan aamulla'
' Mikäs se olikaan, kysyy uninen neiti'
' Se on Suomen syntymäpäivä ja tänä vuonna Suomi täyttää 99 vuotta'.
' Onpa vanha maa!'
' Miten se itsenäisyys tuli? Oliko Joulupukki mukana? Mitä sillä itsenäisyydellä tehdään?'



Lupaan kertoa lisää myöhemmin ja valoittaa asiaa. Iltapäivällä kerron hieman itsenäisyyydestä, hieman Turkista ja hieman Suomesta, mammastani ja veteraaneista. Illalla tyttö kertoo skypepuhelun aikana ukille ja mummille kunniottavansa tänään Suomea, niin ja myös joulupukkia. Kunnioittakaa tekin! Tytölle maapallo ja maiden suvereniteetti ovat vielä häilyviä käsitteitä. Omalla kohdalla suhtautuminen suomalaisuuteen on muuttanut muotoaan vuosien aikana ulkomailla. Suomikin on muuttunut matkan varrella. Nykyinen Suomi on vieras ja samaan aikaan tutun turvallinen. Aina se on kulkenut mukana.


Kesälomalla Suomessa on hirmuinen tarve vierailla paikoissa, joissa asiat on kuin ennenkin. Uudistuneen ostarin ravintolassa ja käytävillä on ihan vieras olo, menen mieluummin sinne missä asiat eivät ole muuttuneet. Onneksi kotikaupungissa on ainakin yksi baari, jonka sisustus on vanhempi kuin minä ja torillakin kokoonnutaan saman kioskin edessä. Majurskan kahvilassa on vielä piirakat kuin ennenkin. Auton ikkunasta katsoessa puut vilisevät tuttuun tapaan ja keskelle metsiä johtaa kapeita teitä hauskannimisine kyltteineen. Entinen kotitalo on nykyisin muiden asuttama mutta onneksi ystävien. Sama omenapuu seisoo pihalla ja kadulla on yhtä rauhallinen liikenne kuin 20 vuotta sitten.


Viime viikolla tavattiin ystävien ja lastemme kanssa. Puhe kääntyi Suomeen. Yksi ystävistä muisti edelleen Suomen loman jälkeiset kuvani facebookissa. Ne talot ja se vihreys, hän melkein huusi. Olet kyllä ihan kaheli kun lähdit sieltä. Oletko koskaan käynyt ulkomailla, kysyn ystävältäni? No en, tiedäthän sinä raha, perhekuviot ja viisumit, en ole edes unelmoinut. Niinpä. Jätän kertomatta suomalaisista koulutusohjelmista ja passista, joiden turvin voi lähteä jo nuorena haistelemaan maailman tuulia jos haluaa. Osa jää sille matkalle määräämättömäksi ajaksi.


Monelta saat tyttäresi nukkumaan, kysyy tytön koulukaverin äiti väsyneesti? Kello 20 joka arki-ilta. Tebrikler, onnittelut, en saa poikaani millään nukkumaan ennen kello 23. Olen suomalaisen kauhuissani. Univaje, oppivaje, kurinpuute? Hmph huokaan ja kerron että meillä on kotona säännöt kuten nukkumaanmenoaika, televisionkatseluraja, lasitavarankierrätys, makeansyöntikiintiö, tavaroidenkorjaamispakko ja  hammaspesu aamuin illoin. Rakastan salaa sääntöjä vaikka Suomessa tekisikin mieli kävellä punaisia päin tyhjällä kyläraitilla. Haluaisin Turkkiin monenlaisia sääntöjä vaikka Suomessa ollessani pelkään jatkuvasti rikkovani sääntöjä.


Muutama viikko sitten istuimme miehen pomon kanssa rauhallisena sunnuntaina rantakuppilassa. Takana sopivan hikinen fillarilenkki ja edessä janojuomat kaikille. Tyttö näytti miehen pomolle kuinka suomeksi lasketaan, sormet apuna. Te suomalaiset laskette oikein, me turkkilaiset teemme aina kaiken väärinpäin kuten sormien laskun alkaen usein pikkurillistä, hohotti pomo. Istuin posket punaisena kuunnellesani suomihypetystä. Puhuttiin yöttömistä öistä, koulutuksesta, mökkeilystä, mustikoista ja kouluun pyöräilevistä lapsista. Miksi ette muuta Suomeen? Sama kysymys kummitteli taas edessä kuten monesti viime aikoina.

Minun Suomeni on sydämessä aina mukana. Lasken oikeinpäin sormilla, puhun joulupukista tytölle alkaen lokakuun lopusta, odotan vihreän valon vaihtumista, keittelen luumuista hilloa torttuihin ja teen makaroonilaatikkoa. Tykkään olla toisen suomalaisen kanssa hiljaa ja hieman itkua tuherran kun katson Finlandia hymnin monta vuotta vanhaa flashmobia rautatieasemalta. Suomeni on loputonta kahvipöytää, horsmaa tienpientareella ja oltermannia suoraan suuhun. Itsenäisyyspäivä on tavallisen vilkas tiistai mutta illaksi rauhoitutaan. Laitan telkkarin pauhun kiinni, kynttilät palamaan terassille ja lähetän monta ajatusta kotimaani.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!



lauantai 3. joulukuuta 2016

Turkkilaisen tarhan ovien takana

Sain Miten päädyin enkunopettajaksi tarhaan -postauksen tiimoilta paljon kysymyksiä tarhasta, palkkauksesta ja itse työstä. Tässä postauksessa paneudutaan tarkemmin tarhamaailmaan Turkissa, miten se eroaa Suomesta niin työntekijöiden kuin myös vanhempien näkökulmasta. Turkissa on mahdollisuus valita yksityisten ja valtion päiväkotien välillä, monesti valinta tehdään rahapussin mukaan sillä kalliimpien yksityisten ja valtion päiväkotien välinen hintaero on todella suuri. Jos molemmat vanhemmat ovat koko päivän töissä, osuu valinta yksityiseen. Valtion puolella päiväkoteja on pääasiallisesti tarjolla 3-vuotiaista ylöspäin puolipäiväisesti kun taas yksityisellä sektorilla tarjontaa on 2-vuotiaista alkaen jos jonkinlaista. Olen englanninopettajana yksityisessä tarhassa, jossa lapset ovat 2-5 vuotiaita.




Saapuessani tarhalle hieman kymmenen jälkeen portilla on hulinaa, Mert riisuu kenkiään ja itkuisen Elifin äiti kertoo hoitajalle, ettei tyttö halua herätä aamuisin. Joku yrittää työntää tikkaria oven välistä itkevälle lapselle. Hoitajat nyökyttelevät ymmärtäväisesti kaikelle, myöhään saapuville lapsille, erikoistoiveille ja aamiaiselta myöhästyneille. Tikkari lentää roskikseen. Tarha on tavalliseen asuintaloon rakennettu joten tunnelma on kotoisa. Kokki huikkaa minut keittiöön turkkilaiselle kahville, lounaaksi on valmistumassa jogurttikeittoa, bulguria, tomaatti-jauheliha-papu pataa ja salaattia. Kello lähestyy puoli 11 ja lähden etsimään kaiuttimia ennen pienten enkuntuntien alkamista.


Yksityisten tarhojen välinen kilpailu on kovaa. Minun lisäksi muita tuntiopettajia ovat shakinopettaja, liikunnanopettaja, kuvataiteen opettaja ja draaman vetäjä. Viikottain järjestetään retki teatteriin tai muuhun tapahtumaan, viime viikolla olin ryhmien mukana lastenteatterissa retken sattuessa tuntieni aikaan. Eilen lapset vierailivat hammasklinikalla opettelemassa oikeanlaista harjausta ja esittelemässä hampaitaan. Vanhemmat odottavat tuotoksia ja kehitystä. Tarhan opettajat ovat toisinaan tiukilla joutuessaan tasapainoilemaan vaativien vanhempien toiveiden ja kasvatusoppien välillä, tarha on yritys, jonka asiakkaita ovat lasten vanhemmat.


Pienimpien enkuntunnit ovat pitkälti ihmettelyä ja moni tunti katkeaa ikäväitkuun tai putoamiseen tuolilta, oho nenästä valuvaa tuotetta hierotaan naapurin niskaan. Toisaalta tässä iässä lapset oppivat selvästi innostuessaan nopeasti, Hakan on oppinut värit parissa viikossa, Deniz osaa kertoa sään ja jokainen taputtaa käsiä pyydettäessä. Viikko sitten aloittanut ujo tyttökin uskaltautui tänään muistipeliin mukaan. Pienten ryhmän opettaja ja avustaja ovat ehkä paikan kiireisimpiä, osalla on vaipat ja joku on koko ajan nurin. Kun wheels on the bus alkaa soimaan, on koko ryhmä intoa täynnä.

Kolme vuotiaiden porukka odottaa jo yläkerrassa, opettaja kertoo ryhmäläisten kysyvän joka aamu milloin opettaja good morning saapuu? Nimesi on liian vaikea, joten kudmoooning kuulostaa heistä helpommalta, nauraa opettaja. Ryhmäläiset hyppivät tasajalkaa ja huutavat kun saavun luokkaan. Tässä porukassa into on ehkä korkeimmillaan oppimiseen. Jokainen haluaa osata, laulaa ja esiintyä. Osa porukasta tapailee wake up-aloitusbiisiä ennenkuin saan kajarit yhdistettyä laitteeseen ja tunnin käyntiin. Tunnin jälkeen ryhmäläiset vyöryvät halaamaan ja yksi osaa jo huikata I love you teacher!


Turkissa tarhan voi perustaa oikeastaan kuka vain, henkilökunnan on kuitenkin oltava koulutettua. Ryhmäkoko ei saa ylittää 20 ja yhtä ryhmää kohti on yksi opettaja ja tilanteesta riippuen avustaja. Jokaisella on oma luokkahuone ja opettaja, joka määrää tahdin. Tarhoilla on myös psykologi, joka on keskeisessä roolissa lasten tarhaan sopeuttamisen ja ongelmien suhteen. Yksityisellä sektorilla työpäivä on yleensä 08-18 ja päivystyspäivänä 07-19. Palkkahaitari on venyvä, minimipalkasta eli 1300 tl 3000 tl asti (1€=3.5 tl). Tuntiopettajien palkka riippuu monesta asiasta kuten taidoista, tunneista ja alasta. Turkissa palkitaan suorituksista, hyvää palautetta saaneen opettajan palkka arvostetussa tarhassa on hyvä paikallisen mittapuun mukaan.

Nelivuotiaiden ryhmä on askartelemassa itselleen mielikuvitusliivejä kierrätysmateriaalista. Opettajan puhelin soi, vanhemmalta ohjeita yskänlääkkeestä ja pian toinen puhelu tarhan johtajalta seuraavan päivän ohjelmasta. Psykologi saapuu luokkaan seuraamaan tuntia, hänen huomio pysyttelee lasten käyttäytymisessä ja lasten suhteessa opettajaan. Lapset istuvat arkartelupöytien ympärillä puuhailemassa. Ei tietoakaan riehuvista lapsista, joka yhdistetään toisinaan turkkilaisiin lapsiin. Näissä ryhmissä opettaja on auktoriteetti, jota kuunnellaan. Toisen pukkaaminen tai riehuminen johtaa jäähypenkille isompien ryhmissä. Leikimme ja opettelemme, tämän ikäisissä kilpailuvietti on kova ja jokainen haluaa olla ykkönen. Zeynep suuttuu hävitessään leikin ja Emir karjuu koulutarvikkeita englanniksi kuvakortteja esitellessäni ja aina perään, minä sanoin ensimmäisenä! Opettaja, sanoinhan?

Valtion ja yksityisen puolen tarhojen välillä on eroa monissa asioissa. Valtion puolella opettajan on helpompi olla tiukkana niin vanhemmille kuin lapsillekin, säännöt on sääntöjä sanoo tyttäreni opettaja naputtaen kelloa. Selittelyjä myöhäisistä nukkumaanmeno ajoista ei kuunnella. Yksityisellä on toisin ja jokaisen vanhemman menoja, ongelmia ja lasten taipumuksia yritetään ymmärtää. Valtion puolella ruokahetki sujuu ruokalassa, jossa jokaisen eteen tuodaan yksinkertainen annos tai ruoka lähetetään kotoa eväsboksissa. Yksityisen ruokalistat ovat houkutttelevia ja muodostuvat aamiaisesta, lounaasta ja välipalasta. Molemmilla puolilla annetaan arvoa retkiin teatteriin, museoihin, paloasemille ja luontopoluille, sen sijaan sakkia, englantia ja kuvataiteita tai balettia voi oppia vain yksityisellä. Tarhassa opitaan alkeet kuinka tässä monisäikeisessä ja väkirikkaassa yhteiskunnassa toimitaan. Hop hop, täällä ollaan osa ryhmää jossa ei anneta liikaa joustoa yksittäisille irtiotoille. Rivissä marssi ja pulinat pois.

Isojen ryhmä on päivän viimeinen ja se koostuu vilkkaista pojista. Luokassa on villi meno sillä opettaja on poissa. Olin ensimmäisillä viikoilla ihmeessä poikaporukan kanssa, joka ei pysynyt aloillaan. Opettaja saapuu luokkaan ja yhdestä mulkaisusta jokainen hakeutuu  hiljaa tuolilleen, ihailen tämän nuoren opettajattaren auktoriteettia. Pelaamme Monkey says -peliä, juttelemme terveellisistä ja epäterveellisistä ruuista, pojat tekevät ruokiin liittyvän harjoituksen ja lopuksi katsomme videolta tunnin aiheeseen sopivan videon. Villin ulkokuoren alla on fiksuja ja innokkaita oppilaita, joista jokainen sanoo nätisti Have a nice weekend teacher lähtiessäni. Oven takana odottaa jo shakin opettaja. Käyn keittiön kautta syömässä jogurttikeittoa. Tarhalla hulina jatkuu vielä monta tuntia. Huikkaan viikonloput kaikille ja suuntaan kotiin.

torstai 24. marraskuuta 2016

Perusperjantai ja leppoisa lauantai

Arki on alkanut rullaamaan mukavasti. Viikonlopuissa ja viikoissa on pieni ero, mukavilta tuntuu niin lauantai kuin myös tiistai. Sunnuntaina odottaa jo hieman arkea ja perjantaina viikonlopun touhuja. Näin sujui viime viikon perjantai ja lauantai, miten omasi kulkee?

Perjantai


Kello soi 07 kuten joka arkiaamu. Patterit on laitettu tällä viikolla iltaisin lämpöisiksi, ulkona alkaa nimittäin olla kylmä öisin. Tyttö katselee piirretyn, juo maidon ja pukee. Vilkaisen tytön koulun ruokalistaa ja teen eväät sen mukaan, toastia ja ayrania sekä kurkkua ja tomaattia. Varttia vaille 08 laitetaan tytölle korvaläpät, kaulaliina ja hanskat, syystakki riittää edelleen. Koululle kävellessä paijataan pari kissaa ja tutkitaan mitä naapuruston kissat ovat aterioineet aamulla. Kalaa! Heti kasin jälkeen olen takaisin kotona ja lähden Alexin kanssa rantaan. Ihana syysaurinko, ihana lenkki!


Lenkin jälkeen kokkaan munakkaan ja juon teen, samalla vilkaisen uutiset netistä ja tutkin enkunryhmien kuukausisuunnitelmaa. Tarkistan materiaalit ja pussaan miehelle moit. Vaatteiden vaihto astetta edustavimpiin ja kohti tarhaa. Tykkään vartin pituisesta työmatkakävelystäni, sillä saan kulkea pitkin pieniä Bostanlin katuja, joissa on uskomaton määrä pulleita ulkokissoja, pieniä kauppoja ja pihojen hassuja yksityiskohtia.


Vajaa 3-vuotiaiden enkuntunti alkaa puoli 11, pienempien kanssa kerrataan värejä, lauletaan ja ihmetellään päivän säätä. Tunnit menevät vauhdikkaasti, kun yhden ryhmän tunti päättyy, alkaa seuraava samantien. Lasten kanssa on niin palkitsevaa kun tietää että he eivät juuri fuskaa, onnistumisen ilot, ärsyyntymiset ja kiitokset ovat spontaaneja. Painan oven kiinni tyytyväisenä kuluvasta viikosta ja onnellisena viikonlopusta kello 13. Suuntaan pölyimuripussien ostoon sillä tiedän ihan lähellä, keskellä kiireisintä Bostanlia päivystävän pussikauppiaan autossa. Sieltä löytyvät oikeat pussit sillä imuriimme ei niitä juuri muualta löydy. Sorrun kauniissa syysauringossa ostamaan muutakin kotimatkalla, kuten lakanoita ja uuden ovimaton. Käyn edullisessa Şok-marketissa ostoksilla.


Kotona mies ja tyttö ovat syöneet ja mies on keittänyt kahvit. Alex on nakertanut tytön kirjaa kun mies on ollut hakemassa tyttöä koulusta, palopuheen jälkeen koiruus maastoutuu pöydän alle häpeissään. Alex taitaa olla tyytymätön arjen muuttuneisiin kuvioihin? Huomaan jääkaappiin unohtuneen yufka-taikinalevyn ja teen siitä nopeaksi herkuksi vielä sigara börekrullia juusto-makkara täytteellä. Mies näpertelee eri lajeja chilipippureita kuivumaan sinne tänne terassille, niitä on tarkoitus istuttaa keväällä purkkiin. Ehdin Alexin kanssa vielä tunnin lenkille ennenkuin mies lähtee töihin kello 16.

Tyttö haluaa piirtää, joten heitän pyykit koneeseen ja yritämme piirrellä mallista taruponia, tulos miellyttää tyttöä ja sen jälkeen pinaatit likoon. Sisustamme tytön huonetta uusilla piirustuksilla ja laitamme vanhoja sivuun, samalla laitetaan kassi täyteen pieniä kenkiä vietäväksi kierrätykseen. Skypetetään ukin ja mummin kanssa kello 18 ja sitten hetki lötkötellään ja sitten lettutaikinan tekoon. Tyttö auttaa mielellään. Täytellään tiskikonetta, viedään pyykit ja kauhistellaan surkean näköistä syyspihaa, Alex ruikkaa pissat viime vuoden joulutähteen, joka on alkanut kukoistaa pihalla.


Naapuri pimpottaa ovikelloa ja palauttaa meidän viemisten mukana tulleen lautasen mukana kuukauden jälkiruokaa eli aşurea. Onneksi tyttö tykkää sillä meillä on miehen kanssa aşure kiintiö ylitetty. Kello 19 syödään pinaattilettuja ja sitten Disney-kanava auki. Käyn laittamassa lämmityksen päälle ja patterit auki olkkarista ja makkareista. Itse tsekkaan työjuttuja, uutiset ja sosiaalisen median ennen tytön iltarumbaa, jonne viikosta väsynyt suunnistaa ilman hoputusta. Pesujen jälkeen luetaan Herra Hakkaraista ja uni tulee pian.

Yritän vastustaa iltaherkuttelua mutta jotain tekee mieli, pakkasesta löytyy onneksi jäätelöä ja lataan kuvat aiemmin kirjoitettuun blogitekstiin, teksti ulos ja sänkyyn kirjan kanssa. Sitä ennen vien Alexin iltapissalle ja kuuntelen hiljaista tienoota keskellä miljoonakaupungin kohinaa. Kuu mollottaa, lämmitys tuoksahtelee, kosteus menee ytimiin ja kodeista kuuluu telkkarin pauhu ja pulina. Pimeässä ja koleassa illassa oma valoisa ja lämmin koti näyttää ulkoa katsottuna maailman parhaimmalta paikalta ja sitähän se.

Lauantai


Onneksi olkoon, jos saat nukkua viikonloppuisin sillä itse herään viikonloppuna arkeakin aiemmin Alexin tassuun. Kello näyttää puoli 07 ja ulkona on pilkkopimeää. Torkun puoli tuntia ja hyppään verkkareihin. Kakkapussilaukku selkään ja kohti pimeyttä. Ei ketään kulmilla. Alexin kanssa ei juuri pelota mutta pimeässä pelottaa että Alex hyökkää jonkun päälle varmuudeksi. Puistossa odottelee jo paras koirakaveri Lola omistajansa kanssa, tunnin riehumisen aikana aurinko nousee ja kuhina alkaa. Haen leipomosta leipää ja tekisi mieli muutakin mutta pysyn tiukkana. Lähtiessä nukutti mutta tullessa olo on energinen.


Kotona on hiljaista vielä ennen puoli 09, keitän teetä ja avaan tietokoneen sekä aamuohjelman telkkarista. Tyttö köpsyttelee 09 sohvalle joten kanava vaihtuu. Laitan teepannun tulille ja kanamunat kiehumaan, makkaramunakasta, oliiveja, vihanneksia, juustoja ja suureksi iloksi teen jääkaapin perukoilta löydön, avaamaton anopin mansikkahillo! Mies mönkii puoliunessa aamiaisella sillä unta on takana aika vähän.


Kello 11 ollaan puistossa odottelemassa ystävää lapsineen. Porukkaa on paljon, puiston kahvilat turvoksissa ja penkit miehitetty. Aurinko porottaa ja meillä on liikaa vaatetta, takit laitetaan vauvanrattaiden koriin ja viihdymme puistossa monta tuntia, sitten tulee nälkä ja ystäväni kutsuu meidät heille vohveleille. Voi nam, syön vuorotellen makealla ja suolaisella täytteellä. Päätän hankkia vohveliraudan kunnes tulen tunnin päästä järkiini kun ähky iskee.

Syötän ystävän 9kk vauvalle vihannessosetta ja saan vastaiskun naamalle. Kotiin lähdetään kello 15 kun tyttö on kaverinsa kanssa tehnyt taideteoksen kaverinsa uuden vaatekaapin oveen, tussilla. Matkalla mies soittaa ja kertoo tytön kaverin olevan yläkerrassamme mummolassa, vien tytön suoraan sinne ja lähden itse Alexin kanssa ulos ja sitten kauppaan. Imuroin ja retkahdan sohvalle. Hätkähdän tunnin päästä tokkurassa. Lämmöt päälle ja nälkä hiipii. Syön mandariineja ja banaanin. Rapsuttelen Alexia. Ihmetellään Alexin kanssa kodin hiljaisuutta, kohta jo kaivataan elämää. Nyt on hyvää aikaa pirauttaa parille ystävälle ja anopille.


Tytön kaverin tuttu äiti kotiuttaa neidin kello 19. Vaihdamme kuulumisia koulusta ja sovimme treffejä, äänemme ovellamme saavat muitakin naapureita uteliaiksi, muutama pää työntyy toivottelemaan iltoja ja saman kerroksen rapusta virtaa pari leikkikaveria tytöille rappuun riehumaan, vaivoin saan tytön kotiin. Alex käy kierroksilla tohinasta eikä tiedä ketä puolustaisi. Teen tytölle munakkaan ja jälkkäriksi hedelmäsalaattia, yläkerrassa on syöty kakkua, aşurea ja juotu maitoa. Alex saa kuivamuonaansa lauantain kunniaksi jogurttia ja valkosipulia, naminam.

Neiti nukahtaa ennen kuin kello lyö 20 sohvalle, hauska päivä vaatii veronsa. Kannan tytön sänkyyn ja suuntaan Alexin kanssa pihalle. Iltapalaksi lämpimiä voileipiä ja pari lasia punaviiniä, kynttilät palamaan ja telkkarissa kanavapujottelua. Nettisurffailua ja valokuvien järjestelyä. Kello lyö 23, apua sillä se on mittapuullani myöhä. Hammaspesun kautta syöksyn kirjan pariin, Alex käpertyy huovalleen sängyn viereen ja murahtelee pari kertaa lauantai-illan ilonpidoille naapurustossa. Uni vie ja viimeinen muistikuva on että onneksi huomenna on suloinen sunnuntai.

Näin siis viikko sitten, mukavaa tätä alkavaa viikonloppua kaikille lukijoille! Haastan muut bloggaajat postaamaan omasta arkisesta päivästä pian alkavan joulukuun kunniaksi.


perjantai 18. marraskuuta 2016

Kaksikielisyyden 5-vuotisraportti

'Äiti, tilasit juustokakun ihan oudosti.
Miten niin?
Ei kukaan sano Karşıyakassa peynırli pasta vaan tsiiskeik.
Tilasit niin kuin suomalainen turkiksi.
Niin, minähän olen suomalainen Turkissa.
Jaa.'


Viime viikolla tyttö ohjeisti ääntämään talvi sanan selvemmin turkiksi ja eilen tilasin juustokakun suomalaisittain. Mitähän seuraavaksi? Kun saavun tarhalta, on tyttö isänsä kanssa lounaalla. Terassilta kuuluu rönsyilevä selvitys kuka koulukaveri joutui kolttosistaan tänään jäähypenkille, mitä opittiin ja askarreltiin. Vartin päästä sama minulle suomeksi mutta hieman riisutumpana versiona ja sekaan pari turkkilaista väriä ja tunnelmaa lisäävää ilmaisua. Yritän lisäillä väliin samoja suomeksi kuten taivaansininen ja valtava mutta innostus jyrää suomalaiset sanat.


Iltasaduksi luetaan pupusatuja. Kirjassa on kivoja sanoja ja ilmaisuja, joista osa ihmetyttää. Moni tilanne on itsenstäänselvyys suomalaiselle lapselle mutta ei Turkissa kasvaneelle. Kirjassa isäpupu kiertelee pikkupupun kanssa kirpputorilla, siis missä? Toisena iltana selvittelemme ilmaisua kun pikkupupu on aivan lyöty hämmästyksestä, kuka sitä on lyönyt? Herra Hakkaraisen seikkailut naurattavat mutta sanaleikit ovat myös haasteellisia. Humpsis pumpsis tennispallo, hutkis, putkis, kopsis kallo. Herra Hakkarainen on ihan kuitti, mitä se tarkoittaa? Monien kirjojen talvinen Suomi kiehtoo mutta on samalla kaukainen, eihän tyttö ole koskaan ollut Suomessa talvella. Tyttö ei ole uskoa kun kerron joidenkin koirien käyttävän tossuja talvella etteivät tassut jäädy, seuraavana päivänä tarinaa kerrotaan koulussa. Eräässä kirjassa istutaan kahvipöydässä. Hyi kamalaa, kahvileipää kauhistelee tyttö, kahvia leivän päällä?


Viisivuotisen taipaleen tuloksena tytön suomen kieli on mielestäni ihan mukiinmenevä vaikka se väkisinkin jää tappioon turkille sanoilla kikkailussa ja vivahteissa. Toisaalta sanontojen ja sanojen tiimoilta käydyt keskustelut jäävät selvästi mieleen sillä sanavarastosta putkahtelee sanoja ja ilmaisuja, joita en jatkuvasti arjessa käytä. Se, että ompelijalle jätetty homma oli vieläkin tekemättä oli tytön mielestä arveluttavaa ja luokan rauhallista poikaa kuvailtiin sympaattiseksi. Tällä viikolla hokasin että viisivuotinen taival on sivutuotteena poikinut miehelle myös melko hyvän passiivisen suomen kielen ymmärryksen. Tuskailin aamulla tytölle ennen kouluun lähtöä jalkalampun paikkaa ja olematonta pistorasiaa nurkassa, suomeksi. Töiden jälkeen pistorasia ongelma oli hoidettu, kiitos passiivisen suomen kielen ymmärryksen puoliunisena.


Oma arkeni on kulkenut jo yli 15 vuotta erilaisten kieliyhdistelmien avulla. Olen opiskellut uusia kieliä, parantanut vanhoja, opetetellut puhumaan välillä enkkua kuin thait ja toisinaan kuin malesialaiset. Työyhteisöissä on pärjätty milloin milläkin yhdistelmällä tai tuskailtu ilman yhteistä kieltä. Miehen kanssa on aloitettu takeltelevalla englannilla ja turkilla. Turkki on arkikieleni mutta en osaa sitä täydellisesti. Tänään hain oikeaa ilmaisua sanalle tiedotuslappu, joka lähetetään vanhemmille 2 viikon välein englannintunnilla opituista asioista. Not, rapor, işlenen temalar,  konular? Vastapuoli hokasi vasta kun löysin juurikin oikean sanan, sen sijaan kielipuolien, monikieleisten ja sekamelskayhteisöjen kanssa tekemisissä ollut osaa myös ymmärtää sujuvasti jo puolikkaasta sanasta. Korjaan tytön turkinnoksia suomen kieltä puhuessa ja sanon varmasti joka päivä ainakin kerran että suomeksi, kiitos. Koulutuslinjalle en halua kuitenkaan lähteä, toivon että suomen kieli kulkee sujuvasti mukana turkin rinnalla sillä Suomihan on tytön mielestä maailman siistein paikka.


Kiinnostus kieliin on herännyt tytössä tänä syksynä. Hän haluaa tietää mitä kirjassani lukee ja tuijottelee luvun alla olevan Katharine Pancolin paksun romaanin sivuja. Puistossa tyttö kyselee puoliksi ukrainalaiselta ystävältään miten ukrainaksi kiitetään tai sanotaan barbie. Englanninkielen oppimisen halu on suuri, sano mikä on enkuksi tähti, mekko, prinsessa, hammasharja ja niin edelleen. Haluan osata englantia, neiti huutaa, opeta sitä minulle nyt! Oma ympäristömme, johon kuuluu koulu, ystävät, suku ja arjen kuviot arvostaa kieliä eikä suomekielinen jutustelumme ainakaan ole koskaan aiheuttanut negatiivista huomiota, päinvastoin. Sen tiimoilta on käyty monta mielenkiintoista keskustelua metrossa, kaupassa ja puistossa.

Yksi omista suosikeista tytön kanssa puuhaillessa on ehdottomasti lukeminen, iltasatu on varmasti yhtä hauska hetki molemmille. Luen toisinaan tytölle omia satukirjojani 70-80 -luvun taitteesta, niiden kirjojen maailma ja ilmaisut ovat toisenlaisia kuin nykykieli lastenkirjoissa. Kaksikielisessä perheessä kieli on koko ajan pinnalla sillä jokainen tietää että väärät ilmaisut voivat johtaa mökötykseen mutta myös sen, että kielien kanssa on lupa tehdä virheitä. Suomi on kotonamme esillä kielen lisäksi muistoissa, vieraissa, esineissä, ruuissa ja kulttuurissa. Toisin kuin monissa muissa turkkilaisissa perheissä, meillä vilkuillaan nyt tonttuja. Illalla syödään pinaattilettuja ja luetaan todennäköisesti Herra Hakkaraisen seikkailuja.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Ruoka ja säännöt

Syyskuussa anoppi oli kälyn kanssa kylässä. Anoppi hoiti tottuneesti ja selvästi mielissään ruokapolitiikkaa. En vastustanut sillä on kiva kun joku kokkaa hyvää kotiruokaa ja saa istahtaa pöytään. Anoppi oli tuonut Konyasta asti kuivatut okrat sillä Izmirin kuivatut okrat tuskin ovat yhtä hyviä, tätä anoppi perusteli ilmastolla, kosteusasteella ja sillä, että Konya on kuivien okrien keskus. Siellä nimittäin alueen perinneruokiin kuuluu okrakeitto, johon olen anoppilassa menettänyt sydämeni. Anoppi valmisti herkullista keittoa, jota koko porukka lappasi tyytyväisenä. Okrakeiton kanssa juodaan aina ayrania, kertoi anoppi ja täytteli laseja jogurttipiimällä. Paitsi tytön, joka iski käden lasinsä päälle ja halusi maitoa. Ei maitoa voi juoda okrakeiton kanssa kauhisteli anoppi, ei vaan voi! Tyttö joi ja söi, anopin katsellessa kauhuissaan.


Muistan ikuisesti ensimmäisen kuukauden Turkissa matkaoppaana. Olin kylässä paikallisessa perheessä, jossa tarjottiin herkullista meriahventa ja mezeitä, rakilaseja kilisteltiin ja ahmin paikallisten elämää, joka vaikutti niin mielenkiintoiselta. Annostelin kalan kylkeen lusikoittain haydaria eli mausteista jogurttikastiketta. Puhe taukosi ja kaikki tuijottivat lautastani, et kai aio syödä jogurttia kalan kanssa? Se on vaarallista, tiedäthän sen?


Turkkilaisille ruoka ja ruokailu on sarja monenlaisia sääntöjä. Turkissa et koskaan törmää näkyyn, jossa jääkaapista nostellaan suoraan pöytään purkki suolakurkkua, höylätään juustoa ja heitellään lautaselle jotain eilisen jämiä. Makkaraviipaleita suoraan paketista. Kiirehdin perjantaina flunssaisena ja väsyneenä tarhalta kotiin, nappasin leipäkaupasta oliivileipää sillä päätä jomotti nälkä. Tyttö ja mies saapuivat kotiin puiston kautta ja lämmittelimme muutaman päivän jämiä. Kalkkunavihannespataa, eilisen salaattiin hieman lisää rukolaa, porkkanajogurttia ja lihapullia. Mies nosteli lautaselleen salaattia ja lihapullia. Tyttö pelkkää kalkkunavihannespataa ja itse mätin lautaselle vähän kaikkea kuorrutettuna sinapilla. Mies vilkaisi laustastani muttei sanonut mitään. Suomalaisten kanssa on tottunut monenlaisiin kummallisiin kokeiluihin ja makuyhdistelmiin kuten siihen että hapankorpun päälle voi silaista ketsuppia ja tonnikalaa ellei jaksa tehdä pizzaa. Anoppi varmaan pyörtyisi.


Torstaina suunnistan Alexin lenkin jälkeen terveyskeskukseen, ennen töitä jää ruhtinaallinen puolituntinen aikaa hörpätä tee ja börekiä. Jos olisin ollut järkevä, olisin ostanut leipomosta pinaattipasteijan ja puistopisteestä teen. Istun kahvilassa ja tuijotan minuutteja, kohta on kiire eikä teetä näy. Missä mun tilaus on sihisen tarjoilijalle! Tee hautuu, hymyilee tarjoilija ystävällisesti, sivusilmällä näen kuinka tarkkaa työtä voi olla pinaattibörekpalaseni leikkaaminen puolikuunmallisella veitsellä. Tee on tosiaan tuoretta mutta aikaa jää niin vähän että kiskaisen teen liian kuumana alas, pinaattia roikkuu hampaista tarhalle juostessa.


Yllättäen puuron suursyömäri perheessämme on mies. Lemppari aamupala viikolla tuntuu olevan lautasellinen puuroa hunajalla. Naapurimarketissa mätän hihnalle 3 pussia kaurahiutaleita. Kassa tutkii pusseja ihmeissään, hoidatteko kotona vauvoja? En. Mitä te teette näistä? Puuroa meille, erityisesti miehelle. Sämpylöista ja lihapullataikinasta en edes aio aloittaa. Voiko aikuinen syödä sitä, kysyy kassa selvästi kummissaan. Voi, mieheni syö paketin viikossa ja on elossa. Onko hän turkkilainen, ihmettelee kassa. Kyllä vaan.

Perjantaina hiutaleet olivat taas lopussa, mies oli käynyt lähimarketissa hakemassa pussillisen. Oletteko te se mies, joka syö puuroa oli kassa tiedustellut?


Kuvat otettu Karşıyakan ruokatapahtumasta pari viikkoa sitten

lauantai 5. marraskuuta 2016

Miten päädyin enkunopettajaksi tarhaan?

Eka viikko uudessa työpaikassa on takana ja päässä on pieni myllerrys uusista asioista, uusista ihmisistä ja muuttuneesta rytmistä. En ole tehnyt päivääkään tutkintoani vastaavaa työtä mutta kaikenlaista on tullut kokeiltua, jäätelönmyyjänä, tarjoilijana, kerrossiivoojana, viisumivirkailijana, matkaoppaana, kohdepäällikkönä, sisällönkirjoittajana, kääntäjänä, suomen kielen opettajana, matkatoimistoapulaisena, vaatemyyjänä ja silmälasien myyjänä. Mitähän seuraavaksi, koirien ulkoiluttajien työ näyttää mielenkiintoiselta ja kokiksi olen halunnut aina.


En omaa kokemusta englannin opettamisesta ja tarhatyöskentely rajoittuu yläasteella tehtyyn lyhyeen työelämänkokemukseen, josta saatu todistus on kellertynyt vuosikymmenien saatossa. Ainoa tutkintoni on kansanopistosta saatu tarhatädin sertifikaatti, jonka suoritin viime keväänä. Yksikään kurssilaisista ei tietojeni mukaan ole saanut töitä. Yksi tuttavuus johti useampaan muuhun ja lopulta sain valita muutaman työpaikan joukosta parhaiten sopivan. Turkissa on korkea työttömyys ja töitä on vailla liuta ihan oikean lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaineita sekä englanninopettajia, ehkä molemmat tutkinnot omaaviakin! Englanninkielen opetuksen taso on kuitenkin Turkissa niin surkea että suomalainen vanha (turkkilaisen työelämämittarin mukaan) kouluttamaton saa työpaikan.


Pyyhin hikeä otsalta kun viikon viimeinen työpäivä tarhalla on ohi, kotona tietokoneella odottavat työt tuntuvat yllättäen helpoilta. Neljä 2-6 -vuotiaiden lastenryhmää kahdessa tunnissa on melko hektinen sessio. Englanninopetuksen pitää olla hauskaa mutta sen pitää tuottaa tuloksia. Lapsilla pitää olla menoa ja meininkiä mutta niin etteivät he kolhi toisiaan. Lapset tylsistyvät nopeasti joten puolituntinen on täynnä laulua, kuvakortteja, pelejä, videoita, vuorovaikutusta ja muutamia hermojaraastavia tilanteita. Yhdeltä vuotaa nenä, toinen ei saa housunappia auki vessassa ja ryhmän oma opettaja on kadoksissa. Ylivilkkaita on pidettävä jatkuvasti silmällä ja ainakin yhdellä on aina äitiä ikävä.


Työhaastattelussa tarhan omistaja ei ollut kiinnostunut työtodistuksistani tai englanninkielen sertifikaateista. Niitä oli kuulemma nähty mutta päteviä vetäjiä ei. Omistaja halusi vuorovaikutusta, energiaa ja jonkun, joka puhuu lapsille eikä vain näytä videoita ja istu mykkänä. Pääsin seuraavaksi tunniksi seuraamaan tuttavani vetämää englannin leikkiryhmää ja sen jälkeen sain vetää puolituntisen 4-vuotiaille kylmiltään samalla kun suoritus videoitiin. Onneksi Head, shoulders, knees and toes -renkutus meni ulkomuistista enkä unohtanut sanoja muistipeliä pelatessa lasten kanssa. Old McDonald had a farm meni hieman sinnepäin mutta meni kuitenkin. Seuraavana päivänä vedin lisää harjoitustunteja ja tällä viikolla suunnistin uudelle työpaikalle tutustumaan uusiin oppilaisiini. Good morning, how are you? Good morning teacher!


Kiitos ystävän, olen saanut materiaalit kuntoon, satoja lauluja, tarinoita, pelejä, pöytätyöskentely materiaalia, kirjoja ja kuvakortteja on laukku täynnä. Ekalle viikolle kokosin ohjelman päivä kerrallaan ja nyt viikonlopun aikana on edessä koko vuoden suunnitelman laatiminen. Parin viikon päästä vanhemmille on lähetettävä tiedote mitä eri ryhmissä on opittu ja ennen talvilomaa laaditaan oppimisarviot. Jos kaikki menee mallikkaasti, kevätjuhlaa varten aloitetaan harjoitukset huhtikuussa ja pelkkä ajatus saa hikoilemaan lievästä paniikista. Tarharyhmien kasvaessa myös omat tuntimäärät ovat kasvussa mutta sekin on vasta tulevaisuuden ongelma arjen järjestelyineen. Etenen kuitenkin nyt päivä kerrallaan ja keskityn tämän hetkisiin haasteisiin.


Painoin perjantaina tarhan oven onnellisena kiinni. Stressaava ja jännä viikko päättyi positiviiseen palautteeseen omistajan puolelta. Sain vakavan kaksivuotiaan nauramaan ja taputtamaan, clap your hands teacher, kuului ovenraosta aamulla. Viisivuotiaiden poikien vilkkaan ryhmän reippain tuli kysymään että tulenhan varmasti ensi viikollakin. Lauletaanhan taas maanantaina se viidakko-laulu? I love you teacher sai melkein kyyneleet silmiin. Tarhalla pitkää päivää tekeville lastentarhanopettajille nostan hattua, oma osani on huomattavasti helpompi pläjäys. Kohti kotia kävellessäni saan niskaan pienen syyskuuron, maistelen suussani sanaa työpaikka, joka kuulostaa hassulta. Balanssi töiden jakautumisessa erilaisiin pisteisiin ja tapoihin tuntuu nappivalinnalta. Suuntaan tyytyväisenä kotiin, jossa odottaa juuri koulusta saapunut tyttö ja miehen keittämät kahvit. Lenkkiä odottava koira ja ihana viikonloppu.

Oletko unelmatyössäsi? Onko matka nykyiseen elämäntilanteeseen kulkenut pitkin suunniteltua polkua?

p.s lue tänään aiemmin postattu bloggari-tunnustus ja jos bloggaat tsekkaa onko blogisi listalla!