lauantai 20. toukokuuta 2017

40 / 15

Heräsin perjantaina sateen rummutukseen ja vahvaan jasmiinin tuoksuun. Toukokuun 19. aikaan eletään jo melkein kevään loppua, piha vihertää ja kukkivat kukat ympäristössä tekevät niin onnelliseksi. Suurkaupungin suihkulähteissä puljaavat jo ensimmäiset lapset ja puistovahdit ummistavat silmänsä. Aurinkolasit ja sateenvarjo on pidettävä aina mukana sillä Izmirin sää on todella oikukas toukokuussa. Sateen rummutuksen säestämänä lähdin Alexin kanssa aamulenkille hiljaiseen kaupunkiin, normiperjantain sijaan juhlittiin Atatürkin muistopäivää sekä nuorten- ja urheilunjuhlaa. Ja oho minä täytin 40!!!!!!!



En tiedä millaiselta 40-vuotiaasta pitäisi tuntua mutta sen tiedän että olen kauempana pikkutunneille juhlimista ja lähempänä sohvalla makaamista kun bileet on parhaimmillaan. Reppureissailu on kauempana kuin botox ja syön mielelläni tylsää jauhelihapizzaa sillä seafood coctailista voi saada vatsanvääntöjä. Ei kahvia viiden jälkeen ja vain kolme rakıa sunnuntaisin, ei tuplana kiitos.


40 vuodesta noin 15 on kulunut Turkissa, joka on muuttunut niiden vuosien aikana. Toisaalta olen muuttunut niiden vuosien aikana itsekin joten olisi kai epäasiallista syyttää Turkkia muutoksista. 15 vuotta sitten Turkissa maksettiin miljoonilla ja muistan opakolleegan juosseen valtionsairaalasta kauhuissaan ulos sairaalaoloista järkyttyneenä. Sen aikainen esimieheni huokasi syvään kun hain jo kolmanneksi kaudeksi Turkkiin töihin, sinäkin?


Olen muuttanut 15 vuoden aikana kaupunkia ainakin viidesti ja kaupungin sisällä sitäkin useammin. Vanhemmat ja viisaammat ovat valistaneet usein, älä jätä työtä ja suomalaista sosiaaliturvaa, kannattaako muuttaa ja ihan turha etsiä töitä ilman kansalaisuutta/vaillinaisella kielitaidolla/tuon ikäisenä. Sille itseäni 15 vuotta nuoremmalle painokselleni haluaisin sanoa että aina kannattaa kuunnella mutta ratkaisut kannattaa tehdä itse. Onneksi olen niin tehnyt sillä vaikka joku muu ei ole löytänyt etsimäänsä, voit itse löytää. Työpaikan voi saada ilman kansalaisuutta ja tämän ikäsenähän voi tehdä vaikka mitä.

Pääkoppaani on muodostunut pieni turkkilainen osio, jonka avulla ymmärrän monia paikallisia sellaisissakin asioissa jotka ovat itselle vieraita. Tajuan hyvin miksi joku äänestää vaaleissa toisin kuin itse, miksi jonkun lempiruokaa ovat keitetyt sisäelimet leivän välissä ja ettei ystävä ole yhtä vanhaksi ehdittyään ollut koskaan yötä yksin eikä aio ollakaan. Se osio aivolohkoon syntyy vain käytännön, virheiden ja tekemisen kautta. On ihan turha pyöriä keskustelupalstoilla valistamassa asioista sillä Turkki on ja tulee varmasti aina olemaan sellainen kolkka, jossa asuminen saa ihmiset joko huokailemaan syvään tai ihastuneesti. Ei välitiloja.



Olen ihan tyytyväinen ulkosuomalaisena Turkissa, minut tunnistaa ulkomaalaiseksi ulkonäön, aksentin, outojen tapojen ja kielioppivirheiden avulla. Olen se, jolle ei ole teroitettu lapsena että tytöt istuvat sievästi jalat vierekkäin ja joka ei osaa edelleenkään kaikkia korulausekoukeroita eikä muuten enää jaksa kauheasti yrittää.

Tietyt asiat voi ottaa tavaramerkikseen 40-vuotiaana kuten sen että suukottaa edelleen väärälle poskelle ensin ja saa kaverit moiskauttamaan milloin mihinkin kohtaan naamassa. Vuodet ovat tehneet sen että pyrkimyksenä ei ole enää kiertää koko Turkkia, oppia kaikkia tapoja tai edes murresanoja, riittää kun pääsee välillä Foçaan ja elämässä on ystäviä, joille et ole kävelevä kielioppivirhe vaan tavallinen ihminen.

Syntymäpäivänä saan onnitteluja ja lahjoja, syön kakkua, pizzaa ja juon valkoviiniä enkä mieti kolestroliarvoja. Ystävät lataavat kuvia kymmenien vuosien takaa, naurattaa ja tulee hyvä mieli. Saan viestin ystävältä, jota en ole nähnyt 10 vuoteen. Onnea on ystäväpiiri Suomessa ja Turkissa, eipä heissä syvimmiltään ole muita eroja kuin kieli. 40 on selkeästi jonkunlainen välietappi, josta ei ole paluuta. Repussa on kasa haaveita mutta niitä on vähemmin kuin 20 vuotta sitten, moni on nimittäin toteutunut ja osa karsiutunut. Maailmanympärysmatka? Ei kiitos. Uusi ammatti? Ehkä. Muutto uuteen paikkaan? No miksei, jossain vaiheessa ehkä. Mutta tänä viikonloppuna ja viime aikoina onni on löytynyt läheltä omista tutuista paikoista, ystävistä ja perheestä. Siitä ettei ole kiire oikeastaan mihinkään. Huomenna aion parkkeerata piknik-tuolini Karşıyakan rantakaistaleelle aamuvarhaisella, pakata mukaan ongesta lähtien kaiken tarpeellisen ja nököttää siinä katsellen Izmirin lahtea, aika mahtavaa, eikö?






maanantai 15. toukokuuta 2017

Kevyttä kesää

Meille on saapunut kesä, äitienpäiväviikonloppuna mittari huiteli +31 asteessa ! Kesän alun kunniaksi sain lääkärini rutiinikontrollissa satinkutia kohonneista kolestroliarvoista, joten nyt elelen kevyesti ja kuuliaisesti. Aamulenkillä suggeroin itseni sujuvasti ohi leipomon ja mietin kuinka hyvää on näkkileipä enkä hairahda muidenkaan herkkujen pariin, ainakaan kovin usein. Sain lääkäriltä ohjeet käyttää oliiviöljyä maltillisesti, unohtaa voin, syödä reilusti papuja ja palkoja, linssejä. Neuvoi myös ohittamaan ne leipomot ja kahviloiden kakkuhyllyt, onneksi salaattikausi on parhaimmillaan eikä alkavassa kesähedelmien kaudessakaan ole valittamista, ekat persikat ja aprikooosit ovat jo myynnissä.

Ohitan börekpaikat päättäväisesti....
Äitienpäivänä kävimme ulkona aamiaisella kuten ilmeisesti kaikki muutkin asuinalueellamme. Aamiaispaikan vastaava näytti kauhistuneelta jonon pidetessä ja nälkäisten äitien tuijotellessa vihaisesti kelloa. Pääsimme onneksi suhteellisen nopeasti pöytään ja herkuttelimme maisemilla ja tarjoilulla. Herkuttelun jälkeen uusi viikko aloitetaan taas kevyesti. Tarjolla on viimeisiä hyviä kukkakaaleja sillä niiden paras sesonki alkaa olla pian ohi, sen sijaan papukausin on vasta aluillaan joten turkkilaiset oliiviöljyruuat sopivat mitä parhaiten alkaviin lämpöihin ja tietysti myös kolestrolin nujerrukseen. Kas näin:

.....jotta voin herkutella aina välillä.
Kukkakaalisalaatti

Kukkakaalia
Herneitä
Suolakurkkua
Tuoretta minttua
Jogurttia
Suolaa
Sitruunapippuria
Sitruunanmehua
Hunajaa


1. Raasta kukkakaali tai leikkaa pieniksi paloiksi. Sekoita joukkoon herneet ja leikkaa suolakurkut pieniksi paloiksi.

2. Sekoita sekaan jogurttia ja mausta suolalla, sitruunapippurilla, noin yhden sitruunan mehulla ja noin teelusikallisella hunajaa. Maistele ja tee salaatista oman maun mukainen!

Papuja oliiviöljyssä

Oliiviöljyruuat eivät usein näytä kovin koreilta mutta kannattaa kokeilla, saatat ihastua makuun. Oliiviöljyruokaa voi varioida miten haluaa ja tarjonnan mukaan. Nyt keväällä paikalliset kokkaavat kyseistä ruokaa käyttäen latva-artisokkaa, pieniä napsakoita kesäkurpitsoita ja härkäpapuja.


350 g kokonaisia härkäpapuja
1 sipuli
3 pientä kesäkurpitsaa
1 porkkana
1 peruna
vajaa desi oliiviöljyä
1 sitruuna
(puristettua valkosipulia)
 1.5 tl suolaa
 1.5 tl sokeria
vettä

 tai 

vain 500 g härkäpapuja, ilman kesäkurpitsaa, porkkanaa ja perunaa.

1. Kuullota sipulit oliiviöjyssä ja lisää pilkotut ja lohkotut vihannekset, lisää vettä niin että vihannekset puoliksi peittyvät. Lisää sitruunanliemi, suola ja sokeri ( voit lisätä molempia hieman enemmin maun mukaan!) sekä halutessasi valkosipulia.


2. Anna kiehua hiljaisella kannen alla niin kauan kun vihannekset ovat kypsiä. Tarjoile ruoka lämpimänä tai viileänä, lämpimän ruuan kylkeen sopii hyvin pilahviriisi ja viileän taas valkosipulilla maustettu jogurtti.

Afiyet olsun!




lauantai 6. toukokuuta 2017

Kasarin kansi ja farkunpaikka

Uskollisesti virkaa hoitaneesta kasarista irtosi kannen nuppi. Yrittäessäni pyöritellä nuppia takaisin lasikanteen huomasin kierteiden löystyneen ja heitin kannen menemään. Mies oli noukkinut kannen roskiksesta ja kiikuttanut sen työmatkalla puljuun, josta voi ostaa jos jonkinlaista nippeliä, kantta ja muuta tarvittavaa. Kaupannimi lienee lasitavaraa ja muuta kodin pientä tavaraa. Nyt kansi on yhtä ehta kuin uusi ja toimittaa taatusti paikkaansa vielä monta vuotta. Mitä opin tästä? Lukuisat tavarat kannattaa korjata tai korjauttaa Turkissa sillä se on helppoa ja puoli-ilmaista, samalla tulee vältettyä turhaa uuden roinan ostamista.




En ollut tottunut ennen Turkkia asioimaan räätälissä tai ompelijalla kovinkaan usein, puhumattakaan etsintäreissuista muovikauppoihin, lasitavarakauppoihin tai rautakauppoihin erilaisten ruuvien, kansien tai nappien perässä. Olin täysin hukassa kun piti hankkia askartelutarvikkeita, oikeanlaisia koukkuja tauluille tai päättää kuka osaa paikata rikkinäiset farkut. Useamman muuton jälkeen huomasin että turkkilainen päivittää nopeasti oman alueensa eri asioihin erikoistuneet räätälit, pienkoneiden korjaajat, suutarit ja kodin sekalaista tavaraa myyvät liikkeet karttaansa.


Useista hyvistä farkuista rispaantui takamus ja tasku repsotti. Ajattelin ensin siirtää housumme kierrätyspussiin tai kangastilkkuihin kunnes muistin Bostanlilla sijaitsevan Express Terzin eli tutun räätälin, joka on erinomainen farkkukankaiden paikkaaja. Housut pussiin ja menoksi. Herra räätäli tutki farkkuja tarkkaan, huokaili mutta suositteli kuitenkin korjausta. Hyvä laatu, ei ole rispaantunut koko ympärys. Toimitusaika 6 tuntia vaikka ei meillä niin kiirettä pitänyt. Pulitin hienosta työstä 10 tl/kpl ( n.2.5€), joka oli mieheni mielestä hinnakas. Mustat lempparifarkkuni jatkavat taivallustaan, jeeee!


Viime sunnuntaina huokasin kaivaessani 10 vuotta palvellutta leipägrilliä kaapista, on hieman kärsinyt matkattuaan Bodrumista Ankaraan ja sieltä tänne, monessa asunnossa sillä on tehty lämpimiä leipiä. Jokunen vuosi sitten se pimeni joten mies kiikutti sen lähellä oleville pienkoneen korjaajille, tiedättekö niitä liikkeitä turkkilaisilla pienillä kujilla, jotka pursuavat johtoja, vanhoja jääkaappeja ja erilaisia vanhoja masiinoita osineen? Korjaajat olivat maistelleet lasin jos toisenkin rakia mutta vakuuttivat miehelle korjaavansa koneita vaikka silmät kiinni. Leipägrilli palasi kotiin toimivana pientä maksua vastaan.

 

Vanhemmillani on nykyisin jo tapana ottaa lomalle saapuessaan suutaria vaativat kengät matkalaukkuun. Ne kiikutetaan tutulle suutarille, jolla on päällä hieno nahkaessu ja paja täynnä lappuja, joka sortin nahkapaloja, kengänkantoja ja tietysti kengän venytyslaite! Jos nahkakenkä painaa, laitetaan kenkä venymään ja eipä paina enää. Isäni uudet lenkkarit joutuivat viime vuonna koiramme käsittelyyn mutta onneksi suutari paikkasi pureskellun kohdan tyylikkäästi.



Turkissa askarrellaan ja näperrellään paljon, nappeja, lankoja ja askartelutarvikkeita on tarjolla runsaasti edulliseen hintaan. Verhoilimme nykyisen sohvakalustomme noin 7 vuotta sitten Ankarassa, josta se löytyi alunperin romumarkkinoilta, nyt mietimme kannattaako sitä verhoiluttaa vaiko ostaa uusi. Niin mielelläni kiikuttaisin sen läheiselle verhoilijalle hakemaan uutta ilmettä ja istahtaisin taas tuttuun nurkkaani. Mies sen sijaan haikailee uudenlaista kalustoa, katsotaan mihin lopputulokseen tulemme. Suutareissa, räätäleissä ja kaiken maailman erikoisissa pienissä pajoissa sekä mutterikaupoissa nautin eniten siitä menneen ajan tunnelmasta mikä niissä asuu. Yksinkertainen rautaovi, jota koristaa koristeellinen Terzi kyltti ja oven takana vanha herra tarkkaavaisena pyörittämässä singeriään. Kellastunut kalenteri takaseinällä. Verhoiluliike, jonka edusta on kadulle asti täynnä tulevia ja meneviä sohvakalustoja käsittelyyn. Nappikauppa lankoineen, jossa seinä on kattoon asti täynnä kaikkea mahdollista mitä ikinä keksit neuloa tai askarrella. Aikakausilehtiä viime vuosikymmeneltä. Keskellä katua tuunauksen alla olevia sohvia ja koristeellisia puutuoleja.


Käytätkö omassa maassasi suutareita, ompelijoita ja muita korjaajia?


lauantai 29. huhtikuuta 2017

Mitä meille kuuluu?

Puoli vuotta on mennyt hujauksessa. Blogin puolelle ehdin päivitellä juttuja vain viikonloppuisin sillä viikon iltapäivät täyttyvät töistä, kavereista ja niistä puolirempallaan olevista kotihommista. Tuntuu että aloitin tarhalla työt vasta vähän aikaa sitten kun kiireinen arki on vienyt mukanaan. Viikot rytmittyvät kahden työn välillä ja pitkästä aikaa viikonloppu on saanut ihan uuden merkityksen. En ole ehkä ihan unelma-ammatissani mutta unelma arjessani kylläkin, toisessa työssäni saan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja toista saan tehdä kotoa käsin omassa rauhassani. Lähden tarhalta kolmelta kun muut jäävät huhkimaan vielä sinne moneksi tunniksi. Ihan parasta kaikista on kuitenkin se, että saan olla tyttäreni kanssa ison osan päivästä.


 

Viime aikojen sunnuntait olemme pyörineet omalla pihalla, sitä on kitketty ja käännetty. Istutettu portulakkaa, persiljaa, chiliä, sipuleita ja valkosipulia. Niin ja tietenkin niitä kukkia. Taloyhtiön vastuun ottanut yläkerran rouva on innostunut istuttamaan pihan sivustalle yhtä jos toista yrttiä, saatiin siis yhteinen ryytimaa. Muistatteko pienen kissan, joka syntyi terassimme katolle? Huolemme oli suuri kun emo hylkäsi kissan pienenä joten teimme kissalle pesän ja syötimme sitä. Muutama iso kollikissa oli kuitenkin jatkuvasti sen kimpussa ja lopulta eläinrakas naapuri otti kissulin hoiviinsa. Nyt se on kasvanut ja suuntaa pian naapurin mukana Foçan kesämökille, jonne sen on tarkoitus kotiutua jo sinne aiemmin pelastetun 25 kissan sekaan. Pihavarastoomme onkin ilmestynyt kolme uutta kissanpoikasta päänvaivaksi.


Kesä tuntuu saapuvan pian Izmiriin. Koko viikon olemme jo nauttineet +26 lämmöistä ja takit saa siirtää odottamaan syksyä. Jätskiä on syöty melkein joka päivä. Kesän alkuun kuuluu aina omat rutiinit kuten pihahommat, piknikit ja pidemmät illat, jolloin väki alkaa viihtyä rannassa ja puistoissa iltamyöhään. Kesän myötä saapuvat mansikat, herneet, ihanat kesätomaatit ja latva-artisokat.


Ensi syksynä tulee kuluneeksi 4 vuotta siitä kun saavuimme Izmiriin. Onneksi muutimme sillä olemme kotiutuneet paremmin kuin hyvin. Palaset ovat paikallaan ja olemme löytäneet oman paikkamme Karşıyakasta. Izmir on niin loistava sekoitus Turkkia sen parhaista paloista että parempaa en osaisi toivoa. Vapun kunniaksi aion kohottaa lasin kuohuvaa sunnuntaina meille, muuttajan tee -listasta on ruksittu melkein kaikki asiat yli, löydä ystäviä check, löydä koti check, löydä kaupungin parhaat paikat check, löydä oma lihakauppias check, löydä töitä check, löydä koulu check. Viimoisena listalla roikkuva liittyy miehen työjuttuihin mutta toivotaan senkin saavan pian check merkinnän vierelleen. Sen jälkeen on keksittävä uusi projekti, tosin Turkilla on tapana heittää niitä projekteja haalimattakin eteen.




Koti on nykyisin iloisesti rempallaan, pyykkikori pursuaa loppuviikosta ja silittämättömät odottavat silittäjää jo toista kuukautta. Koirakin odottaa nykyisin perjantaita sillä se tietää viikonlopun tarkoittavan pidempiä lenkkejä. Kuntoiluprojekti odottaa kohdallani edelleen sitä innostusta, kateellisena katselen miehen huhkimista olohuoneen nurkassa olevien painojen ja penkin parissa, ehkä ensi viikolla?


Tyttö on aloittanut ensimmäisen harrastuksensa eli koripallon. Alkuinnostus vaihtui pettymykseen kun pallon kuljetus ja korin heitto ei onnistunutkaan tuosta vaan. Kuluneen viikon aikana neiti pompotteli päättäväisesti palloa iltaisin pihalla ja terassilla, täynnä tarmoa tämän päivän treenit sujuivat hyvissä tunnelmissa. Ensimmäinen oppitunti siihen että kaiken eteen joutuu näkemään vaivaa. Korisharkat ovat onneksi kotimme viereisessä urheiluhallissa,  tyttö on ikäryhmänsä ainoa tyttö mutta se ei menoa tunnu haittaavan. Korista on kahdesti viikossa tunti, lauantaisin ja sunnuntaisin, kuukausimaksu on 120 tl eli noin 30 €. Katsotaan kuinka touhu etenee.


Viime viikonloppuna Turkissa vietettiin Lasten päivää, joka on itselleni Turkin virallisista juhlista ehdottomasti tärkein. Silloin juhlitaan lapsia joten mekin suuntasimme sunnuntaina jo aamuvarhaisella tytön koulun juhlaan. Tyttö esitti oman luokkansa kanssa tanssiesityksen ja koulun piha natisi liitoksistaan kun jokainen halusi nähdä lapsensa lavalla. Eri puolilla kaupunkia järjestettiin monenlaista aktiviteettia ja tapahtumia lapsille viikonlopun aikana. Kyllä lapset juhlansa ansaitsevat.





Kesälomasuunnitelmat ovat meillä tutusti ihan levällään, emme tiedä vielä lomiemme ajankohtaa miehen kanssa. Tänä vuonna lomailemme Turkissa ja Egen alueella, heinäkuun puolivälissä odottelemme Ukkia ja Mummia Izmiriin muutamaksi kuukaudeksi. Tarhallani valmistaudutaan kevätjuhlaan, joka on kesäkuun puolivälissä ja jokainen ryhmä esittää myös englanninkielisen laulun, pienempien kohdalla harjoittelu ja valmistautuminen tuottaa itselleni päänvaivaa. Miten saada pienimmät pysymään pystyssä ja vielä laulamaan? Sellaista arkea tänne, entä sinne?




maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mitä maksaa!

En ole kovin sinut sisäelinruokien kanssa. Monille turkkilaisille taas täytetty leipä grillatulla suolella tai aivoja sitruunalla alkupalana on herkkujen herkkua. Izmirin alueen herkkuihin kuuluu kylmänä salaatin ja mausteiden kanssa nautitun lampaanpään osat. En hypi riemusta kun mies intoilee paistavansa pernaa ja sydäntä mutta yhdestä en kieltäydy koskaan ja se on maksa. Mezepöydän kunkkuihin kuuluu ehdottomasti Arnavut ciğer eli maksaa albanialaisittain. Todennäköisesti se on kotiutunut turkkilaiseen keittiöön ottomaaniaikana joko Albanian alueelta tai sieltä siirtolaisten mukana.


Sunnuntaina suuntasimme siis lihakauppaamme, jossa lihamestari leikkasi naudan maksaa kyseistä ruokaa varten. Ruokaan sopii naudan lisäksi myös lampaanmaksa, tärkeintä on että maksa on hyvä laatuista eikä siinä saa olla kalvoja tai sattumia. Ostimme 350 g maksaa ja 20 kpl kaupan omia lihapullia, hintaa ostoksille tuli 50 tl eli nykyisen kurssin mukaan noin 15 €. Ei kuulosta kalliilta mutta hinnannousu lihan suhteen viime vuosina on ollut sen verran huimaa että lihakaupassa meinaa pyörryttää jos muistelee vanhoja hintoja. Hyvä lihakauppias on kullanarvoinen, voi olla varma että liha on laadukasta ja kauppias osaa taatusti leikata täydellisen hyvin ja neuvoa oikeat tuotteet eri ruokiin.

 
Arnavut ciğer

350 g pieniksi paloiksi leikattua naudanmaksaa
2 dl jauhoja
1 tl suolaa
n. 3 dl öljyä ( voita+oliiviöljyä tms.)
chilijauhetta
paprikamaustetta


Tarjoiluun:
punasipulia
tomaattilohkoja
sumakkimaustetta
(jeeraa)

1. Kaada jauhot kulhoon ja sekoita maksapalat hyvin jauhoissa, joihin on lisätty suola. Kuumenna öljy kunnolla kuumaksi pannussa, voit käyttää myös auringonkukkaöljyä.

2. Paista maksanpalat erissä jos teet isomman satsin. Paista maksaa vain pari minuuttia, muuten se sitkistyy. Osa kokeista paistaa maksan kahdesti eli ensin reilun minuutin ja pyörittelee sen jälkeen sen uudelleen jauhoissa ja paistaa vielä toisen kerran toisen minuutin. Monen mielestä maksa tulee näin pehmeämmäksi ja pinta rapeammaksi.

3. Siiviliö paistetut maksapalat öljystä kippoon ja lisää chilijauhetta ja paprikamaustetta. Laita kansi päälle ja annan maksan tekeytyä. Voit siirtää maksan lopuksi jääkaappiin sillä se on tapana tarjota kylmänä alkupalana. Joskus sitä tarjotaan myös paistettujen perunoiden ja salaatin kanssa ruokana. Alkupalan kanssa tarjotaan tomaattilohkoja, punasipulirenkaita ja persiljaa, johon sekoitetaan sumakkimaustetta ja/tai jeeraa.

Afiyet olsun!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Nimellä on merkitystä

Mikäs neidin nimi on, kysyy taksikuski tytöltä. No, sinun nimesi tarkoitus onkin kaunis, nyökyttelee kuljettaja minulle hyväksyvästi. Olen osannut valita oikeanlaisen nimen mikä ei ole ihan helppo rasti. Kun tytön nimeä mietittiin ennen syntymää, päästiin kahden maan nimen merkityksen alkujuurille. Itse mietin lähinnä miltä nimi kuulostaa, onko se helppo kansainvälisesti, rimmaako sukunimeen. Miehelleni taas oli tärkeintä mitä nimi tarkoittaa. Turkissa nimi on enne, joten lapsen nimen valinta on vakavaa touhua.


Ottomaanivallan aikana turkkilaisilla oli vain etunimi, vasta vuonna 1934 säädettiin laki, jonka mukaan jokaisen kansalaisen tuli valita itselleen sopiva sukunimi. Sitä ennen etunimen apuna oli käytetty titteleitä tai muita henkilöä kuvaavia lisiä kuten Konevi Ahmet eli Ahmet Konyan kaupungista tai Ankaralı Hacı Mehmet eli pyhiinvaelluksen suorittanut Mehmet Ankarasta. Sukunimet valittiin useimmiten perheen tai perheenpään ammatin, ominaisuuden tai kotipaikan mukaan. Keskuudessamme on siis  henkilöitä, joiden nimi on esimerkiksi Zeynep Painija, Ayşe Kalastaja tai Mert Kauppias. Ominaisuuksista esimerkkinä vaikkapa Güleryüz eli hymyilevä tai Sakınmaz eli peloton. Joskus meni mönkään ja nimen kirjannut virkamies kirjoitti vahingossa jotain ihan muuta kun piti.


Mitä nimesi tarkoittaa kysytään aika usein. Ei mitään sen kummempaa, kummastuttaa turkkilaisia, miten jollekin voidaan antaa nimi ilman merkitystä! Aika tylsää kun kaverien nimet tarkoittavat esimerkiksi hedelmällisyyttä, loistoa, ruusua, kuunsiltaa tai pisaraa. Etunimi on edelleen Turkissa sukunimeä tärkeämpi arjessa eikä titteleistä haluta luopua. Olen Petra Rouva tai Petra Sisko, onneksi en vielä Petra täti, paitsi pienille lapsille. Puhuttelen entistä pomoani Herra Çengiz vaikka olemme tehneet sinunkaupat ajat sitten sillä se on tapani osoittaa arvostusta.

Lääkärimme on Erhan Lääkäri ja hoitajamme Perihan Hoitaja. Sukunimet eivät tule mieleen vaikka kuinka pinnistelen. Lihat ostetaan Hasan Lihakauppiaalta ja Alexin koirakaverin omistajaa kutsun aina Herra Mustafaksi hänen ollessa minua vanhempi. Työpaikallani kutsumme toisiamme Buket Opettajaksi ja Petra Opettajaksi, lapset Petra Teacheriksi, oma pomo ja moni vanhemmista taas Hocaksi eli oppineeksi. Ilman liitettä täällä harvemmin toisia puhutellaan, ellei muuta niin mukaan lisätään rakasta, suloista tai sieluani.


Nimet vaihtelevat alueellisesti ja perheen taustojen mukaan, usein lapsen nimestä jo tietää onko kyseessä uskonnollinen, vanhoillinen, nuorekas, moderni tai vähemmistöryhmään kuuluva perhe. Nimi voi olla myös toive kuten ennen tulevia vaaleja lapselle annettu nimi Evet eli kyllä. Ennen varsinkin maaseudulla saatettiin lapselle antaa myös nimi Yeter eli riittää kun lapsiluku tuntui olevan täynnä. Kun ehdottelin aikoinaan miehelle tytön nimiä, oli vastauksena usein liian maalainen, väärälle alueelle viittaava, liian uskonnollinen tai merkityksetön. Minulle riitti että nimi kuulostaa kauniilta, turkkilaisittain vaatimukset ovat kovemmat.


Toisinaan heristän korviani kun kuulen mielenkiintoisen nimen. Joskus jään miettimään miksi ihmeessä joku on saanut kyseisen nimen kuten eilen puistossa ollut pieni Elveda (jäähyväiset) tyttö tai mies kaupassa, jota nainen kutsui Imdat (apua) nimellä. Puistossa leikkimässä ollut Prensesim (prinsessani) oli ehkä aavistuksen yliampuva vaikka Turkissa asia ei ehkä niin ihmeellinen olekaan. 

Onko nimesi aiheuttanut erikoisia tilanteita ulkomailla? Miten lasten nimet on valittu monikulttuurisessa perheessä?


Nyt vaaliuurnille, tunnelma kulmakunnassa on jo tiivistynyt ja äänestyspaikoille jonotettiin jo aamulla ennen kahdeksaa. Edessä on mielenkiintoinen sunnuntai!

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tunteepurkauksia keittiön kuilussa

Lastaan maitopurkin, appelsiinit ja juuston kassalle ja olen ojentamassa kanta-asiakaskorttiani. Samassa kassa saa kohtauksen, karjahtaen naapurikassalle kuihtuvansa nälkään ellei pääse pian tauolle. Heiluttelen korttia mutta kassa jatkaa sanovansa itsensä pian irti jos palkka on vielä kerrankin myöhässä. Seison vaivautuneena jonossa, pitäisikö nuo asiat puhua jossain muualla, mietin. Otitko tuon juuston alekorista, kysyy vihainen kassa? Joo-o, se on aivan surkeaa, vie se pois.



Laittaessani iltapalaa keittiössä en voi olla kuulematta yläkerrasta kuilun kautta kaikuvaa tappelua. Miksi ne huutaa keittiössä tietäen että kaikki kuulee, ihmettelen. Sovinnaisena suomalaisena laittaisin ainakin kuiluun johtavan ikkunan kiinni jos tekisi mieli karjua. Töissäkään en ala purkautua epäkohdista ensimmäiselle vastaan tulevalle ihmisille. Puren hammasta, mietin hetken ja painelen vasta pahimman kiukun laskeuduttua pomon juttusille. Mieheni on kyllä kehoittanut painelemaan juttusille juuri kiukun ollessa pahimmillaan, silloin sinut otetaan vakavasti. Eivät turkkilaiset huutoa pelkää, enemmin täällä pelätään painostavaa hiljaisuutta.



Itselleni suomalaiset kirosanat tehoavat parhaiten kun pinna on palanut totaalisesti, turkkilaisten solvaukset ovat kuitenkin toiselta planeetalta. Pahin loukkaus on sanoa jotain kamalaa vastapuolen sukulaisista. Toisinaan kiukku saa äärettömät mittasuhteet, muistan opasajoilta bussinkuljettajan jolla oli tapana heilutella penkin alla olevaa vasaraa kiilaaville kuljettajille. Tai tapauksen minibussissa, jossa loputonta puolihuutoa kännykkään puhunut matkustaja ei muiden pyynnöistä huolimatta madaltanut desibelejään ja menetti lopulta puhelimensa pöpelikköön vieressä istuvan toimesta. Purkautumisen jälkeen paikallinen kiukku kuitenkin laantuu nopeasti. Edellisenä iltana toisille solvauksia huutaneet naapurimme istuvat seuraavana aamuna sulassa sovussa parvekkeella aamiaisella ja vilkuttelevat töihin lähteville naapureille. Kukaan ei enää muistakaan keittiönkuilun kautta kaikuvia ilkeitä sanoja.



Nykyisin tiedän että työpaikalla myrskyn merkkinä kilahdellut työkaveri ei uhkailuista huolimatta ole ottanut lopareita ennen seuraavaa päivää. Seuraavana aamuna työkaveri tulee avaamaan oveen aurinkoisena eikä eilistä muistella. Jatkan ravintolassa rauhassa kebapin syömistä kun samaan aikaan keittiössä kokki karjuu tunkevansa lihantoimittajan surkeat tuotteet sinne minne ei aurinko paista. Tiedän myös että jokainen karjahdus ei tarkoita sen pahempaa vaan kyseessä on paikallisittain melko normaali tunteiden purkaus keittiön kuilusta, kaupan kassalla, ravintolassa tai bussissa. Hei me huudetaan ja riehutaan!